Tieliikenne kerryttää valtion kassaan tänä vuonna noin 7,3 miljardia euroa. Se vastaa noin 13 prosenttia valtion tuloista. Verotulojen käytöstä päättää eduskunta. Liikenneverkolle valtiolta liikenee tänä vuonna rahaa noin 1,9 miljardia euroa.
Eli 5,4 miljardia jäädään plussalle, sillä saa päästöoikeuksia enemmän, mitä yksityisautoilu tuottaa.
-Toisin sanoen on aika alkaa verottaa niitä, jotka eivät maksa taakkaansa, esim julkisilla kulkevat esim Helsinki tukee jokaista julkisilla kulkijaa keskimäärin 300 eurolla.
-Eli julkisiin kunnon maksut, niin että kattavat omat kulunsa ja voisi niitä nostaa suoraan sen verran, että nekin tuottaisivat valtiolle rahaa, kun nyt sitä menee.
Autoiljat maksaa aika paljon muiden laskuja.
Tieliikenne kerryttää valtion kassaan tänä vuonna noin 7,3 miljardia euroa. Se vastaa noin 13 prosenttia valtion tuloista.
"Verotulojen käytöstä päättää eduskunta. Liikenneverkolle valtiolta liikenee tänä vuonna rahaa noin 1,9 miljardia euroa eli 3,4 prosenttia valtion menoista.
Liikenteestä kerätyillä veroilla kustannetaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan, maanpuolustuksen, poliisin ja koulutuksen menoja.
Liikenteen verotuloja ei siis korvamerkitä liikenteen käyttöön. YLE-vero on kuitenkin jo esimerkki siitä, että verojen korvamerkitsemiseen ei ole mitään estettä."
Huom! -Tieliikenteen päästöt ovat aika tasan turpeen poltossa syntyvien päästöjen kanssa, mutta sen sijaan että tähän puututtaisiin, on valittu kohteeksi suomalaisten autot.
-Turpeen poltosta maksetaan jopa tukea.
Ja hallitushan on Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto ja RKP.
Helsingissäkin poltetaan Vihreiden johdolla kivihiilitä, sitäkään ei olle lopettamassa, mutta suomalsilta autot pois tällaisen politiikan takia.
Ihan pimeetä hallitukselta.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siihen ei tule vastausta että miksi ette sovi niitä tapaamisia ja liikkumisia sen julkisen mukaan?
Vesivahingot kun ei bussiaikatauluja tottele. (kun päivystys)
Asiakkaat vaatii työtä' 7.00-16.00 välisenä aikana.
Ei ole realistista, että ihmiset voisivat laittaa aikataulunsa bussien mukaan, missä päin maailmaa saa itse päättää koska tekee työnsä ja missä?
Valot päälle!
Joo pitääkö muidenkin olla käyttämättä julkisia vain koska sinä päivystät. Entäpä kotimatkat? Oletko edes harkinnut vähentämistä? Milloin valitset sen juolkisen muuksikin, kuin selitykseksi, ettei sitä ole, jotta voisit pelkästään autoilla?
Olen yksityisyrittäjä ja verstas on kotona, ei siis ole mitään työmatkaa kotoa verstaalle, vaan verstaalta työkohteisiin.
Työkohteita on useita ja sen mukaan mitä urakoita on saatu niin sinne työmaalle kuljetaan.
Työmatka vaihtelee 1km ja 500 km välillä, toki kun ollaan muilla paikkakunnilla, jos kaukana niin majoitutaan paikkakunnalla. Työkalut silti oltava aina mukana.
Minä olen sitäpaitsi käytännössä aina päivystyksessä, eli voi tulla lähtö koska vaan tehtävälle.
Laittakaa valoja päälle, meitä on monia, joille yksityisautoilu ei ole korvattavissa polkupyörällä, niin kuin teillä työttömillä ja sosiaalituilla olevilla.
Ymmärrätkö että olen ihan samassa tilanteessa kuin sinä. Nyt sinne niitä valoja päälle. Tämä ei ole mikään polkupyörä vastaan autoilu jot yrität olkiukottaa, tai koska sinä päivystät työksesi autoilun tuottamiin kuluhin ei saa puuttua sen vaatimalla tavalla. Lapsellista. Ymmärrän kyllä 100% tilanteesi mutten jääräpäistä vitut asennettasi.
Koska sinä valitset sen julkisen oli kysymys johon et vieläkään vastaa. Vastaus ikävä kyllä näyttää olevan ettet aio vaivautua etkä kantaa vastuuta vaan kaikki järkevä tulee perua koska sinä ajatsitä autoasi työssäsi. Saat hyvät korvaukset ajamistasi kilometreistä. Riittää kun pidät ajopäiväkirjaa niin minä ainakin teen.
