UMK oli VÄÄRYYTTÄ!
On tämä niin väärin ettei taaskaan Suomi lähetä euroviisuihin biisiä, jolla oikeasti oltaisiin voitu pärjätäkkin.
Akselin ääni on kaunis eikä sanoissakaan ole mitään vikaa, mutta ettekö te oikeasti ymmärrä, että tämä ei ole sellainen biisi, jolla pärjätään? Me emme tule pääsemään finaaliin. Taaskaan. Akselin biisi on aivan liian mitäänsanomaton. Se ei tule erottumaan massasta millään tavalla. Ikävä fakta. Ja kyllä, raati on pääsääntöisesti vastuussa siitä, että Aksel voitti UMK:n, mutta hän sai myös paljon yleisöääniä. Ei, makuasioista ei voi kiistellä, mutta kyllä pitää tällaisissa tapauksissa myös hieman miettiä sitä, mikä maailmalla iskee. Aksel on vain balladi balladien joukossa.
Meillä oli tilaisuus tehdä jotain erilaista ja tuoda suomenkieli takaisin euroviisuihin. Cicciolina olisi todella erottunut joukosta. Ymmärrän, että Erikan laulu ja esitys herättää negatiivisia tunteita. Onhan se kamalan rietas laulu ja esitys näin vuonna 2020. Onhan se naisen seksuaalisuuden esille tuominen näin näyttävästi erittäin häpeällistä. Kyllähän siitä nyt pitää mieli pahoittaa ja periaatteestakin melkein äänestää hajutonta ja mautonta kilttiä balladia.
Mutta oletteko te yhtään kärryillä siitä millaisen vastaanoton Cicciolina sai jo kauan ennen UMK:ta? Biisi on rikkonut miljoonan katselukerran rajan youTubessa ja saanut Euroopalta todella hyvän vastaanoton. Luin Eroviisujen virallista instagram sivua ja, kun siellä julkistettiin Suomen viisiedustaja, kommentit ovat enimmäkseen negatiivisia. Ja nämä kommentit tulevat ulkomaalaisilta. Jengi on suorastaan tyrmistynyt ja vihainen siitä, että tämä meni taas näin. Kommenteista somessa tulee todellakin selväksi se, että Cicciolina oli se, jonka Eurooppa halusi viisuihin.
Mutta hei ei se mitään, tulee ne viisut vielä ensi vuonnakin! Kohti uusia pettymyksiä!:)
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoitti
"Onhan se kamalan rietas laulu ja esitys näin vuonna 2020. Onhan se naisen seksuaalisuuden esille tuominen näin näyttävästi erittäin häpeällistä. Kyllähän siitä nyt pitää mieli pahoittaa ja periaatteestakin melkein äänestää hajutonta ja mautonta kilttiä balladia."
- Hei ap tiedoksi: naiset vapautuivat seksuaalisesti jo vuosikymmeniä sitten. Naiset ovat tuoneet seksuaalisuuttaan esille jo vuosikymmeniä. Erikan biisissä ja esiintymisessä ei ollut mitään radikaalia, uutta, erilaista tai naisia seksuaalisesti voimauttavaa. Se oli tylsä, ikääntyvien setämiesten alin-yhteinen-nimittäjä-pornokliseillä täytetty Kikka-kopio. Ei kukaan pahoittanut mieltään naisen seksuaalisuuden esille tuomisesta vaan siitä, että biisi oli kehno, Erika lauloi huonosti livenä, esitys oli kaikinpuolin surkea, ja se naisen seksuaalisuus jota siinä tyrkytettiin oli peräkammarin poikien halpa pornofantasia. Kokonaisuus oli yksinkertaisesti tylsä ja huono.
Valitettavasti naisten seksuaalisuus ei ole vieläkään vapautunut. Todella helposti tulee h**rittelua edelleen sekä miehiltä, että naisilta. Tää Erikan biisi ois ollut todella hyvä askel naisen seksualisuuden hyväksymiseen mutta kaltaisesi tiukkapipot, jotka katsovat oikeudekseen määritellä muittenkin naisten seksualisuuden ja kokemukset ampuivat jutun alas.
Jos aletaan naisten vapautumisen kannalta tätä asiaa miettiä, niin oikeasti radikaalia olisi ollut, jos Cicciolinan olisi laulanut ylipainoinen yli 60-vuotias nainen. Heidän seksuaalisuutensa on kaikkein vähiten hyväksyttyä.
