Lue keskustelun säännöt.
Masentunut läheinen - mitä jos alan toimimaan toisin?
04.03.2020 |
Läheiseni on ollut toista vuotta vakavasti masentunut. Välissä on muutamia itsemurhayrityksiä. Olen keskustellut, kuunnellut, ollut läsnä, tehnyt ruokaa, pessyt pyykkejä, ymmärtänyt, luonut toivoa, kannustanut, kehunut, kuunnellut keskustellut.....
Nyt jaksamiseni on loppunut. En enää jaksa uskoa hänen parantumiseen. Uuvun itse. Olen ajatellut muuttaa toimintatapaani. Edeleenkin olen läsnä, mutta en ihan joka päivä. Lopetan pyykin pesemisen. Ruokaa voin tehdä mutta vain tyyliin kerran viikossa. Kuuntelen ja keskustelen, mutta otan henkisesti ja fyysiesti etäisyyttä häneen. Olen tässä, mutta lopetan hengenpelastuksen.
Olen tästä vihjannut jo, ja hän sanoo, että minä syyllistän häntä masennuksesta. Ja hän on suuttunut minulle. Minun on kuitenkin pakko tehdä toisin. Mitä luulette, että tästä seuraa? Kokemuksia kyselen.
Kommentit (119)
Muuta en tiedä, mutta uskon, että ainakin sinä itse alat voimaan ja jaksamaan paremmin. Johonkin on vedettävä raja, kuin paljon kantaa vastuuta toisesta itsensä kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä fyysisesti ole tähän uupunut, vaan henkisesti. Olen menettänyt oman toivoni hänen parantumisestaan.
Ap
Jos hän on lähtenyt syyllistämisen ja marttyyrin linjalle, niin ota väliä häneen vähitellen. Hän on hän ja sinä olet sinä. Pelasta itsesi nyt ja kaveri saa nyt alkaa vihdoinkin tekemään jotain ihan itse.
Vaikka yksi vastaaja sanoikin hieman ikävän kuuloisesti, että sinä olet mahdollistanut sairauden kroonistumisen, niin se on totta. Kaverisi on "laitostunut" ja nyt hänen pitää oppia ottamaan itse vastuuta omasta arjestaan.
Välimatkan ottaminen toiseen voi olla hankalaa, mutta se on pakko tehdä joskus. Oma napa on tärkeämpi kuin toisen napa ja jos toinen ei arvosta yhtään tekemisiäsi, niin on hyvin tervettä loitontua. Ajattelet häntä varmasti lähes koko ajan ja kun olet siellä, on kaikki vain ja ainoastaan hänen asioitaan. Eikä se tilanne muutu koskaan, ei vaikka hänen kuntonsa paranisikin.
Teillä tulee olemaan aina tuollainen hoivasuhde. Olet tehnyt tarpeeksi, liikaa jopa, joten elä välillä itse omaa elämääsi. Etäänny hänestä ensin ajatuksen tasolla, sitten arkisin tekemisten tasolla. Anna hänelle etääntyessäsi vastuu toimimaan itse. Ensimmäiset viikot ovat sinulle varmasti vaikeinta, mutta sen jälkeen alkaa helpottamaan jos vain pysyt tiukkana.
Jätä yhteyden pito mahdollisimman vähiin. Oma vointisi on tärkeä, ja sinun pitää oppia arvostamaan itseäsi ja pitää huolta itsestäsi.
Masennuksesta toipuminen voi viedä vuosia ja sen ei pidä olla yhden ihmisen varassa, vaan ammatti apu on se mitä pitäisi ensisijaisesti hakea, lääkitys ja terapia ovat monelle ainoa ulospääsy...
Vierailija kirjoitti:
En minä fyysisesti ole tähän uupunut, vaan henkisesti. Olen menettänyt oman toivoni hänen parantumisestaan.
Ap
Luovuta apu ammattilaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä on ammattilaiset ympärillä. Ja lääkitys. Apua on ollut vaikea saada, ja minä olen sitä hänelle etsinyt. Pelkään, että hän tekee itselleen vielä jotain.
