Olen 23-vuotias ja tuntuu etten ole tehnyt mitään mitä monet ikäiseni ovat

Mulla oli samanlaista. Olin neitsyt 26v. asti mutta en omasta tahdosta. Mun aika meni töissä ja kotona. En käynyt yksin missään. Nuorena olin tosi ujo ja arka. Mikä selittyy osin lapsuuden tapahtumista.

Voisin alkaa ap:n tai hänen kaltaisensa kanssa kaverisuhteeseen vaikka itsellä on ikää pari kymmentä vuotta enemmän. Oman ikäisten kanssa ei tunnu olevan mitään yhteistä. Ja ei, tämä ei tarkoita limaista seksinjanoa :D

 

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Olen N37. Ei puolisoa, ei omaa asuntoa, työt on onnetonta pätkää 0-sopimuksella, ei ajokorttia, ei autoa. Olen asunut nykyisessä kotikaupungissani yli 10 vuotta ja olen saanut sinä aikana yhden ystävän. En edes kavereita! Viimeksi "säädin" seurustella 1,5 vuotta 21-vuotiaana. En varmaan kohta enää edes muista miltä mies näyttää alasti :'D Olen unohtanut, miltä tuntuu suudella tai pitää toista kädestä.

Tässä iässä tämä erilaisuus muihin korostuu vielä enemmän kuin parikymppisenä, kun muut elävät kiirellisiä ruuhkavuosia ja itse lähinnä pyörittelet sormia kotonasi yksiksesi että "Jaha. Mitähän tänään? Lisää mökkihöperyyttä ja eioota töistä?"

Mennäänkö treffeille?

Ei ole ystävää. Ei ole omistusasuntoa, autoa tms. Asun yksin vuokralla.

N50

Oletko kiinnostunut urheilusta? Tulin ehdottamaan jotain höntsä-joukkueurheilua. Aloitin itse super ujona erään joukkuelajin koska halusin sitä liikuntaa, en niinkään ihmisiä.. Ekat puoli vuotta kävin treeneissä suurin piirtein mykkänä ja ujona, toki tervehdin ja olin mukana tilanteissa. Mutta nykyään, kaksi vuotta myöhemmin, small talkaan sujuvasti ja olen saanut yhden ystävän sekä useampia kavereita. Ikäisiäni ja vanhempia.

Aina on joku siellä aikuisten joukkueessa joka haluaa tutustua ja ottaa mukaan. Ja oikeassa joukkueessa saa lämmetä ihan omaan tahtiin :) Ja kun mennään se laji edellä niin ei ole paineita sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Sori vaa, en halua yleistää yhtä 23v:tä kaikkiin 23 vuotiaisiin mutta kui taas _otsikon perusteella_ mul tuli mieleen se yks 23v nainen joka aloitti uudestaan ja uudestaan keskustelun siitä kun valitti omaa eläämäänsä, ja joka oli pilattu mutta apua ei huolinut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisuutta voit oppia esim mielenterveysyhdistyksissä. Etsi mtkl:n sivulta lähin.

Ei ihmisiä kannata pelätä, useimmilla on joku suurempi tai pienempi vaiva.

Voit toki valmistautua vaikka matkustelua kielten opiskelulla.

Miten siellä muka opitaan sosiaalisuutta?

Kyllä ne nyt vaan pelottaa, ne tuomitsee, haukkuu ja nauraa.

Esimerkiksi opettelemalla pois tuollaisista vääristyneistä ajatusmalleista. 

Miten vääristynyt jos niin tapahtuu minulle usein?

Ei sinun/teidän ongelma ole yksinäisyys. Sinä/te olette yksinäisiä koska teillä heittää latvasta. Hoitoa on.

Aika pipi on oltava, että naurua pelkää ja kuvittelee sen olevan pahantahtoista ja kohdistuvan aina itseen.

Outoa sekin, ettette opiskele/käy töissä. Tehän olette syrjäytyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Sori vaa, en halua yleistää yhtä 23v:tä kaikkiin 23 vuotiaisiin mutta kui taas _otsikon perusteella_ mul tuli mieleen se yks 23v nainen joka aloitti uudestaan ja uudestaan keskustelun siitä kun valitti omaa eläämäänsä, ja joka oli pilattu mutta apua ei huolinut?

