Lue keskustelun säännöt.
Miksi osalle ei mene jakeluun, että elämä ei ole kaikille valintoja?
23.04.2020 |
Me osa joudumme tekemään ihan töitäkin elämämme eteen, eikä kaikki tipahda syliin tekemättä mitään. En ole elämässäni pystynyt valitsemaan muuta kuin sen, mitä ostan kaupasta, esimerkiksi asunto ja työ on pitänyt ottaa vastaan pakon sanelemina.
Kommentit (507)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kultalusikka suussa syntynyt eikä elämässä ole nähnyt suurempia vastoinkäymisiä voi todellisuus hämärtyä.
Jos laitetaan kaksi ihmistä vierekkäin : toinen on syntynyt varakkaaseen kannustavaan kotiin ja toinen päihde ongelmaiseen narsistiseen kotiin on lähtökohdat aivan erit.
Omilla valinnoilla voi kyllä vaikuttaa tulevaan ,mutta onko niihin valintoihin voimia ja kykyä onkin sitten eri asia. Esimerkiksi jo se, kun potkitaan pois kotoa heti kun siihen on mahdollisuus antaa aivan eri mahdollisuudet kuin se että saa vanhempien kustannuksella kokeilla siipiään ilman paineita.Miksi niin usein nostetaan esille se, että vain hyvistä lähtökohdista tehdy valinnat on oikeita valintoja? Ihan samalla tavalla sillä hulttiovanhempien lapsella on mahdollisuus tehdä valintoja, vaikka ei voikaan valita samoja asioita kuin se, jolla perhe ja vanhemmat kannustavat.
Se hyvän perheen lapsi voi valita luuserielämän samalla tavalla kuin hulttioperheenkin lapsi tekee. Jostain syystä hän valitsee toisin. Valinta on silti tehty!
Lapsi harvemmin todellisuudessa valitsee itse, vaan ohjautuu ulkopuolelta saavan tuen tai tuettomuuden varassa. Olen varma, että elämäni olisi toisenlaista, jos minulla ei olisi ollut ympärillä yhtään kannustavaa aikuista, vaikka kotona ei mitään tukea saanutkaan. Samoin se koko järjestelmän hylkäämä lapsi valitsee helposti rikollisen elämän, koska silloin hän kokee kuuluvansa johonkin omana itsenään ja hyväksyttynä. Minäkin olisin varmaan valinnut, jos ei olisi ollut opettajia, jotka uskoivat minuun ja omilla pienillä tavoilla valitsivat kohdella minua ihmisenä perhetaustoistani huolimatta.
Ollaan ihmisiä toisillemme, se voi muuttaa joku päivä jonkun koko maailman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
Se ei ole oma valinta, miten paljon näkee itsellään todellista valinnanvaraa. Miksi joku valitsisi itselleen huonon elämän, jos yhtä hyvin voisi valita hyvän?
Koska se hyvä elämä ei tule aina helpolla? Sen eteen on tehtävä töitä. Jollekin on helpompaa jäädä surkeana voivottelemaan kohtaloaan, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle oikeasti jotain. Terveisin, suosta yksin ylös ponnistanut.
Kukaan ei ponnista suosta yksin, ei kukaan. Ihan arkielämän esimerkki. Joka ikinen ihmissuhde tai kohtaaminen ihmisten kanssa vaikuttaa. Saitko opiskella? Pääsitkö kouluun? Saitko opetusta? Opintotukea? Tukiko joku koulunkäyntiä fyysisesti tai henkisesti? Ostiko joku ruokaa? Sanoiko joku, että sinä kyllä pystyt? Jne, jne. Ymmärrän, että elämää on helpompi kontrolloida elämää ja tuntea ylemmyydentuntoisuutta, mutta jotain villilasta lukuun ottamatta kukaan meistä ei nouse mistään yksin.
Jokainen suomessa saa opiskella.
Jokainen suomessa pääsee kouluun.
Jokainen suomessa saa opetusta.
Jokainen suomessa saa opintotukea.
Jokainen suomessa saa ruokaa viimeistään lastensuojelun kautta.
Minua ei ole kukaan tukenut, kukaan ei ole sanonut että "kyllä pystyy", vaan ihan itse se on pitänyt motivoitua kun ei ole halunnut jatkaa vanhempiensa surkeissa jalanjäljissä. Turhaan tulet mulle sanomaan että on mahdotonta, kun itse tiedän mistä olen lähtoisin. Mikä sun tekosyy on ettet voi tehdä samaa? "Kun on niin vaikeaa"? No kyynel, niin oli, miksi sä et pysty siihen mihin muutkin pystyy?
Tulipa jotenkin surullinen olo, sinun puolesta. Tuo kylmyys, tuo kovuus. Oletko miettinyt terapiaa? Tämä ei ole vittuilua, empatiakyvyttömyys tekee minut aina huolestuneeksi. Sinusta kaikki lapsia tuetaan, mutta juuri sinä et saanut mitään tukea? Höpö höpöä. Minä muistan yhden positiivisen kommentin opettajalta vuodelta 1999. Minä muistan sen, koska haluan muistaa sen. Etkö saanut koulussa hyviä numeroita? Eikö opettaja kirjoittanut yhteenkään kokeeseen mitään positiivista? Etkö ole saanut töissä koskaan hyvää palautetta? Eikö sinulla ole ystäviä? Niinpä. Kun alat miettimään niin huomaat kyllä, että jokaiselta löytyy jotain. Ei minulle tarvitse mitään ivallisia "voi kyynel" kommentteja laittaa. Minulla on kaikki hyvin.
"Jokaiselta loytyy jotain" - no miksi sitten väität ettei jokaisella ole mahdollisuutta menestyä? Niinpä. Puhuit itsesi pussiin kaikessa "tunneälyssäsi". Muutes, ne hyvät numerotkin on ihan jokaisen oma valinta, kuunteleeko tunnilla, tekee läksyt, lukee kokeisiin.. Ei ne ole jotain taivaasta tippuvia armopaloja niinkuin ilmeisesti kuvittelet.
En ole ollenkaan epäempaattinen, minulla kyllä on empatiaa niille jotka sen ansaitsevat (ne jotka ovat pulassa ilman omaa syytään, esim. sairastuneet, sodan jaloissa asuvat, oikeasti koyhissä oloissa asuvat, etenkin kaltoin kohdellut eläimet, jne). Ei niille, jotka itse valitsevat jäädä tuleen makaamaan, eikä heitä empatia auttaisikaan pätkääkään. Päinvastoin: jos joku sanoo kerrankin suoraan että "oma valinta", ehkä joku jopa herää miettimään asiaa ja päättää ryhdistäytyä. Sun kaltainen "voi voi kun on vaikeaa, anna kun heitän viltin sinne suohon" on erittäin vahingollista, ja tarkoitettu vain vaimentamaan omaa omaatuntoasi "kun minä nyt kuitenkin olen niiiiiin empaattinen, niin olen hyvä ihminen".
