Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sukupuoli-identiteetti, sukupuoliroolit, seksuaalisuus
Väsynyt miesnainen
26.04.2020 |
Haluaisin puhua vähän näistä aiheista, jos saisin jonkunlaista vertaistukea. En koe että sovin mihinkään lokeroon, olen kuitenkin nainen ja 35 vuotias lapseton sinkku. Minua on yhä enemmän alkanut ärsyttää roolit mihin naisia yritetään tunkea. Se että mies saa olla kiimainen (on jopa toivottavaa, muuten on vajavainen mies) ja nainen ei. Nainen muuttuu oudoksi ja huoraksi jos puhuu seksistä, osoittaa seksuaalisuutensa tms. Se tuntuu olevan vähän sellainen hihittelyn ja supattamisen aihe, josta vain "tyttökavereitten" kanssa saa salassa kuiskuttaa. Nuoruuden kaveripiirissäni KAIKKI tytöt puhuivat aina antamisesta, jakamisesta jne. Kerran muistan erään ystäväni sanoneen mulle, että "ville" ansaitsee! Sen jälkeen kun olin kieltäytynyt harrastamasta seksiä villen kanssa. (olin sinkku ja seksuaalisesti vapaamielinen, ilmeisesti kuuluin ystäväni mielestä niihin jotka antaa😉) Seksi oli nk. kaupantekoväline:kun ville käyttäytyy tarpeeksi kohteliaasti ja kiltisti, on hän ansainnut seksiä. Edellisessä parisuhteessani olin "liian seksuaalinen" koska miehen halut mua kohtaan hiipuivat lähes heti. En siis esittänyt vaikeasti tavoiteltavaa, vaan ilmaisin haluni suoraan.
Minua myös ärsyttää ajatus "tavallisesta elämästä" jossa tietyn ikäisenä pitää olla mies, 2,5 lasta, olla naimisissa ja vaihtaa toisen ihmisen nimi itselleen. En tunnu löytävän omaa paikkaani tässä maailmassa, se aiheuttaa masennusta. Tietysti saa valita itse, en silti tiedä mitä muuta tekisin elämälläni edellämainittujen sijaan.
Minua myös ärsyttää aivan hvetisti "sukupuoliroolimainokset" kuten hiivatulehdusmainos, jossa supernainen sanoo itselleen kuinka reippaasti kykenee taistella hiivaa vastaan, ja silti olla herkkä ja herttainen! Vaippamainokset joissa on täydellinen äiti ja täydellinen vauva. Tena-mainokset joissa pissi tulee kohta ihan KIRJAIMELLISESTI housuun! Onko muita joita vtuttaa?
Viime yönä näin unta että kasvoihini oli ilmestynyt partaa ja kauhistuin siitä, aloin epätoivon ja kauhun vallassa ajamaan pois sitä. Aloin miettimään itseäni. Olen ikäni koettanut sopeutua muottiin, olla herkkä ja herttainen, tyttömäinen. Kontrolloida seksuaalisuuttani, jotta mies ei vain suutu siitä, piilotella joitain puolia itsestäni, joita myös maskuliiniseksi mielletään. Apuja kiitos
Kommentit (127)
Käyttäjä32687 kirjoitti:
"Ottaa päähän yhä enemmän ihmiset, jotka yrittävät määritellä naisen konseptiksi tai konstruktioksi tai tunteeksi, jopa ohimeneväksi sellaiseksi. Yhtenä päivänä on nainen, toisena ei.
Nainen on naaraspuolinen aikuinen ihminen. Ei mikään uudelleenmääriteltävissä oleva konsepti. Eikä kenenkään näkymätön tunne.
Naiseksi synnytään."
Oletko mies? 😅 Ei täällä kuule mitään naaraita ja uroksia olla, me olemme ihmisiä, ei eläimiä! Kyllästynyt tuohon väsyneeseen biologia-argumenttiin, kun idioottikin tajuaa, että se mitä on jalkojen välissä, ei ole ainoa asia joka vaikuttaa siihen miten näemme itsemme. Se on vain yksi pieni asia!
