Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7621)
En jaksa laiskana ihmisenä käsittää näitä superihmisiä, jotka aikovat kokkailla täysipainoisia aterioita hätätilanteessa, tai useita kertoja jollain pikku keittimellä erilaisia lämpimiä valmisruokia kokkailevia ihmisiä.
Minä söisin kylmänä ja alas menisi rasvaa suoraan oliiviöljypullon suusta, kuivattua lihaa, heittäisin suolaa kalan päälle ja pussiin reppuun, parin päivän päästä olis graavilohta saatavilla. Pähkinät ovat kevyitä ja pieniä, paitsi kalori- ja rasva-arvoiltaan joten niitä suostuisin raahaamaan mukana. Vettä ja helppoa syötävää, siihen jos vielä luksuksena saisi kahvia niin aijai. Kahvia voin vetää kylmänäkin, se on hyvä piriste. Kun ei tarvitsisi jäädä kokkailemaan, voisin hiidellä metsäsuksilla vaan eteenpäin. Jonnekin.
Sen valmisruokapakkauksenkin voi syödä kylmänä. Säilyketölkistä hernekeittoa voi lusikoida kylmänä. Ihan se on ravintoa kylmänäkin, se on laiskan ihmisen valinta. Kylmä hernari itse asiassa on aika hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin otan joditabletin, jos yleinen suositus annetaan, vaikka minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja olen yli 40 v. Täysin älyvapaa ehdotus, ettei kannattaisi ottaa, silloinhan vajaatoiminta yhä pahenee. Tuon uuden suosituksen syynä on se, että jodi on loppu, ja sitä pitäisi riittää eniten nuoremmille. Norjassa on myynnissä sama tuotwmerkki jodia kuin Suomessa ja se on loppu sielläkin, he tiedottavat, että sitä saa valmistajalta vasta ensi vuoden huhtikuussa lisää. Eli tuli kiire kohdistaa suositus nopeasti nuorimpiin. Se ei johdu siis siitä, ettei siitä olisi hyötyä muillekin, tottakai on.
Onhan tämä trolli, onhan?
Älä pelkää, sillä kilpirauhassyövän kehittyminen kestää usein kymmeniä vuosia, joten esim 7-kymppiselle on kai samantekevää, mihin kuolee 9-kymppisenä.
Tiedän, että tätä on vaikea uskoa, mutta ysikymppisenäkään ihminen ei vielä haluaisi kuolla jos on terve ja kunnossa, eikä edes vaikka olisi jo vähän kremppaa. Ihmisen elämisen halu on vahva. Minusta se on aivan itsestäänselvää ja hämmästyn aina tällaisia lukiessani. Mahtaa olla masentunutta ja väsynyttä sukua ja tuttavakuntaa, jos kaikki haluavat kuolla jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tonnikalaa, spamia, juomakelpoista vettä. Purkki per päivä riittää yhdelle. Reppuun mahtuu monta purkkia vesikanisterin mukana.Vai että jauhopussit, tomaattikastikkeet ja kaasugrillit mukaan. Se raikas juomavesi ( tai jopa maito tai muu neste) jota leivontaan tarvitaan on huomattavasti arvokkaampi tuollaisessa tilanteessa ihan juomana. Ravinnon pitää olla mahdollisimman proteiinipitoista ja rasvaista, mahdollisimman vähän kuituja ja karppeja jotta ei tarvitse syödä jatkuvasti kilotolkulla eikä ravata paskalla useaan otteeseen päivässä.
Voin kertoa omakohtaisesta kokemuksesta, että Lihaa & Rasvaa -ruokavaliolla meikäläisen suolisto asettuu vesiripulimoodiin, joka kestää päiviä. Kaikkien mukaan siitä pitäisi seurata ummetus, mutta ei meikäläisellä. Vinkkinä kaikille ummetukseen taipuvaisille: lisätkää ruokaan reilusti suolaa ja saatte saman tehon kuin niillä ummetuslääkkeillä. Suola saa suolen toimimaan ja sitten vaan vettä päälle.
Eipä ummetus eikä vesiripulikaan ole mikään optimaalinen tila missään poikkeustilanteessa. Joten jätän eläinperäisestä proteiinista, rasvasta ja vedestä koostuvan dieetin väliin ihan suosiolla. 😅
Vierailija kirjoitti:
Pökö kirjoitti:
Ketjussa on hyviä vinkkejä ja esimerkkejä. Olisi hyvä että kaikki varautuisivat edes jotenkin, kriisin sattuessa koko kansakunta hyötyy tästä. Hänkin, joka ensimäisenä on avun tarpeessa, hyötyy siitä että iso joukko pärjää omillaan. Vertailun tielle ei kannata lähteä ja kilpavarustelu ei ole tarkoitus.
Yhden henkilön varustus voisi olla seuraava kaasukeitin + 2 x 450g kaasua = 35€
Vettä pari ämpäriä, kanneksi kelmua. ( mitä tahansa astiota mitä ilmaiseksi löytyy)
10 prk hernekeittoa a 99c (Lidl) 4 prk lihasäilykettä a 2,50€ 5 prk papuja a 1€
Puuroa ja pussimuussia + tulitikkuja n 10€ kaikki ruoka yhteensä noin 35€
Mitään Trangia settiä ei tarvita, tavallinen kotikattila toimii kaasun kanssa. Tässä esimerkissä 70 € varustautumisella pärjää 1 henkilö sisätiloissa mainiosti 10-15 vuorokautta. Oletuksella että vettä on saatavilla ja kaapeissa jotain extraakin teetä,sokeria,kahvia,näkkileipää yms jotain....
