Miten tunnistaa kontrolloivan miestyypin pienistä asioista suhteen alussa?

Täällä on ollut tuttuja merkkejä. Yksi miesystävä alkoi hyvin pian puhumaan minulle siihen sävyyn, että näkee minun olevan työstäni stressaantunut, tarjoutui hieromaan hartioita ja sillä varjolla koetti mustamaalata rakasta työtäni minulle. Vuoden päästä oltiin siinä tilanteessa, että hän järjesti dramaattisia kohtauksia ja riitoja silloin kun minun olisi pitänyt lähteä töihin, että olisin myöhästynyt tai jäänyt kotiin. Monta kertaa meninkin töihin niin itkeneenä, että niin työkaverit kuin asiakkaatkin kyselivät, mikä on hätänä.

Varoa kannattaa myös miehiä, jotka puhuvat naisten olevan kieroja pettureita, heillä on naisista vain huonoja kokemuksia. Paitsi tietysti juuri SINÄ olet sillä hetkellä poikkeus, mutta et pitkään, sillä pian hänellä on nivaska todisteita siitä, että petät häntä kaikkien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Hei te, jotka olette kokeneet kontrolloivan parisuhteen!

Oliko se ensimmäinen parisuhteenne? Onko se selitys, ettei erottanut normaalia epänormaalista?

Kyllä ensimmäinen ihan oikea parisuhde, joka jatkuu edelleen. Sattui pettäminen, jonka antoi anteeksi ja jatkettiin eteenpäin. Kontrolloiminen alkoi oikeastaan vasta vuosikymmen tapahtuneesta kun muutettiin muualle ja aloin saada huomiota muilta miehiltä.

Mies alkoi lukea viestejäni ja teki omia typeriä tulkintoja jopa minun ja parhaan ystäväni viesteistä joissa luki tyyliin:

” jutellaan sitten kasvotusten, koska tiedän että viestejämme mahdollisesti vakoillaan” .

Tiesin mieheni lukevan viestejäni mutten yrittänytkään vaihtaa puhelimeni koodeja, koska ajattelin ettei minulla ole mitään syytä, koska puhtaat jauhot pussissa..

Noh, väärin luulin! Mies luki salassa yöaikaan puhelintani ja alkoi maalailemaan kaikista ystävistäni/sukulaisistani mielessään myrkyllisiä mielipiteitä, koska he ovat sinkkuja tai muuten pettäviä tms. huonoa seuraa.. aivan kuin minulla ei olisikaan omaa mielipidettä tai että olisin vietävissä oleva kakara.

Terapiassa käyty vain hetki, koska mies ei halua että häntä syyllistetään koska minähän sen trauman alunperin aiheutin.

Tehkää te muut toisin ja älkää edes aloittako tällaisen kanssa suhdetta! Se vie lopulta mielenterveyden ja uskotte voimakkaasti siihen ettei ole muuta mahdollisuutta kuin kuolla pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te, jotka olette kokeneet kontrolloivan parisuhteen!

Oliko se ensimmäinen parisuhteenne? Onko se selitys, ettei erottanut normaalia epänormaalista?

Kyllä ensimmäinen ihan oikea parisuhde, joka jatkuu edelleen. Sattui pettäminen, jonka antoi anteeksi ja jatkettiin eteenpäin. Kontrolloiminen alkoi oikeastaan vasta vuosikymmen tapahtuneesta kun muutettiin muualle ja aloin saada huomiota muilta miehiltä.

Mies alkoi lukea viestejäni ja teki omia typeriä tulkintoja jopa minun ja parhaan ystäväni viesteistä joissa luki tyyliin:

” jutellaan sitten kasvotusten, koska tiedän että viestejämme mahdollisesti vakoillaan” .

Tiesin mieheni lukevan viestejäni mutten yrittänytkään vaihtaa puhelimeni koodeja, koska ajattelin ettei minulla ole mitään syytä, koska puhtaat jauhot pussissa..

Noh, väärin luulin! Mies luki salassa yöaikaan puhelintani ja alkoi maalailemaan kaikista ystävistäni/sukulaisistani mielessään myrkyllisiä mielipiteitä, koska he ovat sinkkuja tai muuten pettäviä tms. huonoa seuraa.. aivan kuin minulla ei olisikaan omaa mielipidettä tai että olisin vietävissä oleva kakara.

