Lue keskustelun säännöt.
Olen sitä mieltä, että työn perässä on muutettava ja työttömille on asetettava tukien saamiseksi tarvittaessa muuttovelvoite!
27.01.2020 |
Suomi on tässäkin asiassa aivan liian hellämielinen moneen muuhun maahan verrattuna. Monessa muussa maassa nimittäin ei todellakaan käy laatuun, että työtön asuu vuodesta toiseen jossain korvessa, jossa töitä ei ole ja nostelee samalla työttömyysetuutta. Vaan niissä maissa työnhaku on oikeasti sen verran velvoittavaa, että jos työtön ei paranna omia työllisyysnäkymiään esim. muuttamalla lähemmäs työpaikkoja, niin sillä on jotain sanktioita työttömyysetuuteen.
Suomessakin on paljon työttömiä, jotka asuvat sellaisessa korvessa ja niin kaukana kaikesta, että siellä ei töitä ole eikä tule. Varmasti tiedostavat itsekin, ettei TE-toimistokaan voi sen vuoksi tehdä heille työtarjouksia, koska niitä töitä ei ole. Käyttävät hyväksi sitä 1,5 tunnin yhdensuuntaisen työmatkan aikarajaakin. Mutta näyttää kuitenkin kelpaavan heille verovaroista maksetut työttömyysetuudet ynnä muut etuudet.
Työttömille tulisi oikeasti olla huomattavasti nykyistä velvoittavampaa muuttaminen työn perässä enemmän työllisyysmahdollisuuksia tarjoaville alueille, jos itse asuu alueella, jossa töitä ei ole. Jos ei sitä tee, niin silloin tuet pois! Moni varmaan hokee, että vapaassa maassa ihmisellä on oikeus valita asuinpaikkansa. Joo, mutta kansalla ei tule olla velvollisuutta kustantaa sellaista asumista ja elämistä verovaroista! Lisäksi työttömyysetuuden ehdotkin jo sanovat, että sitä saadakseen on aktiivisesti yritettävä työllistyä!
Kommentit (320)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Ei se ole reilua, ei. Itse kokemuksesta voin kertoa, että uusien kavereiden hankkiminen uudella paikkakunnalla on vaikeaa!
Minulla oli pari hyvää ystävää, kun olin n. 5-8-vuotias. En muista heitä enää, mutta valokuvia olen nähnyt ja äiti kertonut.
Ennen 3. luokan syyskauden alkua muutettiin isän työn perässä satojen km päähän. Koulussa kiusattiin, kun puhuin väärää murretta, joten lakkasin puhumasta koulussa. Sain kolmen vuoden aikana yhden ainoan ystävän, joka asui naapurissa ja oli vuotta nuorempi tyttö. Hänellä oli muitakin ystäviä, minulla ei. Olin usein yksinäinen ja syrjitty.
Isän työn perässä muutettiin taas, kun olin aloittanut 6.luokan. Se muutto oli helpotus. Sain mahdollisuuden uuteen rooliin. Päätin heti muuton yhteydessä, että en suostu olemaan enää hiljainen ja pelkäävä. Sain muutamia kavereita, ei ketään läheistä ystävää.
Yläasteella tuli uusi luokka ja pääsin ystävystymään ihan eri tavalla, kun kaikki oli toisilleen vieraita. Ajauduin vähän väärään seuraan, mutta korjasin onneksi ajoissa oman suuntani.
Lähdin lukioon eri paikkakunnalle isompaan kaupunkiin. Lapsuudenperheeni muutti taas isän työn perässä, kun olin lukiossa, mutta se ei ollut minulle iso juttu enää.
Vanhemmille sanoisin, että ei kannata niitä lapsia repiä juuriltaan. Minulla ei ole mitään kotikaupunkia, eikä yhtään vanhaa ystävää.
Itse jouduin myös muuttamaan kouluaikana, onneksi vain yhden kerran. Mutta olin teini-ikäinen, mikä teki siitä vaikeaa. Ystävät jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan ystäviä. Minuakin kiusattiin murteen vuoksi, ja lisäksi koulunumerot tippuivat, kun uudessa koulussa oli käytössä ihan eri kirjan ja kaikki asiat oli opeteltu vähän eri tahtiin, kuvaamataidossa opettajalla oli ihan erilainen näkemys koko hommaan ja aiemmin ysin oppilaana olin aivan pihalla, mitä piti tehdä. Muuton seurauksena itsetuntoni laski pitkäksi aikaa. Vietin pääsääntöisesti vapaa-ajat kotona huoneessani kuuntelemassa musiikkia ja haaveilemassa paluumuutosta. Soittelin ystävien kanssa ja ikävöin heitä. Olin yhden muuton seurauksena muuttunut iloisesta ja tavallisesta teinistä ahdistuneeksi, itseinhoiseksi ja araksi.
Nyt kun omat lapset ovat koulussa, olen luvannut itselleni, etten laita heitä muuttamaan. Hankalaa se olisikin, kun molemmilla on sellainen a-kieli, mitä ei kaikissa kouluissa todellakaan voi opiskella, eli muutto voisi pahimmillaan sotkea heidän koulupolkunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään asia ei korjaannu sillä, että pikkupaikkakunnilta muuttaa vielä entistä enemmän väkeä pois esimerkiksi Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun. Asuntoja ei riitä, eikä esimerkiksi Tampereella edes ole töitä kovin hyvin.
Suomen pitäisi kokeilla Italian mallia; myydään taloja syrjäseudulta hintaan 1 € sillä ehdolla, että paikkakunnalle muuttaa pysyvästi, ja perustaa sinne yrityksen. Saataisiin työpaikkoja, palveluita ja elämää muuallekin kuin Etelä-Suomeen.
Ongelma on Helsinki, Helsinki ja vielä kerran Helsinki. Suomessa on vain yksi kaikennielevä kasvukeskus. Pitäisi aloittaa siirtämällä puolet Helsingissä sijaitsevista valtionvirastoista ja valtionyhtiöiden konttoreista Ouluun. Seuraavaksi vaikka verohelpotuksia yrityksille, kunhan pysyvät poissa Helsingistä ja Helsinki-Turku-Tampere -kolmiosta.
Kaksi kilpailevaa kasvukeskusta aiheuttaa sen, että asuntojen hinnat laskevat. On mahdollista muuttaa oikeasti työn perässä. Vapautuu rahaa ja resursseja.
Sinun kannattaisi tutustua siihen, miten kävi kun Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon. (Spoiler: ei käynyt hyvin, osaavaa henkilökuntaa ei saada, koska sinne ei haluta muuttaa, ja pääkaupunkiseudulta löytyy alan asiantuntijoille töitä muutenkin.)
Tai sitten ei löytynyt. Ehkä aloittaja olikin oikeassa, pakotetaan asiantuntijat muuttamaan... eihän se työttömyys koulutustaustaa katso. Voin kuvitella jo kokoomuksen ja demareiden puoluekirjoilla raakkuvat virkamiehet... pois Helsingistä, apua! Ei koskaan! Saisivat kerrankin maistaa omaa lääkettään :D
Kyllä ne muuttavat.
Eivät muuttaaneet. Lue vaikka tämä Hesarin artikkeli: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005113049.html
Lääkelaitos siirrettiin 2009. Tässä muutama esimerkki artikkelista niille, joille se ei aukea:
"Kun alueellistamispäätös tehtiin, viraston vanhoille työntekijöille annettiin viisi vuotta aikaa siirtyä Kuopioon. Käytännössä kukaan ei ole halunnut lähteä."
