Olen 23-vuotias ja tuntuu etten ole tehnyt mitään mitä monet ikäiseni ovat

Haluaisin jakaa oman kokemukseni, koska jollain tavalla tunnistan itseni ap:sta. 23-vuotiaaksi asti olin tosi yksinäinen, vaikkakin ihan normaali, normaalin näköinen, kävin lukion, mutta en ikinä jotenkin sopinut porukkaan ja itsetuntoni oli niin huono, etten osannut olla täysin oma itseni ihmisten seurassa, varsinkaan porukoissa. Lukion jälkeiset vuodet vietin tehden satunnaisia töitä ja rehellisesti aika masentuneena. Syytin tilanteesta myös huonoa lapsuuttani ja etäisiä vanhempiani, kunnes juuri 23v täytettyäni tajusin, että mulla on vaan tämä yksi elämä ja on täysin omissa käsissäni miten sen elän (sairaudet tms poislukien).

Selvitin mikä olisi mahdollisimman hyvä ammatti palkan ja työllisyyden suhteen, ja hain ulkomaille opiskelemaan it-alaa, ja se käänsi elämäni ympäri. Opin sosiaaliseksi ja pärjääväksi, koska oli pakko, ja sain hyvinpalkatun kivan työn heti opiskelujen jälkeen. Nyt olen 31v, asun edelleen ulkomailla, hyvässä parisuhteessa ja minulla on iso ystäväporukka. Matkustelen ja urheilen paljon, ja täytyy todeta, että urheilun aloittaminen oli myös yksi käänteentekevimmistä muutoksista elämässäni. Sitä kautta olen saanut terveyttä, ystäviä ja rohkeutta, ja se auttaa myös henkiseen hyvinvointiin.

Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja muista, että päätökset ovat omissa käsissäsi! Tsemppiä ap :)

Vierailija kirjoitti:

Se on ongelma vain jos haluat.

Jos haluat tutustua muihin, menet mukaan etkä tee itsestäsi tai varsinkaan juomattomuudestasi numeroa.

Siellä on aina ihmisiä jotka ei juo. Lasiin jotain värillistä ja hiljakseen tyhjentelet. Jos joku ehdottaa jotain päihteellistä, vastaat että kiitti, otin just äsken. Päihteiden käyttö on ihan oikeasti ihan vain ihmisen oma asia, et ole velvollinenkaan tilittämään sitä kenellekään. Osa menee kännissä sellaiseen tilaan että luulee että kaikkien pitää nyt ottaa että kaikilla on "yhtä kivaa" kuin heillä. Ei siihen tarvi lähteä mukaan. Hymyilet vaan ja nyökkäät että kiva. Jos näittä öykkääjiä houkuttelee väittelyyn, Ei siinä voita kukaan.

Noh ehkä uskaltaudun kokeilemaan jos sinne kouluun nyt ensiksi pääsisin.

Tämä on vähän kuin minä paitsi että olen 28-vuotias. On mulla pari kaveria mutta niistäkin näen säännöllisesti vain yhtä. Teini-ikä ja kaksikymppiset menny traumoissa vellomiseen ja tuntuu että elämä ois menny hukkaan, olen masentunut. Nyt etsin psykoterapeuttia. Tällä hetkellä olen saanut vähän ohjelmaa kuntouttajan kautta mikä on hyvä. Mutta vielä ollaan kaukana siitä että olisi tasapainoinen ja normaali arki.

Koulukiusaaminen ala-asteelta yliopistoon vei minulta luottamuksen ihmisiin. Jos minulla ei olisi tätä etätyötä, olisin "ideologisesti työtön". En halua tavata ketään.  

En halua piinata ap:ta mutta ihmissuhteet ovat yliarvostettuja. Niistä ei seuraa mitään muuta kuin ongelmia. Hanki vaikka lemmikki, minullakin on kissa. 

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen ala-asteelta yliopistoon vei minulta luottamuksen ihmisiin. Jos minulla ei olisi tätä etätyötä, olisin "ideologisesti työtön". En halua tavata ketään.  

En halua piinata ap:ta mutta ihmissuhteet ovat yliarvostettuja. Niistä ei seuraa mitään muuta kuin ongelmia. Hanki vaikka lemmikki, minullakin on kissa. 

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta silti kaipaisin sellaisia sydänystäviä ja parisuhdetta kun olen ollut niin kauan ilman.

Saisinpa minäkin kivan etätyön, ei ole sattunut silmään yhtään sellaista.

Ei kannata uskoa näiden matkustelijanaisten "reseptiä" onneen. Jos asustelet ulkomailla pitkään ulkomaalaisten miesten leluna, niin olet "no-no-square" sen jälkeen suurimmalle osalle suomalaisia miehiä. No voihan sen miehen löytää ulkkaristakin, mutta älä sitten rahaa sitä nauttimaan suomalaisten sosiaaliturvaa kun hankitte lapsia.

Olet vielä nuori! Ehdit vielä vaikka mitä.

Ei ne kaikki muutkaan ikäisesi ole ehtineet niin paljoa kuin luulet.

Seuraa voi löytää muualtakin kuin baareista, jos ei niissä viihdy.

