Miksi lapsettomuutta pidetään niin suurena arvona deittimarkkinoilla?

Koska haluan omille lapsille tarjota ydinperheen, ei sun ja mun lapsia, elitasoeroja samassa perheessä tms. Käytetyllä miehellä on sen lapsen lisäksi eksä joka väkisinkin kuuluu sitten omaan arkeen sen lapsen kautta. Jos en haluaisi omaa lasta voisin ehkä ottaa käytetyn miehen. 

N34

Jollain tavalla minut on kai epäsuorasti kasvatettu ihailemaan perheellisiä, koska muistan isäni joskus sanoneen siskostaan ja tämän miehestä ja muistakin, miten heidän tarvitsee huolehtia vain itsestään. Samaa sanoi myös palkansaajista vertauksena yrittäjiin. Isäni toisen siskon mies on kyllä ollut pitkään monisairas eikä työ ole muutenkaan kiinnostanut. Olisi vaikea kuvitella häntä isänä, vaikka mukava tyyppi onkin.

Pidän lapsettomia keski-ikäisiä naisia tunnetasolla jollain tavalla laiskoina tai hermoheikkoina, vaikka tämä ei tietystikään järkitasolla ole reilua. Liittyen tuohon mitä aiemmin sanoin muistan myös katselleeni 90-luvun aikaisia kotivideoita, missä lapsettoman setäni pitkäaikainen tyttöystävä oli todella tiukilla, kun tätini lapsi vähän häiritsi häntä eli tuli sellainen vaikutelma, että hermot ei kestäisi lapsen kasvattamista.

Siksi lapsen omaaminen ja kasvattaminen on minun mielestäni jonkinlainen todiste mielenterveydestä ja jonkinlaisesta kyvystä vaivannäköön, neuvotteluun ja muihin hyviin ominaisuuksiin. Toki perheellinen voi elää pellossa, mutta vielä helpompi niin on tehdä lapsettoman. 

Mielestäni MGTOW-piireissä syyllistetään typerällä tavalla ns.yksinhuoltajaäitejä, vaikka toki myös monet naiset välttelevät deittimarkkinoilla isämiehiä. 

Minua ei itseäni haittaisi se, että naisella on lapsi, kunhan kroppa on kunnossa ja toki tässä on se haaste, että raskaus ja synnytys muuttaa vartaloa pysyvästi ja se kuuluu asiaan. Joskus muutos on neutraali ja joskus ei-toivottua luokkaa. 

Kyse on aika paljon omasta kyvystä asettaa rajoja; jos itse menee rakastumaan sellaiseen pakettiin, jonka kanssa ei ole realistista tulevaisuutta ja pistää koko elämänsä ylösalaisin sen takia, se on oma vika. 

Ydinperhe, hohhoijjakaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lapseton nainen kelpuutin miehen, jolla oli ennestään lapsia. Hän vaikutti fiksulta ja vastuulliselta ja muutenkin kivalta, rakastuttiin, alettiin seurustelemaan, ne lapsetkin tykkäsi minusta ja minä heistä. Mutta kolmen vuoden jälkeen kun alettiin suunnittelemaan yhteenmuuttoa niin muuttuikin ääni kellossa. Mies alkoi vaatimaan, että maksan puolet asunnosta, jossa pitää olla molemmille lapsille omat huoneet eli että maksaisin ison osan lasten asumisesta, mies alkoi vaatimaan että maksan puolet lasten ruoista (lapset joka toinen viikko miehellä) ja että otan vastuulleni lasten hoitamisen lapsiviikolla joka ilta että mies pääsee harrastuksiin. Enhän minä voinut sellaiseen suostua. Hän halusi minusta uutta äitiä lapsilleen, mutta se kävi ilmi vasta kolmen vuoden päästä. 

Ja tämä pahenee vain kun lapset kasvavat. Opiskelevalle lapselle pitää ostaa oma asunto, toki lapsettoman puolison kuuluu maksaa lainaa joka kuukausi. Puolison pitää lainata lapselle autoaan joka huviajelee tankin tyhjäksi eikä tasan tankkaa ennen auton palautusta. Kun lapsi saa omia lapsia, hän kuvittelee että mummopuoli kantaa lahjoja ja hoitaa lasta jolle ei ole mitään sukua. 

Teit oikein. 

