Oliko 1980-luku paratiisi?

Vierailija kirjoitti:

Kasarilta muistan myös sen, että ihmiset aivan oikeasti pelkäsivät joutumista mielisairaalaan. Silloin oli kymmenen kertaa enemmän mielisairaalasänkyjä valtiolla, mikä on tietysti hyvä asia, mutta totta myös oli että kasarilla pöpilään joutui aika vähästä, ja käynnit kestivät vuosia. Silloin pöpilän jouduttiin siis, ei päästy, kuten nykyään. Kasarilla pöpilöissä oli paljon porukkaa potilaana jotka eivät todellakaan halunneet olla siellä. Nykyäänhän sisään eivät pääse kaikki, jotka sinne haluaisivat.

Kasarilla vallitsi sellainen hyvä kauhun tasapaino oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden välillä.

Kumpikaan ei ollut niskan päällä, kumpikin eli rinta rinnan ja jollain tavalla hyväksyi toisensa olemassaolon.

Oli iso neukkulaporukka, työväenluokka ja sitten iso arvokonservatiivinen vanha liitto.

Nykyään ei ole oikeastaan enää kumpaakaan, liberalismi on valtavirtaa.

Porukka oli niin nurkkakuntaista, että oli helppoa valita puolensa, jonka "tiesi" edustavan totuutta.

Duunarit äänestivät demareita ja kommareita, maajussit kepua, yrittäjät ja johtoporras kokoomusta...

Se onni oli velkaa, ja krapula sen mukainen sitten 90-luvulla.

Elintaso oli ihan eri tasoa kun nyt, oli normaalia että ihmisellä oli parit farkut ja muutama college-paita, ja siinä kaikki. Harrastukset oli halpoja, ja niihin mentiin yksin bussilla tai fillarilla, vain pari rikasta lasta per koululuokka sai harrastaa jotakin muuta kun halpoja juttuja.

Ruoka oli pelkkää keitettyä perunaa ja raasteita, jo spaghetti oli harvinaista herkkua.

Mun suku oli varakasta, ja silti tässä meidän joulupöytä: laatikot, rosolli, pari ohutta siivua kinkkua/ruokailija, jälkkäriksi puuroa ja hedelmäsoppaa. Suklaata sai sen yhden levyn, konvehdit oli niin että 1 rasia per 10 ihmistä. Joulupöydässä sai lasin halvinta punkkua.

Ei lohia, ei salaatteja, lahjaksi sukkahousuja tytöille ja pipo pojalle. Nykyisin kukaan ei vietä joulua noin, saati varakkaat.

No vanhemmat juoksi töissä ja baareissa ja lapset keskenään kotona toisiaan kiusaten. Mikä iltapäivätoiminta? Juu ei ollut. Ei kotiintuloaikoja kun kuka siellä muutenkaan olis odottanut

Ei ja oli, kiusaaminen PUOLANGAN yläasteella pilasi elämäni, sain kuitenkin suoritettua ammattitutkinnon mutta ei ollut enää rikottua itsetuntoa eteenpäin jatkaa vaikka opettaja sanoi, että kannattaa jatkaa koska olin kahdelta vuodelta luokamma paras, sain stipendit, löysin pojan jonka kanssa seurustelin puoli vuotta, menin naimisiin 18 vuotiaana, eli ei minussa ollut mitään vikaa koskaan vaikka niin luulin, SAMA mies sieltä Puolangan yläasteelta on minun vieressä nytkin. Minut koetettiin vain nujertaaa. Te joita on kiusattu rankasti kuten minuakin niin te olette kuitenkin niitä vahvoja, kauniita ja älykkäitä. Muistakaa aina se.

Rahaa oikein tyrkytettiin lainaksi pankeista. Jonkun kaverin nimmari riitti takaukseksi. Kivaa aikaa!

No loppuhan ne juhlat lopulta...

Vierailija kirjoitti:

No vanhemmat juoksi töissä ja baareissa ja lapset keskenään kotona toisiaan kiusaten. Mikä iltapäivätoiminta? Juu ei ollut. Ei kotiintuloaikoja kun kuka siellä muutenkaan olis odottanut

1980-luvulla lasten ja nuorten elämä oli sikäli vapaampaa että perheessä oli yksi yhteinen lankapuhelin eikä silloin turhaa soiteltu ihmisille. Jos vaikkapa nuoret kävivät pelaamassa jalkapalloa hiekkakentällä tai jääkiekkoa ulkokaukalossa kavereitten kanssa, niin silloin tultiin kotiin sovittuun aikaan eikä ollut edes mahdollista soittaa kenellekään siinä välissä. Vanhemmilla ei ollut mitään syytä soitella lapsilleen kesken koulupäivän ellei sitten olisi tapahtunut jotain todella vakavaa, jolloin olisi soitettu lankapuhelimelle jonnekin koulun kansliaan.

