Onko yhteenmuuttokammo sitoutumiskammoa?

Vierailija kirjoitti:

Jos et pidä omaa asuntoa jotta voisit tavata muita miehiä päiväkahvien merkeissä, en näe ongelmia.

Miten jollain voi tulla tuollainen edes mieleen? Aika hälyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteenmuuttokammo voi johtua ihan vain siitä, että toisen ihmisen kanssa asuessa joutuisi tekemään itselleen epämukavia kompromisseja. Esim jos toinen on aamuvirkku ja toinen on iltavirkku, pitää löytyä sellainen vuorokausirytmi, jota kumpikin pystyy kohtuudella noudattamaan. Tai ainakin toisen nukkuessa on rajoitettu määrä asioita, joita hereillä oleva voi tehdä, jotta ei häiritse nukkuvan unta. Kun asutaan erillään, kumpikin voi nukkua just siloin kuin haluaa, kukaan kolistele eikä muutenkaan häritse nukkuvaa eikä tarvitse myöskään hipsiä hiljaa asunnossa vaan voi vaikka alkaa klo 7 aamulla imuroimaan kenenkään häiriintymättä. 

Sitä minä en ymmärrä, miksi tällaisten eroavaisuuksia sietämisestä ja kompromissien tekemisestä on tehty aikuisen parisuhteen mittari ja rakkauden merkki.

Koska niin vanhempamme tekivät ja toistamme opittuja malleja.

Ei minulla yhteenmuutto ole koskaan lisännyt aitoa läheisyyttä. Päinvastoin!

Tai hän ei ole se oikea. Vuodessa tietää jo!

Parempi asua erikseen jos on kokenut ettei kaveria saa lähtemään silloin kun haluaa olla yksin.

Hyvälläkin tahdolla oma tila täytyy olla.

Kamala sana "sidottu", kukaan ei kuitenkaan ole enempää sidottu kuin sydämessään.

Itse en vois kuvitella seurustelevani vakavasti ja asuvani erillään. Olen ihminen joka kaipaa läheisyyttä päivittäin, haluan jakaa kaiken arjen ”tylsyyden” oman kumppanini kanssa ja riidelläkin vaikka typeristä asioista. Itsellä rakkaus toista kohtaan lisääntyy joka päivä, kun näkee uusia puolia toisesta, jota ei varmasti näkisi yksin asuessa.

Yhdessä asuminen on tottakai myös rajoittavaa, mutta itse otan sen mielummin, kuin yksin sohvalla rötköttämisen. Mielummin otan kainaloon sen oman rakkaani ja katon jotain kivaa sarjaa työpäivän jälkeen.

AINUT tilanne, jossa voisin asua erillään, on jos asuisin kumppanin kanssa samassa kaupungissa alle kahden kilometrin säteellä. Muuten en vaan pysty ajatella sen onnistuvan, ainakaan muutamaa kuukautta pidempään.

Voi olla merkki sitoutumiskammosta tai olla olematta. Kiinnostavaa kyllä, miten tällä palstalla usein korostuu niin vahvasti parisuhteen romanttinen aspekti. Itselleni se on kyllä romantiikan lisäksi ja sitä enemmän yhteiselämän tapa, joka on sitoutuneempaa kuin kämppiksen kanssa eläminen. Yksin eläminen ei ole minulle pidemmän päälle mukava ratkaisu (vaikka olenkin vuosia yksinkin asunut), mutta kämppisten kanssa taas saa aina pelätä, että toinen keksii lähteä esim. vuodeksi ulkomaille ja omakin asumistilanne menee uusiksi. Siksi olin innoissani muuttamassa kumppanini kanssa yhteen heti, kun kumpikin koki olevansa valmiita sitoutumaan parisuhteeseen kunnolla (meillä n. 1,5 vuoden seurustelun jälkeen). Ehkä tämä on elämänkokemuskysymys, ymmärrän että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tahtoo pitää kiinni omasta tilastaan ja päästään.

Rakastan rötköttää yksin sohvalla.

