Lue keskustelun säännöt.
Onko syrjäytyneitä naisia olemassa?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä, joilla ei siis ole työhistoriaa päivääkään, joko ikuinen opiskelija tai ei koulutustakaan päivääkään.
Olen syrjäytynyt, mutta koulutukseltani akateeminen ja hyvässä työssä. Mulla ei vaan ole ketään sukulaista, ketään ystävää, ei edes ketään tuttua tässä kaupungissa. Omat vanhemmat ei ole pitäneet yhteyttä vuosikymmeniin. Syrjäytyminen ei ole siis synonyymi työttömyydelle. Voi olla työssä mutta syrjäytynyt ja osaton.
Kun sinulla on vapaa-aikaa menet uima-altaalle juttelemaan ihmisten kanssa, mielenkiintoista porukkaa ympäri maailmaa.
Tutustut ja ystävystyt. Nyt talvella ei ole päivälläkään liian kuuma 36/29 yöllä.
On ihan itsestäsi kiinni jos vituttaa jos haluat olla maailman perslävessä suomessa.
N. 44
Bangkok, since 2009
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä, joilla ei siis ole työhistoriaa päivääkään, joko ikuinen opiskelija tai ei koulutustakaan päivääkään.
Olen syrjäytynyt, mutta koulutukseltani akateeminen ja hyvässä työssä. Mulla ei vaan ole ketään sukulaista, ketään ystävää, ei edes ketään tuttua tässä kaupungissa. Omat vanhemmat ei ole pitäneet yhteyttä vuosikymmeniin. Syrjäytyminen ei ole siis synonyymi työttömyydelle. Voi olla työssä mutta syrjäytynyt ja osaton.
Kun sinulla on vapaa-aikaa menet uima-altaalle juttelemaan ihmisten kanssa, mielenkiintoista porukkaa ympäri maailmaa.
Tutustut ja ystävystyt. Nyt talvella ei ole päivälläkään liian kuuma 36/29 yöllä.On ihan itsestäsi kiinni jos vituttaa jos haluat olla maailman perslävessä suomessa.
N. 44
Bangkok, since 2009
Olin sun ikäisenä kanarialla aikoinaan. Suoraan vantaalta lähdin bean there doun dät my sweet gaal.
Kuten Teksasissa sanotaan.
Siihen aikaan Kanaria oli vähän verrattavissa oleva paikka. Nykyään takas Vantaa ja en vaihtais pois tätä kokemusta koskaan.
Mut täähän on vähän eri tälläisille koulutetuille kielitaitoisille naisille jotka menee eikä meinaa, vai mitä?
Mulla oli satoja miehiä sielä ja sinne jäi ain sydämein.
T: N 62
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä, joilla ei siis ole työhistoriaa päivääkään, joko ikuinen opiskelija tai ei koulutustakaan päivääkään.
Olen syrjäytynyt, mutta koulutukseltani akateeminen ja hyvässä työssä. Mulla ei vaan ole ketään sukulaista, ketään ystävää, ei edes ketään tuttua tässä kaupungissa. Omat vanhemmat ei ole pitäneet yhteyttä vuosikymmeniin. Syrjäytyminen ei ole siis synonyymi työttömyydelle. Voi olla työssä mutta syrjäytynyt ja osaton.
Kun sinulla on vapaa-aikaa menet uima-altaalle juttelemaan ihmisten kanssa, mielenkiintoista porukkaa ympäri maailmaa.
Tutustut ja ystävystyt. Nyt talvella ei ole päivälläkään liian kuuma 36/29 yöllä.On ihan itsestäsi kiinni jos vituttaa jos haluat olla maailman perslävessä suomessa.
N. 44
Bangkok, since 2009Olin sun ikäisenä kanarialla aikoinaan. Suoraan vantaalta lähdin bean there doun dät my sweet gaal.
Kuten Teksasissa sanotaan.
Siihen aikaan Kanaria oli vähän verrattavissa oleva paikka. Nykyään takas Vantaa ja en vaihtais pois tätä kokemusta koskaan.
