UMK oli VÄÄRYYTTÄ!
On tämä niin väärin ettei taaskaan Suomi lähetä euroviisuihin biisiä, jolla oikeasti oltaisiin voitu pärjätäkkin.
Akselin ääni on kaunis eikä sanoissakaan ole mitään vikaa, mutta ettekö te oikeasti ymmärrä, että tämä ei ole sellainen biisi, jolla pärjätään? Me emme tule pääsemään finaaliin. Taaskaan. Akselin biisi on aivan liian mitäänsanomaton. Se ei tule erottumaan massasta millään tavalla. Ikävä fakta. Ja kyllä, raati on pääsääntöisesti vastuussa siitä, että Aksel voitti UMK:n, mutta hän sai myös paljon yleisöääniä. Ei, makuasioista ei voi kiistellä, mutta kyllä pitää tällaisissa tapauksissa myös hieman miettiä sitä, mikä maailmalla iskee. Aksel on vain balladi balladien joukossa.
Meillä oli tilaisuus tehdä jotain erilaista ja tuoda suomenkieli takaisin euroviisuihin. Cicciolina olisi todella erottunut joukosta. Ymmärrän, että Erikan laulu ja esitys herättää negatiivisia tunteita. Onhan se kamalan rietas laulu ja esitys näin vuonna 2020. Onhan se naisen seksuaalisuuden esille tuominen näin näyttävästi erittäin häpeällistä. Kyllähän siitä nyt pitää mieli pahoittaa ja periaatteestakin melkein äänestää hajutonta ja mautonta kilttiä balladia.
Mutta oletteko te yhtään kärryillä siitä millaisen vastaanoton Cicciolina sai jo kauan ennen UMK:ta? Biisi on rikkonut miljoonan katselukerran rajan youTubessa ja saanut Euroopalta todella hyvän vastaanoton. Luin Eroviisujen virallista instagram sivua ja, kun siellä julkistettiin Suomen viisiedustaja, kommentit ovat enimmäkseen negatiivisia. Ja nämä kommentit tulevat ulkomaalaisilta. Jengi on suorastaan tyrmistynyt ja vihainen siitä, että tämä meni taas näin. Kommenteista somessa tulee todellakin selväksi se, että Cicciolina oli se, jonka Eurooppa halusi viisuihin.
Mutta hei ei se mitään, tulee ne viisut vielä ensi vuonnakin! Kohti uusia pettymyksiä!:)
Kommentit (263)
Mitä hittoa ne karhut teki siinä lavalla? Möyri menemään ilman kummempaa koreagrafiaa. Ja Erikan yksivärinen lateksiasu oli tosi tylsä. Nämä ulkomusiikilliset asiat pudotti Erikan ja luulen, että itsekin halusi joko ottaa mielettömän riskin tai olla lähtemättä itse viisuihin.
Minusta nämä jokavuotiset euroviisu-voivottelut ovat hyvää viihdettä. Ensin kiukutellaan Suomen karsinnan tuloksia, sitten kaikki ovatkin yht'äkkiä täynnä uskoa että nyt meillä on niin hyvä kappale että varmasti tulee voitto kotiin.
Muuten viisut eivät enää jaksa kiinnosta koska niistä on tullut joku hmofestivaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielellä ja nyt ei pärjää Euroviisuissa. Muutenkin Eerikan kappale on nolo.
Viisutietäjät nimenomaan kiittelivät sitä että laulu on suomeksi...
Tämähän ei näillä taukeilla mene jakeluun.
On kyllä helpotus, että tuo Erika ja Cicciolina eivät päässeet ykköseksi. Miten nolo kappale, esitys ja sanat. Ehkä raatikin tajusi millaisella lähdettäisi EDUSTAMAAN Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erika nyt vaan lauloi ja esiintyi huonosti. Jos hän olisi kyennyt vetämään show'n asenteella ja ammattitaidolla läpi, olisi tulos voinut olla jotain erityistä. Nyt tämä jäi hieman kiusalliseksi pehmoporno-karaoke-hytkytykseksi. Tuolla ei todellakaan oltaisi menty finaaliin, vaikka huomiota olisi varmasti saatu....
