Lue keskustelun säännöt.
Nöyryyttävimmät työpaikan virkistäytymispäivät
Oma ykkönen on eräs virkistyspäivä, jossa piti osallistua naurujoogaan. Siinä sitten kuljettiin salia ympäri kädet vatsalla hokien "hoh-hoh hoh-hoh hoo".
Kommentit (1208)
Vierailija kirjoitti:
Elokuvateatterissa kotimainen elokuva ensin ja sitten ruokailu ravintolassa, työpaikan autoilla ajettiin toiseen kaupunkiin, sai jäädä ostoksille jos halusi tai palata suoraan kotiin, perjantaipäivä työajalla. Tosi hyvä!
Wau, mahtavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juhlapäivällinen tarjotaan kerran vuodessa ylimmän johdon asunnolla: uokapöydässä emme saa ruokaa ennen kuin jokaisen täytyy kertoa itsestään jokin asia muille, mitä toiset eivät vielä hänestä tiedä. Sama 'leikki' pienillä variaatioilla vuodesta toiseen. Kuulostaa harmittomalta, mutta ei ole, koska työpaikkamme on hierakinen ja esim. palkkauksessa suuret erot (yhden nollan verran eroa kuukausiliksassa).
"No, mä olin aiemmin ammattitappaja 15 vuoden ajan, mutta kyllästyin lopulta siihen ikuiseen juoksemiseen ja jatkuvaan ulkomailla reissailuun, enkä pidemmän päälle jaksanu niitä epäsäännöllisiä työaikojakaan. Mut mä kerron sit ens vuonna lisää."
Haahka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosikoille kaikki on nöyryytystä.
Tämä on totta. Toki ymmärrän jos on leikkejä jossa esim introvertti laitetaan huomion keskipisteeksi (laulamaan, näyttelemään yms), niin se ei ole kivaa. Mutta että "lapselliset" leikit kuten pussihyppely muka nöyryyttävää?
Siis onko pussihyppely teidän mielestä hirveän hauskaa hommaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Kuvastaa palstan käyttäjäkuntaa. Kolmannen maailman ongelmia. Ymmärrätkö että työelämässä joskus joutuu menemään sinne mukavuusalueen ulkopuolelle, tai elämässä ylipäätään? Tuntuu että kaikki on ihmisille nykyään niin HIRVEÄN vakavaa :--D
Kokeilepa joskus ottaa avoimin mielin ne jutut vastaan etkä ennakkoasenteella ''vit t u mitä paskaa ja emmä haluu ku on noloo''.
Kun tarpeeksi monta vuosikymmentä on kokenut tuota teennäistä heikunkeikun-hippelishoppelis -asennetta, niin eipä sitä jaksa paljoa perustaa työpaikan tekoaurinkojen toruvista "oletpas tylsä ja ahdasmielinen" -pikkuporuista ja "avaa mielesi ja ole avoin uusille jutuille" -kommenteistakaan. Sitäpaitsi, jos nämä auringot eivät hyväksy ns. tosikkoja sellaisina kuin he ovat, niin ovatko he silloin itse hieman ahdasmielisiä ja yksitotisia ajatusmaailmaltaan?
Oli miten oli, mutta minun nykyisellä työpaikallani järjestetään ainakin matkoja, joille voi vapaaehtoisesti osallistua. Viimeksi porukka kävi Pietarissa. Hyvin järkevää. Paljon parempaa ajanvietettä kuin joku rasittava pakollinen päivä säkkihyppelyineen tai naurujoogineen ja ilman osallistumispakkoa.
Meillä oli sellainen "virkistyspäivä", että koko porukka vietiin Suomenlinnaan jossa piti oppaan perässä juosta lähes henkihieverissä paikasta toiseen. Lopuksi kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Että sellainen "virkistyspäivä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juhlapäivällinen tarjotaan kerran vuodessa ylimmän johdon asunnolla: uokapöydässä emme saa ruokaa ennen kuin jokaisen täytyy kertoa itsestään jokin asia muille, mitä toiset eivät vielä hänestä tiedä. Sama 'leikki' pienillä variaatioilla vuodesta toiseen. Kuulostaa harmittomalta, mutta ei ole, koska työpaikkamme on hierakinen ja esim. palkkauksessa suuret erot (yhden nollan verran eroa kuukausiliksassa).