Idioottikin tajuaa, että sukupuolta ei voi vaihtaa eikä henkilö voi vain sanomalla olla jotakin mitä ei selvästikään ole. Jos haluaa elää valheessa, niin sitten elää. Muiden ei tarvitse yhtyä harhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Itse olen myös aina katsonut/ihaillut mm. McGyveria, ritariässää jne. 😅 Olen myös meikkaillut nukkea ym. Siinä on kylläkin enemmän kiinnostanut estetiikka, eikä ainakaan vauvan hoito. Samaistun tuohon vahvasti että olen enemmän kiinnostunut ihmisestä kuin sukupuolesta, voin siis samaistua ihailemaani "mieheen" ja myös "naiseen" jos tiettyjä piirteitä löytyy. Mutta olen lapsena aina kokenut ulkopuolisuutta, minua on kiusattu myös. En tykkää lokeroista minäkään, niissä on kuitenkin sellainen hyvä puoli, että ne voivat olla myös välineitä itsen tarkempaan tutkimiseen, luoda turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä ja "oman paikan". Se on silti totta, että sitä pitäisi luoda aina vaan uusia ja uusia lokeroita kun meitä on monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viittaan naiseuden ihanteilla aikamme ja kulttuurimme tapaan hahmottaa naiseutta - konseptina, ei todellisuutena! Konsepti on yksinkertaistus, todellisuus on aina konseptia monimuotoisempi, älä anna konseptin määrittää itseäni.
Seksin kaupallistumisella tarkoitan seksiin liittyvää kaupallista kulutuskulttuuria, joka itsessään alkaa määrittää ja rajata meidän seksuaalisuuden monimuotoisuutta.
Ottaa päähän yhä enemmän ihmiset, jotka yrittävät määritellä naisen konseptiksi tai konstruktioksi tai tunteeksi, jopa ohimeneväksi sellaiseksi. Yhtenä päivänä on nainen, toisena ei.
Nainen on naaraspuolinen aikuinen ihminen. Ei mikään uudelleenmääriteltävissä oleva konsepti. Eikä kenenkään näkymätön tunne.
Naiseksi synnytään.
AP kysyi mitä tarkoitan naiseuden ihanteella vastauksessani, siihen vastaan tuossa. Ihanne on se millainen biologinen nainen ymmärretään konseptitasolla, vaikka se miten nainen on kuvattu biologian kirjassa, tietynlaisella ruumiinrakenteella vaikka naisia on suuri joukko isompi tai pienempirintaisia, tai lihavampia tai laihempia. Mielestäni naisia ovat kaikki XX-kromosomin kantajat olivat he ulkoiselta habitukseltaan tai käytökseltään millaisia tahansa. Se millaisena kulttuuri ja aika esittää ihannenaisen on sitten asia erikseen, se on paljon suppeampi kuvaus, jota tässä kuvaan sanalla konsepti, se ei silti tarkoita ettei naiseutta olisi kaikki se biologinen naiseus, joka on tuon ihannekuvan ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Nainen ja mies ovat biologisia käsitteitä, ja vastaavat kaikille nisäkäslajeille tyypillistä binaarista sukupuolijakoa. Molemmilla sukupuolilla on omat fyysiset, tunnistettavissa olevat ominaisuutensa.
Muunsukupuolisuus on vain sisäinen tunne, joka ei näy ulospäin. Eli tämä "trans"henkilö oli järkyttynyt siitä, että elokuvassa ei ole käsitelty jotain tiettyä tunnetta?
Pahoittelen, en valitettavasti enää tarkkaan muista mikä kyseisen henkilön sukupuoli oli. Mutta pointti oli se, että kun ei itse ollut nainen tai mies, ei kokenut voivansa samaistua kehenkään, koska kaikki olivat miehiä tai naisia.
