Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Innoissani aloitin Suon villi laulu -kirjan, jota on niin paljon kehuttu.

Voi taivas mitä soopaa! Luontokuvaukset ovat kauniita, mutta se ei nyt vaan ihan riitä...  :D Esim. alle kouluikäinen lapsi jää yksin taloon ja elää sitten siellä erakkona. Just.

Puhumattakaan siitä että kirjoitti akateemisen teoksen ilman koulutusta, oli nero ja lumoavan kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonotin tosi pitkään kirjastosta "hopeasiivet" kirjaa joka siis jatkpa loistavalle "kultahäkille".

Ihan hirveä pettymys 🦍🦍🦍!!!

Typerä, naurettava, huono, tylsä, pehmopornoa yök!!!

Kuuntelin lomalla kerran äänikirjana tuon Kultahäkin, se oli kyllä pettymys ja aivan paska. Ennalta-arvattava ja niin kliseinen. Luen/kuuntelen lomalla yleensä pari dekkaria/trilleriä ja sitten on joku perus chick-lit, mutta suoraan sanoen v*tutti kun olin käyttänyt aikaani tuohon kirjaan. Hirveästi kaikkialla hehkutettiin tätä kirjaa, mutta itse laitan sen Twilightien ja Fifty shadesien kanssa samaan sarjaan.

Läckbergin uusimmat on surkeita. Niissäkin tietenkin, päähenkilö on kuuma, kaunis, seksikäs jne. Ja hänellä tietenkin kuumia menestyneitä miehiä. Hoh hoijakkaa.

Hänen dekkarit (Leijonankesyttäjä ja pari muuta oli hyviä dekkareita).

Vierailija kirjoitti:

Onkohan näitä vielä mainittu. Enni Mustosen syrjästäkatsojan tarinat. Tämähän on siis lähinnä kioskikirjallisuutta. Olen pari kirjaa sarjasta lukenut. En ymmärrä tällaista historian puoskarointia. Kun sarjassa päästään 90-luvulle, mukaan tulevat arvatenkin Madonna ja M. Jackson. 

Minä tykkäsin muutamasta ekasta, mutta kyllä se alkoi toistaa itseään loppua kohti (oletan että uusin oli myös viimeinen). Ja joo kioskikirjallisuutta ja hömppäähän ne on, mutta parissa ekassa kirjassa se historian tapahtumiin yhdistäminen tuntui vielä tuoreelta idealta. Lopuissa sitten jo kuluneelta.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä onko ihan kovasti kehuttu, mutta kaverini kehui somessa tuttavansa esikoisdekkaria, josta kiinnostuin. Martta Kaukonen: Terapeutti. Minun on vaikea ymmärtää, että kirjan on tehnyt ammattikirjoittaja, toimittaja siis. Joka toinen sana on "moinen", murhaaja (tämä kerrotaan heti alussa eli en seuraavana spoilaa) on anorektikko tyttö ja silti tappaa aikuisen miehen lähes paljain käsin ja tuota noin. Ehkä kirja on huumoria enkä vaan tajua. Monta kuukautta olen nyt yrittänyt tankata "moista" kirjaa.

Lue se loppuun. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjan alussa kerrotaan. Olen lukenut sen, mutta olen samaa mieltä siitä, että sen olisi varmaan voinut kirjoittaa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Innoissani aloitin Suon villi laulu -kirjan, jota on niin paljon kehuttu.

Voi taivas mitä soopaa! Luontokuvaukset ovat kauniita, mutta se ei nyt vaan ihan riitä...  :D Esim. alle kouluikäinen lapsi jää yksin taloon ja elää sitten siellä erakkona. Just.

Puhumattakaan siitä että kirjoitti akateemisen teoksen ilman koulutusta, oli nero ja lumoavan kaunis.

Minä meinasin kyllästyä jo alussa, mutta väkisin luin läpi. Ihan luettava mutta joo, ei todellakaan kaikkien kehujen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Laura Lindstedtin Oneiron ja Ystäväni Natalia. Oneironia jaksoin lukea sata sivua mutta jätin kirjan kesken, koska en tajunnut siitä mitään. Ystäväni Natalian lainasin suurin odotuksin, koska se kertoo terapiaan hakeutuvasta nymfomaanista, mutta kirja oli todella tylsä ja vilisi kirjallisuus- ja elokuvaviitteitä. Kuinka kukaan saa tuollaisesta aiheesta niin kuivaa tekstiä? Seksiä siinä ei ollut juuri lainkaan. En ymmärrä tämän kirjailijan suosiota yhtään.

