Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 23-vuotias ja tuntuu etten ole tehnyt mitään mitä monet ikäiseni ovat
06.03.2020 |
Viikonloput olen aina kotona, yksin. Ei kavereita. Ei miestä. En osaa lähteä mihinkään jossa muita voisi tavata, en viitsi mennä yksin. Olen sosiaalisesti outo. En osaa hankkia kavereita, tuntuu ettei kukaan ole tarpeeksi samanlainen halutakseen olla kaverini. Alkaa tuntua vähän hukkaan heitetyltä tämä nuoruus.
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mielenterveyspuoleen; minusta jos jollain ihmisellä on sellainen käsitys, että ”kaikki” pilkkaa ja nauraa (tai mitkä ne sanavalinnat olivatkin) on kyseessä jonkinlainen harhaisuus tai mielenterveysongelma. Kertoo siitä, että olettaa tietyllä lailla olevansa jonkinlainen maailman napa (vaikkakin hiljainen), jos ajattelee ”kaikilla” olevan itseensä ylipäätään mitään kantaa. Saatika tuollaista negatiivista.
Jos ajattelee arjessa tapaamiaan ihmisiä, niin vain osasta on mitään kantaa ollenkaan ja elämässäni en ole pilkannut tai nähnyt pilkottavan juuri ketään. Riitoja toki kyllä. Nauraminen toisille on myös lähes aina ihan positiivista tai hyväntahoista.
Nämä eivät ole mitään haukkumista, vaan pohdintaa. Mielenterveyden ongelmia on monella ja sellaisia ihmisiä omaankin tuttavapiiriin kuuluu erilaisia elämiä elämässä, eli mt-ongelma ei automaattisesti estä monipuolista elämistä.
Toinen asia vielä vähän eri näkökulmasta, josta voi olla lohtua: Moni ap:n tyyppinen ilmeisesti ei mene ja tee ja tutustu, vedoten siihen, että se on hankalaa ja vaikeaa ja voi tulla huteja suurellekin vaivalla ihmissuhteissa. Tämä on aivan totta! Myös meille normaalisosiaalisille on välillä aivan jäätävän hirveä lähteä kokeilemaan jotain uutta tai yrittää tutustua ihmisiin (vaikka Tinder-treffeille lähteminen/juoksutapahtumaan osallistuminen/työhaastattelu/hankala rooliristiriita jossain tilaisuudessa). Tosi monta kertaa on tuntunut siltä, että miksi mä teen itselleni tällaista, kun voisin jättää tekemättä.
Silti teen, koska se vie/saattaa viedä parempaan suuntaan jotain. Pakotan itseni. Ja tosiaan monet Tinder-treffit, työhaastattelut ja mitkä lie on menneet aivan tosi huonosti (niin että tuntuu kuin kuolisin ärsytyksen tai häpeään tai pettymykseen). Ja jotkut onnistuu. Ja jotkut on ne jotka ratkaisevasti tuo elämään mielenkiintoa ja kaikkea ihanaa.
Sinäkin saatat tosiaan epäonnistua todella monta kertaa, mutta jälkeen päin se ei haittaa. Yritä ja yritä ja yritä. Ja vielä. Oikein paljon tsemppiä yrityksiin kaikilla elämän aloilla!
Itselläni on ihmisistä hyvin kamaliakin kokemuksia ja voin sanoa, etten todellakaan koskaan ole ajatellut olevani mikään "maailman napa" vaan halunnut olla huomaamaton ja sellainen joka ei missään nimessä olisi huomion keskipiste. Silti olen saanut lukuisia kertoja huomiota juuri ikävällä tavalla. Minua on kiusattu paljon, kommentoitu kaikkia ikävää, uhkailtu. Ulkonäkö, ääni ja kaikki muukin arvosteltu täysin. En koskaan ole halunnut olla ilkeä muille ja senkin takia en ole halunnut riitoja ja niinpä en voi ajatella käytöksessäni olleen syytä muiden toimintaan. En siis ole ansainnut mitään sellaista. Joskus sitä vaan tapaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat todella kamalia ja minusta on luonnollista jos alkaa niidenkin kokemusten takia olla jo itsekin vähän epäileväinen ja luottamus ei ole hyvällä tasolla. Se on ihan luonnollista sen jälkeen jos kokee paljon pahaa. Itsekään en nyt todellakaan mieti kaikkien olevan ikäviä, mutta samalla olen hyvin tarkka keneen luotan ja en halua enää uskoa kenestäkään liian hyvää ja epäilen monesti voinko luottaa, kun se luottamus ollaan petetty monesti.
Itsellä on myös kokemusta siitä, kun toiset ihan oikeasti nauravat minua ja ilkeästi ja silloin sitä tunsi niin suurta häpeää. Senkin vuoksi kaikkea ei voi ottaa vaan huumorin kannalta ja sehän olisikin hyvä keino taas kiistää kiusaaminen jos kaikki olisikin vaan huumoria ja kiusattu tosikko jos siitä mielensä pahoittaa. Täytyy myös muistaa se, että moni "normaalia" elämää elänyt voi olla rohkeampi tutustumaan ihmisiin ja on helpompi mennä yksinkin eri paikkoihin. Tietenkin tajuan sen, että itse se työ täytyy tehdä, mutta samalla sellainen ihminen joka on kokenut paljon ikävää on ihan luonnollisesti arempi kuin joku toinen. Tämän vuoksi moni ei vaan pysty menemään niin helposti vaikka eri tapahtumiin yksin ja se tilanne aiheuttaa jo liian suuren haasteen. Moni myös yrittää saada ystäviä ja mennä eri tapahtumiin sekä muuttaa tilannettaan ja silti ei vaan enää voimat siihen riitä ja itsekin huomaan, etten kaikesta huolimatta ole onnistunut. Jollakin ihmisellä voi olla enemmän jaksamista sen asian suhteen ja toinen taas ei kestä niin paljon. Sen takia minusta tämä kaikki on hyvin monisyistä ja ei voi kostaan ajatella kaikkia yhdeltä kannalta vaan kyllä näihin tilanteisiin liittyy monenlaista. En minäkään pidä ihmisiä pahoina, mutta kyllä se varovaisemmaksi tekee jos on sattunut tapaamaan enemmän niitä ikäviä ja on huonoja kokemuksia ihmisistä hyvin paljon.