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Kuinka iso sen lokeron oikein pitää olla, että koet mahtuvasi siihen, jos sekään ei riitä, että se lokero kattaa puolet koko maailman väestöstä? Meinaatko ettet mahdu siihen joukkoon? Siihen mahtuu kaikki he, jotka ovat syntyneet naisiksi. Se on se ainut vaatimus. Muuten voi olla mitä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä32687 kirjoitti:
"Ottaa päähän yhä enemmän ihmiset, jotka yrittävät määritellä naisen konseptiksi tai konstruktioksi tai tunteeksi, jopa ohimeneväksi sellaiseksi. Yhtenä päivänä on nainen, toisena ei.
Nainen on naaraspuolinen aikuinen ihminen. Ei mikään uudelleenmääriteltävissä oleva konsepti. Eikä kenenkään näkymätön tunne.
Naiseksi synnytään."
Oletko mies? 😅 Ei täällä kuule mitään naaraita ja uroksia olla, me olemme ihmisiä, ei eläimiä! Kyllästynyt tuohon väsyneeseen biologia-argumenttiin, kun idioottikin tajuaa, että se mitä on jalkojen välissä, ei ole ainoa asia joka vaikuttaa siihen miten näemme itsemme. Se on vain yksi pieni asia!
Idioottikin tajuaa, että sukupuolta ei voi vaihtaa eikä henkilö voi vain sanomalla olla jotakin mitä ei selvästikään ole. Jos haluaa elää valheessa, niin sitten elää. Muiden ei tarvitse yhtyä harhaan.
Vai niin😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Nainen ja mies ovat biologisia käsitteitä, ja vastaavat kaikille nisäkäslajeille tyypillistä binaarista sukupuolijakoa. Molemmilla sukupuolilla on omat fyysiset, tunnistettavissa olevat ominaisuutensa.
Muunsukupuolisuus on vain sisäinen tunne, joka ei näy ulospäin. Eli tämä "trans"henkilö oli järkyttynyt siitä, että elokuvassa ei ole käsitelty jotain tiettyä tunnetta?
Pahoittelen, en valitettavasti enää tarkkaan muista mikä kyseisen henkilön sukupuoli oli. Mutta pointti oli se, että kun ei itse ollut nainen tai mies, ei kokenut voivansa samaistua kehenkään, koska kaikki olivat miehiä tai naisia.
No totta kai kaikki ovat joko miehiä tai naisia. Ihmiset jakautuvat binaarisesti miehiin ja naisiin. Tämä on helposti tunnistettavissa heti syntymän jälkeen 99,98 % tapauksista. Loput ovat harvinaisia intersex-anomalioita eli heillä on kehityshäiriö. Mutta hekin ovat miehiä tai naisia ja se tulee aivan selvästi esille murrosiässä sukupuolihormonien vaikutuksesta. Muunsukupuolisuus on näkymätön tunne. Ei sitä voi nähdä, koska se ei ole fyysistä todellisuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Nainen ja mies ovat biologisia käsitteitä, ja vastaavat kaikille nisäkäslajeille tyypillistä binaarista sukupuolijakoa. Molemmilla sukupuolilla on omat fyysiset, tunnistettavissa olevat ominaisuutensa.
Muunsukupuolisuus on vain sisäinen tunne, joka ei näy ulospäin. Eli tämä "trans"henkilö oli järkyttynyt siitä, että elokuvassa ei ole käsitelty jotain tiettyä tunnetta?
Pahoittelen, en valitettavasti enää tarkkaan muista mikä kyseisen henkilön sukupuoli oli. Mutta pointti oli se, että kun ei itse ollut nainen tai mies, ei kokenut voivansa samaistua kehenkään, koska kaikki olivat miehiä tai naisia.
