Olen sitä mieltä, että työn perässä on muutettava ja työttömille on asetettava tukien saamiseksi tarvittaessa muuttovelvoite!
Suomi on tässäkin asiassa aivan liian hellämielinen moneen muuhun maahan verrattuna. Monessa muussa maassa nimittäin ei todellakaan käy laatuun, että työtön asuu vuodesta toiseen jossain korvessa, jossa töitä ei ole ja nostelee samalla työttömyysetuutta. Vaan niissä maissa työnhaku on oikeasti sen verran velvoittavaa, että jos työtön ei paranna omia työllisyysnäkymiään esim. muuttamalla lähemmäs työpaikkoja, niin sillä on jotain sanktioita työttömyysetuuteen.
Suomessakin on paljon työttömiä, jotka asuvat sellaisessa korvessa ja niin kaukana kaikesta, että siellä ei töitä ole eikä tule. Varmasti tiedostavat itsekin, ettei TE-toimistokaan voi sen vuoksi tehdä heille työtarjouksia, koska niitä töitä ei ole. Käyttävät hyväksi sitä 1,5 tunnin yhdensuuntaisen työmatkan aikarajaakin. Mutta näyttää kuitenkin kelpaavan heille verovaroista maksetut työttömyysetuudet ynnä muut etuudet.
Työttömille tulisi oikeasti olla huomattavasti nykyistä velvoittavampaa muuttaminen työn perässä enemmän työllisyysmahdollisuuksia tarjoaville alueille, jos itse asuu alueella, jossa töitä ei ole. Jos ei sitä tee, niin silloin tuet pois! Moni varmaan hokee, että vapaassa maassa ihmisellä on oikeus valita asuinpaikkansa. Joo, mutta kansalla ei tule olla velvollisuutta kustantaa sellaista asumista ja elämistä verovaroista! Lisäksi työttömyysetuuden ehdotkin jo sanovat, että sitä saadakseen on aktiivisesti yritettävä työllistyä!
Kommentit (320)
Vierailija kirjoitti:
Salosta Perniöön on 23 kilometriä. Salon työttömyysprosentti on yli 10. Eikö salolaisia työttömiä koske työllistymisvelvollisuus? Perniö on työssäkäyntialueen sisällä.
Mitä tämä Perniöstä jauhaminen nyt on? Ei Perniössä ole mitään erityistä työvoimapulaa. Sekoitatko Närpiöön? Se on Pohjanmaalla, ei Varsinais-Suomessa.
Aloittajan mielestä 1,5h sopiva työmatkan aika. Kuinka moni helsinkiläinen matkustaa joka päivä töihin 150km päähän?
Vierailija kirjoitti:
Jotain on yhteiskunnassa väärin kun Perniöön kasvihuoneille haetaan työntekijöitä Vietnamista, suomalaisia kun ei saa töihin pakottaa. Perniön työttömyysprosentti on 2,5 eli hienosti työllistetty kyllä.
Suomalaiset jatkaa työttöminä ja tuodaan kielitaidottomia tekemään työt. Kummasta on lyhyempi matka Perniöön, Lieksasta vai Hanoista.
Perniö on nykyään osa Salon kaupunkia. Salon työttömyysprosentti on 9,5. Mistä ihmeestä revit nämä "tietosi"? Onko tämä jotain uutta provoilua?
Vierailija kirjoitti:
On se niin kivaa neuvoa toisia ja järjestellä muitten ihmisten elämää. Siinä sitä tuntee itsensä niin paremmaksi ihmiseksi.
On se niin kivaa elää muiden verovaroilla ettei vaan tarvitse tehdä itse mitään mikä on vaikeaa tai haastavaa. Idolisi Homer Simpsonin sanoin "if something is hard to do, it's not worth doing".
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mielestä 1,5h sopiva työmatkan aika. Kuinka moni helsinkiläinen matkustaa joka päivä töihin 150km päähän?
