Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1751)
Vierailija kirjoitti:
Joku haukkui Da Vinci Koodia, mutta mitä siitä nyt muistan, niin sehän oli sellainen ihan vetävä VIIHDEkirja, missä seikkailtiin.
Mun mielestä monet lukijat odottaa kirjoilta aina jotain samaa, eivätkä suostu tajuamaan, että kirjoja tulee arvostella oman genrensä sisällä. Siis, kun joku sanoo, että Da Vinci Koodi on huono viihdekirja, niin ok, mutta mikä on sitten hyvä viihdekirja saman genren sisältä?
Ihmettelin sitä lukiessani, minkälainen suomentaja kirjalla on. Joka sivulla kirjoitusvirhe tai pari ja suoranaisia kielioppivirheitä luokattoman paljon, ja muutenkin huonoa tekstiä. Kuin olisi annettu alakoululaisen tehtäväksi ja hirveällä kiireellä.
Kirjaa hehkutettiin jopa uudeksi Raamatuksi joka tulee mullistamaan koko raamatunhistorian.
No joopa joo, ei ihan tainnut tapahtua. Ihan silkka viihdekirja, hengästyttävällä vauhdilla etenevä ja kaikki mahdolliset elementit otettu mukaan.
Eipä tullut mieleenkään jatkaa kirjailijan muitten teosten lukemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Twillight-saaga. Olisi ehkä uponnut paremmin, jos olisin ollut 12 enkä 28...
Itse luin 12-vuotiaana jo Bram Stokerin Draculan, joten mulle ei olisi Twilight uponnut silloinkaan. En tajua, miten jotkut lukee noita young adult -kirjoja yli 18-vuotiaana, kun ne ovat fiksulle teinillekin jo jäätävän huonoja.
Minusta se oli ihan viihdyttävä näin nelikymppiselle. Tykkään välillä ya-kirjoista, koska niissä tiettyä keveyttä ja voi samaistua nuoriin (toki laatu vaihtelee).
Aikuisten kevyet kirjat ovat yleensä kamalia.
Luultavasti kaikki K Päätalon kirjat. Niitähän ostettiin vain isänpäivälahjaksi. Päivänsankarin riesaksi. Eivät enää kelpaa kirpparillekan vaikka olisi lukematon, ehjä sarja.
Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liza Marklundin jotain kirjaa yritin lukea kun kovasti kehuttiin mediassa. En vaan pystynyt lukemaan puoleen väliin edes, oli mun mielestä niin huono!
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä onko ihan kovasti kehuttu, mutta kaverini kehui somessa tuttavansa esikoisdekkaria, josta kiinnostuin. Martta Kaukonen: Terapeutti. Minun on vaikea ymmärtää, että kirjan on tehnyt ammattikirjoittaja, toimittaja siis. Joka toinen sana on "moinen", murhaaja (tämä kerrotaan heti alussa eli en seuraavana spoilaa) on anorektikko tyttö ja silti tappaa aikuisen miehen lähes paljain käsin ja tuota noin. Ehkä kirja on huumoria enkä vaan tajua. Monta kuukautta olen nyt yrittänyt tankata "moista" kirjaa.
Joo, luin myös tuon kirjan. Minua ärsyttää myös jos joku kirjailija toistaa tiettyä sanaa. Esim Max Seeck toistaa sanaa "maiskahtaa" ja se ärsyttää. Muuten pidän hänen Jessica Niemi -sarjasta todella paljon.
Yksi poikkeus toistamiseen on kirjassa Terry McMillan; Katoamistemput. Otin sen kirjaston ilmaishyllystä junalukemiseksi. Alkuun totesin etten voi lukea sitä kun siinä puhuttiin niin rivosti ja toistettiin koko ajan samoja sanoja ja lauseita. Mutta, koska oli niin tylsää, pakotin itseni lukemaan ja kappas vaan, jossain vaiheessa huomasin että rakastan kirjaa, enkä sitten halunnut heittää sitä pois vaan raahasin kotiin paluumatkankin ja se sai minulta pysyvän paikan kirjahyllyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on mainittu Sally Rooneyn teokset Normaaleja ihmisiä sekä Keskusteluja ystävien kesken. Itse tykkäsin näistä molemmista paljon, joten ehkä odotin liikoja Rooneyn kolmannelta kirjalta Kaunis maailma, missä olet. Siitä en tykännyt siis ollenkaan. Tuntui että Rooneyltä oli ideat loppu ja koko kirja toisti vain samaa mikä aiemmissa kirjoissa oli jo käsitelty. Kirjassa oli muutamia kiinnostavia kohtia, mutta sitten imelän onnellinen loppu, joka ei sopinut kirjan muuhun tyyliin ollenkaan, pilasi sen vähänkin hyvän jota oli ollut.
Lisäksi yli 300 sivun pituus tuntui tahalliselta pitkittelyltä kun tarinaan olisi riittänyt sata sivua vähemmän.
Tämä kirjan väkisin tehty pidentäminen on häirinnyt myös täällä jo mainittujenkin Riikka Pulkkisen kirjojen kohdalla. En sitten tiedä johtuuko se kustantamosta että väkisin yritetään venyttää jokainen romaani yli 300 sivuun vaikka tarina ei siihen yltäisi, vai mikä on syynä siihen että valitettavan usein muuten hyvä kirja on pilattu turhalla pidentämisellä.
