Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni on mielestäni liian syvällä äitiydessä...
29.01.2020 |
Hyvä pitkäaikainen ystäväni on muuttunut täysin saadessaan lapsia. Hänellä on neljä lasta, yksi kouluikäinen ja muut 3-6v. Koko elämä pyörii ainoastaan lasten ja perheen ympärillä. Koko identiteetti o muuttunut, on vain äitiys.
Ei voi tehdä töitä juurikaan koska aika on pois lapsilta. Lapset kaikki kotihoidossa. Päiväkoti on paha. On lukenut kaikki mahdolliset kasvatusoppaat ja niiden mukaan mennään. Emme voi edes keskustella mistään kun joku lapsista tulee keskeyttämään ja hän antaa aina 100 prosentin huomion samantien lapselle. Ihmettelee kun minä sanon omilleni että ”äiti puhuu nyt hetken ystävän kanssa. Jutellaan vähän myöhemmin” ja lapsilleni se on ihan normaalia. Kaikki puheenaiheet on sormiruokailut, doulaukset, synnytykset, lasten kehitys, lasten liikunta, jne. Missään ei voi käydä ilman lapsia. Isäkin on kuitenkin olemassa ja perheessä. Puhelimeen ei vastaa ikinä, koska puhelin on äänettömällä viikonloput koska se on perheen yhteistä aikaa.
Kaikki on niin pehmeää ja perhekeskeistä että oksennan kohta.
Ja kyllä, minullakin on kaksi alle kouluikäistä lasta. Käyvät päiväkodissa koska tykkään käydä töissä. Viihtyvät hyvin siellä ja ovatkin reippaita sosiaalisia lapsia. Teemme paljon yhdessä mutta siltikin otan välillä omaa aikaa ja teen mitä huvittaa. Ymmärrän kyllä lapsentahtisuuden mutta pitääkö koko elämän pyöriä lasten ympärillä? En itse halua menettää omaa minuuttani täysin. Olen äiti, olen nainen, vaimo, ystävä, työntekijä jne.
Sorry vuodatus mutta harmittaa niin paljon tapaamisen jälkeen. Tuntuu kuin olisi menettänyt sen tutun ihmisen joka on enää vain äiti. Paskamyrsky tästä nousee mutta tämä on vain minun mielipide.
Kommentit (197)
Sehän ei ap sulle kuulu.
4 lasta panee elämän täysin uusiksi, voisin kuvitella.
On selvää, että ap on mustasukkainen ystävästään. Tommonen nyrpeä besserwisser joka tietää miten kaikkien pitää elää ja myös kertoo sen heille.
En kuitenkaan väitä etteikö lapsihurahtanut ole muiden kannalta rasittava.
Se vaan on hänen asiansa miten prioriteettinsa asettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.
Äläpä jaksa nyt selittää. Vaikka vanhempi tekisi aivan kaiken aivan täydellisesti, silti lapsesta voi tulla mitä vaan. Tottakai on todennäköisempää, että lapsella tulee menemään elämässä hyvin, jos häneen jaksetaan panostaa ja häntä aidosti kasvattaa ja ennen kaikkea häntä rakastetaan.
Yksi ystäväni oli aloittajan ystävän kaltainen superäiti, joka oli yli 10 vuotta lastensa kanssa kotona, ja aina vähän ylpeili sillä. Myönnän olevani lievästi vahingoniloinen, kun hänen lapsistaan 3/4 oireili tosi rajusti murrosiässä, huostaanottoa ja rikosrekisteriä myöten. Vain yksi pärjäsi ylipäätään koulussa, eikä kukaan mennyt edes lukioon, vaan amikseen kaikki, vaikka toinen vanhempi oli erittäin korkeasti koulutettu ja toinenkin AMK. Jos asiat olisivat toisin, siitä erinomaisesta kotihoidosta ja sen hyödyllisyydestä saisi kuulla varmaan loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Sehän ei ap sulle kuulu.
4 lasta panee elämän täysin uusiksi, voisin kuvitella.
On selvää, että ap on mustasukkainen ystävästään. Tommonen nyrpeä besserwisser joka tietää miten kaikkien pitää elää ja myös kertoo sen heille.
En kuitenkaan väitä etteikö lapsihurahtanut ole muiden kannalta rasittava.
Se vaan on hänen asiansa miten prioriteettinsa asettaa.