Auta ihmisiä parantamaan elämäänsä, älä auta heitä pysymään siellä suossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on syntynyt hyviin olohin, on niiden hyvien valintojen tekeminen yleensä helppoa ja vaivatonta. Huonoihin oloihin syntynyt joutuu taas tekemän valtavasti työtä että saavuttaa sen parhaan valinnan.
Entäs me lukuisat kommentoijat jotka on synnytty huonoihin oloihin ja silti menestytty? Niin, me VALITTIIN se valtavan työn tekeminen, sen sijaan että olisi VALITTU jäädä itkemään miten on vaikeaa. Ei kukaan ole väittänyt että menestyminen on kaikille helppoa - vaan että se on suurelta osin kiinni omista valinnoista (pl sairaudet).
Ps. Kukaan ei auttanut, ei yhtään kukaan. Olen ollut omillani 17-vuotiaasta saakka, eikä todellakaan ole kotoa kannustettu, ei ole ollut sukulaisia, eikä haltiakummeja tai muita satuolentoja auttamassa. Ettekö huomaa kuinka ulkoistatte elämänne muille - kyllä minä jos JOKU MUU vaan auttaisi 🙄.
Puhut höpöjä. Kirjoitin jo aiemmin tästä, että joka ikinen saa apuja ellei elä villilapsena viidakossa. Ihmiset vaan jostain syystä haluavat uskotella, että pelkästään omien toimien ansiosta on saavuttanut jotain, ihan yksin. Jos käyt koulussa, ope auttaa. Kela auttaa. Kaikki ihmissuhteet vaikuttavat. Kaikki elämässä vaikuttaa. Ihan pienet sanatkin, olipa ne positiivisia tai negatiivisia. Miksi ihmiset eivät halua huomata niitä? Ja kyllä, olen itse elänyt helvetillisen lapsuuden, mutta pitänyt kiinni ihan pienistä jutuista, jotka ovat kannatelleet minua.
Huoh, nuo luettelemasi ovat ihan jokaikisen saatavilla, koska ne ovat yhteiskunnan tarjoamia palveluja eivätkä kiinni synnyinperheestä. SIksi yhdelläkään suomalaisella ei ole tekosyytä jäädä sinne suohon, eikä niitä tarvitse erikseen mainita. Ihme saivartelua, sanotko seuraavaksi että "no tarviit sä happea, eli puutkin auttoi sua, ei ollut omista valinnoista kiinni hapen saanti".
Miksi sitten väität, että kukaan ei koskaan auttanut sinua mitenkään? Se ei ole totta. Traumat näkyvät eri tavoin. Toisesta kasvaa kova ja kylmä näennäisesti pärjäävä. Toiselle tulee niim valtava ahdistuneisuus, ettei pääse edes kotoa pois. Kolmannelle puhkeaa skitsofrenia. Yksi tarttuu pulloon, kun ei muuta osaa. Tarinoita on lukemattomia, hyviä ja huonoja. Joskus ne selvinneet ja empatiakykynsä säilyttäneet ajautuvat auttamaan näitä lapsia ja perheitä. Ei kukaan meistä tiedä toisen yrittämisen määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
Se ei ole oma valinta, miten paljon näkee itsellään todellista valinnanvaraa. Miksi joku valitsisi itselleen huonon elämän, jos yhtä hyvin voisi valita hyvän?
Koska se hyvä elämä ei tule aina helpolla? Sen eteen on tehtävä töitä. Jollekin on helpompaa jäädä surkeana voivottelemaan kohtaloaan, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle oikeasti jotain. Terveisin, suosta yksin ylös ponnistanut.
Kukaan ei ponnista suosta yksin, ei kukaan. Ihan arkielämän esimerkki. Joka ikinen ihmissuhde tai kohtaaminen ihmisten kanssa vaikuttaa. Saitko opiskella? Pääsitkö kouluun? Saitko opetusta? Opintotukea? Tukiko joku koulunkäyntiä fyysisesti tai henkisesti? Ostiko joku ruokaa? Sanoiko joku, että sinä kyllä pystyt? Jne, jne. Ymmärrän, että elämää on helpompi kontrolloida elämää ja tuntea ylemmyydentuntoisuutta, mutta jotain villilasta lukuun ottamatta kukaan meistä ei nouse mistään yksin.
Jokainen suomessa saa opiskella.
Jokainen suomessa pääsee kouluun.
Jokainen suomessa saa opetusta.
Jokainen suomessa saa opintotukea.
Jokainen suomessa saa ruokaa viimeistään lastensuojelun kautta.
Minua ei ole kukaan tukenut, kukaan ei ole sanonut että "kyllä pystyy", vaan ihan itse se on pitänyt motivoitua kun ei ole halunnut jatkaa vanhempiensa surkeissa jalanjäljissä. Turhaan tulet mulle sanomaan että on mahdotonta, kun itse tiedän mistä olen lähtoisin. Mikä sun tekosyy on ettet voi tehdä samaa? "Kun on niin vaikeaa"? No kyynel, niin oli, miksi sä et pysty siihen mihin muutkin pystyy?
Juu kyllähän siellä lastenauojelussa ruokaa saa, mutta ainaskin yhdessä laitoksessa meidät kouluikäiset lapset pakotettiin rangaistusten uhalla ilman palkkaa kasvattamaan osa siitä itse. Kaikki tuo työ oli pois koulunkäymisestä sillä töitä tehtiin peruskouluaikana. Eli meitä ei päästetty kouluun vaan pakotettiim töihin. Lastensuojelulaitoksessa. Ihan vtun laitonta, mut minkäs teet kun valtion lafka ni ei annettu edes soittaa mihinkään ja kertoa mitä siel tapahtuu. Nytkun voi kertoa niin kukaan kynnelle kykenevä ei näe, kuule tai ymmärrä ja sama paska jatkuu edelleen.
Entä jos yrittää lukioon, mutta ei pääse, lukee illat läpeensä, mutta silti ei saa keskiarvoa tarpeeksi korkealle, että pääsisi lukioon. Onko se valinta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan meistä ei voi vaikuttaa siihen, minne elämä kuljettaa, mutta jokainen voi muuttaa ajatteluaan siitä, miten elämäänsä suhtautuu.