"Maaliskuuhun 2017 mennessä Kuopioon on muuttanut vain kolme sellaista työntekijää, jotka työskentelivät Lääkelaitoksessa ennen tietoa alueellistamisesta. Kymmeniä kokeneimpia ammattilaisia on irtisanoutunut."
"Virallisesti Fimean [ent. Lääkelaitos] päätoimipaikka on Kuopio, mutta käytännössä Helsinki. Vuoden 2016 lopussa Helsingissä työskenteli 168 fimealaista, Kuopiossa heitä oli 51."
"Helsinkiläisiä virkamiehiä ei voida irtisanoa ja palkata Kuopiosta uusia tilalle, sillä korvaajia ei ole olemassa. Kuopion kokoisesta kaupungista ei yksinkertaisesti löydy esimerkiksi 30 lääkäriä, jotka osaisivat hoitaa työt Fimeassa."
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mielestä 1,5h sopiva työmatkan aika. Kuinka moni helsinkiläinen matkustaa joka päivä töihin 150km päähän?
No ehkä täältä stadista ei ajella 150 km päähän 1,5 tunnissa aamu- ja iltapäiväruuhkassa. Mulla kestää työmatka tunnin kaupungin sisällä. Kävelen ensin bussille 5 min., sitten istun bussissa 15-20 min. ruuhkasta riippuen, odotan pysäkillä toista bussia yleensä noin 10 min. ja sitten istun taas bussissa 13-20 min. ja kävelen pysäkiltä työpaikalle noin 7-8 min. Aikaa kuluu tunti. Iltapäivällä takaisin sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi vain siirtyä jo siihen perustuloon.
Sitähän ei liitot ja oikeisto halua, vaikka se olisi kaikille halvin ratkaisu.
Se perustulo hyödyttää tasan vain jo nyt hyvässä asemassa olevia ihmisiä, jotka saisivat palkan tuon perustulon päälle. Jos paikkakunnalla ei ole avoimia työpaikkoja tai mahdollisuutta yrittää, niin se ei paljoa lohduta.
Huonoimmassa asemassa olevia varten tulisi edelleen olla nykyistä vastaava järjestelmä, sillä sillä 500-700€/kk ei makseta edes asumisen kustannuksia, saati osteta lapsille ruokaa pöytään.
Eikä se ole halvin ratkaisu. Perustlomallissa niillekin, jotka nyt eivät tukia tarvitse maksettaisiin tukia.
Suomen perustulokokeilu oli kummajainen. Perustulon keksijänä pidetään amerikkalaista ekonomistia, Milton Friedmania. Ei hän ehdottanut mitään Tonni käteen-perustuloa 70-luvulla. Se on ihan suomalaisten virkamiesten omaa keksintöä tämä, että jaetaan 4000e/kk ohjelmistokehittäjille "touhotonneja".
Perustulo on käytännössä sama kuin negatiivinen tulovero. Kun tulot menevät alle tietyn rajan, valtio alkaakin maksamaan sinulle, etkä sinä maksa enää veroa. Puhutaan siis negatiivisesta verotuksesta.
Tämä on itse asiassa erittäin hyvä idea. Sama kuin täyttäisi joka kuukausi veroilmoituksen, missä esittää arvion tuloistaan. Sen suomalaiset tekevät jo nyt netin Omavero.fissä. Verottajalla on puolestaan pääsy kaikkien tulotietoihin.
Sen perusteella maksetaan tai jos ylittyy, niin maksat takaisin seuraavassa kuussa. Systeemi voidaan automatisoida täysin, ei mitään turhia Kelan tanttaroita, fasiliteetteja ja loputonta hakulomake- ja kirje-rumbaa.
Mutta näinhän se on, että simppelein ratkaisu on aina liian monimutkainen, kun kyse on Suomesta. Työttömän pitää tehdä piruetteja TE-keskuksen pihalla, soitellaan, varataan aikoja, kokoustellaan, syödään ne kampaviinerit ja hörpätään kaffeet ja toimikunta perustetaan, osoitetaan toimiraha projektille, jakkukalkkuna pitää kalvosulkeiset, mapit pullottavat täynnä analyyseja paikkakunnan työttömien työhalukkuudesta, sosiaalitanttarat valvovat, työpsykologit testaavat... jne.
Oikeasti suomalaiset nimenomaan rakastavat tuhlausta, byrokratiaa ja kaiken hankaloittamista. Vielä pahempaa kuin Soltsenitzyn kuvaukset entisestä Neukkulasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään asia ei korjaannu sillä, että pikkupaikkakunnilta muuttaa vielä entistä enemmän väkeä pois esimerkiksi Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun. Asuntoja ei riitä, eikä esimerkiksi Tampereella edes ole töitä kovin hyvin.
Suomen pitäisi kokeilla Italian mallia; myydään taloja syrjäseudulta hintaan 1 € sillä ehdolla, että paikkakunnalle muuttaa pysyvästi, ja perustaa sinne yrityksen. Saataisiin työpaikkoja, palveluita ja elämää muuallekin kuin Etelä-Suomeen.
Ongelma on Helsinki, Helsinki ja vielä kerran Helsinki. Suomessa on vain yksi kaikennielevä kasvukeskus. Pitäisi aloittaa siirtämällä puolet Helsingissä sijaitsevista valtionvirastoista ja valtionyhtiöiden konttoreista Ouluun. Seuraavaksi vaikka verohelpotuksia yrityksille, kunhan pysyvät poissa Helsingistä ja Helsinki-Turku-Tampere -kolmiosta.
Kaksi kilpailevaa kasvukeskusta aiheuttaa sen, että asuntojen hinnat laskevat. On mahdollista muuttaa oikeasti työn perässä. Vapautuu rahaa ja resursseja.
Sinun kannattaisi tutustua siihen, miten kävi kun Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon. (Spoiler: ei käynyt hyvin, osaavaa henkilökuntaa ei saada, koska sinne ei haluta muuttaa, ja pääkaupunkiseudulta löytyy alan asiantuntijoille töitä muutenkin.)
Tai sitten ei löytynyt. Ehkä aloittaja olikin oikeassa, pakotetaan asiantuntijat muuttamaan... eihän se työttömyys koulutustaustaa katso. Voin kuvitella jo kokoomuksen ja demareiden puoluekirjoilla raakkuvat virkamiehet... pois Helsingistä, apua! Ei koskaan! Saisivat kerrankin maistaa omaa lääkettään :D
Kyllä ne muuttavat.
Eivät muuttaaneet. Lue vaikka tämä Hesarin artikkeli: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005113049.html
Lääkelaitos siirrettiin 2009. Tässä muutama esimerkki artikkelista niille, joille se ei aukea:
"Kun alueellistamispäätös tehtiin, viraston vanhoille työntekijöille annettiin viisi vuotta aikaa siirtyä Kuopioon. Käytännössä kukaan ei ole halunnut lähteä."
"Maaliskuuhun 2017 mennessä Kuopioon on muuttanut vain kolme sellaista työntekijää, jotka työskentelivät Lääkelaitoksessa ennen tietoa alueellistamisesta. Kymmeniä kokeneimpia ammattilaisia on irtisanoutunut."