No totta kai kaikki ovat joko miehiä tai naisia. Ihmiset jakautuvat binaarisesti miehiin ja naisiin. Tämä on helposti tunnistettavissa heti syntymän jälkeen 99,98 % tapauksista. Loput ovat harvinaisia intersex-anomalioita eli heillä on kehityshäiriö. Mutta hekin ovat miehiä tai naisia ja se tulee aivan selvästi esille murrosiässä sukupuolihormonien vaikutuksesta. Muunsukupuolisuus on näkymätön tunne. Ei sitä voi nähdä, koska se ei ole fyysistä todellisuutta
En ymmärrä pointtiasi, kerrotko tarkemmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Kuinka iso sen lokeron oikein pitää olla, että koet mahtuvasi siihen, jos sekään ei riitä, että se lokero kattaa puolet koko maailman väestöstä? Meinaatko ettet mahdu siihen joukkoon? Siihen mahtuu kaikki he, jotka ovat syntyneet naisiksi. Se on se ainut vaatimus. Muuten voi olla mitä vain.
Ymmärsit nyt jotenkin väärin, ei minulla sen mahtumisen kanssa ole mitään ongelmaa. Ongelma on se jos joku muu kokee asiakseen rajoittaa esim. nyt naisia sen mukaan, että sopivat paremmin johonkin tietynlaiseen muottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan ymmärrän ap:n pohdintoja. Itse tulen hyvästä perheestä, mutta lapsuuteni oli turvaton. Varsinkin teininä olin aivan hukassa enkä saanut siihen kunnolla apua. Siksi ainoa mihin osasin turvautua, oli ajatus aviomiehestä, lapsista, duunarin ammatista ja omakotitalosta. Sainkin nämä kaikki. Tajusin kuitenkin melko nopeasti ettei tuo elämä ole minua varten ja mieskin tuli valittua väärin. Hain opiskelemaan yliopistoon ja erosin juoposta. Tämä on ollut rohkein tekoni ikinä! Jos olisin ollut jo nuorena rohkea, olisin jo tuolloin haaveillut akateemisesta urasta ja olisin asettanut tavoitteeni aivan toisenlaisiksi. Lapseni ovat rikkaus ja rakastan kyllä heitä, mutta toisaalta koen, että he jarruttavat minua. Yritän parhaani, mutta ne ole äitinä sellainen kuin haluaisin olla. Tuntuu myös pahalta, että rikoin heidän perheensä, tosin syytän myös exää tästä, sillä hän valitsi alkoholin perheensä sijaan.
Osalle vastaajille on ilmeisesti vaikea ymmärtää, että kun on kasvanut pienellä paikkakunnalla (eikä tarvi olla mikään uskonnollinen seutu) niin erilaiset roolit ovat hyvin kapeita. Omilla vanhemmilla ja lapsuudenystävieni perheissä oli perinteiset roolit ja itsekin uskoin, että niinhän se pitää ollakin. Jos olisin jäänyt mieheni kanssa noille seuduille, elämä olisi voinut olla ihan mukavaa. Koska muutimme suureen kaupunkiin, nuo roolit eivät toimineetkaan enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Kuinka iso sen lokeron oikein pitää olla, että koet mahtuvasi siihen, jos sekään ei riitä, että se lokero kattaa puolet koko maailman väestöstä? Meinaatko ettet mahdu siihen joukkoon? Siihen mahtuu kaikki he, jotka ovat syntyneet naisiksi. Se on se ainut vaatimus. Muuten voi olla mitä vain.
Ymmärsit nyt jotenkin väärin, ei minulla sen mahtumisen kanssa ole mitään ongelmaa. Ongelma on se jos joku muu kokee asiakseen rajoittaa esim. nyt naisia sen mukaan, että sopivat paremmin johonkin tietynlaiseen muottiin.