Ja ostaa ei tarvitse kaikkea kerralla, säästää vaikka preppipurkkiin reilut 5€ viikossa, niin keväällä on jo paketti kasassa;) ja huolista vapaa ;)
Ylläoleva riittää 99% varmuudella siihen, että kaupat saadaan auki , sähköt päälle ja vesijakelu alkaa heti veden loppumisen jälkeen. Vpk ja palokunta saa vesijakelun parissa päivässä toimintaan.
Olet tossa kaikin puolin oikeassa, mutta kommentoin sitä kuitenkin, ettei kotivaran ole tarkoitus olla säilykkeitä, joita ei yleensä muutenkaan syö. Toki jos arkinen ravinto parhaillaankin koostuu purkkilihasta, purkkipavuista ja hernekeitosta (sekä perunamuusijauhemuusista ja puurosta), niin ok, mutta kriisitilanteessa ei kannata tehdä radikaaleja muutoksia normaaliin ruokavalioonsa ellei ole aivan pakko, sillä se herkästi kostautuu ripulina tai ummetuksena. Kriisitilanteessa on aina eduksi jos arki voi jatkua mahdollisimman samanlaisena kuin ennenkin, koska siinä tilanteessa ihminen on muutenkin kovilla, erityisesti henkisesti, eikä sitä tilannetta paranna huonosti maistuva ruoka ja päälle vielä ripuli tai paha ummetus. Hätätilassa nälkäänsä tietysti syö mitä tarjolla on, mutta parhaimmillaan kotivara voi koostua monipuolisemmin niistä samoista asioista joita muutenkin syö. Ei tarvitse kuin hankkia niitä sen verran, että niistä riittää pidemmäksikin aikaa, toki säilyvyydet huomioiden, eli käyttää niitä määräajassa pois. Näin ei sinne kaapin perukoille myöskään jää seisomaan sellaisia purkkeja, joita ei söisi kuin pakkotilanteessa.
Periaatteessa olen samaa mieltä kanssasi. Hätävarassa pitää olla ruokaa, joka maistuu ja jota tietää syövänsä. Mutta mitä vikaa on purkkipavuissa ja -hernarissa? Ei niin mitään. Molemmat ovat kelpo ruokaa, ravinteikasta ja ns. valmisruuiksi erittäin suositeltavia.
Itselläni tahtovat molemmat loppua hätävarasta jatkuvasti, koska syön niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tonnikalaa, spamia, juomakelpoista vettä. Purkki per päivä riittää yhdelle. Reppuun mahtuu monta purkkia vesikanisterin mukana.Vai että jauhopussit, tomaattikastikkeet ja kaasugrillit mukaan. Se raikas juomavesi ( tai jopa maito tai muu neste) jota leivontaan tarvitaan on huomattavasti arvokkaampi tuollaisessa tilanteessa ihan juomana. Ravinnon pitää olla mahdollisimman proteiinipitoista ja rasvaista, mahdollisimman vähän kuituja ja karppeja jotta ei tarvitse syödä jatkuvasti kilotolkulla eikä ravata paskalla useaan otteeseen päivässä.
Voin kertoa omakohtaisesta kokemuksesta, että Lihaa & Rasvaa -ruokavaliolla meikäläisen suolisto asettuu vesiripulimoodiin, joka kestää päiviä. Kaikkien mukaan siitä pitäisi seurata ummetus, mutta ei meikäläisellä. Vinkkinä kaikille ummetukseen taipuvaisille: lisätkää ruokaan reilusti suolaa ja saatte saman tehon kuin niillä ummetuslääkkeillä. Suola saa suolen toimimaan ja sitten vaan vettä päälle.
Eipä ummetus eikä vesiripulikaan ole mikään optimaalinen tila missään poikkeustilanteessa. Joten jätän eläinperäisestä proteiinista, rasvasta ja vedestä koostuvan dieetin väliin ihan suosiolla. 😅
haha, totta tosiaan. ehkä tuo on hyvä vinkki hätätapaukseen, kun on ummetus ja pitää päästä siitä eroon.
mutta kun tätä asiaa miettii niin aika monen vatsa menisi varmasti pitkittyneessä kriisissä pahasti sekaisin. pelkästään se jos vessat eivät toimisi (vesi) ja joutuisi käymään jossain ulkona / yleisissä tiloissa. voi meitä herkkävatsaisia, kovat ajat olisivat tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa laiskana ihmisenä käsittää näitä superihmisiä, jotka aikovat kokkailla täysipainoisia aterioita hätätilanteessa, tai useita kertoja jollain pikku keittimellä erilaisia lämpimiä valmisruokia kokkailevia ihmisiä.
Minä söisin kylmänä ja alas menisi rasvaa suoraan oliiviöljypullon suusta, kuivattua lihaa, heittäisin suolaa kalan päälle ja pussiin reppuun, parin päivän päästä olis graavilohta saatavilla. Pähkinät ovat kevyitä ja pieniä, paitsi kalori- ja rasva-arvoiltaan joten niitä suostuisin raahaamaan mukana. Vettä ja helppoa syötävää, siihen jos vielä luksuksena saisi kahvia niin aijai. Kahvia voin vetää kylmänäkin, se on hyvä piriste. Kun ei tarvitsisi jäädä kokkailemaan, voisin hiidellä metsäsuksilla vaan eteenpäin. Jonnekin.
Sen valmisruokapakkauksenkin voi syödä kylmänä. Säilyketölkistä hernekeittoa voi lusikoida kylmänä. Ihan se on ravintoa kylmänäkin, se on laiskan ihmisen valinta. Kylmä hernari itse asiassa on aika hyvää.
Kalan päälle suolaa ja pariksi päiväksi pussissa reppuun, niin siitä tulee graavilohta, eikä suinkaan ruokamyrkytys? Oletko kokeillut tätä oikeassa elämässä?