"Virallisesti Fimean [ent. Lääkelaitos] päätoimipaikka on Kuopio, mutta käytännössä Helsinki. Vuoden 2016 lopussa Helsingissä työskenteli 168 fimealaista, Kuopiossa heitä oli 51."
"Helsinkiläisiä virkamiehiä ei voida irtisanoa ja palkata Kuopiosta uusia tilalle, sillä korvaajia ei ole olemassa. Kuopion kokoisesta kaupungista ei yksinkertaisesti löydy esimerkiksi 30 lääkäriä, jotka osaisivat hoitaa työt Fimeassa."
KY:ssä on lääketieteellinen tiedekunta. Olisivat kouluttaneet sieltä osaajansa, mutta eivät edes yrittäneet. Ja palkkauskielto koko konkkaronkalle. Eipä sen radikaalimpi ehdotus kuin aloittajalla. Ei se ensimmäinen kerta ole, että lakia laitetaan uusiksi. Hyvinhän se tuo aktiivi-mallikin meni lävitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Ei se ole reilua, ei. Itse kokemuksesta voin kertoa, että uusien kavereiden hankkiminen uudella paikkakunnalla on vaikeaa!
Minulla oli pari hyvää ystävää, kun olin n. 5-8-vuotias. En muista heitä enää, mutta valokuvia olen nähnyt ja äiti kertonut.
Ennen 3. luokan syyskauden alkua muutettiin isän työn perässä satojen km päähän. Koulussa kiusattiin, kun puhuin väärää murretta, joten lakkasin puhumasta koulussa. Sain kolmen vuoden aikana yhden ainoan ystävän, joka asui naapurissa ja oli vuotta nuorempi tyttö. Hänellä oli muitakin ystäviä, minulla ei. Olin usein yksinäinen ja syrjitty.
Isän työn perässä muutettiin taas, kun olin aloittanut 6.luokan. Se muutto oli helpotus. Sain mahdollisuuden uuteen rooliin. Päätin heti muuton yhteydessä, että en suostu olemaan enää hiljainen ja pelkäävä. Sain muutamia kavereita, ei ketään läheistä ystävää.
Yläasteella tuli uusi luokka ja pääsin ystävystymään ihan eri tavalla, kun kaikki oli toisilleen vieraita. Ajauduin vähän väärään seuraan, mutta korjasin onneksi ajoissa oman suuntani.
Lähdin lukioon eri paikkakunnalle isompaan kaupunkiin. Lapsuudenperheeni muutti taas isän työn perässä, kun olin lukiossa, mutta se ei ollut minulle iso juttu enää.
Vanhemmille sanoisin, että ei kannata niitä lapsia repiä juuriltaan. Minulla ei ole mitään kotikaupunkia, eikä yhtään vanhaa ystävää.
Itse jouduin myös muuttamaan kouluaikana, onneksi vain yhden kerran. Mutta olin teini-ikäinen, mikä teki siitä vaikeaa. Ystävät jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan ystäviä. Minuakin kiusattiin murteen vuoksi, ja lisäksi koulunumerot tippuivat, kun uudessa koulussa oli käytössä ihan eri kirjan ja kaikki asiat oli opeteltu vähän eri tahtiin, kuvaamataidossa opettajalla oli ihan erilainen näkemys koko hommaan ja aiemmin ysin oppilaana olin aivan pihalla, mitä piti tehdä. Muuton seurauksena itsetuntoni laski pitkäksi aikaa. Vietin pääsääntöisesti vapaa-ajat kotona huoneessani kuuntelemassa musiikkia ja haaveilemassa paluumuutosta. Soittelin ystävien kanssa ja ikävöin heitä. Olin yhden muuton seurauksena muuttunut iloisesta ja tavallisesta teinistä ahdistuneeksi, itseinhoiseksi ja araksi.
Nyt kun omat lapset ovat koulussa, olen luvannut itselleni, etten laita heitä muuttamaan. Hankalaa se olisikin, kun molemmilla on sellainen a-kieli, mitä ei kaikissa kouluissa todellakaan voi opiskella, eli muutto voisi pahimmillaan sotkea heidän koulupolkunsa.
Muutin lapsena seitsemälle eri paikkakunnalle. Käytännössä muutimme aina kun ennätin hieman saamaan ystäviä uudella paikkakunnalla. Joka paikkakunnalta ystäviä kuitenkin sain. Omilleni muutin heti lukiosta 19 -vuotiaana ja aikaisempia ystäviä minulla ei aikuisiässä ole enää lainkaan. Olen kuitenkin saanut myös yliopistosta, työpaikoilta aina ystäviä ja kykenen hoitamaan sosiaaliset tarpeeni hyvin. Nyt olen lähemmäs 50v, perheellinen ja sosiaalinen ihminen. Ihminen on mukautuvainen. Toki jollekin on suotu resilienssiä niin heikosti, että elämä menee pilalle kun äiti pukee aamulla jalkaan väärän väriset sukat, mutta sille ei mahda mitään. Sen sijaan kun kysytään kannattaako verovaroista maksaa kotona makoilevien elämää kymmeniä vuosia vain, jotta heidän lapselleen ei tulisi paha mieli, niin vastaukseni on ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Ei se ole reilua, ei. Itse kokemuksesta voin kertoa, että uusien kavereiden hankkiminen uudella paikkakunnalla on vaikeaa!
Minulla oli pari hyvää ystävää, kun olin n. 5-8-vuotias. En muista heitä enää, mutta valokuvia olen nähnyt ja äiti kertonut.
Ennen 3. luokan syyskauden alkua muutettiin isän työn perässä satojen km päähän. Koulussa kiusattiin, kun puhuin väärää murretta, joten lakkasin puhumasta koulussa. Sain kolmen vuoden aikana yhden ainoan ystävän, joka asui naapurissa ja oli vuotta nuorempi tyttö. Hänellä oli muitakin ystäviä, minulla ei. Olin usein yksinäinen ja syrjitty.
Isän työn perässä muutettiin taas, kun olin aloittanut 6.luokan. Se muutto oli helpotus. Sain mahdollisuuden uuteen rooliin. Päätin heti muuton yhteydessä, että en suostu olemaan enää hiljainen ja pelkäävä. Sain muutamia kavereita, ei ketään läheistä ystävää.
Yläasteella tuli uusi luokka ja pääsin ystävystymään ihan eri tavalla, kun kaikki oli toisilleen vieraita. Ajauduin vähän väärään seuraan, mutta korjasin onneksi ajoissa oman suuntani.
Lähdin lukioon eri paikkakunnalle isompaan kaupunkiin. Lapsuudenperheeni muutti taas isän työn perässä, kun olin lukiossa, mutta se ei ollut minulle iso juttu enää.
Vanhemmille sanoisin, että ei kannata niitä lapsia repiä juuriltaan. Minulla ei ole mitään kotikaupunkia, eikä yhtään vanhaa ystävää.
Itse jouduin myös muuttamaan kouluaikana, onneksi vain yhden kerran. Mutta olin teini-ikäinen, mikä teki siitä vaikeaa. Ystävät jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan ystäviä. Minuakin kiusattiin murteen vuoksi, ja lisäksi koulunumerot tippuivat, kun uudessa koulussa oli käytössä ihan eri kirjan ja kaikki asiat oli opeteltu vähän eri tahtiin, kuvaamataidossa opettajalla oli ihan erilainen näkemys koko hommaan ja aiemmin ysin oppilaana olin aivan pihalla, mitä piti tehdä. Muuton seurauksena itsetuntoni laski pitkäksi aikaa. Vietin pääsääntöisesti vapaa-ajat kotona huoneessani kuuntelemassa musiikkia ja haaveilemassa paluumuutosta. Soittelin ystävien kanssa ja ikävöin heitä. Olin yhden muuton seurauksena muuttunut iloisesta ja tavallisesta teinistä ahdistuneeksi, itseinhoiseksi ja araksi.
