Siis mä en kestä! Lapseni kanssa keskustellaan tällaista:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on vissiin ketjussa epäsosiaalisia sekoboltseja pahoittamassa mielensä, kun tajuavat, että tosiaan joku voi vain esittää kiinnostunutta kun he selostavat jotain itselleen tärkeää tohkeissaan. Vanhojen traumojen aktivoituminen esillä.

Ap

Kai niillä meni niin primääriin pelkkä ajatuskin siitä, että jotkut niiden oman lapsuuden hetkistä eivät olisikaan olleet aina ihan puhdasta kultaa, eikö kaikki olleetkaan aina superkiinnostuneita minusta jne. Turha tuollaisista on välittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on niin paljon säälittäviä epäsosiaalisia sekoboltseja, että mistään traumanappuloita painelevasta ei voi keskustella järkevästi. Palstalaisilla menee heti tunteisiin. Näkee, ettei moni ole päässyt terapiaan tervehtymään.

Ap

Minulla ei ole minkäänlaisia traumoja, koska sain lapsena osakseni rakkautta ja välittämistä ja saan myös edelleen näin aikuisiällä.

Toivottavasti lapsesi isä pysyy edes jossain määrin korjaamaan lapselle tekemäsi vahingot.

No silloin sinullakin luulisi olevan terve käsitys siitä, ettei kukaan tosiaan jaksa kaikkia asioita vaikka ne liittyisivätkin -oih- lapsiin. Voisit vähän puolustaa sitäkin, josta se on todella uuvuttavaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on niin paljon säälittäviä epäsosiaalisia sekoboltseja, että mistään traumanappuloita painelevasta ei voi keskustella järkevästi. Palstalaisilla menee heti tunteisiin. Näkee, ettei moni ole päässyt terapiaan tervehtymään.

Ap

Onneksi sinä olet tervehtynyt terapiassa... 🙄

No sen verran olen, että mun ei tarvitse esittää toisille aikuisille, että en uupuisi tuommoisista lapsen jutuista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei, sä kuulostat ihan mun äidiltä. :(

Koskaan ei kannustanut eikä tukenut koska mun elämä ei kiinnostanut sitä yhtään. Nyt ei olla enää puheväleissä oltu kymmeneen vuoteen ja hän itkeskelee vieläkin muille sukulaisille että "ei ymmärrä miksi" ja "kuinkas se nyt yhtäkkiä tolleen". Melkein 20 vuotta kestin sitä narsistista "minä minä minä ja minun mielenkiinnon kohteet" ja aivan älyttömien viihdyttämispaineiden asettamista mulle lapsena. 

Vanhempien kuuluu rakastaa lapsiaan pyyteettömästi, ja jos se ei tule luonnostaan niin vika on sinussa, ei lapsessa. Sen ei kuulu olla ärsyttävää sulle, että lapsi ei ole "tarpeeks kiinnostava" just sun mielenkiinnon kohteiden mukaan. Asetat nyt lapselle aikuisen rajoja ja oletat että hän oppii ne itsestään. Sinun vastuulla on opettaa lapselle keskustelun taitoja, ja tietenkin hänen iälleen sopivassa rytmissä. Et voi olettaa että viisivuotias juttelee kanssasi ainoastaan vaikka aikuisten kirjoista ja sarjoista joista sä tykkäät. Esiteinille ja teinille voi jo opettaa että ei kannata vaan tajunnanvirtana sopottaa omia juttuja kuin seinälle, vaan pitää myös kuunnella muita. 

Eniten tässä surettaa se, että kun joku kiva opettaja tai sukulainen joka ei ole yhtä kylmä kuin sinä, kannustaa lasta ja hänestä tulee vaikka fantasiakirjailija... niin sinä olet ensimmäisenä väittämässä että "varmaan siksi kun me aina häntä tuettiin ja hänella oli aina hyvä mielikuvitus lapsena".

Mut sä et opi tästä mitään, koska sun aivot ei toimi normaalisti. :( Vielä surullisempaa on se, että todennäköisesti sun äiti ja isä antoi sulle tän ajattelumallin perintönä koska ne oli sulle yhtä kylmiä. Ihmisestä harvemmin tulee sun kaltainen jos vanhemmat ei opeta siihen... Mä oon niin pahoillani sekä sun että sun lapsen puolesta, ja toivon että sun lapsi voi katkasta ton kehän. :<

Itsellä kesti pitkälle aikuisikään ennen kuin tajusin, että täähän on mun elämä ja teen niinku tykkään juuri vastaavan lapsena saadun kohtelun takia, joka alkoi muistaakseni jo joskus 6-7 vuotiaana.

