Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni on mielestäni liian syvällä äitiydessä...
29.01.2020 |
Hyvä pitkäaikainen ystäväni on muuttunut täysin saadessaan lapsia. Hänellä on neljä lasta, yksi kouluikäinen ja muut 3-6v. Koko elämä pyörii ainoastaan lasten ja perheen ympärillä. Koko identiteetti o muuttunut, on vain äitiys.
Ei voi tehdä töitä juurikaan koska aika on pois lapsilta. Lapset kaikki kotihoidossa. Päiväkoti on paha. On lukenut kaikki mahdolliset kasvatusoppaat ja niiden mukaan mennään. Emme voi edes keskustella mistään kun joku lapsista tulee keskeyttämään ja hän antaa aina 100 prosentin huomion samantien lapselle. Ihmettelee kun minä sanon omilleni että ”äiti puhuu nyt hetken ystävän kanssa. Jutellaan vähän myöhemmin” ja lapsilleni se on ihan normaalia. Kaikki puheenaiheet on sormiruokailut, doulaukset, synnytykset, lasten kehitys, lasten liikunta, jne. Missään ei voi käydä ilman lapsia. Isäkin on kuitenkin olemassa ja perheessä. Puhelimeen ei vastaa ikinä, koska puhelin on äänettömällä viikonloput koska se on perheen yhteistä aikaa.
Kaikki on niin pehmeää ja perhekeskeistä että oksennan kohta.
Ja kyllä, minullakin on kaksi alle kouluikäistä lasta. Käyvät päiväkodissa koska tykkään käydä töissä. Viihtyvät hyvin siellä ja ovatkin reippaita sosiaalisia lapsia. Teemme paljon yhdessä mutta siltikin otan välillä omaa aikaa ja teen mitä huvittaa. Ymmärrän kyllä lapsentahtisuuden mutta pitääkö koko elämän pyöriä lasten ympärillä? En itse halua menettää omaa minuuttani täysin. Olen äiti, olen nainen, vaimo, ystävä, työntekijä jne.
Sorry vuodatus mutta harmittaa niin paljon tapaamisen jälkeen. Tuntuu kuin olisi menettänyt sen tutun ihmisen joka on enää vain äiti. Paskamyrsky tästä nousee mutta tämä on vain minun mielipide.
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Se on nykyään niin että teki äiti niin tai näin, aina tekee väärin ja joku mollaa. Minä olen saanut puolen tunnin sisään haukut sekä liiasta lapsiin keskittymisestä että lasten laiminlyömisestä.
Jättäkää äidit rauhaan! Kohta kukaan ei hanki lapsia tässä ilmapiirissä!
Lapsia kannattaa suunnitella hankkivansa vasta sitten kun on riittävän kypsä toteamaan ett paskat nakkaa muiden mielipiteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä oli neljä opiskelukaverusta kahvilla lastemme kanssa. Yksi on just tällainen supersuorittaja ja hän hössötti ja järjesti aikamoisen metakan siinä lastensa kanssa. Aikamme yritettiin siinä jutellakin, mutta hankalaa se oli. Vanhin meistä, kolmen vähän isomman lapsen äiti totesi lopulta: ”Kuule, mitäs jos annat niiden olla vain ihan rauhassa edes hetken?” Oli ihanaa, kun joku uskalsi sanoa suoraan. Moni ei varmasti yhtään tajua, miltä se oma touhu muiden seurassa vaikuttaa.
Kyllähän sitä siellä omassa kuplassa toki vähän sokeutuu omalle käytökselleen itse kukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti on näin huumorimielessä jonkinlainen 'kultti' mihin monet äidit syventyvät jossa monet miehetkin jäävät ulkopuolelle. Hanhiemot rusettipanta päässä ovat arjen supersankareita, jotka kantavat vauvaa liinassa, työntävät kaksoisrattaita ja samalla ulkoiluttavat viisipäistä koiralaumaa ulkona. Ei siihen sovi kenenkään puuttua.
