Lue keskustelun säännöt.
Oliko 1980-luku paratiisi?
Onko totta että 80-luku oli maanpäällinen paratiisi, jossa kaikki oli hyvin ja ihmiset olivat onnellisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan? Ihmiset olivat aidompia, kiusaaminen oli harvinaisempaa ja vähän omituisetkin (esim. asperger) ihmiset otettiin mukaan porukkaan?
Kommentit (1409)
Kasarilta muistan myös sen, että ihmiset aivan oikeasti pelkäsivät joutumista mielisairaalaan. Silloin oli kymmenen kertaa enemmän mielisairaalasänkyjä valtiolla, mikä on tietysti hyvä asia, mutta totta myös oli että kasarilla pöpilään joutui aika vähästä, ja käynnit kestivät vuosia. Silloin pöpilän jouduttiin siis, ei päästy, kuten nykyään. Kasarilla pöpilöissä oli paljon porukkaa potilaana jotka eivät todellakaan halunneet olla siellä. Nykyäänhän sisään eivät pääse kaikki, jotka sinne haluaisivat.
Kasarilla vallitsi sellainen hyvä kauhun tasapaino oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden välillä.
Kumpikaan ei ollut niskan päällä, kumpikin eli rinta rinnan ja jollain tavalla hyväksyi toisensa olemassaolon.
Oli iso neukkulaporukka, työväenluokka ja sitten iso arvokonservatiivinen vanha liitto.
Nykyään ei ole oikeastaan enää kumpaakaan, liberalismi on valtavirtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli ja ei ollut paratiisi tuo 80-luku. Lastensuojelu ei ainakaan toiminut tarpeeksi hyvin ja ainakin meidän perheessä kulisseja onnistuttiin pitämään hyvin ja asiat selitettiin parhain päin: ehkä syy oli enemmän omassa perheessämme. Isä kävi päälle (ei fyysisesti seksuaalisesti, vaan löyden ja kuristaen, vaikka puheillaan myös seksuaalisesti) useamman kerran aina siitä asti kun oli 13-vuotias. Jotenkin itsetuntoni oli nujerrettu useaksi vuodeksi, varmaan kärsin myös masennuksesta varsinkin yläasteikäisenä.
Osa-aikaisen työn ja kesätyön löytäminen oli helppoa teini-iässä. Oma elämäni muuttui paremmaksi 90-luvulle tultaessa, toisille se sitten merkitsi lamaa ja työttömyyttä. Itse pääsin irti isäni otteesta, opiskelin mieleistä alaa ja löysin miehen sekä perustin perheen. En osaa kuvitella, että olisin voinut lukioaikoina tuoda ketään poikakaveria ainakaan yökylään, ei kyllä sellaisia ollut, mulla oli itsetunto tosi alhaalla. Sain 20-vuotiaanakin lutkittelut osakseni, kun en totellut isääni ja yövyin poikakaverini luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oli hyvä aikaa. kun tarjan seta ei kukoistanut.
Silloin oli vielä kaappien ovat kiinni mm. George Michaelin osalta.
Ei kukoistanut Tavjan Seta silloin, mutta 80-luku oli täynnä tapahtumaa, yksityisiä bileitä, todellista iloa ja riemua! Helsinki alkoi kansainvälistyä ja vapaat suhteet jylläsivät, kondomikauppiailla alkoi mennä hyvin vasta 80-luvun loppupuolella. Kaapit olivat visusti kiinni monella, mutta poikkeuksia oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat porsastelivat tuolloin ja muistavat vieläkin kehua itseään, miten silloin oli raskasta ja tehtiin töitä. Yksikin tähän ryhmään kuuluva nauroi minulle, kun sai tietää, että olin ottanut asuntolainan. "Velkavankeudessa olet, hahaa.." No helppo hänen sanoa, kun inflaatio söi hänen velkansa ja kaikkein typerinkin pääsi mihin tahansa töihin ilman koulutusta ja saattoi edetä työssään loputtomasti.