Vierailija kirjoitti:
Twilight eli Houkutus. Luin myös jatko-osat. Koko sarja oli enimmäkseen sitä, että Bella hehkutti Edwardin komeutta ja muutenkin puisevaa tekstiä. Kaverini lopetti lukemisen kesken kakkoskirjan, kun kirjailija oi päättänyt kuvata Bellan masennusta tyhjin sivuin.
Mä taas tykkäsin tosi paljon siitä että Bellan kokema tyhjyys elämässään oli "kirjoitettu" tyhjillä sivuilla kirjaan. Omasta mielestäni paljon parempi vaihtoehto kuin kirjoittaa "Bella koki elämänsä täysin tyhjäksi Edwardin lähdettyä jne".
Tykkäsin muutenkin kahdesta ekasta Houkutus-kirjasta vaikka en edes ollut kohderyhmää vaan 25v :D mutta omasta mielestäni sarja olisi saanut loppua siihen 2.kirjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sieppari ruispellossa.
Pentti Saarikosken suomennos 50-luvun stadin slangiksi.
Kärsimys lukea ja keskustella luetusta aiheesta 70-luvun Ylä-Savon kunnallisen keskikoulun äidinkielen tunnilla, kun äikän opettajakaan ei ymmärtänyt kaikkia kirjan sanoja. (pläägät, kniigat, skutsi, buli, snadi jne)
Kai sen jälkeen on ilmestynyt joku kunnollinenkin suomennos?
Vierailija kirjoitti:
Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset-kirjasarja. Kirjan päähenkilö oli joku ihmeen supersankari, joka keksi vaikka mitä. Ratsastuksen, suden pidon lemmikkinä, erilaisia uusia metsästystapoja, jonkun nopean tavan sytyttää nuotion, suurten eläinten metsästyksen yksin, miehen osuuden lapsen hedelmöityksessä jne. Hänen miehensä oli mukana kirjasarjan toisesta osasta ja kirjasarjassa kuvailtiin usein parin seksileikkejä ja kuvailtiin miehen elimen suurta kokoa. Ihan kuin suuri penis oli jotenkin parempi. Aula eli kirjasarjan päähenkilö oli selvästi muita parempi joka pärjäsi aina kaikessa, keksi aina ratkaisun mihin tahansa ja osasi mitä tahansa vaikka oli pelkkä nainen.
Olet arvatenkin mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suon villi laulu. Onkohan leffa parempi?
Stephen Hawkingin kirja "Ajan lyhyt historia". Aikaa ei ole olemassa, niin miksi kirjoittaa kokonainen kirja olemattomasta asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Satu Rämön Hildur. Huh mitä kakkea.
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen Puhdistus.
Sofi Oksasen kirjat.
567 kirjoitti:
Suon villi laulu. Onkohan leffa parempi?
Niinpä! Juoni tosi ohut ja henkilöhahmot kliseisiä. Täysin epäuskottavaa soopaa, ei mene edes ns. maagisena realismina. Leffaa näkemättä: ei kakasta saa timanttia.
Suon villi laulu. Samaa mieltä kuin aiempi. Epöuskottava, täyttä sooopaa. Jos olisi ollut maagista realusmia, ehkä olisi mennyt
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Harry Potterit.
Luin Pottereita ensimmäistä kertaa nyt aikuisena kun olen lukenut niitä lapselleni. Osa henkilöhahmoista on sympaattisia ja ymmärrän kyllä, mikä näissä kiehtoo lapsia, mutta voi kristus että nämä ovat huonosti kirjoitettuja. Kliseistä ja pitkäpiimäistä kerrontaa, ja tuntuu kuin Rowling keksisi juonen sitä mukaa kun kirjoittaa tarinan. Ei mitään rakennetta tai draaman kaarta, asiat vain tapahtuvat lennossa. Henkilöhahmot ovat kliseisiä ja kieli köyhää. Jouluposso oli kanssa samanlaista tylsää sekoilua.
olen oppinut kuusivuotiaana lukemaan ja olen sen jälkeen lukenut tuhansia kirjoja. aina täytyy olla joku kirja menossa.on hyviä ja huonoja kirjoja.en koskaan lue väkisin, vaan keskeytän kirjan lukemisen
Olin just tulossa kirjoittamaan samaa! Kirjailija Yanagihara on itse kertonut inspiroituneensa ombré-taiteesta, siis liukuvärjäyksestä vaaleasta väristä yhä tummempaan kunnes lopulta maalaus liukuu pikimustaan. Hänen ajatuksenaan oli siis johdatella lukijaa yhä tummempiin sävyihin, kunnes kirja lopulta sisälsi pelkkää lohdutonta kärsimystä ja tuskaa. Ei siinä, mutta kun kidutuksesta ja kärsimyksestä tulee päämäärätöntä ja turhaa, se menettää kaiken vaikutuksensa. Itse ainakin turruin jatkuvaan mauttomaan kärsimykseen, kunnes se ei oikeastaan enää kiinnostanut. Niin hyvin alkaneesta kirjasta tuli ihan samantekevä, loppuratkaisu herätti lähinnä laimeita turhautumisen tunteita. Kirja, jossa ei ollut mitään pointtia. Lipulta siitä ei jäänyt käteen yhtään mitään muuta kuin tunne ajan - ja potentiaalin - tuhlaamisesta. (Toki päähenkilö oli muutenkin rasittavan täydellinen ja juonenkuvaukset epärealistisia, naurettavuuksiin asti.)