Terapiassa käyty vain hetki, koska mies ei halua että häntä syyllistetään koska minähän sen trauman alunperin aiheutin.

Tehkää te muut toisin ja älkää edes aloittako tällaisen kanssa suhdetta! Se vie lopulta mielenterveyden ja uskotte voimakkaasti siihen ettei ole muuta mahdollisuutta kuin kuolla pois.

Ja hei, anteeksi tää sekava tilitys.. en ole nytkään aivan täysissä järjissäni, koska puolisoni kyttää tekemisiäni. Ja PLIIS en kaipaa haukkujanne siitä miksi olen näin heikko ja en vain lähde, vertaistuki puolin ja toisin kelpaisi.

Missä menee terveen ja epäterveen kontrolloinnin raja?

Mieheni eksä on kontrollifriikki. Siis se oli jo ulkopuolisen silmissä nähtävissä, kun lapset eivät saaneet esim. Juosta ulkona, etteivät kaadu.

Nyt hän antaa miehelle ohjeita koko ajan. Esim. Mitä lasten kanssa pitää tehdä, paljon ulkoilla jne. Miten usein hänen pitää ottaa näihin yhteyttä ja millä tavalla. Jos mies ottaa, niin soittaa perään, että yhteydenotto kesti liian vähän aikaa.

Kaikki ohjeet ovat sinänsä järkeviä. Mutta missä menee hyvän tarkoittamisen ja kontrolloinnin raja?

Vierailija kirjoitti:

Missä menee terveen ja epäterveen kontrolloinnin raja?

Mieheni eksä on kontrollifriikki. Siis se oli jo ulkopuolisen silmissä nähtävissä, kun lapset eivät saaneet esim. Juosta ulkona, etteivät kaadu.

Nyt hän antaa miehelle ohjeita koko ajan. Esim. Mitä lasten kanssa pitää tehdä, paljon ulkoilla jne. Miten usein hänen pitää ottaa näihin yhteyttä ja millä tavalla. Jos mies ottaa, niin soittaa perään, että yhteydenotto kesti liian vähän aikaa.

Kaikki ohjeet ovat sinänsä järkeviä. Mutta missä menee hyvän tarkoittamisen ja kontrolloinnin raja?

Varmaankin siinä, jos ei hyväksy toisen erilaisia tapoja ja ratkaisuita vaan oma tapa on ainut oikea ja muusta tulee äläkkä. Monissa oikean elämän asioissa ei ole ainutta oikeaa ratkaisua ja kontrollointi on ongelmallista silloin, jos yksi niin luulee ja repii pelihousunsa muiden eri ajattelutavoista.

Jos on tavattu esim. Tinderissä kyselee muutaman tapailun jälkeen muka ohimennen olenko löytänyt sieltä ketään tai olenko poistanut sovelluksen. Voi sanoa vielä suureleisesti että itse on poistanut Tinderin. Oli heti esittelemässä minua kaikille kavereilleen (tyyliin ensitreffeistä alkaen), ja muutaman viikon tapailun jälkeen olisi halunnut tavata vanhempani, ja esitellä omille vanhemmilleen. Kysyi vielä että häpeänkö häntä kun en ole vieläkään kertonut vanhemmilleni hänestä. Olisi halunnut auttaa ja neuvoa kaikessa, vaikkei oikeasti edes olisi osannut. Tarjosi apuaan ja neuvojaan kokoajan, myös rahallista apua/lahjoja tyrkytti. Kun kieltäydyin loukkaantui ja painotti vielä että on "reilu ja mukava tyyppi joka vaan haluaa auttaa". Kun olin sairaana eikä voitu nähdä viikkoon oli varma että tapailen jotain toista miestä silloin. Halusi viettää 24/7 kanssani ja surkuttelu- ja ikävöintiviestejä tuli heti kun menin hänen luotaan kotiin, olisi pitänyt olla jo samantien tulossa takaisin. Viestejä tuli muutenkin reilu 1kk tuntemisen aikana n. tuhat. Kun sanoin etten halua enää tavata alkoi uhkailla, ja uhkailuviestejä tuli jonkin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tällainen nainen.