Aika monella pk-seudulla on 1,5 tunnin työmatka, ei se tarkoita että käy 150 km päässä töissä. Helsingissä työmatkani kesti noin 1 h 20 minuuttia ja kilometrejä taisi olla jotain 23.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mielestä 1,5h sopiva työmatkan aika. Kuinka moni helsinkiläinen matkustaa joka päivä töihin 150km päähän?
1,5 tuntia kestävä yhdensuuntainen työmatka on jatkuvana kyllä hyvin raskas, mutta miten ihmeessä luulet, että pääkaupunkiseudulla tai Helsingissä kulkee tuossa ajassa 150 km? Julkisilla kun kulkee (hyvin yleistä pääkaupunkiseudulla) saa työmatkaan kulutettua tuon verran aikaa helposti, vaikka matkaa olisi esim. 40 km. Valitettavasti. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää omaa autoa.

No jos esim jossain siellä Perniössä olisi sankoin joukoin avoimia työpaikkoja, jonne työtön helsinkiläinen voisi mennä, niin kyllä ne perniöläiset olisi jo niihin menneet. Ongelma on edelleenkin työpaikkojen puute, ei muun työvoiman kuin ilmaistyövoiman puute.
Pitäisi vain siirtyä jo siihen perustuloon.
Sitähän ei liitot ja oikeisto halua, vaikka se olisi kaikille halvin ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi vain siirtyä jo siihen perustuloon.
Sitähän ei liitot ja oikeisto halua, vaikka se olisi kaikille halvin ratkaisu.
Se perustulo hyödyttää tasan vain jo nyt hyvässä asemassa olevia ihmisiä, jotka saisivat palkan tuon perustulon päälle. Jos paikkakunnalla ei ole avoimia työpaikkoja tai mahdollisuutta yrittää, niin se ei paljoa lohduta.
Huonoimmassa asemassa olevia varten tulisi edelleen olla nykyistä vastaava järjestelmä, sillä sillä 500-700€/kk ei makseta edes asumisen kustannuksia, saati osteta lapsille ruokaa pöytään.
Eikä se ole halvin ratkaisu. Perustlomallissa niillekin, jotka nyt eivät tukia tarvitse maksettaisiin tukia.
Tosiasiassa moni työnantajakaan ei ole niin rahoissa että olisi varaa palkata tekijää pitkäksi aikaa.
Tuollainen muutto aiheuttaisi erilaisille firmoille katastrofaalisia tilanteita, kun osaajat muuttelisivat ympäri Suomea.
Järkevämpää on tarjota pätkätöitä ja olettaa että tekijä tyytyy elämään tukien varassa vähän aikaa kunnes on taas varaa tarjota töitä.
Osaajista on muutenkin pulaa että en itse ainakaan kannata tuollaista muuttoliikettä.
Siinä menisi moni firma nurin kun ei löytyisi enää tekijöitä.
No minnekäs mun pitäis muuttaa? Oon stadilainen työtön eikä mun alan töitä it-alalta löydy tai mua ei oteta 1000 hakemuksen jälkeen.No, nautiskellaan elämästä sitten pääomatuloilla ja työtömyyskorvauksilla.
Naurattaa vaan tuo ajatus muuttamisesta, ei täällä Helsingissäkään kaikille ole töitä vaikka on rehti,nuhteton, koulutettu ja kielitaitoinen ja koko ikänsä asunut täällä. Vuosikausiin en ole haastatteluihinkaan päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeasti joku 1,5 tunnin aikaraja yhdensuuntaiseen työmatkaan ja että sitä pidempi työmatka käy tekosyyksi ettei tarvitse mennä töihin? SEHÄN ON TÄYSIN VITSI! Johan pk-seudullakin kestää työmatka helposti yli tuon!!
Missä sinä käyt töissä?