Ongelma on, että hän on hyvin nuori, 20 v.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on lähtenyt syyllistämisen ja marttyyrin linjalle, niin ota väliä häneen vähitellen. Hän on hän ja sinä olet sinä. Pelasta itsesi nyt ja kaveri saa nyt alkaa vihdoinkin tekemään jotain ihan itse.
Vaikka yksi vastaaja sanoikin hieman ikävän kuuloisesti, että sinä olet mahdollistanut sairauden kroonistumisen, niin se on totta. Kaverisi on "laitostunut" ja nyt hänen pitää oppia ottamaan itse vastuuta omasta arjestaan.
Välimatkan ottaminen toiseen voi olla hankalaa, mutta se on pakko tehdä joskus. Oma napa on tärkeämpi kuin toisen napa ja jos toinen ei arvosta yhtään tekemisiäsi, niin on hyvin tervettä loitontua. Ajattelet häntä varmasti lähes koko ajan ja kun olet siellä, on kaikki vain ja ainoastaan hänen asioitaan. Eikä se tilanne muutu koskaan, ei vaikka hänen kuntonsa paranisikin.
Teillä tulee olemaan aina tuollainen hoivasuhde. Olet tehnyt tarpeeksi, liikaa jopa, joten elä välillä itse omaa elämääsi. Etäänny hänestä ensin ajatuksen tasolla, sitten arkisin tekemisten tasolla. Anna hänelle etääntyessäsi vastuu toimimaan itse. Ensimmäiset viikot ovat sinulle varmasti vaikeinta, mutta sen jälkeen alkaa helpottamaan jos vain pysyt tiukkana.
Olipa erittäin hyvä kommentti ja neuvo, joten toivon mukaan ap keskittyy lukemaan viestin sisällön ajatuksen kanssa.
Lisään vain sen käytännön esimerkin, että kun lentokoneen turvaohjeissa neuvotaan pukemaan ensin happinaamari itselleen voidakseen auttaa toisia, pätee se sama neuvo myös masentuneen kanssa, Muista pitää oma hengityksesi eli elämäsi kunnossa ja auta,jos voit ja kykenet sen mitkä voimasi ovat. Rajat on oltava auttamisessaksi ja niillä eväillä kuin henkisesti tai fyysisesti jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on ammattilaiset ympärillä. Ja lääkitys. Apua on ollut vaikea saada, ja minä olen sitä hänelle etsinyt. Pelkään, että hän tekee itselleen vielä jotain.
Ongelma on, että hän on hyvin nuori, 20 v.
Ap
Kaikkia ei voida auttaa ja se on sitä elämän realismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on lähtenyt syyllistämisen ja marttyyrin linjalle, niin ota väliä häneen vähitellen. Hän on hän ja sinä olet sinä. Pelasta itsesi nyt ja kaveri saa nyt alkaa vihdoinkin tekemään jotain ihan itse.
Vaikka yksi vastaaja sanoikin hieman ikävän kuuloisesti, että sinä olet mahdollistanut sairauden kroonistumisen, niin se on totta. Kaverisi on "laitostunut" ja nyt hänen pitää oppia ottamaan itse vastuuta omasta arjestaan.
Välimatkan ottaminen toiseen voi olla hankalaa, mutta se on pakko tehdä joskus. Oma napa on tärkeämpi kuin toisen napa ja jos toinen ei arvosta yhtään tekemisiäsi, niin on hyvin tervettä loitontua. Ajattelet häntä varmasti lähes koko ajan ja kun olet siellä, on kaikki vain ja ainoastaan hänen asioitaan. Eikä se tilanne muutu koskaan, ei vaikka hänen kuntonsa paranisikin.
Teillä tulee olemaan aina tuollainen hoivasuhde. Olet tehnyt tarpeeksi, liikaa jopa, joten elä välillä itse omaa elämääsi. Etäänny hänestä ensin ajatuksen tasolla, sitten arkisin tekemisten tasolla. Anna hänelle etääntyessäsi vastuu toimimaan itse. Ensimmäiset viikot ovat sinulle varmasti vaikeinta, mutta sen jälkeen alkaa helpottamaan jos vain pysyt tiukkana.
