Miksi jotkut ihmiset jäävät eron jälkeen moneksi vuodeksi yksin?

Body count? Eli kuinka monta ruumista kullakin on kontollaan?

Ymmärrän. Minäkin pelkäisin.

Vierailija kirjoitti:

Olen pitkässä avoliitossa. Jos nyt eroan ja joskus eron partaalla käytykkin niin en halua enää koskaan miestä. Syy ei ole huono kokemus vaan en tarvitse miestä mihinkään ja pärjään itsekin omillani koska olen erakkomainen. Elän vaan itselleni ja käytän aikani itseni palvelemiseen ja hyvän olon tuottamiseen enkä muiden palvelemiseen. Kuullostaa itsekkäältä, mutta kun on koko elämänsä elänyt toisille niin on aika ottaa aikaa itselle ja elää vaan itselleen.

Miksi ihmeessä olet elänyt toiselle? Mä en elä. Olen parisuhteessa ja mieshän on ilon ja nautinnon lähde, ei mikään passattava..Puolin ja toisin myös toisiamme autamme.

Vierailija kirjoitti:

Koska parisuhteen ylläpitäminen vaatii työtä. Miksi tehdä työtä, jota kukaan ei arvosta?

Ei enää ikinä parisuhdetta. Erosta on kuusi vuotta, lapsia ei ole. Irtonumeroita löytyy kolmevitoselle hoikalle naiselle. Aamulla voi potkaista perseelle, ettei jää loisimaan. Kyllä hyvän yön jälkeen taas viikon-pari pärjää. Sitten tuore lelu. 

Useasti ero tulee kun mies pettää ja jää kiinni. Kerran voi antaa anteeksi, mutta toisesta jo ei. Sillon pettämisestä on tullut tapa, ja tulee jatkumaan.

Miehet eivät voi olla ilman naista. Sen takia on jo uusi kiikarissa eroa tehdessä.

Mutta naiset pärjäävät todella hyvin ilman miestä. Vähä voi seksiin ja läheisyyteen kaivata.

En voi vastata kenenkään toisen puolesta.

Erosin virallisesti 4 vuotta sitten. Olen ollut kiireinen elämäni uudelleen järjestämisen kanssa, joutunut rakentamaan kaiken ihan alusta. Toisekseen en ole päässyt yli exän aiheuttamasta vitutuksesta, ns. meni maku miehiin kun liian moni heistä tekee samaa paskaa. Mutta päällimmäinen syy on se että en näe että ihmisen täytyisi ottaa joku vaan, että suhteessa oleminen olisi jokin itseisarvo (jos olisi niin miksi olisin eronnut).

Mikäli satun kohtaamaan vielä elämäni aikana sen sielunkumppanin niin tottakai olen valmis suhteeseen, mutta olen ok myös ajatuksen kanssa että elän loppuelämäni ilman parisuhdetta. Se etten ollut nuorena sisäistänyt ettei pelkkä tyytyminen kannata, johti siihen huonoon suhteeseen alunperinkin.

Mä olen deittaillut aktiivisesti 2,5 vuotta enkä ole kertaakaan päässyt parisuhteeseen, koska en herätä romanttisia tunteita miehissä.

26 vuotta parisuhteessa riittää. Ero kirpas, koska kumppanuuteen oli tottunut. Kasvun myötä muututtiin, me alettiin haluamaan eri asioita. Hän halusi erota ja halusi myös peruuttaa eron muutamaan kertaan.

Mä rakastan omaa asumistani. Koti ihan oma ja siellä on just niin siistiä kuin mä haluan. Mä en ole selitysvelvollinen kellekään.

Mä löysin itseni ja aloin elämään omaa juttuani. Eikä mulla ollut missään vaiheessa tarkoitus etsiä uutta kumppania. Seksiseuraa saa tarvittaessa.

Erosta on nyt kaikkiaan 8 vuotta. Eksää en juuri nähnyt kolmeen vuoteen. Vuosi sitten yksissä lakkiaisissa nähtiin.