Sen inflaation ohella velallisten piti maksaa kunnon korot ottamastaan lainasta. Nykyisin lainan lyhentäminen on helpompaa kun asuntolainan korkomenot ovat huomattavasti pienemmät lähempänä nollaa kuin 10 prosenttia.
Jaaha, sitä tultiin puolustelenaan porsastelua. Ostovoimaa riitti tuolloin ja palkkakehitys oli loistava, lainat paljon pienempiä. Perheessä yksi työssäkäyvä duunari pystyi elättämään perheen, ostamaan kodin, kesämökin ja auton.
Vierailija kirjoitti:
Kasarilta muistan myös sen, että ihmiset aivan oikeasti pelkäsivät joutumista mielisairaalaan. Silloin oli kymmenen kertaa enemmän mielisairaalasänkyjä valtiolla, mikä on tietysti hyvä asia, mutta totta myös oli että kasarilla pöpilään joutui aika vähästä, ja käynnit kestivät vuosia. Silloin pöpilän jouduttiin siis, ei päästy, kuten nykyään. Kasarilla pöpilöissä oli paljon porukkaa potilaana jotka eivät todellakaan halunneet olla siellä. Nykyäänhän sisään eivät pääse kaikki, jotka sinne haluaisivat.
Kasarilla vallitsi sellainen hyvä kauhun tasapaino oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden välillä.
Kumpikaan ei ollut niskan päällä, kumpikin eli rinta rinnan ja jollain tavalla hyväksyi toisensa olemassaolon.
Oli iso neukkulaporukka, työväenluokka ja sitten iso arvokonservatiivinen vanha liitto.
Nykyään ei ole oikeastaan enää kumpaakaan, liberalismi on valtavirtaa.
Nyt ihmiset jotka tarvitsisivat sairaalahoitoa ovat kadulla. Kaupungilla näin kuvottava likaisen miehen joka keräsi pieniä roskia taskuun kuin niillä olisi jotain arvoa. Ei mikään Narkkari mutta tarvitsisi sairaalahoitoa eikä harhailla sekaisin kaduilla avohoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko jotkut kertoa onat näkemykset miten 80-luku erosi 90 luvusta? Tai muuttuiko silloin asiat radikaalisti. Oliko 90 luku lähellä 80 lukua?
Ratkaisevasti eroaa.
Talous romahti vuosikymmenen vaihteessa. 80-luvulla oli täystyöllisyys, 90-luvulla massatyöttömyys. Kaikesta jouduttiin leikkaamaan. Valuuttaluottoja ottaneet yrittäjät vetivät itsensä kiikkuun. Katukuvasta katosivat luksusputiikit, tilalle tulvat kirpputorit ja keskikaljaräkälät. Vuosikymmenen loppupuolella alkoi vähän helpottaa.
90-luvusta, jolloin itse muutin kotoa pois opiskelemaan, muistan aivan erityisesti sen yleisen toivottomuuden, ahdistuksen ja turvattomuuden tunteen, mitä tuli taloudelliseen pärjäämiseen. Kaikki yliopistovuodet mietin suht. paniikissa sitä, saanko mistään töitä sitten "isona". Sain, mutta ei silloin ollut enää tarjolla sellaisia vakituisia soppareita kuin 80-luvulla oli, silloin oli myös mahdollista saada töitä niin, että vain meni kysymään, että hei onko töitä. Aika usein oli, ja jos ei ollut, niin seuraavassa tai sitä seuraavassa sitten taatusti olikin jo. Nuorillakin oli aina kesätöitä.