Vaatii tietysti sopivan lämpötilan. Ajattelin kevyttä talvipakkasta, joka vastaa mainiosti jääkaappia.
Olen kyllä syönyt hyvin epämääräisiä ruokia. Siinä ei kyllä ole mitään kehumista, se on arpapeliä minkä kestää ja joska tulee kuolema.
[Tunnen itseni lisäksu useita ylipainon kanssa taistelevia naisia, jotka eivät laihdu, ellei kalorit ole alle 1000-1200vrk. Pitkään, menee pari viikkoa ennen kuin paino alkaa laskea tälläkään kalorimäärällä. Meitä ei kai sitten voi sanoa "terveeksi". Mutta iso etu tämä on poikkeustilanteessa. Itse elän suht terveellisesti 1- 2 vuotta vararenkaallani, jos saan sen lisäksi 800 kcal/vrk, josta puolet proteiineja, ja lisäksi monivitamiini+kalkki.[/quote]
Juuri näin, suurimmalla osalla on tervettä vararavintoa kehossaan, minullakaan ei sixpack näy, vaikka toivoisinkin. Tai no, kyllä se hieman läskin alta erottuu, kun oikein pinnistää ;)
Sanotaan että 2 viikkoa elää syömättä ja kaksi päivää juomatta. Mutta eihän se mukavaa olisi.
Puolustan vielä 70€ kotivaraani `ihan hyvänä` Mutta vain esimerkkinä tälläiselle sekasyöjälle kuin olen.
Poittini on, että osalla ei ole varoja kovin paljoa ja haluan ,että hekin tuntisivat voivansa varautua ja se lieventäisi ahdistusta henkisesti.
Kun korona alkoi olin kaupassa jossa vanhamies latoi hihnan täyteen halvinta makkaraa. Suurinpiirtein sen mitä syön 2 vuodessa eli +20 pakettia. Oli siinä vähän muitakin ruokatarpeita mukana . Mutta hieman järkytyin, onko tosiaan niin huonosti asiat. Herra ei vaikuttanu olutsiepolta ja hihnalla ei ollut olutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9. Ihmiset havainnoi eri tavoin, ihan jo luonnostaan. Jos alkaa kaupungilla jatkuvasti havainnoida uhkia (en ymmärrä miksi perusoletuksena narkkari on uhka), niin ehkä parempi pysyä kotona. Oikeat johtopäätökset selviää yleensä vasta jälkikäteen. Kukaan ei voi tietää etukäteen, tekeekö kriisitilanteessa oikeita johtopäätöksiä. Jos on liikaa uskoa omiin kykyihin, niin se on aika yleinen väärien johtopäätösten syy.
10. Noi solmutkin on vähän sellainen, että metsässä niitä lähinnä tarvii.
11. SOS ois oikeesti ihan hyvä osata. Sitä voi käyttää monessakin hätätilanteessa eri tavoin.
12. Uiminen on hyvä osata ihan muutenkin. Tai pysyä maissa. Soutaminen ei oikeesti oo niin vaikeeta etteikö sitä oppis nopeesti muutenkin. Kunhan ei tiputa airoja veteen :)
Oli pakko purkaa noi ihan sen takia, että selkeyttää vähän. Enemmän noi taidot on sellaisia, että jos joudut ns. luonnon armoille X ajaksi. Eli pitkään. Monessa kriisissä ei tarvi lähteä kotoa mihinkään. Enkä sano ettei noi taidot sinänsä hyödyllisiä ole, päin vastoin. Mutta ei niitä tarvi yhden ihmisen osata, ellei tosiaan ole yksin/kaksin luonnon armoilla. Selviytymistilanteessa kuitenkin syntyy helposti vähintään pieniä yhteisöjä, joissa toinen osaa toista, toinen toista. Ja jos ajatellaan sellaista yksin/perheenä tapahtuvaa hard core selviytymistilannetta, niin tohon listaan pitäis lisätä kaikenlaista. (vaatteiden korjaus jne.) Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat on hyvä esimerkki luonnon ehdoilla eläneistä ihmisistä, ja ei niidenkään yhteisöissä läheskään kaikki osanneet kaikkia taitoja joita selviytyminen vaati.
Eli ei missään nimessä ole riippakivi, jos ei osaa ihan kaikkea. Ja riippakivistäkin pitää pitää huolta. Kuka sellainen sitten onkaan. Ja tosiaan ne sosiaaliset taidot. Ne on yks tärkeimmistä taidoista. Se, että päällepäsmäröi, ja ei arvosta toisia, eikä heidän osaamista tai mielipiteitä, ei todellakaan edistä selviytymistä. Sitä voi äkkiä huomata olevansa yksin, vaikka olisikin kuinka huippuunsa viritetty selviytymiskone. Tohon vielä lisäys, että sosiaalisuus ei ole sama kuin sosiaaliset taidot. Voi olla täysin introvertti, mutta silti taitava sosiaalisesti. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu muiden huomiointi, sekä se että on itse valmis sopeuttamaan käytöstään tilanteen mukaan. Ei se, että on suuna päänä puhumassa. Etenkään siitä miten taitava itse on.
Toivottavasti joku jaksoi ton lukeakin. :)
Tässä ketjussahan 99% kirjoittajista implikoi, että kohta tulee ydinpoimmi ja great reset. Silloin nuo taidot olisi hyvä osata. Ainoa oikea suunta on silloin lappiin/ erömaan armoille. Kaupunkeja ja toimivaa infraa ei näiden kirjoittelijoiden mukaan ole.
Kirjoituksesi antaa siis ymmärtää, että mitään ei koskaan tapahdu ja siksi mitään ei ole pakko osata ja apua ruinataan muilta. Sitten kohta on joukko kädettömiä huutamassa kilpaa apua.
Kukin tyylillään.