Terveisin kivimies. Pääsääntöisesti ne keikat pysyvät samoilla alueilla.
Minusta kuitenkin ympäristön kulut pitää huomioida se on rehellistä.
Johan sulle naiiville idíootille on sen satakertaa kerrottu ja perusteltu, miksi se julkinen ei käy, mutta ei mene sinulla jakeluun.
-Jos olet väittämässä, että julkinen olisi minulla mahdollinen, lähdeppä yhdeksi päiväksi minulle töihin, niin laitan sulle satakiloa työkaluja, pisimmät kolmemetrisiä palikoita, ja minä laitan sinulle keskimääräisen työpäivän ajot, jotka suoritat annetussa ajassa polkupyörällä ja teet myös ne työt kohteissa samassa ajassa kuin minä menen autolla?
Pistä johonkin yhteystietosi niin palkkaan sut päiväksi kokeiluun?
Ei kiitos, olen yrittäjä siksi että valikoin asiakkaani tuollanen bullshittiä tuottava vastuunpakoilija ei kuulu asiakkaisiini. Itsekeskeisyytesi minua alkaa myös häiritsemään. Ei minunkaan työtä voi pyörällä hoitaa, olen kyllä joskus ajanut latomaan työmaalle, kun tiedän siellä olevan kaiken mitä tarvitsen. Meidän ero on se että sinä et halua ymmärtää totuutta vaan vastustaa sitä kun olet niin päättänyt. Ei jatkoon. Enempää ei kanssasi voi keskustella kun todistit jo ettet muuta halua kuin vängätä asioista omaa umpimielistä illuusiotasi. Asiakaspalvelu ammatissa vai? Ei kyllä uskoisi.,
Surullista tämä paskapuheiden määrä nykyään.
Ei ole yksikään asiakas valittanut palvelusta tai siitä, että kuljen autolla kun olen kiireellä päivystyksenä mennyt putkirikkoa korjaamaan, estämään laajemmat vesivahingot.
-Toivotaan, että jos sulle tulee vesivahinko niin se putkimies tulee sitten polkupyörällä laittamaan sulut kiinni kun kerkiää?
Pyöräilijöiden tulisi maksaa kostoksi satatuhatta kaikille autoilijoille. Kostoksi siitä että bensan verotusta nostetaan ja ympäristön tilasta kannetaan huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemattomia keksittyjä perusteita mistä verottaa. Julkiselta liikenteeltä kaikki tuet pois. Kuukausilippu saa maksaa 300-500€. Pyöräilijöille laitetaan myös 300€ kuukausittainen käyttömaksu. Autoilijoilla ei ole mitään velvollisuutta tukea julkista liikennettä. Ihmettelen miten tässä maassa autoilijat sallivat kourallisen vihreitä terrorisoida yhteiskuntaa. Sehän on ihan luonnollista että vihreille ja sosialisteilla yksilönvapaudet kuten autoilun tuoma valinnan vapaus ovat ideologinen vihollinen.
Olen samaa mieltä, nuo luettelemasi maksut pitäisi ehdottomasti toteuttaa. On täysin väärin että autoilijan pitää maksaa autottomien ihmisten palvelut/hyvinvointi.
Kyllä Esim. Halla-aho maksaa kuntaveroistaan Helsingissä käyttämänsä palvelut kuten pyörätiet, joilla hän ajaa, ratikkamatkat, joita hän suosii sekä kulttuuripalvelut, joita hän käyttää paljon. Hän ei aja koskaan autolla.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin aiemmin valtio on saanut autoilijoilta kyllä enemmän verotuloja, kuin tuo 7.3 miljardia euroa.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/valtio-ottaa-autoilijalta-8-3-mr…

Kiitos, tämä auttaa ymmärtämään missä viilataan linssiin!
Tuohon 8.3 Miljardiin on näköjään laskettu mukaan autovakuutukset ja ALV:t. Mitä journalismia! Kaikesta muustakin maksetaan ALV, eikä vakutuus ole vero joka kilahtaa valtion kassaan! Ilman alvia ja vakuutusta jää n. 5.0 Miljardia. Kuluiksi oli listattu 5 tärkeintä liikennemenoa. Mikä kustannusarvio tuokin on? Entä ne loput n-5 vähemmän tärkeää?