Aivan. Miksi kukaan puuttuisikaan? Jokainen ihminen saa vapaasti toteuttaa itseään ja äitiyttään. Kaikkihan ei siihen tosin pysty ja osa keskittyy kyttäämään muiden elämää.
”Kaikki ei siihen pysty”.... :,D Eli sinusta jokainen äiti yrittää kyllä olla höösäävä emo rallatellen mätsäävissä vaatteissa jälkikasvunsa kanssa, mutta toiset eivät siihen vain... pysty? Vaikkei olisi alunperinkään yhtään tälläinen persoona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Onpa dramaattista kielenkäyttöä! Kuka tässä on ketään hylännyt, kuka on tämä hylätty "läheinen" ja miksi se että elää kuten itse haluaa on ikävää ja piittaamatonta???
Et ehkä ole lukenut ketjua?
Esimerkkejä on tullut monia. Se, että elää kuten itse haluaa, ei kaikille tarkoita sitä, että antaa vanhan ystävänsä kokea että tällä ei ole sen vertaa arvoa hänelle, että voisi vaikka joskus puhua puhelimessa. Aloitusviestissä mainittiin ettei vanha ystävä enää vastaa puhelimeen eikä juttele ystävänsä kanssa, koska hänellä on lapsia. Eikö silloin voi tuntea itseään ystävänsä hylkäämäksi?
Tai entä se ketjussa mainittu esimerkki, että jonkun sukulainen on alkanut käyttäytyä sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan itsekkäästi ja piittaamattomasti lastensa edun ja ”hyvän äitiyden” varjolla?
Ei normaali aikuinen koe tulevansa HYLÄTYKSI jos ei joka hetki maailma pyöri hänen ympärillään.
Ja kannattaisi myös miettiä, että onkohan itsessä se vika, jos toinen ottaa etäisyyttä. Jos on kovin tuomitseva, ehdoton ja puusilmäinen ja panettelee selän takana, niin tuskin on kovin haluttu ystävä.
Vink, vink.
ja p.s. vanhemmalle oma lapsi tulee aina ensin, ennen sukulaisia, ennen "ystäviä"
Ai jösses. Mulla on kolme lasta ja riippuu ihan vanhasta ystävästäni järjestelenkö näkemisen lasten kanssa vai ilman. On ystäviä jotka osaavat olla kanssani luonnollisesti vaikka lapsi tai useampi olisi mukana. Silloinkin lapseni saavat huomiota mutta löydän yleensä jonkin tekemisen että lapsi keskittyy siihen hetken yksinään niin voimme keskustella vieressä muita juttuja ystäväni kanssa. Ja sitten on vähän ap;n mukaisia, hieman kankeita ystäviä, joiden tapaamisen järjestän pääsääntöisesti ilman lasta ja se tarkoittaa sitä että niitä tapaamisia ei sitten ole niin usein koska ainoa ketä voin käyttää lastenvahtina on mieheni.
Sitten on vielä harvemmassa ne kerrat, jolloin pääsen ihan itsekseni jonnekin tai mitä teenkään kun ei tarvitse ottaa lapsia mukaan - tällöin todella mietin että käytänkö sen ajan ystävään vai itseeni vai ystäväporukkaan vai ihan vain omaan kampaamokäyntiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Onpa dramaattista kielenkäyttöä! Kuka tässä on ketään hylännyt, kuka on tämä hylätty "läheinen" ja miksi se että elää kuten itse haluaa on ikävää ja piittaamatonta???
Et ehkä ole lukenut ketjua?
Esimerkkejä on tullut monia. Se, että elää kuten itse haluaa, ei kaikille tarkoita sitä, että antaa vanhan ystävänsä kokea että tällä ei ole sen vertaa arvoa hänelle, että voisi vaikka joskus puhua puhelimessa. Aloitusviestissä mainittiin ettei vanha ystävä enää vastaa puhelimeen eikä juttele ystävänsä kanssa, koska hänellä on lapsia. Eikö silloin voi tuntea itseään ystävänsä hylkäämäksi?