Todellakin voi vaikuttaa ja kannattaakin vaikuttaa. Missään tapauksessa ei kannata antaa muiden päättää mitä elämälläsi teet.
Miten jalaton voi vaikuttaa siihen, että saa jalkansa kasvamaan takaisin? Asiaa on hyvä tarkastella eri näkökulmista. Jalattoman tapauksessa hänen on hyvä hyväksyä jalattomuutensa, jonka jälkeen energiaa vapautuu tekemään jotain muuta, kuin jalattomuudesta huolehtimiseen. Otin konkreettisen esimerkin, koska yleensä suurimmat kompastuskivet ovat pään sisällä ja jokaisella on siellä ne omansa, oli jalkoja tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Ilen hyvätuloinen ja en pyytele sitä keneltäkään anteeksi. Kaava oli hyvin yksinkertainen:
Synnyin työläisperheeseen, mitään uutta en koskaan saanut, vaan kaikki oli vanhempien sisarustani vanhoja vaatteita, leluja yms
Sain käydä maksutonta koulua, niin kuin kaikki muut.
Koulussa tajusin, että hyviin tuloihin pääsee käsiksi, kun opiskelee paljon. Niinpä opiskelin niin paljon, että pääsin hyvän yliopistoon.
Yliopistossa keskityin opintojen nopeaan läpiviemiseen.
Yliopiston jälkeen otin vastaan entry-level työn, josta maksettiin ihan ok.
Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa muutaman kerran, joka kerta palkka nousi.
Nyt ollaan tilanteessa, johon pyrin lapsuudesta asti. Omat lapseni eivät jää paitsi mistään tarpeellisesta ja saavat välillä myös jotain ei niin tarpeellista.
Jos joku näkee tarpeen vihata minua, niin siitä vaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Miksi kukaan sinua vihaisi sen takia että olet opiskellut ja päässyt hyväpalkkaiseen työhön?
Sitähän monet meistä nimenomaan toivovat, että mahdollisimman monelle löytyisi tarvitsemansa tuki opiskella ja huolehtia itsestään - ja muista. Tunnistatko saaneesi tukea tai välttyneesi joltain, mikä on vaikuttanut monien muiden toimintakykyyn?
Jotkut tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset ja näin saa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
Se ei ole oma valinta, miten paljon näkee itsellään todellista valinnanvaraa. Miksi joku valitsisi itselleen huonon elämän, jos yhtä hyvin voisi valita hyvän?
Koska se hyvä elämä ei tule aina helpolla? Sen eteen on tehtävä töitä. Jollekin on helpompaa jäädä surkeana voivottelemaan kohtaloaan, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle oikeasti jotain. Terveisin, suosta yksin ylös ponnistanut.
Kukaan ei ponnista suosta yksin, ei kukaan. Ihan arkielämän esimerkki. Joka ikinen ihmissuhde tai kohtaaminen ihmisten kanssa vaikuttaa. Saitko opiskella? Pääsitkö kouluun? Saitko opetusta? Opintotukea? Tukiko joku koulunkäyntiä fyysisesti tai henkisesti? Ostiko joku ruokaa? Sanoiko joku, että sinä kyllä pystyt? Jne, jne. Ymmärrän, että elämää on helpompi kontrolloida elämää ja tuntea ylemmyydentuntoisuutta, mutta jotain villilasta lukuun ottamatta kukaan meistä ei nouse mistään yksin.
Jokainen suomessa saa opiskella.
Jokainen suomessa pääsee kouluun.
Jokainen suomessa saa opetusta.
Jokainen suomessa saa opintotukea.
Jokainen suomessa saa ruokaa viimeistään lastensuojelun kautta.
Minua ei ole kukaan tukenut, kukaan ei ole sanonut että "kyllä pystyy", vaan ihan itse se on pitänyt motivoitua kun ei ole halunnut jatkaa vanhempiensa surkeissa jalanjäljissä. Turhaan tulet mulle sanomaan että on mahdotonta, kun itse tiedän mistä olen lähtoisin. Mikä sun tekosyy on ettet voi tehdä samaa? "Kun on niin vaikeaa"? No kyynel, niin oli, miksi sä et pysty siihen mihin muutkin pystyy?
Tulipa jotenkin surullinen olo, sinun puolesta. Tuo kylmyys, tuo kovuus. Oletko miettinyt terapiaa? Tämä ei ole vittuilua, empatiakyvyttömyys tekee minut aina huolestuneeksi. Sinusta kaikki lapsia tuetaan, mutta juuri sinä et saanut mitään tukea? Höpö höpöä. Minä muistan yhden positiivisen kommentin opettajalta vuodelta 1999. Minä muistan sen, koska haluan muistaa sen. Etkö saanut koulussa hyviä numeroita? Eikö opettaja kirjoittanut yhteenkään kokeeseen mitään positiivista? Etkö ole saanut töissä koskaan hyvää palautetta? Eikö sinulla ole ystäviä? Niinpä. Kun alat miettimään niin huomaat kyllä, että jokaiselta löytyy jotain. Ei minulle tarvitse mitään ivallisia "voi kyynel" kommentteja laittaa. Minulla on kaikki hyvin.
"Jokaiselta loytyy jotain" - no miksi sitten väität ettei jokaisella ole mahdollisuutta menestyä? Niinpä. Puhuit itsesi pussiin kaikessa "tunneälyssäsi". Muutes, ne hyvät numerotkin on ihan jokaisen oma valinta, kuunteleeko tunnilla, tekee läksyt, lukee kokeisiin.. Ei ne ole jotain taivaasta tippuvia armopaloja niinkuin ilmeisesti kuvittelet.
En ole ollenkaan epäempaattinen, minulla kyllä on empatiaa niille jotka sen ansaitsevat (ne jotka ovat pulassa ilman omaa syytään, esim. sairastuneet, sodan jaloissa asuvat, oikeasti koyhissä oloissa asuvat, etenkin kaltoin kohdellut eläimet, jne). Ei niille, jotka itse valitsevat jäädä tuleen makaamaan, eikä heitä empatia auttaisikaan pätkääkään. Päinvastoin: jos joku sanoo kerrankin suoraan että "oma valinta", ehkä joku jopa herää miettimään asiaa ja päättää ryhdistäytyä. Sun kaltainen "voi voi kun on vaikeaa, anna kun heitän viltin sinne suohon" on erittäin vahingollista, ja tarkoitettu vain vaimentamaan omaa omaatuntoasi "kun minä nyt kuitenkin olen niiiiiin empaattinen, niin olen hyvä ihminen".