Nyt kun omat lapset ovat koulussa, olen luvannut itselleni, etten laita heitä muuttamaan. Hankalaa se olisikin, kun molemmilla on sellainen a-kieli, mitä ei kaikissa kouluissa todellakaan voi opiskella, eli muutto voisi pahimmillaan sotkea heidän koulupolkunsa.
Muutin lapsena seitsemälle eri paikkakunnalle. Käytännössä muutimme aina kun ennätin hieman saamaan ystäviä uudella paikkakunnalla. Joka paikkakunnalta ystäviä kuitenkin sain. Omilleni muutin heti lukiosta 19 -vuotiaana ja aikaisempia ystäviä minulla ei aikuisiässä ole enää lainkaan. Olen kuitenkin saanut myös yliopistosta, työpaikoilta aina ystäviä ja kykenen hoitamaan sosiaaliset tarpeeni hyvin. Nyt olen lähemmäs 50v, perheellinen ja sosiaalinen ihminen. Ihminen on mukautuvainen. Toki jollekin on suotu resilienssiä niin heikosti, että elämä menee pilalle kun äiti pukee aamulla jalkaan väärän väriset sukat, mutta sille ei mahda mitään. Sen sijaan kun kysytään kannattaako verovaroista maksaa kotona makoilevien elämää kymmeniä vuosia vain, jotta heidän lapselleen ei tulisi paha mieli, niin vastaukseni on ei todellakaan.
Jatkoitko perheesi muuttorumbaa aikuisena, koska kyseessä oli hyväksi havaittu hengissäselviämis-strategia, vai asetuitko paikoillesi ja loit ne ihmissuhteet?
Jos jälkimmäinen, enpä paljoa huutelisi perään... muistahan laitaa kiltisti ne töppöset perheen jalkaan, kun YT:t koittavat, äläkä roiku luukuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Arkipäivää esim. Puolustusvoimien viroissa. Ei mitään uutta ja täysin hoidettavissa.
Puolustusvoimat järkkäsi ainakin entisaikaan sen asunnon ja uuden työpaikan. Sitten vaan muutti, ei tarvinnut muuta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Ei se ole reilua, ei. Itse kokemuksesta voin kertoa, että uusien kavereiden hankkiminen uudella paikkakunnalla on vaikeaa!
Minulla oli pari hyvää ystävää, kun olin n. 5-8-vuotias. En muista heitä enää, mutta valokuvia olen nähnyt ja äiti kertonut.
Ennen 3. luokan syyskauden alkua muutettiin isän työn perässä satojen km päähän. Koulussa kiusattiin, kun puhuin väärää murretta, joten lakkasin puhumasta koulussa. Sain kolmen vuoden aikana yhden ainoan ystävän, joka asui naapurissa ja oli vuotta nuorempi tyttö. Hänellä oli muitakin ystäviä, minulla ei. Olin usein yksinäinen ja syrjitty.
Isän työn perässä muutettiin taas, kun olin aloittanut 6.luokan. Se muutto oli helpotus. Sain mahdollisuuden uuteen rooliin. Päätin heti muuton yhteydessä, että en suostu olemaan enää hiljainen ja pelkäävä. Sain muutamia kavereita, ei ketään läheistä ystävää.
Yläasteella tuli uusi luokka ja pääsin ystävystymään ihan eri tavalla, kun kaikki oli toisilleen vieraita. Ajauduin vähän väärään seuraan, mutta korjasin onneksi ajoissa oman suuntani.
Lähdin lukioon eri paikkakunnalle isompaan kaupunkiin. Lapsuudenperheeni muutti taas isän työn perässä, kun olin lukiossa, mutta se ei ollut minulle iso juttu enää.
Vanhemmille sanoisin, että ei kannata niitä lapsia repiä juuriltaan. Minulla ei ole mitään kotikaupunkia, eikä yhtään vanhaa ystävää.
Itse jouduin myös muuttamaan kouluaikana, onneksi vain yhden kerran. Mutta olin teini-ikäinen, mikä teki siitä vaikeaa. Ystävät jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan ystäviä. Minuakin kiusattiin murteen vuoksi, ja lisäksi koulunumerot tippuivat, kun uudessa koulussa oli käytössä ihan eri kirjan ja kaikki asiat oli opeteltu vähän eri tahtiin, kuvaamataidossa opettajalla oli ihan erilainen näkemys koko hommaan ja aiemmin ysin oppilaana olin aivan pihalla, mitä piti tehdä. Muuton seurauksena itsetuntoni laski pitkäksi aikaa. Vietin pääsääntöisesti vapaa-ajat kotona huoneessani kuuntelemassa musiikkia ja haaveilemassa paluumuutosta. Soittelin ystävien kanssa ja ikävöin heitä. Olin yhden muuton seurauksena muuttunut iloisesta ja tavallisesta teinistä ahdistuneeksi, itseinhoiseksi ja araksi.
Nyt kun omat lapset ovat koulussa, olen luvannut itselleni, etten laita heitä muuttamaan. Hankalaa se olisikin, kun molemmilla on sellainen a-kieli, mitä ei kaikissa kouluissa todellakaan voi opiskella, eli muutto voisi pahimmillaan sotkea heidän koulupolkunsa.
Muutin lapsena seitsemälle eri paikkakunnalle. Käytännössä muutimme aina kun ennätin hieman saamaan ystäviä uudella paikkakunnalla. Joka paikkakunnalta ystäviä kuitenkin sain. Omilleni muutin heti lukiosta 19 -vuotiaana ja aikaisempia ystäviä minulla ei aikuisiässä ole enää lainkaan. Olen kuitenkin saanut myös yliopistosta, työpaikoilta aina ystäviä ja kykenen hoitamaan sosiaaliset tarpeeni hyvin. Nyt olen lähemmäs 50v, perheellinen ja sosiaalinen ihminen. Ihminen on mukautuvainen. Toki jollekin on suotu resilienssiä niin heikosti, että elämä menee pilalle kun äiti pukee aamulla jalkaan väärän väriset sukat, mutta sille ei mahda mitään. Sen sijaan kun kysytään kannattaako verovaroista maksaa kotona makoilevien elämää kymmeniä vuosia vain, jotta heidän lapselleen ei tulisi paha mieli, niin vastaukseni on ei todellakaan.
Jatkoitko perheesi muuttorumbaa aikuisena, koska kyseessä oli hyväksi havaittu hengissäselviämis-strategia, vai asetuitko paikoillesi ja loit ne ihmissuhteet?
Jos jälkimmäinen, enpä paljoa huutelisi perään... muistahan laitaa kiltisti ne töppöset perheen jalkaan, kun YT:t koittavat, äläkä roiku luukuilla.