Tai entä se ketjussa mainittu esimerkki, että jonkun sukulainen on alkanut käyttäytyä sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan itsekkäästi ja piittaamattomasti lastensa edun ja ”hyvän äitiyden” varjolla?Ei normaali aikuinen koe tulevansa HYLÄTYKSI jos ei joka hetki maailma pyöri hänen ympärillään.
Ja kannattaisi myös miettiä, että onkohan itsessä se vika, jos toinen ottaa etäisyyttä. Jos on kovin tuomitseva, ehdoton ja puusilmäinen ja panettelee selän takana, niin tuskin on kovin haluttu ystävä.
Vink, vink.
ja p.s. vanhemmalle oma lapsi tulee aina ensin, ennen sukulaisia, ennen "ystäviä"
Hassua. Me ollaan saatu kasvatettua kolme lasta melkein aikuiseksi jo ilman, että on tarvinnut luopua vanhoista ystävistä tai käyttäytyä töykeästi ketään kohtaan. Jos ystävä on soittanut, olen aina pystynyt järjestämään aikaa jutella hänen kanssaan, vaikka minulla onkin perhe. Jos on juuri sillä hetkellä ollut hässäkkää kun puhelin soi, olen huolehtinut siitä että soitan takaisin kun puoliso on ollut huolehtimassa lapsista.
Lapsistakin on kasvanut toiset ihmiset huomioon ottavia ihmisiä, kun emme ole käpertyneet ydinperheen autuaalliseen yksinäisyyteen vaan olleet tekemisissä muiden kanssa niin, että kaikilla olisi mukavaa - ei ainoastaan niillä minun lapsillani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän ei ap sulle kuulu.
4 lasta panee elämän täysin uusiksi, voisin kuvitella.
On selvää, että ap on mustasukkainen ystävästään. Tommonen nyrpeä besserwisser joka tietää miten kaikkien pitää elää ja myös kertoo sen heille.
En kuitenkaan väitä etteikö lapsihurahtanut ole muiden kannalta rasittava.
Se vaan on hänen asiansa miten prioriteettinsa asettaa.En yhtään ihmettele niitä uutisia, joiden mukaan Suomessa yksinäisyys on valtava ongelma. Jos vanhalla ystävyydellä ei ole kirjoittajalle tuon enempää merkitystä eikä mitään arvoa, yksinäiseksi siinä lopulta jää. Lapset kasvavat ja elämä jatkuu. Ilman ystäviä.
Parempi ilman ystäviä kuin huonojen ystävien kanssa. Ei ystävyyssuhteet muuttuvat muiden elämäntilanteiden myötä. Toisissa ihmisissä tapahtuu henkistä kasvua ja kehitystä ja toiset jää kiinni tuohon teini-iän vaativaisuuteensa. Yleensä jokaisessa elämänvaiheessa löytyy uusia ystäviä , joiden kanssa on enemmän yhteisyä kuin joidenkin lapsuuden tai opiskeluajan ystävien kanssa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tyypin! Oli kotiäitinä liki 15 vuotta. Lapset nyt aikuisia. Mutta edelleen, jos kysyy, mitä hänelle kuuluu, kertoo lastensa kuulumiset. Läheisriippuvainen ihminen.
Pahimpia on äidit jotka sanoo toisille äideille miten "kuuluisi tehdä" 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Onpa dramaattista kielenkäyttöä! Kuka tässä on ketään hylännyt, kuka on tämä hylätty "läheinen" ja miksi se että elää kuten itse haluaa on ikävää ja piittaamatonta???
Et ehkä ole lukenut ketjua?