No niitähän ovat juuri muunsukupuoliset, jotka rajoittavat sitä millainen nainen voi olla. Kuten näkyy tästäkin ketjusta. "En tunne olevani nainen, koska en ole feminiininen. Joten olen muunsukupuolinen tai fluid." Eli naisen määritelmä on heille ulkonäkö ja tietynlainen käyttäytyminen.
Mutta nainenhan oikeasti tarkoittaa vain biologista sukupuolta. Se on biologinen käsite. Nainen on naaraspuolinen aikuinen ihminen. Ja naiset sitten keskenään ovat mitä erilaisempia tyyliltään, ajattelutavoiltaan, asenteiltaan, harrastuksiltaan, mielenkiinnonkohteiltaan jne. Meitä on puolet maailman väestöstä. Totta kai siihen mahtuu vaikka minkälaisia naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Kuinka iso sen lokeron oikein pitää olla, että koet mahtuvasi siihen, jos sekään ei riitä, että se lokero kattaa puolet koko maailman väestöstä? Meinaatko ettet mahdu siihen joukkoon? Siihen mahtuu kaikki he, jotka ovat syntyneet naisiksi. Se on se ainut vaatimus. Muuten voi olla mitä vain.
Ymmärsit nyt jotenkin väärin, ei minulla sen mahtumisen kanssa ole mitään ongelmaa. Ongelma on se jos joku muu kokee asiakseen rajoittaa esim. nyt naisia sen mukaan, että sopivat paremmin johonkin tietynlaiseen muottiin.
Asia on muuttumassa koko ajan, sitä murretaan, muutos on vain todella hidasta. Mieti vaikka äänioikeuden saamista - muut roolit tulevat oikeuksien perässä, käsitykset ja ennakkoluulot muuttuvat hitaasti.
Yksittäisten henkilöiden mielipiteet eivät merkitse mitään sinulle, ellet päätä antaa heille sitä valtaa. Sen sijaan yhteiskuntien tasolla esim ihmisoikeudet, äänioikeus yms yms on saatava maapallolla kuntoon. Pohjaoismaissaon mahdollisuus elää omanlaistaan elämää; toisten ihmisten halu vaikuttaa sinuun esim rooliodotusten kautta on kertakaikkiaan sivuutettava VAIKKA on täysin ymmärrettävää, että toisten odotukset ovatkin ärsyttäviä ja kohtuuttomia.
Roolit on nykyisin erittäin väljät verrattuna omaan nuoruuteeni -80 luvulla. Tavallaan se joskus kummastuttaa, kun itsellä on vertailukohtaa 30-40 vuoden päähän, että mikä muka nyt on ongelmana?
Kouluaikoina kaikkien poikien piti olla jääkiekosta innostuneita. Ja jos ei jääkiekko, niin ainakin joku urheilulaji piti olla harrastuksena. En kiinnostunut mistään urheilusta, vaikka liikunnallisesti olin ihan hyvää tasoa. Ei vaan napannut hiihtokisat eikä kiekkourpojen vaahtoaminen. Luultavasti opettajia närästi eniten se, että minulla olisi ollut hyvät ominaisuudet, mutta en tehnyt niillä mitään.
Kerran olin tyttöystävän luona. Hänen äitinsä kyseli jääkiekosta. Oletti ilman muuta, että kaikkihan kiekkoa pelaa. Kun sanoin, että en pelaa, eikä juuri kiinnosta, niin hän oli aidosti erittäin hämmästynyt. Katsoi pitkään ja sanoi "onpa ihme mies, kun ei jääkiekko kiinnosta".
Lähipiiriä ja työpaikan asenteita seuranneena, olen sitä mieltä, että erityisesti vähän koulutetut naiset pitävät tiukimmin kiinni roolimalleista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Kuinka iso sen lokeron oikein pitää olla, että koet mahtuvasi siihen, jos sekään ei riitä, että se lokero kattaa puolet koko maailman väestöstä? Meinaatko ettet mahdu siihen joukkoon? Siihen mahtuu kaikki he, jotka ovat syntyneet naisiksi. Se on se ainut vaatimus. Muuten voi olla mitä vain.
