Miten tunnistaa kontrolloivan miestyypin pienistä asioista suhteen alussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelu kenen kanssa puhuit puhelimessa tms.

Tämähän riippuu ihan tyylistä miten sen kysyy. Jos joku soittaa miehelle niin kyllä minä puhelun jälkeen kysäisen kukas siellä oli, ja jos oli joku tuttu niin mitäs sille kuului. Se on ihan mielenkiintoa toista kohtaan. Jos mies ei halua kertoa enempää niin annan asian olla.

Sen sijaan jos vastauksia penätään kunnes vastataan tai vedetään raivarit niin se on sitten eri asia.

Juuri näin.

Äidiltänkin kyselen. Ja mieheltä. Ja mies kysyy minulta: kuka soitti, mitä hänelle kuului yms.

Normaalia vuorovakutusta. Aika vähiin jää keskustelunaiheet, jos tämä kaikki olisi kiellettyä.

Minusta normaalia vuorovaikutusta on, että mies/äiti itse kertoo kuka soitti ja mitä hänelle kuuluu eikä niin, että minä tenttaan kuka soitti. Mies/äiti saa vapaasti valita kertooko vai ei.

Ei se ole mitään tenttaamista, vaan yksinkertainen kysymys.

Vähän sama, kun mies tulee töistä kotiin, niin kysyn mitä kuuluu/ mitä uutta/ miten päivä meni/oliko kivaa... enkä odota, aukaiseeko se mies suun vai ei.

Minulla oli nuorena kaveri, jolla oli sama filosofia kuin sulla. Koskaan ei mitään kysynyt, koska hänestä se oli utelua. Sanoi, että itse pitää kertoa.

Minä taas ei puhu itsestäni mitään, joklei joku kysy minulta mitään. Ajattelen, ettei toista kiinnosta minun asiani, ellei halua kysyä.

Niin, tuo ystävyys ei oikein koskaan päässyt kukoistamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelu kenen kanssa puhuit puhelimessa tms.

Tämähän riippuu ihan tyylistä miten sen kysyy. Jos joku soittaa miehelle niin kyllä minä puhelun jälkeen kysäisen kukas siellä oli, ja jos oli joku tuttu niin mitäs sille kuului. Se on ihan mielenkiintoa toista kohtaan. Jos mies ei halua kertoa enempää niin annan asian olla.

Sen sijaan jos vastauksia penätään kunnes vastataan tai vedetään raivarit niin se on sitten eri asia.

Juuri näin.

Äidiltänkin kyselen. Ja mieheltä. Ja mies kysyy minulta: kuka soitti, mitä hänelle kuului yms.

Normaalia vuorovakutusta. Aika vähiin jää keskustelunaiheet, jos tämä kaikki olisi kiellettyä.

Minusta normaalia vuorovaikutusta on, että mies/äiti itse kertoo kuka soitti ja mitä hänelle kuuluu eikä niin, että minä tenttaan kuka soitti. Mies/äiti saa vapaasti valita kertooko vai ei.

Ei se ole mitään tenttaamista, vaan yksinkertainen kysymys.

Vähän sama, kun mies tulee töistä kotiin, niin kysyn mitä kuuluu/ mitä uutta/ miten päivä meni/oliko kivaa... enkä odota, aukaiseeko se mies suun vai ei.

Minulla oli nuorena kaveri, jolla oli sama filosofia kuin sulla. Koskaan ei mitään kysynyt, koska hänestä se oli utelua. Sanoi, että itse pitää kertoa.

Minä taas ei puhu itsestäni mitään, joklei joku kysy minulta mitään. Ajattelen, ettei toista kiinnosta minun asiani, ellei halua kysyä.

Niin, tuo ystävyys ei oikein koskaan päässyt kukoistamaan.

Minäkin pidän sitä tylynä, jos minulta ei kysytä. Se osoittaa, ettei toista voisi minun asiani vähempää kiinnostaa.

Löytyipä googlatessa vanha ketju, mutta monta viestiä kuin omasta elämästäni.