Esimerkkejä on tullut monia. Se, että elää kuten itse haluaa, ei kaikille tarkoita sitä, että antaa vanhan ystävänsä kokea että tällä ei ole sen vertaa arvoa hänelle, että voisi vaikka joskus puhua puhelimessa. Aloitusviestissä mainittiin ettei vanha ystävä enää vastaa puhelimeen eikä juttele ystävänsä kanssa, koska hänellä on lapsia. Eikö silloin voi tuntea itseään ystävänsä hylkäämäksi?
Tai entä se ketjussa mainittu esimerkki, että jonkun sukulainen on alkanut käyttäytyä sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan itsekkäästi ja piittaamattomasti lastensa edun ja ”hyvän äitiyden” varjolla?Ei normaali aikuinen koe tulevansa HYLÄTYKSI jos ei joka hetki maailma pyöri hänen ympärillään.
Ja kannattaisi myös miettiä, että onkohan itsessä se vika, jos toinen ottaa etäisyyttä. Jos on kovin tuomitseva, ehdoton ja puusilmäinen ja panettelee selän takana, niin tuskin on kovin haluttu ystävä.
Vink, vink.
ja p.s. vanhemmalle oma lapsi tulee aina ensin, ennen sukulaisia, ennen "ystäviä"
Hassua. Me ollaan saatu kasvatettua kolme lasta melkein aikuiseksi jo ilman, että on tarvinnut luopua vanhoista ystävistä tai käyttäytyä töykeästi ketään kohtaan. Jos ystävä on soittanut, olen aina pystynyt järjestämään aikaa jutella hänen kanssaan, vaikka minulla onkin perhe. Jos on juuri sillä hetkellä ollut hässäkkää kun puhelin soi, olen huolehtinut siitä että soitan takaisin kun puoliso on ollut huolehtimassa lapsista.
Lapsistakin on kasvanut toiset ihmiset huomioon ottavia ihmisiä, kun emme ole käpertyneet ydinperheen autuaalliseen yksinäisyyteen vaan olleet tekemisissä muiden kanssa niin, että kaikilla olisi mukavaa - ei ainoastaan niillä minun lapsillani.
Jokainen satsaa siihen ,mitä pitää tärkeänä. Mielestäni ap voi tehdä johtopäätöksensä siitä, minkä arvoisena hänen ystävyyttään pidetään ja lopettaa kitinänsä ja etsiä niitä joita hänen takertuvaisuutensa ei haittaa.
Minulla ei ole vapaajallisesti edes mahdollisuutta lähteä kampaajalle istumaan 2-3 tunniksi mitä pitkien hiusten värjäykset, raidoitukset, leikkaukset ja pesut vaatisi. En yksinkertaisesti saa lastenhoitajaa noin 5 tunniksi mikä kuluisi matkoineen kampaamokäyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella on oma elämäntapa, arvot ja valinnat ja hyvä näin. Mutta jos se vaikuttaa ystävyyteen siten ettei ehdi tavata, puhuu vain yhdestä asiasta tai neuvoo ja saarnaa toiselle, voi se olla ystävyyden loppu. Toki kummaltakin pitäisi löytyä hieman joustoa raskaiden pikkulapsivuosien ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Mikä läheinen jpku ystävä on? Läheisiä on oma perhe ja lähisuku. Kaikki ei halua olla edes sukulaistensa kanssa tekemissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ystävä on tosi läheinen ja rakas, hänelle voi ihan hyvin sanoa, että joku hänen käytöksessään ei tunnu kivalta. Tosi kovassa hormonipöllyssä olevaan puhe ei kyllä aina tepsi, mutta voihan sitä yrittää.
Muuten näiden tehoäidiksi paljastuvien ihmisten kanssa ei ole oikein mitään tehtävissä. Se on kuin uskonto, ja äitikultin jäsenten mielestä kaikki muut ovat harhaoppisia. Vain he pääsevät taivaaseen ja muut eivät vain suostu näkemään heidän erinomaisuuttaan.