Onneksi voimme itse löytää ne kaikki:
https://www.lvm.fi/-/hallituksen-esitys-lvm-n-budjetiksi-3-36-mrd.-euro…
Täst jää noin 1.6 mrd ylimääräistä. En nyt löytänyt virallista tietoa mitkä olisi vuoden 2017 työmatkakustannusten verovähennys, sekä dieselin ja polttoöljyn verotuet. Joku siellä jo sanoikin että molemmat hiukan alle 1.5 mrd (ei välttämättä uskottavia numeroita). Eli jo välittömät kustannukset veivät kaikki ja vähän päälle. Jos joku jaksaa, voi tutkia kahta viimeistä tarkemmin. Itse näen jo missä on pihvi. Hyvin todennäköisesti nuo on käytännössä määritelty kumoamaan toisensa.
Lisäksi kunnat kustantavat omat liikenteensä, parkkiruutunsa yms.
Helsingin väylät ovat tällä hetkellä jo niin tukossa, että jos julkiset otettaisiin pois ja kaikki menisivät omilla autoillaan töihin/kouluun/tms., pitäisi koko yhteiskunta muuttaa vähintään kaksivuoroiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin aiemmin valtio on saanut autoilijoilta kyllä enemmän verotuloja, kuin tuo 7.3 miljardia euroa.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/valtio-ottaa-autoilijalta-8-3-mr…Vierailija kirjoitti:
Ainakin aiemmin valtio on saanut autoilijoilta kyllä enemmän verotuloja, kuin tuo 7.3 miljardia euroa.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/valtio-ottaa-autoilijalta-8-3-mr…Kiitos, tämä auttaa ymmärtämään missä viilataan linssiin!
Tuohon 8.3 Miljardiin on näköjään laskettu mukaan autovakuutukset ja ALV:t. Mitä journalismia! Kaikesta muustakin maksetaan ALV, eikä vakutuus ole vero joka kilahtaa valtion kassaan! Ilman alvia ja vakuutusta jää n. 5.0 Miljardia. Kuluiksi oli listattu 5 tärkeintä liikennemenoa. Mikä kustannusarvio tuokin on? Entä ne loput n-5 vähemmän tärkeää?
Onneksi voimme itse löytää ne kaikki:
https://www.lvm.fi/-/hallituksen-esitys-lvm-n-budjetiksi-3-36-mrd.-euro…
Täst jää noin 1.6 mrd ylimääräistä. En nyt löytänyt virallista tietoa mitkä olisi vuoden 2017 työmatkakustannusten verovähennys, sekä dieselin ja polttoöljyn verotuet. Joku siellä jo sanoikin että molemmat hiukan alle 1.5 mrd (ei välttämättä uskottavia numeroita). Eli jo välittömät kustannukset veivät kaikki ja vähän päälle. Jos joku jaksaa, voi tutkia kahta viimeistä tarkemmin. Itse näen jo missä on pihvi. Hyvin todennäköisesti nuo on käytännössä määritelty kumoamaan toisensa.
Lisäksi kunnat kustantavat omat liikenteensä, parkkiruutunsa yms.
Kyseenalaista ovat autoilijoilta valtion kirstuun saamat tulot sakoista. Itselleni ei ihan heti selviä että onko nämä laskettu noihin lukuihin mukaan?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ylinopeussakot-lihottavat-valtion-k…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siihen ei tule vastausta että miksi ette sovi niitä tapaamisia ja liikkumisia sen julkisen mukaan?
Vesivahingot kun ei bussiaikatauluja tottele. (kun päivystys)
Asiakkaat vaatii työtä' 7.00-16.00 välisenä aikana.
Ei ole realistista, että ihmiset voisivat laittaa aikataulunsa bussien mukaan, missä päin maailmaa saa itse päättää koska tekee työnsä ja missä?
Valot päälle!
Joo pitääkö muidenkin olla käyttämättä julkisia vain koska sinä päivystät. Entäpä kotimatkat? Oletko edes harkinnut vähentämistä? Milloin valitset sen juolkisen muuksikin, kuin selitykseksi, ettei sitä ole, jotta voisit pelkästään autoilla?
Olen yksityisyrittäjä ja verstas on kotona, ei siis ole mitään työmatkaa kotoa verstaalle, vaan verstaalta työkohteisiin.
Työkohteita on useita ja sen mukaan mitä urakoita on saatu niin sinne työmaalle kuljetaan.
Työmatka vaihtelee 1km ja 500 km välillä, toki kun ollaan muilla paikkakunnilla, jos kaukana niin majoitutaan paikkakunnalla. Työkalut silti oltava aina mukana.
Minä olen sitäpaitsi käytännössä aina päivystyksessä, eli voi tulla lähtö koska vaan tehtävälle.
