Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni on mielestäni liian syvällä äitiydessä...
29.01.2020 |
Hyvä pitkäaikainen ystäväni on muuttunut täysin saadessaan lapsia. Hänellä on neljä lasta, yksi kouluikäinen ja muut 3-6v. Koko elämä pyörii ainoastaan lasten ja perheen ympärillä. Koko identiteetti o muuttunut, on vain äitiys.
Ei voi tehdä töitä juurikaan koska aika on pois lapsilta. Lapset kaikki kotihoidossa. Päiväkoti on paha. On lukenut kaikki mahdolliset kasvatusoppaat ja niiden mukaan mennään. Emme voi edes keskustella mistään kun joku lapsista tulee keskeyttämään ja hän antaa aina 100 prosentin huomion samantien lapselle. Ihmettelee kun minä sanon omilleni että ”äiti puhuu nyt hetken ystävän kanssa. Jutellaan vähän myöhemmin” ja lapsilleni se on ihan normaalia. Kaikki puheenaiheet on sormiruokailut, doulaukset, synnytykset, lasten kehitys, lasten liikunta, jne. Missään ei voi käydä ilman lapsia. Isäkin on kuitenkin olemassa ja perheessä. Puhelimeen ei vastaa ikinä, koska puhelin on äänettömällä viikonloput koska se on perheen yhteistä aikaa.
Kaikki on niin pehmeää ja perhekeskeistä että oksennan kohta.
Ja kyllä, minullakin on kaksi alle kouluikäistä lasta. Käyvät päiväkodissa koska tykkään käydä töissä. Viihtyvät hyvin siellä ja ovatkin reippaita sosiaalisia lapsia. Teemme paljon yhdessä mutta siltikin otan välillä omaa aikaa ja teen mitä huvittaa. Ymmärrän kyllä lapsentahtisuuden mutta pitääkö koko elämän pyöriä lasten ympärillä? En itse halua menettää omaa minuuttani täysin. Olen äiti, olen nainen, vaimo, ystävä, työntekijä jne.
Sorry vuodatus mutta harmittaa niin paljon tapaamisen jälkeen. Tuntuu kuin olisi menettänyt sen tutun ihmisen joka on enää vain äiti. Paskamyrsky tästä nousee mutta tämä on vain minun mielipide.
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti on näin huumorimielessä jonkinlainen 'kultti' mihin monet äidit syventyvät jossa monet miehetkin jäävät ulkopuolelle. Hanhiemot rusettipanta päässä ovat arjen supersankareita, jotka kantavat vauvaa liinassa, työntävät kaksoisrattaita ja samalla ulkoiluttavat viisipäistä koiralaumaa ulkona. Ei siihen sovi kenenkään puuttua.
Aivan. Miksi kukaan puuttuisikaan? Jokainen ihminen saa vapaasti toteuttaa itseään ja äitiyttään. Kaikkihan ei siihen tosin pysty ja osa keskittyy kyttäämään muiden elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä hössöttäjä vanhemmat ja lapsissaan roikkujat eivät todellakaan tee sitä lasten takia vaan pelkästään oman itsensä. Niinkuin tuolla yksi hössöttäjän lapsikin jo totesi. Nämä äidit suorittavat äitiyttä ja haluavat kokea itsensä tärkeiksi lastensa kautta, lapset ovat välikappale sille itsetunnon kohotukselle. Hyvä äiti ja isä tajuaa olevansa ihmisenä muutakin vain ja ainoastaan se vanhempi. Tosiaan karhunpalvelus lapselle opettaa se siihen että mitään eikä ketään muuta maailmassa ole kuin se lapsi ja lapsen tarpeet. Muista ihmisistä ei tarvi välittää eikä huomioida.
Miksi pitää arvostella toista? Anna ystäväsi olla onnellinen sellaisena kun on. Jos hän haluaa hössöttää lapsista, anna hössöttää ja etsi itsellesi muuta seuraa. Hän tekee itse kuten parhaaksi näkee, ei kukaan ulkopuolinen voi vaatia muuta. On totta, että ystävän kanssa haluaa keskustella rauhassa, mutta eikö silloin voisi tavata kahdestaan? Jos se ei onnistu, niin silloin tilanne täytyy vain hyväksyä. Joillekin perhe on kaikki kaikessa ja haluaa toimia mahdollisimman hyvin sen parissa. Teillä on vain eri näkemys asioista. Sen voi joko hyväksyä tai jatkaa eri teitä. Jokaisella on oikeus omanlaiseensa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Jos on neljä lasta, ei siellä yksikään lapsi mitään "jakamatonta huomiota" 24/7 saa.