Onneksi niitä normaalit käytöstavat säilyttäviä äitejäkin on olemassa, ja heidän seurassaan on kiva olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Onpa dramaattista kielenkäyttöä! Kuka tässä on ketään hylännyt, kuka on tämä hylätty "läheinen" ja miksi se että elää kuten itse haluaa on ikävää ja piittaamatonta???
Et ehkä ole lukenut ketjua?
Esimerkkejä on tullut monia. Se, että elää kuten itse haluaa, ei kaikille tarkoita sitä, että antaa vanhan ystävänsä kokea että tällä ei ole sen vertaa arvoa hänelle, että voisi vaikka joskus puhua puhelimessa. Aloitusviestissä mainittiin ettei vanha ystävä enää vastaa puhelimeen eikä juttele ystävänsä kanssa, koska hänellä on lapsia. Eikö silloin voi tuntea itseään ystävänsä hylkäämäksi?
Tai entä se ketjussa mainittu esimerkki, että jonkun sukulainen on alkanut käyttäytyä sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan itsekkäästi ja piittaamattomasti lastensa edun ja ”hyvän äitiyden” varjolla?Ei normaali aikuinen koe tulevansa HYLÄTYKSI jos ei joka hetki maailma pyöri hänen ympärillään.
Ja kannattaisi myös miettiä, että onkohan itsessä se vika, jos toinen ottaa etäisyyttä. Jos on kovin tuomitseva, ehdoton ja puusilmäinen ja panettelee selän takana, niin tuskin on kovin haluttu ystävä.
Vink, vink.
ja p.s. vanhemmalle oma lapsi tulee aina ensin, ennen sukulaisia, ennen "ystäviä"
Hassua. Me ollaan saatu kasvatettua kolme lasta melkein aikuiseksi jo ilman, että on tarvinnut luopua vanhoista ystävistä tai käyttäytyä töykeästi ketään kohtaan. Jos ystävä on soittanut, olen aina pystynyt järjestämään aikaa jutella hänen kanssaan, vaikka minulla onkin perhe. Jos on juuri sillä hetkellä ollut hässäkkää kun puhelin soi, olen huolehtinut siitä että soitan takaisin kun puoliso on ollut huolehtimassa lapsista.
Lapsistakin on kasvanut toiset ihmiset huomioon ottavia ihmisiä, kun emme ole käpertyneet ydinperheen autuaalliseen yksinäisyyteen vaan olleet tekemisissä muiden kanssa niin, että kaikilla olisi mukavaa - ei ainoastaan niillä minun lapsillani.
No minä en hilaisi ap:n tapaisia "ystäviä" vain voidakseni kerskua miten "lapset eivät muuttaneet mitään".
Eräs neuvolapsykologi kannusti vanhempia tekemään lasten ohella myös omia juttujaan, tapaamaan ystäviään, kehittämään itseään, käymään töissä tms. koska pelkkä lasten seura ei tee aikuiselle hyvää. Päinvastoin, kotona pitkään oleva vanhempi taantuu. Seura tekee kaltaisekseen. Niinpä kotiäitien keskinäiset kiistelyt muistuttavat taaperoiden hiekkalaatikkoriitoja: lapiolla päähän sitä, joka rikkoo minun hiekkakakkuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Itse asiassa asiaa on tutkittu (otoksena koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka) ja niissä perheisdä, joissa on nostettu kotihoidontukea yli 3 vuotta, on jonkin verran enemmän kodin ulkopuolelle sijoituksia kuin niissä perheissä, joissa tukea ei ole nostettu tsi on nostettu alle 3 vuotta.
Että sun juttus ei pidä paikkaansa noin tilastojen valossa. Omat arkihavainnot kolmen jo täysi-ikäisen kaveripiiriä seuranneena ei myöskään tue tätä, että "täysillä panostaminen" jotenkin teettäisi menestyneempiä nuoria. Ainoa huumekoukussa oleva jonka tiedän on skipannut myö eskarin ja tullut keskimmäiseni luokalle suoraan kouluun.