Auta ihmisiä parantamaan elämäänsä, älä auta heitä pysymään siellä suossa.
Empatia on sellasta, että sitä joko on tai ei ole. Empatiaan ei liity sen arvioiminen, ansaitseeko joku jotakin ja millä perusteilla, vaan se keskittyy ymmärtämään valtavan erilaisia elämiä ja tukemaan.
Toki saat sinä valikoida, kenet hyväksyt ja kenet et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
Valintojen määrä ja mahdollisuus ylipäätään tehdä valintoja ei ole aina ollut minusta riippuvainen. Vanhempani ovat alkoholisteja ja lukioon lähtemisen aikaan isäni suoritti vankilatuomiota. Raha oli tiukalla, isoimpana lapsena kannoin huolta ja vastuuta pienemmistä ja samalla oma hyvinvointini oli pohjalukemissa, mutten sitä silloin ymmärtänyt. Muistan miettineeni miten helvetin pitkä ylämäki lukion rakennukselle oli ja miten raskasta se oli kulkea ja usein tuli itku matkalla. Terveyteni kannalta parempi valinta olisi ollut laittaa lukio tauolle, laittaa perheen asiat kuntoon ja laittaa oma terveys kuntoon. Valmistuin lukiosta vielä huonompikuntoisena ja huonoin paperein. Huonovointisuuteni jatkui jatko-opinnoissa ja vallan hyvistä akateemisista taidoistani huolimatta sain opinnäytetyöstäni kaiken väsymyksen keskellä niin huonon arvosanan, että siinä meni yksi opinnoissa etenemisen reitti umpeen.
Ihmisten elämä ei ole pelkkiä omia valintoja ja näppärältä ponnahduslaudalta elämän kannateltavaksi hyppäämistä. Moni meistä ponnistaa aikamoisesta suosta ja kannattelee mukanaan myös muita ihmisiä. Ihan turha huudella, että mitäs valitsit niin tai näin. En ole valinnut vanhempiani ja lapsuuttani.
Juuri tuossa itse sanoitkin, että moni meistä ponnistaa suosta. Miksi et ole ponnistanut? Minäkin olen moniongelmaisesta perheestä (alkoholismia, vähävaraisuutta, väkivaltaa ja isän itsemuraha teini-ikäisenä) ja vanhimpana lapsena huolehdin myös pienemmistä sisaruksistani jopa silloin kun olin 17 vuotiaana muuttanut jo omilleni. Ei ollut helppoa, mutta harvalla kai on. Jopa niillä varakkaiden perheiden lapsilla voi olla traumaattinen lapsuus.
Kaikesta huolimatta valmistuin yliopistosta hyvin paperein ja on töitä ja perhe. Lapsuuden traumoja setvitään edelleen terapiassa ja ne heijastelevat yhä elämääni, mutta kaiken kaikkiaan minulla on asiat hyvin ja olen onnellinen. Sisaruksistani yksi on täysin narkkari, yksi ajelehtii sinne tänne, mutta pärjää ihan ok ja yksi on hankkinut ammatin mistä pitää ja perhekin on perusteilla. Ja jos karkeasti asian muotoilen, niin ihan on omista valinnoista kiinni miten on elämässä mennyt.
Lähdetään siitä, että sinä et ole ponnistanut itsellesi älykkyyttä. Joten jos vaikka olisit syntynyt 85 pisteen älykkyydellä, et olisi todellakaan ponnistanut itsellesi hyviä yliopistopapereita. Entä, jos sinut olisi joku vanhempi mies manipuloinut raskaaksi 17 vuotiaana? Olisitko ollut vapaa opiskelemaan, jos sinua olisi henkisesti yhteisösi puolesta painostettu kotiin ja jätttämään opiskelut? Tai mitä jos olisit ollut niin ruma, ettei kukaan huoli sinua, vaikka kuinka olisit halunnut perheen?
Mitä jos vanhempasi olisivat ottaneet sinun nimiisi jo aivan valtavat velat kun olit lapsi ja olisit ulosotossa jo 18 vuotiaana? Olisitko voinut valita asuntolainaa enää itsellesi?
Entä jos olisit joutunut auto-onnettomuuteen ja se olisi aiheuttanut sinulle pysyvän päänsäryn, joka estäisi keskittymisen ja jopa työnteon? Olisko kaikki työt olleet sinun valikoitavissa?
Nämä sinunlaiset vaikka mistä paskasta ponnistaneet ovat aina syntyneet määrätyillä henkisillä ja älyllisillä ominaisuuksilla ja suht hyvällä terveydellä siunattuja ja ennenkaikkea heillä on tahdonvoimaa ja se saattaa olla todella pitkälle geneettistä, vaikka he huonoille vanhemmille olisivatkin syntyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
Se ei ole oma valinta, miten paljon näkee itsellään todellista valinnanvaraa. Miksi joku valitsisi itselleen huonon elämän, jos yhtä hyvin voisi valita hyvän?
Koska se hyvä elämä ei tule aina helpolla? Sen eteen on tehtävä töitä. Jollekin on helpompaa jäädä surkeana voivottelemaan kohtaloaan, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle oikeasti jotain. Terveisin, suosta yksin ylös ponnistanut.
Kukaan ei ponnista suosta yksin, ei kukaan. Ihan arkielämän esimerkki. Joka ikinen ihmissuhde tai kohtaaminen ihmisten kanssa vaikuttaa. Saitko opiskella? Pääsitkö kouluun? Saitko opetusta? Opintotukea? Tukiko joku koulunkäyntiä fyysisesti tai henkisesti? Ostiko joku ruokaa? Sanoiko joku, että sinä kyllä pystyt? Jne, jne. Ymmärrän, että elämää on helpompi kontrolloida elämää ja tuntea ylemmyydentuntoisuutta, mutta jotain villilasta lukuun ottamatta kukaan meistä ei nouse mistään yksin.
Jokainen suomessa saa opiskella.
Jokainen suomessa pääsee kouluun.
Jokainen suomessa saa opetusta.
Jokainen suomessa saa opintotukea.
Jokainen suomessa saa ruokaa viimeistään lastensuojelun kautta.
Minua ei ole kukaan tukenut, kukaan ei ole sanonut että "kyllä pystyy", vaan ihan itse se on pitänyt motivoitua kun ei ole halunnut jatkaa vanhempiensa surkeissa jalanjäljissä. Turhaan tulet mulle sanomaan että on mahdotonta, kun itse tiedän mistä olen lähtoisin. Mikä sun tekosyy on ettet voi tehdä samaa? "Kun on niin vaikeaa"? No kyynel, niin oli, miksi sä et pysty siihen mihin muutkin pystyy?