Elin erittäin turvattoman lapsuuden, joten aikuisena minun on erittäin vaikea luopua kontrolloinnista. Jos kaikki langat ei ole käsissäni niin ahdistun tosi pahasti ja kuvittelen että nyt jotain kauheaa tapahtuu, mutta toisaalta on myös raskasta yrittää kontrolloida kaikkea. Yritän näitä asioita setviä terapiassa, mutta vaikeaa on.

Minun on myös vaikea kestää mieheni tunteita, koska jos näen hänen kasvoillaan jotain negatiivista niin alan pelkäämään heti ettei hän enää pidä minusta, että nyt jään yksin ja sitten tulen kiukkuiseksi, jotta olisin itse tilanteessa ”niskan päällä”.

Moni muukin asia kuulostaa tutulta. Valitettavasti uskon, että tällainen kontrollointi usein johtuu lapsuuden traumoista ja niiden käytösmallien muuttaminen on erittäin hankalaa. Vuosia terapiaa takana, mutta silti turvaudun näihin vääriin tapoihin vähän väliä. Harva haluaa kuitenkaan olla paha vaan näilläkin (sairailla) tavoilla ihminen yrittää vaan suojella psyykettään koska ei parempaan pysty :(

Tunnistan tästä eksäni. Yksi hälytysmerkki voisikin olla tuo ilmeiden tai reaktioiden ylianalysointi. Minun oli pakko saada se kiltti, iloinen ja mielipiteetön rooli äkkiä päälle, jos hän tulkitsi ilmeestäni tyytymättömyyttä tmv. Hän sai raivarit, jos arveli mistään vihjeestä minun olevan häneen tai suhteeseen tyytymätön. Tai jos ilmeessäni oli surua loukkaamisen jälkeen, hän sai raivarit. Yksi syy, miksi annoin niin paljon anteeksi, oli juuri se että näin hänessä hätää kärsivän pikkupojan ja tiesin hänen lapsuuden olleen traumatisoiva ja turvaton. Yritin olla niin turvallinen kuin mahdollista, oman mielenterveyteni kustannuksella. Uskon siinä häntä, ettei hän nauttinut niistä tilanteista (hän sanoi kärsivänsä käytöksestään) vaikka ei se siltä aina tuntunut. 

Tsemppiä sinulle. Tiedostaminen on tärkeää ja alku kaikelle muutokselle. Olen itse elänyt myös turvattoman lapsuuden. Nuoruuden suhteissa se näkyi tasapainottomana ja arvaamattomana käytöksenä. Pitkän terapian ja pitkän hyvän parisuhteen seurauksena minusta on kuitenkin tullut suht tasapainoinen. En halunnut loukata ja satuttaa sitä henkilöä, jota rakastan. Se oli tärkein oivallus. 

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut kahden manipuloivan miehen kanssa. Kumpikaan ei ollut mustasukkainen tai pyrkinyt näkyvästi hallitsemaan elämääni. Sellaisesta olisin lähtenyt välittömästi. Olen miettinyt pääni puhki, mistä olisin voinut ne piirteet tunnistaa. Yksi piirre on ollut loukkaantuminen jostakin käsittämättömästä pikkujutusta. Näitä loukkaantumisia ei ole voinut puhumalla selvittää, vaan ainoa ratkaisu on se, että joustan tai painan asian villaisella. Vähitellen miehen suuttuminen on saanut sellaiset mittasuhteet, että varon vähän kaikkea itsessäni, tunteissani, mielipiteissäni, mikä voisi häntä loukata. 

Tähän liittyy osittain kylmä-kuuma-kohtelu. Se on alkanut pienessä mittakaavassa jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Välillä olen äärettömän tärkeä ja rakas miehelle ja sitten en ollenkaan. Se saa olon epävarmaksi ja valitettavasti on johtanut kohdallani siihen, että olen alkanut yrittää miellyttää enemmän. Silti tunnen riittämättömyyttä. Vaikka ystävien ja sukulaisten tapaamista ei ole suoraan kielletty tms. niihin on tullut salakavalasti tunne kuin olisin tekemässä jotakin väärää. Se viileä kohtelu manipuloi salakavalasti toimimaan toisen haluamalla tavalla. Pitkässä suhteessani mies ei halunnut oikein tutustua sukulaisiini. Ja tietenkään asiasta ei voinut puhua avoimesti, mikä mättää. 

