Tiesitkö heti että hän on oikea, kun tapasit puolisosi.
Kommentit (365)
En tiennyt. Nyt viimeisen 20v yhteiselon aikana olen ruvennut aavistamaan että niin saattaisi tosiaan olla.
Tiesin ensimmäisestä kosketuksesta, että tuleva mieheni oli siinä. Rakastuimme. Lujaa. Hän oli ns. kunnollinen, mutta n. vuoden päästä sain tietää, että hän teki selkäni takana jotakin sellaista, mitä en voinut hyväksyä. Tätä jatkui. Erosimme. Palasimme yhteen, mutta luottamus oli pois. Ja siis kyse ei ollut kolmannesta osapuolesta.
Aviomieheni, jo yli 20v, ei kolahtanut lujaa. Välitimme vahvasti, mutta koskaan en rakastunut. Silti rakastan. Ja kunnioitan. Otin siis varman päälle. Pelkäisin rakastua, koska ihmisiin ei voi luottaa.
Ei sellaista ole kuin oikea on vain sopivia ja niitä on hurja määrä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaista ole kuin oikea on vain sopivia ja niitä on hurja määrä maailmassa.
No, täysin vääriä ainakin on. Ja sellaisen jälkeen hyvin sopiva tuntuu aikalailla oikealta.
30 vuotta suhteessa ollessani niin koen kyllä niitä kutkuttavia perhosia edelleen vatsassani silloin tällöin, mutta ne liittyy minulla vahvasti haluun. Eli esimerkiksi istutaan vaikka autossa matkalla kauppaan ja ykskaks vilkaisen toisen sivuprofiilia ja iskee niin valtava rakkauden ja halun puuska, että ei järkeä. Ja minusta on ihana tuntea niin. Ei niitä perhosia vatsassa tunteita usein tule, eli kyllä se arki ja elämä ihan tasaisesti muuten kulkee.