Tietty itsekeskeisyys tulee esiin juuri tuossa, että juuri minua on kiusattu, nälvitty, naurettu jne. Kyllä sitä ihan kaikki jossain tilanteessa on saanut osakseen. Toiset vaan kestää sen ja suoriutuu eteenpäin eikä jää noita hautomaan. Kyseiset tilanteet kertoo karusti niistä kiusaajista ja naureskelijoista, ei sinusta.
Tarkoitus oli vaan kertoa miksi välttelen ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.
Vastasit puolestani ( tuon toisen pitkän viestin kirjoittanut) mutta siis ajatus juuri tuo, että tahtoisin muiden ymmärtävän miksi jonkun on vaikeaa toimia ihmisten kanssa "helposti" ja se luottamus voi olla vaikeaa saada. Ei siis mitenkään hakea säälitä tai surkuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mielenterveyspuoleen; minusta jos jollain ihmisellä on sellainen käsitys, että ”kaikki” pilkkaa ja nauraa (tai mitkä ne sanavalinnat olivatkin) on kyseessä jonkinlainen harhaisuus tai mielenterveysongelma. Kertoo siitä, että olettaa tietyllä lailla olevansa jonkinlainen maailman napa (vaikkakin hiljainen), jos ajattelee ”kaikilla” olevan itseensä ylipäätään mitään kantaa. Saatika tuollaista negatiivista.
Jos ajattelee arjessa tapaamiaan ihmisiä, niin vain osasta on mitään kantaa ollenkaan ja elämässäni en ole pilkannut tai nähnyt pilkottavan juuri ketään. Riitoja toki kyllä. Nauraminen toisille on myös lähes aina ihan positiivista tai hyväntahoista.
Nämä eivät ole mitään haukkumista, vaan pohdintaa. Mielenterveyden ongelmia on monella ja sellaisia ihmisiä omaankin tuttavapiiriin kuuluu erilaisia elämiä elämässä, eli mt-ongelma ei automaattisesti estä monipuolista elämistä.
Toinen asia vielä vähän eri näkökulmasta, josta voi olla lohtua: Moni ap:n tyyppinen ilmeisesti ei mene ja tee ja tutustu, vedoten siihen, että se on hankalaa ja vaikeaa ja voi tulla huteja suurellekin vaivalla ihmissuhteissa. Tämä on aivan totta! Myös meille normaalisosiaalisille on välillä aivan jäätävän hirveä lähteä kokeilemaan jotain uutta tai yrittää tutustua ihmisiin (vaikka Tinder-treffeille lähteminen/juoksutapahtumaan osallistuminen/työhaastattelu/hankala rooliristiriita jossain tilaisuudessa). Tosi monta kertaa on tuntunut siltä, että miksi mä teen itselleni tällaista, kun voisin jättää tekemättä.
Silti teen, koska se vie/saattaa viedä parempaan suuntaan jotain. Pakotan itseni. Ja tosiaan monet Tinder-treffit, työhaastattelut ja mitkä lie on menneet aivan tosi huonosti (niin että tuntuu kuin kuolisin ärsytyksen tai häpeään tai pettymykseen). Ja jotkut onnistuu. Ja jotkut on ne jotka ratkaisevasti tuo elämään mielenkiintoa ja kaikkea ihanaa.
Sinäkin saatat tosiaan epäonnistua todella monta kertaa, mutta jälkeen päin se ei haittaa. Yritä ja yritä ja yritä. Ja vielä. Oikein paljon tsemppiä yrityksiin kaikilla elämän aloilla!
Itselläni on ihmisistä hyvin kamaliakin kokemuksia ja voin sanoa, etten todellakaan koskaan ole ajatellut olevani mikään "maailman napa" vaan halunnut olla huomaamaton ja sellainen joka ei missään nimessä olisi huomion keskipiste. Silti olen saanut lukuisia kertoja huomiota juuri ikävällä tavalla. Minua on kiusattu paljon, kommentoitu kaikkia ikävää, uhkailtu. Ulkonäkö, ääni ja kaikki muukin arvosteltu täysin. En koskaan ole halunnut olla ilkeä muille ja senkin takia en ole halunnut riitoja ja niinpä en voi ajatella käytöksessäni olleen syytä muiden toimintaan. En siis ole ansainnut mitään sellaista. Joskus sitä vaan tapaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat todella kamalia ja minusta on luonnollista jos alkaa niidenkin kokemusten takia olla jo itsekin vähän epäileväinen ja luottamus ei ole hyvällä tasolla. Se on ihan luonnollista sen jälkeen jos kokee paljon pahaa. Itsekään en nyt todellakaan mieti kaikkien olevan ikäviä, mutta samalla olen hyvin tarkka keneen luotan ja en halua enää uskoa kenestäkään liian hyvää ja epäilen monesti voinko luottaa, kun se luottamus ollaan petetty monesti.
Itsellä on myös kokemusta siitä, kun toiset ihan oikeasti nauravat minua ja ilkeästi ja silloin sitä tunsi niin suurta häpeää. Senkin vuoksi kaikkea ei voi ottaa vaan huumorin kannalta ja sehän olisikin hyvä keino taas kiistää kiusaaminen jos kaikki olisikin vaan huumoria ja kiusattu tosikko jos siitä mielensä pahoittaa. Täytyy myös muistaa se, että moni "normaalia" elämää elänyt voi olla rohkeampi tutustumaan ihmisiin ja on helpompi mennä yksinkin eri paikkoihin. Tietenkin tajuan sen, että itse se työ täytyy tehdä, mutta samalla sellainen ihminen joka on kokenut paljon ikävää on ihan luonnollisesti arempi kuin joku toinen. Tämän vuoksi moni ei vaan pysty menemään niin helposti vaikka eri tapahtumiin yksin ja se tilanne aiheuttaa jo liian suuren haasteen. Moni myös yrittää saada ystäviä ja mennä eri tapahtumiin sekä muuttaa tilannettaan ja silti ei vaan enää voimat siihen riitä ja itsekin huomaan, etten kaikesta huolimatta ole onnistunut. Jollakin ihmisellä voi olla enemmän jaksamista sen asian suhteen ja toinen taas ei kestä niin paljon. Sen takia minusta tämä kaikki on hyvin monisyistä ja ei voi kostaan ajatella kaikkia yhdeltä kannalta vaan kyllä näihin tilanteisiin liittyy monenlaista. En minäkään pidä ihmisiä pahoina, mutta kyllä se varovaisemmaksi tekee jos on sattunut tapaamaan enemmän niitä ikäviä ja on huonoja kokemuksia ihmisistä hyvin paljon.