Salkkumies kirjoitti:
Ei s**tana. Nythän mä muistan. Kaikilla oli 80-luvulla yläasteella koulussa SALKKU! Siis sellainen kovakylkinen numerolukollinen VIRKAMIESSALKKU! Ei vähäisintäkään järkeä. Ihan kuin kaikki olisivat olleet jotain pikkukauppakorkeakasinomiehiä. Hemmetin epäkäytännöllinen kapine. Ja tyhmän näköinen kantaa. Ei pysynyt koulumatkoilla kunnolla fillarin takatarakalla vaan oli aina mutkissa ulkokaarteen puolella hangessa.
Niinpäs oli, tosi monilla! Liittyi jotenkin siihen juppimeiningin ihailemiseen. Muistan kyllä senkin, että niille salkkutyypeille naureskeltiin, että ottavat itsensä ihan liian tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Kyllähän kiusaaminen oli hyvin tavallista 80- luvulla. Jopa opettajat saattoivat olla kiusaajia.
Tämän allekirjoitan täysin.
Niin minäkin, ne oli hienoja aikoja.
T: Opettaja
Vierailija kirjoitti:
Nettiyhteydet ja ylipäänsä kännykkäliittymät olivat sikahalpoja. En suoraan sanoen muista maksaneeni niistä mitään.
Kyllä ainakin matkapuhelinliittymät maksoi niin helvetisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat porsastelivat tuolloin ja muistavat vieläkin kehua itseään, miten silloin oli raskasta ja tehtiin töitä. Yksikin tähän ryhmään kuuluva nauroi minulle, kun sai tietää, että olin ottanut asuntolainan. "Velkavankeudessa olet, hahaa.." No helppo hänen sanoa, kun inflaatio söi hänen velkansa ja kaikkein typerinkin pääsi mihin tahansa töihin ilman koulutusta ja saattoi edetä työssään loputtomasti.
Sen inflaation ohella velallisten piti maksaa kunnon korot ottamastaan lainasta. Nykyisin lainan lyhentäminen on helpompaa kun asuntolainan korkomenot ovat huomattavasti pienemmät lähempänä nollaa kuin 10 prosenttia.
Jaaha, sitä tultiin puolustelenaan porsastelua. Ostovoimaa riitti tuolloin ja palkkakehitys oli loistava, lainat paljon pienempiä. Perheessä yksi työssäkäyvä duunari pystyi elättämään perheen, ostamaan kodin, kesämökin ja auton.
Höpö höpö, jos osti niin velaksi, ja huonosti kävi pari v myöhemmin.
Se elintaso oli mallia keitetyt perunat ja ruskea kastike, nelihenkinen perhe asui kaksiossa, eikä siinä kukaan nähnyt mitään köyhää.
Ihmiset näytti vielä ihmisiltä. Oli täysin ok ja normaalia, että ihmiset olivat erinäköisiä. Oli rumia ja kauniita ja kaikkea siltä väliltä. Toki erityisesti naiset yritti "kaunistautua" vaattein ja meikein, mutta silloin ei ollut vielä tätä nykypäivän sairasta suhtautumista, että kaikilla, jotka on yhtään mitään, on kumihuulet ja -pyrstö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasarilta muistan myös sen, että ihmiset aivan oikeasti pelkäsivät joutumista mielisairaalaan. Silloin oli kymmenen kertaa enemmän mielisairaalasänkyjä valtiolla, mikä on tietysti hyvä asia, mutta totta myös oli että kasarilla pöpilään joutui aika vähästä, ja käynnit kestivät vuosia. Silloin pöpilän jouduttiin siis, ei päästy, kuten nykyään. Kasarilla pöpilöissä oli paljon porukkaa potilaana jotka eivät todellakaan halunneet olla siellä. Nykyäänhän sisään eivät pääse kaikki, jotka sinne haluaisivat.
Kasarilla vallitsi sellainen hyvä kauhun tasapaino oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden välillä.
Kumpikaan ei ollut niskan päällä, kumpikin eli rinta rinnan ja jollain tavalla hyväksyi toisensa olemassaolon.