Avioliitosta erottuani (ilman draamaa, sovussa ja edelleen vuosien jälkeenkin hyvissä väleissä), törmäsin ikäväkseni tämmöiseen kontrolloijaan. Olen suhteessa edelleen, mutta olen jo lakannut kunnioittamista häntä ja sen myötä loputkin lämpimät tunteet ovat kuolleet. Olen tässä vielä lapsen vuoksi, vaikka ymmärrän ettei tälläinen myrkyllinen ilmapiiri ole hyväksi hänellekään. Olen hakenut apua kahdesta eri suunnasta (ammattilaisia) eikä mikään ole ainakaan pysyvästi muuttunut, hetkellisesti ehkä. Ongelman juuri lienee siinä ettei mies näe tai koe tekevänsä mitään väärää, eikä siten tunnista tarvetta oikeasti tutkia ja kyseenalaistaa omia toimintamallejaan. Kontrollointi ja ns pelolla hallitseminen ja syyllistäminen hiipi mukaan hissukseen, kylmää kuumaa vaihtelu sekoitti omat ajatukset ja piti otteessaan. Päälle vielä se, että kun ei itse pystyisi kohtelemaan toista noin, niin oma pää ei voi käsittää eikä hyväksyä sitä, että tuopa pystyy kohdella minua näin ja näyttää vielä tekevän sen ilomielin.

Merkit, joita tiedän jatkossa karttaa, jos ja kun tästä eroon pääsen:

- mies on umpirakastunut ja kiehnää joka sekunti kiinni sinussa, lähettelee viestejä ja vaatii tietyn määrän tietynlaisia vastauksia

- jokainen viesti, rakkaudentunnustus ym paloitellaan osiin ja tulkitaan mikä siinä oli liikaa tai liian vähän. Ts. En osannut ilmeisesti koskaan kertoa tunteitani riittävän hyvin tai että se kelpaisi hänelle

- jokaiselta kauppareissulta tuli sanomista jälkikäteen, kuka oli se mies jota katselit, kuka mies sinua yritti tervehtiä. Jos olin kaverin luona kahvilla tai oltiin syömässä, niin oli huonotuulinen kun tulin kotiin. Kyseli aina myös että puhuttiinko miehistä.

- somepäivityksistä kytättiin tykkääjät ja jokainen miehen nimi painui hänen muistiinsa sekunnissa etu- ja sukunimi, virheettömästi, ja muisti nämä päivien tai viikkojen päästä

- edelliseen pointtiin liittyen, minun kahden hyvän ystävän etunimen muisti noin neljä vuotta muka vahingossa väärin, aina väärin. Tarkoituksena ilmeisesti osoittaa että minulle tärkeät ihmiset olivat hänelle ihan yhdentekeviä.

- ei halunnut oikein tavata ystäviäni tai viettää muutenkaan aikaa kuin oman perheen kesken. Aina jos olimme jossain sukulaisteni tai ystävieni luona, niin kyseli jälkikäteen että miten meni ja sanoiko hän jotain väärin tai tyhmästi (ei olisi ollut mitään syytä edes epäillä tuollaista)

- hänellä ei ollut oikein kavereita ja kaikki sukulaisetkin haukuttiin tai painettiin puhumalla alas enemmän tai vähemmän

- aiemmissa suhteissa nainen oli aina tehnyt jotain väärää. Myös nuoruuden kavereiden naiset olivat usein pettäneet. Hän kuuli "sattumalta" oikeastaan päivittäin radiosta tai kahvilassa keskustelun tai luki netistä tai lehdestä miten joku nainen oli taas pettänyt ja sitä sitten minulle valvottiin ikään kuin se pettäjä olisin ollut minä.

- hän kaiveli rehellisyyteen ja "puhtaisiin jauhoihin pussissa" vedoten minusta kaikki menneet suhteeni ja keksi sitten että olen loukannut häntä tekemällä joskus niin tai noin. Siis loukannut häntä aikana jolloin en edes tiennyt hänen olemassa olostaan.

Jatkoa vielä edelliseen, kun ei mahtunut yhteen viestiin.

