Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7592)
Pitkän harkinnan jälkeen menin ja ostin vihdoin viimein itselleni 28 litran selviytymisrepun, bug-out bagin, johon kasasin oleellisia tavaroita. Toisesta kassissa tein vaatekassin. Laukut ovat nyt valmiiksi pakattuina kaapeissa, jos tulee tarvetta. Säilykkeitä yms. kotivararuokaa laitoin myös valmiiksi kylmälaukkuun. Paperit, jotka ovat tärkeitä, laitoin lukolliseen metallilippaaseen ja yläkaappiin.
Näihin sitten voi lähtö- tai evakuointitilanteessa napata mukaan tavarat, mitkä ovat arkikäytössä, kuten lompakko, lääkkeet (valmiiksi nekin omassa pussissa) yms. pientä.
Kun olen noita evakuointijuttuja kuunnellut, niin siinä voi olla vain vartti aikaa ottaa haluttu mukaan ja laittaa arvokkaat tavarat jonnekin, joten kyllä ehkä kannattaisi suunnitella, mitä itse tarvii tai mitä tarvii laittaa turvaan/piiloon, tai mitä kannattaa pakata etukäteen valmiiksi.
Kaikissa kuuntelemissani tarinoissa toistui myös sama viesti; "luulin olevani hyvä preppaaja, mutta puutteita ilmeni, kun kriisi iski ja nyt tekisin toisin sen ja tuon asian." Eli on turha olettaa, että kaikki sitten kuitenkaan menisi ihan suunnitellun mukaisesti, kun se kriisi on päällä. Kriisi on aina kriisi, joka tuntuu. Mutta ainakin sitä kriisiä voi preppaamalla vähän lieventää.
Kannattaa aloittaa siitä, että vaikka listaa, mitä arjessaan välttämättä tarvii ja käyttää, jotta elämä sujuu ja tuntuu suht luonikkaalta, oli se tarve sitten hygieniatarvike, apuväline, ajankulu tai mikä vaan. Niitä asioita sinä sitten kaipaat kriisissäkin. Ja niitä kannattaa koota selviytymiskassiin. Itse kävin juuri ostamassa ajankulua lisää, Rubikin kuution, värityskirjan, ristikkolehtiä yms. tekemistä siltä varalta, ettei pääsekään laitteille.
Tälläkin moni palstalla sanoo turvaavansa pakastimensa sisältöön. Lyhyesssä, juurikin siin 72 tunnin sähkökatkossa ja kriisissä se varmasti auttaakin, mutta pidemmässä ei. Kaikissa oppaissa varoitetaan, että pelkän pakastimen sisällön kanssa ei kauan eteenpäin selvitä, jos on vaikka hellekelit. Voi tulla kiire syödä kaikki pois. Vaikka ruokamäärä pakastimessa olisi kuinka hulppea tahansa, niin ei pilaantuvalla ruoalla mitään tee.
Onko tämä Ap juuri nyt samassa huoneessa kanssasi?
Vierailija kirjoitti:
Tälläkin moni palstalla sanoo turvaavansa pakastimensa sisältöön. Lyhyesssä, juurikin siin 72 tunnin sähkökatkossa ja kriisissä se varmasti auttaakin, mutta pidemmässä ei. Kaikissa oppaissa varoitetaan, että pelkän pakastimen sisällön kanssa ei kauan eteenpäin selvitä, jos on vaikka hellekelit. Voi tulla kiire syödä kaikki pois. Vaikka ruokamäärä pakastimessa olisi kuinka hulppea tahansa, niin ei pilaantuvalla ruoalla mitään tee.
päivänkään mittaisessa sähkökatkossa pakastimen sisällöstä ei juuri ole iloa. Vai syökö joku kypsentämättömiä kalapuikkoja, raakaa Aimo-sedän toissa vuonna metsästämää hirveä tai täyttää päivän energiatarpeensa puolisulaneella jäätelöllä?