En ole ollut päivääkään työttömänä ja minulla on eläkevirka. Kas kun opin isäni työhaasteista ja opiskelin itselleni kunnollisen tutkinnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi asettaa mitään velvoitetta ihmisille ainakaan jos toisen muutto johtaisi perheen hajottamiseen. Jos toinen perheen osapuoli on töissä toisella paikkakunnalla ja toisen pitäisi muuttaa toiselle puolelle Suomea työn vuoksi. Maksaisiko yhteiskunta sille toiselle sitten kaikki asumiskustannukset siellä uudella paikkakunnalla jos pienipalkkainen työ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Ei se ole reilua, ei. Itse kokemuksesta voin kertoa, että uusien kavereiden hankkiminen uudella paikkakunnalla on vaikeaa!
Minulla oli pari hyvää ystävää, kun olin n. 5-8-vuotias. En muista heitä enää, mutta valokuvia olen nähnyt ja äiti kertonut.
Ennen 3. luokan syyskauden alkua muutettiin isän työn perässä satojen km päähän. Koulussa kiusattiin, kun puhuin väärää murretta, joten lakkasin puhumasta koulussa. Sain kolmen vuoden aikana yhden ainoan ystävän, joka asui naapurissa ja oli vuotta nuorempi tyttö. Hänellä oli muitakin ystäviä, minulla ei. Olin usein yksinäinen ja syrjitty.
Isän työn perässä muutettiin taas, kun olin aloittanut 6.luokan. Se muutto oli helpotus. Sain mahdollisuuden uuteen rooliin. Päätin heti muuton yhteydessä, että en suostu olemaan enää hiljainen ja pelkäävä. Sain muutamia kavereita, ei ketään läheistä ystävää.
Yläasteella tuli uusi luokka ja pääsin ystävystymään ihan eri tavalla, kun kaikki oli toisilleen vieraita. Ajauduin vähän väärään seuraan, mutta korjasin onneksi ajoissa oman suuntani.
Lähdin lukioon eri paikkakunnalle isompaan kaupunkiin. Lapsuudenperheeni muutti taas isän työn perässä, kun olin lukiossa, mutta se ei ollut minulle iso juttu enää.
Vanhemmille sanoisin, että ei kannata niitä lapsia repiä juuriltaan. Minulla ei ole mitään kotikaupunkia, eikä yhtään vanhaa ystävää.
Itse jouduin myös muuttamaan kouluaikana, onneksi vain yhden kerran. Mutta olin teini-ikäinen, mikä teki siitä vaikeaa. Ystävät jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan ystäviä. Minuakin kiusattiin murteen vuoksi, ja lisäksi koulunumerot tippuivat, kun uudessa koulussa oli käytössä ihan eri kirjan ja kaikki asiat oli opeteltu vähän eri tahtiin, kuvaamataidossa opettajalla oli ihan erilainen näkemys koko hommaan ja aiemmin ysin oppilaana olin aivan pihalla, mitä piti tehdä. Muuton seurauksena itsetuntoni laski pitkäksi aikaa. Vietin pääsääntöisesti vapaa-ajat kotona huoneessani kuuntelemassa musiikkia ja haaveilemassa paluumuutosta. Soittelin ystävien kanssa ja ikävöin heitä. Olin yhden muuton seurauksena muuttunut iloisesta ja tavallisesta teinistä ahdistuneeksi, itseinhoiseksi ja araksi.
Nyt kun omat lapset ovat koulussa, olen luvannut itselleni, etten laita heitä muuttamaan. Hankalaa se olisikin, kun molemmilla on sellainen a-kieli, mitä ei kaikissa kouluissa todellakaan voi opiskella, eli muutto voisi pahimmillaan sotkea heidän koulupolkunsa.
Muutin lapsena seitsemälle eri paikkakunnalle. Käytännössä muutimme aina kun ennätin hieman saamaan ystäviä uudella paikkakunnalla. Joka paikkakunnalta ystäviä kuitenkin sain. Omilleni muutin heti lukiosta 19 -vuotiaana ja aikaisempia ystäviä minulla ei aikuisiässä ole enää lainkaan. Olen kuitenkin saanut myös yliopistosta, työpaikoilta aina ystäviä ja kykenen hoitamaan sosiaaliset tarpeeni hyvin. Nyt olen lähemmäs 50v, perheellinen ja sosiaalinen ihminen. Ihminen on mukautuvainen. Toki jollekin on suotu resilienssiä niin heikosti, että elämä menee pilalle kun äiti pukee aamulla jalkaan väärän väriset sukat, mutta sille ei mahda mitään. Sen sijaan kun kysytään kannattaako verovaroista maksaa kotona makoilevien elämää kymmeniä vuosia vain, jotta heidän lapselleen ei tulisi paha mieli, niin vastaukseni on ei todellakaan.
Jatkoitko perheesi muuttorumbaa aikuisena, koska kyseessä oli hyväksi havaittu hengissäselviämis-strategia, vai asetuitko paikoillesi ja loit ne ihmissuhteet?
Jos jälkimmäinen, enpä paljoa huutelisi perään... muistahan laitaa kiltisti ne töppöset perheen jalkaan, kun YT:t koittavat, äläkä roiku luukuilla.
En ole ollut päivääkään työttömänä ja minulla on eläkevirka. Kas kun opin isäni työhaasteista ja opiskelin itselleni kunnollisen tutkinnon.
Nykyään tutkinto sinänsä ei takaa työllisyyttä. (lääkis on poikeus)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään asia ei korjaannu sillä, että pikkupaikkakunnilta muuttaa vielä entistä enemmän väkeä pois esimerkiksi Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun. Asuntoja ei riitä, eikä esimerkiksi Tampereella edes ole töitä kovin hyvin.
Suomen pitäisi kokeilla Italian mallia; myydään taloja syrjäseudulta hintaan 1 € sillä ehdolla, että paikkakunnalle muuttaa pysyvästi, ja perustaa sinne yrityksen. Saataisiin työpaikkoja, palveluita ja elämää muuallekin kuin Etelä-Suomeen.
Ongelma on Helsinki, Helsinki ja vielä kerran Helsinki. Suomessa on vain yksi kaikennielevä kasvukeskus. Pitäisi aloittaa siirtämällä puolet Helsingissä sijaitsevista valtionvirastoista ja valtionyhtiöiden konttoreista Ouluun. Seuraavaksi vaikka verohelpotuksia yrityksille, kunhan pysyvät poissa Helsingistä ja Helsinki-Turku-Tampere -kolmiosta.
Kaksi kilpailevaa kasvukeskusta aiheuttaa sen, että asuntojen hinnat laskevat. On mahdollista muuttaa oikeasti työn perässä. Vapautuu rahaa ja resursseja.
Sinun kannattaisi tutustua siihen, miten kävi kun Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon. (Spoiler: ei käynyt hyvin, osaavaa henkilökuntaa ei saada, koska sinne ei haluta muuttaa, ja pääkaupunkiseudulta löytyy alan asiantuntijoille töitä muutenkin.)
Tai sitten ei löytynyt. Ehkä aloittaja olikin oikeassa, pakotetaan asiantuntijat muuttamaan... eihän se työttömyys koulutustaustaa katso. Voin kuvitella jo kokoomuksen ja demareiden puoluekirjoilla raakkuvat virkamiehet... pois Helsingistä, apua! Ei koskaan! Saisivat kerrankin maistaa omaa lääkettään :D
Kyllä ne muuttavat.
Eivät muuttaaneet. Lue vaikka tämä Hesarin artikkeli: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005113049.html
Lääkelaitos siirrettiin 2009. Tässä muutama esimerkki artikkelista niille, joille se ei aukea:
"Kun alueellistamispäätös tehtiin, viraston vanhoille työntekijöille annettiin viisi vuotta aikaa siirtyä Kuopioon. Käytännössä kukaan ei ole halunnut lähteä."