Ymmärsit nyt jotenkin väärin, ei minulla sen mahtumisen kanssa ole mitään ongelmaa. Ongelma on se jos joku muu kokee asiakseen rajoittaa esim. nyt naisia sen mukaan, että sopivat paremmin johonkin tietynlaiseen muottiin.
Asia on muuttumassa koko ajan, sitä murretaan, muutos on vain todella hidasta. Mieti vaikka äänioikeuden saamista - muut roolit tulevat oikeuksien perässä, käsitykset ja ennakkoluulot muuttuvat hitaasti.
Yksittäisten henkilöiden mielipiteet eivät merkitse mitään sinulle, ellet päätä antaa heille sitä valtaa. Sen sijaan yhteiskuntien tasolla esim ihmisoikeudet, äänioikeus yms yms on saatava maapallolla kuntoon. Pohjaoismaissaon mahdollisuus elää omanlaistaan elämää; toisten ihmisten halu vaikuttaa sinuun esim rooliodotusten kautta on kertakaikkiaan sivuutettava VAIKKA on täysin ymmärrettävää, että toisten odotukset ovatkin ärsyttäviä ja kohtuuttomia.
Ilmeisesti ilmaisen itseäni jotenkin huonosti, mutta olen siis nimenomaan samaa mieltä. Minä olen ihan tyytyväinen naiseuteen juuri tällaisena kuin olen. Jos jonkun muun mielestä en ole sellainen kun naisen "pitäisi" olla, niin se joku saa luvan avartaa omaa näkemystään. Johan logiikkakin sanoo, että kun minä olen tällainen ja minä olen nainen, se tarkoittaa, että naiset voivat olla tällaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Kuinka iso sen lokeron oikein pitää olla, että koet mahtuvasi siihen, jos sekään ei riitä, että se lokero kattaa puolet koko maailman väestöstä? Meinaatko ettet mahdu siihen joukkoon? Siihen mahtuu kaikki he, jotka ovat syntyneet naisiksi. Se on se ainut vaatimus. Muuten voi olla mitä vain.
Ymmärsit nyt jotenkin väärin, ei minulla sen mahtumisen kanssa ole mitään ongelmaa. Ongelma on se jos joku muu kokee asiakseen rajoittaa esim. nyt naisia sen mukaan, että sopivat paremmin johonkin tietynlaiseen muottiin.
Asia on muuttumassa koko ajan, sitä murretaan, muutos on vain todella hidasta. Mieti vaikka äänioikeuden saamista - muut roolit tulevat oikeuksien perässä, käsitykset ja ennakkoluulot muuttuvat hitaasti.
Yksittäisten henkilöiden mielipiteet eivät merkitse mitään sinulle, ellet päätä antaa heille sitä valtaa. Sen sijaan yhteiskuntien tasolla esim ihmisoikeudet, äänioikeus yms yms on saatava maapallolla kuntoon. Pohjaoismaissaon mahdollisuus elää omanlaistaan elämää; toisten ihmisten halu vaikuttaa sinuun esim rooliodotusten kautta on kertakaikkiaan sivuutettava VAIKKA on täysin ymmärrettävää, että toisten odotukset ovatkin ärsyttäviä ja kohtuuttomia.
Kiitos tästä. Keskustelussa huomaa, että toisia asia nyppii enemmän kuin toisia, ja se ehkä johtuu siitä että jotkut solahtaa helpommin siihen tyrkytettyyn rooliin kuin toiset. Ne joille asia on peace of cake, eivät varmaankaan tajua kuinka paljon tämä voi aiheuttaa kärsimystä. Kun joku sanoi että kuulostan teiniltä, ja että tällaiset asiat olis jo pitänyt käydä läpi, niin hän ilmeisesti pitää aivan normaalina sitä että tällaisia kriisejä kuuluu naisella olla. Että se on NORMAALIA, että pitää "hakea paikkaansa sukupuolittuneissa asenteissa" Kun mun mielestäni se on kaikkea muuta kuin normaalia, joutua jatkuvasti selittelemään itseään muille. Se aiheuttaa raivoa.