Yksi piirre on myös se, että miehet ovat alkuun esittäneet empaattisia. Mutta aika pian suhteen edetessä mies on alkanut inhoamaan minun tunneilmaisuja, kuten surua, loukkaantumista, kiukkua yms. Hänen seurassaan on pitänyt olla iloinen ja kiltti. Tosin "tekopirteys" sai miehen myös suuttumaan. Sen sijaan miehen tunteita vatvovaan vaikka yötä myöden ja niiden ilmaisu ei katso aikaa eikä paikkaa.

Hyviä huomioita oli tässä ketjussa, että nämä miehet kokevat itse olevansa kilttejä ja oikeudenmukaisia. Miehellä on ihan väärä käsitys itsestä ja alkuun hän vaikuttaakin sellaiselta ihmiseltä. Jos hälytyskellot soi, kuuntele niitä. Kannattaa alusta asti vaatia arvostavaa ja hyvää kohtelua. Väistämättä tulee joskus ristiriitoja, pystyykö ne selvittämään aikuisella tavalla, vai jääkö tunne, että joudut vähän taipumaan ja joustamaan koko ajan. 

Tuo kylmä-kuuma kohtelu kuulostaa niin tutulta. Yhtenä päivänä olet jumalatar ja yhtäkkiä olet maailman surkein ihminen, jolle ainoa paikka maailmassa on roskalaatikko. Jos loukkaannut tästä, olet koppava ja ylimielinen eikä kenenkään tarvitse hyväksyä sinua. Vuosia tällaista ja aloin toivoa omaa kuolemaani. Edelleen joka päivä olen kiitollinen, että nuo ajat ovat ohi. Hartaasti toivon, että elämä antaisi joskus normaalin suhteen.

Se, joka kysyi mitä normaali suhde on

Huomaatteko lankeavanne toistamiseen näihin kontrolloiviin kumppaneihin? Minä olen langenut, vaikka joka kerta olen jotakin ihan muuta ollut etsiväni ja löytävinäni. Onneksi joka kerta kumppani on ollut hiukan edellistään parempi. Olen jo aika väsynyt. En jotenkin enää edes usko ansaitsevani mitään muuta kuin edes hiukan kontrolloivan ja lyttäävän kumppanin. Luulen, etten enää edes kykenisi ns. normaaliin parisuhteeseen. T: N47

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko lankeavanne toistamiseen näihin kontrolloiviin kumppaneihin? Minä olen langenut, vaikka joka kerta olen jotakin ihan muuta ollut etsiväni ja löytävinäni. Onneksi joka kerta kumppani on ollut hiukan edellistään parempi. Olen jo aika väsynyt. En jotenkin enää edes usko ansaitsevani mitään muuta kuin edes hiukan kontrolloivan ja lyttäävän kumppanin. Luulen, etten enää edes kykenisi ns. normaaliin parisuhteeseen. T: N47

Minun ensimmäinen aviomiehen oli kontrolloija. Sen jälkeen käänsin pääkopastani jokaisen kiven ja selvitin, miksi olin valinnut hänet. Löysin sukupolvelta toiselle siirtyneet sodan traumat. Hain turvallisuutta. En nyt ala kaikkea tässä purkamaan, mutta lyhyesti: kun sain selvitettyä syyn, miksi valitsin hänet, niin olin vapaa löytämään toisenlaisia miehiä.

Kerroin jo aiemmin tässä ketjussa, että nykyinen mieheni hämmensi minua alussa antamalla minulle vapauden tehdä ja ajatella mitä haluan. Muistan, että jossain vaiheessa olin epätoivoinen, että rakastaako hän minua ollenkaan, kun ei ”pidä minusta kiinni”, vaan pitää minua avoimella kämmenellä.

Jos en olisi pääkoppaani aiemmin tutkinut niin perusteellisesti, niin olisin tehnyt vääriä tulkintoja. Olisin olettanut, ettei hän rakasta ja lopettanut suhteen. Koska en olisi ikinä tajunnut, että rakkaudessa on kyse vapauden antamisesta. Kun pitää kämmenen avoinna, ja perhonen pysyy siinä eikä lennä pois - siitä on parisuhteessa kyse.

Kyllä sinäkin pääset tästä yli. Mutta se vaatii töitä.

N51

Vierailija kirjoitti:

Mies lupaa jo heti seurustelun alkaessa elättää sinut täysin. Eli sinun ei tarvitse käydä lainkaan töissä.