"Maaliskuuhun 2017 mennessä Kuopioon on muuttanut vain kolme sellaista työntekijää, jotka työskentelivät Lääkelaitoksessa ennen tietoa alueellistamisesta. Kymmeniä kokeneimpia ammattilaisia on irtisanoutunut."
"Virallisesti Fimean [ent. Lääkelaitos] päätoimipaikka on Kuopio, mutta käytännössä Helsinki. Vuoden 2016 lopussa Helsingissä työskenteli 168 fimealaista, Kuopiossa heitä oli 51."
"Helsinkiläisiä virkamiehiä ei voida irtisanoa ja palkata Kuopiosta uusia tilalle, sillä korvaajia ei ole olemassa. Kuopion kokoisesta kaupungista ei yksinkertaisesti löydy esimerkiksi 30 lääkäriä, jotka osaisivat hoitaa työt Fimeassa."
KY:ssä on lääketieteellinen tiedekunta. Olisivat kouluttaneet sieltä osaajansa, mutta eivät edes yrittäneet. Ja palkkauskielto koko konkkaronkalle. Eipä sen radikaalimpi ehdotus kuin aloittajalla. Ei se ensimmäinen kerta ole, että lakia laitetaan uusiksi. Hyvinhän se tuo aktiivi-mallikin meni lävitse.
Nooh, enkäpä sinun kannattaisi olla heihin yhteydessä, ja ehdottaa parannuskeinoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi todellakin olla velvoite hakea ja ottaa vastaan työtä kauempaakin JOS työnantajalla on esittää hyväksyttävä ehdotus tai tarjous majoitusasioihin. Käytännössä tarkoittaisi siis sitä että jos työnantajalla on tarjota majoitusparakki tms. määritelmät täyttävällä taksalla, niin silloin velvoite täyttyy. On sitten työntekijästä itsestään kiinni että lähteekö 500km päähän perheen luo viikonlopun viettoon, vai viettääkö vapaa-aikansa parakissa.
Haikailet ilmeisesti Neuvostoliittoon ja sinä tietysti olisit rikasta puolue-eliittiä, jonka ei tarvitsisi tehdä töitä, vaan riittäisi kun joisit votkaa päivät pitkät.
Totuus nyt on että Neuvostoliittoa ei yritetty tarpeeksi kovaan.
Suomalaiset olisivat saaneet senkin toimimaan. Tästä oli paljon viitteitä Karjalan alueella monissa kommuuneissa, esimerkiksi Säde toimi mainiosti. Neuvostoliittolaiset itse pilasivat hienon esimerkillisen sosialistisen kokeilun, jonka suomalaiset saivat toimimaan.
Nykyisellä teknologialla saataisi ihan jokainen suomalainen tekemään töitä samalla 1000e tuella alasta riippumatta. Kaikki vain tukien varaan ja ihmiset juniin tekemään töitä hyvinvoinnin eteen.
Miksi tuo "hyvinvointi" tarkoittaa sitä että verovaroista kustannetaan poliitikkojen ja muiden päättäjien, eli sen nykyisen puolue-eliitin, jättimäiset palkat ja muukin elämä? Kun tuon työläisen pitäisi olla tyytyväinen johonkin 1000 euroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi vain siirtyä jo siihen perustuloon.
Sitähän ei liitot ja oikeisto halua, vaikka se olisi kaikille halvin ratkaisu.
Se perustulo hyödyttää tasan vain jo nyt hyvässä asemassa olevia ihmisiä, jotka saisivat palkan tuon perustulon päälle. Jos paikkakunnalla ei ole avoimia työpaikkoja tai mahdollisuutta yrittää, niin se ei paljoa lohduta.
Huonoimmassa asemassa olevia varten tulisi edelleen olla nykyistä vastaava järjestelmä, sillä sillä 500-700€/kk ei makseta edes asumisen kustannuksia, saati osteta lapsille ruokaa pöytään.
Eikä se ole halvin ratkaisu. Perustlomallissa niillekin, jotka nyt eivät tukia tarvitse maksettaisiin tukia.
Suomen perustulokokeilu oli kummajainen. Perustulon keksijänä pidetään amerikkalaista ekonomistia, Milton Friedmania. Ei hän ehdottanut mitään Tonni käteen-perustuloa 70-luvulla. Se on ihan suomalaisten virkamiesten omaa keksintöä tämä, että jaetaan 4000e/kk ohjelmistokehittäjille "touhotonneja".
Perustulo on käytännössä sama kuin negatiivinen tulovero. Kun tulot menevät alle tietyn rajan, valtio alkaakin maksamaan sinulle, etkä sinä maksa enää veroa. Puhutaan siis negatiivisesta verotuksesta.
Tämä on itse asiassa erittäin hyvä idea. Sama kuin täyttäisi joka kuukausi veroilmoituksen, missä esittää arvion tuloistaan. Sen suomalaiset tekevät jo nyt netin Omavero.fissä. Verottajalla on puolestaan pääsy kaikkien tulotietoihin.
Sen perusteella maksetaan tai jos ylittyy, niin maksat takaisin seuraavassa kuussa. Systeemi voidaan automatisoida täysin, ei mitään turhia Kelan tanttaroita, fasiliteetteja ja loputonta hakulomake- ja kirje-rumbaa.
Mutta näinhän se on, että simppelein ratkaisu on aina liian monimutkainen, kun kyse on Suomesta. Työttömän pitää tehdä piruetteja TE-keskuksen pihalla, soitellaan, varataan aikoja, kokoustellaan, syödään ne kampaviinerit ja hörpätään kaffeet ja toimikunta perustetaan, osoitetaan toimiraha projektille, jakkukalkkuna pitää kalvosulkeiset, mapit pullottavat täynnä analyyseja paikkakunnan työttömien työhalukkuudesta, sosiaalitanttarat valvovat, työpsykologit testaavat... jne.
Oikeasti suomalaiset nimenomaan rakastavat tuhlausta, byrokratiaa ja kaiken hankaloittamista. Vielä pahempaa kuin Soltsenitzyn kuvaukset entisestä Neukkulasta.
Kulut kolminkertaistuivat ja työntekijöiden määrä kaksinkertaistui, kun tt-tuki siirrettiin Kelalle. Kampaviineriä on jälleen vedetty kaksin käsin ja kokonainen tradenomirykmentti palkattu hankaloittamaan vähätuloisten elämää. Silti kellään ei ole hyvää sanottavaa Kelasta. Voisi sen 100 miljoonaa muuhunkin käyttää, kuin etuuskäsittelijöiden palkkaamiseen.
Vertailun vuoksi toimeentulotukea maksettiin 670 miljoonan edestä tämän budjetin mukaan https://tutkibudjettia.fi/talousarvio/menot/33/10
Eli Kelan paperinpyörittelijöiden palkkakulut yltävät miltein samalle tasolle, koska sosiaaliturvarahastojen toimintakulut olivat tuon budjettiesityksen mukaan yhteensä 440 miljoonaa, josta 100 miljoonaa käytettiin HS:n mukaan pelkkään tt-tuen käsittelyyn. Järjetöntä, että ihmisten mielenterveyttä ja työkykyä alentava kyttäämisjärjestelmän ylläpito maksaa lähes yhtä paljon kuin mitä tukiin kuluu verovaroja.
https://www.hs.fi/talous/art-2000006385807.html
”Vuonna 2019 perustoimeentulotuen käsittelyn välittömät kustannukset olivat lähes 100 miljoonaa euroa, kun lain valmisteluvaiheessa arvio oli noin 32 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 puolestaan toiminta työllisti kaikkiaan noin 1 500 henkilöä, vaikka alun perin arviona oli noin 750 henkilöä.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Ei se ole reilua, ei. Itse kokemuksesta voin kertoa, että uusien kavereiden hankkiminen uudella paikkakunnalla on vaikeaa!
