Onko yhteenmuuttokammo sitoutumiskammoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikseen asumalla toisesta ei tule itsestäänselvyys. Ei myöskään tule niitä ikuisia riitoja rahasta, sisustuksesta, ajankäytöstä tai kotitöistä.

Mistä erillissuhteessa olevat sitten tappelee? Aina jostakin?

 

         Miksi pitäisi tapella ? ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitoutunut sydämen tasolla mutten halua sotkea rahojamme yhteen.

 

Yhdessä voi asua niinkin, että kummallakin on omat rahat ja yhteiset kulut maksetaan puoliksi. Ei rahoja ole mikään pakko sotkeakaan yhteen.

Enää en halua muuttaa yhteen kenenkään kanssa, mutta jos noin kuitenkin kävisi, niin asunnon olisi oltava iso. Siis sellainen jossa minulla olisi oma huone, jonne saisin kaikki kirjani ja musiikkitallenteeni ja jossa voisin olla omassa rauhassani päivittäin. Lukisin siellä ja kuuntelisin musiikkia. Välillä kävisin töissä ja tekemässä ruokaa. :D

 

              Voisit sitten asua yksin toisen asunnossa. Mikä parisuhde se olisi ?

En muuttaisi kenenkään kanssa yhteen yhden vuoden tutustumisen jälkeen. En kaverin enkä seurustelukumppanin. Vuosi on lyhyt aika. Ei vuodessa opi toista ihmistä tuntemaan. Rakastuminen ja rakastaminen ovat eri asioita. Todellinen rakastaminen tulee vasta kun alkuhuuma on ohi. Elämässä on käytettävä tunteiden lisäksi järkeä. 

Riippuu varmaan motiiveista. Voi olla tai voi olla olematta. 

Itse en halunnut koskaan asua yhdessä kenenkään kanssa, mutta asun hyvin tuoreen tapailun kanssa yhdessä monimutkaisesti selitettävien olosuhteiden takia. Emme välttämättä asu yhdessä aina, toivottavastikaan, sillä kaipaan kyllä omaa asuntoa ja hankin sellaisen kunhan löydän vakitöitä. Tällä hetkellä toiminimeily miehen luota sujuu mukavasti ja saan hengähtää eri elämänvaiheiden välissä.

Mies on asunut joskus jonkun eksän kanssa yhdessä vuosia sitten eikä pitänyt siitä, mutta oli silti se joka tätä ehdotti. Itse seurustelin vuosikymmenen "elämäni rakkauden" kanssa enkä suostunut koskaan muuttamaan yhteen koska olen sitoutumiskammoinen ja ahdistun liiasta läheisyydestä. :D 

Nyt kuitenkin muutin yhteen kahden kuukauden ja muutaman tapaamisen jälkeen. Asiaan vaikuttaa mm. se, ettei miehelle ole minkään luokan loukkaus tai deal-breaker että tilanne on väliaikainen. Minun ja miehen kummankin introverttiys on myös samaa tasoa ja molemmat ovat aivan raivorehellisiä niin kaikki toimii mainiosti. Esimerkiksi on omat huoneet, työt ja harrastukset ja silti vähää vapaa-aikaa ei ole pakko viettää sohvalla kylki kyljessä. Tämä toimii mainiosti enkä tunne oloa tukahdutetuksi. 

Tiedän sitoutuneita, rakastavia pareja jotka pitäneet omat asunnot 10-15 vuotta jo ja suhde kukoistaa. Syynä kaikkea lapsista erilaisiin elämänrytmeihin..

Ja etenkin tiedän pareja jotka eivät tunne toisiaan kovin syvällisesti tai edes pidä toisistaan ja silti on yhteiset talot ja lapset ja aviovuoteet ja somepostaukset. Eli ei kai se niin yksiselitteistä ole. Voi olla kaikki paperilla näkyvät sitoutumisen merkit ja vaimo pettää ja jättää tai mies hylkää kun vaimo sairastuu ja mitä näitä nyt on. 

Ei ole mikään pakko asua yhdessä. Ei se asumismuoto määrittele suhteen vakavuutta tai sitä kuinka paljon toista rakastaa. Minusta on hienoa, että nykypäivänä ihmiset osaa analysoida mikä asumismuoto itselle ja suhteelle parhaiten toimii eikä mennä täysin sokkona tiettyjen askelten mukaan "koska niin kuuluu tehdä." 

Vierailija kirjoitti:

En usko koko sitoutumiskammoon. Se kun tuntuu olevan sen sortin kammo joka katoaa heti kun oikea ihminen astuu elämään.

He's just not that into you.

Kyllä minä ainakin olen ollut sitoutumiskammoisen miehen kanssa yhdessä. Olin hänen neljäs pitkä parisuhde. Miehelle oli tyypillistä poikkeuksellisen suuri oman tilan tarve, vähäinen tarve kommunikaatioon, kyvyttömyys ilmaista tunteita, vian löytäminen kumppanista kuin kumppanista alkuhuuman jälkeen. Ilman, että oli tietoinen virheistä, joita itse toistaa suhteissaan. En usko, että hänelle on ketään sopivaa olemassa, ennen kuin käsittelee huolella omat pelkonsa.

En halua minäkään välttämättä enää suhdetta, jossa asuttaisiin yhdessä. Se ei välttämättä ole helppo ratkaisu avioeron jälkeen, kun ei halua sotkea lasten elämää ja jos kumppani löytyy toiselta paikkakunnalta. Kuitenkin erillissuhde vaatii erossa ollessa hyvää yhteydenpitoa ja oman erillissuhteeni kaatanut yksi merkittävä ongelma oli miehen kyvyttömyys pitää yhteyttä ja vastata yhteydenottoihini. Lisäksi, jos yli 40-v. miehellä ei ole taustalla yhtään parisuhdetta, jossa olisi asunut saman katon alla, olisi se minulle jonkinlainen turn off, ehkäpä juuri sitoutumiskammosta kertova.