Ei tarvitse käydä töissä = teet kaikki kotityöt 24 h, kuten äitikin teki. Kokkaat ja leivot. Et kuitenkaan ikinä yllä äidin tasolle. Koska olet myös seksisuhteen osapuoli, sinussa yhdistyvät madonna/huoraelementit. Ja äiti pysyy puhtaana madonnana.

Tämä nyt on karkeata tulkintaa. Jos on lapsia, kotiäitiys on aikansa perusteltua ja napakka näinen selviytyy siitä. Tulevaisuuteen pitää kuitenkin varautua: opiskella, pitää jalkaa jonkin työpaikan ovenraossa, katsoa, että on tili, jolle kertyy rahaa, vaikka pieniäkin summia (- antaa itsetuntoa ja itsehallinnan tunteen, että pystyy siihen).

Kun lapset kasvavat sopivasti eli selviytyvät päivähoidossa ja koulussa, kotiäitiyttä on aika alkaa purkaa. Näin, vaikka suhde olisi kuinka hyvä ja onnellinen. Aina pitää säilyttää itsenäisyys ja valmius selviytymiseen muutoksissa. Voi tulla sairautta tai muuta yllättävää.

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko lankeavanne toistamiseen näihin kontrolloiviin kumppaneihin? Minä olen langenut, vaikka joka kerta olen jotakin ihan muuta ollut etsiväni ja löytävinäni. Onneksi joka kerta kumppani on ollut hiukan edellistään parempi. Olen jo aika väsynyt. En jotenkin enää edes usko ansaitsevani mitään muuta kuin edes hiukan kontrolloivan ja lyttäävän kumppanin. Luulen, etten enää edes kykenisi ns. normaaliin parisuhteeseen. T: N47

En, yksi kerta riitti ja oli hyvin opettavainen kokemus. Toista ei tule. Onneksi pidin pääni silloinkin enkä esim muuttanut tyypin kanssa saman katon alle, enkä tehnyt lasta vaikka hän niin kovasti halusi. Jarruttelin jatkuvasti liian nopeaa etenemistä (ja tietysti olin isoin paska ikinä, sehän vasta imartelikin). Se mies näytti kyllä oikean luonteensa myös hyvin nopeasti koska raivosi jos en vastannut viesteihin 5 minuutin viivellä ja lähetti rauhoittuessaan nyyhkyviestejä ja kuinka ihana olin. Kerjäsi sääliä osakseen ja koska naiset AINA sitä ja tätä. Kun selvisi että tyyppi oli ollut jo kolmatta kertaa naimisissa (ensin valehteli), en voinut enää sietää valehtelijaa silmissäni. Valehtelu on suurin no-no.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko lankeavanne toistamiseen näihin kontrolloiviin kumppaneihin? Minä olen langenut, vaikka joka kerta olen jotakin ihan muuta ollut etsiväni ja löytävinäni. Onneksi joka kerta kumppani on ollut hiukan edellistään parempi. Olen jo aika väsynyt. En jotenkin enää edes usko ansaitsevani mitään muuta kuin edes hiukan kontrolloivan ja lyttäävän kumppanin. Luulen, etten enää edes kykenisi ns. normaaliin parisuhteeseen. T: N47

En, yksi kerta riitti ja oli hyvin opettavainen kokemus. Toista ei tule. Onneksi pidin pääni silloinkin enkä esim muuttanut tyypin kanssa saman katon alle, enkä tehnyt lasta vaikka hän niin kovasti halusi. Jarruttelin jatkuvasti liian nopeaa etenemistä (ja tietysti olin isoin paska ikinä, sehän vasta imartelikin). Se mies näytti kyllä oikean luonteensa myös hyvin nopeasti koska raivosi jos en vastannut viesteihin 5 minuutin viivellä ja lähetti rauhoittuessaan nyyhkyviestejä ja kuinka ihana olin. Kerjäsi sääliä osakseen ja koska naiset AINA sitä ja tätä. Kun selvisi että tyyppi oli ollut jo kolmatta kertaa naimisissa (ensin valehteli), en voinut enää sietää valehtelijaa silmissäni. Valehtelu on suurin no-no.

