Miksi lapsettomuutta pidetään niin suurena arvona deittimarkkinoilla?

Vierailija kirjoitti:

Olen uusperheellinen ja minulle on ihan vierasta tuollainen "toisen lasten kasvattaminen", "uusperhesotkut" tai "entiset kumppanit, jotka heittävät lusikkansa soppaan". Ehkä olen sitten onnekas tai sosiaalisesti taitava, mutta en ole moisista asioista koskaan mitään ongelmaa tehnyt.

Melkoista ylimielisyyttä. Kyllä Sinä varmaankin olisit saanut vaikeimmankin eksän muuttumaan mukavaksi. Olethan sosiaalisesti taitava!

Vierailija kirjoitti:

Osapuolten iät ovat mielestäni tässä ratkaisevassa asemassa. Kun lapset ovat jo isoja, eikä yhteisiä haluta, lapset ei ole ongelma.

Puhu vain omasta puolestasi. Ne aikuisetkin lapset voi lisääntyä, joten jos ihminen ei halua elämäänsä lapsia (isovanhemmillehan niitä usein kärrätään jos ei hoitoon, niin vähintään säännollisesti kylään), on lapsellinen kumppani aina no-go. 

En pidä lapsista, niistä ei ole muuta kuin riesaa ja vaivaa. En halua omia lapsia enkä toisten ihmisten lapsia elämääni, siksi en halua käytettyä miestä. Ihan näin simppeliä se on.

Tottakai haittaa. Minäkin voin naisena sanoa, ettei se extra rasite uudelle suhteelle yhtään huokuttele. Uudessa suhteessa joudutaan siis ottamaan kuvioihin toisen lapsi, (johon lapsella todennäköisesti on valmiiksi kapinoiva asenne) ja todennäkäisesti se lapsen toinen vanhempi, eli ex, on myös soppaa hämmentämässä.

Kyllä minäkin ymmärrän, etteivät lemmikitkään sitä seurustelen markkina arvoa monen silmissä nosta. Minullakin on koira, kaikki eivät pidä koirista ja/tai halua sellaista extra rasitetta suhteelle. Haittaako minua? Ei tietenkään, koiran hankkiminen oli minun valintani, ja niille jotka eivät sen takia halua kanssani suhteeseen on siihen täysi oikeus. Vaikka lapsi on sinulle rakas, ei se ole sitä automaattisesti potenttiaaliselle deittikumppanillesi. Se on rajoite, se on haaste, se ei ole se, mitä potenttiaalinen deittikumppani on suhteesta hakemassa.

Itse siis voisin lähteä suhteeseen yh:n kanssa, mutta ei se nyt sitä tarkoita, että muiden pitäisi siihen ryhtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että kun ihmiset rakastuvat niin kyllä keinot löytyy.

Tunnen montakin miestä, jotka pitävät puolisonsa lapsia ominaan, kun ei oikeasta isästä siihen aina ole (tai voi olla kuollutkin). Ja tunnen monta aikuista, jotka on kasvattanut äiti- tai isäpuoli toisen vanhemman kanssa lämpimästi. Vähemmän minun kokemuksellani on naisia, jotka niin lämpimästi ottavat lapset vastaan kuin miehiä.

Mutta tällä palstalla muutenkin parisuhdetta käsitellään kuin jotain sijoitusta, kylmästi ja laskelmoivasti. Täällä tämä asia vääristyy. Yksinhuoltajat niputetaan samaan, vaikka jokaisella heistä on oma tarinansa. Halveksitaan, vaikka joku päivä voidaan olla yksi heistä. Ei auta, vaikka kuinka on päättänyt tarjota ydinperheen.

Minulla on ollut suhde sekä lapsettoman että sellaisen kanssa, jolla on lapsia. Lapseton ihminen on usein itsekkäämpi, ja elämyshakuisempi. Aina jotain uutta vailla, jottei vaan ns. elämä mene ohi. Jolla on lapsia, osaa usein paremmin elää hetkessä ja nauttia tavallisesta arjesta, tehdä siitä mielekästä.

Jokainenhan on vapaa valitsemaan. Asia kannattaa kuitenkin miettiä siinä mielessä valmiiksi, ettei lasten kanssa aleta pelleilemään. Lapsi kiintyy rehellisesti, aidosti ja syvästi, ja jos vaan häivyt kuvioista etkä pidä enää mitään yhteyttä niin se on lapselle todella suuri menetys ja suru. Lapset kun ei näitä aikuisten pelejä ymmärrä.

Niin, mutta jotkut nimenomaan tahtovat sellaisen elämyshakuisen itseään kehittävän kumppanin mielummin kuin sen rauhallista arkea arvostavan. Silloin on ihan hyvä rajata pois ihmiset joilla on pieniä lapsia. En minä tahdo että kumppanin lapset kiintyvät syvästi tai surevat jos tulee ero. Enkä halua alkaa äitipuoleksi. Siksi etsin lapsetonta miestä.

