Rikkaat ja rahattomat Official
Mielenkiintoinen formaatti! Aiotteko katsoa? Mä kattelen tässä juuri karanteenissa.
Kommentit (1107)
Mielestäni varakkaampaa miestä kohtaan ollaan hieman epäoikeudenmukaisia. Mistä me tiedämme, millaiset lähtökohdat hänellä on ollut? Ei ehkä halunnut avautua koko Suomen kansalle. Ehkä jotkut tokaisut olivat hänen huumoriaan. Minua lämmitti hänen arvostava kommenttinsa teatterikoulutuksesta.
Minnalla taas on pieni vauva. Kuinka moni silloin jaksaa puleerata itseään? Kommentoi, kuinka mies kotonakin koko ajan tekee jotain.
Huomaa, kuinka ihmisillä on ihme ennakko-odotuksia ja vaatimuksia varakkaille. Pitäisi olla kuin Downton Abbeyssa. Sehän oli ohjelman teema😂
Kaikki ihmiset eivät ole niin kotonaan tv-kameran edessä, kun eivät ole tottuneet siihen, joten ymmärrän Jussia hyvin. Minusta tämä Jussi oli ihan ok ja aika tyypillinen suomalainen, tekee paljon työtä itsensä ja perheensä menestyksen takaamiseksi. Jokaisella pariskunnalla ja perheellä on omat tapansa. Yksi sopii yhdelle ja toinen tapa toiselle.
Luulen että ohjelmaan on otettu Jussilta ne pahimmat sanomiset ja tekemistä, eihän ohjelma muuten olisi niin ns. ikävä. Luultavasti Jussi ihmisenä on ihan toisenlainen
Vierailija kirjoitti:
noillahan on tosi uuuden näkönen kämppä?
Kenellä? 7.jakson hervantalaisella yksinhuoltajaperheelläkö? Kiinnitin samaan huomiota. Onkohan kaupungin asunto? Jos on, niin onpas Tampereen kaupungilla kivoja asuntoja, hienoa, että joissakin kaupungeissa satsataan vuokra-asuntoihin. :) Jotenkin Hervannastakin tulee ensimmäiseksi mieleen nämä 70-luvun ylikorkeat betonikerrostalot. Vaikka niitäkin on taidettu purkaa viime vuosina?
Olen itsekin huomannut, että varakkailla pareille on hyvin normaaleja asuntoja ja miksei olisi. Ei se raha tarkoita, etteikö voisi haluta tavallista ja juuri sen verran kuin tarvitsee. Mielestäni esim. Kotkan parilla oli useita asuntoja, koska he eivät viihtyneet hotelleissa.
Yhteistä on myös se, että he ovat tehneet rahat kovalla työllä ja tavoitteellisesti.
Varattomilla taas on usein yhteisenä tekijänä iso lapsilauma ja ongelmia rahankäytöstä. Kämpät on täynnä tavaraa, mutta kunnon ruokaan ei ole varaa. Isiä ei näy missään.
Uusimmassa jaksossa ihmettelin, miten lapsia on kuusi ja "lähes koko ajan" eli 28 vuotta nainen on ollut yh. Sehän on mahdotonta, kun nuorimmat ovat teinejä, sillä yksin ei kukaan sikiä. Olisko nämä ankkurilapsia joutenoloon?
Jos ammatti on tarjoilija ja selkä on
kipeä, miksi ihmeessä pitää jatkaa sitä lasten teko? Sekin on outoa, ettei ole varaa valmistaa kahdelle lapselle lohta (Lidl ihan vieressä), mutta tupakkaan löytyy? Facen seinällä em. naisella on kuva ulkomailta, mutta lapsen harrastus on lopetettu. Koko porukalla oli hienot vaatteet. Itse olisin jättänyt pari lyhtyä ja seinätarraa ostamatta, jotta voisin tarjota lapsille terveellistä ruokaa. Muistaakseni äiti sanoi ohjelmassa, että satutti selkänsä 2010 tms ja tytär sanoi epämääräisesti, että "nuorena". Selkä ei kuitenkaan estänyt ajamasta mönkkärillä kovaa tai röökaamista, joka puolestaan supistaa verisuonia ja vaikuttaa myös selän kuntoon. Hmm.