Itse olen reilusti alle 60-vuotias, normaalipainoinen ja nätti nainen ja valitettavasti tota h**rittelua saa kuulla vähän väliä. Myös monilla teineillä on yhä käytössä tuo nimittelytapa, eli ei mitään valtavaa vapautusta ole tapahtunut. Ehkä hyväksytään joku muutama kumppani vuosikymmenessä, mutta jos ei kaipaa kumppania vaan pelkkää seksiä, siitä saa valitettavasti myös kuulla.
Siis ymmärsinkö oikein? Sinua kutsutaan arjessa toistuvasti prostituoiduksi, ja ajattelet että tämä ilmiö jotenkin vähenisi, kun Erika saisi laulaa Euroviisuissa prostituoidun mukaan nimetyn laulun...
En tajua mitä vikaa on prostituoiduissa. Kukin tehköön mitä tahtoo eikä se ihmisen arvo siitä alene tai muille kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, että jos mikään meidän viisuehdokkaista ei ollut tarpeeksi hyvä voittamaan, niin miksi ei voitu sitten edes lähettää jotain hauskaan ja menevää, jossa olisi potentiaalia Epic sax guy:n ja Venäjän mummojen kaltaiseksi meemiksi? Miksei Suomi koskaan voi vähän hassutella ja kantaa oman kortensa kekoon, tuoda jotain vaihtelua niiden balladien keskelle?
Mutta ei, vaikka voittoviisua ei löydy, niin lähetetään kuitenkin varmuuden vuoksi hajuton ja mauton seinäruusu, ettei nyt vaan *HUI* erotuttaisi joukosta. Eipähän ainakaan tarvitse _HÄVETÄ_. *gulp*
Tänä vuonna muutenkin liikaa balladeja. Tulee olemaan todella pitkäveteistä seurattavaa tuo skaba. Jotain menevämpää tarttee väliin ettei aivan nukahda. Kun on jollotusta jollotuksen perään, ne sulautuu toisiinsa.

Jos oltaisiin oltu fiksuja, oltaisiin analysoitu millaisia kappaleita siinä toisen semin toisessa puoliskossa jo on ja valittu mahdollisimman paljon niistä erottuva biisi.
Sen sijaan nyt valittiin takuulla samaa genreä oleva, mutta huonompi.
No ei me pärjätä millään noista biiseistä.
Mutta olen sitä mieltä, että viisuihin pitäisi lähettää se, joka saa eniten Suomen katsojaääniä.
Kansainväliset raadit ovat turhia, eivät takaa pisteen pistettä varsinaisessa kisassa.
Eli valintana olisi tullut olla Erika Vikman Cicciolina, joka sai eniten katsojaääniä Suomessa.
Harmi, että Erikan esitys oli musiikkivideoon verrattuna huono ja yliyritystä.
Tsemppiä kuitenkin Akselille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoitti
"Onhan se kamalan rietas laulu ja esitys näin vuonna 2020. Onhan se naisen seksuaalisuuden esille tuominen näin näyttävästi erittäin häpeällistä. Kyllähän siitä nyt pitää mieli pahoittaa ja periaatteestakin melkein äänestää hajutonta ja mautonta kilttiä balladia."
- Hei ap tiedoksi: naiset vapautuivat seksuaalisesti jo vuosikymmeniä sitten. Naiset ovat tuoneet seksuaalisuuttaan esille jo vuosikymmeniä. Erikan biisissä ja esiintymisessä ei ollut mitään radikaalia, uutta, erilaista tai naisia seksuaalisesti voimauttavaa. Se oli tylsä, ikääntyvien setämiesten alin-yhteinen-nimittäjä-pornokliseillä täytetty Kikka-kopio. Ei kukaan pahoittanut mieltään naisen seksuaalisuuden esille tuomisesta vaan siitä, että biisi oli kehno, Erika lauloi huonosti livenä, esitys oli kaikinpuolin surkea, ja se naisen seksuaalisuus jota siinä tyrkytettiin oli peräkammarin poikien halpa pornofantasia. Kokonaisuus oli yksinkertaisesti tylsä ja huono.