Tottakai saa haluta, mutta ei silloin tarvinne pitää alempiarvoisena ihmistä jolla lapsia on (juuri sinä et ehkä niin tee, mutta yleisesti täällä kyllä).

Nämä elämyshakuiset itsensä kehittäjät sattuvat usein olemaan varsin itsekkäitä muutenkin, aika hankalia parisuhteeseen missä tapana on ajatella toistakin. Mutta jos ei koe sitä haitaksi niin sittenhän kaikki on hyvin.

Sekin on jännä, miten täällä unohtuu että lapset kasvavat ja heille tulee uusia omia juttuja koko ajan. Eivät he loppujen lopuksi kauaa ihan lähellä pyöri.

Malliesimerkki siitä, millaisia usein (ei aina!) lapselliset ovat: pää on siellä omassa per sees sä; ensin kuulutetaan kuinka ei saa pitää muita alempiarvoisena ja SEURAAVASSA LAUSEESSA haukutaan lapsettomat itsekkäiksi ja parisuhteeseen kykenemättomiksi. Täydellista itsereflektion puutetta, juuri sellaista mitä itsekkäät, toisia itsekkäiksi haukkuvat lapselliset usein harrastavat. 

Toinen typeryys on tuo vetoaminen lasten kasvamiseen. Ohhoh, enpä tiennyt, hyvä kun kerroit tyhmälle lapsettomalle... NOT! Kuten itsekin jo totesit, ylipäätään koko lapsellisten mind-set on usein ihan erilainen kuin lapsettomien, joten ihan sama mitä ne lapset tekee, vanhemmalla on vanhemman aivot. Lisäksi ne lapset kasvaa ja tekee usein omia lapsia, jolloin tadaa, ne lapset tuodaan isovanhemmille hoitoon. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat miehet eivät oikeastaan edes kiinnosta. Lapsettomat ihmiset vanhenevat nopeasti keski-ikäistyessään. Tipahtavat kehityksestä ja kadottavat kosketuksen nuorten maailmaan, jäävät elämään omaa nuoruuttaan ikuisesti. 

Et voi olla tosissasi? Jo kolmekymppiset äiti ovat täysiä tanttoja siinä missä nelikymppiset naiset ovat vielä pitkähiuksisia ja hoikkia. Ei siinä paljon ryhmähaut saati snapchatit tee mielenkiintoisemmaksi, nuoret vain nauravat teille kun yritätte olla nuorekkaita vaikka näytätte lähinnä apuva-ukolta. 

Onpas jäätävän kylmiä kommentteja.

Onneksi satuin löytämään naisen joka ei ole ilkeä eikä hauku toisia. Harvinainen aarre.

Provoilumielessä ap toki kyselee, mutta vastaan kuitenkin.

Tapailin joskus miestä jolla oli edellisestä liitosta lapsia. Koskaan ei tapaaminen onnistunut silloin kun ehdotin, koska lapset. Miehen elämä oli jatkuvaa vääntämistä ex-vaimon kanssa, ei siinä ollut tilaa millekään kunnon suhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että kun ihmiset rakastuvat niin kyllä keinot löytyy.

Tunnen montakin miestä, jotka pitävät puolisonsa lapsia ominaan, kun ei oikeasta isästä siihen aina ole (tai voi olla kuollutkin). Ja tunnen monta aikuista, jotka on kasvattanut äiti- tai isäpuoli toisen vanhemman kanssa lämpimästi. Vähemmän minun kokemuksellani on naisia, jotka niin lämpimästi ottavat lapset vastaan kuin miehiä.

Mutta tällä palstalla muutenkin parisuhdetta käsitellään kuin jotain sijoitusta, kylmästi ja laskelmoivasti. Täällä tämä asia vääristyy. Yksinhuoltajat niputetaan samaan, vaikka jokaisella heistä on oma tarinansa. Halveksitaan, vaikka joku päivä voidaan olla yksi heistä. Ei auta, vaikka kuinka on päättänyt tarjota ydinperheen.

Minulla on ollut suhde sekä lapsettoman että sellaisen kanssa, jolla on lapsia. Lapseton ihminen on usein itsekkäämpi, ja elämyshakuisempi. Aina jotain uutta vailla, jottei vaan ns. elämä mene ohi. Jolla on lapsia, osaa usein paremmin elää hetkessä ja nauttia tavallisesta arjesta, tehdä siitä mielekästä.

Jokainenhan on vapaa valitsemaan. Asia kannattaa kuitenkin miettiä siinä mielessä valmiiksi, ettei lasten kanssa aleta pelleilemään. Lapsi kiintyy rehellisesti, aidosti ja syvästi, ja jos vaan häivyt kuvioista etkä pidä enää mitään yhteyttä niin se on lapselle todella suuri menetys ja suru. Lapset kun ei näitä aikuisten pelejä ymmärrä.

