Miksi jotkut ihmiset jäävät eron jälkeen moneksi vuodeksi yksin?

Olosuhteiden pakosta olen ollut yksin jo yli kymmenen vuotta. Olen kuitenkin parisuhde-ihminen, mutta en ole pitkistä parisuhteistani huolimatta löytänyt perinteistä parisuhdetta ja omaa kumppania arvostavaa miestä. Olen siis luovuttanut, sillä kohdalleni on sattunut henkistä väkivaltaa käyttäviä, alistavia ja mustasukkaisia miehiä tavallisten sijaan.

En tarvitse miestä mihinkään. 

Kaksi vuotta sitten tapahtunut ero rikkoi mut todella pahasti. Mies jätti niin kylmästi ja mun maailma romahti aivan täysin. Olen taistellut jossakin masennuksen, uupumuksen, ahdistuksen ja ehkä esivaihdevuosien välimaastossa. Kaksi kertaa jopa miettinyt, että ajan auton päin kalliota. En usko enää rakkauteen ja parisuhteeseen. En usko, että mua voi kukaan oikeasti rakastaa. Tätä oloa ei ole helpottanut yhtään se, että tyhmänä aloitin suhteen varatun miehen kanssa ja rakastuin häneen. Mies ei ole eroamassa. Mä en pysty lopettamaan suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi vuotta sitten tapahtunut ero rikkoi mut todella pahasti. Mies jätti niin kylmästi ja mun maailma romahti aivan täysin. Olen taistellut jossakin masennuksen, uupumuksen, ahdistuksen ja ehkä esivaihdevuosien välimaastossa. Kaksi kertaa jopa miettinyt, että ajan auton päin kalliota. En usko enää rakkauteen ja parisuhteeseen. En usko, että mua voi kukaan oikeasti rakastaa. Tätä oloa ei ole helpottanut yhtään se, että tyhmänä aloitin suhteen varatun miehen kanssa ja rakastuin häneen. Mies ei ole eroamassa. Mä en pysty lopettamaan suhdetta.

Toivon todella, että olet hakenut ammattiapua, terapiaa. Älä jää yksin, tai aja itseäsi suurempiin ongelmiin. Muista, että olet oman elämäsi tärkein ihminen.

Mä olen nyt ollut 18 vuotta yksin eron jälkeen. Ei vaan kiinnosta enää parisuhde eikä miehet. Se on jo kokeiltu, ja lapsetkin tuli tehtyä silloin avioliitossa. Sen takia varmaan alunperinkin halusin naimisiin, että olisi lapsiperhe, en niinkään koska olisin kaivannut miehestä seuraa. Mies kuitenkin sitten jätti toisen takia kun olin 32, enkä sen jälkeen ole miehiä elämääni kaivannut. Eikä se ole edes siksi että jotenkin epäilisin, että kaikki miehet pettää ja jättää ja on paskoja, en vaan keksi mitä semmoisella miehellä tekisin kun viihdyn niin hyvin yksin, ja seksiksikin riittää Satisfyerillä surauttelu.

En ole rakastunut keneenkään. Siksi.

En tajua miten kukaan selviää ikinä erosta :D En oo ees ikinä seurustellut mut jos joku deittailusuhde on päättynyt niin kyllä sekin saa ihmisen tosi rikki.

Vierailija kirjoitti:

En ole rakastunut keneenkään. Siksi.

Neither am I. Oon tajunnut et kun ei koskaan päästä ketään lähelle, ni kukaan ei pääse satuttamaankaan. Win-win...

Vierailija kirjoitti:

26 vuotta parisuhteessa riittää. Ero kirpas, koska kumppanuuteen oli tottunut. Kasvun myötä muututtiin, me alettiin haluamaan eri asioita. Hän halusi erota ja halusi myös peruuttaa eron muutamaan kertaan.

Mä rakastan omaa asumistani. Koti ihan oma ja siellä on just niin siistiä kuin mä haluan. Mä en ole selitysvelvollinen kellekään.

Mä löysin itseni ja aloin elämään omaa juttuani. Eikä mulla ollut missään vaiheessa tarkoitus etsiä uutta kumppania. Seksiseuraa saa tarvittaessa.