Meillä on molempien lapset vuoroviikoin emmekä me maksa puolison lasten kuluja muuten kuin asumisen ja ruoan osalta. Muut kulut kumpikin jakaa lastensa toisen vanhemman kanssa. Sopimusasioitahan nämä ovat! Älkää ihmiset OLETTAKO vaan keskustelkaa ja sopikaa.

En oleta. Lasten äiti on täysin p-aukinen ja ulosotossa, lapsia 3 kpl. Ei tunnu juurikaan hidastavan hänen peliharrastustaan. Minä joudun maksamaan heidän kulujansa kun meillä on miehen kanssa yhteinen talous. Vanhin on jo puhellut miten mukavaa kun voi tuoda lapsensa meille hoitoon sitten kun sellaisia saa. En muuten meinaa hoitaa, mies saa lullata keskenään. 

Jos ottaa kumppanin, jolla on jo lapsia, ei voi ikinä saada ydinperhettä vaikka itse olisikin vielä lapseton.

En haluaisi kumppania joka olisi ollut jo naimisissa tai jolla olisi lapsia. Hienointa olisi kokea nuo hetket ensimmäistä kertaa sen yhden kumppanin kanssa. Tokana vaimona tai tokana synnytyskoneena oleminen ei oikein sytytä, en halua "käytettyä" puolisoa. Toisaalta en taida haluta lapsia oikein ollenkaan, edes niitä omia.

tv. sinkkunainen 25v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tässä jo mainittujen käytännön syiden lisäksi suurelta osin myös ihan biologiaa: omien jälkeläisten eteen tehdään kaikki, koska se takaa omien geenien jatkuvuuden, mutta muiden miesten jälkikasvun hoitamisessa ja elättämisessä ei ole tietenkään mitään järkeä biologian kannalta, koska se ei edistä mitenkään omien geenien jatkuvuutta. 

Jos miehellä on jo ennestään omia lapsia, niin se muuttaa tilannetta, mutta varmaan sellainenkin mies ottaisi mieluummin naisen, jolla ei ole vielä omia lapsia. Ja jos mies tekisi tuollaisen naisen kanssa lisää lapsia, niin sitten mies hoitaisi ja elättäisi edelleen vain omia lapsiaan, mikä olisi tosiaan taas biologian kannalta järkevämpää kuin se, että hoitaisi ja elättäisi omien lasten lisäksi myös toisen miehen lapsia. En nyt edes tiedä, miksi tällaisia itsestäänselvyyksiä pitää toistaa, mutta toistetaan ihan varmuuden vuoksi kuitenkin.

Hassua, että tunnut jotenkin rajaavan tämän ilmiön koskevan vain miehiä? Myös miehillä lapset ns laskevat tasoa.

Kirjoitan miesten näkökulmasta, koska olen itse mies ja tiedän miesten yleisen ajattelutavan paremmin kuin naisten yleisen ajattelutavan. Mutta varmasti sama koskee myös naisia, mutta luontaiset sukupuoliroolit ovat erilaiset, joten sama logiikka ei päde aivan yksi yhteen naisiin. Miehen luontainen rooli on tarjota naiselle resursseja, jolla jälkikasvu elätetään, ja naisen tarjota miehelle hedelmällisyyttä ja sitä kautta jälkikasvua.

Sillä ei ole evoluutiopsykologian mitään merkitystä, onko naisella itsellään resursseja, kuten nykymaailmassa usein on, vaan alitajuisesti nainen ei koe samalla tavalla "elättävänsä" toisen naisen lapsia, kuin mies kokee "elättävänsä" toisen miehen lapsia. 

Sekin pitää ottaa huomioon, että miehet pystyvät saamaan lapsia yleensä vielä keski-ikäisenäkin ja jopa 70-vuotiaana, kun taas naisten kyky saada lapsia alkaa loppua yleensä jo viimeistään 40-vuotiaana. Eli keski-ikää lähestyvän tai keski-ikäisen miehen alitajunnassa jyllää aina se ajatus, että voihan sitä tehdä lapsia ehkä vielä lisää jonkun toisen naisen kanssa myöhemmin, mutta samassa iässä olevalla naisella ei. Tuo menee ehkä vähän aiheen ohi, mutta se korostaa osaltaan sitä, että ei naisia ja miehiä voi verrata suoraan pariutumiseen ja lisääntymiseen liittyvissä asioissa.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jollain tavalla minut on kai epäsuorasti kasvatettu ihailemaan perheellisiä, koska muistan isäni joskus sanoneen siskostaan ja tämän miehestä ja muistakin, miten heidän tarvitsee huolehtia vain itsestään. Samaa sanoi myös palkansaajista vertauksena yrittäjiin. Isäni toisen siskon mies on kyllä ollut pitkään monisairas eikä työ ole muutenkaan kiinnostanut. Olisi vaikea kuvitella häntä isänä, vaikka mukava tyyppi onkin.

