Muistatko ensimmäisen epärehellisen tekosi?

Joskus n. 5 vuotiaana varastin kaverilta kiiltokuvan, en jäänyt kiinni, mutta palautin kyllä sen.

Otin äidin rahapussista kolikoita, joita en edes käyttänyt mihinkään. Kai ne vaan näyttivät kivalta. En muista palautinko ne, vai pelkäsinkö liikaa rangaistusta kun äiti huomasi niiden puuttuvan. Voi olla että vaan piilotin ne jotta en saisi selkäsaunaa. Olin luultavasti n. 3-4v.

Noin 6-vuotiaana pöllin lähikaupasta 5 pennin irtokarkin. Mummoni käräytti mut myyjälle ja sain tukkapöllyä. Siihen tyssäsi minun rikollinen urani.

up

En muista mutta ei ole vaikea kuvitella että nyrkillä tapettavan kokoisena olisin valehdellut jostain.

"en se minä ollut"

Miten voin tietää, onko joku tekoni ollut se eka epärehellinen? Uskoisin, että en muista. Jo varsin puenet lapset osaavat huijata.

Ekalla luokalla ollessani ainakin valehtelin vanhemmilleni miten olin rikkonut reppuni. Kerroin totuuden aikuisena. Eivät kuulemma olleet selitystäni uskoneet, mutta eivät lähteneet silloin kuulustelemaan tarkemmin. (Olin oikeati tehnyt jotain todella kiellettyä ja vaarallista, missä reppu rikkoutui.)

En tiedä, että oliko ensimmäinen epärehellinen teko, vai enkö vaan muista aiempia epärehellisiä tekoja. Otin salaa vanhempieni takintaskuista kolikoita, menin kioskille, ja ostin kolikoilla irtokarkkeja. Iskin kourallisen kolikoita tiskiin, ja sanoin, että ostaisin näillä irtokarkkeja. Sen jälkeen menin kodin lähellä olevaan pieneen metsäkaistaleeseen syömään karkit. En tuntenut vielä rahan arvoa, joten olisiko minulla ollut ikää viitisen vuotta. Alle kuusi vuotta kuitenkin. Minulla oli kolme vuotta vanhempi kaveri, joka teki tuota samaa, ja häneltä olinkin asian oppinut. Mallioppimista siis parhaillaan. Muistan vieläkin, kuinka hiljaa hiivin ulkovaatekaapille, ja kuinka hermostuttavaa oli koittaa saada kolikot pois taskuista ilman, että ne kilisevät ja jään kiinni. Silti kerta toisensa jälkeen tein tuota. En muista, että miksi lopetin tuon. Kiinni en ainakaan tainnut jäädä, koska muistaisin varmasti sen huudon, jonka olisin saanut vanhemmiltani. (Ne huusi vähemmästäkin.)

Vierailija kirjoitti:

Noin 6-vuotiaana pöllin lähikaupasta 5 pennin irtokarkin. Mummoni käräytti mut myyjälle ja sain tukkapöllyä. Siihen tyssäsi minun rikollinen urani.

Minä taas laskin väärin kaupassa irtokarkkien määrän ja vasta koton huomasin, että olinkin ottanut yhden 10 pennin irtiksen liikaa. Omatunto soimasi kauan ja olo oli kuin pahimmalla varkaalla monta viikkoa kunnes keksin, että voin ostaa irtiksiä ja jättää ottamatta sen yhden irtiksen, joten tasaan sen näin. Olin varmaan tokalla luokalla.

Muistan. Oloin noin 4 v. Äiti laittoi palauttamaan. Sanoin, että oli vahinko, vaikka eihän se ollut. Olin ottanut puolet yhdestä lelusta, jonka olisin tahtonut omistaa. Opin sitten myöhemmin,  että minulle kuuluu vähemmän, vaikka jotkut lapset saavat enemmän, kuin tarpeeksi. Täytyi oppia olemaan ylpeästi osaton, vaikka vanhemmat olivat pihejä ja olisi meillä ollut varaa. Minä olin köyhä koska ansiotuloni olivat 0.

En ole 100% varma onko 1. juttu, mutta muistan, että n. 6-7-vuotiaana vein jotain pientä (en yhtään muista mitä) kaverilta ja jäin siitä kiinni hänen isälleen. Se häpeän tunne on jättänyt syvän muistijäljen mieleeni enkä sen koommin ole kyllä mitään varastanut.

Kuten jo joku sanoi, mistä ihmeestä voi tietää ,onko se muistissa oleva asia ensimmäinen epärehellisyys?

Jos ei sitä ekaa asiaa muista, miten voi tietää, ettei sitä muista? Kovin on huono kysymyksenasettelu.

Olin ehkä 5-6v. ja varastin kaveriltani pienen nukkejen muovilusikan. Mulla oli kyllä pari itsellänikin, muttei yhtä pientä ja söpöä eikä pinkkiä. Omantunnontuskat oli hirveät, enkä saanut mahdollisuutta huomaamatta palauttaa lusikkaa, eikä tunnustaminen ja anteeksipyyntö tullut mieleeni, joten opin tästä jo nuorena, ettei kannata varastella. En siis myöskään lopulta nauttinut koskaan tuon söpön, pinkin lusikan "omistamisesta" vaan piilotin sen jonnekin kaapin pohjalle, ettei tarvitsisi katsoa sitä ja potea huonoa omaatuntoa.

Kyläpolliisi kirjoitti:

Kuten jo joku sanoi, mistä ihmeestä voi tietää ,onko se muistissa oleva asia ensimmäinen epärehellisyys?

Jos ei sitä ekaa asiaa muista, miten voi tietää, ettei sitä muista? Kovin on huono kysymyksenasettelu.

Ei teille sitten mikään kelpaa, pidä tunkkis.

Varhaisin mieleen tuleva tuskin on ensimmäinen epärehellinen tekoni. On sellainen tuntu, että epärehellisyys tuntui sen verran luontevalta, että pidin sitä normaalina (eli olin tehnyt aiemminkin).

Tulee esim. mieleen, että kun koulussa toinen oppilas pyysi mukaan leikkiin, valehtelin että äiti oli kieltänyt. Oikea syy oli se, että ujostutti.

Muistan huonosti mitään lapsuudestani, ehkä jonain toisena kertana tulisi mieleen jokin muu juttu, mutta nyt tuli mieleen vain tuo.

up

.

En muista. Niin kauan kuin muistan, olen jatkuvasti valehdellut ihan läheisillekin ihmisille. Varastelen myös kaikenlaista pientä, nykyään lähinnä työpaikalta.

Ehkä olen pikkulapsena ottanut jotain kaupasta. Varsinaisen ensimmäisen harkitun rikoksen tein, kun työnsin mieheni kallionkielekkeeltä ja nostin henkivakuutusrahat.