Voitko kertoa, jos pystyt, että missä kohtaa mä annan ymmärtää, että mitään ei koskaan tapahdu? Ai niin, et voikaan. Unohdin. My bad. :)
Miksi pitää mennä lappiin? Saako mennä muualle jos haluaa? 99%? Oikeesti. Laskitko ihan? Tee asiasta gallup niin selviää.
No nyt meni tunteisiin siellä...
Kerro toki ihmeessä suuntasi, jos täällä maalaillut asiat toteutuvat. Isot kaupungit saaneet taktisia ydinlatauksia ja ydinvoimaloita pommitettu. Menetkö piritorille telttailemaan?Kuinka kauan mun pitää vääntää sun kanssa, että ymmärrät, että mikään mitä sä sanot ei mene mulla tunteisiin? Miksi menisi? Tota kyllä osaa ottaa, koska sun heimolaiset viljelee tota ihan joka paikassa. Keksi jotain parempaa.
Miksi lähtisin maalta piritorille telttailemaan? Miksi kukaan lähtisi mistään sinne telttailemaan? Sinähän niitä kauhukuvia olet pääasiassa maalaillut. Ymmärrätkö edes miten taktisia ydinaseita käytetään?
Et vastannut kysymykseen, minne itse lähtisit.
Ihme tinkaaja kyllä oletT. Eri
Olen eri minäkin, mutta kysyn: miksi hänen pitäisi lähteä kotoaan minnekään?
Mäkin oon eri, mutta ihan oikeesti jäin miettimään miksi kukaan lähtisi selviytymään lapin erämaihin.
Siis onhan siellä kaunista, mutta kylmä ja lumi tulee paljon nopeemmin kun vähän etelämpänä.
Jos helsinkiä nyt joku alkaisi pommittaa tai sen välitön uhka olisi, niin mä lähtisin vaan omalle mökille asti suunnilleen hämeeseen. Ajanratoks vois keräillä puolukoita sieniä lähimetsästä, ja ehkä loppuja omppuja vielä puista.
Ja jos nyt joku ydinpommilla losauttais helsinkiin niin ei mulla kyllä kova kiire olis ulos ollenkaan 🤔Lukeekohan kukaan ketjua kokonaan läpi.
Tässähän on käynyt ilmi, että siellä pommitetaan, missä on pommitettavaa. Lapissa ei ole mitään pommitettavaa, luonnossa ruokaa ja riistaa. Ehkä siksi sinne.
Mitä sitä tuhottuun ilmastoon ja ympäristöön jää pyörimään.
Minä lähtisin lappiin puhtaiden erämaajärvien ympäristöön. Jos siis tulisi useampi ydinlataus isoihin kaupunkeihin/ näiden infroihin.Jos lähdet oletuksesta, että Suomen asutuskeskuksia ja varuskuntia pommitettaisiin, niin miksi niitä ei pommitettaisi Norjan puolella? Ja etenkin venäjän puolella, he kun olisivat pommittamisen kuitenkin aloittaneet? Suomen puolella pohjoisessa osumaa saisi ainakin Rovaniemi ja Sodankylä, ton sun ajattelumallin mukaan. Taktista ydinasetta saatettaisiin käyttää katkaisemaan Kilpisjärveltä Norjaan kulkeva tie. Ja jos ajatellaan muutenkin laajempaa ydinsotaa, koska se on luultavasti ainoa tilanne milloin Suomeen niitä ohjuksia sataisi, niin lämpötila tulee laskemaan voimakkaasti epämääräisen mittaiseksi ajanjaksoksi. Lapissa kun on muutenkin kylmä. Miten se ruoka ja riista selviää siellä Lapissa talvesta? Miten ihminen? Etenkään yksin. Ja ei, en ole tässä nyt nollaamassa sinua. Haluaisin vain tietää, että mille ajatus siellä selviämisestä perustuu.
https://areena.yle.fi/1-862303
Kyllä siellä lapinkairassa asuu tälläkin hetkellä erakkoja, irti kapitalismista. Taidat asua vuokrakuutiossa tuolla katsomuksella.
Varmasti asuu, en ole väittänytkään etteikö asuisi. Mutta nyt on pakko kysyä, että luitko ollenkaan mitä kirjoitin? Ja miksi jatkat tuota oletuksien tekemistä, ja toisen nollaamisen yrittämistä? Oletko niin epävarma itsestäsi?
Oletan, että sinä et asu siellä kairassa. Eikö niin? Eikä taida tuon jutunkaan henkilö asua teltassa, tai itse rakennetussa tilapäismajoituksessa. Miksi vastaat jotain tuollaista, etkä kuitenkaan pysty vastamaan kysymyksiin, tai kertomaan, että miten ajattelit itse selvitä? Jätät aina vastineessasi huomiotta toisen kommentoijan tekstistä suurimman osan, kun haluat vain hysteerisesti puolustaa omaa kantaasi. Ei mun pointti ollut siinä, että onko siellä mahdollista asua nyt, just tällä hetkellä. Puhuin poikkeustilanteesta. Lue hyvä ihminen oikeesti mitä sulle sanotaan.
Hyvänen aika, että sinulla on järjettömän huono sisäistämisen taito. Sinullehan on vastattu esimerkinkin kera XD
Edelleen jatkat tota samaa. Oikeesti aika surullista. Miksi koet tarvetta arvostella mun persoonaani, kun et minua tunne? Miksi arvostelet kaikkia muitakin jos ovat eri mieltä. Toiko on esimerkki sitten sun sosiaalisista taidoista. Ei ihan älyttömästi auttaisi kriisitilanteessa selviytymistä, jos on niin epävarma, että kokee aina että hyökkäys on paras puolustus.