Pidän lapsettomia keski-ikäisiä naisia tunnetasolla jollain tavalla laiskoina tai hermoheikkoina, vaikka tämä ei tietystikään järkitasolla ole reilua. Liittyen tuohon mitä aiemmin sanoin muistan myös katselleeni 90-luvun aikaisia kotivideoita, missä lapsettoman setäni pitkäaikainen tyttöystävä oli todella tiukilla, kun tätini lapsi vähän häiritsi häntä eli tuli sellainen vaikutelma, että hermot ei kestäisi lapsen kasvattamista.

Siksi lapsen omaaminen ja kasvattaminen on minun mielestäni jonkinlainen todiste mielenterveydestä ja jonkinlaisesta kyvystä vaivannäköön, neuvotteluun ja muihin hyviin ominaisuuksiin. Toki perheellinen voi elää pellossa, mutta vielä helpompi niin on tehdä lapsettoman. 

Mielestäni MGTOW-piireissä syyllistetään typerällä tavalla ns.yksinhuoltajaäitejä, vaikka toki myös monet naiset välttelevät deittimarkkinoilla isämiehiä. 

Minua ei itseäni haittaisi se, että naisella on lapsi, kunhan kroppa on kunnossa ja toki tässä on se haaste, että raskaus ja synnytys muuttaa vartaloa pysyvästi ja se kuuluu asiaan. Joskus muutos on neutraali ja joskus ei-toivottua luokkaa. 

Kyse on aika paljon omasta kyvystä asettaa rajoja; jos itse menee rakastumaan sellaiseen pakettiin, jonka kanssa ei ole realistista tulevaisuutta ja pistää koko elämänsä ylösalaisin sen takia, se on oma vika. 

Kun itse pyörin seuranhakupalstoilla, niin olen huomannut että 30-40 -vuotiaat lapsettomat naiset ovat kaikkein lapsellisimpia ja etsivät jotain ihme prinssiä elämäänsä. Onneksi on paljon löytynyt parempiakin naisia!

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jollain tavalla minut on kai epäsuorasti kasvatettu ihailemaan perheellisiä, koska muistan isäni joskus sanoneen siskostaan ja tämän miehestä ja muistakin, miten heidän tarvitsee huolehtia vain itsestään. Samaa sanoi myös palkansaajista vertauksena yrittäjiin. Isäni toisen siskon mies on kyllä ollut pitkään monisairas eikä työ ole muutenkaan kiinnostanut. Olisi vaikea kuvitella häntä isänä, vaikka mukava tyyppi onkin.

Pidän lapsettomia keski-ikäisiä naisia tunnetasolla jollain tavalla laiskoina tai hermoheikkoina, vaikka tämä ei tietystikään järkitasolla ole reilua. Liittyen tuohon mitä aiemmin sanoin muistan myös katselleeni 90-luvun aikaisia kotivideoita, missä lapsettoman setäni pitkäaikainen tyttöystävä oli todella tiukilla, kun tätini lapsi vähän häiritsi häntä eli tuli sellainen vaikutelma, että hermot ei kestäisi lapsen kasvattamista.

Siksi lapsen omaaminen ja kasvattaminen on minun mielestäni jonkinlainen todiste mielenterveydestä ja jonkinlaisesta kyvystä vaivannäköön, neuvotteluun ja muihin hyviin ominaisuuksiin. Toki perheellinen voi elää pellossa, mutta vielä helpompi niin on tehdä lapsettoman. 

Mielestäni MGTOW-piireissä syyllistetään typerällä tavalla ns.yksinhuoltajaäitejä, vaikka toki myös monet naiset välttelevät deittimarkkinoilla isämiehiä. 

Minua ei itseäni haittaisi se, että naisella on lapsi, kunhan kroppa on kunnossa ja toki tässä on se haaste, että raskaus ja synnytys muuttaa vartaloa pysyvästi ja se kuuluu asiaan. Joskus muutos on neutraali ja joskus ei-toivottua luokkaa. 

Kyse on aika paljon omasta kyvystä asettaa rajoja; jos itse menee rakastumaan sellaiseen pakettiin, jonka kanssa ei ole realistista tulevaisuutta ja pistää koko elämänsä ylösalaisin sen takia, se on oma vika. 