Seuraavan kerran:
- No niin sinun vuorosi "Palstamamma", kerrohan jotain mitä emme sinusta tienneet!
-Ette tienneet minusta sitä, että pidän tässä hierarkisessa yhteisössä tapahtuvaa leikkimistä nöyryyttävänä, koska tienaan kymmenen kertaa vähemmän kuin sinä.
-Ok? Selitätkö vielä miten palkkauksen erot liittyvät tähän leikkiin?
-No kun toinen saa enemmän rahaa kun toinen, niin on nöyryttäävää kertoa itsestään sille isompi palkkaiselle.
-En ihan ymmärrä
-Niin ku silleen epäreiluu, niinku sillee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kertakaikkisen typerä ketju. Itse olen työkyvytön ja pidättelen oksennustani kun päivittäin saa lukea vihapuhetta ketjuissa, joissa työttömille haaveillaan parakkiasuntoloita, pakkotöitä ja saunan taakse viemistä.
Ne ihmiset jotka saavat käydä töissä, saavat kerryttää eläkettä, saavat lomarahoja, kunnon kansalaisen statuksen ja saavat työterveyden huollon, ovat nyt niin kamalan nöyryytettyjä kun heille on.. Yhyy yhyyy.. byääää yhyyy yhyyy VIRKISTÄYTYMISPÄIVÄT!
Toivottavasti joka ikinen teistä kitisijöistä saa potkut.
Ette ansaitse työpaikkaa, kun olette tuollaisia sontahousuja.
Et ole tullut ajatelleeksi, että olisi sinunkin etusi, että rahaa ei tuhlata pelleilyyn? Rahoille parempaakin käyttöä yrityksissä ja parempi työilmapiiri = paremmat yritykset, joista joku voisi jopa työllistää sinut.
En ole noiden virkistyspäivien kannalla ollenkaan. Työpaikka on ihan riittävä onnen potku ihmiselle, ilman mitään "virkistyksiä".
Kritisoin vaan tuota lapsellista kitinää.
Itse olisin valmis vaikka hyppimään pussihyppelyjä ja teeskentelemään vaikka mitä jos saisin työpaikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette tiedä nöyryyttämisestä mitään, ennen kuin olette olleet työttömien pupukursseilla.
Maaria, konttorin hiljaisin hissukka, 46 vee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhlapäivällinen tarjotaan kerran vuodessa ylimmän johdon asunnolla: uokapöydässä emme saa ruokaa ennen kuin jokaisen täytyy kertoa itsestään jokin asia muille, mitä toiset eivät vielä hänestä tiedä. Sama 'leikki' pienillä variaatioilla vuodesta toiseen. Kuulostaa harmittomalta, mutta ei ole, koska työpaikkamme on hierakinen ja esim. palkkauksessa suuret erot (yhden nollan verran eroa kuukausiliksassa).
"No, mä olin aiemmin ammattitappaja 15 vuoden ajan, mutta kyllästyin lopulta siihen ikuiseen juoksemiseen ja jatkuvaan ulkomailla reissailuun, enkä pidemmän päälle jaksanu niitä epäsäännöllisiä työaikojakaan. Mut mä kerron sit ens vuonna lisää."
Parempi vastaus olisi: " No ei mulla kauheasti mitään erikoista kerrottavaa ole, kun olin linnassa 10 vuotta tapettuani sen mun asioistani turhan kiinnostuneen pomon"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tulossa sanomaan tuon naurujoogan :D
Minä en ymmärrä tuota naurujoogaa missään yhteydessä. Ensinnäkin mitä helvetin joogaa se muka on jos hohotetaan jotain typerää tekonaurua? Toiseksi, mitä hyötyä siitä saa että räkätetään tekonaurua?
Ymmärtääkseni sillä yritetään saada ihmiset "oppimaan" nauramaan. Kun se ei kuitenkaan ole monen elämässä niin automaattinen juttu. Eikös siedätyshoito ole muutenkin hyvä keino opetella jotakin itselle vaikeaa asiaa?