Mulla sama. Ystävät jotka edenneet nopeasti asumaan yhteen ihmettelee suhdettani, jossa emme ole miettineet yhdessä asumista lainkaan. Lapsetkin käy ennemmin mielessä, kuin yhdessä asuminen. Nämä samaiset ystäväni ovat jatkuvasti hokeneet: ”Jätä se, ei oo sun arvoinen” kun ei ole koskaan edes pysähtyneet kuuntelemaan sitä että en välttämättä halua heidänlaistansa parisuhdemallia ja pitävät omia suhteitaan ainoana oikeanlaisena vaihtoehtona ja tavoiteltavan arvoisena. Muu ei ole ”arvokasta”

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Ystävät jotka edenneet nopeasti asumaan yhteen ihmettelee suhdettani, jossa emme ole miettineet yhdessä asumista lainkaan. Lapsetkin käy ennemmin mielessä, kuin yhdessä asuminen. Nämä samaiset ystäväni ovat jatkuvasti hokeneet: ”Jätä se, ei oo sun arvoinen” kun ei ole koskaan edes pysähtyneet kuuntelemaan sitä että en välttämättä halua heidänlaistansa parisuhdemallia ja pitävät omia suhteitaan ainoana oikeanlaisena vaihtoehtona ja tavoiteltavan arvoisena. Muu ei ole ”arvokasta”

Mitkä asiat ovat sinulle arvokkaita suhteessasi? Mitä etuja tässä suhteen muodossa on avoliittoon verrattuna? Olen puolellasi mutta haluan kuulla lisää :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Ystävät jotka edenneet nopeasti asumaan yhteen ihmettelee suhdettani, jossa emme ole miettineet yhdessä asumista lainkaan. Lapsetkin käy ennemmin mielessä, kuin yhdessä asuminen. Nämä samaiset ystäväni ovat jatkuvasti hokeneet: ”Jätä se, ei oo sun arvoinen” kun ei ole koskaan edes pysähtyneet kuuntelemaan sitä että en välttämättä halua heidänlaistansa parisuhdemallia ja pitävät omia suhteitaan ainoana oikeanlaisena vaihtoehtona ja tavoiteltavan arvoisena. Muu ei ole ”arvokasta”

Mitkä asiat ovat sinulle arvokkaita suhteessasi? Mitä etuja tässä suhteen muodossa on avoliittoon verrattuna? Olen puolellasi mutta haluan kuulla lisää :)

Minäkin :)

Kunpa tietäisin.. omat fiilikset vaihtelee "oiiih olisi ihana käpertyä kullan kainaloon joka ilta ja jakaa jokainen kuorsauskin" ja "ei saatana, käydään kerran viikossa vaan kylässä, kiitos!" välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Ystävät jotka edenneet nopeasti asumaan yhteen ihmettelee suhdettani, jossa emme ole miettineet yhdessä asumista lainkaan. Lapsetkin käy ennemmin mielessä, kuin yhdessä asuminen. Nämä samaiset ystäväni ovat jatkuvasti hokeneet: ”Jätä se, ei oo sun arvoinen” kun ei ole koskaan edes pysähtyneet kuuntelemaan sitä että en välttämättä halua heidänlaistansa parisuhdemallia ja pitävät omia suhteitaan ainoana oikeanlaisena vaihtoehtona ja tavoiteltavan arvoisena. Muu ei ole ”arvokasta”

Mitkä asiat ovat sinulle arvokkaita suhteessasi? Mitä etuja tässä suhteen muodossa on avoliittoon verrattuna? Olen puolellasi mutta haluan kuulla lisää :)

Mulle oma ja toisen ihmisen vapaus eli oma aika on ihan äärettömän arvokasta. En ole miettinyt asiaa hyödyn tai etujen kautta. Mutta jos pakko miettiä etuja niin mun koti on myös mun työpaikka ja en usko että sietäisin helpolla ketään toista täällä sotkemassa, enkä koe tällä hetkellä että haluaisin kodistani luopua ja alkaa sisustamaan jotain uutta etc, eli edullisempaa asua yksin. Pidän myös taloudellisesta vapaudestani. Pidän myös siitä että toista tulee ikävä. Mulla on paljon ystäviä ja ajoittain hyvin sosiaalinen työ, kaipaan päivien jälkeen paljon omaa aikaa ja tilaa latautua. Itselläni on vienyt aikaa totutella edes seurusteluun näin kypsällä iällä, toisaalta olen aina viihtynyt omissa oloissani ja pidän siitä että saan tehdä mitä haluan, ihan milloin haluan. Olen myös ajoittainen yökukkuja.

Kirjoittamissani tapauksissa molemmat suhdettani oudoksuneet ovat joko aina seurustelleet tai haluamalla halusi sitä tyypillisintä parisuhdemuotoa. Toinen näistä kritisoijista ei halua lasta ja kokee kaikenlaiset sukulaisten utelut ahdistavina ja painostamisena; samoin mä koen ahdistavana sen, jos joku kyselee miksi emme jo asu yhdessä, miksi emme ole jo sitoutuneita etc, hän ei ole oikea sinulle kun etenette noin hitaasti. Miksei nämä ihmiset ymmärrä näiden asioiden yhtälaista ahdistavuutta.