Pakko nyt kysyä sinulta, että mitä tarkoitat. Itse jouduin sektioon, joten alakerta on kuin lapsettomalla. Mutta mahan alue todella runnellun näköinen pystyarpineen ja venyneine ja roikkuvine ihoineen. Mutta toisaalta, onhan monelle lapsettomallekin tehty leikkauksia, joista on jäänyt pahan näköiset jäljet. Tai lapsettomalla voi olla vaikka rintasyöpä ja sen vuoksi poistettu toinen rinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen aisankannattaja pitää olla, että alkaa muiden kakaroita elättämään.

Onnelista, yksinäistä loppuelämää kaikille yh-mutseille :)

Älä unohda isejä. Ei tarvitse olla edes yh. Mitä havainnut niin miehet hyväksyvät paljon paremmin naisen jolla lapsia kuin naiset sen että miehellä on.

Onko sinulla omakohtaista kokemusta parisuhdemielessä molempien roolista?

 Mutta joo. Nainen (, tai naiset) luultavammin osaavat aistia herkemmin sen, mitä tarkoittaisi se, että eläisi äitipuolena kuin miehet sen, mitä olisi olla isäpuolena.. - Naiset osannevat aavistaa sen, että ainakin osa heistä joutuisi vasaisuudessa huolehtimaan ja hoitamaan sekä miestä että tämän lapset.

 Osa saattaa jopa suhtautua ennakkoluuloisesti aprikoida, että joutuvatko vielä miehen ex-kumppaninkin maalitauluksi. - Ex-kumppanin ja lasten äidin, joka pyrkisi eritavoin vaikuttamaan hyvinkin merkittävästi miehen elämään lasten kanssa, vaikka virallisesti mies olisi lähivanhempi ja yksinhuoltaja, jonka pitäisi selvitä tavanomaisesta arjesta ilman, että hänen tulisi kuunnella enää ohjeita ja neuvoja ex-kumppaniltaan sen paremmin oman kuin lapsien arjen ja elämän ylläpitämiseen.   

Osa sinkkuisistä saattaa toki mielikuvissaa toivoa myös, että saisiva kotiinsaja rinnalleen "äiti hahmon" joka huolehisi ja tekisi myös naistentöitä. - Jo se, että mies ajattelisi mielikuvissaan osaa tavanomaisia arkiaskareita naisten töinä kertoo paljon.   

Onneksi on myös hyviä ja vastuullisia sinkkuvanhempia sukupuoleenkatsomatta, jotka huolehtivat ja vastaavat lapsiensa elosta ilahduttavan hyvin. - Onnekkaimmat ovat onnistuneet säilyttämään myös, ainakin asialliset tai jopa erinomaise välit ex-kumppaniinsa, vaikka elo parisuheessa ja siten yhdessä onkin saanut päätöksen.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Miksi te lapsivihaajat olette vauvapalstalla

Ei minusa kyse ole lapsivihasta, vaan mukavuudenhaluisuudesta. Elämä ilman lapsia on helpompaa. Lasten kanssa elämä voi olla antoisampaa, mutta myös paljon hankalampaa.  Parisuhde on monimutkainen juttu kahden aikuisenkin kesken, siihen lapset ovat oma juttunsa.

Tunteitaan ei toki pääsevalitsemaan, mutta voi valita toimiiko tunteidensa pohjalta. 

Osapuolten iät ovat mielestäni tässä ratkaisevassa asemassa. Kun lapset ovat jo isoja, eikä yhteisiä haluta, lapset ei ole ongelma.

Pienet lapset taas on, koska usein uusperhekuviot ovat sotkuisia ja sitten niistä vasta sotkuisia tuleekin jos tehdään vielä ne yhteiset lapset ja tuleekin ero.

Minulla on itselläni pieniä lapsia, enkä olisi itse vielä lapsettomana sellaista kumppania huolinut, jolla niitä lapsia jo olisi, vaan halusin omat lapset tehdä toisen lapsettoman kanssa. Olen myös päättänyt, että jos ero joskus tulee, uutta kumppania en etsi ennen kuin lapset ovat aikuisia. Jos sellainen löytyisi aikaisemmin, hänet pidettäisin "piilossa" lasten aikuistumiseen asti, ihan sen takia ettei minun, uuden kumppanin, lasten ja ex-puolison kesken syntyisi pienintäkään draamaa jolla saattaisi olla negatiivinen vaikutus lapsiin.