Tulipa jotenkin surullinen olo, sinun puolesta. Tuo kylmyys, tuo kovuus. Oletko miettinyt terapiaa? Tämä ei ole vittuilua, empatiakyvyttömyys tekee minut aina huolestuneeksi. Sinusta kaikki lapsia tuetaan, mutta juuri sinä et saanut mitään tukea? Höpö höpöä. Minä muistan yhden positiivisen kommentin opettajalta vuodelta 1999. Minä muistan sen, koska haluan muistaa sen. Etkö saanut koulussa hyviä numeroita? Eikö opettaja kirjoittanut yhteenkään kokeeseen mitään positiivista? Etkö ole saanut töissä koskaan hyvää palautetta? Eikö sinulla ole ystäviä? Niinpä. Kun alat miettimään niin huomaat kyllä, että jokaiselta löytyy jotain. Ei minulle tarvitse mitään ivallisia "voi kyynel" kommentteja laittaa. Minulla on kaikki hyvin.
"Jokaiselta loytyy jotain" - no miksi sitten väität ettei jokaisella ole mahdollisuutta menestyä? Niinpä. Puhuit itsesi pussiin kaikessa "tunneälyssäsi". Muutes, ne hyvät numerotkin on ihan jokaisen oma valinta, kuunteleeko tunnilla, tekee läksyt, lukee kokeisiin.. Ei ne ole jotain taivaasta tippuvia armopaloja niinkuin ilmeisesti kuvittelet.
En ole ollenkaan epäempaattinen, minulla kyllä on empatiaa niille jotka sen ansaitsevat (ne jotka ovat pulassa ilman omaa syytään, esim. sairastuneet, sodan jaloissa asuvat, oikeasti koyhissä oloissa asuvat, etenkin kaltoin kohdellut eläimet, jne). Ei niille, jotka itse valitsevat jäädä tuleen makaamaan, eikä heitä empatia auttaisikaan pätkääkään. Päinvastoin: jos joku sanoo kerrankin suoraan että "oma valinta", ehkä joku jopa herää miettimään asiaa ja päättää ryhdistäytyä. Sun kaltainen "voi voi kun on vaikeaa, anna kun heitän viltin sinne suohon" on erittäin vahingollista, ja tarkoitettu vain vaimentamaan omaa omaatuntoasi "kun minä nyt kuitenkin olen niiiiiin empaattinen, niin olen hyvä ihminen".
Auta ihmisiä parantamaan elämäänsä, älä auta heitä pysymään siellä suossa.
Olen hämmentynyt tuosta sinun vihastasi. Luet rivien välistä olemattomia ja teet ihmeellisiä johtopäätöksiä minun elämästäni. Kirjoitin jo viimeisimpään kommenttiin siitä, että traumat näkyvät monin tavoin. Sille, jolle puhkeaa vaikka skitsofrenia, on aika turhaa selittää, että ota itseäsi niskasta kiinni. Tai sille, joka pelkää kauppaan menoa niin, ettei uskalla kotoaan poistua. "Mee nyt vaan kouluun ja toimi". Olen ihan samaa mieltä siitä, että tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Olen myös sitä mieltä, että elämässä on monia tapoja selviytyä, opiskella, tehdä töitä jne. Olen myös sitä mieltä, että esimerkiksi terapia voisi auttaa monia ja aikuisen tulee ottaa itsestään vastuu. Mutta siitä olen eri mieltä, että joku sivullinen pystyisi arvioimaan sitä, että milloin toinen yrittää tarpeeksi ja milloin ei. Tai mitä toinen tuntee. Ihan jo saman perheen lapset voivat oireilla eri tavalla. Valitettavasti on aina niitä, jotka eivät pysty tai kykene, vaikka kuinka yrittävät. Minä en sanonut, että kaikki pystyvät. Minä sanoin, että kaikilla on jotain positiivisia puolia. Kukaan ei selviä yksin. En ymmärrä, että miksi intät tähän vastaan? Sekin on fakta, ettei kaikki saa hyviä numeroita, vaikka kuinka yrittää. SenKIN voi kääntää positiiviseksi. Muistan kuinka yläasteella yksi oppimisvaikeuksista kärsinyt sai aina vain 6-7 tietyistä aineista, vaikka luki tosi, tosi paljon. Minä sain kiitettäviä tekemättä mitään. On minun onneni ja minusta riippumatonta, ettei minulla ole oppimisvaikeuksia ja minun on helppo oppia. Tuo on esimerkki tilanteesta, jossa olisi ollut p#skaa sanoa toiselle, ettet yrittänyt, kun samaan aikaan itse saa ilmaiseksi hyviä numeroita.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni kehtaisi väittää tosissaan että 170 senttisellä ja 210 senttisellä on yhtäläiset mahdollisuudet koripalloammattilaiseksi kun vain oikein yrittää? No ei kukaan. Silti moni väittää pokkana että jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus menestyä kun vain oikein yrittää.
Jokaisella on yhtälaiset mahdollisuudet olla onnellinen olematta koripalloammattilainen.
Mietin isovanhempiani. Molemmat jäivät orvoiksi alle 10 v ja kasvoivat sukulaisten nurkissa. Naimisiinmennessä omaisuutta ei ollut mitään. Tekivät vuorotyötä duunareina ja vielä lisäksi talkkarinhommia rikkaalle perheelle, jonka piharakennuksessa asuivat. Oman asunnon ja auton saivat vasta viisikymppisinä. Ainakaan vanhoina eivät koskaan valittaneet mistään vaan nauttivat siitä mitä heillä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
Se ei ole oma valinta, miten paljon näkee itsellään todellista valinnanvaraa. Miksi joku valitsisi itselleen huonon elämän, jos yhtä hyvin voisi valita hyvän?
Koska se hyvä elämä ei tule aina helpolla? Sen eteen on tehtävä töitä. Jollekin on helpompaa jäädä surkeana voivottelemaan kohtaloaan, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle oikeasti jotain. Terveisin, suosta yksin ylös ponnistanut.
Kukaan ei ponnista suosta yksin, ei kukaan. Ihan arkielämän esimerkki. Joka ikinen ihmissuhde tai kohtaaminen ihmisten kanssa vaikuttaa. Saitko opiskella? Pääsitkö kouluun? Saitko opetusta? Opintotukea? Tukiko joku koulunkäyntiä fyysisesti tai henkisesti? Ostiko joku ruokaa? Sanoiko joku, että sinä kyllä pystyt? Jne, jne. Ymmärrän, että elämää on helpompi kontrolloida elämää ja tuntea ylemmyydentuntoisuutta, mutta jotain villilasta lukuun ottamatta kukaan meistä ei nouse mistään yksin.