Erosta on nyt kaikkiaan 8 vuotta. Eksää en juuri nähnyt kolmeen vuoteen. Vuosi sitten yksissä lakkiaisissa nähtiin.

Siitä se ajatus sitten lähti... Tapailen eksän kanssa! Kukaan ei tiedä. Näin asiat saa olla mahdollisimman pitkään. Omat kodit ja itsenäisyys pysyy.

 

Eli vanha suola alkoi janottaa. Liekö hyvä idea sun kannaltasi. :)

Alapeukku kirjoitti:

Naisten seksuaaliset tarpeet ovat pienemmät kuin miehellä. Yleensähän mies haluaa parisuhteen seksin ja kotityöpalveluiden takia.

Nainen taas saadakseen lapsia ja taloudellista turvaa.

EI PIDÄ PAIKKAANSA.

Jos lapset on tehty ja on kohtuullinen elintaso, ei nainen enää halua uutta miestä. 

EI PIDÄ PAIKKAANSA.

Koska olen yksin onnellinen. Ei ole tarvetta muuttaa elämässäni mitään.

Suurin osa jää eron jälkeen yksin, koska eivät vain ole viehättäviä. Luulevat olevansa, kun joku on joskus heihin sattunut haksahtamaan. Mutta totuus on toinen. Rumaa, ylipainoista, kolhoa, epäsiistiä, liian lyhyttä tai pitkää, jotta kelpaisi enää kenellekään. Kannattaa olla rehellinen itselleen, eikä ylläpitää sellaista ajatusta, että ottajia olisi, mutta olen liian rakastunut yksinoloon. Ei, sinä et vain saa enää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen nyt ollut 18 vuotta yksin eron jälkeen. Ei vaan kiinnosta enää parisuhde eikä miehet. Se on jo kokeiltu, ja lapsetkin tuli tehtyä silloin avioliitossa. Sen takia varmaan alunperinkin halusin naimisiin, että olisi lapsiperhe, en niinkään koska olisin kaivannut miehestä seuraa. Mies kuitenkin sitten jätti toisen takia kun olin 32, enkä sen jälkeen ole miehiä elämääni kaivannut. Eikä se ole edes siksi että jotenkin epäilisin, että kaikki miehet pettää ja jättää ja on paskoja, en vaan keksi mitä semmoisella miehellä tekisin kun viihdyn niin hyvin yksin, ja seksiksikin riittää Satisfyerillä surauttelu.

 

Hanki itsellesi joululahjaksi panokone. Ehdit säästää rahaa. Puoli vuotta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska olen syntynyt tavismieheksi niin olen vastentahtoisesti yksin.

Minusta kiinnostuu vain liian matalatasoiset naiset.

Ne on sinun tasoasi.

Ex oli väkivaltainen, itsekäs kuspiä. Ei enää kiinnostele miettiä uutta suhdetta. Olen ollut yli 10v yksin ja mulla on tosi mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa jää eron jälkeen yksin, koska eivät vain ole viehättäviä. Luulevat olevansa, kun joku on joskus heihin sattunut haksahtamaan. Mutta totuus on toinen. Rumaa, ylipainoista, kolhoa, epäsiistiä, liian lyhyttä tai pitkää, jotta kelpaisi enää kenellekään. Kannattaa olla rehellinen itselleen, eikä ylläpitää sellaista ajatusta, että ottajia olisi, mutta olen liian rakastunut yksinoloon. Ei, sinä et vain saa enää ketään.

Olen kaunis. Olen ollut aina kaunis. Eikä tämä ole minun mielipiteeni vaan muiden. Jopa tuntemattomat ihmiset ovat kehuneet keskellä kirkasta päivää vastaantullessan kauneuttani. Olen tehnyt myösvalokuvamallin töitä. En silti ole tämän vuoksi ylimielinen.  Minulla on yliopistotutkinto, hyväpalkkainen työ, velaton omistusasunto, hyviä ystäviä ja läheiset suhteen sukulaisiini. Huumorintajua ja empatiakykyä löytyy myös. Koen olevani tavallinen nainen ja tavallisuus on minusta hyvä asia. Minulla ei myöskään ole traumoja miehistä ja olen saanut hyvän mallin parisuhteesta vanhemmiltani, jotka olivat yhdessä 53 vuotta, kunnes äitini kuoli. 