Mikä noissa lapsia tehtailevissa naisissa, jotka eivät piittaa siitä, miten saavat lapsensa ruokittua ja elätettyä, on niin paljon hienompaa kuin niissä, joilla on vauva varakkaan miehen kanssa? Täällä on naurettavasti mitattu isyyttä ja puolison kohtelua merkkilaukuilla, vaikka ne oli juttu aikoja sitten. Sitten jos Maisa Torppa hommaa sellaisen, niin epäillään kuka sen on maksanut, eikä sekään ole hyvä.
Tämä on varmaankin sitä suhteellista köyhyyttä, kun Rikkaissa ja Nannyssa on 4-6 lapsen äitejä valkoisissa tarrakodeissaan valittamassa rahattomuuttaan ja väsymystään, mutta "ai kun niillä on ihku henki kotona". Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen, mutta vanhemmat viis välittävät pystyvätkö tarjoamaan lapsilleen perusjuttuja.
Selkäkivut ovat este ansaitsemiselle, mutta ei sohvalla nukkumiselle (parhaissa lakanoissa). Itse en selkävaivaisena todellakaan voisi nukkua sohvalla.
Sitten kun työteliäs mies tykkää puuhata ja harrastaa, niin hän on juntti. Haloo, nuokin "nousukasjuntit" työllistävät monta ihmistä!
Itsekään en asuisi kerrostalossa, kun ei siellä todella voi tehdä mitään muuta kuin nukkua ja lojua sohvalla. Vai näittekö tuolla paikan tehdä autoremppaa tai soittaa tuubaa silloin kun huvittaa?
Lapset olivat kyllä kivoja ja fiksuja niin rikkailla kuin rahattomillakin. Toivottavasti he saavat köyhäilystä tarpeekseen ja ottavat toisenlaisen asenteen elämään. Vaikka sellaisen kuin Virtain mies: "mä en tyytyis tällaiseen, se ei olis edes vaihtoehto".
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni varakkaampaa miestä kohtaan ollaan hieman epäoikeudenmukaisia. Mistä me tiedämme, millaiset lähtökohdat hänellä on ollut? Ei ehkä halunnut avautua koko Suomen kansalle. Ehkä jotkut tokaisut olivat hänen huumoriaan. Minua lämmitti hänen arvostava kommenttinsa teatterikoulutuksesta.
Minnalla taas on pieni vauva. Kuinka moni silloin jaksaa puleerata itseään? Kommentoi, kuinka mies kotonakin koko ajan tekee jotain.
Huomaa, kuinka ihmisillä on ihme ennakko-odotuksia ja vaatimuksia varakkaille. Pitäisi olla kuin Downton Abbeyssa. Sehän oli ohjelman teema😂
Kyseessä taisi kuitenkin olla ilmaisutaidon lukio eikä "teatterikoulutus"? Sinne ei tosiaan pääse vitosen keskiarvolla kuten moneen maalaislukioon nykypäivänä pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Olisipa tässä joskus pariskunta, jossa nainen olisi se varakkaampi. Ärsyttää nämä miehen siivellä elävät (uusio-)vaimot, jotka ovat tehneet (ankkuri-)lapsen taatakseen elatuksensa. Kyllä siinä sitten nöyränä tyttönä saakin puuroa keitellä, kun mies sormiaan napsauttaa.
Kuulostaa nyt ehkä vähän siltä, että täällä on muutama katkeran kitkerä ex puoliso jakamassa ahdistustaan 😂
Bolivar kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
noillahan on tosi uuuden näkönen kämppä?