Harjoitus tekee mestarin :)
Ei. Edes harjoitus ei tee kenestäkään ihmisestä tekonaurumestaria.
Tai no, näyttelijäopiskelijoille ja teatteria harrastaville naurujooga on varmasti hyödyllistä ja opettavaa, mutta perusduunarille se on lähinnä pölhöä ja harvinaisen teennäistä touhua.
Muuten, mikä ihme tuo ainainen ennakkoasenne on, että jokainen naurujoogaa dissaava on totinen ihminen, joka ei osaa nauraa millekään, jonka elämä on tylsää ja väritöntä? Miten kenelläkään voi olla pokkaa tuomita ventovieraita ihmisiä niin radikaalisti ja kokonaisvaltaisesti vain siksi, että he pitävät naurujoogaa yhtenä typerimpänä ja tyhjänpäiväisimpänä asiana jota maa päällään kantaa?
Vierailija kirjoitti:
Maaria, konttorin hiljaisin hissukka, 46 vee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhlapäivällinen tarjotaan kerran vuodessa ylimmän johdon asunnolla: uokapöydässä emme saa ruokaa ennen kuin jokaisen täytyy kertoa itsestään jokin asia muille, mitä toiset eivät vielä hänestä tiedä. Sama 'leikki' pienillä variaatioilla vuodesta toiseen. Kuulostaa harmittomalta, mutta ei ole, koska työpaikkamme on hierakinen ja esim. palkkauksessa suuret erot (yhden nollan verran eroa kuukausiliksassa).
"No, mä olin aiemmin ammattitappaja 15 vuoden ajan, mutta kyllästyin lopulta siihen ikuiseen juoksemiseen ja jatkuvaan ulkomailla reissailuun, enkä pidemmän päälle jaksanu niitä epäsäännöllisiä työaikojakaan. Mut mä kerron sit ens vuonna lisää."
Parempi vastaus olisi: " No ei mulla kauheasti mitään erikoista kerrottavaa ole, kun olin linnassa 10 vuotta tapettuani sen mun asioistani turhan kiinnostuneen pomon"
Hahhahhaa! Toi oli hyvä. 😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Onko töissäkäyntikin niin nöyryyttävää? Työnantaja kuitenkin (useimmiten) määrittelee, mihin aikaan työt alkaa ja mihin aikaan ne loppuu. Ja mikä kamalinta, se myös määrää mitä teet. Eihän sellainen nyt käy. Parempi vastustaa sitäkin. Onhan se nöyryyttävää kun ei itse saa tehdä mitä sattuu huvittamaan, milloin sattuu.
Taitaa aika monella olla auktoriteetti-ongelma😅
Vierailija kirjoitti:
Sellainen missä testattiin jollain jenkkien persoonallisuustestillä oma persoonallisuustyyppi ja sitten kaikkien edessä mietittiin omia heikkouksia, vähän sivuttiin vahvuuksiakin.
Jaettiinko teidät punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin ryhmiin? Tapahtuiko tuo pikkujouluissa viime vuonna? Oletko optikko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Onko töissäkäyntikin niin nöyryyttävää? Työnantaja kuitenkin (useimmiten) määrittelee, mihin aikaan työt alkaa ja mihin aikaan ne loppuu. Ja mikä kamalinta, se myös määrää mitä teet. Eihän sellainen nyt käy. Parempi vastustaa sitäkin. Onhan se nöyryyttävää kun ei itse saa tehdä mitä sattuu huvittamaan, milloin sattuu.
Taitaa aika monella olla auktoriteetti-ongelma😅
Auktoriteettiongelma on yhdyssana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Kuvastaa palstan käyttäjäkuntaa. Kolmannen maailman ongelmia. Ymmärrätkö että työelämässä joskus joutuu menemään sinne mukavuusalueen ulkopuolelle, tai elämässä ylipäätään? Tuntuu että kaikki on ihmisille nykyään niin HIRVEÄN vakavaa :--D
Kokeilepa joskus ottaa avoimin mielin ne jutut vastaan etkä ennakkoasenteella ''vit t u mitä paskaa ja emmä haluu ku on noloo''.