En usko yhteen oikeaan, vaan tällä hetkellä tämä ihminen on juuri oikea minulle ja minä hänelle, me pidetään molemmat siitä että asiat on juuri niin kuin ne nyt ovat; ja tässä asiassa ollaan hätkähdyttävän samanlaisia, siksi ei ole kiire mihinkään. Tulevaisuus näyttää onko pitkässä juoksussa asiat käytännöllistä hoitaa jotenkin toisin tai jos ikävästä tulee niin kestämätöntä että pakko muuttaa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Kunpa tietäisin.. omat fiilikset vaihtelee "oiiih olisi ihana käpertyä kullan kainaloon joka ilta ja jakaa jokainen kuorsauskin" ja "ei saatana, käydään kerran viikossa vaan kylässä, kiitos!" välillä.

Silloin on parempi pysyä erillään. Samasta osoitteesta on hankalampaa muuttaa pois kuin jatkaa etänä seurustelua kuin ennenkin.

Meillä on omat asunnot vaikka suurimman ajan vietämme yhdessä. Hän asuu kaupungin keskustassa ja minä syrjäisemmässä kaupunginosassa missä myös työpaikkani lähes vieressä. Välillä työvuoroja ilta - aamu ja bussi odotuksineen veisi reippaasti aikaa muutoinkin lyhyestä tauosta ja silloin menen mielummin omaan kotiini. Täällä ei nuo linja-autot niin usein kulje joten säästän matka-ajassa runsaasti. Viikonloppuisin joutuisin lisäksi taksilla aina aamuvuoroon surauttamaan. Kun vielä lisää ettei tuo minun omistusasunto todennäköisesti menisi edes kaupaksi enkä vuokralaisia halua niin toistaiseksi asuttu erillään. Yhdessä kuitenkin vietetään ehkä 5 päivää viikossa. Ehkä haastavinta on ollut määritellä vieraille mitä olemme toisillemme. Emme ole kihloissa tai asu yhdessä. En myöskään halua automaattisesti etunimellä kutsua koska täälläpäin edelleenkin joillekin naispari on järkyttävää kyllä negatiivisen kommentoinnin paikka vaikka päin näköä. 

Itse haluaisin asua yhdessä mutta olen kuitenkin toistaiseksi päätynyt siihen että asumme erillämme. Miehellä on talo ja kaksi lasta (lukioikäisiä) ja hän ei halua muuttaa talosta, ennen kuin lapset ovat itsenäistyneet. Itselläni omistusasunto (kaksio) kerrostalossa. En halua muuttaa miehen taloon, se tuntuu kuin menisin alivuokralaiseksi heille ja heidän kotiinsa, missä heillä on kaikki omat tavat ja rutiinit. Lasten kanssa tulen hyvin toimeen, siitä homma ei kiikasta. Mutta muutoin tuntuu mahdottomalta muuttaa "valmiiseen kotiin" ja se ei helpota sillä että joitain omia kalusteitani tms. veisinkin mukanani. Katsotaan muutetaanko joskus myöhemmin yhteiseen, molemmille uuteen kotiin.

Mä taas en halua muuttaa yhteen ellei olla perustamassa perhettä. Ainoastaan silloin yhteenmuutto ois järkevä ratkaisu. Edellisessä pitkässä suhteessa ja muissakin pitkissä suhteissa yhteenmuuton myötä parisuhteesta tulee pikkuhiljaa itsestään selvyys. Ei enää kohdata eikä nähdä arjessa, ei panosteta, kun toinen on siinä joka tapauksessa. Mä en halua enää sellaista kämppissuhdetta, missä seksi loppuu ja kaikki yhteinen tekeminen.

Joskus sitoutumiskammo voi olla ihan terveellistäkin. Vähän kuin junan alle jäämis -kammo. :D Mulla on lapset tehty ja haluan miehestä vain rusinat, en koko tylsää pullaa.

Ovatko kaikki erillään asuvat jo vähintään toisella kierroksella? Kuulostaa että yhteenmuutto on nuorten parien ruusuista unelmaa joka ei toteudu ja seuraavalla kerralla ollaan realistisia ja itsenäisiä aikuisia?

Ei, haluan syödä, nukkua, siivota jne ihan omaan tahtiini