Siitä se ajatus sitten lähti... Tapailen eksän kanssa! Kukaan ei tiedä. Näin asiat saa olla mahdollisimman pitkään. Omat kodit ja itsenäisyys pysyy.

Ehkä saanut eron jälkeen tarpeekseen miehistä eikä vaan vastaan ole tullut sopivaa. Varsinkin jos ei käy baareissa, lavatansseissa yms. Ja vaikka harrastaisi, ei sielläkään sitten ole tullut ketään vastaan. Kaikille ei tule bensa-asemalla tai kaupassa iskemään kukaan. Ihan rauhassa saa olla.

Henkisesti vaikean eron jälkeen  en edes halunnut parisuhdetta enkä oikein osannut pitää hauskaa,  7v sinkkuilin, sitten tapasin miehen ja tulin heti raskaaksi, menimme naimisiin, jota kesti 4v. Sen jälkeen päätin etten ala seurustella enää. Nyt onnellisesti eläkkeellä, nautin yksin asumisesta, ei jaksaisi miestä kanssani asumassa.

Tässä kulunut jo 10 vuotta eron jälkeen. Ensin ei jaksanut edes ajatella miehiä,sen verran vaikea mustasukkainen mies oli edellinen. Aika kulunut,ikää tullut lisää eikä vaan kohdalle ole sattunut sellaista miestä. Ravintoloissa en kulje ja tuolla metsäpoluilla ei kovin miehiä tapaa. Kiva olisi seuraa löytää mutta minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska parisuhteen ylläpitäminen vaatii työtä. Miksi tehdä työtä, jota kukaan ei arvosta?

Ei enää ikinä parisuhdetta. Erosta on kuusi vuotta, lapsia ei ole. Irtonumeroita löytyy kolmevitoselle hoikalle naiselle. Aamulla voi potkaista perseelle, ettei jää loisimaan. Kyllä hyvän yön jälkeen taas viikon-pari pärjää. Sitten tuore lelu. 

Tiiäkkö, ei se hoikkuus ole syy siihen, että saat irtonumeroita. En kehtaisi edes nimettömänä palstalla alentaa omaa naisellista arvoa kehumalla irtonumerona olemisella. Itse olin aikoinani yksinäinen yh 7 vuotta, kunnes tapasin aviomieheni. Olin tuolloin 34 vuotias ja en hoikka, mutten lihavakaan. Sopivasti pyöreä oikeista paikoista, kuten mieheni edelleen sanoo 25 avioliittovuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Useasti ero tulee kun mies pettää ja jää kiinni. Kerran voi antaa anteeksi, mutta toisesta jo ei. Sillon pettämisestä on tullut tapa, ja tulee jatkumaan.

Miehet eivät voi olla ilman naista. Sen takia on jo uusi kiikarissa eroa tehdessä.

Mutta naiset pärjäävät todella hyvin ilman miestä. Vähä voi seksiin ja läheisyyteen kaivata.

 

Älä yleistä, kun puhut omasta kokemuksesta. 

No eihän sitä enää uusintaa halua kun huomaa miten ihanaa itsellinen elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo kysymys.

Minä olin yksin. En edes halunnut treffailla, koska nuolin haavojani. Tein sellaisen psykoanalyysin pääni sisään, käänsin joka kiven, halusin löytää itseni ja oman tahtoni, halusin muuttua, etten toistamiseen valitse samanlaista miestä, enkä tee avioliitossa samoja virheitä.

Pari vuotta siihen meni. Ei tuota prosessia oikein voi nopeammin tehdä.

Tämä. Ne, jotka hyppää suoraan suhteesta toiseen kantaa samat haavat mukanaan ja tekee samat virheet kerta toisensa jälkeen. Jos ei käsittele asioita kunnolla, niin ei pääse aidosti eteenpäin. Elää vain menneisyyden toisintoa. Vähän kun jossain aikasilmukassa.