Kenellä? 7.jakson hervantalaisella yksinhuoltajaperheelläkö? Kiinnitin samaan huomiota. Onkohan kaupungin asunto? Jos on, niin onpas Tampereen kaupungilla kivoja asuntoja, hienoa, että joissakin kaupungeissa satsataan vuokra-asuntoihin. :) Jotenkin Hervannastakin tulee ensimmäiseksi mieleen nämä 70-luvun ylikorkeat betonikerrostalot. Vaikka niitäkin on taidettu purkaa viime vuosina?
Ei ole kaupungin asunto, vaan erään toisen ns. sosiaalisin perustein toimivan vuokra-asuntosäätiön. Mutta kyllä Tampereella on paljon siistejä uusia vuokrataloja, Hervannassakin. Koko se Duon ympäristö on tuollaista uudempaa asuntokantaa, ja toisaalta ulospäin rumia vanhoja mörskiä on remontoitu rappukäytävistä ja asunnoista tosi kivoiksi mm. Annalassa.

Nimenomaan. Ehkä ketään ei elä siivellä, ellei toinen anna siihen mahdollisuutta. Ja jos toinen antaa mahdollisuuden siivellä elämiseen, niin tyhmähän olisi, ellei siihen mahdollisuuteen tarttuisi. Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Ankkurilapsi, mielenkiintoinen sana! Lapsi toisaalta on aina ankkuri, saahan lapsen kautta hyvät tuet, jos putoaa tyhjän päälle. Paremmat tuet kuin opiskelijalla.
Haluaisin kuulla selityksen sille, että viimeisimmässä jaksossa köyhän perheen äiti kertoi olleensa yh 28 vuotta, mutta hänellä on yhteensä kuusi lasta, joista nuorin on teini-ikäinen? Vai tarkoittiko hän, että kun hän on eronnut esikoisensa isästä, niin hän on ollut edelleen yh vaikka onkin mennyt naimisiin uuden miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Bolivar kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
noillahan on tosi uuuden näkönen kämppä?
Kenellä? 7.jakson hervantalaisella yksinhuoltajaperheelläkö? Kiinnitin samaan huomiota. Onkohan kaupungin asunto? Jos on, niin onpas Tampereen kaupungilla kivoja asuntoja, hienoa, että joissakin kaupungeissa satsataan vuokra-asuntoihin. :) Jotenkin Hervannastakin tulee ensimmäiseksi mieleen nämä 70-luvun ylikorkeat betonikerrostalot. Vaikka niitäkin on taidettu purkaa viime vuosina?
Ei ole kaupungin asunto, vaan erään toisen ns. sosiaalisin perustein toimivan vuokra-asuntosäätiön. Mutta kyllä Tampereella on paljon siistejä uusia vuokrataloja, Hervannassakin. Koko se Duon ympäristö on tuollaista uudempaa asuntokantaa, ja toisaalta ulospäin rumia vanhoja mörskiä on remontoitu rappukäytävistä ja asunnoista tosi kivoiksi mm. Annalassa.
Mukavan näköistä! Eipä ihme, että Tampere keikkuu ykkösenä näillä "minne muuttaisit" -listoilla. On olemassa myös kaupunkeja, joiden vuokra-asunnoissa on nyrkillä tehtyjä reikiä seinät täynnä, ja kaupungin vastaus on, että ne voi peittää tauluilla. :D
Kristiina xx kirjoitti:
Haluaisin kuulla selityksen sille, että viimeisimmässä jaksossa köyhän perheen äiti kertoi olleensa yh 28 vuotta, mutta hänellä on yhteensä kuusi lasta, joista nuorin on teini-ikäinen? Vai tarkoittiko hän, että kun hän on eronnut esikoisensa isästä, niin hän on ollut edelleen yh vaikka onkin mennyt naimisiin uuden miehen kanssa?
Ei lapsien tekemiseen tarvita avioliittoa. Ei edes parisuhdetta. Jos on halunnut vaan lapsia, eikä ole kokenut tarvitsevansa miestä siihen pyörimään. Yksinhuoltajuus voi myös olla oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ihmiset eivät ole niin kotonaan tv-kameran edessä, kun eivät ole tottuneet siihen, joten ymmärrän Jussia hyvin. Minusta tämä Jussi oli ihan ok ja aika tyypillinen suomalainen, tekee paljon työtä itsensä ja perheensä menestyksen takaamiseksi. Jokaisella pariskunnalla ja perheellä on omat tapansa. Yksi sopii yhdelle ja toinen tapa toiselle.
