Lue keskustelun säännöt.
Raskaudesta kertominen
Haikaraa odotellessa
01.05.2020 |
Äitienpäivä olisi sopivasti tulossa, ja mietin voisiko raskaudesta kertoa tuleville isovanhemmille jotenkin hauskasti kortin muodossa. Raskaus on hyvin varhaisessa vaiheessa, äitienpäivänä vasta seitsemännellä viikolla eikä ultraakaan ole vielä tehty. Tuntuisi kuitenkin helpottavalta jakaa tämä muidenkin kuin mieheni ja työkavereiden (töissä olen joutunut kertomaan heti työni luonteesta johtuen) kanssa. En kaipaa siis tietoa keskenmenoista tai tuulimunista vaan vinkkejä raskaudesta kertomiseen. Missä vaiheessa te olette kertoneet? Olemme olleet pitkään yhdessä ja molempien vanhemmille tämä olisi ensimmäinen lapsenlapsi, joten käyvät jo hieman malttamattomiksi.
Kommentit (10)
Kerrot sitten kun siltä tuntuu. Henkilökohtainen asia. Älä nyt täältä noin henkilökohtaista asiaa kysele, kun emme tunne sinua, miestäsi tai perhettäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin isälleni rakenneultrapäivänä. Löin vaan kuvan käteen ja ilmoitin että tällainen olisi tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Kerrot sitten kun siltä tuntuu. Henkilökohtainen asia. Älä nyt täältä noin henkilökohtaista asiaa kysele, kun emme tunne sinua, miestäsi tai perhettäsi.
Ihan vinkkejä kyselin. Päätös kertomisesta tehdään tietty miehen kanssa. Tutuilta on tätä huono mennä kysymään, kun sitten tulee kerrottua siinä samalla 😅
Vierailija kirjoitti:
Kerroin isälleni rakenneultrapäivänä. Löin vaan kuvan käteen ja ilmoitin että tällainen olisi tulossa.
Voi luoja, luulin ensin että kerroit LAPSEN isälle näin 🙈ei näin aamusta pitäisi lukea
Onnea raskaudesta! Jos suhteet vanhempiin ovat mutkattomat ja itse haluatte asian jakaa ja olette varmoja, etteivät hössötä teitä hengiltä, niin voihan sitä kertoa vaikka heti. Itse kerroimme ekasta raskaudesta ekan kolmanneksen lopulla, silloin tuntui tärkeältä jakaa se oman äidin kanssa. Seuraavista raskauksista kerroimme vanhemmillemme vasta, kun oli "pakko", tuntui, että haluamme pitää onnen rauhassa itsellämme ilman vanhempien hössötystä. Tokan raskauden kohdalla se oli n. rv 16, olivat lähdössä pitkälle matkalle ja tuntui asialliselta kertoa ennen sitä. Kolmannen kohdalla odotettiin, että huomaisivat itse ja se oli vasta n. 3kk ennen laskettua aikaa. Nyt odotetaan neljättä, ja tästä oli pakko kertoa taas siellä rv. 17 tienoilla, liittyen mm. isompaan autoon vaihtamiseen ja siihen, ettemme halunneet pyytää isosisaruksia olemaan hiljaa, eiväthän he sitä ymmärtäisi.
Harmia ja ärsytystä siitä kertomisesta kyllä on tullut mitä isommaksi lapsen järjestysluku on kasvanut. Uusimmasta toiset isovanhemmat eivät ole edes onnitelleet, sen sijaan soittivat myöhemmin perään ja alkoivat udella, oliko vahinko. En tietenkään alkanut heille avata perhesuunnitteluamme vaan totesin kysymyksen asiattomaksi ja kummalliseksi. Silti se loukkaa edelleen niin, etten tiedä, normalisoituvatko välimme enää koskaan.