En yhtään ihmettele niitä uutisia, joiden mukaan Suomessa yksinäisyys on valtava ongelma. Jos vanhalla ystävyydellä ei ole kirjoittajalle tuon enempää merkitystä eikä mitään arvoa, yksinäiseksi siinä lopulta jää. Lapset kasvavat ja elämä jatkuu. Ilman ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Suomen alkoholitilastoja on perinteisesti tutkittu samalla tavalla kuin sinä nyt tulkitset tilastoasi.
Alkoholitilastoissa huomattiin runsas alkoholinkäyttö ja humalahakuisuus ja kaikkia suomalaisia alettiin kohtelemaan kuin he olisivat juoppoja.
Samat asenteet ja sama kohtelu kohdistui yhtälailla rantojen pultsareihin kuin täysin raittiisiin. Jokainen nähtiin juoppona tai potentiaalisena juoppona, ihan vaan neutraalisti tilastojen valossa.
Samaa on vieläkin nähtävissä, vaikka asenteet ovat muuttuneet sekä tavallisella kansalla että tilastojen tulkitsijoilla.
Vieläkin jonkin verran tulee vastaan sellaista asennetta, että jokainen joka joskus käyttää alkoholia, on juoppo eikä hallitse juomistaan. Sillä ei ole mitään merkitystä juoko hän yhden lasillisen viiniä kerran vuodessa vai kaksi pulloa kossua joka päivä. Yhtälailla juoppoja ovat kumpikin.Tuossa sun kotiäititilastossa ja sen tulkinnassa on kyse ihan samasta asiasta.
Kyllä alkoholin kulutuksessakin on aina tarkasteltu keskiarvon lisäksi jakaumia. Ilman muuta se pieni suurkuluttajajoukko nostaa keskiarvoa, mutta tuota enemmän ollaan oltu huolissaan työsskäyvien ns normaalien aikuisten kulutuksesta. Niiden, joiden kulutus on ylittää ne terveydelliset riskirajat (varsin suuri joukko ylittää riskirajana pidetyn 7 annosta (naiset) tai 14 annosta (miehet) viikkosuosituksen), ja kertakulutuksen suositeltavat rajat (humalajuominen vieläkin varsin yleistä Suomessa). Ja ne huolissaanolijat eivät ole moralisteja, vaan lääkärikuntaa jotka työssään törmäävät jatkuvasti alkoholin aiheuttamiin terveysongelmiin. Ja kukaan tutkijoista tai terveydenhoitoviranomaisista ei ole ollut moralisoimassa alkoholinkäyttöä jossa ei kertarajat tai viikkorajat pauku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän ei ap sulle kuulu.
4 lasta panee elämän täysin uusiksi, voisin kuvitella.
On selvää, että ap on mustasukkainen ystävästään. Tommonen nyrpeä besserwisser joka tietää miten kaikkien pitää elää ja myös kertoo sen heille.
En kuitenkaan väitä etteikö lapsihurahtanut ole muiden kannalta rasittava.
Se vaan on hänen asiansa miten prioriteettinsa asettaa.En yhtään ihmettele niitä uutisia, joiden mukaan Suomessa yksinäisyys on valtava ongelma. Jos vanhalla ystävyydellä ei ole kirjoittajalle tuon enempää merkitystä eikä mitään arvoa, yksinäiseksi siinä lopulta jää. Lapset kasvavat ja elämä jatkuu. Ilman ystäviä.
Oikea ystävä kyllä ymmärtää joustaa. Minulla on nyt kuusikymppisenä paljon palanneita ystäviä, jopa omista eskarikavereistani.
Sellainen "ystävä" joka arvostelee, arvioi, vaatii, painostaa ja panettelee selän takana saa mennäkin.
Enkä ymmärrä tuota ollenkaan että lasten läsnäollessa ei voi keskustella edes. Mikä "minä vaadin jakamattoman huomion" -primadonna tuolla lailla käyttäytyy???
Kuulostaa painajaismaiselta. Mitään tuo nainen meinaa sitten kun ei enää pysty muksuja tekemään ja lapset kasvaa isoiksi? Jäätävä identiteettikriisi iskee eikä ketään kavereita enää😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauva on kuin jokin kuninkaallinen korkeus, jota aistitaan ja tutkaillaan, että on säädät optimaaliset kaiken aikaa. Koko elämä pyörii rutiinien, rytmien, virikkeiden, tutkimustulosten ja suositusten ympärillä. Kiintymysvanhemmuus, eroahdistus, sokeriton luomuruokavalio, sormiruokailu, taaperoimetys... Mitä näitä nyt on. Kaikki elämässä on tottakai lapsilähtöistä ja lapsentahtista.