Olipa erittäin hyvä kommentti ja neuvo, joten toivon mukaan ap keskittyy lukemaan viestin sisällön ajatuksen kanssa.
Lisään vain sen käytännön esimerkin, että kun lentokoneen turvaohjeissa neuvotaan pukemaan ensin happinaamari itselleen voidakseen auttaa toisia, pätee se sama neuvo myös masentuneen kanssa, Muista pitää oma hengityksesi eli elämäsi kunnossa ja auta,jos voit ja kykenet sen mitkä voimasi ovat. Rajat on oltava auttamisessaksi ja niillä eväillä kuin henkisesti tai fyysisesti jaksaa.
Luin tuon kommentin, ja pidän sitä myös hyvänä. Jäin miettimään, että jos olisin nuoren äiti - neuvoisitteko saman? Vai äidin pitäisi uhrata itsensä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on ammattilaiset ympärillä. Ja lääkitys. Apua on ollut vaikea saada, ja minä olen sitä hänelle etsinyt. Pelkään, että hän tekee itselleen vielä jotain.
Ongelma on, että hän on hyvin nuori, 20 v.
Ap
Kaikkia ei voida auttaa ja se on sitä elämän realismia.
Niin kai se on. Mutta parikymppiselle ei ole vielä ehditty kaikkea kokeilla. Ei vielä voi sanoa, pystytäänkö häntä auttaa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on lähtenyt syyllistämisen ja marttyyrin linjalle, niin ota väliä häneen vähitellen. Hän on hän ja sinä olet sinä. Pelasta itsesi nyt ja kaveri saa nyt alkaa vihdoinkin tekemään jotain ihan itse.
Vaikka yksi vastaaja sanoikin hieman ikävän kuuloisesti, että sinä olet mahdollistanut sairauden kroonistumisen, niin se on totta. Kaverisi on "laitostunut" ja nyt hänen pitää oppia ottamaan itse vastuuta omasta arjestaan.
Välimatkan ottaminen toiseen voi olla hankalaa, mutta se on pakko tehdä joskus. Oma napa on tärkeämpi kuin toisen napa ja jos toinen ei arvosta yhtään tekemisiäsi, niin on hyvin tervettä loitontua. Ajattelet häntä varmasti lähes koko ajan ja kun olet siellä, on kaikki vain ja ainoastaan hänen asioitaan. Eikä se tilanne muutu koskaan, ei vaikka hänen kuntonsa paranisikin.
Teillä tulee olemaan aina tuollainen hoivasuhde. Olet tehnyt tarpeeksi, liikaa jopa, joten elä välillä itse omaa elämääsi. Etäänny hänestä ensin ajatuksen tasolla, sitten arkisin tekemisten tasolla. Anna hänelle etääntyessäsi vastuu toimimaan itse. Ensimmäiset viikot ovat sinulle varmasti vaikeinta, mutta sen jälkeen alkaa helpottamaan jos vain pysyt tiukkana.
Olipa erittäin hyvä kommentti ja neuvo, joten toivon mukaan ap keskittyy lukemaan viestin sisällön ajatuksen kanssa.
Lisään vain sen käytännön esimerkin, että kun lentokoneen turvaohjeissa neuvotaan pukemaan ensin happinaamari itselleen voidakseen auttaa toisia, pätee se sama neuvo myös masentuneen kanssa, Muista pitää oma hengityksesi eli elämäsi kunnossa ja auta,jos voit ja kykenet sen mitkä voimasi ovat. Rajat on oltava auttamisessaksi ja niillä eväillä kuin henkisesti tai fyysisesti jaksaa.Luin tuon kommentin, ja pidän sitä myös hyvänä. Jäin miettimään, että jos olisin nuoren äiti - neuvoisitteko saman? Vai äidin pitäisi uhrata itsensä?
Ap
Ei äidinkään pidä uhrata itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on lähtenyt syyllistämisen ja marttyyrin linjalle, niin ota väliä häneen vähitellen. Hän on hän ja sinä olet sinä. Pelasta itsesi nyt ja kaveri saa nyt alkaa vihdoinkin tekemään jotain ihan itse.