Valitettavasti naisten seksuaalisuus ei ole vieläkään vapautunut. Todella helposti tulee h**rittelua edelleen sekä miehiltä, että naisilta. Tää Erikan biisi ois ollut todella hyvä askel naisen seksualisuuden hyväksymiseen mutta kaltaisesi tiukkapipot, jotka katsovat oikeudekseen määritellä muittenkin naisten seksualisuuden ja kokemukset ampuivat jutun alas.
Jos aletaan naisten vapautumisen kannalta tätä asiaa miettiä, niin oikeasti radikaalia olisi ollut, jos Cicciolinan olisi laulanut ylipainoinen yli 60-vuotias nainen. Heidän seksuaalisuutensa on kaikkein vähiten hyväksyttyä.
Itse olen reilusti alle 60-vuotias, normaalipainoinen ja nätti nainen ja valitettavasti tota h**rittelua saa kuulla vähän väliä. Myös monilla teineillä on yhä käytössä tuo nimittelytapa, eli ei mitään valtavaa vapautusta ole tapahtunut. Ehkä hyväksytään joku muutama kumppani vuosikymmenessä, mutta jos ei kaipaa kumppania vaan pelkkää seksiä, siitä saa valitettavasti myös kuulla.
Siis ymmärsinkö oikein? Sinua kutsutaan arjessa toistuvasti prostituoiduksi, ja ajattelet että tämä ilmiö jotenkin vähenisi, kun Erika saisi laulaa Euroviisuissa prostituoidun mukaan nimetyn laulun...
En tajua mitä vikaa on prostituoiduissa. Kukin tehköön mitä tahtoo eikä se ihmisen arvo siitä alene tai muille kuulu.
Ei minunkaan mielestäni prostituoiduissa ole mitään vikaa. Mutta en oikein ymmärrä, millä logiikalla tämä henkilö, jota teinit ja naapurinmummot h**rittelevat, ajattelee että oikeasta prostituoidusta laulaminen saisi ihmiset ymmärtämään, että hän ei ole sellainen.
Varsinkin kun kyseessä on hahmo, jonka muistaakseen täytyy olla mummo.
Erikan biisin kertsi on ihan tarttuva ja idea biisistä olis voinut olla kiva Euroviisuja ajatellen.
Ajattelin ensin, että annan ääneni Cicciolinalalle.
Mutta kun Erika oli esiintynyt, en voinut äänestää häntä. Esitys oli ihan karsea ja pahin ongelma se, että oli heikoin laulaja koko UMK-kisassa.
Joskus laulaja voi kompensoida heikkoa laulutaitoaan muulla, mutta tuota muuta ei nyt nähdyssä ollut.
Ja kun viime vuonna oli lavalla jo Sebastian, joka ei osannut laulaa riittävän hyvin, niin esitys oli senkin vuoksi hieman piinallinen ja lässähtänyt.
Kyllä lähes poikkeuksetta hyvät laulajat ovat edenneet finaaliin vaikka laulu olisikin heikompi.
Sitä paitsi Erikan paras puoli on se, että hän vaikuttaa hieman mielenvikaiselta ja tuo esitys kadotti hänen hullun katseensa. Olisi ollut parempi jos olisi ollut aloillaan. Olisi saattanut laulukin sujua paremmin.
Minulle käy hyvin näinkin, että Erika ei lähde edustamaan, mutta ihan hyvin nuo kv-raadit voisi jättää pois vaikuttamasta edustajan valintaan. Voihan se periaatteessa antaa osviittaa mitä mieltä raadit lopulta esityksestä on, kun niillä on painava osuus nykyviisuissa. Mutta kuitenkin nytkin raadeissa oli muutama hassu jäsen ja henkilöt vaihtamalla tulos voisi olla täysin toinen. Nämä kompromissimissiratkaisut on vähän turhauttavia ja kansallisessa finaalissa voisi lähettää sen, kenet kansa on oikeasti halunnut, miettimättä sen pitemmälle. Nuo raadit ei varsinaisesti viisuissakaan ole vakuuttanut puolueettomuudellaan, vaikka ovat ilmeisesti mukana muka vähentääkseen naapurimaiden toistensa suosimista lopputuloksessa.
Tilanne oli väärin Erikaa kohtaan ja se oli väärin Akselia kohtaan.