Tietty itsekeskeisyys tulee esiin juuri tuossa, että juuri minua on kiusattu, nälvitty, naurettu jne. Kyllä sitä ihan kaikki jossain tilanteessa on saanut osakseen. Toiset vaan kestää sen ja suoriutuu eteenpäin eikä jää noita hautomaan. Kyseiset tilanteet kertoo karusti niistä kiusaajista ja naureskelijoista, ei sinusta.
Jos haluat käsittää väärin niin siitä vaan. Halusin kuitenkin kertoa sen, että monilla on ihan oikeasti niitä sytiä siellä taustalla miksi esim toisiin luottaminen on vaikeaa ja se pitää ymmärtää. Kukaan ei ole samalla viivalla. Jotkut myös toipuvat niistä kokemuksista paremmin ja nopeammin ja se on ihan sallittua jos joku ei niin hyvin toivu. Sinäkin kirjoitit, että jotkut kestää mutta kaikki eivät kestä ja sekin täytyy muistaa. Ei se saa olla mikään häpeä jos heikompi ihminen. Se myös vaikuttaa minkälaisia kokemuksia ihmisillä on. Jos jollekin ollaan sanottu pahasti kerran ja toisella lukemattomia kertoja niin onhan sillä merkitystä. En siis todellakaan halua olla itsekäs, mutta haluaisin, että ihmiset miettisivät asiaa monelta kannalta. Ihminen kun ei ole mikään kone jonka täytyy kestää kaikki. Joskus on ihan sallittua ja inhimillistä olla heikko. Ja enhän minä siitä muita syytä. Tahdon vaan, että toiset ymmärtäisiät, että kenenkään elämä, kokemukset sekä kestävyys ei ole samassa pisteessä. Toisaalta on monia, jotka kokevat kaikki pahaa ja on hyvä, että asioista puhutaan. Muuten se menee niin, että on häpeällistä "valittaa" elämästään ja ei tule puhuttua vaikeista jutuista. Minusta se ei ole oikea suunta vaan kyllä se helpottaa jos saa lukea ihmistä samassa tilanteessa. Ei tämä elämä ole mikään kilpailu vaan jokaisella omanlainen tie kaikesta huolimatta.
Niinpä, olen samaa mieltä. Ja sehän on luonnollista että ajattelee että ”juuri minua” kiusataan koska jokainen kokee elämässään juuri ITSELLE tapahtuvat asiat eikä voi kokea muiden kokemia. Ei se ole mitenkään itsekästä.
Helpottavaa kuulla että muitakin on kiusattu niin helpompi yrittää asennoitua siihen että se ei olisi niin vakavaa omalla kohdalla. Tässä on kuitenkin myös se että kun itseä ei nää objektiivisesti, helppo sanoa muille että ei sulla oo mitään hätää mutta itseä ei nää niin joten voi jäädä täysin pimentoon miten muut näkevät minut joten vaikea sitten muuttaa sellaisia asioita joita ei itse tajua.
Jos opiskelet vielä, yliopistoilla ainakin on paljon kerhoja ja muuta ilmaista toimintaa. Kannattaa käydä edes katsomassa! Minullakaan ei ole tällä haavaa kavereita tai muuta, mutta aion liittyä syksyllä muutamaan kerhoon ja hankkia myös jonkun muun harrastuksen, hyvin todennäköisesti menen jollekkin tanssikurssille.
Kannattaa alkaa tekemään sellaisia asioita, mistä on pitkään haaveillut. Tehdä vaikka bucket list ja etsiä omassa kaupungissa olevia tapahtumia. Yllättävän paljon on kaikkia ilmaistapahtumia ja niissä voi tavata uusia ihmisiä. Myös naapureista voi löytää kavereita, itse kaveeraan naapurin mummon kanssa, käydään toistemme luona kahvilla ja semmosta, vaikka ikäeroa onkin vähän päälle 60v.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös oppinut nykyään että jos joku tuntematon alkaa ilkeäksi, kävelen suoraan pois tilanteesta, saatan jopa sanoa jotain töykeää takaisin ennen kuin kävelen. Olen oppinut että rajoja ei saa ylittää, ja suuttumus tulee ulos, olin ennen koulukiusattu ja aiempi tapani oli mennä ihan lukkoon ja kuunnella kiusaamisia ihan kuin en olisi silti paikalla. Onkohan dissosiaatiota tms
Minulle tuo dissosiaatio ja depersonalisaatio on tuttua ja olleet elämässäni mukana jo yli 10-vuotta sieltä yläkoulusta lähtien. Muistan kun yritin äidilleni selittää outoa oloa ja sitä kuin kaikki menisi jossain sumussa ja oli sellainen epätodellinen olo. Uskon kiusaamisella ja sillä kun jäin ihan yksin olevan vaikutusta tähän. Edelleen olen monesti kuin jossain muualla ja juuri niissä kiusaamistilanteissa tavallaan aina mietin, että ei tätä tapahdu minulle ja tämä on vaan jotain "elokuvaa". Tässä vaan huomaa sen kuinka elämä vaan menee kuin ohi ja ei saa mistään kiinni ja muista kunnolla viime vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mielenterveyspuoleen; minusta jos jollain ihmisellä on sellainen käsitys, että ”kaikki” pilkkaa ja nauraa (tai mitkä ne sanavalinnat olivatkin) on kyseessä jonkinlainen harhaisuus tai mielenterveysongelma. Kertoo siitä, että olettaa tietyllä lailla olevansa jonkinlainen maailman napa (vaikkakin hiljainen), jos ajattelee ”kaikilla” olevan itseensä ylipäätään mitään kantaa. Saatika tuollaista negatiivista.