Missä kohtaa olet kertonut miten ajattelit siellä Lapissa puhtaiden erämaajärvien rannoilla selvitä. Jos kerran en tajua, niin valaise minua oi tiedon soihdunkantaja. Mä en löydä mistään, että miten aiot jalkaisin paeta ydinlaskeumaa varusteidesi kanssa. Enkä vastausta siihen, jos se sun skenaario toteutuu, ja Suomeen sataa ydinpommeja, että millä perusteella Lappiin ei niitä tulisi, kun siellä on varuskuntia. Tai että miksi saasteet ei leviäisi venäjän tai Norjan puolelta. Niillä kun myös varuskuntia pohjoisessa. Luettelit jossain kohtaa, että mitä taitoja tarvitaan ettei olisi "riippakivi". Et kertonut, että mitä taitoja sulla niistä on, sanoit vain yli malkaisesti, että suurin osa. Et vastannut myöskään siihen, että miten arvelet ihmisen, tai sen peräänkuuluttamasi riistan ja ruuan runsaudensarven selviävän siitä jos lämpötila laskee Lapissa dramaattisesti vielä siitä miten kylmä siellä on muutenkin. Mutta joo, ehkä se on mun sisäistämisen taito mikä tässä on hukassa. :D Jännä silleen, että teet tota samaa joka välissä kun sulta kysyy vähän enemmän jotain. Tolla toisten arvostelullako ajattelit tehdä itsestäsi halutun yhteisön jäsenen jos selviytyä jossain kohtaa pitäisi? Ehkä sun juttuihin ei tosiaan pitäis vastata mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa laiskana ihmisenä käsittää näitä superihmisiä, jotka aikovat kokkailla täysipainoisia aterioita hätätilanteessa, tai useita kertoja jollain pikku keittimellä erilaisia lämpimiä valmisruokia kokkailevia ihmisiä.
Minä söisin kylmänä ja alas menisi rasvaa suoraan oliiviöljypullon suusta, kuivattua lihaa, heittäisin suolaa kalan päälle ja pussiin reppuun, parin päivän päästä olis graavilohta saatavilla. Pähkinät ovat kevyitä ja pieniä, paitsi kalori- ja rasva-arvoiltaan joten niitä suostuisin raahaamaan mukana. Vettä ja helppoa syötävää, siihen jos vielä luksuksena saisi kahvia niin aijai. Kahvia voin vetää kylmänäkin, se on hyvä piriste. Kun ei tarvitsisi jäädä kokkailemaan, voisin hiidellä metsäsuksilla vaan eteenpäin. Jonnekin.
Sen valmisruokapakkauksenkin voi syödä kylmänä. Säilyketölkistä hernekeittoa voi lusikoida kylmänä. Ihan se on ravintoa kylmänäkin, se on laiskan ihmisen valinta. Kylmä hernari itse asiassa on aika hyvää.
Kalan päälle suolaa ja pariksi päiväksi pussissa reppuun, niin siitä tulee graavilohta, eikä suinkaan ruokamyrkytys? Oletko kokeillut tätä oikeassa elämässä?
Vaatii tietysti sopivan lämpötilan. Ajattelin kevyttä talvipakkasta, joka vastaa mainiosti jääkaappia.
Olen kyllä syönyt hyvin epämääräisiä ruokia. Siinä ei kyllä ole mitään kehumista, se on arpapeliä minkä kestää ja joska tulee kuolema.
Joskus on parempi jättää syömättä. Eläinperäisten tuotteiden kanssa olisin erityisen varovainen, varsinkin raakana, koska ne pilaantuu herkästi ja sairastuttaa vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tonnikalaa, spamia, juomakelpoista vettä. Purkki per päivä riittää yhdelle. Reppuun mahtuu monta purkkia vesikanisterin mukana.Vai että jauhopussit, tomaattikastikkeet ja kaasugrillit mukaan. Se raikas juomavesi ( tai jopa maito tai muu neste) jota leivontaan tarvitaan on huomattavasti arvokkaampi tuollaisessa tilanteessa ihan juomana. Ravinnon pitää olla mahdollisimman proteiinipitoista ja rasvaista, mahdollisimman vähän kuituja ja karppeja jotta ei tarvitse syödä jatkuvasti kilotolkulla eikä ravata paskalla useaan otteeseen päivässä.
Voin kertoa omakohtaisesta kokemuksesta, että Lihaa & Rasvaa -ruokavaliolla meikäläisen suolisto asettuu vesiripulimoodiin, joka kestää päiviä. Kaikkien mukaan siitä pitäisi seurata ummetus, mutta ei meikäläisellä. Vinkkinä kaikille ummetukseen taipuvaisille: lisätkää ruokaan reilusti suolaa ja saatte saman tehon kuin niillä ummetuslääkkeillä. Suola saa suolen toimimaan ja sitten vaan vettä päälle.
Eipä ummetus eikä vesiripulikaan ole mikään optimaalinen tila missään poikkeustilanteessa. Joten jätän eläinperäisestä proteiinista, rasvasta ja vedestä koostuvan dieetin väliin ihan suosiolla. 😅
haha, totta tosiaan. ehkä tuo on hyvä vinkki hätätapaukseen, kun on ummetus ja pitää päästä siitä eroon.
mutta kun tätä asiaa miettii niin aika monen vatsa menisi varmasti pitkittyneessä kriisissä pahasti sekaisin. pelkästään se jos vessat eivät toimisi (vesi) ja joutuisi käymään jossain ulkona / yleisissä tiloissa. voi meitä herkkävatsaisia, kovat ajat olisivat tiedossa.