On vain kyse äitiyden osaamisesta. Toiset osaa, toiset ei.
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Mieheni sisko kuuluu näihin ihmisiin, joilta järki ja käytöstavat hävisivät lasten saannin myötä. Oireisiin kuuluu, että hän tietenkin pitää itseään aivan täydellisenä äitinä, jonka kaikki valinnat tehdään lasten ehdoilla, ja siksi hänen toimensa ovat kaiken arvostelun yläpuolella.
Tällaisille ihmisille on ihan turha yrittää puhua järkeä tai houkutella heitä ulos kuplasta. Sellainen omahyväinen itsetyytyväisyys karisee osalta heistä ehkä sitten, kun pikkulapsiaika on ohi.
Miehen sisko sai lapsensa viimeisenä sisaruksistaan ja me kaikki olemme olleet aika järkyttyneitä siitä, mihin kaikkeen meidän muiden yhtäkkiä pitäisi taipua, kun hän haluaa että toimitaan ”lasten ehdoilla”. Vaikka suvussa on ollut lapsia jo vaikka kuinka monta ennen hänen lapsiaan.
Tämän naisen identiteetti on niin lapsiin sidottu, että hänen on lähes mahdotonta lähteä esimerkiksi tilaisuuteen, johon lapset eivät voi tulla. Tuntuu että hän kokee itsensä jotenkin vajaaksi elleivät lapset Ile siinä kilpenä hänen ja muiden välillä. Hän jopa puhuu täysin eri äänellä silloin kun lapset ovat siinä helmoissa, vaikka keskustelukumppani on tuttu aikuinen.
No, pitkän jaarituksen päätteeksi totean, ettet valitettavasti voi tehdä mitään saadaksesi ystäväsi muuttumaan. Kannattaa vältellä häntä siihen saakka, kunnes hormonihuuru hälvenee ystäväsi päästä ja hän ehkä tulee taas järkiinsä. Jos tulee koskaan.
Ystävä oli valitellut aikuisseyran puutetta jäätyään kotiäidiksi, joten päätin pirauttaa.
Ystävä kysyikin että mitä kuuluu.
En ehdi kuin aloittaa lausetta niin ystävä keskeyttää ja sanoo:
" Ooooohhh ! ! ! Jerkko syö pitsaa !!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äitejä, jotka haluavat panostaa perhe-elämään ja lapsiinsa, etenkin kun se pikkulapsiaika on vain niin lyhyt ohikiitävä hetki elämässämme. Sitä voi vanhana sitten muistella hyvällä omallatunnolla, että on silloin satsannut lapsiinsa ja on saanut heistä kasvatettua terveitä, tasapainoisia, koulutettuja ja hyvät elämäntavat omaavia, omillaan toimeentulevia kansalaisia.
Sitten on niitä äitejä, jotka sikiää vahingossa tai hetken huumassa. Kakarat ovat ikäänkuin riesana ja esteenä sille omalle täydelliselle elämiselle... On uraa ja oma kroppa, vaatteet, meikit, harrastukset jne. jne. Minä, minä,minä..... Lapset on just kivoja sen verran, että otetaan kuvia ja postataan someen ja saadaan paljon tykkäyksiä ja kehuja. Muutoimpa onkin sitten päiväkodin ja koulun tehtävä kasvattaa heitä.
Jätetään vertailusta kokonaan pois päihde- ja mielenterveys yms. ongelmalliset äidit, joiden lapsethan ovat suorastaan heitteillä.
Olen itse eskariopettaja ja valitettavasti voin sanoa, että alan ammattilaiset erottavat jo siitä 6-vuotiaasta, kenestä tulee jo nuorena potentiaalinen päihdeongelmaisen, rikollinen, mt-ongelmallinen, pissis jne....
Ja nämä eivät koskaan ole noiden perhe-elämään panostaneiden äitien lapsia.Suurimman karhunpalveluksen siinä tekee lapselle totuttamalla tämän jatkuvaan, jakamattomaan huomioon ja hössötykseen. Lasten kuuluu oppia myös itsenäisyyttä ja toisten kunnioitusta eikä se suju jos tottuu siihen että on itse maailman napa. Koulun aloituksesta ja pahimmillaan työelämästäkin tulee vaikeaa kun selviää ettei olekaan muita tärkeämpi. Tulee iso kolaus lapsen itsetunnolle.
