UMK oli VÄÄRYYTTÄ!
On tämä niin väärin ettei taaskaan Suomi lähetä euroviisuihin biisiä, jolla oikeasti oltaisiin voitu pärjätäkkin.
Akselin ääni on kaunis eikä sanoissakaan ole mitään vikaa, mutta ettekö te oikeasti ymmärrä, että tämä ei ole sellainen biisi, jolla pärjätään? Me emme tule pääsemään finaaliin. Taaskaan. Akselin biisi on aivan liian mitäänsanomaton. Se ei tule erottumaan massasta millään tavalla. Ikävä fakta. Ja kyllä, raati on pääsääntöisesti vastuussa siitä, että Aksel voitti UMK:n, mutta hän sai myös paljon yleisöääniä. Ei, makuasioista ei voi kiistellä, mutta kyllä pitää tällaisissa tapauksissa myös hieman miettiä sitä, mikä maailmalla iskee. Aksel on vain balladi balladien joukossa.
Meillä oli tilaisuus tehdä jotain erilaista ja tuoda suomenkieli takaisin euroviisuihin. Cicciolina olisi todella erottunut joukosta. Ymmärrän, että Erikan laulu ja esitys herättää negatiivisia tunteita. Onhan se kamalan rietas laulu ja esitys näin vuonna 2020. Onhan se naisen seksuaalisuuden esille tuominen näin näyttävästi erittäin häpeällistä. Kyllähän siitä nyt pitää mieli pahoittaa ja periaatteestakin melkein äänestää hajutonta ja mautonta kilttiä balladia.
Mutta oletteko te yhtään kärryillä siitä millaisen vastaanoton Cicciolina sai jo kauan ennen UMK:ta? Biisi on rikkonut miljoonan katselukerran rajan youTubessa ja saanut Euroopalta todella hyvän vastaanoton. Luin Eroviisujen virallista instagram sivua ja, kun siellä julkistettiin Suomen viisiedustaja, kommentit ovat enimmäkseen negatiivisia. Ja nämä kommentit tulevat ulkomaalaisilta. Jengi on suorastaan tyrmistynyt ja vihainen siitä, että tämä meni taas näin. Kommenteista somessa tulee todellakin selväksi se, että Cicciolina oli se, jonka Eurooppa halusi viisuihin.
Mutta hei ei se mitään, tulee ne viisut vielä ensi vuonnakin! Kohti uusia pettymyksiä!:)
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vain Cicciolina olisi jäänyt pahasti Cleopatran jalkoihin, uskokaa pois.
P. S. Islanti on ihana.
Cleopatrahan on tällä hetkellä aikamoista vauhtia menossa Euroviisu-voittajaksi. Eikä se biisi mitenkään kovin huono ollut mitä eilen kuuntelin. Mut live-esitystä ei ollu vielä nähtävissä joten mistäs sitä tietää.
San Marino, Malta ja Saksa voi sijoittua korkeallekkin.
Minä olen ruotsalaisten kanssa täysin samaa mieltä, banaanilaulu paras. Mutta sitähän ei täällä kuunneltu.
Kyllä vain Cicciolina olisi jäänyt pahasti Cleopatran jalkoihin, uskokaa pois.
P. S. Islanti on ihana.