Minulla on aika teräksinen ruoansulatus, koska vegenä syön päivittäin paljon kuitua. Täysjyvää, papuja ja linssejä, siemeniä, reippaasti kasviksia. Pavut on tosi hyvä kotivarassa niin säilyvyytensä, monikäyttöisyytensä kuin ravintoarvojenkin puolesta, mutta kylmiltään jos siirtyy syömään päivittäin jotain purkkipapuja niin vähintään tulee ilmavaivoja ja pahimmillaan ummetus, joten suosittelen ihmisiä mieluummin totuttamaan vatsansa papuihin jo ennen mitään kriisiä.
Mitä kaupungissa asuva kotivaran kerääjä tekee, jos joutuu yhtäkkiä jättämään kerrostaloasuntonsa ja sinne ei pääse takaisin? Sinne jää hätävarat. Kesämökin omistavat voivat toki jakaa kaiken tarpeellisen asuntonsa ja kesämökkinsä kesken, mutta kaikilla ei ole mökkiä. Maaseudulla asuvan on helppo tehdä maastokätköjä, mutta miten kerrostaloasujat kaupungeissa?

Ihan sama missä asuu, jokaiselle voi tulla eteen tilanne että kotoa täytyy poistua sillä sekunilla, ja sitten kotivara jää sinne. Oli se sitten tulipalo tai evakuointi käsky. Elämän perus realiteettejä. 🤷
Bug out bagissä voi ja kannattaakin pitää jotain millä pärjää päivän pari. Tai auton tavaratilassa. Mökillä tai muussa kakkoskodissa voi pitää omaa kotivaraa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kaupungissa asuva kotivaran kerääjä tekee, jos joutuu yhtäkkiä jättämään kerrostaloasuntonsa ja sinne ei pääse takaisin? Sinne jää hätävarat. Kesämökin omistavat voivat toki jakaa kaiken tarpeellisen asuntonsa ja kesämökkinsä kesken, mutta kaikilla ei ole mökkiä. Maaseudulla asuvan on helppo tehdä maastokätköjä, mutta miten kerrostaloasujat kaupungeissa?
Kaipa kerrostalossakin asuva voi käydä tekemässä maastokätköjä. Varmaan niiden idea on olla salaisia, niin silloinhan se on ihan sama kenen mailla ne on. Mutta miksi maastokätköjä pitäisi tehdä? En oikein keksi muuta syytä, kuin varautuminen joihinkin ryöstelijöihin. Ja aiemmin jossain joku oli sitä mieltä ettei niistä tarvi olla huolissaan. Maaseudullakin asuva jos joutuu lähtemään kodistaan, niin voi olettaa että pitää lähteä jonnekin kauemmas, eikä niistä kodin lähimaastoissa olevista maastokätköistä ole sillin oikein hyötyä. Niitä pitäisi tehdä sitten sinne, minne olettaa joutuvansa lähtemään. Ja sitähän ei taas voi tietää etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Jos lähdet oletuksesta, että Suomen asutuskeskuksia ja varuskuntia pommitettaisiin, niin miksi niitä ei pommitettaisi Norjan puolella? Ja etenkin venäjän puolella, he kun olisivat pommittamisen kuitenkin aloittaneet? Suomen puolella pohjoisessa osumaa saisi ainakin Rovaniemi ja Sodankylä, ton sun ajattelumallin mukaan. Taktista ydinasetta saatettaisiin käyttää katkaisemaan Kilpisjärveltä Norjaan kulkeva tie. Ja jos ajatellaan muutenkin laajempaa ydinsotaa, koska se on luultavasti ainoa tilanne milloin Suomeen niitä ohjuksia sataisi, niin lämpötila tulee laskemaan voimakkaasti epämääräisen mittaiseksi ajanjaksoksi. Lapissa kun on muutenkin kylmä. Miten se ruoka ja riista selviää siellä Lapissa talvesta? Miten ihminen? Etenkään yksin. Ja ei, en ole tässä nyt nollaamassa sinua. Haluaisin vain tietää, että mille ajatus siellä selviämisestä perustuu.
Eipä kauhean taloudellista ole käyttää ydinaseita teiden katkaisuun. Ydinaseet on melko arvokkaita ja harvinaisia ja se tie on muutamalla tavallisella kaivurilla parissa päivässä kunnostettu takaisin liikennekelpoiseksi.
Mulla on tällainen lista, muutaman vuoden ollut valmiina rinkassa ja kaapissa. Oletuksena, että kannan selässä rinkan, ja loput vetolaukussa, eikä ole ryöstelyn uhkaa. Näillä pärjään rauhassa metsässä muutaman päivän-viikon, että saan ajatukset kasaan, ja järkevän suunnitelman, minne lähden, mikäli kotiin ei voi palata.
-Makuupussi (kuitu, 3 vuodenaikaa)
- Untuvatäkki
-Folio makuualusta
- 90cm leveä jumppamatto
-Puuvillainen "muumiolakanapussi" makuupussiin
-Puhallettava tyyny
-2 isoa folio/hätämakuupussia
-2 Folio/avaruuspeitettä
-Iso vihreä "auton" kevytpeite
-2 isoa pkt sytytyspaloja
-Sytkäri
-Tulukset
-Tulitikkuja vedenpitävässä rasiassa
-Tulitikkuja ja lämpökynttilä metallirasiassa
-Kynttilä
-Hanskat puiden/tulentekoon
Vesitiiviissä ns. kuivapussissa:
-1 pieni pkt sytytyspaloja
-2 isoa pkt myrskytikkuja
-Kädenlämmitin (oranssi, kemiallinen)
Vesitiiviissä ns. kuivapussissa:
4 retkiruokapakkausta (n. 460kcal/kpl)
-Jerkku-kuivalihaa
-Teetä, pikakahvia, sokeria
-Trangia ja Marinol
-Silikonilautanen, muki, aterimet
-Folio
-Muovipusseja, jätesäkki
-Hunajapurkki
-Tikkareita
-Vedenpuhdistustabletit n. 2000 litraan
-Vedensuodatinpullo 0,6L
- Kokoontaittuva linkkari
- Victorinexin Monitoimityökalu
- Eräpuukko
- Nenäliinapaketteja
- Puhdistuspyyhepaketti
- Talouspaperia
- Erilaisia naruja (kestäviä "armeijanaruja" , sekä pyykkinarua), ja ilmastointiteippi
- Otsalamppu ja varapatterit
- Miniradio kuulokkeilla, varapatterit
- Pippurisumutin
- Narussa roikkuva saippua
- Kertapakkauksessa pyykinpesuaine
- Henk.koht. lääkkeet kk ajaksi
- Hygieniatarvikkeita
- Shampoo ym. minipulloissa
- Hammasharja ja minitahna
- Ensiaputarvikkeita, käsidesi ym.