Nämä hössöttäjä-äidit (ja miksei isätkin) eivät todellakaan hössötä lapsen parasta varten, vaan itseään varten. Hössöttämisen ilosta. Ehkä sitä kautta tuntevat itsensä tärkeiksi, en tiedä.T: yhden hössöttäjävanhemman lapsi
Jos on neljä lasta, ei siellä yksikään lapsi mitään "jakamatonta huomiota" 24/7 saa.
Tämä. Jos on neljä lasta muutamien vuosien ikäerolla, niin ei tosiaankaan ennätetä koko ajan yhden kanssa hössöttämään. Kyllä tuollaisessa sisarusparvessa jokaisesta enimmät kulmat hioutuu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää arvostella toista? Anna ystäväsi olla onnellinen sellaisena kun on. Jos hän haluaa hössöttää lapsista, anna hössöttää ja etsi itsellesi muuta seuraa. Hän tekee itse kuten parhaaksi näkee, ei kukaan ulkopuolinen voi vaatia muuta. On totta, että ystävän kanssa haluaa keskustella rauhassa, mutta eikö silloin voisi tavata kahdestaan? Jos se ei onnistu, niin silloin tilanne täytyy vain hyväksyä. Joillekin perhe on kaikki kaikessa ja haluaa toimia mahdollisimman hyvin sen parissa. Teillä on vain eri näkemys asioista. Sen voi joko hyväksyä tai jatkaa eri teitä. Jokaisella on oikeus omanlaiseensa elämään.
Niinpä. Herää kyllä kysymys miten itsekäs ap on ystävänä. Luulisi, että perheelliseltä ihmiseltä irtoaisi enemmän ymmärtämystä ja joustavuutta ystäväänsä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävällesi lapset on tärkeitä, sinulle ei. Ehkä sinun täytyy etsiä enemmän itsesi kaltaisia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on neljä lasta, ei siellä yksikään lapsi mitään "jakamatonta huomiota" 24/7 saa.
On vain kyse äitiyden osaamisesta. Toiset osaa, toiset ei.
mies51v
Eli mitä tääkin tarkoittaa???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään huomaa monesti sen, että äidit hurahtavat täysillä just tohon pikkulapsiaikaan, on kyllä kaiken maailman kestovaipat ja sormiruokailut, mutta viimeistään sitten kun lapsi menee kouluun, eipä jaksakaan äiteliiniä enää niin kiinnostaa. Kun lapsi on jo niin ”iso”. Teini-iässä saavat kulkea jo ihan omia polkujaan.
Vanhemmuus on nykyään kauhean haastavaa. Joka suunnalta huudetaan kuinka nykyvanhemmat eivät viitsi kasvattaa lapsiaan. Samaan aikaan huudetaan kuinka vanhemmat keskittyvät aivan liikaa lasten kasvatukseen ja lukevat liikaa ja turhan paljon noudattavat kasvatusoppaita.
Itse olen näitä molempia syytöksiä saanut kuulla anopilta. En edes tajua miten voin samaan aikaan olla liian tiukka ja täysin välinpitämätön kasvattaja. Niistä kommenteista tuli sellainen olo, kuin lasten pitäisi osata kaikki astiat itsestään, ilman kasvattamista ja opettamista. Ja jos lapsi ei osaa, niin se on vanhemman syytä. Vanhempi ei ole kasvattanut lasta kunnolla.
Kantavana ajatuksena tuntui olevan, että lasta ei saa kasvattaa, mutta samalla lasta täytyy kasvattaa. Ja jos näitä sääntöjä ei noudata, on huono vanhempi.
Tietysti sitten kun lapset kasvoivat ja heistä tuli teinejä, annoin heille enemmän vapautta (anoppi oli silloin jo kuollut joten säästyin hänen viisaita neuvoiltaan ja arvosteluiltaan siinä vaiheessa).
Ei teiniä enää kasvateta samaan tapaan kuin 2-vuotiasta. Teini-iässä harjoitellaan itsenäisempää elämää. Se onnistuu parhaiten kun saa hakea niitä omia polkuja.