Huolimatta nuivasta vastaanotosta (tai ehkä sen kompensoimiseksi) juuri samat isovanhemmat ovat sittemmin aloittaneet sen perinteisen rasittavan hössötyksen. Olen ollut niin onnellinen tästä koronakaranteenin siitä puolesta, ettei ole tarvinnut tavata. Silti juuri eilen taas käyrä nousi, kun lapset olivat videoyhteydessä heihin ja sitten alettiin multa penätä mahan esittelyä. Jotenkin osasin odottaa jotain tuollaista, ja olin onneksi jo valmiiksi sonnustautunut sellaiseen asuun, että sen alle pystyi piiloutumaan hyvin. Sitten alkoivat tyrkyttää jotain vanhoja hoitovarusteita varastoistaan "kun teillähän ei enää ole.." Ilmeisesti uskovat vakaasti vahinkovauvaan, ja se tuntuu niin törkeältä. Kaikki tarpeelliset varusteet on meillä oikeasti tallessa, ja jos jotain turhaa on tilanpuutteessa vähennetty, on käsittämätöntä vetää siitä johtopäätös, että vauvoja ei enää toivottaisi.
Toiset isovanhemmat onneksi ovat suhtautuneet aina normaalimmin, jotenkin ymmärtävät, että perheemme on oma asiamme.
Toivottavasti teillä menee mukavammin kaikkien tulevien isovanhempien kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnea raskaudesta! Jos suhteet vanhempiin ovat mutkattomat ja itse haluatte asian jakaa ja olette varmoja, etteivät hössötä teitä hengiltä, niin voihan sitä kertoa vaikka heti. Itse kerroimme ekasta raskaudesta ekan kolmanneksen lopulla, silloin tuntui tärkeältä jakaa se oman äidin kanssa. Seuraavista raskauksista kerroimme vanhemmillemme vasta, kun oli "pakko", tuntui, että haluamme pitää onnen rauhassa itsellämme ilman vanhempien hössötystä. Tokan raskauden kohdalla se oli n. rv 16, olivat lähdössä pitkälle matkalle ja tuntui asialliselta kertoa ennen sitä. Kolmannen kohdalla odotettiin, että huomaisivat itse ja se oli vasta n. 3kk ennen laskettua aikaa. Nyt odotetaan neljättä, ja tästä oli pakko kertoa taas siellä rv. 17 tienoilla, liittyen mm. isompaan autoon vaihtamiseen ja siihen, ettemme halunneet pyytää isosisaruksia olemaan hiljaa, eiväthän he sitä ymmärtäisi.
Harmia ja ärsytystä siitä kertomisesta kyllä on tullut mitä isommaksi lapsen järjestysluku on kasvanut. Uusimmasta toiset isovanhemmat eivät ole edes onnitelleet, sen sijaan soittivat myöhemmin perään ja alkoivat udella, oliko vahinko. En tietenkään alkanut heille avata perhesuunnitteluamme vaan totesin kysymyksen asiattomaksi ja kummalliseksi. Silti se loukkaa edelleen niin, etten tiedä, normalisoituvatko välimme enää koskaan.
Huolimatta nuivasta vastaanotosta (tai ehkä sen kompensoimiseksi) juuri samat isovanhemmat ovat sittemmin aloittaneet sen perinteisen rasittavan hössötyksen. Olen ollut niin onnellinen tästä koronakaranteenin siitä puolesta, ettei ole tarvinnut tavata. Silti juuri eilen taas käyrä nousi, kun lapset olivat videoyhteydessä heihin ja sitten alettiin multa penätä mahan esittelyä. Jotenkin osasin odottaa jotain tuollaista, ja olin onneksi jo valmiiksi sonnustautunut sellaiseen asuun, että sen alle pystyi piiloutumaan hyvin. Sitten alkoivat tyrkyttää jotain vanhoja hoitovarusteita varastoistaan "kun teillähän ei enää ole.." Ilmeisesti uskovat vakaasti vahinkovauvaan, ja se tuntuu niin törkeältä. Kaikki tarpeelliset varusteet on meillä oikeasti tallessa, ja jos jotain turhaa on tilanpuutteessa vähennetty, on käsittämätöntä vetää siitä johtopäätös, että vauvoja ei enää toivottaisi.
Toiset isovanhemmat onneksi ovat suhtautuneet aina normaalimmin, jotenkin ymmärtävät, että perheemme on oma asiamme.
Toivottavasti teillä menee mukavammin kaikkien tulevien isovanhempien kanssa!
Ovatko nämä hössöttäjäisovanhemmat olleet hössöttäviä vanhempia, vai kajahtavatko he vasta lastenlasten kohdalla? Kysyn mielenkiinnosta, oma tytär on nuori aikuinen, en aikanaan hössöttänyt hänen kanssaan ja yhtä vieraalta tuntuu ajatus hössöttää hänen mahdollisista lapsistaan. Mikäs sen luonnollisempaa.