Samoin koko perhe saattoi olla viikon verran kesämökillä ilman että heitä pystyi tavoittamaan muuten kuin käymällä paikan päällä.

Oli se sitä Suomessa ja Yhdysvalloissa ainakin. Yksi televisiosarja määritteli 80-luvun musiikin ja muodin. Se oli amerikkalainen Miami Vice jota tehtiin 5 kautta päättyen 1989 vuonna. Tässä videossa on koko 1980 luku kiteytettynä. 80-luvusta teki Suomessa erityisen se, että silloin oli Suomessa lähes täystyöllisyys, ihmisillä meni pääsääntöisesti hyvin ja eritoten se, että silloin oli vahva positiivinen usko siihen, että tulevaisuus tuo vielä parempaa. Nyt se usko on kadonnut. https://www.youtube.com/watch?v=g7EO6x8B8yI

80-luku oli raskasta aikaa. Minua kiusattiin peruskoulussa, eikä kukaan puuttunut siihen. Lisäksi koulun ulkopuolella kiusasivat naapurin pojat. Onneksi löysin kuitenkin lopulta muutaman hyvän ystävän, joiden ansiosta selvisin siitä hirveästä ajasta. Vanhemmillani oli paljon rahaa, ja hieno omakotitalo, mutta eipä siitä minulle pahemmin mitään iloa ollut, kun kaikki energia meni kiusaamisen takia pelkkään suruun ja murehtimiseen. Muutenkin jo raskaan koulupäivän jälkeen pelkäsin aina tulla kotiin, kun naapurin pojat olivat jo siinä "portilla" vastassa. Pilkkanaurut raikuivat, kun kävelin ohi, ja  lumipallot, joissa oli kiviä mukana sattuivat kasvoihin. Olen joskus 2000-luvun puolella ajellut lapsuudenkotini ohi, joka 90-luvun loppupuolella myytiin, ja ihmetellyt että asuinko todella joskus noin hienossa talossa. En muista niistä ajoista päällimmäisenä mitään muuta, kuin sen kiusaamisen. Naapurin pojat harjoittelivat "snoukkarirampilla" pihassa lumilautailua. Pelkään vielä tänäkin päivänä "snoukkareita", vaikka ei olisi enää mitään syytä pelätä. Ei auta vaikka parikymppiset "snoukkari-kundit" hymyilevät katukuvassa ystävällisesti, pelkään silti. On se kumma kun olisi ollut mahdollisuus viettää taloudellisesti vaurasta lapsuutta, mutta se pilattiin ulkopuolisten taholta. 

Vierailija kirjoitti:

Oli se sitä Suomessa ja Yhdysvalloissa ainakin. Yksi televisiosarja määritteli 80-luvun musiikin ja muodin. Se oli amerikkalainen Miami Vice jota tehtiin 5 kautta päättyen 1989 vuonna. Tässä videossa on koko 1980 luku kiteytettynä. 80-luvusta teki Suomessa erityisen se, että silloin oli Suomessa lähes täystyöllisyys, ihmisillä meni pääsääntöisesti hyvin ja eritoten se, että silloin oli vahva positiivinen usko siihen, että tulevaisuus tuo vielä parempaa. Nyt se usko on kadonnut. https://www.youtube.com/watch?v=g7EO6x8B8yI

pari klassikkopätkää tuosta sarjasta vielä niille jotka eivät sitä tunne.

tällaisia tv-sarjoja ei pystyisi tekemään enää. niitä pystyi tekemään vain 80 luvulla koska vibe oli sellainen.

Kyllä Dallas oli paljon enemmän 80-luvun symboli kuin mikään muu.

Ei silloin ainakaan ollut tätä itsekeskeistä ja oman napansa ympärille keskittynyttä kulttuuria, jossa koko elämä esitellään sosiaalisessa mediassa milloin missäkin asussa ja lookissa, kehuja kerjäten.

Kaikenlaisille silikonitisseille ja kumihuulille sekä ylipitkille kotkankynsille olisi naurettu ja kovaa.

Ihmiset olivat täysin samanlaisia. Tekninen kehitys on ollut järkyttävän iso 40v aika.

Lopulta internet muutti ihan kaiken. Se räjäytti tiedonsaannin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Dallas oli paljon enemmän 80-luvun symboli kuin mikään muu.