Keksi joku harrastus, niin viikonloput menevät rattoisammin?

Harrastuksen parista voi myös löytää uusia kavereita.

Oletko jossain oppilaitoksessa? Amkn/yliopiston luennoilla voisit tavata uusia kavereita.

Yksinkin voi olla mukavaa, voithan vaikka opiskella itseksesi.

Moni muukaan ei ole löytänyt 23-vuotiaana vielä miestä eikä välttämättä tarvitsekaan vielä löytää.

Nauti sinkkuelämästä, ehdit löytää miehen vielä 33-vuotiaanakin!

Ja ainahan on Tinder, jossa voi tavata uusia ihmisiä ja löytää miesseuraa.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata uskoa näiden matkustelijanaisten "reseptiä" onneen. Jos asustelet ulkomailla pitkään ulkomaalaisten miesten leluna, niin olet "no-no-square" sen jälkeen suurimmalle osalle suomalaisia miehiä. No voihan sen miehen löytää ulkkaristakin, mutta älä sitten rahaa sitä nauttimaan suomalaisten sosiaaliturvaa kun hankitte lapsia.

Mistä sait tälläistä edes päähäsi? Kukaan tässä ei ole edes ehdottanut sellaista.

Aloittakaa jokin liikuntaharrastus. Tekee hyvää mielelle ja keholle ja helppo tapa tutustua uusiin ihmisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittakaa jokin liikuntaharrastus. Tekee hyvää mielelle ja keholle ja helppo tapa tutustua uusiin ihmisiin. 

Mikähän olisi sellainen harrastus? Käyn lenkillä ja ryhmäliikunnoissa, ei siellä ainakaan kehenkään tutustu. Pallopeleistä en tykkää (pelkään palloja), enkä myöskään innostu kamppailulajeista, koska en halua ottaa fyysistä kontaktia muihin.

Up

Olen itse 18-vuotias ja voin samaistua aloittajaan tosi paljon. Opiskelen tällä hetkellä media-alaa ja valmistun keväällä, tuntuu että mulla on pallo ihan hukassa enkä tiedä yhtään mitä tekisin tämän jälkeen. Tiedän jo nyt, etten varmaan saa töitä, koska olen äärimmäisen epäsosiaalinen ja kiusallinen ihminen ja tällä alalla tarvitaan suhteita ja sosiaalisia taitoja joita minulla ei ollenkaan ole. Kavereita ei ole ikinä ollut oikein missään eikä edes sellaisia hyvänpäiväntuttuja. Olen harrastanut monenlaisia juttuja, esimerkiksi tanssia ja karatea, mutta en ole löytänyt kavereita silti. Minuun suhtaudutaan oudosti joka paikassa ja on vaan tosi nolo olo aina. Olen taiteellisesti lahjakas ja olen aina halunnut tehdä jotain kuvitushommia, mutta en vaan usko että saan mitään aikaan kun olen niin ujo. Panikoin aina ruokalassa, koulun projekteissa ja kaikkialla niin, että silmissä sumenee. Kansanopisto kuulosti kiinnostavalta ja uskon että viihtyisin vanhempien ihmisten seurassa, olen itsekin "vanha sielu". Ajattelin tutustua tämän ketjun inspiroimana kansanopistojen tarjontaan paremmin. Kivaa kevättä kaikille, tsemppiä meille!

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 18-vuotias ja voin samaistua aloittajaan tosi paljon. Opiskelen tällä hetkellä media-alaa ja valmistun keväällä, tuntuu että mulla on pallo ihan hukassa enkä tiedä yhtään mitä tekisin tämän jälkeen. Tiedän jo nyt, etten varmaan saa töitä, koska olen äärimmäisen epäsosiaalinen ja kiusallinen ihminen ja tällä alalla tarvitaan suhteita ja sosiaalisia taitoja joita minulla ei ollenkaan ole. Kavereita ei ole ikinä ollut oikein missään eikä edes sellaisia hyvänpäiväntuttuja. Olen harrastanut monenlaisia juttuja, esimerkiksi tanssia ja karatea, mutta en ole löytänyt kavereita silti. Minuun suhtaudutaan oudosti joka paikassa ja on vaan tosi nolo olo aina. Olen taiteellisesti lahjakas ja olen aina halunnut tehdä jotain kuvitushommia, mutta en vaan usko että saan mitään aikaan kun olen niin ujo. Panikoin aina ruokalassa, koulun projekteissa ja kaikkialla niin, että silmissä sumenee. Kansanopisto kuulosti kiinnostavalta ja uskon että viihtyisin vanhempien ihmisten seurassa, olen itsekin "vanha sielu". Ajattelin tutustua tämän ketjun inspiroimana kansanopistojen tarjontaan paremmin. Kivaa kevättä kaikille, tsemppiä meille!

Voi, mullakin on ollut vaikeuksia saada töitä vaikka monet haastattelut oon käynyt läpi. Luulen että se johtuu siitä etten osaa myydä itseäni kunnolla ja sitten kaikkialla vaaditaan aina hirveästi kokemusta... rasittavaa.

Kiva jos kansanopisto olis sun juttu. Kiitos ja tsemppiä sullekin!