Vierailija kirjoitti:
Roolit on nykyisin erittäin väljät verrattuna omaan nuoruuteeni -80 luvulla. Tavallaan se joskus kummastuttaa, kun itsellä on vertailukohtaa 30-40 vuoden päähän, että mikä muka nyt on ongelmana?
Kouluaikoina kaikkien poikien piti olla jääkiekosta innostuneita. Ja jos ei jääkiekko, niin ainakin joku urheilulaji piti olla harrastuksena. En kiinnostunut mistään urheilusta, vaikka liikunnallisesti olin ihan hyvää tasoa. Ei vaan napannut hiihtokisat eikä kiekkourpojen vaahtoaminen. Luultavasti opettajia närästi eniten se, että minulla olisi ollut hyvät ominaisuudet, mutta en tehnyt niillä mitään.
Kerran olin tyttöystävän luona. Hänen äitinsä kyseli jääkiekosta. Oletti ilman muuta, että kaikkihan kiekkoa pelaa. Kun sanoin, että en pelaa, eikä juuri kiinnosta, niin hän oli aidosti erittäin hämmästynyt. Katsoi pitkään ja sanoi "onpa ihme mies, kun ei jääkiekko kiinnosta".
Lähipiiriä ja työpaikan asenteita seuranneena, olen sitä mieltä, että erityisesti vähän koulutetut naiset pitävät tiukimmin kiinni roolimalleista.
Tosi järkyttävää😥 Olen samaa mieltä tuosta koulutusasiasta. Omassa kaveripiirissä on niin vanhanaikaisia asenteita että puistattaa. Ärsyttää vietävästi kun kaverin (nykyään emme ole tekemisissä) ultimaattinen tulevaisuuden tavoite on löytää mies, ja se miehen etsintä kävi melkein työstä. Tuntui että sitä kertakaikkiaan on vajavainen, puolikas ihminen ilman puolisoa. (puheessaan vilisi usein myös ilmaisut vanhapiika, vanhapoika, peräkammarinpoika jne. Ja aina naurun kera) oma koulutussuunnitelma oli hankkia nopeaa jokin ammatti itselle, etsiä korkeammalle koulutettu mies ja muuttaa asumaan miehen omistamaan taloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 10 jatkaa. Minäkin olen pienestä peräkylästä, jossa oli ne pienet piirit ja vähän vanhoilliset asenteet. Mutta onnekseni olen aina ollut aika omapäinen, en mennyt koskaan mukaan niihin juttuihin ja piireihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Äitini ja siskoni taisivat kyllä vähän hävetä minua, nuorempana en vaan ehkä oikein tajunnut miksi, eikä minua suoraan sanottuna kiinnostanutkaan.
Tässä hiljattain kuulin kuinka joku trans/muunsukupuolinen kertoili miten rankkaa oli kasvaa, kun esimerkiksi sarjoissa tai elokuvissa ei koskaan ollut ketään trans/muunsukupuolista hahmoa, johon olisi voinut samaistua. Tämä oli itselleni suuri valaistumisen hetki, sillä minulle ei lapsena tai nuorena ollut tällaisten hahmojen sukupuolella minkäänlaista merkitystä; minä olin aina sumeilematta samaistunut niihin hahmoihin, jotka koin kiinnostavina, rohkeina, viisaina tai muuten koskettavina, oli kyseessä sitten McGyver, Madonna tai Lassie. Jos ihmisellä ei mielikuvitus riitä siihen, että näkisi tuollaisten ulkoisten seikkojen ohi, voi elämä varmaan ollakin aika tuskallista... Voi myös olla, että minulla on jokin ruuvi löysällä, mutta ainakin se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa.