Jokainen suomessa saa opiskella.
Jokainen suomessa pääsee kouluun.
Jokainen suomessa saa opetusta.
Jokainen suomessa saa opintotukea.
Jokainen suomessa saa ruokaa viimeistään lastensuojelun kautta.
Minua ei ole kukaan tukenut, kukaan ei ole sanonut että "kyllä pystyy", vaan ihan itse se on pitänyt motivoitua kun ei ole halunnut jatkaa vanhempiensa surkeissa jalanjäljissä. Turhaan tulet mulle sanomaan että on mahdotonta, kun itse tiedän mistä olen lähtoisin. Mikä sun tekosyy on ettet voi tehdä samaa? "Kun on niin vaikeaa"? No kyynel, niin oli, miksi sä et pysty siihen mihin muutkin pystyy?
Lisään vielä, että minä kirjoitin ainoastaan tuon viimeisen kommentin. En ole sanonut koskaan kenellekään, että joku olisi mahdotonta. Kirjoitin ainoastaan siitä, että jokainen meistä on saanut jotain hyvää, jossain muodossa. Se vain pitää osata nähdä. Täytyy vielä sanoa, että lastensuojelu oli vitsi 1990-luvulla. Olen itse aito esimerkki siitä, että lastensuojelu ei ole puuttunut, vaikka kaikki merkit oli nähtävissä. Kyllä, meillä näettiin nälkää. Tästä on konkreettisena todisteena virkavirheet.
Itsekin olen syntynyt 70-luvulla. Ja hups, ei estänyt lastensuojelun puute menestystä. Keksitko vielä uusia tekosyitä?
Jos jokainen on saanut jotain hyvää, niin olet siis kanssani samaa mieltä siitä, että jokainen voi menestyä? Hyvä! (pl sairaat, tämä pitää aina toistaa kun joku tulee kuitenkin muuten huutamaan että "mites ne neliraajahalvaantuneet aivovammapotilaat"...)
Vierailija kirjoitti:
Synnyin hyväosaiseen perheeseen. Opiskeluvuodet meni kaljaa juodessa. Suoritin hyödyttömän tutkinnon. Pikkuveljeni teki samaan aikaan töitä niska limassa ja kouluttautui diplomi-insinööriksi. On nyt omalla alallaan huippu, on haastateltu ammattilehtiin jne. Kiva koti, perhe, rahaa jne. Jossain vaiheessa tulin järkiini ja ryhdistäydyin joten on minulla nyt jonkinlainen toimeentulo. Joskus mietin valintojani, mutta en ole kateellinen. Parikymppisenä minä vetelehdin, veljeni teki töitä. Valintoja.
Toivoisitko, että sinua oltaisi osattu tukea muuhun kuin kaljanjuontiin? Teinien ja nuorten aikuisten aivot eivät vielä ole kehittyneet ymmärtämään asioiden vaikutusta pitkällä aikavälillä ja siksi opiskeluun tai muuhun mielekkääseen toimintaan tarvitaan tukea niille jotka eivät ole itseohjautuvia. Ihmiset tarvitsevat elämässä erilaista apua ja eri aikoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.
Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.
Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.
Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.Ihan itse valitset.
Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.
Se ei ole oma valinta, miten paljon näkee itsellään todellista valinnanvaraa. Miksi joku valitsisi itselleen huonon elämän, jos yhtä hyvin voisi valita hyvän?
Koska se hyvä elämä ei tule aina helpolla? Sen eteen on tehtävä töitä. Jollekin on helpompaa jäädä surkeana voivottelemaan kohtaloaan, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle oikeasti jotain. Terveisin, suosta yksin ylös ponnistanut.
Kukaan ei ponnista suosta yksin, ei kukaan. Ihan arkielämän esimerkki. Joka ikinen ihmissuhde tai kohtaaminen ihmisten kanssa vaikuttaa. Saitko opiskella? Pääsitkö kouluun? Saitko opetusta? Opintotukea? Tukiko joku koulunkäyntiä fyysisesti tai henkisesti? Ostiko joku ruokaa? Sanoiko joku, että sinä kyllä pystyt? Jne, jne. Ymmärrän, että elämää on helpompi kontrolloida elämää ja tuntea ylemmyydentuntoisuutta, mutta jotain villilasta lukuun ottamatta kukaan meistä ei nouse mistään yksin.
Jokainen suomessa saa opiskella.
Jokainen suomessa pääsee kouluun.
Jokainen suomessa saa opetusta.
Jokainen suomessa saa opintotukea.
Jokainen suomessa saa ruokaa viimeistään lastensuojelun kautta.
Minua ei ole kukaan tukenut, kukaan ei ole sanonut että "kyllä pystyy", vaan ihan itse se on pitänyt motivoitua kun ei ole halunnut jatkaa vanhempiensa surkeissa jalanjäljissä. Turhaan tulet mulle sanomaan että on mahdotonta, kun itse tiedän mistä olen lähtoisin. Mikä sun tekosyy on ettet voi tehdä samaa? "Kun on niin vaikeaa"? No kyynel, niin oli, miksi sä et pysty siihen mihin muutkin pystyy?
Tulipa jotenkin surullinen olo, sinun puolesta. Tuo kylmyys, tuo kovuus. Oletko miettinyt terapiaa? Tämä ei ole vittuilua, empatiakyvyttömyys tekee minut aina huolestuneeksi. Sinusta kaikki lapsia tuetaan, mutta juuri sinä et saanut mitään tukea? Höpö höpöä. Minä muistan yhden positiivisen kommentin opettajalta vuodelta 1999. Minä muistan sen, koska haluan muistaa sen. Etkö saanut koulussa hyviä numeroita? Eikö opettaja kirjoittanut yhteenkään kokeeseen mitään positiivista? Etkö ole saanut töissä koskaan hyvää palautetta? Eikö sinulla ole ystäviä? Niinpä. Kun alat miettimään niin huomaat kyllä, että jokaiselta löytyy jotain. Ei minulle tarvitse mitään ivallisia "voi kyynel" kommentteja laittaa. Minulla on kaikki hyvin.
"Jokaiselta loytyy jotain" - no miksi sitten väität ettei jokaisella ole mahdollisuutta menestyä? Niinpä. Puhuit itsesi pussiin kaikessa "tunneälyssäsi". Muutes, ne hyvät numerotkin on ihan jokaisen oma valinta, kuunteleeko tunnilla, tekee läksyt, lukee kokeisiin.. Ei ne ole jotain taivaasta tippuvia armopaloja niinkuin ilmeisesti kuvittelet.