En sano. Mutta jos vaikkapa nyt haluaisin lähteä sinne, veisi se julkisilla 1h 10min, matkaa on 20km. Ilta- ja yöaikaan voi lisätä 30min matka-aikaan. Sijainti pk-seutu.
Ei tuohon 1,5 tuntiin monesti tarvita kuin kävely pysäkille, bussimatka, odottelua, junamatka, siirtyminen + odottelua, metromatka ja perillä vielä kävely tai bussi perille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään asia ei korjaannu sillä, että pikkupaikkakunnilta muuttaa vielä entistä enemmän väkeä pois esimerkiksi Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun. Asuntoja ei riitä, eikä esimerkiksi Tampereella edes ole töitä kovin hyvin.
Suomen pitäisi kokeilla Italian mallia; myydään taloja syrjäseudulta hintaan 1 € sillä ehdolla, että paikkakunnalle muuttaa pysyvästi, ja perustaa sinne yrityksen. Saataisiin työpaikkoja, palveluita ja elämää muuallekin kuin Etelä-Suomeen.
Ongelma on Helsinki, Helsinki ja vielä kerran Helsinki. Suomessa on vain yksi kaikennielevä kasvukeskus. Pitäisi aloittaa siirtämällä puolet Helsingissä sijaitsevista valtionvirastoista ja valtionyhtiöiden konttoreista Ouluun. Seuraavaksi vaikka verohelpotuksia yrityksille, kunhan pysyvät poissa Helsingistä ja Helsinki-Turku-Tampere -kolmiosta.
Kaksi kilpailevaa kasvukeskusta aiheuttaa sen, että asuntojen hinnat laskevat. On mahdollista muuttaa oikeasti työn perässä. Vapautuu rahaa ja resursseja.
Sinun kannattaisi tutustua siihen, miten kävi kun Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon. (Spoiler: ei käynyt hyvin, osaavaa henkilökuntaa ei saada, koska sinne ei haluta muuttaa, ja pääkaupunkiseudulta löytyy alan asiantuntijoille töitä muutenkin.)
Tai sitten ei löytynyt. Ehkä aloittaja olikin oikeassa, pakotetaan asiantuntijat muuttamaan... eihän se työttömyys koulutustaustaa katso. Voin kuvitella jo kokoomuksen ja demareiden puoluekirjoilla raakkuvat virkamiehet... pois Helsingistä, apua! Ei koskaan! Saisivat kerrankin maistaa omaa lääkettään :D
Kyllä ne muuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi vain siirtyä jo siihen perustuloon.
Sitähän ei liitot ja oikeisto halua, vaikka se olisi kaikille halvin ratkaisu.
Se perustulo hyödyttää tasan vain jo nyt hyvässä asemassa olevia ihmisiä, jotka saisivat palkan tuon perustulon päälle. Jos paikkakunnalla ei ole avoimia työpaikkoja tai mahdollisuutta yrittää, niin se ei paljoa lohduta.
Huonoimmassa asemassa olevia varten tulisi edelleen olla nykyistä vastaava järjestelmä, sillä sillä 500-700€/kk ei makseta edes asumisen kustannuksia, saati osteta lapsille ruokaa pöytään.
Eikä se ole halvin ratkaisu. Perustlomallissa niillekin, jotka nyt eivät tukia tarvitse maksettaisiin tukia.
Perustulo saattaisi houkuttaa niitä hyvissä asemissakin olevia luopumaan työkultuurista.
Voisi tehdä lopun turvatyöpaikkaviroistakin.
Ei ympäristöllä ole varaa enää tälläiseen työkultuuriin jossa väkisin yritetään ihmisille keksiä jotain ympäristöä kuormittavaa hommaa.
Eikö ilmasto ole jo tarpeeksi lämmin?
Moni myös miettisi tarkemmin mihin menisi töihin eikä suostuisi ihan mihinkä tahansa huiputukseen. Voisi myös lopettaa työsuhteet heti poikki ilman mitään ilmoittamista, jos työilmapiiri olisi asiatonta työpaikalla.