Jos ajattelee arjessa tapaamiaan ihmisiä, niin vain osasta on mitään kantaa ollenkaan ja elämässäni en ole pilkannut tai nähnyt pilkottavan juuri ketään. Riitoja toki kyllä. Nauraminen toisille on myös lähes aina ihan positiivista tai hyväntahoista.
Nämä eivät ole mitään haukkumista, vaan pohdintaa. Mielenterveyden ongelmia on monella ja sellaisia ihmisiä omaankin tuttavapiiriin kuuluu erilaisia elämiä elämässä, eli mt-ongelma ei automaattisesti estä monipuolista elämistä.
Toinen asia vielä vähän eri näkökulmasta, josta voi olla lohtua: Moni ap:n tyyppinen ilmeisesti ei mene ja tee ja tutustu, vedoten siihen, että se on hankalaa ja vaikeaa ja voi tulla huteja suurellekin vaivalla ihmissuhteissa. Tämä on aivan totta! Myös meille normaalisosiaalisille on välillä aivan jäätävän hirveä lähteä kokeilemaan jotain uutta tai yrittää tutustua ihmisiin (vaikka Tinder-treffeille lähteminen/juoksutapahtumaan osallistuminen/työhaastattelu/hankala rooliristiriita jossain tilaisuudessa). Tosi monta kertaa on tuntunut siltä, että miksi mä teen itselleni tällaista, kun voisin jättää tekemättä.
Silti teen, koska se vie/saattaa viedä parempaan suuntaan jotain. Pakotan itseni. Ja tosiaan monet Tinder-treffit, työhaastattelut ja mitkä lie on menneet aivan tosi huonosti (niin että tuntuu kuin kuolisin ärsytyksen tai häpeään tai pettymykseen). Ja jotkut onnistuu. Ja jotkut on ne jotka ratkaisevasti tuo elämään mielenkiintoa ja kaikkea ihanaa.
Sinäkin saatat tosiaan epäonnistua todella monta kertaa, mutta jälkeen päin se ei haittaa. Yritä ja yritä ja yritä. Ja vielä. Oikein paljon tsemppiä yrityksiin kaikilla elämän aloilla!
Toi on vähän törkeää olettaa että jotenkin kuvittelisin nuo asiat, ei kukaan huvikseen niitä ajattele. Jos näen että minulle joku nauraa ja ilmeilee suoraan naamani edessä niin ei se ole kyllä mitään kuvittelua tai luuloa että olisin maailman napa. Toki voi olla etteivät aina tarkoita sitä pahalla mutta tuo on nyt tapahtunut sen verran usein eri tilanteissa niin kyllä se alkaa häiritsemään ja ottamaan päähän. Tulee olo että teenkö jotain väärin vaikka en itse tajua, tämä on siinä ärsyttävintä kun ei tiedä.
Kiusaamista on ollut jonkun verran että varmaan tämä ihmispelko johtuu siitä.Mulla on myös sosiaalista kömpelöyttä enkä oikein onnistu olemaan pidetty sen kummemmin työelämässä kuin kaverisuhteissakaan, vaikka kummankaan tilanne ei ole nollissa, niin usein ei mene ihan toivotusti ja miettii että teenkö tietämättäni jotain väärin. Mutta eroa tilanteeseesi on siinä, että väitän että mulle ei ole kukaan nauranut tai ilmeillyt peruskoulun loppumisen jälkeen! Pikemminkin niissä tilanteissa joista myöhemmin selviää että toinen osapuoli on kokenut käyttäytymiseni jotenkin negatiivisesti, en ole itse huomannut siitä mitään viitettä. Olen varmaan jotenkin sokea sellaisille piiloilkeyksille jotka eivät ole samalla tavalla avoimia kuin yläastelaisten, mutta tulee kyllä mieleen että sinä taidat edustaa jotain toista ääripäätä. Et varmaankaan kuvittele, mutta tulkitset ehkä hirveän herkästi ihmisten reaktioissa naurua sinulle tms. Oikeasti useimmat ihmiset ovat sen verran kohteliaita, että pyrkivät olemaan näyttämättä tuollaisia asioita suoraan.
Kerron nyt sitten esimerkkejä kun ette nyt näytä haluavan uskoa: pari kertaa sama henkilö kysyi minulta mitä kuuluu ja kun vastasin hänelle että ”ihan hyvää, entä sinulle?” Hän ei vastaa takaisin vaan alkaa nauramaan, toisen kerran katsoi kaveriaan ja alkoi nauramaan kaverinsa kanssa eli ikäänkuin kysyi tahalleen nähdäkseen reaktioni eikä siksi että oikeasti kiinnostaisi. Jälkeenpäin mietin että ehkä näytin säikähtäneeltä tai jotain kun minulle puhuttiin.
Toinen esimerkki, kysyn asiakaspalvelijalta jotain ja hän ei vastaa vaan ottaa huvittuneen ilmeen ja katsoo merkitsevästi toista työntekijää vieressään jolloin molemmat naurahtavat.
Kolmas esimerkki, sanon jotakin ja joku samassa tilassa matkii perässä sanomaani.
Neljäs esimerkki, täysin tuntematon nainen alkaa haukkua minua rumaksi ja sanoo ettei pidä mistään minussa.
Toki näitä ei tapahdu koko ajan mutta tarpeeksi että se häiritsee ja ärsyttää että mitä oikein teen että ihmiset kokevat että tuollainen käytös on ok.Käsittämätöntä. En muista koskaan nähneeni tuollaista käyttäytymistä itseeni enkä muihin kohdistuen. Olen ilmeisesti vielä sokeampi tällaiselle kuin luulinkaan. T. se jolle vastasit.
Yllätys, tuskin sitä kaikille tapahtuukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mielenterveyspuoleen; minusta jos jollain ihmisellä on sellainen käsitys, että ”kaikki” pilkkaa ja nauraa (tai mitkä ne sanavalinnat olivatkin) on kyseessä jonkinlainen harhaisuus tai mielenterveysongelma. Kertoo siitä, että olettaa tietyllä lailla olevansa jonkinlainen maailman napa (vaikkakin hiljainen), jos ajattelee ”kaikilla” olevan itseensä ylipäätään mitään kantaa. Saatika tuollaista negatiivista.