Sinä olet kohdannut harvinaisen räikeän tyypin. Suurin osa näistä kontrolloijista on huomattavasti hienovaraisempia. Suhteen alussa siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sellainen kiireen tuntu ja liiallinen intensiivisyys olisivat itselleni varoitusmerkkejä: jos toinen haluaa muuttaa heti yhteen, haluaa viettää kaiken vapaa-ajan yhdessä, lähettelee jatkuvasti tekstiviestejä tai soittelee, haluaa vakiinnuttaa suhteen turhan nopeasti, on heti ostamassa kihlasormusta, tulee kahvitunnilla työpaikallesi sinua katsomaan, kyselee ummet lammet eksistäsi, kavereistasi yms, on turhan kiinnostunut someprofiileistasi. Alussa joitain saattaa imarrella tämänkaltainen huomio ja sen voi tulkita merkkinä siitä, että toinen on tosiaan kiinnostunut, vakavissaan ja valmis vakiintumaan, mutta se saattaa merkitä myös sitä, että toinen on mustasukkainen ja kontrollinhaluinen. Ja sanomattakin selvää on, että jos kumppaniehdokas osoittaa halua tutkia puhelintasi, lukea sähköposteja, haluaa pankkitilisi tunnukset, alkaa sanella milloin ja missä voit liikkua, mitä vaatteita käyttää, kenen kanssa kaveerata, mitä sanoa somessa tai millaisia kuvia julkaista, pitää suhteesta lähteä välittömästi.

Ei kai nyt pankkitunnukset nyt mitään kontrollointia ole. Ihan normaalia rakkautta ja luottamusta jakaa kaikki.

Liian vaikeaa ironiaa XD

Vierailija kirjoitti:

Utelu kenen kanssa puhuit puhelimessa tms.

Tämähän riippuu ihan tyylistä miten sen kysyy. Jos joku soittaa miehelle niin kyllä minä puhelun jälkeen kysäisen kukas siellä oli, ja jos oli joku tuttu niin mitäs sille kuului. Se on ihan mielenkiintoa toista kohtaan. Jos mies ei halua kertoa enempää niin annan asian olla.

Sen sijaan jos vastauksia penätään kunnes vastataan tai vedetään raivarit niin se on sitten eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelu kenen kanssa puhuit puhelimessa tms.

Tämähän riippuu ihan tyylistä miten sen kysyy. Jos joku soittaa miehelle niin kyllä minä puhelun jälkeen kysäisen kukas siellä oli, ja jos oli joku tuttu niin mitäs sille kuului. Se on ihan mielenkiintoa toista kohtaan. Jos mies ei halua kertoa enempää niin annan asian olla.

Sen sijaan jos vastauksia penätään kunnes vastataan tai vedetään raivarit niin se on sitten eri asia.

Juuri näin.

Äidiltänkin kyselen. Ja mieheltä. Ja mies kysyy minulta: kuka soitti, mitä hänelle kuului yms.

Normaalia vuorovakutusta. Aika vähiin jää keskustelunaiheet, jos tämä kaikki olisi kiellettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä mielipide kaikesta mitä teet, harrastuksistasi, pukeutumisestasi, ammatistasi, työpaikastasi, työkavereistasi, vanhemmistasi, sisaruksistasi, meikkaamisestasi, kampauksestasi, ajotaidostasi, siisteydestäsi, pyykinpesutaidoistasi, ruuanlaittotaidoistasi... voisin jatkaa loputtomiin... ja kaikki tämä alkuun "hyväntahtoisesti" naljailemalla ja ikäänkuin huumorilla. Ja jos olet lapsena kiltiksi opetettu, huomaat pyrkiväsi toimimaan niin, että toinen ei suutu tai raivostu. Ja pian itsetuntosi on nollassa.

Minua ei lapsena kiltiksi opetettu, mutta jostain syvältä nousee miellyttämisenhalu. Sitä haluaa tehdä sellaista ruokaa mistä toinen pitää, näyttää sellaiselta että toinen tykkää yms.

Sitten ei vain tiedä, mikä on normaalia miellyttämistä ja mikä ei.

Jos on onnellinen ja tyytyväinen, niin tottakai sitä haluaa miellyttää näyttämällä hyvältä, ilahduttaa laittamalla mieliruokia jne.