- Kertakäyttöpiilolaseja
- Sekalaisia lääkkeitä
- Monivitamiini/hivenaine 100kpl
- Kertsihanskoja, FFP2-maski
- Korvatulpat, silmälaput
- kofeiinitabletit
- Minikokoinen ompelutarvikesetti
- Vanhat (hyvät) silmälasit
-Mikrokuitupyyhe
Vesitiiviissä kuivapussissa (lähinnä makuupussissa nukkumiseen):
- Villasukat
- Lapaset
- Ohut pipo
- Ohut jättikokoinen sifonkihuivi
- 2 ohutta tuubihuivia
- 2 merinovillasukat
- paksut talvisukkahousut
- alusvaatteet
- Isot villasukat laitettavaksi kenkien päälle lumessa
- ohut suuri sadeviitta
- Mato-onki (ilman vapaa)
- Hyttysmyrkky
Vesitiiviissä kuivapussissa:
-Paksu pitkä tunika
-Pitkähihainen ohut pusero
-Pitkät housut
-Sukkia
-Alushousut
Tulossa:
- rautalanka
- oksasakset
- pieni peili
- lisää mato-onkia ym.
- jauhoja "kalastustaikinaan"
- energiapatukoita
- lisää retkiruokaa
- proteiinijauhe
- chiansiemeniä
- hätäteltta, foliota (mahtuu 2)
- kompassi
- kännykän varavirta
- muistitikulle (ja pilveen) ladattuna englannin kieliset opiskelutodistukset, CV, vakuutukset, salasanat, yhteystiedot ym. tietoja
- passit, rahat
- muut todistukset?
- muistiinpanovälineet
Lisäksi kotona on toki lisää Marinolia, sytystyspaloja ulkogrilliin, täkkejä ym. että pärjään ilman sähköä, lämmitystä ja vettäkin. Säilyvää ruokaa on noin puoleksi vuodeksi. Osa on pakattu helposti liikuteltaviin laatikoihin, jos ne täytyy ottaa kiireessä mukaan, mikäli äkkilähtö on autolla. On myös kohtalainen varasto alkoholia, lääkkeitä, kemppareita ja ruoaksi kelpaavien viljelykasvien siemeniä.
Kerrostaloasukkaana, nökkiä omistamattomana, en lähde mielelläni kotoa pois, edes sodan uhatessa. BOB on pakattu äärimmäistä hätätilannetta varten, jos paeta täytyy "kaikkea", eikä ole aikaa lähteä esim. ystävien kanssa jonnekin suunnitelmallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lähdet oletuksesta, että Suomen asutuskeskuksia ja varuskuntia pommitettaisiin, niin miksi niitä ei pommitettaisi Norjan puolella? Ja etenkin venäjän puolella, he kun olisivat pommittamisen kuitenkin aloittaneet? Suomen puolella pohjoisessa osumaa saisi ainakin Rovaniemi ja Sodankylä, ton sun ajattelumallin mukaan. Taktista ydinasetta saatettaisiin käyttää katkaisemaan Kilpisjärveltä Norjaan kulkeva tie. Ja jos ajatellaan muutenkin laajempaa ydinsotaa, koska se on luultavasti ainoa tilanne milloin Suomeen niitä ohjuksia sataisi, niin lämpötila tulee laskemaan voimakkaasti epämääräisen mittaiseksi ajanjaksoksi. Lapissa kun on muutenkin kylmä. Miten se ruoka ja riista selviää siellä Lapissa talvesta? Miten ihminen? Etenkään yksin. Ja ei, en ole tässä nyt nollaamassa sinua. Haluaisin vain tietää, että mille ajatus siellä selviämisestä perustuu.
Eipä kauhean taloudellista ole käyttää ydinaseita teiden katkaisuun. Ydinaseet on melko arvokkaita ja harvinaisia ja se tie on muutamalla tavallisella kaivurilla parissa päivässä kunnostettu takaisin liikennekelpoiseksi.
Totta. Ei se kai taloudellista ole. Vaikka onhan venäjällä ydinaseiden osalta toiseksi suurimmat varastot. Enkä tiedä tehtäisiinkö niin. Valtio mitä ajattelin, että tulisi sen tekemään, ei toimi muutenkaan taloudellisesti eikä rationaalisesti. Tuli mieleen siitä, että kyseessä olisi sotatilanteessa erittäin tärkeä huoltotie pohjoisessa. Ja kulkee sellaisessa maastossa, että oikeassa paikassa, oikeassa korkeudessa tie saattaisi mennä taktisella latauksella siihen kuntoon, että sitä ei ihan parissa päivässä korjattaisi. Ja korjaaminen sitoo voimavaroja, kun korjaajat vaatisivat myös jonkinlaisen suojaosaston turvakseen. Siis jos saadaan esim. joku tien varrella olevista jyrkistä rinteistä sortumaan kunnolla. Toki onnistuisi varmaan ihan tavallisillakin räjähteillä. Ja luultavasti tollainen toteuttaisiinkin jonkin sortin desanttien iskuna asettamalla pommit otollisiin paikkoihin. Ajoinkin lähinnä takaa sitä, että luultavasti jos ydinlatauksia Suomeen tulisi, niitä tulisi myös pohjoiseen, ja naapurimaihin myös.