Oli iso neukkulaporukka, työväenluokka ja sitten iso arvokonservatiivinen vanha liitto.
Nykyään ei ole oikeastaan enää kumpaakaan, liberalismi on valtavirtaa.
Silloin myös mielen sairauksien lääkkeet olivat todella kurjia. Esim. skitsofreniaa hoidettiin psykoosilääkkeillä, jotka muuttivat ihmisen kuolaavaksi zombieksi. Moni luuli, että sairaus aiheutti sen "elävä kuollut" -tyylisen tilan, mutta iso osa siitä oli lääkkeiden sivuoireita, esimerkiksi juuri tuo itsensä päälle kuolaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nettiyhteydet ja ylipäänsä kännykkäliittymät olivat sikahalpoja. En suoraan sanoen muista maksaneeni niistä mitään.
Kyllä ainakin matkapuhelinliittymät maksoi niin helvetisti.
Matkapuhelin maksoi 20000 markkaa, joka oli parin kuukauden palkka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1980-luvun elänyt kirjoitti:
Riippuu täysin, mitä pitää kriteereinä.
+ kouluissa oli resurssit kunnossa, uudet kirjat joka vuosi, kirjat jää itselle
+ hyvinvointiyhteiskunta oikeasti toimi
+ terveydenhuolto ilmaista, ei käyntimaksuja terkkarilääkärillä
+ turvallista liikkua ulkona, ei ulkomaalaisia murtoliigoja tai lapsia ryöstäviä jengejä
+ ostovoima paljon korkeampi
+ työpaikkoja oli tarjolla kaikille
Ei tietenkään mikään ole onnela eikä utopia, vaan varmasti oli kaikenlaisia varjopuolia. Telkkakanavia oli vähän. Kouluissa kiusattiin, niinkuin oli aina kiusattu ja tullaan aina kiusaamaan. Vähemmistöjä ei suvaittu. Alkoholipolitiikka oli vieläkin tiukempaa.
1980-luvulla sekä inflaatio että korkotaso olivat aivan eri tasolla kuin nykyisin. Inflaatio oli vuositasolla keskimäärin 7 % ja asuntolainojen korot olivat keskimäärin yli 10 %. Valtion 5 vuoden obligaatioista yksityiset kansalaiset saattoivat saada 9 % tuoton ja pankkien säästötilille maksettiin kunnon korkoa. Lisäksi oli olemassa erityisiä korkeakorkoisia säästötilejä.
Se kunnon korko oli noin 4-5% eli reilusti alle inflaation.
Vertaapa pankkien nykyisiä käyttö- ja säästötilien korkoja, jotka ovat tasoa 0,1 % tai vähemmän. Silloin pankit eivät myöskään olleet vielä keksineet nykyisen kaltaisia "palvelumaksuja" jokaisesta pienestä asiasta vaan ne tekivät tuloksensa enemmänkin lainojen koron ja talletusten koron välisellä erotuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat porsastelivat tuolloin ja muistavat vieläkin kehua itseään, miten silloin oli raskasta ja tehtiin töitä. Yksikin tähän ryhmään kuuluva nauroi minulle, kun sai tietää, että olin ottanut asuntolainan. "Velkavankeudessa olet, hahaa.." No helppo hänen sanoa, kun inflaatio söi hänen velkansa ja kaikkein typerinkin pääsi mihin tahansa töihin ilman koulutusta ja saattoi edetä työssään loputtomasti.
Sen inflaation ohella velallisten piti maksaa kunnon korot ottamastaan lainasta. Nykyisin lainan lyhentäminen on helpompaa kun asuntolainan korkomenot ovat huomattavasti pienemmät lähempänä nollaa kuin 10 prosenttia.
Jaaha, sitä tultiin puolustelenaan porsastelua. Ostovoimaa riitti tuolloin ja palkkakehitys oli loistava, lainat paljon pienempiä. Perheessä yksi työssäkäyvä duunari pystyi elättämään perheen, ostamaan kodin, kesämökin ja auton.