"Elämäni ollaan pilattu"-trolli. Luulin äitihulluksi. Kellään mitään havaintoa äitihullusta? Onko tyyppi hoidossa kun on hiljaista?

Itse olen myös 23vuotias. Sosiaaliset tilanteet pelottaa, mutta ihmeen kumman kaupalla sain vakipaikan töistä!!! Miesvaltainen ala tosin.. voisikos se vaikuttaa? Miehet töissä paljon naljailevat ja välillä ihan kiusaa. Minua on koulukiusattu koko peruskouluajan nii en enääb tässä iässä jaksa vain välittää.. antaa tulla vaan kyl mää kestän... ehkä..

Töissä en puhu juuri mitään. Vain jos kysytään.

Ihan vinkiksi ap:lle ja muille foobisille vänisijöille: tyttäreni sairastui masennukseen. Meni vertaisryhmään, joka alkoi harrastaa kaikenlaista, mm. kyläillä toistensa luona, neuloa porukassa, käydä baarivisassa häviämässä 😂❤

Nyt nämä ryhmäläiset on kaikki jaloillaan ja elävät hyvää elämää, ja pitävät ystävyyssuhteitaan yllä.

Se, että pelkää muita ihmisiä ja eristäytyy kotiinsa, on mielenterveysongelman oire. Ongelma on omatekoinen eikä muiden aiheuttama. Niinpä sen voi omatoimisesti myös hoidattaa.

Siihen saa hoitoa varaamalla ajan terveyskeskuslääkärille tai mielenterveyshoitajalle, joka kirjoittaa lähetteen psykiatrian polille. Hoito siellä on maksutonta.

Itse olen kokeillut useita harrastuksia. Tällä hetkellä käyn enää jumpissa/salilla. Olen ollut aktiivinen ja sosiaalinen. Tulos 0 kaveria. Harva varmaan arvaa kuinka paljon olen yksin. Kivoja ehdotuksia täällä, mutta itse olen epäonnistunut jo niin monta kertaa etten jaksa enää oikein yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Et osaa lähteä ovesta ulos vaikka baariin? Tai kuntosalille? O.k. Ei voi auttaa. Rehellisesti sanottuna vaikuttaa siltä että olet yksinkertaisesti aivan helvetin laiska eikä siihen auta mikään muu kuin se että lopetat sen.

En tarkoittanut etten tee MITÄÄN IKINÄ, kyse on lähinnä viikonlopuista ja siitä ettei ole kaveria. Baariin en haluaisi yksin lähteä, en ole edes ikinä ollut baarissa enkä juo joten mitä mä siellä tekisin.

Muuttakaa Aasiaan täällä on ihmisiä ja kaikki sosiaalisia.

Vaikkapa Vietnamissa on Suomen kokoisessa maassa 100 miljoonaa ihmistä.

Samoin Aasian maissa on useimmissa työvoimapula, että puuhastelua riittää.

Syökää masennusllääkkeitä ja neuroleptejä kela maksaa.

Uikutiuikuti. Mitä nopeammin tajuatte, että jokaisen pitää tehdä itse siitä omasta elämästään hyvää. Kukaan ei tee sitä puolestasi. On vapauttavaa tajuta, että kukaan ei välitä sinusta ja asioistasi vaan keskittyy lähinnä siihen oman napansa kaiveluun. Miettikkää vähemmän mitä toiset ajattelee ja tekee ja keskittykää siihen omaan tekemiseen ja olemiseen. Jos ei tee mieli juoda ja rällätä niin älä mene baariin vaan etsi itselle sopiva juttu. Esim. Yhdistystoiminnassa tutustuu ihmisiin ja yleensä se toiminta on vieläpä yleishyödyllistä. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole sitä läheistä ystäväpiiriä kuten amerikkalaisissa tv-sarjoissa esitetään. Eikä edes lähisuku pyöri elämässä mukana päivittäin niinkuin niissä monesti esitetään.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n mielenterveyspuoleen; minusta jos jollain ihmisellä on sellainen käsitys, että ”kaikki” pilkkaa ja nauraa (tai mitkä ne sanavalinnat olivatkin) on kyseessä jonkinlainen harhaisuus tai mielenterveysongelma. Kertoo siitä, että olettaa tietyllä lailla olevansa jonkinlainen maailman napa (vaikkakin hiljainen), jos ajattelee ”kaikilla” olevan itseensä ylipäätään mitään kantaa. Saatika tuollaista negatiivista.