Jos ajattelee arjessa tapaamiaan ihmisiä, niin vain osasta on mitään kantaa ollenkaan ja elämässäni en ole pilkannut tai nähnyt pilkottavan juuri ketään. Riitoja toki kyllä. Nauraminen toisille on myös lähes aina ihan positiivista tai hyväntahoista.
Nämä eivät ole mitään haukkumista, vaan pohdintaa. Mielenterveyden ongelmia on monella ja sellaisia ihmisiä omaankin tuttavapiiriin kuuluu erilaisia elämiä elämässä, eli mt-ongelma ei automaattisesti estä monipuolista elämistä.
Toinen asia vielä vähän eri näkökulmasta, josta voi olla lohtua: Moni ap:n tyyppinen ilmeisesti ei mene ja tee ja tutustu, vedoten siihen, että se on hankalaa ja vaikeaa ja voi tulla huteja suurellekin vaivalla ihmissuhteissa. Tämä on aivan totta! Myös meille normaalisosiaalisille on välillä aivan jäätävän hirveä lähteä kokeilemaan jotain uutta tai yrittää tutustua ihmisiin (vaikka Tinder-treffeille lähteminen/juoksutapahtumaan osallistuminen/työhaastattelu/hankala rooliristiriita jossain tilaisuudessa). Tosi monta kertaa on tuntunut siltä, että miksi mä teen itselleni tällaista, kun voisin jättää tekemättä.
Silti teen, koska se vie/saattaa viedä parempaan suuntaan jotain. Pakotan itseni. Ja tosiaan monet Tinder-treffit, työhaastattelut ja mitkä lie on menneet aivan tosi huonosti (niin että tuntuu kuin kuolisin ärsytyksen tai häpeään tai pettymykseen). Ja jotkut onnistuu. Ja jotkut on ne jotka ratkaisevasti tuo elämään mielenkiintoa ja kaikkea ihanaa.
Sinäkin saatat tosiaan epäonnistua todella monta kertaa, mutta jälkeen päin se ei haittaa. Yritä ja yritä ja yritä. Ja vielä. Oikein paljon tsemppiä yrityksiin kaikilla elämän aloilla!
Itselläni on ihmisistä hyvin kamaliakin kokemuksia ja voin sanoa, etten todellakaan koskaan ole ajatellut olevani mikään "maailman napa" vaan halunnut olla huomaamaton ja sellainen joka ei missään nimessä olisi huomion keskipiste. Silti olen saanut lukuisia kertoja huomiota juuri ikävällä tavalla. Minua on kiusattu paljon, kommentoitu kaikkia ikävää, uhkailtu. Ulkonäkö, ääni ja kaikki muukin arvosteltu täysin. En koskaan ole halunnut olla ilkeä muille ja senkin takia en ole halunnut riitoja ja niinpä en voi ajatella käytöksessäni olleen syytä muiden toimintaan. En siis ole ansainnut mitään sellaista. Joskus sitä vaan tapaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat todella kamalia ja minusta on luonnollista jos alkaa niidenkin kokemusten takia olla jo itsekin vähän epäileväinen ja luottamus ei ole hyvällä tasolla. Se on ihan luonnollista sen jälkeen jos kokee paljon pahaa. Itsekään en nyt todellakaan mieti kaikkien olevan ikäviä, mutta samalla olen hyvin tarkka keneen luotan ja en halua enää uskoa kenestäkään liian hyvää ja epäilen monesti voinko luottaa, kun se luottamus ollaan petetty monesti.
Itsellä on myös kokemusta siitä, kun toiset ihan oikeasti nauravat minua ja ilkeästi ja silloin sitä tunsi niin suurta häpeää. Senkin vuoksi kaikkea ei voi ottaa vaan huumorin kannalta ja sehän olisikin hyvä keino taas kiistää kiusaaminen jos kaikki olisikin vaan huumoria ja kiusattu tosikko jos siitä mielensä pahoittaa. Täytyy myös muistaa se, että moni "normaalia" elämää elänyt voi olla rohkeampi tutustumaan ihmisiin ja on helpompi mennä yksinkin eri paikkoihin. Tietenkin tajuan sen, että itse se työ täytyy tehdä, mutta samalla sellainen ihminen joka on kokenut paljon ikävää on ihan luonnollisesti arempi kuin joku toinen. Tämän vuoksi moni ei vaan pysty menemään niin helposti vaikka eri tapahtumiin yksin ja se tilanne aiheuttaa jo liian suuren haasteen. Moni myös yrittää saada ystäviä ja mennä eri tapahtumiin sekä muuttaa tilannettaan ja silti ei vaan enää voimat siihen riitä ja itsekin huomaan, etten kaikesta huolimatta ole onnistunut. Jollakin ihmisellä voi olla enemmän jaksamista sen asian suhteen ja toinen taas ei kestä niin paljon. Sen takia minusta tämä kaikki on hyvin monisyistä ja ei voi kostaan ajatella kaikkia yhdeltä kannalta vaan kyllä näihin tilanteisiin liittyy monenlaista. En minäkään pidä ihmisiä pahoina, mutta kyllä se varovaisemmaksi tekee jos on sattunut tapaamaan enemmän niitä ikäviä ja on huonoja kokemuksia ihmisistä hyvin paljon.
Tietty itsekeskeisyys tulee esiin juuri tuossa, että juuri minua on kiusattu, nälvitty, naurettu jne. Kyllä sitä ihan kaikki jossain tilanteessa on saanut osakseen. Toiset vaan kestää sen ja suoriutuu eteenpäin eikä jää noita hautomaan. Kyseiset tilanteet kertoo karusti niistä kiusaajista ja naureskelijoista, ei sinusta.
Tarkoitus oli vaan kertoa miksi välttelen ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.
Tarkoitus oli kysyä, että miksi sinä annat heille tuollaisen vallan omaan persoonaasi ja toimintaasi? Mitä välität näistä tyypeistä, jotka ajattelemattomuuttaan tai tahallista ilkeyttään vttuilee, hymyilee sinusta väärällä tavalla tai eivät muuten reagoi si.uun niinkuin toivot?