Tässä oli nyt ehkä noin viisi prosenttia siitä mitä voisin tähän kirjoittaa. Kyllä itseänikin ottaa ihan sikana päähän, että en tajunnut jo silloin alussa että mikä on homman nimi. Hänessä oli vaan joku ihan valtava vetovoima mikä piti otteessaan, se tunteiden voimakkuus ja ilmaisu, hän osasi puhua tunteista ja olla kaikkea mitä en ollut ikinä kokenut. Ja nyt olen onnettomampi kuin ikinä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. Ainoa lohtu on lapseni, minulla ei olisi häntä ilman tuota k-päätä.

Minusta paras merkki luonteen häiriöstä on se, että yhdessä hetkessä käy suhun kuumana ja toisessa perääntyy ja selittelee työkiireitään. Koko ajan joku ihmeen kissa-hiiri-leikki menossa. Paras tapa on testata heti alussa useaan otteeseen, kun sopii treffit sinun kanssa, peru ne viime hetkellä ja katso mitä tapahtuu. Toista tarvittaessa. 

Jatkuvat pienet osoitukset siitä ettet sinä ole niin tärkeä. Puhuu muka vahingossa päälle, ai sori en kuunnellut kun luin tätä viestiä tässä, sanoo itse jotain kun ollaan telkkaria katsomassa ja jos siihen vastaa niin hyssyttelee kun on tuo ohjelma tossa jota haluaa seurata, odottaa sinun aina väistävän tai keskeyttävän hommasi jos hän tarvitsee jotain, mutta ei ikinä itse toimi samoin  jne. Näitä on miljoonia pieniä juttuja millä saa toisen tuntemaan olonsa täysin arvottomaksi ja sehän se on tarkoituskin.

Hienovarainen syyllistäminen ihan normaaleista asioista. Tulee sellanen outo, epämiellyttävä tunne, että eihän tän ihan näin kuuluis mennä, mutta on helpompaa myönnytellä kuin pitää puoliaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hienovarainen syyllistäminen ihan normaaleista asioista. Tulee sellanen outo, epämiellyttävä tunne, että eihän tän ihan näin kuuluis mennä, mutta on helpompaa myönnytellä kuin pitää puoliaan. 

Jep. Just sellainen minkä mies pystyy jotenkin vielä mukahämmästyneenä selittämään tarvittaessa väärinkäsitykseksi. Sumuttamista. Ikinä ei tiedä mistä asiasta tunnelma muuttuu negatiiviseksi.

Aloin itse vastailla asioihin "en tiedä", "en ole kuullutkaan", "en ymmärrä mitä tuo tarkoittaa" jne koska hän yritti alkuvaiheessa toistuvasti saada jonkinlaisen syyn minun syyllistämiseeni. Esim kyseli olenko nähnyt jonkun elokuvan. Jos vastasin kyllä, niin alkoi vihjailla että olen katsonut sen, koska siinä oli se tietty miesnäyttelijä tai että olen kiinnostunut kyseisestä genrestä (vaikkapa nyt sotaelokuvat) kun niissä on niin paljon miehiä. Nopeasti siis huomasin että on helpompaa sanoa etten ole nähnyt mitään elokuvaa, en tiedä mikä sarja on kyseessä enkä todellakaan ole nähnyt koko lehtijuttua.

Myöhemmin olen kyllä sanonut hänelle, että hän on niin painostava eikä mistään asiasta voi keskustella normaalisti ilman syyllistämistä tai piikittelyä, niin en enää keskustele mistään tai anna itsestäni mitään. Ei ymmärtänyt miksi en muka voi olla rennosti oma itseni.

Kyllä naisetkin voivat olla kontrollifriikkejä.

Voimakkaista mielipiteistä. On yksi tapa ajatella asioista ja tehdä asioita, ja se on tietysti hänen tapansa. 

Ääriajattelusta. Naisia halventavien ilmaisujen keksimisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Jatkoa vielä edelliseen, kun ei mahtunut yhteen viestiin.

Tässä oli nyt ehkä noin viisi prosenttia siitä mitä voisin tähän kirjoittaa. Kyllä itseänikin ottaa ihan sikana päähän, että en tajunnut jo silloin alussa että mikä on homman nimi. Hänessä oli vaan joku ihan valtava vetovoima mikä piti otteessaan, se tunteiden voimakkuus ja ilmaisu, hän osasi puhua tunteista ja olla kaikkea mitä en ollut ikinä kokenut. Ja nyt olen onnettomampi kuin ikinä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. Ainoa lohtu on lapseni, minulla ei olisi häntä ilman tuota k-päätä.