Vaikka yksi vastaaja sanoikin hieman ikävän kuuloisesti, että sinä olet mahdollistanut sairauden kroonistumisen, niin se on totta. Kaverisi on "laitostunut" ja nyt hänen pitää oppia ottamaan itse vastuuta omasta arjestaan.
Välimatkan ottaminen toiseen voi olla hankalaa, mutta se on pakko tehdä joskus. Oma napa on tärkeämpi kuin toisen napa ja jos toinen ei arvosta yhtään tekemisiäsi, niin on hyvin tervettä loitontua. Ajattelet häntä varmasti lähes koko ajan ja kun olet siellä, on kaikki vain ja ainoastaan hänen asioitaan. Eikä se tilanne muutu koskaan, ei vaikka hänen kuntonsa paranisikin.
Teillä tulee olemaan aina tuollainen hoivasuhde. Olet tehnyt tarpeeksi, liikaa jopa, joten elä välillä itse omaa elämääsi. Etäänny hänestä ensin ajatuksen tasolla, sitten arkisin tekemisten tasolla. Anna hänelle etääntyessäsi vastuu toimimaan itse. Ensimmäiset viikot ovat sinulle varmasti vaikeinta, mutta sen jälkeen alkaa helpottamaan jos vain pysyt tiukkana.
Olipa erittäin hyvä kommentti ja neuvo, joten toivon mukaan ap keskittyy lukemaan viestin sisällön ajatuksen kanssa.
Lisään vain sen käytännön esimerkin, että kun lentokoneen turvaohjeissa neuvotaan pukemaan ensin happinaamari itselleen voidakseen auttaa toisia, pätee se sama neuvo myös masentuneen kanssa, Muista pitää oma hengityksesi eli elämäsi kunnossa ja auta,jos voit ja kykenet sen mitkä voimasi ovat. Rajat on oltava auttamisessaksi ja niillä eväillä kuin henkisesti tai fyysisesti jaksaa.Luin tuon kommentin, ja pidän sitä myös hyvänä. Jäin miettimään, että jos olisin nuoren äiti - neuvoisitteko saman? Vai äidin pitäisi uhrata itsensä?
Ap
Missä on tämän nuoren äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on lähtenyt syyllistämisen ja marttyyrin linjalle, niin ota väliä häneen vähitellen. Hän on hän ja sinä olet sinä. Pelasta itsesi nyt ja kaveri saa nyt alkaa vihdoinkin tekemään jotain ihan itse.
Vaikka yksi vastaaja sanoikin hieman ikävän kuuloisesti, että sinä olet mahdollistanut sairauden kroonistumisen, niin se on totta. Kaverisi on "laitostunut" ja nyt hänen pitää oppia ottamaan itse vastuuta omasta arjestaan.
Välimatkan ottaminen toiseen voi olla hankalaa, mutta se on pakko tehdä joskus. Oma napa on tärkeämpi kuin toisen napa ja jos toinen ei arvosta yhtään tekemisiäsi, niin on hyvin tervettä loitontua. Ajattelet häntä varmasti lähes koko ajan ja kun olet siellä, on kaikki vain ja ainoastaan hänen asioitaan. Eikä se tilanne muutu koskaan, ei vaikka hänen kuntonsa paranisikin.
Teillä tulee olemaan aina tuollainen hoivasuhde. Olet tehnyt tarpeeksi, liikaa jopa, joten elä välillä itse omaa elämääsi. Etäänny hänestä ensin ajatuksen tasolla, sitten arkisin tekemisten tasolla. Anna hänelle etääntyessäsi vastuu toimimaan itse. Ensimmäiset viikot ovat sinulle varmasti vaikeinta, mutta sen jälkeen alkaa helpottamaan jos vain pysyt tiukkana.
Olipa erittäin hyvä kommentti ja neuvo, joten toivon mukaan ap keskittyy lukemaan viestin sisällön ajatuksen kanssa.