Minulla oli pari hyvää ystävää, kun olin n. 5-8-vuotias. En muista heitä enää, mutta valokuvia olen nähnyt ja äiti kertonut.
Ennen 3. luokan syyskauden alkua muutettiin isän työn perässä satojen km päähän. Koulussa kiusattiin, kun puhuin väärää murretta, joten lakkasin puhumasta koulussa. Sain kolmen vuoden aikana yhden ainoan ystävän, joka asui naapurissa ja oli vuotta nuorempi tyttö. Hänellä oli muitakin ystäviä, minulla ei. Olin usein yksinäinen ja syrjitty.
Isän työn perässä muutettiin taas, kun olin aloittanut 6.luokan. Se muutto oli helpotus. Sain mahdollisuuden uuteen rooliin. Päätin heti muuton yhteydessä, että en suostu olemaan enää hiljainen ja pelkäävä. Sain muutamia kavereita, ei ketään läheistä ystävää.
Yläasteella tuli uusi luokka ja pääsin ystävystymään ihan eri tavalla, kun kaikki oli toisilleen vieraita. Ajauduin vähän väärään seuraan, mutta korjasin onneksi ajoissa oman suuntani.
Lähdin lukioon eri paikkakunnalle isompaan kaupunkiin. Lapsuudenperheeni muutti taas isän työn perässä, kun olin lukiossa, mutta se ei ollut minulle iso juttu enää.
Vanhemmille sanoisin, että ei kannata niitä lapsia repiä juuriltaan. Minulla ei ole mitään kotikaupunkia, eikä yhtään vanhaa ystävää.
Itse jouduin myös muuttamaan kouluaikana, onneksi vain yhden kerran. Mutta olin teini-ikäinen, mikä teki siitä vaikeaa. Ystävät jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan ystäviä. Minuakin kiusattiin murteen vuoksi, ja lisäksi koulunumerot tippuivat, kun uudessa koulussa oli käytössä ihan eri kirjan ja kaikki asiat oli opeteltu vähän eri tahtiin, kuvaamataidossa opettajalla oli ihan erilainen näkemys koko hommaan ja aiemmin ysin oppilaana olin aivan pihalla, mitä piti tehdä. Muuton seurauksena itsetuntoni laski pitkäksi aikaa. Vietin pääsääntöisesti vapaa-ajat kotona huoneessani kuuntelemassa musiikkia ja haaveilemassa paluumuutosta. Soittelin ystävien kanssa ja ikävöin heitä. Olin yhden muuton seurauksena muuttunut iloisesta ja tavallisesta teinistä ahdistuneeksi, itseinhoiseksi ja araksi.
Nyt kun omat lapset ovat koulussa, olen luvannut itselleni, etten laita heitä muuttamaan. Hankalaa se olisikin, kun molemmilla on sellainen a-kieli, mitä ei kaikissa kouluissa todellakaan voi opiskella, eli muutto voisi pahimmillaan sotkea heidän koulupolkunsa.
Muutin lapsena seitsemälle eri paikkakunnalle. Käytännössä muutimme aina kun ennätin hieman saamaan ystäviä uudella paikkakunnalla. Joka paikkakunnalta ystäviä kuitenkin sain. Omilleni muutin heti lukiosta 19 -vuotiaana ja aikaisempia ystäviä minulla ei aikuisiässä ole enää lainkaan. Olen kuitenkin saanut myös yliopistosta, työpaikoilta aina ystäviä ja kykenen hoitamaan sosiaaliset tarpeeni hyvin. Nyt olen lähemmäs 50v, perheellinen ja sosiaalinen ihminen. Ihminen on mukautuvainen. Toki jollekin on suotu resilienssiä niin heikosti, että elämä menee pilalle kun äiti pukee aamulla jalkaan väärän väriset sukat, mutta sille ei mahda mitään. Sen sijaan kun kysytään kannattaako verovaroista maksaa kotona makoilevien elämää kymmeniä vuosia vain, jotta heidän lapselleen ei tulisi paha mieli, niin vastaukseni on ei todellakaan.
Jatkoitko perheesi muuttorumbaa aikuisena, koska kyseessä oli hyväksi havaittu hengissäselviämis-strategia, vai asetuitko paikoillesi ja loit ne ihmissuhteet?
Jos jälkimmäinen, enpä paljoa huutelisi perään... muistahan laitaa kiltisti ne töppöset perheen jalkaan, kun YT:t koittavat, äläkä roiku luukuilla.
En ole ollut päivääkään työttömänä ja minulla on eläkevirka. Kas kun opin isäni työhaasteista ja opiskelin itselleni kunnollisen tutkinnon.
Sitten et olekaan kuullut uusimpia uutisia; neljännes työttömistä on asiantuntijatehtävissä. Luulisin, että hyvinkoulutettuja, vai mitä?
Se kertoo myös siitä, että kaikille ei riitä paikkoja. Ei vaikka lukisi kuinka. Joku muu lukee vielä enemmän. Meillä kun on katsos ilmainen koulu ja tutkintoja voi lukea vaikka kolmekin kappaletta.
Kerrohan miten aiot tunkea 300 000 työtöntä 30 000 työpaikkaan, koska tuo on jotakuinkin se tilanne Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan olen samaa mieltä mutta entäs yksinhuoltajat? Ei ole kovin reilua lapsia kohtaan repiä pois tutuista kuvioista ja esim vaihtaa koulua joka vuosi kun huoltajan pitää muuttaa.
Ei se ole reilua, ei. Itse kokemuksesta voin kertoa, että uusien kavereiden hankkiminen uudella paikkakunnalla on vaikeaa!
Minulla oli pari hyvää ystävää, kun olin n. 5-8-vuotias. En muista heitä enää, mutta valokuvia olen nähnyt ja äiti kertonut.
Ennen 3. luokan syyskauden alkua muutettiin isän työn perässä satojen km päähän. Koulussa kiusattiin, kun puhuin väärää murretta, joten lakkasin puhumasta koulussa. Sain kolmen vuoden aikana yhden ainoan ystävän, joka asui naapurissa ja oli vuotta nuorempi tyttö. Hänellä oli muitakin ystäviä, minulla ei. Olin usein yksinäinen ja syrjitty.
Isän työn perässä muutettiin taas, kun olin aloittanut 6.luokan. Se muutto oli helpotus. Sain mahdollisuuden uuteen rooliin. Päätin heti muuton yhteydessä, että en suostu olemaan enää hiljainen ja pelkäävä. Sain muutamia kavereita, ei ketään läheistä ystävää.
Yläasteella tuli uusi luokka ja pääsin ystävystymään ihan eri tavalla, kun kaikki oli toisilleen vieraita. Ajauduin vähän väärään seuraan, mutta korjasin onneksi ajoissa oman suuntani.
