Lue keskustelun säännöt.
Tiesitkö heti että hän on oikea, kun tapasit puolisosi.
Kommentit (365)
Joo ei. Oli nuorempi (4v) ja hevari, ja monessa mielessä aika kulmikas. Pyörittiin samoissa porukoissa ja pitkään (vuosia) ajattelin että on muuten viimeinen mies kenet haluaisin. No, kerran näin unta jossa olimme menossa naimisiin ja se onnen tunne siinä oli niin huumaava että jäi päälle pitkäksi aikaa ja sai ajattelemaan häntä tarkemmin. Tästä vuoden päästä aloimme seurustelemaan ja nyt lähes 10v naimisissa. Ja onnellisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntui että oltaisiin tunnettu aina, vaikka vasta juuri oli tavattu. Baarista mieheni minut löysi :)
Vierailija kirjoitti:
Joo ei. Oli nuorempi (4v) ja hevari, ja monessa mielessä aika kulmikas. Pyörittiin samoissa porukoissa ja pitkään (vuosia) ajattelin että on muuten viimeinen mies kenet haluaisin. No, kerran näin unta jossa olimme menossa naimisiin ja se onnen tunne siinä oli niin huumaava että jäi päälle pitkäksi aikaa ja sai ajattelemaan häntä tarkemmin. Tästä vuoden päästä aloimme seurustelemaan ja nyt lähes 10v naimisissa. Ja onnellisesti!
Söpö tarina, onnea teille!
En! Olimme ensin vuosikausia vain kavereita ja seurustelin itse ihan toisen henkilön kanssa.
En. Olen valinnut nuoruuden tyhmyyksissäni väärän puolison.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heti kun näin hänet ensikertaa kuulin hääkellojen soivan, mutta jälkeenpäin totesin, että ne olivatkin hälytyskellot.
En tiedä onko oikea mutta tossa se on pyöriny mukana jo 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut mitään fiilistä. Tutustuimme 14-vuotiaana ja hän vaikutti ärsyttävältä.
17-vuotiaana juttumme alkoi bileistä ja fyysinen kosketus oli niin maaginen, joten siitä se lähti. Olemme erilaisia, mikä on ollut suuri rikkaus ja kulmat on hiottu kyllä yli 30 vuoden aikana.
Useimmin taitaa täällä kotomaassamme mennä niin, että ensityrmäyksen jälkeen tiesit hänen oleva se väärä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin en usko näitä "20 vuotta yhdessä ja edelleen perhosia vatsassa". Siis oikeesti ne perhosethan on stressihormonien aiheuttamaa kemiaa, ja johan sitä sairastuu jos 20 vuotta on koko ajan jännittyneessä tilassa...
Kyllä kipinöi heti alusta asti Olin 18 vuotias silloin kun kohdattiin ja elämämme polku jatkui 54 vuotta niin kauan kulki sähkövirta välillämme ja kipinät iskivät kun suudeltiin hän lauloi niin että sydämeni suli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiesin ja en todellakaan uskonut mihinkään "rakkauteen ensisilmäyksellä", saati antiromantikkona tuollaista kokemusta kaipaillut. Kuitenkin, kun näin silloisen tulevan poikaystäväni, tiesin että tuon kanssa menen naimisiin. Ja naimisiinmenosta tuolloin parikymppisenä opiskelijana en todellakaan haaveillut. Nyt yhdessä on oltu jo pari vuosikymmentä ja naimisissakin pitkään.
Jälkikäteen ajateltuna tiesin varmaan aika nopeasti että hän oli se oikea. Silloin en kyllä osannut ajatella asiaa niin analyyttisesti vaan elin vain sitä ihanaa ihastumista ja rakastumista joka meni eteenpäin kuin juna. Kaikki tuntui helpolta ja selvältä tämän ihmisen kanssa ja jokainen askel eteenpäin luonnolliselta.
Eli varmaan alitajuisesti tiesin että tähän mieheen voin luottaa ja että kaikki menee hyvin.
Ja on kyllä mennytkin jo 25 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se oli aivan järisyttävää kun olin jo ehtinyt ajatella että ei osu minulle ja osui vaikka jo alussa heti tajusin että se ei ehkä ole ihan yhtä vahvaa molemmin puolin ja niinhän se meni. Toinen liukui etäämmäksi ja kävi ilmi että ei. Ja sitten sen lopulta myönsikin. Ehkä en tule enää ehjäksi mutta selviän kai siipirikkoni kanssa lopulta jotenkin
Suurin osa ihmisiståä ei koe tätä tunnetta ikinä.
En. Ihastuin kyllä vahvasti, mutta roikuin tunnetasolla pitkään eräässä toisessa. No, nyt on liittoa takana reilut 20 vuotta. Eiköhän hän ihan oikea ole minulle. Uskon, että moni ihminen voi olla toiselle "se oikea". Parinvalinnassa on niin sattumankaupasta kiinni, että kenen kanssa sitä sitten alkaa elämäänsä jakaa.
En todellakaan. Muutama vuosi tunnettiin, enkä voinut edes kuvitella kiinnostuvani, vaikka olimme sinkkujakin yhtäaikaa. Ihastus alkoi ihan puun takaa. Nyt on oltu naimisissa parikymmentä vuotta. Tosi monen on ollut vaikea uskoa, ettei meillä oikeasti ollut mitään tunteita tai "peliä" silloin aiemmin. Eiköhän sen voisi kumpi tahansa viimeistään tässä vaiheessa myöntää.
En. Oli silloisen poikaystäväni paras ystävä ja todellakin ystävät olivat kuin yö ja päivä keskenään niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaakin. Noin 1,5 vuotta seurusteltuani silloisen poikaystäväni kanssa huomasin kiellettyjä tunteita ystävää kohtaan ja selvisi kyllä, että tunteet oli molemmin puolisia. Loppujen lopuksi jätin poikaystävän ja lakkasin pitämästä yhteyttä myös tähän ystävään. Siinä meni noin puolivuotta vauhdikasta sinkkuelämää kunnes kohtasin tämän ystävän vahingossa ja siitä se tarinamme lähti, olemme nyt olleet yhdessä 30 vuotta.
Ihanat 30 vuotta olleet, mutta tarinalla ei välttämättä onnellista loppua, oma rakkauteni on varmaa edelleen, mutta mieheni kipuilee osittain 50v kriisiä, masennusta jne, mutta viimeinen puolivuotta on ollut tosi vaikea. On vaikea olla ihmisen rinnalla joka ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä rakastaako enää, ei tunne yleensäkään mitään, vetäytyy jne.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin en usko näitä "20 vuotta yhdessä ja edelleen perhosia vatsassa". Siis oikeesti ne perhosethan on stressihormonien aiheuttamaa kemiaa, ja johan sitä sairastuu jos 20 vuotta on koko ajan jännittyneessä tilassa...
No itse en ihan niin jyrkästi suhtaudu, etteikö voisi jollakin olla ihan hyvässäkin mielessä. Mutta kyllä se pääosin aina red flag on ja mieleen tulee lähinnä turvattomuuden tunne suhteessa. Sen selittäminen itselleen positiiviseksi kutkutteluksi on toki aivan inhimillistä.
Nosto