Itse olen kertonut raskaudesta vain miehelleni. Mielestäni se ei muille kuulu. Kyllä se muukin suku on asian huomannut viimeistään sitten kun on lapsi jo ollut maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea raskaudesta! Jos suhteet vanhempiin ovat mutkattomat ja itse haluatte asian jakaa ja olette varmoja, etteivät hössötä teitä hengiltä, niin voihan sitä kertoa vaikka heti. Itse kerroimme ekasta raskaudesta ekan kolmanneksen lopulla, silloin tuntui tärkeältä jakaa se oman äidin kanssa. Seuraavista raskauksista kerroimme vanhemmillemme vasta, kun oli "pakko", tuntui, että haluamme pitää onnen rauhassa itsellämme ilman vanhempien hössötystä. Tokan raskauden kohdalla se oli n. rv 16, olivat lähdössä pitkälle matkalle ja tuntui asialliselta kertoa ennen sitä. Kolmannen kohdalla odotettiin, että huomaisivat itse ja se oli vasta n. 3kk ennen laskettua aikaa. Nyt odotetaan neljättä, ja tästä oli pakko kertoa taas siellä rv. 17 tienoilla, liittyen mm. isompaan autoon vaihtamiseen ja siihen, ettemme halunneet pyytää isosisaruksia olemaan hiljaa, eiväthän he sitä ymmärtäisi.
Harmia ja ärsytystä siitä kertomisesta kyllä on tullut mitä isommaksi lapsen järjestysluku on kasvanut. Uusimmasta toiset isovanhemmat eivät ole edes onnitelleet, sen sijaan soittivat myöhemmin perään ja alkoivat udella, oliko vahinko. En tietenkään alkanut heille avata perhesuunnitteluamme vaan totesin kysymyksen asiattomaksi ja kummalliseksi. Silti se loukkaa edelleen niin, etten tiedä, normalisoituvatko välimme enää koskaan.
Huolimatta nuivasta vastaanotosta (tai ehkä sen kompensoimiseksi) juuri samat isovanhemmat ovat sittemmin aloittaneet sen perinteisen rasittavan hössötyksen. Olen ollut niin onnellinen tästä koronakaranteenin siitä puolesta, ettei ole tarvinnut tavata. Silti juuri eilen taas käyrä nousi, kun lapset olivat videoyhteydessä heihin ja sitten alettiin multa penätä mahan esittelyä. Jotenkin osasin odottaa jotain tuollaista, ja olin onneksi jo valmiiksi sonnustautunut sellaiseen asuun, että sen alle pystyi piiloutumaan hyvin. Sitten alkoivat tyrkyttää jotain vanhoja hoitovarusteita varastoistaan "kun teillähän ei enää ole.." Ilmeisesti uskovat vakaasti vahinkovauvaan, ja se tuntuu niin törkeältä. Kaikki tarpeelliset varusteet on meillä oikeasti tallessa, ja jos jotain turhaa on tilanpuutteessa vähennetty, on käsittämätöntä vetää siitä johtopäätös, että vauvoja ei enää toivottaisi.
Toiset isovanhemmat onneksi ovat suhtautuneet aina normaalimmin, jotenkin ymmärtävät, että perheemme on oma asiamme.
Toivottavasti teillä menee mukavammin kaikkien tulevien isovanhempien kanssa!
Ovatko nämä hössöttäjäisovanhemmat olleet hössöttäviä vanhempia, vai kajahtavatko he vasta lastenlasten kohdalla? Kysyn mielenkiinnosta, oma tytär on nuori aikuinen, en aikanaan hössöttänyt hänen kanssaan ja yhtä vieraalta tuntuu ajatus hössöttää hänen mahdollisista lapsistaan. Mikäs sen luonnollisempaa.