Kv raadit olivat pelkkä vitsi. Ainoa oikea tapa valita sinne edustaja on valita sitä teleäänillä. Silloin ei ole kellään mitään nokan koputtamista, koska kaikilla on ollut silloin yhdenvertainen mahdollisuus äänestää. Sitten se on pulinat pois.

Hyvä vain, että käytetään ulkopuolista kv-raatia tasoittamassa yleisöäänestystä. Yleisöäänestysten tulos riippuu aina siitä, ketä on kulloinkin saatu edes äänestämään ja kuinka paljon. Nythän yksi ihminen voi äänestää niin monta kertaa kuin haluaa.
Suomalaisilla asiantuntijaraadeilla tuppaa olemaan oma lehmä ojassa, kuka on kenenkin kaveri ja mistä syystä. Jos tänä vuonna raati olisi koostunut pelkistä median edustajista, Vikman olisi voittanut heittämällä.
Tämä tasa-arvokeskustelu... Miehet ja naiset kun sattuvat olemaan erilaisia biologisesti, tähän se lisääntyminen perustuu. On olemassa syynsä miksi miehiltä ja naisilta edellytetään tietynlaista käytöstä.
Naisten oikeuksia erityisesti käyttäytymisessä on buustattu jo vuosikymmenet. Mitä sillä on saatu aikaiseksi? Tytöt aloittavat alkoholin, tupakan, tatuointien ja seksin täyttämän elämän ja jatkavat tätä rilluttelua kunnes biologinen kello alkaa tikittämään. Sitten itketään että kunnon miehen löytäminen on vaikeaa. Epänaiselliselle, sopeutumiskyvyttömälle, ikääntyvälle valittajalle on vaikea löytää elämänkumppania. Ei ihme että syntyvyys laskee...

Ja nyt sitten se oli käytännössä yksi ruotsalainen laulaja ja hänen siskonsa jotka päätti tuloksen. Se se vasta järkevää on!

Äänestystä pitäisi rajoittaa yhteen ääneen / äänestäjä.

Tästä olisi pitänyt nostaa äläkkä jo silloin, kun Yle julkaisi raatien kokoonpanot. Ei nostettu, koska ruususen unta nukkuva media ei osannut edes kuvitella lopputulosta. Nyt on myöhäistä itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tasa-arvokeskustelu... Miehet ja naiset kun sattuvat olemaan erilaisia biologisesti, tähän se lisääntyminen perustuu. On olemassa syynsä miksi miehiltä ja naisilta edellytetään tietynlaista käytöstä.
Naisten oikeuksia erityisesti käyttäytymisessä on buustattu jo vuosikymmenet. Mitä sillä on saatu aikaiseksi? Tytöt aloittavat alkoholin, tupakan, tatuointien ja seksin täyttämän elämän ja jatkavat tätä rilluttelua kunnes biologinen kello alkaa tikittämään. Sitten itketään että kunnon miehen löytäminen on vaikeaa. Epänaiselliselle, sopeutumiskyvyttömälle, ikääntyvälle valittajalle on vaikea löytää elämänkumppania. Ei ihme että syntyvyys laskee...
Jos tällä nyt viitataan nimenomaiseen kilpailukappaleeseen, niin eikös Erika nimenomaan ole löytänyt vanhanaikaisen kunnon miehen...?

Tässä taas yksi esimerkki siitä miten väite että naisten seksuaalisuus olisi nyt vapautunut on silkkaa kukkua. Siitä voi olla montaa mieltä auttaako Erikan viisu asiassa, mutta on melko sinisilmäistä uskoa asioiden olevan reilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tasa-arvokeskustelu... Miehet ja naiset kun sattuvat olemaan erilaisia biologisesti, tähän se lisääntyminen perustuu. On olemassa syynsä miksi miehiltä ja naisilta edellytetään tietynlaista käytöstä.
Naisten oikeuksia erityisesti käyttäytymisessä on buustattu jo vuosikymmenet. Mitä sillä on saatu aikaiseksi? Tytöt aloittavat alkoholin, tupakan, tatuointien ja seksin täyttämän elämän ja jatkavat tätä rilluttelua kunnes biologinen kello alkaa tikittämään. Sitten itketään että kunnon miehen löytäminen on vaikeaa. Epänaiselliselle, sopeutumiskyvyttömälle, ikääntyvälle valittajalle on vaikea löytää elämänkumppania. Ei ihme että syntyvyys laskee...