Mut voi laittaa yllättäen palaveriin ison konsernin johtajan kanssa keskustelemaan mukavuusalueeni ulkopuolella olevasta haastavasta teknisestä ratkaisusta. Voin lähteä konffaan pitämään puhetta vieraalla kielellä. Lähden tarvittaessa työmatkalle tuntemattomaan paikkaan parin tunnin varoitusajalla matskut lentokentällä valmistellen. Muut voi heittäytyä sitten pussijuoksuihin.
FYI kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Onko töissäkäyntikin niin nöyryyttävää? Työnantaja kuitenkin (useimmiten) määrittelee, mihin aikaan työt alkaa ja mihin aikaan ne loppuu. Ja mikä kamalinta, se myös määrää mitä teet. Eihän sellainen nyt käy. Parempi vastustaa sitäkin. Onhan se nöyryyttävää kun ei itse saa tehdä mitä sattuu huvittamaan, milloin sattuu.
Taitaa aika monella olla auktoriteetti-ongelma😅
Auktoriteettiongelma on yhdyssana.
Sä et nyt oikein lukenut tuota edellistä lainausta.
Siinä ei puhuttu töiden tekemisestä tai niihin suhtautumisesta mitään. Puhuttiin siitä että töihin kuulumattomat asiat pistetään samaan nippuun työtehtävien kanssa. Että muka pitäisi jaksaa lähteä peleihin ja leikkeihin mukaan vaikka ne eivät kiinnosta yhtään.
Jokaisella on oikeus olla osallistumatta mihinkään hömppään. Sä voit haluta ottaa osaa tuollaseen, eikä siinä mitään. Mutta et voi edellyttää että muut siitä nauttisivat samoin kuin sinä. Et voi olettaa että he ovat yhtään huumorintajuttomampia tai nauti elämästä vähempää koska eivät osallistu sun juttuihisi.
Nautitko sä scifi-kirjallisuuden klassikoista? Mikset? Sun pitäisi lähteä niitä lukemaan, koska ne ovat oikeasti vaan hauskoja ja saavat ajattelemaan. En voi tajuta mikset sä lähde tuollaiseen mukaan, miksi pitää olla aina niin kauhean vakava?
Ja voit edeltävästä korvata scifin vaikka millä. Venäläisillä eepoksilla, oopperalla, mustikoiden poimimisella, luontokuvauksella, ultrajuoksulla tai mistä kulttuurilajista sä nyt et tykkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Kuvastaa palstan käyttäjäkuntaa. Kolmannen maailman ongelmia. Ymmärrätkö että työelämässä joskus joutuu menemään sinne mukavuusalueen ulkopuolelle, tai elämässä ylipäätään? Tuntuu että kaikki on ihmisille nykyään niin HIRVEÄN vakavaa :--D
Kokeilepa joskus ottaa avoimin mielin ne jutut vastaan etkä ennakkoasenteella ''vit t u mitä paskaa ja emmä haluu ku on noloo''.
Mut voi laittaa yllättäen palaveriin ison konsernin johtajan kanssa keskustelemaan mukavuusalueeni ulkopuolella olevasta haastavasta teknisestä ratkaisusta. Voin lähteä konffaan pitämään puhetta vieraalla kielellä. Lähden tarvittaessa työmatkalle tuntemattomaan paikkaan parin tunnin varoitusajalla matskut lentokentällä valmistellen. Muut voi heittäytyä sitten pussijuoksuihin.
Tämä just. Ne jotka huutaa tuosta heittäytymiskyvystä, eivät useinkaan näe heittäytymisenä kuin heille mukavan ja mielekkään tekemisen.
Ja joskus rehellisesti vaan sanoa että pussijuoksu nyt vaan on tyhmää eikä naurata ollenkaan, en tykkää hurjimmat kotivideot -sarjoistakaan.