Miksi se harmittaa niin paljon jos joku haluaa olla äiti eri tavalla kuin sinä? Jos se on sinun mielestä liian paljon jotain niin älä sitten ole heidän elämässään. Miksi sinun tapasi olisi sen parempi? Ota pää pois perseestä ja anna kaikkien elää omalla tyylillään, ja lakkaa pitämästä omaa tapaasi ainoana oikeana ja parhaana.
Ps. Ei kolissut, en ole kotiäiti vaan tykkään käydä töissä, harrastuksissanijne. Minun maailmankuvaani vaan mahtuu monia tapoja olla vanhempi, ja arvostan tosi paljon niitä jotka jaksavat olla kotona pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Ei se oma per sehedelmä ole muille mikään maailman napa.
Eihän meitä ole täällä kuin muutama miljardi.
Aina kun puhut lapsista tuolla tavalla, niin muista että olet itsekin äitisi pershedelmä.
Et ole yhtään sen tärkeämpi tai arvokkaampi kuin kukaan muukaan meistä muutamasta miljardista ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään huomaa monesti sen, että äidit hurahtavat täysillä just tohon pikkulapsiaikaan, on kyllä kaiken maailman kestovaipat ja sormiruokailut, mutta viimeistään sitten kun lapsi menee kouluun, eipä jaksakaan äiteliiniä enää niin kiinnostaa. Kun lapsi on jo niin ”iso”. Teini-iässä saavat kulkea jo ihan omia polkujaan.
Niin siis koko ideahan on just päästää lapsesta asteittain irti.
Se on lapsen laiminlyöntiä ja kyvyttömyyttä itse kasvattajana, jos teini saa kulkea omia polkujaan. Se tarkoittaa sitä, ettei vanhempi ole säilyttänyt lapseensa pikkulapsiajoista kontaktia ja hyvää suhdetta, ja on käytännössä hylännyt lapsensa. Terve teini vastaanottaa apua ja tukea vanhemmiltaan. Sairaat eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on nykyään niin että teki äiti niin tai näin, aina tekee väärin ja joku mollaa. Minä olen saanut puolen tunnin sisään haukut sekä liiasta lapsiin keskittymisestä että lasten laiminlyömisestä.
Jättäkää äidit rauhaan! Kohta kukaan ei hanki lapsia tässä ilmapiirissä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään huomaa monesti sen, että äidit hurahtavat täysillä just tohon pikkulapsiaikaan, on kyllä kaiken maailman kestovaipat ja sormiruokailut, mutta viimeistään sitten kun lapsi menee kouluun, eipä jaksakaan äiteliiniä enää niin kiinnostaa. Kun lapsi on jo niin ”iso”. Teini-iässä saavat kulkea jo ihan omia polkujaan.
Niin siis koko ideahan on just päästää lapsesta asteittain irti.
Se on lapsen laiminlyöntiä ja kyvyttömyyttä itse kasvattajana, jos teini saa kulkea omia polkujaan. Se tarkoittaa sitä, ettei vanhempi ole säilyttänyt lapseensa pikkulapsiajoista kontaktia ja hyvää suhdetta, ja on käytännössä hylännyt lapsensa. Terve teini vastaanottaa apua ja tukea vanhemmiltaan. Sairaat eivät.
Hohhoijaa. Teinin pitää ottaa etäisyyttä ja itsenäistyä. Se ei estä tietenkään sitä että vanhemmilta saa hakea apua ja tukea kun sitä tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää arvostella toista? Anna ystäväsi olla onnellinen sellaisena kun on. Jos hän haluaa hössöttää lapsista, anna hössöttää ja etsi itsellesi muuta seuraa. Hän tekee itse kuten parhaaksi näkee, ei kukaan ulkopuolinen voi vaatia muuta. On totta, että ystävän kanssa haluaa keskustella rauhassa, mutta eikö silloin voisi tavata kahdestaan? Jos se ei onnistu, niin silloin tilanne täytyy vain hyväksyä. Joillekin perhe on kaikki kaikessa ja haluaa toimia mahdollisimman hyvin sen parissa. Teillä on vain eri näkemys asioista. Sen voi joko hyväksyä tai jatkaa eri teitä. Jokaisella on oikeus omanlaiseensa elämään.
Niinpä. Herää kyllä kysymys miten itsekäs ap on ystävänä. Luulisi, että perheelliseltä ihmiseltä irtoaisi enemmän ymmärtämystä ja joustavuutta ystäväänsä kohtaan.