Uskon että turvatyöpaikoillakin monet kärsii huonosta ilmapiiristä ja mielellään irtisanoutuisivat jos ei tarvitsisi pudota tyhjän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Se perustulo hyödyttää tasan vain jo nyt hyvässä asemassa olevia ihmisiä, jotka saisivat palkan tuon perustulon päälle.
Eivät todellakaan saisi vaan se verotettaisiin heiltä pois.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi todellakin olla velvoite hakea ja ottaa vastaan työtä kauempaakin JOS työnantajalla on esittää hyväksyttävä ehdotus tai tarjous majoitusasioihin. Käytännössä tarkoittaisi siis sitä että jos työnantajalla on tarjota majoitusparakki tms. määritelmät täyttävällä taksalla, niin silloin velvoite täyttyy. On sitten työntekijästä itsestään kiinni että lähteekö 500km päähän perheen luo viikonlopun viettoon, vai viettääkö vapaa-aikansa parakissa.
Haikailet ilmeisesti Neuvostoliittoon ja sinä tietysti olisit rikasta puolue-eliittiä, jonka ei tarvitsisi tehdä töitä, vaan riittäisi kun joisit votkaa päivät pitkät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain on yhteiskunnassa väärin kun Perniöön kasvihuoneille haetaan työntekijöitä Vietnamista, suomalaisia kun ei saa töihin pakottaa. Perniön työttömyysprosentti on 2,5 eli hienosti työllistetty kyllä.
Suomalaiset jatkaa työttöminä ja tuodaan kielitaidottomia tekemään työt. Kummasta on lyhyempi matka Perniöön, Lieksasta vai Hanoista.
Mitenhän pulassa tarhat olisivat jos kaikki vietnamilaisetkin pakotettaisi muuttamaan töiden perässä jonnekin muualle Suomeen töihin syksyllä, vaikka Helsinkiin. Sitten ei enää kesäksi saataisi samaa porukkaa tekemään töitä tarhalle. Siihen ei olisi takeita.
Osaavaa porukkaa on vaikea löytää tilalle. On se ehkä ihan työantajankin etu että pätkätyöläinen odottelee "reservissä" kunnes töitä on taas tarjolla :D
Osaajistahan on se pula ja ei ihan ketä tahansa suomalaisia haluta aiheuttamaan tuhoja tarhoille.
Eli kyllä ne tuet vaan kannattaa edelleen maksella kiltisti sinne tileille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi todellakin olla velvoite hakea ja ottaa vastaan työtä kauempaakin JOS työnantajalla on esittää hyväksyttävä ehdotus tai tarjous majoitusasioihin. Käytännössä tarkoittaisi siis sitä että jos työnantajalla on tarjota majoitusparakki tms. määritelmät täyttävällä taksalla, niin silloin velvoite täyttyy. On sitten työntekijästä itsestään kiinni että lähteekö 500km päähän perheen luo viikonlopun viettoon, vai viettääkö vapaa-aikansa parakissa.
Haikailet ilmeisesti Neuvostoliittoon ja sinä tietysti olisit rikasta puolue-eliittiä, jonka ei tarvitsisi tehdä töitä, vaan riittäisi kun joisit votkaa päivät pitkät.
Totuus nyt on että Neuvostoliittoa ei yritetty tarpeeksi kovaan.
Suomalaiset olisivat saaneet senkin toimimaan. Tästä oli paljon viitteitä Karjalan alueella monissa kommuuneissa, esimerkiksi Säde toimi mainiosti. Neuvostoliittolaiset itse pilasivat hienon esimerkillisen sosialistisen kokeilun, jonka suomalaiset saivat toimimaan.
Nykyisellä teknologialla saataisi ihan jokainen suomalainen tekemään töitä samalla 1000e tuella alasta riippumatta. Kaikki vain tukien varaan ja ihmiset juniin tekemään töitä hyvinvoinnin eteen.