Pelkkä tilasto ei kerro yhtään mitään.
Sinä olet päättänyt tulkita tilastoa tuolla tavalla.
Ihan tietoisesti taisit kuitenkin unohtaa, että kotihoidontukea saavat myös syrjäytyneet perheet ja päihderiippuvaiset sekä varsin kirjava joukko muita työelämän ulkopuolella olevia perheitä. Siihen porukkaan mahtuu paljon perheitä, jotka eivät ole kiinnostuneet lapsistaan tai eivät ole kykeneviä hoitamaan lapsiaan. Tietenkin tällaisissa perheissä kasvavia lapsia otetaan huostaan ja tietenkin näillä lapsilla on suuri riski syrjäytyä tai ajautua päihderiippuvuuteen.Kotiäitiys omana valintana on nykysuomessa niin harvinaista, että ne lastenhoitoon panostavat kotiäidit ovat vain hyvin pieni osa kotihoidontukea saavista.
Tapasi tulkita tuota tilastoa kertoo vain sinusta, ei kotiäideistä eikä uraäideistä.
No tuon tilasto kertoo. Kuten myös sen, että pitkään kotonaolevilla äideillä keskimäärin alhaisempi koulutustaso kuin nopeammin töihin menneillä.
Tietenkin. Mitä muuta edes odotit. Siihen kotona olevien ryhmään kuuluu edelleen myös niitä syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Osa tulee suvuista, joissa huono-osaisuus on periytynyt sukupolvien ajan. Onko suurikin ihme jos heillä on alhaisempi koulutustaso?
Myös hyvin elämässään pärjääviä äitejä jää kuitenkin kotiin lastensa kanssa. Se ei ole kovin yleistä, eikä siksi näy tilastoissa voimakkaasti. Toki heille voi yrittää ilkeillä tuommoisilla tilastoilla, mutta fiksut ihmiset ymmärtävät kyllä mikä on todellisuus tilastojen takana.
Fiksut ihmiset ymmärtävät, että tilastot koostetaan laajasta joukosta havaintoja, siinä on keskiarvo ja jakauma. Jakauma on todellisuutta, mutta niin on myös se keskiarvo, se näyttää asioiden vaikutukset yhteiskunnassa. Pitäisikö tilastoihin mielestäsi laittaa ne muutamat mokkapaloja leipovat akateemiset kotirouva-outlierit erillisinä? Jokainenhan saa tehdä elämälläään mitä haluaa, mutta jos haluaa perustella, että tutkitusti äidin kotiäitiydestä on hyötyä lapsen kehitykselle ja selviytymiselle elämässä aikuisena niin siihen kannattaisi esittää ne tuota puoltavat tutkimukset. t neljälapsisen lääkäriäidin tasapainoinen akateemisen uran tehnyt lapsi, jonka äiti oli kotona 2 kk synnytyksen jälkeen ja joka itse oli kotona 10 kk synnytyksen jälkeen, ja jonka omat lapset (3kpl) ovat jo nuoria aikuisia, kaikki tasapainoisia, hyvän itseluottamuksen omaavia ja opiskelemassa itselleen valitsemaa koulutusta yliopistoissa ja AMK:ssa.
Tilasto on tilasto ja siitä voidaan kaivaa juuri sellaisia asioita mitä halutaan.
Sinä varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät miksi niiden muutamien mokkapala-äitien vanhemmuudesta ei voi vetää johtopäätöksiä tämän tilaston perusteella.
Jos mokkapala-äitien vanhemmuudesta halutaan luotettavaa tietoa, pitäisi heitä tutkia omana ryhmänään.