Kuvasit valheellista ihmiskuorta. Ihmistä jota ei oikeasti ole. On vain tyhjyys ja pahuus mikä hänestä ilmentyy.

Vierailija kirjoitti:

Ääriajattelusta. Naisia halventavien ilmaisujen keksimisestä. 

Tekee tuota sarkasmin varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te, jotka olette kokeneet kontrolloivan parisuhteen!

Oliko se ensimmäinen parisuhteenne? Onko se selitys, ettei erottanut normaalia epänormaalista?

 

Minulla tällainen valitettavasti oli ensimmäinen parisuhde. Kahdeksan vuoden jälkeen mitta tuli täyteen. Edelleenkään kolmekymppisenä en tiedä, millaista on olla normaalissa suhteessa :/

Nyt käänteisesti haluaisin kysyä teiltä, jotka ootte päässeet kontrolloivan suhteen jälkeen normaalimpaan suhteeseen, millaista on normaalissa suhteessa?

 

Normaalissa suhteessa on ihanaa. Saa olla oma itsensä, ei tarvitse pelätä mitään, eikä riidellä mistään tai tuntea olevansa jotenkin huonompi. Suhde tuo elämään hyvää mieltä ja oma olo on seesteinen, itsevarma, onnellinen ja hyvä. Jos tulee ongelmia, niin kumppanin tukeen voi

Ei hyvänen aika. Nyt ollaan ihan pihalla ja porukka vaan peukuttaa. *huoh*

Vierailija kirjoitti:

Hienovarainen syyllistäminen ihan normaaleista asioista. Tulee sellanen outo, epämiellyttävä tunne, että eihän tän ihan näin kuuluis mennä, mutta on helpompaa myönnytellä kuin pitää puoliaan. 

Jos sanot että pettäminen on henkistä väkivaltaa niin tuollainen ihminen alkaa syyllistämään sinua keksityillä tarinoinnillaan ja sepitelmillään ihmisistä jota ei oikeasti ole olemassa kuin hänen sairaassa mielessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nytthän on ilmestynyt se baikkereiden nainen vaiin mikä sen kirjan nimi olikaaan. Ajattelin lukea sen seuraaavalsi. Kertoo varmasti aika hyvin miesten ja naisten välisiistä suhteiiista jotakin.

 

Pystyy kyllä jo ennekuin on edes kirjaaa lukenut jotensakin aaavistamaan mistä on kysymys. Draumaattisen elämän kaaren läpi käynyt huonon itsetunnnon omaava nainen hakeutuuu voimakkkaiden ihmisten seuraaan hakeakseeen turvaa ja kohtaaaakin sen ristiriiitaisuuden.

 

Se voiiisi olla yksi ratkaisu ennaltaehkäisynä että olisi kokonaisvaltaisempia itsesuojautumis taistelulajeja naisillle olemasssa.

 

kehitttäisi paljonkin myös naisten motoriiikkaa.

Ei ne silti opi heittään kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Miehellä mielipide kaikesta mitä teet, harrastuksistasi, pukeutumisestasi, ammatistasi, työpaikastasi, työkavereistasi, vanhemmistasi, sisaruksistasi, meikkaamisestasi, kampauksestasi, ajotaidostasi, siisteydestäsi, pyykinpesutaidoistasi, ruuanlaittotaidoistasi... voisin jatkaa loputtomiin... ja kaikki tämä alkuun "hyväntahtoisesti" naljailemalla ja ikäänkuin huumorilla. Ja jos olet lapsena kiltiksi opetettu, huomaat pyrkiväsi toimimaan niin, että toinen ei suutu tai raivostu. Ja pian itsetuntosi on nollassa.