Lähdin lukioon eri paikkakunnalle isompaan kaupunkiin. Lapsuudenperheeni muutti taas isän työn perässä, kun olin lukiossa, mutta se ei ollut minulle iso juttu enää.
Vanhemmille sanoisin, että ei kannata niitä lapsia repiä juuriltaan. Minulla ei ole mitään kotikaupunkia, eikä yhtään vanhaa ystävää.
Itse jouduin myös muuttamaan kouluaikana, onneksi vain yhden kerran. Mutta olin teini-ikäinen, mikä teki siitä vaikeaa. Ystävät jäivät edelliselle paikkakunnalle, ja uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan ystäviä. Minuakin kiusattiin murteen vuoksi, ja lisäksi koulunumerot tippuivat, kun uudessa koulussa oli käytössä ihan eri kirjan ja kaikki asiat oli opeteltu vähän eri tahtiin, kuvaamataidossa opettajalla oli ihan erilainen näkemys koko hommaan ja aiemmin ysin oppilaana olin aivan pihalla, mitä piti tehdä. Muuton seurauksena itsetuntoni laski pitkäksi aikaa. Vietin pääsääntöisesti vapaa-ajat kotona huoneessani kuuntelemassa musiikkia ja haaveilemassa paluumuutosta. Soittelin ystävien kanssa ja ikävöin heitä. Olin yhden muuton seurauksena muuttunut iloisesta ja tavallisesta teinistä ahdistuneeksi, itseinhoiseksi ja araksi.
Nyt kun omat lapset ovat koulussa, olen luvannut itselleni, etten laita heitä muuttamaan. Hankalaa se olisikin, kun molemmilla on sellainen a-kieli, mitä ei kaikissa kouluissa todellakaan voi opiskella, eli muutto voisi pahimmillaan sotkea heidän koulupolkunsa.
Muutin lapsena seitsemälle eri paikkakunnalle. Käytännössä muutimme aina kun ennätin hieman saamaan ystäviä uudella paikkakunnalla. Joka paikkakunnalta ystäviä kuitenkin sain. Omilleni muutin heti lukiosta 19 -vuotiaana ja aikaisempia ystäviä minulla ei aikuisiässä ole enää lainkaan. Olen kuitenkin saanut myös yliopistosta, työpaikoilta aina ystäviä ja kykenen hoitamaan sosiaaliset tarpeeni hyvin. Nyt olen lähemmäs 50v, perheellinen ja sosiaalinen ihminen. Ihminen on mukautuvainen. Toki jollekin on suotu resilienssiä niin heikosti, että elämä menee pilalle kun äiti pukee aamulla jalkaan väärän väriset sukat, mutta sille ei mahda mitään. Sen sijaan kun kysytään kannattaako verovaroista maksaa kotona makoilevien elämää kymmeniä vuosia vain, jotta heidän lapselleen ei tulisi paha mieli, niin vastaukseni on ei todellakaan.
Jatkoitko perheesi muuttorumbaa aikuisena, koska kyseessä oli hyväksi havaittu hengissäselviämis-strategia, vai asetuitko paikoillesi ja loit ne ihmissuhteet?
Jos jälkimmäinen, enpä paljoa huutelisi perään... muistahan laitaa kiltisti ne töppöset perheen jalkaan, kun YT:t koittavat, äläkä roiku luukuilla.
En ole ollut päivääkään työttömänä ja minulla on eläkevirka. Kas kun opin isäni työhaasteista ja opiskelin itselleni kunnollisen tutkinnon.
Oletko loisena jossain valtion suojatyöpaikassa? Verovaroilla elätettävänä.
Olepa sinä ap mitä mieltä tahansa, mutta Suomessa on vapaus valita asuinpaikkansa. Ei ole niinkuin Neukkulassa, jossa ylhäältä määrättiin työpaikka vaikka majakkasaarelta ja siellähän sitten olit, halusit tai et.
Vierailija kirjoitti:
Mikään asia ei korjaannu sillä, että pikkupaikkakunnilta muuttaa vielä entistä enemmän väkeä pois esimerkiksi Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun. Asuntoja ei riitä, eikä esimerkiksi Tampereella edes ole töitä kovin hyvin.
Suomen pitäisi kokeilla Italian mallia; myydään taloja syrjäseudulta hintaan 1 € sillä ehdolla, että paikkakunnalle muuttaa pysyvästi, ja perustaa sinne yrityksen. Saataisiin työpaikkoja, palveluita ja elämää muuallekin kuin Etelä-Suomeen.
Tätä on Suomessa jo kokeiltu halpojen tonttien ja rakentamisvelvoitteen muodossa, vaan eipä taida toimia. Mitäs jos ihminen muuttaa paikkakunnalle kirjansa, mutta asuu siellä vain nimellisesti ne verotussyistä pakolliset pari vuotta? Eikä nuo Italiankaan talot halvaksi tule, ne euron röttelöt vaativat todella mittavat remontit ennen kuin niissä voi asua. Toki on rikkaitakin työttömiä, mutta...
Vierailija kirjoitti:
Muuttovelvoite :D Älä naurata :D Entä jos työnhakijan asunnon saanti on vaikeaa tai jopa mahdotonta ulosotossa olevana kuten minä? Hommaako Te-palvelut asunnon :D
Kaksinkertainen saasta jättää velkansa maksamatta, eikä tee töitä maksaakseen, oikeastaan kolminkertainen esittää, että hänelle pitäisi antaa muiden rahoja asumiseen.
Perustulo on ainoa järkevä ratkaisu, jos matalapalkka-alojen työvoimasta samaan aikaan kova pula. Nykyinen sossutuki soveltuu todella huonosti paikkaamaan palkanmaksussa tapahtuneita puutteita, vuokrat ovat jatkuvasti myöhässä, kun Kelan etuuskäsittelijät viivästyttävät hakemusten käsittelyä ja vaativat joka kuussa jäätävää määrää eri lomakkeita, palkkatodistuksia, tiliotteita, vuokranmaksusta kuitteja, joiden lisäksi joka lasku on erikseen skannattava Kelaan, jossa sen käsittely kestää kaksi viikkoa, jolloin myöhästymismaksu tulee asiakkaalle perässä.
Lisäksi toimeentulotukihakemusten täyttö masentaa ja lannistaa työssäkäyvät ihmiset. Et voi suunnitella elämääsi, koska seuraavassa kuussa vastassasi voi olla etuuskäsittelijä, joka vaatii sua keskeyttämään opinnot ja työnteon ja alistumaan täydellisesti suomalaisen byrokraattisen myllyn käsittelyyn. Saadessani opintotukea, joka oli noin puolet tt-tuesta, elin vähemmillä tukirahoilla huolettomammin ja tein palkkatöitä siinä sivussa ilman häätöuhkauksia ja mielenterveyden järkkymistä, jotka tulivat välittömästi vastaan Kelalle siirryttyäni. Työstä ja opiskelusta aiheutuu kuluja, etkä edes pääse töihin, jos Kelan vttumainen käsittelijä päättää viivästyttää hakemuksesi käsittelyä 2 viikkoa perusteenaan 100€ palkkatulo, jolla ei edes asumistuella täydennettynä saa vuokraa maksettua. Saat häätöuhan ja muistustuslaskut kaupan päälle, kuittailua ja vinoilua, ja seuraava täysi palkkasi vähennetään seuraavaan kuun tuesta. Omaan käteen jää palkastasi 150€ enemmän kuin jos et kävisi töissä.