Olen täysin velaton ja talouteni on tukevasti plussan puolella. Itse asiassa minun etujeni mukaista olisi korkotason nousu, mutta pitänee tyytyä siihen että onneksi inflaatio on erittäin alhaisella tasolla. Jos oltaisiin aidosti huolissaan ihmisten velkaantumisesta, niin silloinhan niitä korkoja pitäisi juuri nostaa että lainoja ja kulutusluottoja ei otettaisi liian kevein perustein.
Minulla onneksi molemmat vanhemmat kävivät töissä ollen opettajia, sillä olisi ollut outoa jos äiti olisi ollut kaiket päivät kotona. Isäni osallistui myös ruuanlaittoon ja siivoamiseen yhtä lailla äitini kanssa. He olivat järkeviä rahankäytössä. Meillä oli ensiksi 3h+k kerrostaloasunto, josta muutimme sitten 5h+k+s rivitaloasuntoon, jolloin saimme veljeni kanssa omat huoneet.
Oli.
Elimme hyvin niukasti, mutta ihanasti.
Kaikkea oli sopivasti.
Itse viljeltiin, kasvatettiin ja säilöttiin suuri osa ruoasta.
Äit ja ämmi ombel vuatteet, serkulta sain pieneksi jääneitä mouti -vuatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1980-luvun elänyt kirjoitti:
Riippuu täysin, mitä pitää kriteereinä.
+ kouluissa oli resurssit kunnossa, uudet kirjat joka vuosi, kirjat jää itselle
+ hyvinvointiyhteiskunta oikeasti toimi
+ terveydenhuolto ilmaista, ei käyntimaksuja terkkarilääkärillä
+ turvallista liikkua ulkona, ei ulkomaalaisia murtoliigoja tai lapsia ryöstäviä jengejä
+ ostovoima paljon korkeampi
+ työpaikkoja oli tarjolla kaikille
Ei tietenkään mikään ole onnela eikä utopia, vaan varmasti oli kaikenlaisia varjopuolia. Telkkakanavia oli vähän. Kouluissa kiusattiin, niinkuin oli aina kiusattu ja tullaan aina kiusaamaan. Vähemmistöjä ei suvaittu. Alkoholipolitiikka oli vieläkin tiukempaa.
1980-luvulla sekä inflaatio että korkotaso olivat aivan eri tasolla kuin nykyisin. Inflaatio oli vuositasolla keskimäärin 7 % ja asuntolainojen korot olivat keskimäärin yli 10 %. Valtion 5 vuoden obligaatioista yksityiset kansalaiset saattoivat saada 9 % tuoton ja pankkien säästötilille maksettiin kunnon korkoa. Lisäksi oli olemassa erityisiä korkeakorkoisia säästötilejä.
Se kunnon korko oli noin 4-5% eli reilusti alle inflaation.
Vertaapa pankkien nykyisiä käyttö- ja säästötilien korkoja, jotka ovat tasoa 0,1 % tai vähemmän. Silloin pankit eivät myöskään olleet vielä keksineet nykyisen kaltaisia "palvelumaksuja" jokaisesta pienestä asiasta vaan ne tekivät tuloksensa enemmänkin lainojen koron ja talletusten koron välisellä erotuksella.
Inflaation ja koron välinen ero taitaa silti olla nykyään pienempi. Laske vaikka itse.
80-luku oli hetkellisen lähes täystyöllisyyden aikaa. Tätä kaipaan, mutta muutoin ei ole ikävä.
Katsokaapa jotain karpoja vaikka youtubesta 80-luvulta...onko jollakin kaipuuta tuohon aikaan?
No ainakin homona turvallisuuden tunne aivan eri luokkaa kuin 80-luvulla. Paljon hyvääkin siihen vuosilukuun kuuluu; musiikki, nousukausi jne.