Tai vähän niinkuin Päiväni Murmelina -leffassa. Mies joutuu looppiin ja herää joka aamu samaan päivään, eikä millään meinaa päästä siitä pois. Tekee samantyyppisiä virheitä koko ajan sen saman päivän ajan. Ainut keino päästä pois aikasilmukasta, on oppia niistä virheistä ja tehdä toisin. Hyvä leffa, suosittelen.

En ole koskaan etsinyt parisuhdetta. Jos nyt kävisi niin kurjasti että eroaisin, en etsisi parisuhdetta. Voi olla että sellainen tulisi eteeni, mutten mitenkään erityisesti hakisi. Ja tuskin tulisi, mulla on sellaiset toiveet. 

Aloin seurustelemaan exäni kanssa teini-ikäisinä ja seurustelimme 25-vuotiaiksi asti. Kun ero tuli, niin kesti hetken aikaa selvitellä mitä olen yksinäni ilman tätä ihmistä, jonka kanssa oli kasvanut aikuiseksi. Asuin ensimmäistä kertaa yksin, yritin luovia sosiaalisia suhteita yksilönä (suurin osa silloisista ystävistä oli yhteisiä) jne. Siihen murrosvaiheeseen olisi ollut todella epäkäytännöllistä ja epäreiluakin yrittää sovittaa toista ihmistä.

Kymmenen vuotta siinä vierähti, yksin ollessa. Totuin yksinäisyyteen ja elin ensimmäistä kertaa niin, ettei tarvinnut kysellä lupia, sopia tai tehdä kompromisseja. Loin itselleni uran, ostin oman kodin ja mökin, täytin elämäni uusilla harrastuksilla ja ystävillä. En huomannut kaipaavani parisuhdetta, en treffaillut tai edes yrittänyt tutustua uusiin miehiin.

Nyt olen puolisen vuotta sitten tavannut miehen ja ensimmäistä kertaa aikuisiällä jopa harkitsen seurustelua ja elämäni jakamista. Mutta joudun tekemään luopumistyötä sen takia.

Halusin olla yksin eron jälkeen, kun pääsin eroon mieslapsesta, jolla ei

ollut itsehillintää missään asiassa.

Onneksi en naimisissa ollut.

Erosin takia, kun haluan olla yksin.

Monesti nainen joutuu - vielä 2025 - parisuhteessa tekemään enemmän. Sitä ei välttämättä edes huomaa kun homma lipsuu siihen, mutta sen vitutuksen kyllä huomaa. Moni nainen huomaakin erotessaan helpotuksen kun työkuorma ja vitutus vähenee huomattavasti. Siihen vapauteen on niin helppo rakastua, kuin olisi uudesti syntynyt, ettei monet edes harkitse katsovansakaan miesten suuntaan enää. Elämässä on niin paljon muutakin.

Sanoisin että ilmiö on luonnollinen, sillä monet miehet nyt vaan osaavat olla perseestä. Ei siksi että ovat biologisesti miehiä, vaan se miehisyyden kulttuuri johon he kasvavat.

Vierailija kirjoitti:

Monesti nainen joutuu - vielä 2025 - parisuhteessa tekemään enemmän. Sitä ei välttämättä edes huomaa kun homma lipsuu siihen, mutta sen vitutuksen kyllä huomaa. Moni nainen huomaakin erotessaan helpotuksen kun työkuorma ja vitutus vähenee huomattavasti. Siihen vapauteen on niin helppo rakastua, kuin olisi uudesti syntynyt, ettei monet edes harkitse katsovansakaan miesten suuntaan enää. Elämässä on niin paljon muutakin.

Sanoisin että ilmiö on luonnollinen, sillä monet miehet nyt vaan osaavat olla perseestä. Ei siksi että ovat biologisesti miehiä, vaan se miehisyyden kulttuuri johon he kasvavat.

Onneksi et maininnut kaikkia miehiä tai naisia.