Juuri niin. Vauva-aikana sain kuulla lapsettomalta ystävältäni kaikenlaista arvostelua äitiyteen ja ystävyyteen liittyen. Tunsin oloni todella huonoksi ja itsekkääksi, kun keskityin omaan ja perheeni hyvinvointiin. Itkin miehelleni kuinka kamala ihminen olen, kun en välitä tarpeeksi muista. Otin asian puheeksi myös muiden läheisteni kanssa, koska en nähnyt itseäni, niin kuin ystäväni näki. Muut ihmettelivät sitä, miten hän voi käyttäytyä noin varsinkin siinä tilanteessa. Eikö hän näe tai ymmärrä oloani ja väsymystäni. Nukuin tuolloin todella vähän ja olo oli zombimainen. Jaksoin kyllä vauvan kanssa eikä se tuntunut rankalta, mutta kaikki ylimääräinen esim. Kylään lähteminen tai vieraiden vastaanottaminen lähes päivittäin, tuntui raskaalta. Kaipasin vain omaa aikaa ja käytinkin siihen kaikki mahdolliset hetket. Ystäväni näki tämän kaiken niin, etten välitä mistään muusta kuin perheestäni, hänen elämänsä ei ole mitään. Tuossa vaiheessa tietenkin mentiin aika paljon vauvan ehdoilla. Se oli rankkaa aikaa kaiken keskellä. Taistella läpi oman epävarmuuden ja huonon itsetunnon. Kuinka paljon pitää olla muita varten ja kuinka paljon saa ajatella omaa jaksamistaan. Ei ystäviään tietenkään saa hylätä, mutta jos toinen ei ymmärrä elämäntilannetta ollenkaan, on todella vaikeaa päästä yhteisymmärrykseen.
Vierailija kirjoitti:
Osa hurahtaa tuolla tavalla ja valitettavasti ystävyys heihin kyllä jää. Toivottavasti sinulla on muitakin ystäviä, koska tämä lienee menetetty.
Itsekin tunnen yhden tällaisen ihmisen eikä tule kyllä pidettyä enää yhteyttä. Aluksi ärsytti mutta nykyään enää tuskin ajattelen koko tyyppiä, vaikka hänen lapsensa taitavat olla jo lähellä teini-ikää. Ymmärtääkseni hän hankki sitten koiran, jonka ympärillä hössöttää, kun lapsista tuli isoja.
Nämä samat ihmiset sit ihmettelevät viimeistään lasten vanhetessa mihin kaikki kaverit on kadonneet ja miks kukaan ei oo vuoskausiin pitänyt mitään yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään huomaa monesti sen, että äidit hurahtavat täysillä just tohon pikkulapsiaikaan, on kyllä kaiken maailman kestovaipat ja sormiruokailut, mutta viimeistään sitten kun lapsi menee kouluun, eipä jaksakaan äiteliiniä enää niin kiinnostaa. Kun lapsi on jo niin ”iso”. Teini-iässä saavat kulkea jo ihan omia polkujaan.
Niin siis koko ideahan on just päästää lapsesta asteittain irti.
Se on lapsen laiminlyöntiä ja kyvyttömyyttä itse kasvattajana, jos teini saa kulkea omia polkujaan. Se tarkoittaa sitä, ettei vanhempi ole säilyttänyt lapseensa pikkulapsiajoista kontaktia ja hyvää suhdetta, ja on käytännössä hylännyt lapsensa. Terve teini vastaanottaa apua ja tukea vanhemmiltaan. Sairaat eivät.
Taisit missata pointin jonka tuo edellinen esitti. Päästää irti holhoamisesta, ei tuesta. Pikkuvauva tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa, hänen puolestaan teet lähes kaikki päätökset (koska vaihdetaan vaipat, kylvetään, mitä vaatteita laitetaan päälle jne). Lapsen kasvaessa annetaan lapselle vastuuta itse päätöksistä, jo taapero haluaa päättää asioita itse ja hyvä kun saa sitä harjoitella tietyissä rajoissa. Teini tarvitsee ilman muuta tukea, mutta myös paljon sellaista tukea joka auttaa häntä tekemään omia päätöksiä, ottamaan koko ajan enemmän vastuuta omista päätöksistään. Et voi olla illalla kaveriporukan jatkona, mutta keskusteluilla voit tukea teiniä tekemään itselleen hyviä päätöksiä (ei juo itseään kaatokänniin, ei lähde yksin viettämään iltaa oudossa seurassa, pysyy irti huumeista jne). Voit olla teinin tukena kun hän miettii valinnaisaine- ja kouluvalintoja mutta pakottaminen ei välttämättä ole hyvä juttu. Teinistä tulee muutamassa vuodessa virallisesti täysi-ikäinen, ja silloinkin haluaa mielellään tukea mutta holhoamisesta täytyy luopua, voi keskustella ja antaa neuvoja mutta niitä ratkaisuja tekee aikuistuva lapsi itse. Eli on päästettävä irti holhoamisesta, tukena voi olla koko lopun elinikänsä niin kuin monet meistä vanhemmista omille lapsilleen haluaa ollakin.