Eräs tuttavapariskunta edustaa tätä koulukuntaa. Kun heidän muksunsa oli pieni niin kaksikon koko elämä tuntui keskittyneen vain ja ainoastaan lapseen ja lapsen olemisiin. Kyläillessä napero katsoi meikäläistä aina oudoksuen ja ihmetellen, kun en hyörinyt ja pyörinyt hänen ympärillään ja vahtinut haukkana jokaista liikahdusta ja äännähdystä vanhempiensa tavoin. Oli ilmeisesti jo tottunut olemaan ns. maailman napa ja pitämään sitä luonnollisena olotilana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Onpa dramaattista kielenkäyttöä! Kuka tässä on ketään hylännyt, kuka on tämä hylätty "läheinen" ja miksi se että elää kuten itse haluaa on ikävää ja piittaamatonta???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Ei kai tuota kukaan väitä. Tutkimus osoitti ettei kotonaolemisesta näyttänyt olevan hyötyä lapsille, jossain mielessä pärjäsivät kehnommin kuin aiemmin hoitoon laitetut lapset, ja tuo ilman muuta tulee ongelmaperheistä (huostaanotot populaatiossa harvinaisia). Mutta mikään tutkimus ei ole osoittanut lapsille olevan hyötyä kotiäitiydestä, tämä kai se pointti. Jos haluaa olla kotona pitkään niin OK, mutta sen pitää ymmärtää olevan oma ratkaisu, oma "urapolku", ei pakollinen uhrautuminen lasten hyvinvoinnin vuoksi, sillä lapset pärjäävät jatkossa elämässä vähintään yhtä hyvin (tutkimukset sosiaalistumisesta varhaisopetuksessa) kuin jos äidit jättävät mokkapalahurahdukset väliin ja lähtevät takasin työelämään hankkimaan rahaa, kerryttämään eläkettään, saamaan aikuiskontakteja ja toteuttamaan omia kykyjään ja kunnianhimojaan myös siellä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa painajaismaiselta. Mitään tuo nainen meinaa sitten kun ei enää pysty muksuja tekemään ja lapset kasvaa isoiksi? Jäätävä identiteettikriisi iskee eikä ketään kavereita enää😂
Sitten hänestä tulee omistautuva mummo.
Olen nähnyt näitä tapauksia.
Ystävät on sivuseikka, kuten kaikki muukin mitä tapahtuu oman perhepiirin ulkopuolella.
Se ei ole mun tapa elää, mutta monen muun on. Mikä minä tai kukaan muukaan on toisten valintoja arvostelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä te ette enää vaan sovi toisillenne. Hän varmasti löytää muita höyrähtäneitä äitejä. Hienoa, että hän antaa kaikkensa perheelleen jos niin haluaa. Joillekin se on se juttu.
Ei se ole sinulta oikeasti pois. Toki voi harmittaa mutta sitten vaan eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Onpa dramaattista kielenkäyttöä! Kuka tässä on ketään hylännyt, kuka on tämä hylätty "läheinen" ja miksi se että elää kuten itse haluaa on ikävää ja piittaamatonta???
Et ehkä ole lukenut ketjua?
Esimerkkejä on tullut monia. Se, että elää kuten itse haluaa, ei kaikille tarkoita sitä, että antaa vanhan ystävänsä kokea että tällä ei ole sen vertaa arvoa hänelle, että voisi vaikka joskus puhua puhelimessa. Aloitusviestissä mainittiin ettei vanha ystävä enää vastaa puhelimeen eikä juttele ystävänsä kanssa, koska hänellä on lapsia. Eikö silloin voi tuntea itseään ystävänsä hylkäämäksi?
Tai entä se ketjussa mainittu esimerkki, että jonkun sukulainen on alkanut käyttäytyä sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan itsekkäästi ja piittaamattomasti lastensa edun ja ”hyvän äitiyden” varjolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti aikaisemmin menevät töihin ne naiset, jotka ylipäätään ovat vakituisissa töissä. Heille se on kannattavaa. Mutta suuri osa naisista joutuisi palaamaan vain työttömäksi tai pätkätöihin. Se ei ole kannattavaa joten ymmärrettävää että parempi koulutustaso on niillä jotka menevät aikaisemmin töihin.
Niin tuttua! Mun kaverista tuli superäiti ja hän kyllä haluaa myös yleisöä sille äitiyden suorittamiselle, eli sillä tavalla hän on erilainen kuin ap:n (ex)ystävä.