Mokkapala-äidistä ei tee huonoa vanhempaa se, että jonkun syrjäytyneen, kotihoidontukea saavan perheen lapsi otetaan huostaan. Tämän syrjäytyneen perheen tilanne ei vaikuta siihen mokkapala-äitiin tai hänen vanhemmuuteensa millään tavalla.
Silti täällä nyt joku yrittää aktiivisesti saada mokkapala-äidin näyttämään huonolta vanhemmalta vetoamalla tilastoon, joka on tehty pääasiassa työttömistä ja syrjäytyneistä äideistä.
Tuskinpa mokkapalaäitiys on se ongelma. Läheisten ihmisten hylkääminen ja se, että oma ikävä tai piittaamaton käytös perustellaan lasten edulla, sen sijaan on.
Mikä läheinen jpku ystävä on? Läheisiä on oma perhe ja lähisuku. Kaikki ei halua olla edes sukulaistensa kanssa tekemissä.
Olen pahoillani puolestasi 😢
Minulle paras ystäväni on melkein läheisempi kuin oma sisko. Joka on tosi rakas hänkin. Olen saanut ystävältäni paljon tukea, lämpöä ja läheisyyttä. Olemme matkustelleet yhdessä, saaneet ensimmäiset työpaikat samaan aikaan, kipuilleet milloin ammatillisten, milloin ihmissuhdeongelmien äärellä. Saimme lapsia samoihin aikoihin, ihmettelimme yhdessä ja tuimme toisiamme. Itkimme hänen isänsä ja minun äitini kuolemaa yhdessä. Puhumme välillä kahden tunnin terapiakeskusteluja, joiden jälkeen kummankin olo on kevyt ja vapautunut. Ystävyys on niin tärkeää, ettei moni asia tässä maailmassa mene sen ohi.
Siitä huolimatta olemme molemmat saaneet kasvatettua ihania ja tasapainoisia lapsia tähän maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun saimme ensimmäisen lapsemme, mieheni alkoi vähän yllättäen avautua omasta lapsuudestaan. Hänen äitinsä, edesmennyt ihana anoppini, oli aikamoinen hanhiemo eikä ikinä päästänyt kolmea lastaan silmistään. Hän oli kotiäiti eikä käynyt juuri missään tai jos kävi, lapset olivat aina mukana. Kukaan lapsista ei koskaan ollut missään yökylässä eikä ollut tekemisissä muiden aikuisten kanssa - edes lähisukulaisten - ilman että äiti hääräsi siinä välissä ja sanoitti lastensa asiat heille.
Mieheni sanoi toivovansa, että meidän lapsista tulisi reippaampia ja rohkeampia kuin mitä hän itse lapsena oli. Hän sanoi, että siinä vaiheessa kun hän tajusi, ettei ollut koskaan ollut missään ilman äitiä eikä osannut yhtään puhua muiden aikuisten kanssa ja ujosteli vähän kaikkea, hän alkoi tuntea syvää häpeää. Loppujen lopuksi hänestä kyllä kasvoi ihan pystyvä ihminen, mutta jotain sieltä lapsuudesta aina aika ajoin pilkahtaa vieläkin esiin.
Anoppi oli aivan ihana tyyppi ja tiedän että hän tarkoitti vain hyvää. Oman mieheni kohdalla se ei vain ollut paras mahdollinen tapa toimia. Anopilla ei oikein ollut mitään muuta kuin ne lapset, joita hän rakasti yli kaiken ja aikuisenakin halusi kovasti puuttua kaikkeen heidän elämässään. Hän ei ollut työelämässä enää koskaan lasten syntymän jälkeen, mikä varmasti vaikutti asiaan.