Siellä semifinaalissa on oma esityksensä...
Karsinnoissa pitää onnistua vakuttamaan, ne ovat sitä varten. Jos epäonnistuu karsinnoissa, on turha vinkua "no mutku kisois ois ollu pal parempi". Miksi ihmeessä olisi?
Vierailija kirjoitti:
On kyllä helpotus, että tuo Erika ja Cicciolina eivät päässeet ykköseksi. Miten nolo kappale, esitys ja sanat. Ehkä raatikin tajusi millaisella lähdettäisi EDUSTAMAAN Suomea.
Kyllä oli oikea pyhäinhäväistys koko biisi! Oli pakko vetää nunnakaapu niskaan ja painella suorinta tietä kirkkoon sen jälkeen, kun olin esityksen katsonut! Vieläkin pyytelen anteeksi, että sellaisia riettauksia kuuntelin :(
Vierailija kirjoitti:
Katselukerrat on tulleet joiltain kielitaidottomilta peräkammarin pojilta. Niihin ei voi luottaa.
Tarkoittaako naisten seksuaalinen vapautuminen todellakin pornotähden ihannointia? Siihenkö nuoria tyttöjä pitäisi kannustaa?
Jos naisen esineellistämistä pidetään paheksuttavana, miksi tämä olisi jotenkin hyväksyttävämpää? Tässähän jopa tyrkytetään itseään esineellistettäväksi. Ei kerta kaikkiaan ymmärrä...
Jossain muussa yhteydessä itketään sen perään että Ruotsissa asiantuntijaraati koostui hevibändin jäsenistä. Jos se oli epäreilua niin miksi sitten seksuaalivähemmistöjen edustajien prosentuaalista osuutta ei tutkita? Miksi muut eivät saa olla "puolueellisia"? Vain homoilla tuntuisi olevan siihen oikeus.
Ja ei, en ole mikään siveyden sipuli nutturapää. Olen mies, katson pornoa ja minun puolestani naiset saavat esitellä vartaloaan vapaammin (kunhan ovat hyvävartaloisia). Biisi ja esitys oli yksinkertaisesti huono, vanhanaikainen ja jopa lapsellinen.
Katselukerrat ovat pikemminkin hyvin organisoidun jakamisen tulos. Vaikea muuten uskoa, että jokin yksittäinen viisuehdokas kiinnostaisi ketään muualla euroopassa. Suomessa mediat yrittivät alusta alkaen leipoa cicciolinasta viisuedustajaa ja toimittajillahan noita kontakteja piisaa.

Mä vedin vielä säkinkin nunnakaavun päälle. Niin nolo laulu.
Siis jos olisi ollut oikeasti edes seksikäs, viettelevä ja menevä toi Erikan biisi ja esitys, mutta kun ei. Jotain jäi niin tyhjäksi.
Mua huvittaa, että jotkut luulee, että ciccio olisi pärjännyt viisuissa. Harvoin epävireinen laulanta pääsee finaaliin. Ammattiraadit eivät edes kehtaisi antaa tuolle ääniä.
Se Aksel on täysin sisäänpäinkääntynyt ja lavakarisma on nolla. Miten se muka selviää niistä viisupresseistä yms? Ei mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katselukerrat on tulleet joiltain kielitaidottomilta peräkammarin pojilta. Niihin ei voi luottaa.
Tarkoittaako naisten seksuaalinen vapautuminen todellakin pornotähden ihannointia? Siihenkö nuoria tyttöjä pitäisi kannustaa?
Jos naisen esineellistämistä pidetään paheksuttavana, miksi tämä olisi jotenkin hyväksyttävämpää? Tässähän jopa tyrkytetään itseään esineellistettäväksi. Ei kerta kaikkiaan ymmärrä...
Jossain muussa yhteydessä itketään sen perään että Ruotsissa asiantuntijaraati koostui hevibändin jäsenistä. Jos se oli epäreilua niin miksi sitten seksuaalivähemmistöjen edustajien prosentuaalista osuutta ei tutkita? Miksi muut eivät saa olla "puolueellisia"? Vain homoilla tuntuisi olevan siihen oikeus.
