Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Margarita

Mulla on se ollut todella pitkään kesken kun tuntuu vaan niin tylsältä. Toivon, että juoni nousisi lentoon vielä jossain vaiheessa.

Kyllä se nousee. Ajattelin ihan samoin ekalla kolmanneksella, että nyt ei nappaa. Sitten jossain kohtaa tajusin, että no nythän alkoi kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leijat kaupungin yllä

Tämmöistä kirjaa en ole vielä lukenutkaan.

Mun mielestä Westön paras. Lähihistorian tapahtumat yhden perheen tai oikeastaan yhteisön kautta koettuna.

Siis Leijat Helsingin yllä tuo mitä kehuin. Kommentti tuli väärän lainauksen alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seitsemän veljestä. Olkoon jonkinlainen kansalliskirja mutta ihan helvetin tönkköä tekstiä ja tarina on todella lapsellinen.

Täysin eri mieltä. Seitsemän veljestä on loistavasti kirjoitettu. se vain pitää lukea aikuisiässä. Mika Waltaria taas pitää lukea nuorella iällä, sopii hyvin jopa lapsille. Itse luin Sinuhen jotain kymmenvuotiaana ja pidin siitä todella paljon. Yritin sitten aikuisena uudestaan mutta ei enää kiinnostanut ollenkaan.

Sama juttu, luin itse Sinuhen 13-vuotiaana kolmella lukukerralla kahdessa päivässä läpi. Illalla todella odotti, että pääsee seuraavana päivänä jatkamaan lukemista. Kiehtova ja mielenkiintoinen aihepiirin kuvaus.

Humiseva harju. Huh miten sekava ja tylsä kirja....

Musta raamattu. Täyttä taikauskoista paskaa.

Suon villi laulu. Olen nyt noin puolivälissä. Kovasti hehkutettu ja ylistetty teos. Tähän mennessä ollut puuduttavaa ja pitkäveteistä luettavaa.

Pakumatkalla. Kirjasta näkee että on kirjoitettu nopeasti ja Huilaja vaikuttaa rasittavalta tyypiltä, kirjassa on jaksoja kuluttamisesta ja vaikuttaa että ne on täytettä kun on yritetty saada tarpeeksi sivuja kirjaan, hyvesingalointia kuluttamisesta kunnes taas päristellään bensa-autolla. Olin pettynyt hypetyksen jälkeen.

Varmaan mainittu väsyksiin asti mutta seitsemän veljestä ja tuntematon sotilas. Molemmat tuli kouluaikaan luettua väkisin läpi ties kuinka moneen kertaan ja analysoitua niin puhki ettei enää aikuisena kiinnosta ottaa kumpaakaan kouraan. 

Asimov:in säätiösarjaa on kehuttu. Todettakoon että ne 3 ekaa osaa on loistavia ja kehujen arvoisia mutta sitten kun ukko jatkoi tarinaa vanhoilla päivillään niin homma lässähti ja pahasti. Älkää lukeko niitä kahta viimeistä ja varsinkaan viimeistä osaa (säätiö ja maa). 

Vierailija kirjoitti:

Suon villi laulu. Olen nyt noin puolivälissä. Kovasti hehkutettu ja ylistetty teos. Tähän mennessä ollut puuduttavaa ja pitkäveteistä luettavaa.

Mä tykkäsin siitä ihan äyttömästi. Ilmeisesti jakaa mielipiteitä vahvasti.

Salkkareiden käsikirjoittaja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Sai Finlandiankin, luultavasti vain siksi, koska edistää vapaamuurareiden agendoja olemalla homopropagandaa ja vihjauksilla pedofiliaan, pikkupoikiin ja eläimiinsekaantumiseen. Todella sairas ja kieroutunut kirja, vaikkakin kaikinpuolin hyvin keskinkertainen juoni ja kirjallinen tuotos. Täysin turha tuote!

Vierailija kirjoitti:

Suon villi laulu. En tajua.

Juh, en paljon kyllä odottanutkaan amerikkalaiselta best selleriltä, mutta silti se oli pettymys. Mutta tavallaan kyllä mielenkiintoinen: tietynlainen Tuulen Viemää uusille sukupolville. Sitä samaa satuahan tässä kuvataan, hieman eri perspektiivistä vain.

Kirja on nykyamerikkalaisuutta tyypillisimmillään: keskinkertaisuuden halveksimista, vaikka keskinkertainen (valkoinen) keskiluokka pitää USA:ta pystyssä, on aina pitänyt. Se elää hyvin turvattua elämää, mutta on vailla persoonallisuutta, omaperäisyyttä ja se mielellään kiusaa ja ahdistaa kaikkia niitä, jotka eivät sovi tähän keskiluokan ihannoimmaan muottiin tai alistuu hyväksymään kiusaamisen, jotta itse ei joutuisi räävittäväksi.  Siihen saumaan osuu tämäkin kirja, kaikkiin niihin tukahdutettuihin unelmiin. 