Maastokätköjä on hyvä tehdä jo ihan ryöstelynkin takia. Tässä asiassa eivät maaseudullakaan asujat ole täysin turvassa. Tiukan paikan tullen voi olla ihan päinvastoin, jos ihmiset pakenevat kaupungeista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tällainen lista, muutaman vuoden ollut valmiina rinkassa ja kaapissa. Oletuksena, että kannan selässä rinkan, ja loput vetolaukussa, eikä ole ryöstelyn uhkaa. Näillä pärjään rauhassa metsässä muutaman päivän-viikon, että saan ajatukset kasaan, ja järkevän suunnitelman, minne lähden, mikäli kotiin ei voi palata.
-Makuupussi (kuitu, 3 vuodenaikaa)
- Untuvatäkki
-Folio makuualusta
- 90cm leveä jumppamatto
-Puuvillainen "muumiolakanapussi" makuupussiin
-Puhallettava tyyny
-2 isoa folio/hätämakuupussia
-2 Folio/avaruuspeitettä
-Iso vihreä "auton" kevytpeite-2 isoa pkt sytytyspaloja
-Sytkäri
-Tulukset
-Tulitikkuja vedenpitävässä rasiassa
-Tulitikkuja ja lämpökynttilä metallirasiassa
-Kynttilä
-Hanskat puiden/tulentekoonVesitiiviissä ns. kuivapussissa:
-1 pieni pkt sytytyspaloja
-2 isoa pkt myrskytikkuja-Kädenlämmitin (oranssi, kemiallinen)
Vesitiiviissä ns. kuivapussissa:
4 retkiruokapakkausta (n. 460kcal/kpl)
-Jerkku-kuivalihaa
-Teetä, pikakahvia, sokeria-Trangia ja Marinol
-Silikonilautanen, muki, aterimet
-Folio
-Muovipusseja, jätesäkki
-Hunajapurkki
-Tikkareita
-Vedenpuhdistustabletit n. 2000 litraan
-Vedensuodatinpullo 0,6L- Kokoontaittuva linkkari
- Victorinexin Monitoimityökalu
- Eräpuukko- Nenäliinapaketteja
- Puhdistuspyyhepaketti
- Talouspaperia- Erilaisia naruja (kestäviä "armeijanaruja" , sekä pyykkinarua), ja ilmastointiteippi
- Otsalamppu ja varapatterit
- Miniradio kuulokkeilla, varapatterit
- Pippurisumutin- Narussa roikkuva saippua
- Kertapakkauksessa pyykinpesuaine- Henk.koht. lääkkeet kk ajaksi
- Hygieniatarvikkeita
- Shampoo ym. minipulloissa
- Hammasharja ja minitahna
- Ensiaputarvikkeita, käsidesi ym.
- Kertakäyttöpiilolaseja
- Sekalaisia lääkkeitä
- Monivitamiini/hivenaine 100kpl
- Kertsihanskoja, FFP2-maski
- Korvatulpat, silmälaput
- kofeiinitabletit
- Minikokoinen ompelutarvikesetti
- Vanhat (hyvät) silmälasit-Mikrokuitupyyhe
Vesitiiviissä kuivapussissa (lähinnä makuupussissa nukkumiseen):
- Villasukat
- Lapaset
- Ohut pipo
- Ohut jättikokoinen sifonkihuivi
- 2 ohutta tuubihuivia
- 2 merinovillasukat
- paksut talvisukkahousut
- alusvaatteet- Isot villasukat laitettavaksi kenkien päälle lumessa
- ohut suuri sadeviitta- Mato-onki (ilman vapaa)
- HyttysmyrkkyVesitiiviissä kuivapussissa:
-Paksu pitkä tunika
-Pitkähihainen ohut pusero
-Pitkät housut
-Sukkia
-AlushousutTulossa:
- rautalanka
- oksasakset
- pieni peili
- lisää mato-onkia ym.
- jauhoja "kalastustaikinaan"
- energiapatukoita
- lisää retkiruokaa
- proteiinijauhe
- chiansiemeniä
- hätäteltta, foliota (mahtuu 2)
- kompassi
- kännykän varavirta
- muistitikulle (ja pilveen) ladattuna englannin kieliset opiskelutodistukset, CV, vakuutukset, salasanat, yhteystiedot ym. tietoja- passit, rahat
- muut todistukset?
- muistiinpanovälineetLisäksi kotona on toki lisää Marinolia, sytystyspaloja ulkogrilliin, täkkejä ym. että pärjään ilman sähköä, lämmitystä ja vettäkin. Säilyvää ruokaa on noin puoleksi vuodeksi. Osa on pakattu helposti liikuteltaviin laatikoihin, jos ne täytyy ottaa kiireessä mukaan, mikäli äkkilähtö on autolla. On myös kohtalainen varasto alkoholia, lääkkeitä, kemppareita ja ruoaksi kelpaavien viljelykasvien siemeniä.
Kerrostaloasukkaana, nökkiä omistamattomana, en lähde mielelläni kotoa pois, edes sodan uhatessa. BOB on pakattu äärimmäistä hätätilannetta varten, jos paeta täytyy "kaikkea", eikä ole aikaa lähteä esim. ystävien kanssa jonnekin suunnitelmallisesti.
Mikä rinkka ja vetolaukku sulla on? Ootko punninnut paljonko noi painaa? Siis se osuus minkä ajattelit viedä mukana jos joudutkin lähtemään ilman autoa, tai sitten kun sen auton joutuu jättämään jonnekin.