Tämä on asia, josta ei ole helppo keskustella. Läheinen ihmiseni on muuttunut juuri samoin kuin ap:n ystävä. Ongelma ei ole se, että hänen arvonsa ovat muuttuneet. Ongelmaksi on muodostunut se muiden silmiin juuri tuolta jonkun kuvailemalta omahyväiseltä itseriittoisuudelta näyttävä käytös, johon on mahdoton puuttua koska kaikki perustellaan äitiydellä ja lasten edulla. Tämä ihminen välillä jopa loukkaa ja jyrää meitä muita ”lasten edun” nimissä. Hänellä ei ole enää mitään ymmärrystä muiden ihmisten tilanteita ja valintoja kohtaan, koska ”hänen täytyy ajatella lapsia”.
Kerron nyt pari esimerkkiä. Olemme vuosia lomailleet perheinemme suvun mökillä. Siellä on vuosien mittaan ollut kaikkien meidän lapset mukana vauvasta teineihin, ja aina kaikki on hoidettu tiettyyn tapaan. No. Nyt sitten tämän tuoreen äidin lasten takia meidän kaikkien muiden täytyy kokonaan muuttaa mökillä noudatettuja käytäntöjä, koska tämän superäidin lasten täytyy syödä, nukkua, saunoa, uida ja tehdä kaikki muutkin asiat aivan tietyllä tavalla eikä muiden toiveilla ole enää mitään väliä. Jos emme haluaisi tehdä kuten tämä äiti haluaa, alkaa valtava marttyyrikohtaus ja arvostelu. Muiden lapset kyllä vuorollaan ovat mainiosti sopeutuneet mökin tapoihin, mutta nyt ne eivät enää kelpaa.
Hän tulee kylään muttei koko vierailun aikana puhu meidän kanssamme lainkaan. Hän vaihtaa kakkavaipan valkoisella matollamme vaikka meillä olisi kodinhoitohuoneessa mainio hoitopiste. Haiseva vaippa jää tietysti keittiön roskikseen. Hän rallattaa koko vierailun ajan lapsilleen, leikittää heitä ja syöksyy hakemaan heille pöydästä mieleiset tarjottavat ennen kuin kukaan muu on ehtinyt lähellekään pöytää. Jälkeensä hän jättää kamalan sotkun ja tunteen siitä, että emme ole vaihtaneet sanaakaan keskenämme.
Kun vierailemme isovanhempien luona, muilta serkuilta sujuu normaali kohtelias käytös oikein luonnollisesti ja vierailut ovat olleet mukavia. Eivät ole enää. Nyt tämän superäidin lasten rytmi sanelee kaiken, eivätkä isovanhemmat muun muassa saa avata televisiota halutessaan. Nämä lapset saavat taas ennen muita pöydästä kaiken haluamansa ja heidän tarpeensa rynnätään hössöttäen täyttämään ennen kuin muut serkut ovat päässeet lähellekään tarkoiluja. Tämä äiti ryntää siis aivan kyynärpäitä käyttäen ottamaan omille lapsilleen ensimmäisenä. Me muut aikuiset autamme jälkien siivouksessa ja tiskien kanssa, mutta tämä äiti lähtee laulamaan, lukemaan tai leikkimään lastensa kanssa.
Näitä esimerkkejä olisi tuhansia. Aika raskasta on. Kun ollaan läheisiä sukua, on aika vaikea vältelläkään heidän seuraansa. Odotamme vain, että tuo hulluus menisi ohi. Ennen kyseinen ihminen oli ihan hauskaa seuraa.
Jos on neljä lasta, ei siellä yksikään lapsi mitään "jakamatonta huomiota" 24/7 saa.