Vierailija kirjoitti:
Jos opiskelet vielä, yliopistoilla ainakin on paljon kerhoja ja muuta ilmaista toimintaa. Kannattaa käydä edes katsomassa! Minullakaan ei ole tällä haavaa kavereita tai muuta, mutta aion liittyä syksyllä muutamaan kerhoon ja hankkia myös jonkun muun harrastuksen, hyvin todennäköisesti menen jollekkin tanssikurssille.
Kannattaa alkaa tekemään sellaisia asioita, mistä on pitkään haaveillut. Tehdä vaikka bucket list ja etsiä omassa kaupungissa olevia tapahtumia. Yllättävän paljon on kaikkia ilmaistapahtumia ja niissä voi tavata uusia ihmisiä. Myös naapureista voi löytää kavereita, itse kaveeraan naapurin mummon kanssa, käydään toistemme luona kahvilla ja semmosta, vaikka ikäeroa onkin vähän päälle 60v.
Joo olen tehnytkin ja yliopistoon yritän hakea.
Oho, onpas erikoista. Kuulostaa kyllä hauskalta, pitäisköhän minunkin etsiä itselleni mummo kaveriksi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mielenterveyspuoleen; minusta jos jollain ihmisellä on sellainen käsitys, että ”kaikki” pilkkaa ja nauraa (tai mitkä ne sanavalinnat olivatkin) on kyseessä jonkinlainen harhaisuus tai mielenterveysongelma. Kertoo siitä, että olettaa tietyllä lailla olevansa jonkinlainen maailman napa (vaikkakin hiljainen), jos ajattelee ”kaikilla” olevan itseensä ylipäätään mitään kantaa. Saatika tuollaista negatiivista.
Jos ajattelee arjessa tapaamiaan ihmisiä, niin vain osasta on mitään kantaa ollenkaan ja elämässäni en ole pilkannut tai nähnyt pilkottavan juuri ketään. Riitoja toki kyllä. Nauraminen toisille on myös lähes aina ihan positiivista tai hyväntahoista.
Nämä eivät ole mitään haukkumista, vaan pohdintaa. Mielenterveyden ongelmia on monella ja sellaisia ihmisiä omaankin tuttavapiiriin kuuluu erilaisia elämiä elämässä, eli mt-ongelma ei automaattisesti estä monipuolista elämistä.
Toinen asia vielä vähän eri näkökulmasta, josta voi olla lohtua: Moni ap:n tyyppinen ilmeisesti ei mene ja tee ja tutustu, vedoten siihen, että se on hankalaa ja vaikeaa ja voi tulla huteja suurellekin vaivalla ihmissuhteissa. Tämä on aivan totta! Myös meille normaalisosiaalisille on välillä aivan jäätävän hirveä lähteä kokeilemaan jotain uutta tai yrittää tutustua ihmisiin (vaikka Tinder-treffeille lähteminen/juoksutapahtumaan osallistuminen/työhaastattelu/hankala rooliristiriita jossain tilaisuudessa). Tosi monta kertaa on tuntunut siltä, että miksi mä teen itselleni tällaista, kun voisin jättää tekemättä.
Silti teen, koska se vie/saattaa viedä parempaan suuntaan jotain. Pakotan itseni. Ja tosiaan monet Tinder-treffit, työhaastattelut ja mitkä lie on menneet aivan tosi huonosti (niin että tuntuu kuin kuolisin ärsytyksen tai häpeään tai pettymykseen). Ja jotkut onnistuu. Ja jotkut on ne jotka ratkaisevasti tuo elämään mielenkiintoa ja kaikkea ihanaa.
Sinäkin saatat tosiaan epäonnistua todella monta kertaa, mutta jälkeen päin se ei haittaa. Yritä ja yritä ja yritä. Ja vielä. Oikein paljon tsemppiä yrityksiin kaikilla elämän aloilla!
Toi on vähän törkeää olettaa että jotenkin kuvittelisin nuo asiat, ei kukaan huvikseen niitä ajattele. Jos näen että minulle joku nauraa ja ilmeilee suoraan naamani edessä niin ei se ole kyllä mitään kuvittelua tai luuloa että olisin maailman napa. Toki voi olla etteivät aina tarkoita sitä pahalla mutta tuo on nyt tapahtunut sen verran usein eri tilanteissa niin kyllä se alkaa häiritsemään ja ottamaan päähän. Tulee olo että teenkö jotain väärin vaikka en itse tajua, tämä on siinä ärsyttävintä kun ei tiedä.
Kiusaamista on ollut jonkun verran että varmaan tämä ihmispelko johtuu siitä.Mulla on myös sosiaalista kömpelöyttä enkä oikein onnistu olemaan pidetty sen kummemmin työelämässä kuin kaverisuhteissakaan, vaikka kummankaan tilanne ei ole nollissa, niin usein ei mene ihan toivotusti ja miettii että teenkö tietämättäni jotain väärin. Mutta eroa tilanteeseesi on siinä, että väitän että mulle ei ole kukaan nauranut tai ilmeillyt peruskoulun loppumisen jälkeen! Pikemminkin niissä tilanteissa joista myöhemmin selviää että toinen osapuoli on kokenut käyttäytymiseni jotenkin negatiivisesti, en ole itse huomannut siitä mitään viitettä. Olen varmaan jotenkin sokea sellaisille piiloilkeyksille jotka eivät ole samalla tavalla avoimia kuin yläastelaisten, mutta tulee kyllä mieleen että sinä taidat edustaa jotain toista ääripäätä. Et varmaankaan kuvittele, mutta tulkitset ehkä hirveän herkästi ihmisten reaktioissa naurua sinulle tms. Oikeasti useimmat ihmiset ovat sen verran kohteliaita, että pyrkivät olemaan näyttämättä tuollaisia asioita suoraan.
Kerron nyt sitten esimerkkejä kun ette nyt näytä haluavan uskoa: pari kertaa sama henkilö kysyi minulta mitä kuuluu ja kun vastasin hänelle että ”ihan hyvää, entä sinulle?” Hän ei vastaa takaisin vaan alkaa nauramaan, toisen kerran katsoi kaveriaan ja alkoi nauramaan kaverinsa kanssa eli ikäänkuin kysyi tahalleen nähdäkseen reaktioni eikä siksi että oikeasti kiinnostaisi. Jälkeenpäin mietin että ehkä näytin säikähtäneeltä tai jotain kun minulle puhuttiin.