En ole ollenkaan epäempaattinen, minulla kyllä on empatiaa niille jotka sen ansaitsevat (ne jotka ovat pulassa ilman omaa syytään, esim. sairastuneet, sodan jaloissa asuvat, oikeasti koyhissä oloissa asuvat, etenkin kaltoin kohdellut eläimet, jne). Ei niille, jotka itse valitsevat jäädä tuleen makaamaan, eikä heitä empatia auttaisikaan pätkääkään. Päinvastoin: jos joku sanoo kerrankin suoraan että "oma valinta", ehkä joku jopa herää miettimään asiaa ja päättää ryhdistäytyä. Sun kaltainen "voi voi kun on vaikeaa, anna kun heitän viltin sinne suohon" on erittäin vahingollista, ja tarkoitettu vain vaimentamaan omaa omaatuntoasi "kun minä nyt kuitenkin olen niiiiiin empaattinen, niin olen hyvä ihminen".
Auta ihmisiä parantamaan elämäänsä, älä auta heitä pysymään siellä suossa.
Olen hämmentynyt tuosta sinun vihastasi. Luet rivien välistä olemattomia ja teet ihmeellisiä johtopäätöksiä minun elämästäni. Kirjoitin jo viimeisimpään kommenttiin siitä, että traumat näkyvät monin tavoin. Sille, jolle puhkeaa vaikka skitsofrenia, on aika turhaa selittää, että ota itseäsi niskasta kiinni. Tai sille, joka pelkää kauppaan menoa niin, ettei uskalla kotoaan poistua. "Mee nyt vaan kouluun ja toimi". Olen ihan samaa mieltä siitä, että tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Olen myös sitä mieltä, että elämässä on monia tapoja selviytyä, opiskella, tehdä töitä jne. Olen myös sitä mieltä, että esimerkiksi terapia voisi auttaa monia ja aikuisen tulee ottaa itsestään vastuu. Mutta siitä olen eri mieltä, että joku sivullinen pystyisi arvioimaan sitä, että milloin toinen yrittää tarpeeksi ja milloin ei. Tai mitä toinen tuntee. Ihan jo saman perheen lapset voivat oireilla eri tavalla. Valitettavasti on aina niitä, jotka eivät pysty tai kykene, vaikka kuinka yrittävät. Minä en sanonut, että kaikki pystyvät. Minä sanoin, että kaikilla on jotain positiivisia puolia. Kukaan ei selviä yksin. En ymmärrä, että miksi intät tähän vastaan? Sekin on fakta, ettei kaikki saa hyviä numeroita, vaikka kuinka yrittää. SenKIN voi kääntää positiiviseksi. Muistan kuinka yläasteella yksi oppimisvaikeuksista kärsinyt sai aina vain 6-7 tietyistä aineista, vaikka luki tosi, tosi paljon. Minä sain kiitettäviä tekemättä mitään. On minun onneni ja minusta riippumatonta, ettei minulla ole oppimisvaikeuksia ja minun on helppo oppia. Tuo on esimerkki tilanteesta, jossa olisi ollut p#skaa sanoa toiselle, ettet yrittänyt, kun samaan aikaan itse saa ilmaiseksi hyviä numeroita.
No niin, siellä se tuli taas se sairauskommentti. Jos nyt sovitaan ihan kaikille disclaimerina, että POISLUKIEN SAIRAAT. Jos joku on neliraajahalvaantunut, pahasti mielenterveysongelmainen, kehitysvammainen jne, niin joo, on ymmärrettävää ettei menesty. Nähdäkseni kukaan ei ole puhunut näistä erikoistapauksista, vaan niistä normaaleista, kykenevistä ihmisistä, jotka vain odottavat kaiken tippuvan valmiina eteen ja kun näin ei tapahdu, väittävät että vain kultalusikkaihmiset voi onnistua. Sairaita yms on häviävän pieni osuus kansasta, näitä valittajia huomattavasti suurempi.
Tuo on muutes surkeaa manipulaatioyritystä osaltasi, esittää empaattista ja sitten leimata toinen "terapian tarpeessa" olevaksi ja "vihaiseksi". Klassinen yritys mitätoidä toisen argumentit, kun itsellä ei ole mitään järkevää sanottavaa. Kertoo tarpeeksi siitä kannattaako keskustelua kanssasi jatkaa. "Rauhoitu" (jos käytetään sun omia aseita).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on syntynyt hyviin olohin, on niiden hyvien valintojen tekeminen yleensä helppoa ja vaivatonta. Huonoihin oloihin syntynyt joutuu taas tekemän valtavasti työtä että saavuttaa sen parhaan valinnan.
Entäs me lukuisat kommentoijat jotka on synnytty huonoihin oloihin ja silti menestytty? Niin, me VALITTIIN se valtavan työn tekeminen, sen sijaan että olisi VALITTU jäädä itkemään miten on vaikeaa. Ei kukaan ole väittänyt että menestyminen on kaikille helppoa - vaan että se on suurelta osin kiinni omista valinnoista (pl sairaudet).
Ps. Kukaan ei auttanut, ei yhtään kukaan. Olen ollut omillani 17-vuotiaasta saakka, eikä todellakaan ole kotoa kannustettu, ei ole ollut sukulaisia, eikä haltiakummeja tai muita satuolentoja auttamassa. Ettekö huomaa kuinka ulkoistatte elämänne muille - kyllä minä jos JOKU MUU vaan auttaisi 🙄.
No te olette kovasti motivoituneita ja kasvaneet sellaisiksi, että on pakko jaksaa yrittää. Valitsitko kasvaa sellaiseksi? No niinpä niin.
Niinpä, kyllä valitsin. Helpompihan se olisi ollut jäädä sinne synnyinkaupunkiin makaamaan ja valittamaan, eikä VALITA yrittää pyrkiä parempaan. Jokaisella on siihen mahdollisuus, viimeistään täysi-ikäisenä kun on valta päättää omista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on syntynyt hyviin olohin, on niiden hyvien valintojen tekeminen yleensä helppoa ja vaivatonta. Huonoihin oloihin syntynyt joutuu taas tekemän valtavasti työtä että saavuttaa sen parhaan valinnan.
Entäs me lukuisat kommentoijat jotka on synnytty huonoihin oloihin ja silti menestytty? Niin, me VALITTIIN se valtavan työn tekeminen, sen sijaan että olisi VALITTU jäädä itkemään miten on vaikeaa. Ei kukaan ole väittänyt että menestyminen on kaikille helppoa - vaan että se on suurelta osin kiinni omista valinnoista (pl sairaudet).
