Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?
Mä sanoisin, että niitä on ollu ehkä viis, maksimissaan kymmenen ja olen jo 50. Kaikista mun tapaamista ihmisistä vaan noin vähän. Osasta on tullut rakkaustarinoita ja osasta ei. Yksi oli vaan tuntematon kassahenkilö, mutta kolahdus oli kovin vahva, molemminpuolinen ja niin ilmiselvä, että jopa mukana ollut aviomieheni huomasi sen.
Tässä muutama fakta näihin liittyen: ovat kaikki olleet miehiä, ei mitään hajua ammatista tai rahoista, iällä ei ole ollut väliä ja ovat olleet ihan erinäköisiä.
Erikoista hommaa.
Kommentit (798)
Yhden kerran olen saanut tuollaisen kolauksen. Suhde kesti kymmeniä vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Hemmetti kauanko tämä kestää???!! Työt eivät suju, ja puhelin kulkee tiiviisti taskussa. Koskee paljon..."
Nyt sitten ollaan sähköisen yhteydenpidon varassa, saa nähdä kuinka jatkuu. Olisipa ollut edes köyhä mies, kun tässä iässä jo arvostaa taloudellista vakautta. Sanoo tulevansa kesällä. Tässä yhtenä aamuna oli vahva tunne, että postia on tullut ja ihan oikeessa olin, postia oli paljon! Toisinaan on sellainen tunne, että ihan sama, jatkan tätä tuttua elämää ja toisinaan, hemmetti sentään haluan elää tämänkin kanssa mitä elämä antaa. Kumpi on oikein? Mitä sitten kun tunnemyrsky laantu? Myrskyn jälkeen?
3 isoa kolausta, viimeisen kanssa olen nyt naimisissa.
Pari muuta, jotenkin päästin lipeämään.
Sanoisin 5 yht
Ei ikinä. Jos jotain onkin ollut, se on päättynyt (yksipuolisesti) heti kun on yrittänyt edes vähän toiseen tutustua. Se toinen perääntyy saman tien. Ja vieläpä väittää, ettei mitään kemiaa ikinä ollutkaan.
Pelkureita ja luusereita olette kaikki
Yksi, nykyinen mieheni. Olemme olleet 10 vuotta yhdessä, mutta erosimme kun oltiin 2 vuotta yhdessä, alkusuhde oli aika vaikea ja molemmilla omat tavat mitkä ei sopineet yhteen.
Mutta erossa tajusimme, ettemme osaa elää ilman toista ja palasimme yhteen. Silloin tuli se kemia ja tajusimme kuuluvamme yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä yhden käden sormet riittää. Siksi onkin ollut kaksi parisuhdetta ja irtosuhteita ei yhtään.
Täytän jo 50 tänä vuonna, niin en usko että kolmatta miestä tulee jonka kanssa alkaisin intiimiin suhteeseen ja johon rakastuisin.
Voin sanoa, että minä koin yhden elämäni kolahduksen ja rakastumisen noin 50-vuotiaana. Tosin erosimme viiden vuoden päästä, mutta tunteita jäi edelleen, oli muita erottavia juttuja. Tuo ei ole ikä eikä mikään.
Ehkä minulla on ollut noin viisi kolahdusta.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi. Ex-miehen kanssa päädyin yhteen, kun se ensimmäinen kolahdus oli yksipuolista. Toisesta en vielä tiedä miten käy, mies on naimisissa...
Miten kävi toisen kolahduksen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi. Ensimmäinen oli jo lapsena, kun näin minua muutaman vuoden vanhemman pojan. Se tunne oli ihan käsittämätön. Nuoruudessa meillä tuli lyhyt, mutta kiihkeä suhde ja koin elämäni sydänsurut. Alle vuosi tästä tapasin ensimmäistä kertaa elämäni rakkauden. Jo ensihetkestä tiesin, että se on tässä. Hän koki saman kolahduksen myös heti. Nyt yhteisiä vuosia 15 takana. N32
Yhden. Kaksi vuotta sitten. Sitä ennen tuli vietettyä parisuhteissa 20 vuotta. Nykyään sinkku. m48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tapahtunut monesti. Parisuhteeseen asti tämä on johtanut vain kerran.