Niin, mutta jotkut nimenomaan tahtovat sellaisen elämyshakuisen itseään kehittävän kumppanin mielummin kuin sen rauhallista arkea arvostavan. Silloin on ihan hyvä rajata pois ihmiset joilla on pieniä lapsia. En minä tahdo että kumppanin lapset kiintyvät syvästi tai surevat jos tulee ero. Enkä halua alkaa äitipuoleksi. Siksi etsin lapsetonta miestä.

Tottakai saa haluta, mutta ei silloin tarvinne pitää alempiarvoisena ihmistä jolla lapsia on (juuri sinä et ehkä niin tee, mutta yleisesti täällä kyllä).

Nämä elämyshakuiset itsensä kehittäjät sattuvat usein olemaan varsin itsekkäitä muutenkin, aika hankalia parisuhteeseen missä tapana on ajatella toistakin. Mutta jos ei koe sitä haitaksi niin sittenhän kaikki on hyvin.

Sekin on jännä, miten täällä unohtuu että lapset kasvavat ja heille tulee uusia omia juttuja koko ajan. Eivät he loppujen lopuksi kauaa ihan lähellä pyöri.

Malliesimerkki siitä, millaisia usein (ei aina!) lapselliset ovat: pää on siellä omassa per sees sä; ensin kuulutetaan kuinka ei saa pitää muita alempiarvoisena ja SEURAAVASSA LAUSEESSA haukutaan lapsettomat itsekkäiksi ja parisuhteeseen kykenemättomiksi. Täydellista itsereflektion puutetta, juuri sellaista mitä itsekkäät, toisia itsekkäiksi haukkuvat lapselliset usein harrastavat. 

Toinen typeryys on tuo vetoaminen lasten kasvamiseen. Ohhoh, enpä tiennyt, hyvä kun kerroit tyhmälle lapsettomalle... NOT! Kuten itsekin jo totesit, ylipäätään koko lapsellisten mind-set on usein ihan erilainen kuin lapsettomien, joten ihan sama mitä ne lapset tekee, vanhemmalla on vanhemman aivot. Lisäksi ne lapset kasvaa ja tekee usein omia lapsia, jolloin tadaa, ne lapset tuodaan isovanhemmille hoitoon. Ei kiitos.

Ho hoo, tämä onkin hauskaa. Minullahan ei nimittäin ole omia lapsia, puolisollani on.

Kommenttini perustui omiin kokemuksiini, ja havaitsemiini eroihin ihmisten kesken.

Kyllähän osa lapsettomista on lapsettomia ihan vaan siitäkin syystä, ettei kukaan ole halunnut heidän kanssaan lapsia - ja hyvästä syystä. Mutta sehän ei tällä palstalla ole kenenkään kohdalla syy ensinkään.

Toki siellä on myös hyviä tyyppejä jokunen seassa, ei voi täysin yleistää tätäkään asiaa.

Koska elämä on aika erilaista lapsettomana kuin lasten kanssa?

Toisaalta jos eroaisin ja olisin taas markkinoilla, niin en erityisesti haluaisi lapsetonta miestä. Haluaisin miehen joka ymmärtää mitä on elämä lasten kanssa. En myöskään halua enempää lapsia, niin perheenperustamishaluinen mies ei olisi hyvä. Ja turha minun olisi jotain vela-miestä ottaa tähän pyörimään ja tuskailemaan lapsiani.

Mutta jos olisin nuori ja lapseton, niin todellakin ensisijaisesti olisin kiinnostunut lapsettomista miehistä.

Vierailija kirjoitti:

No täytyy näin lapsettomana naisena sanoa, että kyllä lapsettomuus on yksi kriteerini miehelle. Jos itsellä olisi jo lapsia, niin sitten ei voi sitä vaatia mielestäni lainkaan toiseltakaan ja se voisi olla ihan plussakin, että mies on itsekin isä.

Miten tämä vaatiminen toimii? Tapaat siis miehiä ja vaadit heitä olemaan lapsettomia? Mitä jos sillä on lapsia niin alat siis vaatimaan että ne katoaa jonnekin?

u9

Kyllä ja ei. Näin omalla kohdallani. Olen 51-vuotias, takana 16 vuotta kestänyt avioliitto ja munulla 20-vuotias lapsi.

Alle kolmekymppisenä lapsellinen nainen olisi ollut ehdoton ”ei”, nyt tämän ikäisenä näkee asian laajemmin. Pienten lasten äidin kanssa en ehkä lähtisi enää suhteeseen, koska en halua elää ihan pikkulapsiaikaa enää. Tosin harvoin ikäisilläni naisilla pikkulapsia onkaan. Enkä haluaa ainakaan kovin montaa vuotta nuorempaa kumppania.