Kyllä! Mielipide jokaiseen asiaan, kuinka pukeutuu, puhuu, juo, kävelee ja ylipäätään on. Lopulta hän valitsi vaatteet mitä puin ja sai niin kamalia raivokohtauksia että hakkasi tyynyä ja itki  jos puin vääränlaisen vaatteen. Juominen ei onnistunut, vaikka kuvittelin pitäväni lasia kädessäni kuten muut ihmiset. Lopulta kävelin kuin kiltti lammas perässä, koska en osannut edes kaupassa olla ilman että olin jonkun edessä, tiellä tai muuten vain näytin typerältä. Hiukset eivät olleet koskaan hyvin. Alkaa pienellä vitsillä johon ehkä itsekin naurahtaa ja kuukausien kuluttua vitsit ovatkin totta. Ja mies edelleen pitää itseään maailman parhaana tyyppinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienovarainen syyllistäminen ihan normaaleista asioista. Tulee sellanen outo, epämiellyttävä tunne, että eihän tän ihan näin kuuluis mennä, mutta on helpompaa myönnytellä kuin pitää puoliaan. 

Jep. Just sellainen minkä mies pystyy jotenkin vielä mukahämmästyneenä selittämään tarvittaessa väärinkäsitykseksi. Sumuttamista. Ikinä ei tiedä mistä asiasta tunnelma muuttuu negatiiviseksi.

Aloin itse vastailla asioihin "en tiedä", "en ole kuullutkaan", "en ymmärrä mitä tuo tarkoittaa" jne koska hän yritti alkuvaiheessa toistuvasti saada jonkinlaisen syyn minun syyllistämiseeni. Esim kyseli olenko nähnyt jonkun elokuvan. Jos vastasin kyllä, niin alkoi vihjailla että olen katsonut sen, koska siinä oli se tietty miesnäyttelijä tai että olen kiinnostunut kyseisestä genrestä (vaikkapa nyt sotaelokuvat) kun niissä on niin paljon miehiä. Nopeasti siis huomasin ett

Tämä tapahtui mullekin, mies kyseli esimerkiksi Titanicista miksi katsoin sen ja lopulta päädyttiin siihen lopputulokseen että olen lääpälläni näyttelijään. Jostain artistista hän kerran sanoi että näyttää ihan sulta. Epähuomiossa sanoin että ai, minusta se on kaunis. Johon mies karjahti että pidätkö sinä itseäsi kauniina. Sitä asiaa puitiin vuositolkulla, lopulta olimme yhteisymmärryksessä että olen ylimielinen ja kuvittelen itsestäni liikoja. Onneksi se on entinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies lupaa jo heti seurustelun alkaessa elättää sinut täysin. Eli sinun ei tarvitse käydä lainkaan töissä.

 

Onko tämä oikeasti näin? Itse ainakin olisin voinut kysyttäessä luvata elättää vaimon. En vaan olisi uskonut, että a) vaimo olisi onnellinen pelkästään kotona ja b) vaimo olisi kovin tyytyväinen elintasoon yhden palkalla.

Eiköhän tuohon kontrollointiin liity pikemminkin se, että mies kieltää opiskelun ja/tai työssäkäynnin tai suhtautuu siihen vähintäänkin vastahakoisesti. Mutta ei kai kukaan nainen enää 70-luvun alun jälkeen ole pitänyt sellaista miestä ihan täysipäisenä. Toisaalta kai tuonkin voi peittää suojelunhalun alle: "eihän sun nyt tarvitse, kun sinne on niin pitkä matkakin.... miten ne lapsetkin pärjää ilman äitiä..." hrrr.....

No juuri siksi miehet eivät voikaan suoraan kieltää työssäkäyntiä, kun nainen näkisi liian selvästi mistä on kyse. Joten mies esittää asian positiivisen kautta: haluan huolehtia, arvostan "perinteisiä arvoja" jne. Tosin tuo ei ole milloinkaan ollut perinteenä.

Tuo elättämishalu on kontrollointia ja omistushalua, joka yritetään selittää joksikin muuksi.

Kuinka monelle on tullut vastaan tällaiset yksityisyyteen tunkeilevat ja hallintaa yrittävät ihmiset ihan ystäväksi pyrkivinä, ei siis mitään parisuhdejuttuja? Ripustautuvia henkilöitä joille mukava juttutuokio baarissa tai töissä on automaattisesti lupaus elinikäisestä ystävyydestä.

Minulle on näitä tullut vastaan muutaman kerran, sekä miehiä että naisia.