Toinen esimerkki, kysyn asiakaspalvelijalta jotain ja hän ei vastaa vaan ottaa huvittuneen ilmeen ja katsoo merkitsevästi toista työntekijää vieressään jolloin molemmat naurahtavat.
Kolmas esimerkki, sanon jotakin ja joku samassa tilassa matkii perässä sanomaani.
Neljäs esimerkki, täysin tuntematon nainen alkaa haukkua minua rumaksi ja sanoo ettei pidä mistään minussa.
Toki näitä ei tapahdu koko ajan mutta tarpeeksi että se häiritsee ja ärsyttää että mitä oikein teen että ihmiset kokevat että tuollainen käytös on ok.
Ja kaikki te ootte 14 v? Miksi ihmeessä aikuinen ihminen jäisi hautomaan toisten ilmeitä tai muutakaan käytöstä. Ehkä sinun kannattaisi harkita jotain terapiaa, että selviydyt noista koettelemuksistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mielenterveyspuoleen; minusta jos jollain ihmisellä on sellainen käsitys, että ”kaikki” pilkkaa ja nauraa (tai mitkä ne sanavalinnat olivatkin) on kyseessä jonkinlainen harhaisuus tai mielenterveysongelma. Kertoo siitä, että olettaa tietyllä lailla olevansa jonkinlainen maailman napa (vaikkakin hiljainen), jos ajattelee ”kaikilla” olevan itseensä ylipäätään mitään kantaa. Saatika tuollaista negatiivista.
Jos ajattelee arjessa tapaamiaan ihmisiä, niin vain osasta on mitään kantaa ollenkaan ja elämässäni en ole pilkannut tai nähnyt pilkottavan juuri ketään. Riitoja toki kyllä. Nauraminen toisille on myös lähes aina ihan positiivista tai hyväntahoista.
Nämä eivät ole mitään haukkumista, vaan pohdintaa. Mielenterveyden ongelmia on monella ja sellaisia ihmisiä omaankin tuttavapiiriin kuuluu erilaisia elämiä elämässä, eli mt-ongelma ei automaattisesti estä monipuolista elämistä.
Toinen asia vielä vähän eri näkökulmasta, josta voi olla lohtua: Moni ap:n tyyppinen ilmeisesti ei mene ja tee ja tutustu, vedoten siihen, että se on hankalaa ja vaikeaa ja voi tulla huteja suurellekin vaivalla ihmissuhteissa. Tämä on aivan totta! Myös meille normaalisosiaalisille on välillä aivan jäätävän hirveä lähteä kokeilemaan jotain uutta tai yrittää tutustua ihmisiin (vaikka Tinder-treffeille lähteminen/juoksutapahtumaan osallistuminen/työhaastattelu/hankala rooliristiriita jossain tilaisuudessa). Tosi monta kertaa on tuntunut siltä, että miksi mä teen itselleni tällaista, kun voisin jättää tekemättä.
Silti teen, koska se vie/saattaa viedä parempaan suuntaan jotain. Pakotan itseni. Ja tosiaan monet Tinder-treffit, työhaastattelut ja mitkä lie on menneet aivan tosi huonosti (niin että tuntuu kuin kuolisin ärsytyksen tai häpeään tai pettymykseen). Ja jotkut onnistuu. Ja jotkut on ne jotka ratkaisevasti tuo elämään mielenkiintoa ja kaikkea ihanaa.
Sinäkin saatat tosiaan epäonnistua todella monta kertaa, mutta jälkeen päin se ei haittaa. Yritä ja yritä ja yritä. Ja vielä. Oikein paljon tsemppiä yrityksiin kaikilla elämän aloilla!
Toi on vähän törkeää olettaa että jotenkin kuvittelisin nuo asiat, ei kukaan huvikseen niitä ajattele. Jos näen että minulle joku nauraa ja ilmeilee suoraan naamani edessä niin ei se ole kyllä mitään kuvittelua tai luuloa että olisin maailman napa. Toki voi olla etteivät aina tarkoita sitä pahalla mutta tuo on nyt tapahtunut sen verran usein eri tilanteissa niin kyllä se alkaa häiritsemään ja ottamaan päähän. Tulee olo että teenkö jotain väärin vaikka en itse tajua, tämä on siinä ärsyttävintä kun ei tiedä.
Kiusaamista on ollut jonkun verran että varmaan tämä ihmispelko johtuu siitä.Mulla on myös sosiaalista kömpelöyttä enkä oikein onnistu olemaan pidetty sen kummemmin työelämässä kuin kaverisuhteissakaan, vaikka kummankaan tilanne ei ole nollissa, niin usein ei mene ihan toivotusti ja miettii että teenkö tietämättäni jotain väärin. Mutta eroa tilanteeseesi on siinä, että väitän että mulle ei ole kukaan nauranut tai ilmeillyt peruskoulun loppumisen jälkeen! Pikemminkin niissä tilanteissa joista myöhemmin selviää että toinen osapuoli on kokenut käyttäytymiseni jotenkin negatiivisesti, en ole itse huomannut siitä mitään viitettä. Olen varmaan jotenkin sokea sellaisille piiloilkeyksille jotka eivät ole samalla tavalla avoimia kuin yläastelaisten, mutta tulee kyllä mieleen että sinä taidat edustaa jotain toista ääripäätä. Et varmaankaan kuvittele, mutta tulkitset ehkä hirveän herkästi ihmisten reaktioissa naurua sinulle tms. Oikeasti useimmat ihmiset ovat sen verran kohteliaita, että pyrkivät olemaan näyttämättä tuollaisia asioita suoraan.
Kerron nyt sitten esimerkkejä kun ette nyt näytä haluavan uskoa: pari kertaa sama henkilö kysyi minulta mitä kuuluu ja kun vastasin hänelle että ”ihan hyvää, entä sinulle?” Hän ei vastaa takaisin vaan alkaa nauramaan, toisen kerran katsoi kaveriaan ja alkoi nauramaan kaverinsa kanssa eli ikäänkuin kysyi tahalleen nähdäkseen reaktioni eikä siksi että oikeasti kiinnostaisi. Jälkeenpäin mietin että ehkä näytin säikähtäneeltä tai jotain kun minulle puhuttiin.