Sankaritar on jumalaisen kaunis, älykäs ja lahjakas. Niin ylivertainen, että viisivuotiaasta asti selviytyy rämealueella, jossa aikuisillakin tekee tiukkaa. Hän on jatkoa Luolakarhun klaanin Aylalle ja sukua eurooppalaiselle serkulle Lisbet Salanderille. Hän on käynyt yhden päivän koulua ja on silti arvostettu biologi. Ensi yrittämällä hänen kirjoittamiaan ja maalaamiaan teoksiaan kustannetaan tuosta vain ja lehdet painattavat vieläpä tietämättään hänen runojaan. Vau. Ja kun hyljeksitty sankaritar kuolee, koko kaupunki tulee hänen hautajaisiinsa. Täydellinen amerikkalainen voitto! Täydellinen menestystarina!

Ja sankaritar on tietysti Oikeamielinen, ja hän tapaa inhottavien valkoisten seasta Oikeamielisen pariskunnan, joka nyt sattuu, hupsista sentään olla sattuvasti musta. Juuri näinä aikoina kun USA:n musta väestö niin kaipaa erityisesti positiivista näkyvyyttä ja huomiota. Mutta onko kuva varmasti nyt mieleinen? Pariskunta pelastaa valkoisen tyttöreppanan monesta pinteestä, vaikka joutuvat välillä aikuisinakin ottamaan vastaan valkoisten pikkupentujen kiusanteon ja jopa väkivallan mukisematta vastaan. Koska he ovat niiiiin oikeamielisiä. Mutta riittääkö tällainen Tärkeän Apurin rooli?

Paitsi ei-tavanomaisuus, myös yltiöyksilöllisyys on amerikkalaiseen tapaan esillä: 'Minä en ole koskaan vihannut ketään. He vihasivat minua.  Ne oli he, jotka nauroivat minulle. He jättivät minut yksin. He eivät uskoneet minuun. He luovuttivat suhteeni. Ja niin, se on totta, minä olen oppinut selviämään ilman heitä, ilman ketään.' Siinä sankarittaren puolustuspuhe ja se iskee keskiluokan haaveisiin ja salattuihin pelkoihin: maassa jossa introverttius on lähes sairaus, ekstroverttiyteen kannustetaan, verkostoituminen on aivan must, esiintymistaito kaiken a ja o, pinnan on oltava houkutteleva - mitä jos en vain jaksa, mitä jos minusta ei vain pidetä, mitä jos mielenterveyteni pettää, mitä jos hampaat tipahtavat suustani, mitä kun vanhenen, mitä jos jään yksin, miten selviän?

Joo ja vaikka mitä vielä aatoksia herätti tämä kirja - best selleriydellään. Itse kirja on kuitenkin vain melko tyypillistä romanttista höttöä luontokuvauksilla höystettynä. Jokaisen naisen unelma: olla miesten piirittämänä, ja ei vain minkä tahansa miesten, vaan yhen huipputiedemiehen ja sit yhen kaupungin tavoitelluimman, komean urheilusankarin niiku silleen.  Ja vankilan kissakin hurmaantuu sankarittareemme - ja tuo kissa on ainoa, joka ottaa sankarittaremme sellaisena kuin hän on. No pientä säröä ja rosoa kirjailija on uskaltanut laittaa kohtaan, jossa  kissa lopussa kuitenkin välinpitämättömänä pskat nakkaa sankarittarellemme. 

PS Sankaritar on muuten ulkonäöltäänkin samis Scarlettin kanssa. Ja kumpikin taistelu mahottomissa olosuhteissa ja komea ja lahjakkaat miehet taisteli heistä ja olivat uskottomia mutta sitten katuivat kiivaasti ja rukoilivat takaisin. Paitsi että Scarlettia ei rukoiltu takaisin...

Twilight -sarja, täynnä surkeita juonenkäänteitä, epärealistista rakkautta, omituisia ihmissuhteita, hahmot on kopioitu jostain muista kirjoista, pää meni sekaisin kun tuli niin paljon epäkorrekteja asioita esiin.

Kjell Westö - Missä kuljimme kerran. Useamman kerran olen aloittanut, mutta en ole saanut luettua edes ensimmäistä sivua loppuun. Niin puuduttavaa tekstiä.

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja. En todellakaan ymmärrä suosiota. Ei yhtään nasevaa, saati naurettavaa, ajatusta tai sananpartta. Ihan perusjuttua koko sepustus.

Vierailija kirjoitti:

Koraani

Raamattu

 

Oletko lukenut?

Kutsu minua nimelläsi.

Windows 7 - Beginners guide.

Tytti Yli-Viikari : My life.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koraani

Raamattu

 

Oletko lukenut?

Koraania en. Raamattua paljonkin. T. eri.