En yhtään miesten kanssa, jos nyt puhutaan sellaisesta kolahtamisesta, että heti tuntuu jonkun kanssa kemiat natsaavan. Olen kyllä ihastunut sitten pikkuhiljaa, kun on parisuhdetta lähdetty edistämään. Mutta koskaan ei ole ollut kenenkään tapaamani miehen kanssa mitään oloa, että olisi vetovoimaa ilmassa automaattisesti. Sen sijaan naisten kanssa kaveripohjalla on montakin sellaista, joiden kanssa on vaan heti ollut "sielunsisko" fiilis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7 kohahdusta
Ei ole tosiaan kiinni iästä, sukupuolesta, fyysisestä kropasta tai edes kielestä, uskonnosta tms asiasta. Olen 49 ja matkustelen paljon joten näitä vain tapahtuu milloin missäkin. Tässä pari erikoista:
- Lensin Dohasta Pariisiin, kun pari riviä edempänä keskiriveillä istui n 12 vuotias poika. Arabi ymmärtääkseni, mutta ei sillä ole väliä, tuli vain kova fiilis siitä, että tunnen tuon pojan. Ilmeisesti hän tunsi myös jotain, katsoi ympärilleen, näki minut ja jäi tuijottamaan. Sanaakaan ei sanottu mutta ihan lämmin hyvä olo tuli. En todellakaan tiedä syyksi muuta kuin tuo nuori poika.
- Kävin Helsingissä eräässä hoitolaitoksessa erään kroonikon luona. Hän oli ihan tervejärkinen ja hoitajat sanoivat että ota vain kahvit. Istuimme kahvitilassa keskustellen arjesta. Naapuripöytään työnnettiin rullatuolissa oleva, ilmeisesti jotenkin kehitysvammaa poteva mies, n 20 vuotias. No, siitä levisi myös lämmin, riemuista olotila. Poika tunsi sen myös ja hymyili, vähän vinosti, mutta hymyili.
Muut ovat tavallisempia, vain yksi nainen joukossa. Olen merkinnyt nämä sielunkumppani-tapaamiset kalenteriin, ensimmäisen tapasin 19-vuotiaana, hän oli ystävällinen mies, ei käynyt käsiksi vaikka yövyin hänen luonaan, ihan yhtä neitsyenä lähdin sieltä. Oli vapauttavaa kuunnella kyn hän kertoi sielunkumppaneista, edellisistä elämistä jne. Ja juteltiin kuin pitemmänkin ajan tutut. Kaikki oli vain niin helppoa.
Älkää pelästykö kun tapaatte "sykähdyttävän" henkilön, teillä on jotain yhteistä vaikkette sitä muistakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vai oikein kassahenkilön kanssa "kolahti". Tämä kertookin jo, kuinka vakavasti ap:n jutut kannattaa ottaa.
Jos ei ole lapsuudessa muodostunut tervettä kiintymyssuhdetta vanhempiin, sitä etsii alitajuisesti joka paikasta aikuisenakin. Vakaasti kiintyneellä ei yleensä kolahda, ainakaan kovin lujaa, tuntemattomien kanssa. Usein nämä kolahdukset on lapsuuden ihmissuhdedymaniikan toistuminen jonkun toisen ihmisen kanssa. Traumat kohtaavat ja alitajuisesti ihminen luulee sitä kemiaksi tai muuksi vastaavaksi.
2. Ja ex-aviomies ei ollut niistä kumpikaan...
Nro 1 herättää edelleen lämpimiä tunteita, perhosia vatsassa, kun tavataan. Molemmilla. Oltiin reilu 35v vuotta sitten niin nuoria ettei oltu valmiita suhteeseen. Molemmilla oli sitten muuttoa ulkomaille ja työpestejä toisella paikkakunnalla. Ei vaan onnistuttu sinkkuina samaan paikkaan samaan aikaan.