Olen muuten samaa mieltä siitä, mitä tuolla aiemmin kirjoitettiin noista lokeroista. En usko että kukaan löytää onneaan siitä, että luo itselleen aina vaan tiukemmin istuvan lokeron. Halusin sanoa nimenomaan sen, että jos jonkun mielestä minä en siihen naislokeroon mahdu, niin lokero saa luvan mukautua, en minä. Lokero pitää määritellä sisällön mukaan, ei toisinpäin.
Kuinka iso sen lokeron oikein pitää olla, että koet mahtuvasi siihen, jos sekään ei riitä, että se lokero kattaa puolet koko maailman väestöstä? Meinaatko ettet mahdu siihen joukkoon? Siihen mahtuu kaikki he, jotka ovat syntyneet naisiksi. Se on se ainut vaatimus. Muuten voi olla mitä vain.
Ymmärsit nyt jotenkin väärin, ei minulla sen mahtumisen kanssa ole mitään ongelmaa. Ongelma on se jos joku muu kokee asiakseen rajoittaa esim. nyt naisia sen mukaan, että sopivat paremmin johonkin tietynlaiseen muottiin.
No niitähän ovat juuri muunsukupuoliset, jotka rajoittavat sitä millainen nainen voi olla. Kuten näkyy tästäkin ketjusta. "En tunne olevani nainen, koska en ole feminiininen. Joten olen muunsukupuolinen tai fluid." Eli naisen määritelmä on heille ulkonäkö ja tietynlainen käyttäytyminen.
Mutta nainenhan oikeasti tarkoittaa vain biologista sukupuolta. Se on biologinen käsite. Nainen on naaraspuolinen aikuinen ihminen. Ja naiset sitten keskenään ovat mitä erilaisempia tyyliltään, ajattelutavoiltaan, asenteiltaan, harrastuksiltaan, mielenkiinnonkohteiltaan jne. Meitä on puolet maailman väestöstä. Totta kai siihen mahtuu vaikka minkälaisia naisia.
Kaikki mainitsemasi asiat on totta, faktaa.
Ajatteleppa seuraavaa: Menet uuteen suureen työyhteisöön uutena työntekijänä. Huomaat että kaikilla ihmisillä on samanväriset hiukset, sinulla taas on aivan eriväriset. Olet ehkä vähän häpeissäsi kun erotut räikeästi joukosta, yrität kuitenkin kovasti sopeutua joukkoon. Huomaat vähän outoja katseita, ajattelet mitä ne tuijottaa. Keskustelet työkavereidesi kanssa eri asioista, ja tunnut olevan eri mieltä usein, taas saat vinoja katseita. Tunnut ajattelevan erilailla kuin muut. Alat tuntea ahdistusta. Pikkuhiljaa huomaat yrittäväsi mukautua muiden olemuksiin ym. Oletkin joskus samaa mieltä vaikka et ole, ja tunnet että löysitte yhteisen sävelen, ahdistus lievenee. Alat ajatella että jos minullakin olisi samanväriset hiukset kuin muilla, ei kokoajan ahdistaisi! Puhut työkaverillesi asiasta ja hän ei ymmärrä mistä puhut, kun me kaikkihan ollaan erilaisia. Tällainen kökkö vertaus tähän väliin.
Alue: Aihe vapaa
Nainen ja mies ovat biologisia käsitteitä, ja vastaavat kaikille nisäkäslajeille tyypillistä binaarista sukupuolijakoa. Molemmilla sukupuolilla on omat fyysiset, tunnistettavissa olevat ominaisuutensa.
Muunsukupuolisuus on vain sisäinen tunne, joka ei näy ulospäin. Eli tämä "trans"henkilö oli järkyttynyt siitä, että elokuvassa ei ole käsitelty jotain tiettyä tunnetta?