Oneironista samaa mieltä, tankkasin sen läpi väkisin odottaen että se muuttuu kiinnostavaksi mutta ei.

Kun kirja on liian suosittu/kehuttu/kohuttu, jätän yleensä lukematta, sillä harvoin ne kirjat ovat oman kirjallisuusmakuni mukaisia. Nuorempana luin laidasta laitaan, maailmankirjallisuuden klassikoista tuoreisiin viihderomaaneihin, mutta nykyisin aikaa on rajallisesti, joten luen nykyisin kiinnostavista aiheista kirjoja ja suosikkikirjailijoideni tuoreimpia teoksia. Niissäkin on ajan saatossa ollut muutoksia tyylissä, harmittavaa kyllä.

En siis ole lukenut Harry Pottereita ensimmäisen kirjan ensimmäistä sivua pidemmälle, Ernest Heminwayta en ole koskaan digannut, Sofi Oksasesta en välitä pätkääkään ja muita esimerkkejä löytyy. Kotimaisista kirjailijoista jaksan enää lukea joululoman rentoutumisena Tuija Lehtisen uusimman, kun niissäkin on tietty kaava olemassa ja Eve Hietamiehen Yösyöttö - kirjasta alkaneen sarjan, kun joskus seuraava osa tulee (Numeroruuhka luettu).

Joku mainitsi aiemmin Lisa Jewellin teokset ja kuinka ei pitänyt kirjoittajan äänestä. Ymmärrän hyvin, sillä halusin pitää hänen viihdekirjoistaan, niistä alkuaikojen romanttisemmista, muttei iskenyt ja nykyiseen "aikuismaiseen" tyyliin siirtymisestä ei pidä laisinkaan. Siellä on varmaan ollut alun perin ideana saavuttaa vannoutunut lukijakunta viihdekirjoilla ja sitten siirtyä vakavampaan genreen. Se ei vain toimi minulle lukijana. Haluan luottaa, että kirjailija pysyy genressään, joten ei tarvitse pettyä, luen kirjaa. Jane Green on tehnyt aivan samaa, joten uusimmat jää lukematta. Emily Giffin on tekemässä samaa siirtyen koko ajan normigenrensä laidalle ja ylittänee sen, uusinta en ole vielä lukenut, että mihin lasketaan. 

Danielle Steel poukkoilee mielensä mukaan oman genrensä sisällä ja sen huomaa; romanttinen viihde on luettavaa, kun ei odota liikoja, mutta rikos/thriller-osaston voisi jättää rauhassa muille, itse jätän ne tyynesti lukematta. 

Vierailija kirjoitti:

Riikka Pulkkisen Raja oli mielestäni tekotaiteellinen, sensaatiohakuinen, aivan liikaa yrittävä ja varsin jonninjoutava.

Tämä oli pääsykoeteoksena kirjallisuuden yliopisto-opintoihin silloin kun ilmestyi. Olin 19-vuotias ja jo tuolloin ajatukseni kirjasta olivat juuri nuo kiteyttämäsi. Desiree, myötähäpeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taru sormusten herrasta. Yrittänyt monesti lukea kun sitä on niin hehkutettu. Uni tullut parinkymmenen sivun jälkeen. Oli kuin puhelinluetteloa lukisi.

Tämä on totta. Itselleni kävi samoin kaksi kerta. Mutta Taru sormusten herrasta on oikeasti ihan hyvä. Se on vaan taisteltava läpi siitä alusta. Ja korostan vielä varmuuden vuoksi sitä, että tämä kirja on melkoinen poikkeus. Kirjoista 9/10 on tylsiä kokonaisuudessaan, jos alku on tylsä. Sen takia yleensä suosittelen ihmisille, että lopettavat lukemisen, jos kirja ei imaise mukaansa, mutta Sormusten herra on poikkeus.

Täysin samaa mieltä. Se alku on tuskastuttavan puuduttava kaikkine pitkine jorinoineen ja sukuselvityksineen, mutta sitten kun tarina pääsee vauhtiin niin onhan se vaan nerokas. Ja ei voi kuin ihailla kirjailijan mielikuvitusta ja taitoa kehittää noin uskottava ja looginen fantasiamaailma, useimmissa muissa saman genren kirjoissa on paljon enemmän epäloogisuuksia.