Luulin aina, että minussa on jotain vikaa kun omat mieltymykset eivät ikinä saaneet kotona tukea vaan ne olivat aina jollain tavalla väärin äidin mielestä. Olisi aina pitänyt tehdä niin kuin hän halusi ja mikä hänen mielestään olisi minulle hyväksi. Mistä helvetistä vanhemmat voi tietää mikä toiselle on hyväksi jos ei koskaan kuuntele mitä lapsi oikeesti haluaisi tehdä?

Olen kohta 37v ja edelleen on tietyissä asioissa vaikeeta keskittyä kun takaraivossa on tunne ettei se ole oikein vaikka mitä tekisi.

Kiitos meidän aikuiskoulutuskeskuksen koulupsykologin, olen järjissäni vielä tänäkin päivänä.

Eikä muuten olla äidin kanssa paljon tekemisissä vaikka en häntä jaksa enää vihatakaan.

Ap sanoi, että hänen lapsensa sanoi yhden jutun, josta ei saanut mitään tolkkua, niin eikö täällä ole jo valopäät listaamassa traumaattisia lapsuuksia ihan kuin nämä kaksi olisivat sama asia. Ilmeisesti kaikilta myös meni ohi se, mitä ap itse asiassa vastasi lapselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on niin paljon säälittäviä epäsosiaalisia sekoboltseja, että mistään traumanappuloita painelevasta ei voi keskustella järkevästi. Palstalaisilla menee heti tunteisiin. Näkee, ettei moni ole päässyt terapiaan tervehtymään.

Ap

Onneksi sinä olet tervehtynyt terapiassa... 🙄

No sen verran olen, että mun ei tarvitse esittää toisille aikuisille, että en uupuisi tuommoisista lapsen jutuista.

Ap

Kukaan ei ole non-stop kiinnostava, edes lapsena. Palsta ei kestä tätä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on vissiin ketjussa epäsosiaalisia sekoboltseja pahoittamassa mielensä, kun tajuavat, että tosiaan joku voi vain esittää kiinnostunutta kun he selostavat jotain itselleen tärkeää tohkeissaan. Vanhojen traumojen aktivoituminen esillä.

Ap

Täällä ei ole muita sekoboltseja kuin sinä. Myönnäpä se nyt ihan hyvällä.

Voi voi, puhkesiko pieni traumasi siitä, että joku onkin vain esittänyt kiinnostunutta sun jutuillesi...

Ap

Pisteet ap sulle siitä, että olet rehellinen sen suhteen, että ei nyt vain joka hetki jaksa aidosti kiinnostaa kenenkään jutut. Ei kai kukaan täyspäinen nyt voi oikeasti vaatia itseltään, että pitää olla 100% läsnä kaikessa jotakuta toista ihmistä varten? Eihän se ole enää inhimillistä.

100% läsnä kaikessa? Tää luuseri on pari tuntia viikossa lastensa kanssa tekemisissä ja uupuu jo siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on niin paljon säälittäviä epäsosiaalisia sekoboltseja, että mistään traumanappuloita painelevasta ei voi keskustella järkevästi. Palstalaisilla menee heti tunteisiin. Näkee, ettei moni ole päässyt terapiaan tervehtymään.

Ap

Minulla ei ole minkäänlaisia traumoja, koska sain lapsena osakseni rakkautta ja välittämistä ja saan myös edelleen näin aikuisiällä.

Toivottavasti lapsesi isä pystyy edes jossain määrin korjaamaan lapselle tekemäsi vahingot.

Olet kyllä tainnut saada sitä välittämistä vähän liikaakin. -ohis

Etkö tiedä kuka AP on ja millaista shaibaa hän on palstalle syytänyt jo _vuosikausia_?

Täytyy sanoa, että en tunne ap:ta entuudestaan, mutta minusta hän puhuu todella paljon järkeä. Ei kukaan elävä ihminen ole 24/7 huomionantoautomaatti. Kaikki lasten suusta tuleva ei ole mielenkiintoista.  Huomattava osa siitä on ihan potaskaa, ja ap:lla on ihan täysi oikeus olla jaksamisessaan rajallinen ihminen siinä missä kaikilla muillakin. Eihän hän purkanut asiaa itse lapseen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on vissiin ketjussa epäsosiaalisia sekoboltseja pahoittamassa mielensä, kun tajuavat, että tosiaan joku voi vain esittää kiinnostunutta kun he selostavat jotain itselleen tärkeää tohkeissaan. Vanhojen traumojen aktivoituminen esillä.

Ap

Täällä ei ole muita sekoboltseja kuin sinä. Myönnäpä se nyt ihan hyvällä.

Voi voi, puhkesiko pieni traumasi siitä, että joku onkin vain esittänyt kiinnostunutta sun jutuillesi...

Ap

Pisteet ap sulle siitä, että olet rehellinen sen suhteen, että ei nyt vain joka hetki jaksa aidosti kiinnostaa kenenkään jutut. Ei kai kukaan täyspäinen nyt voi oikeasti vaatia itseltään, että pitää olla 100% läsnä kaikessa jotakuta toista ihmistä varten? Eihän se ole enää inhimillistä.