Mun ystäväni haluaa aika ajoin nähdä ja tulee joskus lastensa kanssa jopa kylään tai kutsuu meidät heille, muttei sitten kertaakaan kysy multa tai lapsiltani mitään vaan häärää vain höyrypäisenä niiden omien lastensa kimpussa. Lapset marisee ja kiukuttelee ja vaatii, koko ajan niillä on muka nälkä ja jos ei mitään muuta ole, niin sitten se on sitä ”kato äiti!” koko ajan. Meteli ja hässäkkä on ihan älytön.
Minulla on kolme lasta eikä ikinä ole ollut vaikeaa juoda kahvikupillista loppuun tai sanoa kokonaista virkettä. Ystäväni sen sijaan korostaa koko ajan, miten tärkeää on toimia lapsilähtöisesti ja miten hän ei voi mennä sinne tai tuonne eikä tehdä mitään kun se on niin hankalaa lasten kannalta. Ovat kuitenkin jo melkein kolme ja kuusi, etten oikein ymmärrä. Mutta eipä minun tarvitsekaan.
Sen verran hän kyllä kuuntelee puheitani, että kun viimeksi kerroin esikoisen päässeen isovanhempien kanssa pienelle matkalle (on 7-vuotias), hän jaksoi paasata pitkään siitä miten ei raaskisi ikinä olla viikonloppua erossa lapsistaan.
Ehkä eniten minua vaivaa se, että koko show on jotenkin ikään kuin minun silmilleni rakennettu esitys. Äänensävy ja eleet ja jopa se loputon lorujen ja laulujen rallattelu ovat niin teennäisen oloisia, että mietin koko ajan, miksi ihmeessä hän haluaa minun toimivan ihailevana yleisönä hänen ”täydelliselle äitiydelleen”. Eikö olisi paljon helpompaa jättää vieraat kutsumatta kokonaan ja keskittyä siihen rallattamiseen niiden rakkaiden lasten seurassa, kun nämä kuitenkin tuntuvat vaativan sen huomion joka sekuntti?
Tiedän yhden tällaisen tapauksen. Esimerkiksi sen, että hän jatkuvasti kirjoittaa lapsistaan Facebookiin hän selittää sillä, että näin kaukana asuvat isovanhemmatkin pääsevät osallisiksi lasten elämään. Ihan hyvä perustelu, mutta tarvitseeko edes isovanhempien olla niin jatkuvasti mukana lastenlasten elämässä? Eiköhän heilläkin ole omakin elämä. Siis toki ymmärrän, että kuvia voidaan aina silloin tällöin lähettää ja muutenkin kertoa kuulumisia.
Nämä ovat varmaankin niitä äitejä, jotka eivät ole koskaan olleet yhtä yötä edes erossa isommistakaan lapsistaan ja ylpeilevät sillä. Ikään kuin se olisi hyvä asia. Toki kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia saada lapsia hoitoon. Mutta onko se erityisen hienoa? Itsensä hoitamiselle ei jää aikaa kun lapset ovat tärkeimpiä. Vaikka vanhempien pitäisi muistaa huolehtia myös itsestään, koska myös he itse ovat tärkeitä. Tämä ehkä eniten unohtuu nykyäideiltä. Puheenaiheet ovat mies ja lapset eikä omaa itseä ole enää olemassa.
Jotenkin hieman ihmeellistä nykyaikaista itsensä ulkopuolelle laajennettua narsismia. Perheitä on monilla muillakin, mutta usein näitä äitejä ei voisi muiden lapset vähempää kiinnostaa.
Ap btw sinun lapsesi eivät ole pärjääviä ja reippaita siksi että laitoit heidät aikaisin hoitoon ja menit töihin kuten kautta rantain vihjaat. Ystäväsi lapset saavat mahtavan läsnäolevan äidin, eikö se ole upeaa? Pikkulapsivuodet ovat hetkessä ohi ja hän ehtii tehdä sitten muutakin jos se sinua kaihertaa. Mistä päättelet että äitiys ei olisi osa häntä itseään, omaa valintaa ja minuutta? Jos se ei ole sitä sinulle niin ei se tarkoita että muillakin äitiys merkitsisi itsensä uhraamista. Se voi olla myös itsensä toteuttamista.