Mut täähän on vähän eri tälläisille koulutetuille kielitaitoisille naisille jotka menee eikä meinaa, vai mitä?
Mulla oli satoja miehiä sielä ja sinne jäi ain sydämein.
T: N 62
Upeaa kuulla, en vain ymmärrä mikä saa ihmisen takaisin suomeen?
11 vuotta mennyt menee toinenkin, sairastun tai kuolen, miksi palaisin.
Ruumiini tuominen suomeen olisi sen pahin häpäisy mitä voin kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko syrjäytynyt kun tietoisesti olen halunnut omaa aikaa ja rauhaa. Olen alle 30v. Kyllästynyt pinnallisiin suhteisiin ja tapahtumiin. En halua olla lopullisesti erakkokaan mutta oikeasti on muuta tekemistä kuin tyhjät ihmissuhteet. Uskon että ihmisuhteita vielä löytyy mutta olen tarvinnut aikaa selvittää elämää itsellenikin.
Et ole syrjäytynyt vaan vain erakoituva luonne.
Ihmiset sekoittavat näköjään sekä yksinäisyyden, yksinolon että erakoitumisen syrjäytymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Nyt kuulostaa siltä että pidät (syrjäytyneitä) päihteisiin turvautuvia ihmisiä huonompina. En tiedä tarkoititko niin, mutta kyllä mekin ollaan suurimmaksi osaksi ihan tavallisia, mukavia ihmisiä. Todella pahat päihdeongelmat asia erikseen mutta he ovat vähemmistö, vaikka eniten "näkyvillä" ovatkin aiheuttaessaan ongelmia muille.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan ok näköinen 28v nainen ja käyn joskus osa-aikatöissä, en ole ikinä seurustellut miehen (tai naisen) kanssa. Niin vaan minuakin on netissä huoriteltu silti.
Miten liittyi aiheeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, mutta naisten työttömyys ja vanhempien nurkkaan jääminen ei ärsytä ihmisiä niin paljon.
Minun setäni on tällainen syrjäytynyt mies. Hän on saanut kerran naisen ja naiselta kaksi lasta. Nämä aikuiset naiset asuvat setäni luona ja kaikki kolme on kouluttamattomia, alkoholiin taipuvaisia työttömiä sossupummeja.
Naisten jääminen vanhempien nurkkaan ei ärsytä niin paljon koska naiset todennäköisemmin hoitaa niitä vanhempiaan. Kun taas aikuinen mies voi olla itse vanhempiensa huollettavana.
Tässä se feminismin kipukohta taas on:
"Naiset todennäköisemmin.."
"Mies voi olla..."
Jep. Tämän perusteella sitten tehdään kaikista johtopäätökset samalla kun kielletään yleistäminen esim vähemmistöjä kohtaan.
Faith kirjoitti:
On tietenkin. Ei siihen tarvita monesti kuin työkyvyttömyyden aiheuttama sairaus, että syrjäytyy. Sairaana ei välttämättä jaksa ihmissuhteitakaan ylläpitää.
Vähän vaikea tässä sairaana on ylläpitää ihmissuhteita, kun kaikki ihmiset kaikkosivat heti, kun sairastuin vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan ok näköinen 28v nainen ja käyn joskus osa-aikatöissä, en ole ikinä seurustellut miehen (tai naisen) kanssa. Niin vaan minuakin on netissä huoriteltu silti.
Töissä ja syrjäytynyt. xD
Vierailija kirjoitti:
On, mutta naisten työttömyys ja vanhempien nurkkaan jääminen ei ärsytä ihmisiä niin paljon.
Minun setäni on tällainen syrjäytynyt mies. Hän on saanut kerran naisen ja naiselta kaksi lasta. Nämä aikuiset naiset asuvat setäni luona ja kaikki kolme on kouluttamattomia, alkoholiin taipuvaisia työttömiä sossupummeja.
Ei syrjäytyneellä voi olla naista ja lapsia. Silloin ei ole sosiaalisesti syrjäytynyt. Syrjäytynyt tarkoittaa taloudellisesti ja sosiaalisesti syrjäytynyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkin mahdollista, että ero kahden miehen välillä saattaa olla jopa suurempi kuin ääritapauksessa biologialtaan kahden erisukupuolta edustavan (miehen ja naisen) välinen ero.