Ps. Kukaan ei auttanut, ei yhtään kukaan. Olen ollut omillani 17-vuotiaasta saakka, eikä todellakaan ole kotoa kannustettu, ei ole ollut sukulaisia, eikä haltiakummeja tai muita satuolentoja auttamassa. Ettekö huomaa kuinka ulkoistatte elämänne muille - kyllä minä jos JOKU MUU vaan auttaisi 🙄.
Puhut höpöjä. Kirjoitin jo aiemmin tästä, että joka ikinen saa apuja ellei elä villilapsena viidakossa. Ihmiset vaan jostain syystä haluavat uskotella, että pelkästään omien toimien ansiosta on saavuttanut jotain, ihan yksin. Jos käyt koulussa, ope auttaa. Kela auttaa. Kaikki ihmissuhteet vaikuttavat. Kaikki elämässä vaikuttaa. Ihan pienet sanatkin, olipa ne positiivisia tai negatiivisia. Miksi ihmiset eivät halua huomata niitä? Ja kyllä, olen itse elänyt helvetillisen lapsuuden, mutta pitänyt kiinni ihan pienistä jutuista, jotka ovat kannatelleet minua.
Huoh, nuo luettelemasi ovat ihan jokaikisen saatavilla, koska ne ovat yhteiskunnan tarjoamia palveluja eivätkä kiinni synnyinperheestä. SIksi yhdelläkään suomalaisella ei ole tekosyytä jäädä sinne suohon, eikä niitä tarvitse erikseen mainita. Ihme saivartelua, sanotko seuraavaksi että "no tarviit sä happea, eli puutkin auttoi sua, ei ollut omista valinnoista kiinni hapen saanti".
Miksi sitten väität, että kukaan ei koskaan auttanut sinua mitenkään? Se ei ole totta. Traumat näkyvät eri tavoin. Toisesta kasvaa kova ja kylmä näennäisesti pärjäävä. Toiselle tulee niim valtava ahdistuneisuus, ettei pääse edes kotoa pois. Kolmannelle puhkeaa skitsofrenia. Yksi tarttuu pulloon, kun ei muuta osaa. Tarinoita on lukemattomia, hyviä ja huonoja. Joskus ne selvinneet ja empatiakykynsä säilyttäneet ajautuvat auttamaan näitä lapsia ja perheitä. Ei kukaan meistä tiedä toisen yrittämisen määrää.
Oletko oikeasti noin tyhmä?
Rautalanka: Kukaan ei ole auttanut minua SEN ENEMPAA KUIN MUITAKAAN AUTETAAN. yhteiskunnan puolesta. Voitko ymmärtää pointin? Et voi perustella pärjäämättomyyttä sillä ettei joku ole saanut apua, koska kuten molemmat olemme todenneet, KAIKKI saavat sen perustason yhteiskunnan avun. Se riittää jos itse viitsii panostaa päälle. Ei vaadita muuta random apua, joka olisi tuurista kiinni.
Kotona pysyminen on valinta.
Pulloon tarttuminen on valinta.
Vain sairastuminen ei ole valinta, ja sairaat on jo useasta rajattu keskustelun ulkopuolelle.
Moni ei vaan tee mitään valintoja.
Kuhan vaan ajelehtii?
Menestyminen vaatii työtä, tuuria ja mahdollisuuksiin tartumista.
Ja sisua.
.
Ja suomessa valtaosa menestyneitä.
Vain rikkaat matkustavat ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Häiritsee tämä amis-vertaus. Tosi moni ihminen tienaa todella hyvin, ihan amistaustalla.
Esimerkkinä ex-mieheni, joka maalarilinjalta valmistui aikanaan, perusti firman ja on nyt euromiljonääri. Moni nainen pyörittää menestyvää kampaamoa, pitopalvelua, siivousfirmaa tms. ihan amispohjalta.
Tilastollisesti suurin osa yrittäjistä on ammattikoulutaustaisia. Yrittäjillä on suuremmat mahdollisuudet varaustua kuin akateemisilla tutkijoilla ja professoreilla.
Vierailija kirjoitti:
Joten jos vaikka olisit syntynyt 85 pisteen älykkyydellä, et olisi todellakaan ponnistanut itsellesi hyviä yliopistopapereita. Entä, jos sinut olisi joku vanhempi mies manipuloinut raskaaksi 17 vuotiaana? Olisitko ollut vapaa opiskelemaan, jos sinua olisi henkisesti yhteisösi puolesta painostettu kotiin ja jätttämään opiskelut? Tai mitä jos olisit ollut niin ruma, ettei kukaan huoli sinua, vaikka kuinka olisit halunnut perheen?
Mitä jos vanhempasi olisivat ottaneet sinun nimiisi jo aivan valtavat velat kun olit lapsi ja olisit ulosotossa jo 18 vuotiaana? Olisitko voinut valita asuntolainaa enää itsellesi?
Entä jos olisit joutunut auto-onnettomuuteen ja se olisi aiheuttanut sinulle pysyvän päänsäryn, joka estäisi keskittymisen ja jopa työnteon? Olisko kaikki työt olleet sinun valikoitavissa?
Kehitysvammaiset on rajattu pois keskustelusta.
Raskaaksi tullut voi antaa lapsen adoptioon ja sosiaalihuolto auttaa pakemaan uskonnollisista yhteisoistä.
Ruma voi käyttää keinohedelmoitystä.
Alaikäisen nimiin ei voi ottaa lainaa eli tämä skenaario on mahdoton.
Onnettomuudet on rajattu pois keskustelusta.
Jotenkin kuulostaa siltä että monien mielestä suurin suomalaisista on monivammaisia vakavasti sairaita onnettomuuden uhreja, ihan kuin tuo nyt olisi jotenkin tyypillistä...
Lisään vielä, että minä kirjoitin ainoastaan tuon viimeisen kommentin. En ole sanonut koskaan kenellekään, että joku olisi mahdotonta. Kirjoitin ainoastaan siitä, että jokainen meistä on saanut jotain hyvää, jossain muodossa. Se vain pitää osata nähdä. Täytyy vielä sanoa, että lastensuojelu oli vitsi 1990-luvulla. Olen itse aito esimerkki siitä, että lastensuojelu ei ole puuttunut, vaikka kaikki merkit oli nähtävissä. Kyllä, meillä näettiin nälkää. Tästä on konkreettisena todisteena virkavirheet.