Dallas oli 1980-luvun alku 1985 vuoteen, mutta sen jälkeen Miami Vice.

80-luku oli minulle merkityksellistä aikaa, koska olin silloin nuori.

Silloin pääsin vihdoin pitkään unelmoimalleni etelänmatkalle, jonka omalla työlläni ansaitsin.

Itse maksoin myös ajokorttini, kun olin kesätöissä.

Sillä vuosikymmenellä muutin pois lapsuudenkodistani. Kävin kuitenkin aika usein kotona, sinne oli hyvät välit.

Ja mahtuihan siihen vuosikymmeneen myös ihastumista ja rakkautta.

90-luku toikin sitten tullessaan miehen ja lapset ja hyvä niin.

Kyllä oli.

DDR, Neuvotoliitto, Kuuba voimissaan...

On meillä unelma, vapaa maailma, ilman rajoja

Oli! Kuin taivas. Miehet oli komeita, ravintolat veti väkeä, siellä sai polttaa.

Musiikki ihanaa, meno aina hyvä.

Töitä sai jne.

vielä viimeinen video Miami Vice televisiosarjaan liittyen. Tämä on kuvattu New Yorkissa 80-luvulla. Tulee jotenkin niin smoothit vibat tästä. Sellaista se oli se 80 luku. Kunpa ihmiset voisivat kokea sen uudestaan. vielä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Ei silloin ainakaan ollut tätä itsekeskeistä ja oman napansa ympärille keskittynyttä kulttuuria, jossa koko elämä esitellään sosiaalisessa mediassa milloin missäkin asussa ja lookissa, kehuja kerjäten.

Kaikenlaisille silikonitisseille ja kumihuulille sekä ylipitkille kotkankynsille olisi naurettu ja kovaa.

Ei naurettu valkoiselle huulipunalle ja jättihiuksillekaan. Somea ei ollut, mutta muuten ihan yhtä pinnallista.

Vierailija kirjoitti:

80-luku oli raskasta aikaa. Minua kiusattiin peruskoulussa, eikä kukaan puuttunut siihen. Lisäksi koulun ulkopuolella kiusasivat naapurin pojat. Onneksi löysin kuitenkin lopulta muutaman hyvän ystävän, joiden ansiosta selvisin siitä hirveästä ajasta. Vanhemmillani oli paljon rahaa, ja hieno omakotitalo, mutta eipä siitä minulle pahemmin mitään iloa ollut, kun kaikki energia meni kiusaamisen takia pelkkään suruun ja murehtimiseen. Muutenkin jo raskaan koulupäivän jälkeen pelkäsin aina tulla kotiin, kun naapurin pojat olivat jo siinä "portilla" vastassa. Pilkkanaurut raikuivat, kun kävelin ohi, ja  lumipallot, joissa oli kiviä mukana sattuivat kasvoihin. Olen joskus 2000-luvun puolella ajellut lapsuudenkotini ohi, joka 90-luvun loppupuolella myytiin, ja ihmetellyt että asuinko todella joskus noin hienossa talossa. En muista niistä ajoista päällimmäisenä mitään muuta, kuin sen kiusaamisen. Naapurin pojat harjoittelivat "snoukkarirampilla" pihassa lumilautailua. Pelkään vielä tänäkin päivänä "snoukkareita", vaikka ei olisi enää mitään syytä pelätä. Ei auta vaikka parikymppiset "snoukkari-kundit" hymyilevät katukuvassa ystävällisesti, pelkään silti. On se kumma kun olisi ollut mahdollisuus viettää taloudellisesti vaurasta lapsuutta, mutta se pilattiin ulkopuolisten taholta. 

Otan osaa. Itse olin kiusattu 1978-1984.

Pienellä "turvallisella" kyläkoululla jossa "ei kiusata ketään".

Ilman ystävää ja puolustajaa.

Yläasteen sain olla rauhassa, mutta olin eristäytynyt ja pelkäsin sosiaalisia tilanteita.

Ammattiopinnoissa erikoistumisjaksolla outolintua alettiin uudestaan kiusata.

Hyvä, kun en päätynyt mullan alle oman käden kautta, lähellä oli.

Elämä oli täydellisen harmoonista, ei repiviä riitoja. Ketään ei kiusattu, ei työpaikoilla eikä kouluissa, saati kotona tai kaveripiireissä. Aspergeria ei ollut olemassakaan tai jos oli siitä vaiettiin. Kaikilla oli mielettömästi rahaa. Puhelimet oli näyttävämpiä kuin nykyisin jne.