Ja ei, en ole mikään siveyden sipuli nutturapää. Olen mies, katson pornoa ja minun puolestani naiset saavat esitellä vartaloaan vapaammin (kunhan ovat hyvävartaloisia). Biisi ja esitys oli yksinkertaisesti huono, vanhanaikainen ja jopa lapsellinen.
Katselukerrat ovat pikemminkin hyvin organisoidun jakamisen tulos. Vaikea muuten uskoa, että jokin yksittäinen viisuehdokas kiinnostaisi ketään muualla euroopassa. Suomessa mediat yrittivät alusta alkaen leipoa cicciolinasta viisuedustajaa ja toimittajillahan noita kontakteja piisaa.
Mä taas luulin että kyseessä olisi vain mediassa leivottu juttu. Kuuntelin biisin vasta eilen ja yllätyin positiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa, että jotkut luulee, että ciccio olisi pärjännyt viisuissa. Harvoin epävireinen laulanta pääsee finaaliin. Ammattiraadit eivät edes kehtaisi antaa tuolle ääniä.
UMKissa se ainoa viisuammattilainen, William, nimenomaan antoi täydet pinnat.
Viisut on myös voitettu useammin heikolla kuin hyvällä laulannalla.
Varmin tapa jäädä rannalle finaalista on lähettää sinne pökkelö joka ei osaa ottaa lavaa, ei pressiä eikä yleisöä. Suomi on kokeillut tätä kaavaa kymmeniä kertoja ja taas mennään lyömään pää seinään.

Hän hehkutti myös Monstersia. Joka meni rimaa hipoen finaaliin, vaikka Saara Aallon laulutaidot ovat huomattavasti kovemmat kuin Vikmanin.

William antoi aikoinaan Monstersillekin täydet pisteet. Mutta viisujen lähetessä sanoi suoraan, ettei Monsters tule pärjäämään.

Silloin valittavissa oli vain paskoja saaroja. Kolmesta surkeasta vaikea valita muuta kuin surkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa, että jotkut luulee, että ciccio olisi pärjännyt viisuissa. Harvoin epävireinen laulanta pääsee finaaliin. Ammattiraadit eivät edes kehtaisi antaa tuolle ääniä.
UMKissa se ainoa viisuammattilainen, William, nimenomaan antoi täydet pinnat.
Viisut on myös voitettu useammin heikolla kuin hyvällä laulannalla.
Varmin tapa jäädä rannalle finaalista on lähettää sinne pökkelö joka ei osaa ottaa lavaa, ei pressiä eikä yleisöä. Suomi on kokeillut tätä kaavaa kymmeniä kertoja ja taas mennään lyömään pää seinään.
William antoi aikoinaan Monstersillekin täydet pisteet. Mutta viisujen lähetessä sanoi suoraan, ettei Monsters tule pärjäämään.
Siellä ei ollut yhtään hyvää vaihtoehtoa. Monsters kaatui kamalaan artistiin, surkeaan managerointiin ja järkyttävään sillisalaattishowhun.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole vielä sanonut sitä ilmeisintä asiaa: Erikan biisi on HUONO.
Se on HUONO.
Toistanko vielä?
Kamalaa eurodancerytkytystä -90-luvulta. Hirvittävää myötähäpeää tuottava esitys. Luojan kiitos tuomaristo pelasti suomalaisten kasvot Euroviisuissa.
Biisi ja esitys - ennen kaikkea biisi - oli halpa, ei seksuaalisessa mielessä, vaan ihan kirjaimellisessa mielessä. Halpahallimielessä. Tuosta tulee mieleen lähinnä 90-luvun lama-aika, tuulipuvut, C-kasetit ja teinicorollat pikkukaupungin toria kiertämässä.
Sitä paitsi suomen kieli ei ole kaunista kuunneltavaa, ainakaan indoeurooppalaisten kielten puhujista.
Siinä on ainesta jäädä viisuklassikoksi. Ei ne kaikki muutkaan viisuklassikot mitään taitetta ole, kuten suomalaiset juntit luulee.
Akselin biisi on HUONO ja esiintyjänä Aksel on HUONO.