Laittakaa valoja päälle, meitä on monia, joille yksityisautoilu ei ole korvattavissa polkupyörällä, niin kuin teillä työttömillä ja sosiaalituilla olevilla.
Ymmärrätkö että olen ihan samassa tilanteessa kuin sinä. Nyt sinne niitä valoja päälle. Tämä ei ole mikään polkupyörä vastaan autoilu jot yrität olkiukottaa, tai koska sinä päivystät työksesi autoilun tuottamiin kuluhin ei saa puuttua sen vaatimalla tavalla. Lapsellista. Ymmärrän kyllä 100% tilanteesi mutten jääräpäistä vitut asennettasi.
Koska sinä valitset sen julkisen oli kysymys johon et vieläkään vastaa. Vastaus ikävä kyllä näyttää olevan ettet aio vaivautua etkä kantaa vastuuta vaan kaikki järkevä tulee perua koska sinä ajatsitä autoasi työssäsi. Saat hyvät korvaukset ajamistasi kilometreistä. Riittää kun pidät ajopäiväkirjaa niin minä ainakin teen.
Terveisin kivimies. Pääsääntöisesti ne keikat pysyvät samoilla alueilla.
Minusta kuitenkin ympäristön kulut pitää huomioida se on rehellistä.
Johan sulle naiiville idíootille on sen satakertaa kerrottu ja perusteltu, miksi se julkinen ei käy, mutta ei mene sinulla jakeluun.
-Jos olet väittämässä, että julkinen olisi minulla mahdollinen, lähdeppä yhdeksi päiväksi minulle töihin, niin laitan sulle satakiloa työkaluja, pisimmät kolmemetrisiä palikoita, ja minä laitan sinulle keskimääräisen työpäivän ajot, jotka suoritat annetussa ajassa polkupyörällä ja teet myös ne työt kohteissa samassa ajassa kuin minä menen autolla?
Pistä johonkin yhteystietosi niin palkkaan sut päiväksi kokeiluun?
Ei kiitos, olen yrittäjä siksi että valikoin asiakkaani tuollanen bullshittiä tuottava vastuunpakoilija ei kuulu asiakkaisiini. Itsekeskeisyytesi minua alkaa myös häiritsemään. Ei minunkaan työtä voi pyörällä hoitaa, olen kyllä joskus ajanut latomaan työmaalle, kun tiedän siellä olevan kaiken mitä tarvitsen. Meidän ero on se että sinä et halua ymmärtää totuutta vaan vastustaa sitä kun olet niin päättänyt. Ei jatkoon. Enempää ei kanssasi voi keskustella kun todistit jo ettet muuta halua kuin vängätä asioista omaa umpimielistä illuusiotasi. Asiakaspalvelu ammatissa vai? Ei kyllä uskoisi.,
Surullista tämä paskapuheiden määrä nykyään.
Tänääkin tuli matkamittariin 160km ja neljä kohdetta.
-SÄ olisit hoitanut polkupyörällä, just just uskotaan n uskotaan, etkä ole mitenkään lapsellinen.
Laita nyt ne yhteystietosi, niin palkkaan sut päiväksi, pääset kokeilemaan sitä polkupyöräilyä.
Varusteethan jop mainitsin, ainakin 100kg ja 3 metrisiä osia mukana.
8 tunnin aikana tein tuon kaiken, saat saman ajan käyttöösi.
Eipä näytäkään polkupyörä-työpaikka kiinnostavan, vaikka ensin trollattiin sivukaupalla.
-Otan kenet tahansa teistä vastustajista päiväksi töihin todistamaan, miten se onnistuu polkupyörällä.
Aluksi saat mennä tuon minun tämänpäiväisen reitin ja työkalut mukana.
Kuka ilmottautuu, luontoystävällinen työpaikka tässä avoinna?
Yhteystiedot esiin vaan, jään odottamaan?

Lisään vielä, että tässä onnistuva henkilö palkataan kokoaikaiseksi ja hänelle hankitaan firman puolesta tavarapolkupyörä.
-Pitää vain ensin todistaa pystyvänsä polkupyörällä tämän hoitamaan?
Suomessa on paljon työttömiä, luulisi kiinnostavan vakituinen työpäikka, palkka alkaen 18e/h ammattimiehelle.
Julkinen liikenne kaupungeissa kustannetaan kuntaveroilla + käyttäjämaksuilla. Samoin kaupunkien katuverkon maksavat kuntalaiset.
Valtionverokertymästä maksetaan puolestaan Suomen maantiet, sillat, rautatiet ja ne kuuluisat siltarummut.