Vierailija kirjoitti:
FYI kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Onko töissäkäyntikin niin nöyryyttävää? Työnantaja kuitenkin (useimmiten) määrittelee, mihin aikaan työt alkaa ja mihin aikaan ne loppuu. Ja mikä kamalinta, se myös määrää mitä teet. Eihän sellainen nyt käy. Parempi vastustaa sitäkin. Onhan se nöyryyttävää kun ei itse saa tehdä mitä sattuu huvittamaan, milloin sattuu.
Taitaa aika monella olla auktoriteetti-ongelma😅
Auktoriteettiongelma on yhdyssana.
Sä et nyt oikein lukenut tuota edellistä lainausta.
Siinä ei puhuttu töiden tekemisestä tai niihin suhtautumisesta mitään. Puhuttiin siitä että töihin kuulumattomat asiat pistetään samaan nippuun työtehtävien kanssa. Että muka pitäisi jaksaa lähteä peleihin ja leikkeihin mukaan vaikka ne eivät kiinnosta yhtään.
Jokaisella on oikeus olla osallistumatta mihinkään hömppään. Sä voit haluta ottaa osaa tuollaseen, eikä siinä mitään. Mutta et voi edellyttää että muut siitä nauttisivat samoin kuin sinä. Et voi olettaa että he ovat yhtään huumorintajuttomampia tai nauti elämästä vähempää koska eivät osallistu sun juttuihisi.
Nautitko sä scifi-kirjallisuuden klassikoista? Mikset? Sun pitäisi lähteä niitä lukemaan, koska ne ovat oikeasti vaan hauskoja ja saavat ajattelemaan. En voi tajuta mikset sä lähde tuollaiseen mukaan, miksi pitää olla aina niin kauhean vakava?
Ja voit edeltävästä korvata scifin vaikka millä. Venäläisillä eepoksilla, oopperalla, mustikoiden poimimisella, luontokuvauksella, ultrajuoksulla tai mistä kulttuurilajista sä nyt et tykkääkään.
FYI kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FYI kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.
Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.
Onko töissäkäyntikin niin nöyryyttävää? Työnantaja kuitenkin (useimmiten) määrittelee, mihin aikaan työt alkaa ja mihin aikaan ne loppuu. Ja mikä kamalinta, se myös määrää mitä teet. Eihän sellainen nyt käy. Parempi vastustaa sitäkin. Onhan se nöyryyttävää kun ei itse saa tehdä mitä sattuu huvittamaan, milloin sattuu.
Taitaa aika monella olla auktoriteetti-ongelma😅
Auktoriteettiongelma on yhdyssana.
Sä et nyt oikein lukenut tuota edellistä lainausta.
Siinä ei puhuttu töiden tekemisestä tai niihin suhtautumisesta mitään. Puhuttiin siitä että töihin kuulumattomat asiat pistetään samaan nippuun työtehtävien kanssa. Että muka pitäisi jaksaa lähteä peleihin ja leikkeihin mukaan vaikka ne eivät kiinnosta yhtään.
Jokaisella on oikeus olla osallistumatta mihinkään hömppään. Sä voit haluta ottaa osaa tuollaseen, eikä siinä mitään. Mutta et voi edellyttää että muut siitä nauttisivat samoin kuin sinä. Et voi olettaa että he ovat yhtään huumorintajuttomampia tai nauti elämästä vähempää koska eivät osallistu sun juttuihisi.
Nautitko sä scifi-kirjallisuuden klassikoista? Mikset? Sun pitäisi lähteä niitä lukemaan, koska ne ovat oikeasti vaan hauskoja ja saavat ajattelemaan. En voi tajuta mikset sä lähde tuollaiseen mukaan, miksi pitää olla aina niin kauhean vakava?
Ja voit edeltävästä korvata scifin vaikka millä. Venäläisillä eepoksilla, oopperalla, mustikoiden poimimisella, luontokuvauksella, ultrajuoksulla tai mistä kulttuurilajista sä nyt et tykkääkään.
Heiii,
mitä mieltä sä olet tuosta asiasta? Tajusitko ehkäpäs? Eihän tää nyt ole tunneasia, asioista pitää voida puhua.
Eli eikö olekaan kuin sun totuutesi, tai muuten sä lopetat keskustelun? Kukas se tosikko nyt olikaan sitten?
(...ruokapöytä siis kyseessä)