Suurinosa haluaa työssäkäyvän naisen, koska Facebookissa on tuon tuosta tullut vastaan ihmettelyitä kuinka kaunis tuonti onkin jättänyt eropaperit mentyään töihin. Pisteet Jussille siitä että pitää rehellisesti kotirouvaa ja edes yrittää työskennellä perheensä eteen.
Ymmärrän kuitenkin miksei kotirouvuudesta haaveileville kotimaan tarjonta näyttäydy kovinkaan houkuttelevalta täällä meinaa hiljaisesti odotetaan töihin paluuta.
On oma valinta. Mutta jos on terveys- ja rahavaikeuksia niin miksi?
Ja miksi sitten ne isät eivät ole ottaneet osaa lastensa tai lapsensa elatukseen ja elämään?
Käsitin ohjelmasta niin, että on yksin huolehtinut, ilman tukiverkkoja, ei siis niitä isiäkään ole ollut olemassa lasten tai äidin elämässä.
Jos tekee omia valintoja, esimerkiksi monen lapsen hankkimisen yksin, niin toisaalta pitäisi sitten myös ymmärtää mitä se tuo tullessaan. Yleensä toimeentulo- ja jaksamisvaikeuksia.
Nyt jotenkin ohjelmassa esitettiin niin, että tämä puoli asiasta onkin selvinnyt vasta lasten hankkimisen jälkeen.
Myös en oikein ymmärtänyt, kun sanottiin äidin olevan työtön yrittäjä. Sitten kuitenkin näytettiin jotain jäätelökioskia. Oliko tuo kioski siis vielä pystyssä vai loppunut ja mistä perhe sai nyt tulonsa.
Ärsyttävää kun kerrotaan asioita ja sitten taas ei kerrota loppuun saakka. Olisi niille ohjelman ihmisille itselle eduksi, että katsojat ei joutuisi tekemään osittain kerrotuista asioista omia päätelmiä. Tai siis tekisi, koska ne yleensä, ikävä kyllä, kääntyvät negatiiviseen puoleen.
Muuten kyllä mukava perhe ja läheiset välit.
Ihan ei mene koko totuus yhteen ohjelmassa esitettettyjen tietojen kanssa :D
Vierailija kirjoitti:
Ihan ei mene koko totuus yhteen ohjelmassa esitettettyjen tietojen kanssa :D
No mutta kun ei se enää olisi niin ikävää ja traagista jos se olisi täysin totta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ei mene koko totuus yhteen ohjelmassa esitettettyjen tietojen kanssa :D
Miltä osin ? Valaise meitä muita, mitä suotta vihjailet 😳
Kristiina xx kirjoitti:
Haluaisin kuulla selityksen sille, että viimeisimmässä jaksossa köyhän perheen äiti kertoi olleensa yh 28 vuotta, mutta hänellä on yhteensä kuusi lasta, joista nuorin on teini-ikäinen? Vai tarkoittiko hän, että kun hän on eronnut esikoisensa isästä, niin hän on ollut edelleen yh vaikka onkin mennyt naimisiin uuden miehen kanssa?
Miten niin "mennnyt naimisiin" - eihän lasten syntyminen sitä edellytä.
Vähän reilu 300000 e voitto. SIIS korostan 300000! voitto. Eihän tuo ole mitään.Nousukas ehkä, ja huonosti käyttäytyvä, mutta RIKAS, hahhahhha.No eitodellakaan! Tonni sinne ja tänne ja tänne, mutta siinä se. Tuo on rikkaasta yhtä kaukana kuin itä-lännestä. Asenteessa on kuitenkin paljon varaa parantaa. Ihan pelle tyyppi!
Keskituloinen kyllä, rikas- kaukana siitä!