Eivät olleet erityisen hössöttäviä. Hoitivat kaiken kyllä aina hyvin ja tarkasti, mutta jotenkin niin, että lapsista pitää tulla mahdollisimman itsenäisiä mahdollisimman pian. Kaipa sitten tosiaan "pimahtivat" lastenlasten kohdalla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea raskaudesta! Jos suhteet vanhempiin ovat mutkattomat ja itse haluatte asian jakaa ja olette varmoja, etteivät hössötä teitä hengiltä, niin voihan sitä kertoa vaikka heti. Itse kerroimme ekasta raskaudesta ekan kolmanneksen lopulla, silloin tuntui tärkeältä jakaa se oman äidin kanssa. Seuraavista raskauksista kerroimme vanhemmillemme vasta, kun oli "pakko", tuntui, että haluamme pitää onnen rauhassa itsellämme ilman vanhempien hössötystä. Tokan raskauden kohdalla se oli n. rv 16, olivat lähdössä pitkälle matkalle ja tuntui asialliselta kertoa ennen sitä. Kolmannen kohdalla odotettiin, että huomaisivat itse ja se oli vasta n. 3kk ennen laskettua aikaa. Nyt odotetaan neljättä, ja tästä oli pakko kertoa taas siellä rv. 17 tienoilla, liittyen mm. isompaan autoon vaihtamiseen ja siihen, ettemme halunneet pyytää isosisaruksia olemaan hiljaa, eiväthän he sitä ymmärtäisi.
Harmia ja ärsytystä siitä kertomisesta kyllä on tullut mitä isommaksi lapsen järjestysluku on kasvanut. Uusimmasta toiset isovanhemmat eivät ole edes onnitelleet, sen sijaan soittivat myöhemmin perään ja alkoivat udella, oliko vahinko. En tietenkään alkanut heille avata perhesuunnitteluamme vaan totesin kysymyksen asiattomaksi ja kummalliseksi. Silti se loukkaa edelleen niin, etten tiedä, normalisoituvatko välimme enää koskaan.
Huolimatta nuivasta vastaanotosta (tai ehkä sen kompensoimiseksi) juuri samat isovanhemmat ovat sittemmin aloittaneet sen perinteisen rasittavan hössötyksen. Olen ollut niin onnellinen tästä koronakaranteenin siitä puolesta, ettei ole tarvinnut tavata. Silti juuri eilen taas käyrä nousi, kun lapset olivat videoyhteydessä heihin ja sitten alettiin multa penätä mahan esittelyä. Jotenkin osasin odottaa jotain tuollaista, ja olin onneksi jo valmiiksi sonnustautunut sellaiseen asuun, että sen alle pystyi piiloutumaan hyvin. Sitten alkoivat tyrkyttää jotain vanhoja hoitovarusteita varastoistaan "kun teillähän ei enää ole.." Ilmeisesti uskovat vakaasti vahinkovauvaan, ja se tuntuu niin törkeältä. Kaikki tarpeelliset varusteet on meillä oikeasti tallessa, ja jos jotain turhaa on tilanpuutteessa vähennetty, on käsittämätöntä vetää siitä johtopäätös, että vauvoja ei enää toivottaisi.
Toiset isovanhemmat onneksi ovat suhtautuneet aina normaalimmin, jotenkin ymmärtävät, että perheemme on oma asiamme.
Toivottavasti teillä menee mukavammin kaikkien tulevien isovanhempien kanssa!
Ovatko nämä hössöttäjäisovanhemmat olleet hössöttäviä vanhempia, vai kajahtavatko he vasta lastenlasten kohdalla? Kysyn mielenkiinnosta, oma tytär on nuori aikuinen, en aikanaan hössöttänyt hänen kanssaan ja yhtä vieraalta tuntuu ajatus hössöttää hänen mahdollisista lapsistaan. Mikäs sen luonnollisempaa.
Eivät olleet erityisen hössöttäviä. Hoitivat kaiken kyllä aina hyvin ja tarkasti, mutta jotenkin niin, että lapsista pitää tulla mahdollisimman itsenäisiä mahdollisimman pian. Kaipa sitten tosiaan "pimahtivat" lastenlasten kohdalla...
Se on siis mahdollista... Kuulostaa tutulta, sekä saamani että antamani kasvatus ovat olleet samankaltaisia. Toisaalta, eipä se isovanhemmuuskaan taida helppoa olla. Jos hössötät liikaa, tuppaudut, jos liian vähän, olet välinpitämätön. Parempi varmaan selvittää nämäkin jo etukäteen väärinkäsitysten välttämiseksi. Pahoittelen, jos kajahdan ja pahoittelen, jos en. :D
Olen kertonut molemmilla kerroilla heti testin tehtyäni. Ollaan läheisiä ja jos olisikin mennyt kesken olisin ehdottomasti halunnut myös tukea omilta vanhemmiltani. Kerroin muistaakseni puhelimitse suoraan vaan.