Jos tällä nyt viitataan nimenomaiseen kilpailukappaleeseen, niin eikös Erika nimenomaan ole löytänyt vanhanaikaisen kunnon miehen...?
Nää naisvihapojat on täällä taas selittämässä miten naiset elää elämäänsä väärin. Ei sais elää miten itse tahtoo, vaan kuunnella naisvihapojan käskyjä. Joopa joo. Sitten se ihmettelee miksi kukaan ei halua sitä ja sekin on tietty naisten vika se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle käy hyvin näinkin, että Erika ei lähde edustamaan, mutta ihan hyvin nuo kv-raadit voisi jättää pois vaikuttamasta edustajan valintaan. Voihan se periaatteessa antaa osviittaa mitä mieltä raadit lopulta esityksestä on, kun niillä on painava osuus nykyviisuissa. Mutta kuitenkin nytkin raadeissa oli muutama hassu jäsen ja henkilöt vaihtamalla tulos voisi olla täysin toinen. Nämä kompromissimissiratkaisut on vähän turhauttavia ja kansallisessa finaalissa voisi lähettää sen, kenet kansa on oikeasti halunnut, miettimättä sen pitemmälle. Nuo raadit ei varsinaisesti viisuissakaan ole vakuuttanut puolueettomuudellaan, vaikka ovat ilmeisesti mukana muka vähentääkseen naapurimaiden toistensa suosimista lopputuloksessa.
Hyvä vain, että käytetään ulkopuolista kv-raatia tasoittamassa yleisöäänestystä. Yleisöäänestysten tulos riippuu aina siitä, ketä on kulloinkin saatu edes äänestämään ja kuinka paljon. Nythän yksi ihminen voi äänestää niin monta kertaa kuin haluaa.
Suomalaisilla asiantuntijaraadeilla tuppaa olemaan oma lehmä ojassa, kuka on kenenkin kaveri ja mistä syystä. Jos tänä vuonna raati olisi koostunut pelkistä median edustajista, Vikman olisi voittanut heittämällä.
Ei mitään raatia tarvittaisi ylipäätään tuossa kohtaa. Äänten määrän voisi rajata, vaikka yhteen per lärvi, mutta musta siinä on aivan riittävästi, että äänestysmahdollisuus on annettu kaikille halukkaille. Miten on oikeasti meidän suomalaisten etu, että kv-raati tässä tapauksessa valitsi meidän edustajan käytännössä omasta puolestamme? Muutama hassu ulkomaalainen. Kuka valvoo sitä, että niillä ei ole lisäksi oma lehmä ojassa miettien ensisijaisesti oman maansa edustajan etua kilpakumppanien suhteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne oli väärin Erikaa kohtaan ja se oli väärin Akselia kohtaan.
Kv raadit olivat pelkkä vitsi. Ainoa oikea tapa valita sinne edustaja on valita sitä teleäänillä. Silloin ei ole kellään mitään nokan koputtamista, koska kaikilla on ollut silloin yhdenvertainen mahdollisuus äänestää. Sitten se on pulinat pois.
Äänestystä pitäisi rajoittaa yhteen ääneen / äänestäjä.
Tuolla tavalla mm. Britannia erosi EU:sta. Voidaan loputtomiin spekuloida mikä sen täpärän äänestystuloksen ratkaisi. Useimmiten puhutaan nukkuvista äänestäjistä jotka vasta tuloksen jälkeen älähtävät.
Tämähän oli toistaalta aivan loistava tapa koeponnistaa kappaleet. Ulkomaiset raadit olivat vähemmän kytköksissä suomalaisen median lobbaamiseen. Loppukilpailussa tilannehan on sama. Ulkomaisten raatien suosikilla on ainakin teoriassa paremmat mahdolisuudet pärjätä kisassa. Erona tässä on tosin se että vastaehdokkaat ovat tässä suhteessa myös kovempia.
Ei ystävät eikä sukulaiset, vaan jotkut tutuntutuntutut, joita en itse ees juur tunne. Ja tietysti myös naapurinmummelit ei tykkää jos huomaavat että käy monia miehiä. Skandaalihan se on että nainen ei kaipaa kirkkohäitä ja aviomiestä. (Tai heidän mielestään "saa" niitä...)