Tässä vaiheessa sillä, onko uudella kumppanilla lapsia, ei olisi enää merkitystä, kunhan ne mahdolliset lapset olisivat myös aikuisia eikä lisää olisi toiveissa.

Toisen miehen alullepanemat lapset olisivat siinä joka päivä muistuttamassa että hän pääsi ensin pukille. Apuaaa. Ei kiitos. En ole niin avarakatseinen ja suvaitsevainen.

Olen kerran seurustellut miehen kanssa, jolla on lapsia. Silloin asia ei vaikuttanut mihinkään, sillä vain tapailimme, mutta todennäköisesti en olisi pystynyt lapsellisen miehen kanssa vakavampaan suhteeseen, olemaan äitipuoli hänen lapsilleen yms. En halua elättää jonkun toisen naisen lapsia, tai olla aina se kakkosvaihtoehto (ja vastuullisen miehen pitäisi mielestäni pistää lapsi kaiken muun edelle, joten automaattisesti ei sopisi minulle).

Nyt olen naimisissa ja raskaana, ensimmäinen lapsi sekä minulle että miehelleni. Jos jotain sattuisi käymään (ero tai miehen kuolema), niin todennäköisesti en hankkiutuisi uuteen suhteeseen ainakaan ennen, kuin lapseni asuu omillaan. En halua lapselleni samanlaista uusperhehelvettiä, kuin jossa itse kasvoin.

Palstalla on selkeästi maalaisjuntteja, jotka eivät ymmärrä esim. Helsingin tilannetta.

Siellähän on näitä epätoivoisia 40-vuotiaita naisia, jotka haluavat lapsia.

Korvessa taas naisilla on paljon autolla ajelevia maalaistolloukkoja jonossa odottamassa.

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jollain tavalla minut on kai epäsuorasti kasvatettu ihailemaan perheellisiä, koska muistan isäni joskus sanoneen siskostaan ja tämän miehestä ja muistakin, miten heidän tarvitsee huolehtia vain itsestään. Samaa sanoi myös palkansaajista vertauksena yrittäjiin. Isäni toisen siskon mies on kyllä ollut pitkään monisairas eikä työ ole muutenkaan kiinnostanut. Olisi vaikea kuvitella häntä isänä, vaikka mukava tyyppi onkin.

Pidän lapsettomia keski-ikäisiä naisia tunnetasolla jollain tavalla laiskoina tai hermoheikkoina, vaikka tämä ei tietystikään järkitasolla ole reilua. Liittyen tuohon mitä aiemmin sanoin muistan myös katselleeni 90-luvun aikaisia kotivideoita, missä lapsettoman setäni pitkäaikainen tyttöystävä oli todella tiukilla, kun tätini lapsi vähän häiritsi häntä eli tuli sellainen vaikutelma, että hermot ei kestäisi lapsen kasvattamista.

Siksi lapsen omaaminen ja kasvattaminen on minun mielestäni jonkinlainen todiste mielenterveydestä ja jonkinlaisesta kyvystä vaivannäköön, neuvotteluun ja muihin hyviin ominaisuuksiin. Toki perheellinen voi elää pellossa, mutta vielä helpompi niin on tehdä lapsettoman. 

Mielestäni MGTOW-piireissä syyllistetään typerällä tavalla ns.yksinhuoltajaäitejä, vaikka toki myös monet naiset välttelevät deittimarkkinoilla isämiehiä. 

Minua ei itseäni haittaisi se, että naisella on lapsi, kunhan kroppa on kunnossa ja toki tässä on se haaste, että raskaus ja synnytys muuttaa vartaloa pysyvästi ja se kuuluu asiaan. Joskus muutos on neutraali ja joskus ei-toivottua luokkaa. 

Kyse on aika paljon omasta kyvystä asettaa rajoja; jos itse menee rakastumaan sellaiseen pakettiin, jonka kanssa ei ole realistista tulevaisuutta ja pistää koko elämänsä ylösalaisin sen takia, se on oma vika. 

Pakko nyt kysyä sinulta, että mitä tarkoitat. Itse jouduin sektioon, joten alakerta on kuin lapsettomalla. Mutta mahan alue todella runnellun näköinen pystyarpineen ja venyneine ja roikkuvine ihoineen. Mutta toisaalta, onhan monelle lapsettomallekin tehty leikkauksia, joista on jäänyt pahan näköiset jäljet. Tai lapsettomalla voi olla vaikka rintasyöpä ja sen vuoksi poistettu toinen rinta.