Kun saimme ensimmäisen lapsemme, mieheni alkoi vähän yllättäen avautua omasta lapsuudestaan. Hänen äitinsä, edesmennyt ihana anoppini, oli aikamoinen hanhiemo eikä ikinä päästänyt kolmea lastaan silmistään. Hän oli kotiäiti eikä käynyt juuri missään tai jos kävi, lapset olivat aina mukana. Kukaan lapsista ei koskaan ollut missään yökylässä eikä ollut tekemisissä muiden aikuisten kanssa - edes lähisukulaisten - ilman että äiti hääräsi siinä välissä ja sanoitti lastensa asiat heille.
Mieheni sanoi toivovansa, että meidän lapsista tulisi reippaampia ja rohkeampia kuin mitä hän itse lapsena oli. Hän sanoi, että siinä vaiheessa kun hän tajusi, ettei ollut koskaan ollut missään ilman äitiä eikä osannut yhtään puhua muiden aikuisten kanssa ja ujosteli vähän kaikkea, hän alkoi tuntea syvää häpeää. Loppujen lopuksi hänestä kyllä kasvoi ihan pystyvä ihminen, mutta jotain sieltä lapsuudesta aina aika ajoin pilkahtaa vieläkin esiin.
Anoppi oli aivan ihana tyyppi ja tiedän että hän tarkoitti vain hyvää. Oman mieheni kohdalla se ei vain ollut paras mahdollinen tapa toimia. Anopilla ei oikein ollut mitään muuta kuin ne lapset, joita hän rakasti yli kaiken ja aikuisenakin halusi kovasti puuttua kaikkeen heidän elämässään. Hän ei ollut työelämässä enää koskaan lasten syntymän jälkeen, mikä varmasti vaikutti asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua! Mun kaverista tuli superäiti ja hän kyllä haluaa myös yleisöä sille äitiyden suorittamiselle, eli sillä tavalla hän on erilainen kuin ap:n (ex)ystävä.
Mun ystäväni haluaa aika ajoin nähdä ja tulee joskus lastensa kanssa jopa kylään tai kutsuu meidät heille, muttei sitten kertaakaan kysy multa tai lapsiltani mitään vaan häärää vain höyrypäisenä niiden omien lastensa kimpussa. Lapset marisee ja kiukuttelee ja vaatii, koko ajan niillä on muka nälkä ja jos ei mitään muuta ole, niin sitten se on sitä ”kato äiti!” koko ajan. Meteli ja hässäkkä on ihan älytön.
Minulla on kolme lasta eikä ikinä ole ollut vaikeaa juoda kahvikupillista loppuun tai sanoa kokonaista virkettä. Ystäväni sen sijaan korostaa koko ajan, miten tärkeää on toimia lapsilähtöisesti ja miten hän ei voi mennä sinne tai tuonne eikä tehdä mitään kun se on niin hankalaa lasten kannalta. Ovat kuitenkin jo melkein kolme ja kuusi, etten oikein ymmärrä. Mutta eipä minun tarvitsekaan.
Sen verran hän kyllä kuuntelee puheitani, että kun viimeksi kerroin esikoisen päässeen isovanhempien kanssa pienelle matkalle (on 7-vuotias), hän jaksoi paasata pitkään siitä miten ei raaskisi ikinä olla viikonloppua erossa lapsistaan.
Ehkä eniten minua vaivaa se, että koko show on jotenkin ikään kuin minun silmilleni rakennettu esitys. Äänensävy ja eleet ja jopa se loputon lorujen ja laulujen rallattelu ovat niin teennäisen oloisia, että mietin koko ajan, miksi ihmeessä hän haluaa minun toimivan ihailevana yleisönä hänen ”täydelliselle äitiydelleen”. Eikö olisi paljon helpompaa jättää vieraat kutsumatta kokonaan ja keskittyä siihen rallattamiseen niiden rakkaiden lasten seurassa, kun nämä kuitenkin tuntuvat vaativan sen huomion joka sekuntti?
Ihan kuin mun miehen sisko! Se harrastaa myös tuota lastensa viihdyttämistä yleisön edessä, ja kaikki vaivautuneena siinä sitten sitä seuraavat. Jopa 7-kymppiset isovanhemmat. Mietin aina hiljaa mielessäni, että taukoaakohan se jatkuva lorutus, leikkiminen ja laulu heti kun ovi painuu kiinni meidän perässä... ei kai kukaan sellaista koko ajan jaksa?
Mitä siis tarkoitat tuolla, että lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista? Mitä se suurin osa sitten on? Suurin osako hulttioita vai mitä meinaat?