100% läsnä kaikessa? Tää luuseri on pari tuntia viikossa lastensa kanssa tekemisissä ja uupuu jo siitäkin.

Eikös heillä ole aika aktiivinen viestiliikenne kuitenkin? Ei vaiskaan. En minä oikeasti tiedä, mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä. Ihan iästä riippumatta on tosi tukalaa kuunnella juttuja, jotka eivät ole mielenkiintoisia. Tämän vuoksi symppasin ap:ta. Tekee varmasti tosi tiukkaa vastata noinkin nätisti, jos ei yhtään kiinnosta juttujen sisältö. En ihan ymmärrä, miksi hän on hankkinut lapsia. Minusta on aika itsestään selvää, että tällöin joutuu kuulemaan aika paljon ihan silkkaa diibadaabaa, ja kuitenkin pitäisi jaksaa kuunnella se kiinnostuneesti.

Tulee tietysti mieleen, että onko asiat muuten ap:n elämässä ihan viturallaan ja sen takia ärsytys siirtyy muihinkin asioihin. Kireä pinna + lasten juttujen kuuntelu on kyllä huono kombo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on niin paljon säälittäviä epäsosiaalisia sekoboltseja, että mistään traumanappuloita painelevasta ei voi keskustella järkevästi. Palstalaisilla menee heti tunteisiin. Näkee, ettei moni ole päässyt terapiaan tervehtymään.

Ap

Minulla ei ole minkäänlaisia traumoja, koska sain lapsena osakseni rakkautta ja välittämistä ja saan myös edelleen näin aikuisiällä.

Toivottavasti lapsesi isä pystyy edes jossain määrin korjaamaan lapselle tekemäsi vahingot.

Olet kyllä tainnut saada sitä välittämistä vähän liikaakin. -ohis

Etkö tiedä kuka AP on ja millaista shaibaa hän on palstalle syytänyt jo _vuosikausia_?

Täytyy sanoa, että en tunne ap:ta entuudestaan, mutta minusta hän puhuu todella paljon järkeä. Ei kukaan elävä ihminen ole 24/7 huomionantoautomaatti. Kaikki lasten suusta tuleva ei ole mielenkiintoista.  Huomattava osa siitä on ihan potaskaa, ja ap:lla on ihan täysi oikeus olla jaksamisessaan rajallinen ihminen siinä missä kaikilla muillakin. Eihän hän purkanut asiaa itse lapseen mitenkään.

Ap:n perhe-elämän jaksaminen on sillä tasolla, ettei hän asu lapsensa(/lastensa?) ja miehensä kanssa enää edes samassa osoitteessa, vaan on jo pariksi vuodeksi eristäytynyt yksiöönsä, käyttäen aikansa *omasta äidistään* itkemiseen palstalla. Hänen juttunsa ovat kiertäneet kehää jo vuosia; kaiken sen, mistä hän omaa äitiään haukkuu, hän nyt tekee lapselleen.

Ap näkee lastaan(/lapsiaan?) tuskin kerran kuussa, ja silloinkin valittaa, jos mies tuo lapsen kylään liian aikaisin.

Eräänkin kerran ap:n mindfulness-lukuhetki häiriintyi, kun lapsi soitti isänsä autosta innoissaan ”jee, kohta nähdään!” – ja ap viettikin koko viikonlopun palstalla valittamassa miehestään (ja lapsestaan), eikä nähnyt lastaan sitten ollenkaan.

Lisäksi ap käyttää äidistään, miehestään, laps(e/i)staan... sellaista kieltä millä moni ei kuvailisi edes verivihollisiaan.

Muistan, kun olin justjust kouluikäinen ja rakastin pokemoneja. Leikin sitten jotain pokemonia X, joka oli mun lemppari. Äitillä oli jotain asiaa, ja tuli sitä mun huoneeseen kertomaan. Ilmoitin, että äidin pitää kutsua mua tällä nimellä X, koska olen nyt se pokemon. Ja äiti teki niin. Mulla oli niin hyvä mieli siitä että äiti - joka on ihana muttei ehkä lasten juttuihin kovin mukaantempautuva - teki niin. Muistan tämän edelleen, 30 vuotiaana.

Nää jutut on aika tärkeitä.

Olin au pairina australiassa, jossa luonnollisesti näin kenguruita. Mun siskonpoika, silloin 5, oli hulluna niihin. Kun tulin Suomeen, hän kyseli aivan koko ajan maan ja taivaan väliltä kaikkea kenguruista. Meni jo vähän hermot. Mutta voi että se oli pienelle ihmiselle tärkeää päästä juttelemaan kenguruista sellaiselle joka oli ihan itse niitä nähnyt. Puhuu tästä edelleen 2v myöhemmin. Sun arki, lasten lapsuus