Tämä se vaara omistautuneessa äitiydessä. Haluaa hyvää niin plajon, että sitä toteuttaessaan alkaa tukehduttaa lastensa kehitystä. Erityisesti naiset joilla kunnianhimoa ja jotka ovat tavotteellisia, heille paljon parempi toteuttaa nuo itse kuin laittaa nuo taakaksi lasten kannettavaksi. Hyvää haluten pohditaan liikaa lasten tulevisuutta, hermoillaan ja prepataan, että varmasti pääsisi siihen eliittikouluun, pohditaan lapsen puolesta kaikki valinnat valmiiksi, kuljetetaan kalliisiin harrasteihin joissa oletetaan menestyvän erinomaisesti... Sen välinpitämättömän ja kaiken kontrolloivan, lapsen ja perheen projektiksi ja metatöiksi asettavan tavan välillä on paljon hieman normaalimpaa vanhemmuutta: kuunnellaan, ollaan läsnä ja tuetaan, mutta opetetaan odottamaan vuoroaan, kuuntelemaan muita ja ottamaan heitä huomioon ja annetaan omaa aikaa ja rauhaa.
Kun lapseni olivat pieniä he tarhasta tullesta pyörivät ympärilläni ja puhua pulputtivat. Istuttiinkin lattialla silloin joku vartti, halailtiin ja juteltiin, kuuntelin ja kyselin. Sen jälkeen lähtivät omiin touhuihinsa, välillä kävivät katsomassa kuinka puuhasin ruokaa ja selittivät vielä jotain unohtunutta. Sama kun mentiin outoon paikkaan, ihan aluksi saattoivat ujostellen pysyä vierellä, mutta nopeasti lähtivät tutustumaan tilaan ja leikkimään omiaan/uusien leikkikavereiden seuraan. Sama myöhemmin: kun tulivat juttelemaan koitin keskittyä kunnolla ja jos en juuri silloin pystynyt sanoin, että tulen kohta ja jutellaan ja sitten juteltiin keskittyneesti. Teini-iässä otettiin yhteen tiukastikin, mutta kun ovien pauke oli laantunut juteltiin asia läpi rauhallisesti ja pyydettiin anteeksi molemmin puolin.
Äitiys on tärkein juttu elämässäni, mutta en elä äitiyden kautta, olen erillinen yksilö. Lapset ovat nyt aikuistuessaan vertailleet omaa kotiaan joihinkin muihin, ja olleet tyytyväisiä linjastamme: tuemme mutta emme liikaa holhoa, ovat saaneet itse valita elämänsä isot valinnat (koulutus, perisuhteet) ilman meidän vaikutushaluja. Pari heistä on valinnut "eliittialat" yliopistossa, ja poika vasta kertoi kuinka hänen kurssikaverinsa kännissä oli purkautunut hakeneensa alalle vanhempien painostuksesta, mikään muu ei riittänyt heille, ja kuinka tuntee olevansa hukassa ja haluavansa nyt keskeyttää opinnot kolmantena vuonna. Poika sanoi että hänellä ihan toinen juttu, oli itse miettinyt alat joihin halusi, kannustimme vain pohtimaan asiaa omista näkökulmistaan, ja valitsi sen itselle mieleisen ja nyt on todella kotonaan siellä. Yhtä tyytyväinen on nuorin lapsemme joka halusi yliopiston sijaan AMKhon, on innoissaan alasta ja me hänen tyytyväisyydestään.
Omistautunut äitiys voi olla äidille hyvin palkitsevaa kun lapset ovat pieniä, ne ongelmat näkyvät lasten vanhetessa niin lapsilla kuin äideillä - saako lapset aikuistua itsellisiksi ja millainen on naisen identiteetti kun äitiys ei enää sitä kannattele?
Kun nuorin on jo kolme ja kotihoidontuki loppu niin miten ystäväsi pystyy olla kotona? Eikä työkköri patista töihin? Vai eikö ole edes ilmoittautunut työttömäksi ja elää vain lapslisillä? Ja toivottavasti se kolmivuotias ei enää sormiruokaile jos edelleen puhuu sellaisesta.
Ei se ole ystäväsi vika jos sinä olet huono äiti.