Kahden keskiluokkaisen naisen ero voi olla suurempi kuin jonkun syrjäytyneen miehen ja menestyvän naisen ero. Sukupuolten väliset erot persoonassa eivät ole mitenkään kauhean isoja, vaikkakin ajattelutapa on aika erilainen johtuen erilaisesta seksuaalisuudesta.
MInusta riippumattomista syistä menetin omaisuuteni ja kotini. Tarinani olisi pitkä kuvaus epäoikeudenmukaisuudesta. Shokin myötä vajosin syvään masennukseen ja jäin ammattia vastaavasta työstäni kokonaan pois. Asuin missä sattui, joten ihmissuhteeni ja yhteiskunnallinen asemani rapisivat sen myötä.
Voimaannuttuani hain töitä ja otin ihan mitä tahansa vastaan saadakseni rahaa. Päädyin yksinkertaisiin hanttihommiin, joita enää saan ikäni puolesta.
60 vuotiaana kuulun jo yhteiskuntamme kehäraakkeihin, vaikka olen nuorekas, onneksi fyysisesti täysin terve ja niin kuin ihmiset usein sanovat symppis olemukseltani.
Minulla ei ole lapsia ja veljeni eivät ehdi kiireisen elämänsä vuoksi paljoakaan auttamaan minua.
En koe oloani syrjäytyneeksi ikuisen optimismini vuoksi, mutta minua syrjäytetään väkisin. Olen joskus täysin hämmästynyt siitä, miten käytös muuttuu kun kerron ikäni tai taustani. MInussa on ilmeisesti jotakin ahdistavaa ja joka pelätään tarttuvan,jos kanssani ollaan tekemisissä. Surkea kohtalo on takanani ja kuoleman varjo lankeaa aina päälleni niin monien menetysten myötä, mutta en ole katkera saati valittaisin asioistani. Päinvastoin koetan valaa kaikkiin uskoa, miten elämässä selviää hengissä ja aina on jotakin hyvää pahan jälkeen.
Kukaan ei taatusti syrjäydy vain siksi, ettei tekisi asialle jotakin niillä voimavaroilla mitä on. Kuka tahansa voi joutua suurien ongelmien eteen ja jolloin ei vain pysty enää mihinkään. Se, miten niihin ympäristö asennoituu on ratkaisevin miten päästä taas jaloilleen. Mistä osaa apua ja miten apua osataan antaa. Jo pelkästään naapurin ystävällinen sana voi antaa voimia. Tai ystävä tarjoaa kahvit ja antaa aikaansa. Tai työyhteisössä ei erilaisuutta torjuta kohtelemalla kuin aivotonta apinaa. Tai suodaan hymy kassajonossa kuin tuuppia tieltään. Pieniä juttuja, joilla on uskomattoman hyvät seuraukset joka kerta. Kiitin itsekin lähikauppiasta hänen henkilökuntansa kohteliaisuudesta ja miten toivottavat hyvää päivänjatkoa. Se kiitos hämmensi koko henkilökunnan ja sain palautetta, että olihan se pysäyttävää etenkin kun kerroin lyhyesti oman tarinani ja miksi heidän tervehdyksensä minulle on todella hieno asia arjessani.
On eri asia käpertyä ongelmiina ja katkeroitua, jolloin myös itse valitsee eristäytymisensä. Muut voidaan vielä pelastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko syrjäytynyt kun tietoisesti olen halunnut omaa aikaa ja rauhaa. Olen alle 30v. Kyllästynyt pinnallisiin suhteisiin ja tapahtumiin. En halua olla lopullisesti erakkokaan mutta oikeasti on muuta tekemistä kuin tyhjät ihmissuhteet. Uskon että ihmisuhteita vielä löytyy mutta olen tarvinnut aikaa selvittää elämää itsellenikin.