Jos ajattelee arjessa tapaamiaan ihmisiä, niin vain osasta on mitään kantaa ollenkaan ja elämässäni en ole pilkannut tai nähnyt pilkottavan juuri ketään. Riitoja toki kyllä. Nauraminen toisille on myös lähes aina ihan positiivista tai hyväntahoista.

Nämä eivät ole mitään haukkumista, vaan pohdintaa. Mielenterveyden ongelmia on monella ja sellaisia ihmisiä omaankin tuttavapiiriin kuuluu erilaisia elämiä elämässä, eli mt-ongelma ei automaattisesti estä monipuolista elämistä.

Toinen asia vielä vähän eri näkökulmasta, josta voi olla lohtua: Moni ap:n tyyppinen ilmeisesti ei mene ja tee ja tutustu, vedoten siihen, että se on hankalaa ja vaikeaa ja voi tulla huteja suurellekin vaivalla ihmissuhteissa. Tämä on aivan totta! Myös meille normaalisosiaalisille on välillä aivan jäätävän hirveä lähteä kokeilemaan jotain uutta tai yrittää tutustua ihmisiin (vaikka Tinder-treffeille lähteminen/juoksutapahtumaan osallistuminen/työhaastattelu/hankala rooliristiriita jossain tilaisuudessa). Tosi monta kertaa on tuntunut siltä, että miksi mä teen itselleni tällaista, kun voisin jättää tekemättä.

Silti teen, koska se vie/saattaa viedä parempaan suuntaan jotain. Pakotan itseni. Ja tosiaan monet Tinder-treffit, työhaastattelut ja mitkä lie on menneet aivan tosi huonosti (niin että tuntuu kuin kuolisin ärsytyksen tai häpeään tai pettymykseen). Ja jotkut onnistuu. Ja jotkut on ne jotka ratkaisevasti tuo elämään mielenkiintoa ja kaikkea ihanaa.

Sinäkin saatat tosiaan epäonnistua todella monta kertaa, mutta jälkeen päin se ei haittaa. Yritä ja yritä ja yritä. Ja vielä. Oikein paljon tsemppiä yrityksiin kaikilla elämän aloilla!

Toi on vähän törkeää olettaa että jotenkin kuvittelisin nuo asiat, ei kukaan huvikseen niitä ajattele. Jos näen että minulle joku nauraa ja ilmeilee suoraan naamani edessä niin ei se ole kyllä mitään kuvittelua tai luuloa että olisin maailman napa. Toki voi olla etteivät aina tarkoita sitä pahalla mutta tuo on nyt tapahtunut sen verran usein eri tilanteissa niin kyllä se alkaa häiritsemään ja ottamaan päähän. Tulee olo että teenkö jotain väärin vaikka en itse tajua, tämä on siinä ärsyttävintä kun ei tiedä.

Kiusaamista on ollut jonkun verran että varmaan tämä ihmispelko johtuu siitä.

Vierailija kirjoitti:

Uikutiuikuti. Mitä nopeammin tajuatte, että jokaisen pitää tehdä itse siitä omasta elämästään hyvää. Kukaan ei tee sitä puolestasi. On vapauttavaa tajuta, että kukaan ei välitä sinusta ja asioistasi vaan keskittyy lähinnä siihen oman napansa kaiveluun. Miettikkää vähemmän mitä toiset ajattelee ja tekee ja keskittykää siihen omaan tekemiseen ja olemiseen. Jos ei tee mieli juoda ja rällätä niin älä mene baariin vaan etsi itselle sopiva juttu. Esim. Yhdistystoiminnassa tutustuu ihmisiin ja yleensä se toiminta on vieläpä yleishyödyllistä. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole sitä läheistä ystäväpiiriä kuten amerikkalaisissa tv-sarjoissa esitetään. Eikä edes lähisuku pyöri elämässä mukana päivittäin niinkuin niissä monesti esitetään.