Sinun on ilmeisesti vaikea käsittää sitä, että ihminen voi olla tyytyväinen ja onnellinen omassa elämässään ilman parisuhdetta. Minä olen. En vain yksinkertaisesti halua parisuhdetta, koska minun on hyvä näin.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi vuotta sitten tapahtunut ero rikkoi mut todella pahasti. Mies jätti niin kylmästi ja mun maailma romahti aivan täysin. Olen taistellut jossakin masennuksen, uupumuksen, ahdistuksen ja ehkä esivaihdevuosien välimaastossa. Kaksi kertaa jopa miettinyt, että ajan auton päin kalliota. En usko enää rakkauteen ja parisuhteeseen. En usko, että mua voi kukaan oikeasti rakastaa. Tätä oloa ei ole helpottanut yhtään se, että tyhmänä aloitin suhteen varatun miehen kanssa ja rakastuin häneen. Mies ei ole eroamassa. Mä en pysty lopettamaan suhdetta.

Otan osaa. Itse olin avioliitossani se jättäjä, mutta menin rikkomaan itseni eron jälkeen vastaavassa varattuunrakastumiskuviossa kuin sinullakin. Lopulta mies päätti suhteen ja jäätiin ns kavereiksi, kunnes tajusin, ettei se ihminen ole koskaan välittänyt minusta yhtään, ja se auttoi minua katkaisemaan lopunkin yhteydenpidon. Ikävä on silti edelleen ja on ehkä aina.

En näe, että tulisin koskaan enää rakastumaan lähellekään niin vahvasti, eikä mikään kädenlämpöinen ihan okei enää tämän jälkeen riitä.

Ottajia on kyllä ollut tässä aikojen kuluessa, mutta niin paskat kokemukset pitkästä parisuhteesta, että en halua ottaa riskiä.

Exä muuttui muutaman vuoden kuluttua koko ajan hirviömäisemmäksi. Joka kuukausi tuli uus ikävä piirre hänen käyttäytymiseen, joka jäi pysyväksi. Hän rakasti aiheuttaa minulle pahaa oloa ja surua.

Lopulta pääsin repäisemään itseni irti hänestä. Olen yrittänyt seurustella sen jälkeen ja muutaman vuoden siinä onnistunutkin, mutta yhteen muutto. Ei kiitos.

Toista kertaa en itseäni sellaiseen painajaiseen vie.

Siihen eroon on yleensä joku hyvä syy ja lähes kaikissa tapauksissa se on se yksin jäävä osapuoli. Naisilla myös se, että vanhenevat tuona yksinoloaikana ja esim 10 vuotta tekee ulkonäössä jo paljon. Edes 70-vuotias papparaiset ei huoli rypistyvää ja rupsahtavaa 40-50-vuotiasta näistä. Naisille ei muutenkaan riitä miehiä omassa ikäluokassaan kun miehet tapaavat kuolla aikaisemmin eli 60 v jälkeen sukupuolijakauma vinoutuu ja on miesten markkinat. 

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa jää eron jälkeen yksin, koska eivät vain ole viehättäviä. Luulevat olevansa, kun joku on joskus heihin sattunut haksahtamaan. Mutta totuus on toinen. Rumaa, ylipainoista, kolhoa, epäsiistiä, liian lyhyttä tai pitkää, jotta kelpaisi enää kenellekään. Kannattaa olla rehellinen itselleen, eikä ylläpitää sellaista ajatusta, että ottajia olisi, mutta olen liian rakastunut yksinoloon. Ei, sinä et vain saa enää ketään.

Minä olen eron jälkeen yksin, koska en ole halunnut kuin yhden miehen, joka halusi jonkun muun. Kukaan muu ei kiinnosta. En minä mikään missi toki ole, mutta olisi muita ottajia kyllä tarjolla.