Lisään että riippuuko se syrjäytyminen määrittelijästä? Koska aiemmat piirit joissa olin, jos heiltä kysyttäisiin, olisin ehdottomasti kastia syrjäytynyt: CV ei ole edennyt pinnallisessa mielessä korkealle, en ole laajalle verkostoitunut enkä somessa näkyvästi esillä. Merkityksellisemmältä tämä elämä nyt kuitenkin tuntuu, mutta sitä ei kysyttykään. Tällä en tarkoita että eristäytymällä se elämänlaatu paranee, ei, vaan luopumalla sen mukaan elämisestä miltä tämä muille näyttää, näyttääkö varmasti hyvältä.
Huh, ollaanpa ihan tosi samassa elämäntilanteessa. Samaa mieltä, että itselle mielekäs ja merkityksellinen elämä on pääasia. Jättäydyin itsekin käytännössä syjäytyneeksi, vaikken tiedä tulevasta, mieluummin kuin kituutin vanhassa. Ehkä meitä tällaisia on piilossa enemmänkin, kun tää yhteiskunta muuttuu yhä ahdistavammaksi?
Itse pitää vielä tähän sivusta kirjottaa ( olen se joka tuon pitkän viestin kirjoitti) että itselläkin on silti sellainen ajatus etten kaipaa mitään erikoista ja olen ajoittain jopa ihan tyytyväinenkin rauhalliseen elämääni. Silti järki sanoo, ettei elämäni ole sellaista kuin sen pitäisi olla ja olen tavallaan yhteiskunnan silmissä arvoton sekä monet ihmiset eivät arvosta mitenkään kun en ole töissä tai päässyt opiskelemaan eli se hävettää vertaillessa jonkun muun elämään jossa tavalliset jutut ( työ, opiskelu, toimeentulo, ihmissuhteet yms ) kunnossa. Muuten tiedä sen, että kestäisin paremmin sellaista elämää, että saisin vaan elää omassa rauhassa ilman yhteiskunnan paineita. Minulle siis todellakin sopisi sellainen omanlainen elämä joka ei ehkä tarjoaisi muille mitään ihmeellistä. En myöskään kaipaa ihmisiä kovinkaan paljon ja minulla riittäisi pari ystävää ihan täysin.
Joku myös kirjoitti, että ei tiennyt miten olisi aikansa saanut kulumaan ja itselläni ei puolestaan ole koskaan ollut vaikeaa keksiä tekemistä ja aika kyllä kuluu yleensä hyvin ilman mitään ihmeellisiä juttuja. Eniten minua juuri ahdistaakin se jos pitäisi käydä sellaisessa koulussa, töissä tai muussa paikassa missä ei vaan viihdy ja jos siellä olisi vielä ikäviä ihmisiä. En jotenkin enää haluaisi pakottaa itseäni sellaiseen, kun tiedän etten enää kestä sitä niin hyvin. Samalla surettaa se jos en pysty samaan kuin moni muu. Jos minulla olisi rahaa paljon enemmän niin eläisin jossain mökissä varmaan aika onnellisena ihmisenä. Nyt kun tämä ei oikein ole mahdollista ja tiedän sen, että pitäisi olla tehokas ihminen ja ihan yhteiskunnan sekä oman toimeentulon takia niin en vaan meinaa pystyä siihen.