Naulaa kirjoitti:

Enid Blytonin Viisikko-sarja. Epärealistisen pikkuvanhoja hahmoja, joihin oli lapsena hyvin vaikea samastua... palvelija? Lauttaretki jokea pitkin? Tämä kokemus siis 1980-luvun lapsena.

No eikös ne ollut melko lailla vanhoja jo silloin kun me kasarilapset niitä luettiin? Aikansa tuotos. Itse tykkäsin lapsenakin lukea kaikkia vanhoja kirjoja, kun kiinnosti se kuvaus elämästä "ennen vanhaan", nykyäänkin rakastan historiallisia romaaneja. Viisikoissa huvittavinta oli se, miten antaumuksella kuvattiin mitä kaikkea niillä lapsilla oli eväänä retkillään.

Vierailija kirjoitti:

Rikos ja rangaistus. Puolet kirjasta kuvailtiin sitä yhtä ja samaa pölyistä tienpätkää.

No Dostojevskin mainetta nostaa hänen yhteiskunnallinen merkityksensä mielipidevaikuttajana. Ei hänen kaikki kirjansa mitään loistoteoksia ole.

Tämä myös oma inhokkini! Aivan käsittämättömän pitkäveteinen. En myöskään ymmärrä Sadan vuoden yksinäisyyden arvostusta - kirjasta oli syvällisyys kaukana.

Kiinnostava ketju, kun aidosti toisen suosikki on toisen inhokki.

En itse nimeä mitään tiettyä teosta, mutta hiukan harmittaa, että nykyään kaikissa romaaneissa kertoja vaihtuu pahimmillaan joka luvussa. Parhaimmillaan se antaa tarinalle syvyyttä, mutta vaihtelun vuoksi olisi ihanaa lukea välillä tarina vain yhden henkilön näkökulmasta. Inhottavinta on, kun käytössä on minä-kertoja tai käännöstekstissä vain hän, josta ei edes käy selville kuka hän. Jokun 5 eri kertojaa on mielestäni jo liikaa. Juuri kun tarina alkaa käydä kiinnostavaksi, aika, paikka ja näkökulma vaihtuvat.

Shakespearen kootut teokset alkukielellä tai suomeksi. Joo joo, kirjallisuuden historiaa ja kaunista kieltä, mutta kyllä on puuduttavaa luettavaa. Shakespearen näytelmien kääntäminen on tunnetusti todella vaikeaa runomitan takia, joten papukaijamerkki kaikille Shakespearen näytelmien suomentajille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattu

Tuskin olet edes lukenut.

En ole koskaan lukenut vaikka omistan sellaisen. Kertoo jo miten huono kirja se on.

Auschwitzin tatuoija oli kyllä yliarvostetuinta kakkaa mitä olla voi. Tuntui ihan pahalta, että tämä siirappikuorrutettu imelyys perustui oikeisiin henkilöihin, jotka oikeasti kärsivät keskitysleirillä. Kirjailija tuntui lähes psykopaatilta tämän jälkeen. En voi uskoa, ettei niin moni tuntenut samaa inhoa tätä kidutuksen vähättelyä kohtaan kirjan luettuaan. Ja en voi uskoa, että itse luin tämän jälkeen vielä sen spin-offin Cilkan tarina samalta kirjailijalta. Samaa sontaa sekin, mutta sentään henkilö taisi nyt olla fiktiivinen. Toivottavasti.

Tästä juuri samaa mieltä! Onneksi joku muukin.

fifty shades of grey- E. L. James, yritin lukea, mutta jätin kesken koska kirjoitustyyli tai suomennos oli niin surkeaa laadultaan että ei jaksanut kiinnostaa. Mietin, että perustuuko kirjojen suosio siihen, etteivät lukijat ole tajunneet pehmopornoa löytyvän myös netistä kirjallisena. Että onko se kirja heidän ainoa eroottisen kirjallisuuden lähteensä.  

Vierailija kirjoitti:

Tästä juuri samaa mieltä! Onneksi joku muukin.

Niin minäkin! Juuri tästä.

Karamazovin veljekset Olli Jalosen Taivaanpallo

Nainen junassa... Nainen ikkunassa ja luoja tietää missä muualla.