No ymmärtääkseni normaalisti voi tulla vatsalihasten eroamista ja vatsanahka voi jäädä löysemmäksi kuten laihduttaessakin. 

Lisäksi alakerrassa voi tapahtua tummentumista tai jokin osanen voi vähän järjestäytyä uudelleen. Lisäksi kiihottuessa häpyhuulet voivat paisua tai levitä eri tavalla kuin ennen synnytystä.

Tuo viimeiseksi mainittu asia on minusta esimerkki neutraalista asiasta. Tummentuma menee kai yleisten kauneusihanteiden mukaan negatiivisen puolelle ja vatsan muutokset kuten erilaiset arvet yms. aika kevyesti negatiivisen puolelle, vaikka on isoa vaihtelua siinä miten isosta haitasta on kyse. Ja esim.itseäni venymisarvet ei varmaan haittaisi; eihän niitä paljon edes huomaa kuin tietyssä valossa.

Joka tapauksessa itsetunto ja hyvä mieli pitää sitten repiä niistä omista vahvuuksista ja kehittää niitä eteenpäin, jos heikoille kohdille ei voi mitään. Keho on kuitenkin kokonaisuus. 

En hakisi sellaista ihmistä jolla on jo perhe kun ei ole itsellänikään. Olen eroprheestä eikä ollut kivaa se se äidin valisema mies sitten joka tunkeutui perheeseemme sillä me laspset inhottiin sitä eikä me rakastuttu siihen äijään joka oli omituinen poikamies jolla ei viuhka käynyt naisten suhteen niin piti hakea yksinhuoltaja nainen jota sai panna. Lapsilta ei kysytty yhtään mitään eikä puhuttu mitään ja aika radikaalilla tavalla vaan tuotiin uusi ihminen perheeseen. Tunsin että kotimme oli kuin hotelli helpotus. Näen siis lapsen näkökulmasta mitä vaurioita voi aiheuttaa uusperheet. Sairastuin pitkäksi aikaa hotellielämästä ja toipumiseen meni yksi vuosikymmen. 

Vierailija kirjoitti:

Ydinperhe, hohhoijjakaa. 

Mitä vikaa ydinperheessä? 

Nämä pano miehet tulee ja menee kun ei kestäkkään toisten tekemiä kakaroita.

Minä olen sitä mieltä, että kun ihmiset rakastuvat niin kyllä keinot löytyy.

Tunnen montakin miestä, jotka pitävät puolisonsa lapsia ominaan, kun ei oikeasta isästä siihen aina ole (tai voi olla kuollutkin). Ja tunnen monta aikuista, jotka on kasvattanut äiti- tai isäpuoli toisen vanhemman kanssa lämpimästi. Vähemmän minun kokemuksellani on naisia, jotka niin lämpimästi ottavat lapset vastaan kuin miehiä.

Mutta tällä palstalla muutenkin parisuhdetta käsitellään kuin jotain sijoitusta, kylmästi ja laskelmoivasti. Täällä tämä asia vääristyy. Yksinhuoltajat niputetaan samaan, vaikka jokaisella heistä on oma tarinansa. Halveksitaan, vaikka joku päivä voidaan olla yksi heistä. Ei auta, vaikka kuinka on päättänyt tarjota ydinperheen.

Minulla on ollut suhde sekä lapsettoman että sellaisen kanssa, jolla on lapsia. Lapseton ihminen on usein itsekkäämpi, ja elämyshakuisempi. Aina jotain uutta vailla, jottei vaan ns. elämä mene ohi. Jolla on lapsia, osaa usein paremmin elää hetkessä ja nauttia tavallisesta arjesta, tehdä siitä mielekästä.

Jokainenhan on vapaa valitsemaan. Asia kannattaa kuitenkin miettiä siinä mielessä valmiiksi, ettei lasten kanssa aleta pelleilemään. Lapsi kiintyy rehellisesti, aidosti ja syvästi, ja jos vaan häivyt kuvioista etkä pidä enää mitään yhteyttä niin se on lapselle todella suuri menetys ja suru. Lapset kun ei näitä aikuisten pelejä ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ydinperhe, hohhoijjakaa. 

Mitä vikaa ydinperheessä? 

Ei mitään vikaa, mutta nykypäivän sekomaailmassa aika harvinaista. 

Vai oletko eri mieltä?