Nro 2 on se jonka kanssa ollaan nyt tapailtu 10 vuotta. Edelleen ihmettelen sitä kemiaa mikä välillämme on. On kolahtanut oikein kunnolla.
Nuorena minulla oli poikaystävä johon luulin rakastuneeni korviani myöten- jälkeenpäin tajusin että ei siinä syvempiä tunteita ehkä ollutkaan niin paljon kuin luulin.
Aikuisena olen kohdannut pari kertaa ihmisen joka on kolahtanut kovaa.
Eräs opiskelukaveri ja eräs ihminen ketä näen työni puolesta satunnaisesti.
Lisäksi on yksi ihminen jonka olen tuntenut lapsesta asti mutta emme olleet tuolloin mitenkään läheisiä- tapasimme aikuisena työmme vuoksi ja meillä on todella paljon yhteisiä ajatuksia sekä arvoja. Jos emme kumpikon olisi parisuhteessa, ottaisin selvää mikä meitä vetää toisiamme kohti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai oikein kassahenkilön kanssa "kolahti". Tämä kertookin jo, kuinka vakavasti ap:n jutut kannattaa ottaa.
Jos ei ole lapsuudessa muodostunut tervettä kiintymyssuhdetta vanhempiin, sitä etsii alitajuisesti joka paikasta aikuisenakin. Vakaasti kiintyneellä ei yleensä kolahda, ainakaan kovin lujaa, tuntemattomien kanssa. Usein nämä kolahdukset on lapsuuden ihmissuhdedymaniikan toistuminen jonkun toisen ihmisen kanssa. Traumat kohtaavat ja alitajuisesti ihminen luulee sitä kemiaksi tai muuksi vastaavaksi.
Suurin osa suhteista ei perustu todelliselle yhteensopivuudelle, viisaalle päätökselle. Ihmiset menee suhteisiin hyvin kevyin perustein ja sitten kun tulee kokemus, että jonkun muun kanssa ns. kolahtaa niin suhde vaihtuu lennosta. Ihmiset eivät enää tiedä mitä rakkaus on. Erityisesti suomalaisilla kun on kollektiivisesti hyvin paljon traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai oikein kassahenkilön kanssa "kolahti". Tämä kertookin jo, kuinka vakavasti ap:n jutut kannattaa ottaa.
Jos ei ole lapsuudessa muodostunut tervettä kiintymyssuhdetta vanhempiin, sitä etsii alitajuisesti joka paikasta aikuisenakin. Vakaasti kiintyneellä ei yleensä kolahda, ainakaan kovin lujaa, tuntemattomien kanssa. Usein nämä kolahdukset on lapsuuden ihmissuhdedymaniikan toistuminen jonkun toisen ihmisen kanssa. Traumat kohtaavat ja alitajuisesti ihminen luulee sitä kemiaksi tai muuksi vastaavaksi.
Suurin osa suhteista ei perustu todelliselle yhteensopivuudelle, viisaalle päätökselle. Ihmiset menee suhteisiin hyvin kevyin perustein ja sitten kun tulee kokemus, että jonkun muun kanssa ns. kolahtaa niin suhde vaihtuu lennosta. Ihmiset eivät enää tiedä mitä rakkaus on. Erityisesti suomalaisilla kun on koll
Tunnekylmyys on täällä sääntö eikä poikkeus. Muusta ei edes tiedetä.
Kaksi. Ensimmäisessä suhteessani ja nykyisessä. Siinä välissä ehti olla pari suhdetta,mutta kummankaan kohdalla eivät kipinät sinkoilleet eikä tullut sitä "kolahdusta". Ne oli enemmänkin kaverisuhteita, jotka jostain syystä kehittyivät parisuhteiksi.
3, yksi päiväkodissa, vieläkin kun harvoin näemme, olemme heti samalla aaltopituudella. Toinen parikymppisenä (olin tuolloin liian ujo viedäkseni asiaa pitemmälle) ja kolmas hieman yli nelikymppisenä (olosuhteet eivät mahdolllistaneet asian eteenpäin viemistä).