Jos samalla on ahdistunut ja tuntee, että täytyy tehdä niin, jotta toinen olisi tyytyväinen (koska muuten ei ehkä ole ja osoittaa sen), kannattaa miettiä omia motiiveja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko lankeavanne toistamiseen näihin kontrolloiviin kumppaneihin? Minä olen langenut, vaikka joka kerta olen jotakin ihan muuta ollut etsiväni ja löytävinäni. Onneksi joka kerta kumppani on ollut hiukan edellistään parempi. Olen jo aika väsynyt. En jotenkin enää edes usko ansaitsevani mitään muuta kuin edes hiukan kontrolloivan ja lyttäävän kumppanin. Luulen, etten enää edes kykenisi ns. normaaliin parisuhteeseen. T: N47

En, yksi kerta riitti ja oli hyvin opettavainen kokemus. Toista ei tule. Onneksi pidin pääni silloinkin enkä esim muuttanut tyypin kanssa saman katon alle, enkä tehnyt lasta vaikka hän niin kovasti halusi. Jarruttelin jatkuvasti liian nopeaa etenemistä (ja tietysti olin isoin paska ikinä, sehän vasta imartelikin). Se mies näytti kyllä oikean luonteensa myös hyvin nopeasti koska raivosi jos en vastannut viesteihin 5 minuutin viivellä ja lähetti rauhoittuessaan nyyhkyviestejä ja kuinka ihana olin. Kerjäsi sääliä osakseen ja koska naiset AINA sitä ja tätä. Kun selvisi että tyyppi oli ollut jo kolmatta kertaa naimisissa (ensin valehteli), en voinut enää sietää valehtelijaa silmissäni. Valehtelu on suurin no-no.

Sinä olet kohdannut harvinaisen räikeän tyypin. Suurin osa näistä kontrolloijista on huomattavasti hienovaraisempia. Suhteen alussa siis.

Kummallisinta siinä oli ettei tämä koskaan huutanut, oli vielä alussa jopa aika kiltin oloinen. Paitsi sitten ne viestit ja minulla alkoi hälytyskellot soida. Niin ja jatkuva painostaminen tapailuun, en minä koko ajan ehtinyt kun oli töitä ja muutakin tekemistä (asuimme eri paikkakunnilla). 

Ekana viestit olivat vain "leikkimielellä" veetuilua tyyliin "- Et ehdi mulle vastaamaan kun tapailet samalla muita miehiä, kjeh, kjeh, tsoukki vaan", kunnes muuttuivat suorastaan syyttelevän sävyisiksi. Monta kerta vakuuttelin etten todellakaan ole sen tyyppinen ihminen, koskaan en vakuutellut riittävästi, tämäkin sai hälärit päälle aivoissani.

Oli ehkä kyllä kun ajattelen aika räikeä tapaus sittenkin, aikaisempaa kokemusta minulla ei ollut. Mua vaan häiritsi kovasti se minussa roikkuminen, ikään kuin tyypillä ei omia harrastuksia ja tekemistä olisi ollut ja kaverin kova halu rajoittaa mun elämää neljän seinän sisälle. Mun onneksi tyyppi ei antanut suhteen edetä hiljalleen, ei kunnioittanut mun rajoja ja pystyin laittamaan poikki ennenkuin olin pahassa jamassa sen kanssa. Oli kyllä pakko sitten blokata ja estää kaikki mahdolisuudet saada minuun mitään yhteyttä, yritys oli kova.

Nostan. Tärkeä ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelu kenen kanssa puhuit puhelimessa tms.

Tämähän riippuu ihan tyylistä miten sen kysyy. Jos joku soittaa miehelle niin kyllä minä puhelun jälkeen kysäisen kukas siellä oli, ja jos oli joku tuttu niin mitäs sille kuului. Se on ihan mielenkiintoa toista kohtaan. Jos mies ei halua kertoa enempää niin annan asian olla.

Sen sijaan jos vastauksia penätään kunnes vastataan tai vedetään raivarit niin se on sitten eri asia.

Juuri näin.

Äidiltänkin kyselen. Ja mieheltä. Ja mies kysyy minulta: kuka soitti, mitä hänelle kuului yms.

Normaalia vuorovakutusta. Aika vähiin jää keskustelunaiheet, jos tämä kaikki olisi kiellettyä.

Minusta normaalia vuorovaikutusta on, että mies/äiti itse kertoo kuka soitti ja mitä hänelle kuuluu eikä niin, että minä tenttaan kuka soitti. Mies/äiti saa vapaasti valita kertooko vai ei.