Toinen esimerkki, kysyn asiakaspalvelijalta jotain ja hän ei vastaa vaan ottaa huvittuneen ilmeen ja katsoo merkitsevästi toista työntekijää vieressään jolloin molemmat naurahtavat.
Kolmas esimerkki, sanon jotakin ja joku samassa tilassa matkii perässä sanomaani.
Neljäs esimerkki, täysin tuntematon nainen alkaa haukkua minua rumaksi ja sanoo ettei pidä mistään minussa.
Toki näitä ei tapahdu koko ajan mutta tarpeeksi että se häiritsee ja ärsyttää että mitä oikein teen että ihmiset kokevat että tuollainen käytös on ok.Ja kaikki te ootte 14 v? Miksi ihmeessä aikuinen ihminen jäisi hautomaan toisten ilmeitä tai muutakaan käytöstä. Ehkä sinun kannattaisi harkita jotain terapiaa, että selviydyt noista koettelemuksistasi.
Huoh. Jos kohtaa tollasta käytöstä niin miksi olisi sellaisten kanssa tekemisissä? Siitä tässä oli kyse, eikä mistään selviytymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä ne muut ikäisesti sitten ovat tehneet sellaista, mitä sinä et ole?
Juu, taidat olla asperger. Se on ihan ok mutta ihmiset tulee haistamaan sen sinusta sekunnissa loppuelämäsi vaikka kuinka koitat kompensoida. Tai eivät siis tajua diagnoosia mutta että sinussa on jotain erilaista. Etsi assiseuraa ja koittakaa kestää toistenne epätäydellisyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assit traumatisoituu usein, koska maailma ei todellakaan kohtele heitä edes inhimillisen asiallisesti, saati hyvin.
Se sitten moninkertaistaa vaikeudet.
Vierailija kirjoitti:
Assit traumatisoituu usein, koska maailma ei todellakaan kohtele heitä edes inhimillisen asiallisesti, saati hyvin.
Se sitten moninkertaistaa vaikeudet.
Eiköhän monia ihmisiä ole kiusattu elämässä, ei se tarkoita että olisi joku asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, taidat olla asperger. Se on ihan ok mutta ihmiset tulee haistamaan sen sinusta sekunnissa loppuelämäsi vaikka kuinka koitat kompensoida. Tai eivät siis tajua diagnoosia mutta että sinussa on jotain erilaista. Etsi assiseuraa ja koittakaa kestää toistenne epätäydellisyyksiä.
Juujuu sekin vielä 😂
Jos menet opiskelemaan ja haluat kavereita niin pyri pääsemään mukaan lukupiireihin, ja mene mukaan kaikkiin bileisiin ainakin sen verran että pääsisit etkoille mukaan. Oma kokemus on että ei siellä koulussa varsinaisesti tutustu, vaan vasta vapaa-ajalla ja alkoholin auttamana muut uskaltaa avautua yhtään. Silloin kuuntele ja nyökkäile.
Vierailija kirjoitti:
Jos menet opiskelemaan ja haluat kavereita niin pyri pääsemään mukaan lukupiireihin, ja mene mukaan kaikkiin bileisiin ainakin sen verran että pääsisit etkoille mukaan. Oma kokemus on että ei siellä koulussa varsinaisesti tutustu, vaan vasta vapaa-ajalla ja alkoholin auttamana muut uskaltaa avautua yhtään. Silloin kuuntele ja nyökkäile.
Vaikka ensimmäinen ajatuksesi olisi että opit paremmin yksin rauhassa lukemalla. Lue yksin rauhassa joskus muulloin, mutta mene sinne lukupiiriin mukaan ja edistä että lukupiirillä olisi vielä whatsappryhmä vapaamuotoiseenkin keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Jos menet opiskelemaan ja haluat kavereita niin pyri pääsemään mukaan lukupiireihin, ja mene mukaan kaikkiin bileisiin ainakin sen verran että pääsisit etkoille mukaan. Oma kokemus on että ei siellä koulussa varsinaisesti tutustu, vaan vasta vapaa-ajalla ja alkoholin auttamana muut uskaltaa avautua yhtään. Silloin kuuntele ja nyökkäile.
Joo ongelma onkin se etten halua kännäillä, luulen että se jo riittää ulkopuolisuuteen. Kai sinne voi silti mennä mutta, en tiedä vastaanotosta.
Se on ongelma vain jos haluat.
Jos haluat tutustua muihin, menet mukaan etkä tee itsestäsi tai varsinkaan juomattomuudestasi numeroa.
Siellä on aina ihmisiä jotka ei juo. Lasiin jotain värillistä ja hiljakseen tyhjentelet. Jos joku ehdottaa jotain päihteellistä, vastaat että kiitti, otin just äsken. Päihteiden käyttö on ihan oikeasti ihan vain ihmisen oma asia, et ole velvollinenkaan tilittämään sitä kenellekään. Osa menee kännissä sellaiseen tilaan että luulee että kaikkien pitää nyt ottaa että kaikilla on "yhtä kivaa" kuin heillä. Ei siihen tarvi lähteä mukaan. Hymyilet vaan ja nyökkäät että kiva. Jos näittä öykkääjiä houkuttelee väittelyyn, Ei siinä voita kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assit traumatisoituu usein, koska maailma ei todellakaan kohtele heitä edes inhimillisen asiallisesti, saati hyvin.
Se sitten moninkertaistaa vaikeudet.
Eiköhän monia ihmisiä ole kiusattu elämässä, ei se tarkoita että olisi joku asperger.
Suosittelen logiikan opintoja. Jos x kuuluu ryhmään y. Onko kaikki y x?
Alue: Aihe vapaa
Käsittämätöntä. En muista koskaan nähneeni tuollaista käyttäytymistä itseeni enkä muihin kohdistuen. Olen ilmeisesti vielä sokeampi tällaiselle kuin luulinkaan. T. se jolle vastasit.