Kyllä jokainen sen tajuaa, ei se estä keskustelua aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kiinnostunut urheilusta? Tulin ehdottamaan jotain höntsä-joukkueurheilua. Aloitin itse super ujona erään joukkuelajin koska halusin sitä liikuntaa, en niinkään ihmisiä.. Ekat puoli vuotta kävin treeneissä suurin piirtein mykkänä ja ujona, toki tervehdin ja olin mukana tilanteissa. Mutta nykyään, kaksi vuotta myöhemmin, small talkaan sujuvasti ja olen saanut yhden ystävän sekä useampia kavereita. Ikäisiäni ja vanhempia.

Aina on joku siellä aikuisten joukkueessa joka haluaa tutustua ja ottaa mukaan. Ja oikeassa joukkueessa saa lämmetä ihan omaan tahtiin :) Ja kun mennään se laji edellä niin ei ole paineita sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Harrastin urheilua tossa vähän aikaa sitten, ongelma oli että maksaa aika paljon joten en voinut jatkaa uudelle kaudelle. Syksyllä suunnittelen aloittavani taas. En tiedä olisiko minusta joukkuelajiin joskus nuorempana harrastin jalkapalloa ja cheerleadingiä ja jotenkin ärsytti se riippuvaisuus muista. Ehkä yksilölaji on kuitenkin harrastusmielessä itselleni parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uikutiuikuti. Mitä nopeammin tajuatte, että jokaisen pitää tehdä itse siitä omasta elämästään hyvää. Kukaan ei tee sitä puolestasi. On vapauttavaa tajuta, että kukaan ei välitä sinusta ja asioistasi vaan keskittyy lähinnä siihen oman napansa kaiveluun. Miettikkää vähemmän mitä toiset ajattelee ja tekee ja keskittykää siihen omaan tekemiseen ja olemiseen. Jos ei tee mieli juoda ja rällätä niin älä mene baariin vaan etsi itselle sopiva juttu. Esim. Yhdistystoiminnassa tutustuu ihmisiin ja yleensä se toiminta on vieläpä yleishyödyllistä. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole sitä läheistä ystäväpiiriä kuten amerikkalaisissa tv-sarjoissa esitetään. Eikä edes lähisuku pyöri elämässä mukana päivittäin niinkuin niissä monesti esitetään.

Kyllä jokainen sen tajuaa, ei se estä keskustelua aiheesta.

No johtaako tämä joukkoväninä yhtään mihinkään? Perustakaa vaikka insta tai faceryhmä ja tehkää asialle jotain konkreettista. Tämä ryhmäitsesääli ei auta ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uikutiuikuti. Mitä nopeammin tajuatte, että jokaisen pitää tehdä itse siitä omasta elämästään hyvää. Kukaan ei tee sitä puolestasi. On vapauttavaa tajuta, että kukaan ei välitä sinusta ja asioistasi vaan keskittyy lähinnä siihen oman napansa kaiveluun. Miettikkää vähemmän mitä toiset ajattelee ja tekee ja keskittykää siihen omaan tekemiseen ja olemiseen. Jos ei tee mieli juoda ja rällätä niin älä mene baariin vaan etsi itselle sopiva juttu. Esim. Yhdistystoiminnassa tutustuu ihmisiin ja yleensä se toiminta on vieläpä yleishyödyllistä. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole sitä läheistä ystäväpiiriä kuten amerikkalaisissa tv-sarjoissa esitetään. Eikä edes lähisuku pyöri elämässä mukana päivittäin niinkuin niissä monesti esitetään.

Kyllä jokainen sen tajuaa, ei se estä keskustelua aiheesta.

No johtaako tämä joukkoväninä yhtään mihinkään? Perustakaa vaikka insta tai faceryhmä ja tehkää asialle jotain konkreettista. Tämä ryhmäitsesääli ei auta ketään.

Johtaa, tulee parempi mieli, saa ehdotuksia ja keskustella asioista. Eilen ryvin itsesäälissä koska oli huono olo mutta nyt on jo parempi. :) Huomasin myös ettei tilanteeni ole niin paha kuin miltä välillä tuntuu.