Miksi ihmeessä kalapuikot tai hirvenliha pitäisi kypsentämättömänä syödä? Ja jäätelöstä voi syöttää lapsille ja syödä itsekin sen verran kuin menee ennen sen sulamista kokonaan, jotta hävikkiä saa pienennettyä. Tuskinpa lapset siitä valittavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläkin moni palstalla sanoo turvaavansa pakastimensa sisältöön. Lyhyesssä, juurikin siin 72 tunnin sähkökatkossa ja kriisissä se varmasti auttaakin, mutta pidemmässä ei. Kaikissa oppaissa varoitetaan, että pelkän pakastimen sisällön kanssa ei kauan eteenpäin selvitä, jos on vaikka hellekelit. Voi tulla kiire syödä kaikki pois. Vaikka ruokamäärä pakastimessa olisi kuinka hulppea tahansa, niin ei pilaantuvalla ruoalla mitään tee.
päivänkään mittaisessa sähkökatkossa pakastimen sisällöstä ei juuri ole iloa. Vai syökö joku kypsentämättömiä kalapuikkoja, raakaa Aimo-sedän toissa vuonna metsästämää hirveä tai täyttää päivän energiatarpeensa puolisulaneella jäätelöllä?
Mulla on puuhella, grilli ja keittolevyllinen kamina, että saisin ne hirvenpaistitkin hsuditettua lrivinuunissa kypsäksi. Sen jälkeen, kun olen ensin paistanut siellä jäätelöstä tehdyn kakun (hyvää, ei vaadi oikeastaan kuin jauhoja ja kananmunia). Hellalla voin paistaa lapsille kalapuikkoja hirvenpaistia odotellessa.
Miten voisi varautua sellaiseen, jos pitää piiloutua drooneilta?
Mites lemmikit, miten varauduttu heidän kanssaan? Koiranruokaa pidän melko paljon varalla, mutta välillä sekin on vähissä. Ja kissanruoka samoin. Eli ennenkuin tulee palkkapäivä, niin voi olla vain muutama purkki jäljellä. Mutta ruoan lisäksi en oikein muuta ole osannut varata.
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi varautua sellaiseen, jos pitää piiloutua drooneilta?
Youtubessa on videoita tästä, ainakin jotain heijastavia peitteitä on olemassa
Vierailija kirjoitti:
Tälläkin moni palstalla sanoo turvaavansa pakastimensa sisältöön. Lyhyesssä, juurikin siin 72 tunnin sähkökatkossa ja kriisissä se varmasti auttaakin, mutta pidemmässä ei. Kaikissa oppaissa varoitetaan, että pelkän pakastimen sisällön kanssa ei kauan eteenpäin selvitä, jos on vaikka hellekelit. Voi tulla kiire syödä kaikki pois. Vaikka ruokamäärä pakastimessa olisi kuinka hulppea tahansa, niin ei pilaantuvalla ruoalla mitään tee.
No kannattaa hommata lasipurkkeja ja umpioida sulavat ruuat niihin. Jos on painekattila niin saa myös hirvenlihat turvallisesti purkkiin. Melkein mitä vain voi umpioida, no jäätelöä nyt ei.
Minunkin kommenttini siitä, miten drooneilta kuuluu suojautua, on poistettu jo kaksi kertaa. Se boldatulla kirjoittava veläinen trolli poistattaa kaiken hyödyllisen.
Tiiviisti, drooni löytää kohteen lämmön ja liikkeen avulla, joten kannattaa ulkona mennä piiloon esim muurin taaksematalaksi. Sisällä taas huoneeseen, jossa ei ole ikkunaa eli sirpaleet lennä. Autoon ei saa jäädä vaan hakeutua kauas siitä piiloon.
Piilossa täytyy malttaa pysyä n 10 - 20 minuuttia, sillä ekan aallon jälkeen tulee yleensä toinen, joka on isompi. Jos pitää käsiä korvilla ja suuta raollaan, suojaa tärkykalvoja ja keuhkoja paineaallolta.
Mä kyllä säilytän täysinä. Kotona on aina joku 60 l vettä. Joka viikko kiertää yksi kanisterillinen, niin pysyy sisältö tuoreena.
Mutta molemnat tavat hyviä.