Lisään vain sen käytännön esimerkin, että kun lentokoneen turvaohjeissa neuvotaan pukemaan ensin happinaamari itselleen voidakseen auttaa toisia, pätee se sama neuvo myös masentuneen kanssa, Muista pitää oma hengityksesi eli elämäsi kunnossa ja auta,jos voit ja kykenet sen mitkä voimasi ovat. Rajat on oltava auttamisessaksi ja niillä eväillä kuin henkisesti tai fyysisesti jaksaa.Luin tuon kommentin, ja pidän sitä myös hyvänä. Jäin miettimään, että jos olisin nuoren äiti - neuvoisitteko saman? Vai äidin pitäisi uhrata itsensä?
Ap
Missä on tämän nuoren äiti?
Asuu kauempana. Nuori muutti opiskelemaan lähelleni, eli käytännössä minä olen hoitanut äidin virkaa. Tunnen itseni vähän äidiksi, tarkoitan että tunnen hänen olevan minun vastuullani.
Muuttuuko ohjeenne nyt?
Ap
Vierailija kirjoitti:
En minä fyysisesti ole tähän uupunut, vaan henkisesti. Olen menettänyt oman toivoni hänen parantumisestaan.
Ap
Opiskelkaa yhdessä sitä mitä masennus on. Psykoedukaation tyylinen lähestymistapa auttaa varmasti. Kirjastosta voitte aloittaa vaikka kirjalla Psykiatria/Duodecim ja käytte siitä läpi perusasiat. Sitten jokin sopiva, esimerkiksi kognitiivisen psykologian kirja.
Huuhaakirjat, joita maailma on pullollaan, kannattaa suosiolla skipata. Tässä yksi kirjallisuuslähde https://fi.wikisource.org/wiki/Kirjallisuutta_psykologiasta
eli luettavaa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä fyysisesti ole tähän uupunut, vaan henkisesti. Olen menettänyt oman toivoni hänen parantumisestaan.
Ap
Opiskelkaa yhdessä sitä mitä masennus on. Psykoedukaation tyylinen lähestymistapa auttaa varmasti. Kirjastosta voitte aloittaa vaikka kirjalla Psykiatria/Duodecim ja käytte siitä läpi perusasiat. Sitten jokin sopiva, esimerkiksi kognitiivisen psykologian kirja.
Huuhaakirjat, joita maailma on pullollaan, kannattaa suosiolla skipata. Tässä yksi kirjallisuuslähde https://fi.wikisource.org/wiki/Kirjallisuutta_psykologiasta
eli luettavaa riittää.
Kyllä hän itse on oikein perehtynyt masennukseen. Ja keskittyy siihen, että tutkimusten mukaan 20 prosenttia ei pystytä auttamaan koskaan....
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on ammattilaiset ympärillä. Ja lääkitys. Apua on ollut vaikea saada, ja minä olen sitä hänelle etsinyt. Pelkään, että hän tekee itselleen vielä jotain.
Ongelma on, että hän on hyvin nuori, 20 v.
Ap
Kaikkia ei voida auttaa ja se on sitä elämän realismia.
Niin kai se on. Mutta parikymppiselle ei ole vielä ehditty kaikkea kokeilla. Ei vielä voi sanoa, pystytäänkö häntä auttaa.
AP
Toivoa on tuon ikäisillä, hyvä että olette avun piirissä. Tärkeintä on, että on läheisiä ihmisiä ympärillä jotka pitävät myös omasta jaksamisestaan huolta.
Onko hän oikeasti masentunut? Kenenkään ei nyt tarvitse tästä loukkaantua, mutta se on vain totta, että jotkut ovat "masentuneita" ja passuuttavat muita. Kun sitten tämän yrittää lopettaa, syyllistetään auttajaa ja saatetaan uhkailla itsemurhalla jne. Masennuksen varjolla kun nykyään saa todella paljon anteeksi.
Jos tämä läheinen on lapsesi ja olet hänen vanhempansa, niin on hyvinkin mahdollista, että lisäät läheisesi ongelmia.
Toiminnallasi sinä olet vain mahdollistanut sen sairauden kroonistumisen.