Hyvin samankaltaisia ajatuksia! En itsekään tunne ylpeyttä siitä, etten pysty "normaaleihin" asioihin ja ole yhteiskunnan näkökulmasta kovin arvokas, mutta samalla minusta jokaisella pitäisi olla oikeus ihmisarvoiseen elämään, eikä se on lytättynä ja loppuunkulutettuna sitä. Mietin itsekin kovasti vaihtoehtoja, miten voisi elää enemmän omanlaisesti, mutta mahdollisesti silti tulla ainakin omillaan toimeen, jolloin kenelläkään ei pitäisi olla asiaan sanomista. Voisiko jokin luova työ, etätyö tai yrittäjyys olla mahdollisuus? Ootko sä miettinyt tällaisia? Mun unelma olisi myös asua luonnossa esim. mökissä ja tuollainen työ mahdollistaisi sen. Toki terveyttä pitäisi olla sen verran. Jos sitä ei kuitenkaan yrityksestäni huolimatta tule, ei se tee minusta huonompaa ihmistä. Kuten kirjoitit, että elämäsi vain meni noin, niin voi mennä kenellä tahansa. Ne, jotka muuta väittää, eivät halua kohdata muiden kärsimystä ja sitä pelkoa, että itsekin voisi olla samassa tilanteessa. Se on ymmärrettävää ja kumpuaa heidän omista epävarmuuksistaan. Mielestäni siis omaa arvoa ei kannata missään tilanteessa määrittää muiden mielipiteiden kautta. Mitä tulee parisuhteeseen yms., ei kellään edes pitäisi olla sen suhteen mitään vaatimuksia toisia kohtaan. Ei se ole mikään pakollinen merkkipaalu, jota ilman ei olisi kokonainen ihminen. Sitä paitsi sanotaan, että onnellisuus on lopulta aina vakio. Että jopa lottovoittajilla tai vakavasti halvaantuneilla onnellisuus palaa lopulta samaan vakiotasoon. Elämä on hetkiä: kaunis auringonlasku, tuntemattoman hymy kadulla, ilman virtausta keuhkoissa, puhdas vesi. Tämän, kun oivaltaa, enkä sano, että se olisi helppoa, tajuaa miten kukaan toinen ei loppupeleissä ole paljoa onnekkaampi kuin itse. Ehkä tällaisen elämän mukanaan tuoma hitaus ja vapaus on jopa omalla tavalla arvokasta?
En kyllä molemmat puolet kokeneena allekirjoita, että onnellisuus olisi vakio. Kun olin terve, niin olin selvästi onnellisempi. Sairaana nykyisyys on kärsimyksellistä ja ajatus tulevaisuudesta aina epävarma. Aikakaan ei ole auttanut, vaan vuosia on kulunut enkä siltikään yhtään pidä tästä "uudesta" elämästä. Aiemmin, jos asiat tuntui pahalta niin pystyi kuitenkin realistisesti toivomaan, että niitä voi parantaa.
En tiedä miten tällaiset tutkimukset on toteutettu, mutta epäilen, että niihin ovat jotenkin valikoituneet sellaiset vammautuneet ja sairastuneet, joilla on sitten alkanut mennä hyvin ja onnellisuus on palautunut normaaliksi. Ehkä elämänlaatunsa menetetyksi kokevat ovat jotenkin niin piilossa eivätkä voi tai halua enää tulla löydetyiksi - monella voi olla se kokemus, että torjutaan ja viestitään sen olevan väärin olla ns. sopeutumatta ja tuntea pysyvästi negatiiviseksi se elämänmuutos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
18/43 sekä monet muutkin, tuntuu pahalta teidän puolesta. Oletteko kokeilleet klubitalotoimintaa tai vastaavaa? Ainakin pk-seudulla (ja muuallakin) on paljon matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi tulla ihan vaan olemaan tai voimavarojen mukaan tekemään jotain. Jo kerta viikossa käynti jossakin voi tuoda valtavasti merkityksellisyyttä elämään, kokemusta on. T. toinen näkymätön syrjäytynyt
Naisille ei ole tuollaista toimintaa. Esim. Tampereella miehille on miestentalo Mattila. Naisille ei ole missään mitään. Ainakin itselleni olisi erittäin tärkeää, että paikassa on vain naisia. Miesten ivaa, pilkkaa ja halveksuntaa joudun sietämään netissä kaiket päivät. MIKSI menisin kuuntelemaan sitä samaa p*askaa vielä livenä?
Miten joudut sietämään miesten ivaa ym. netissä kaiket päivät? En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
MInusta riippumattomista syistä menetin omaisuuteni ja kotini. Tarinani olisi pitkä kuvaus epäoikeudenmukaisuudesta. Shokin myötä vajosin syvään masennukseen ja jäin ammattia vastaavasta työstäni kokonaan pois. Asuin missä sattui, joten ihmissuhteeni ja yhteiskunnallinen asemani rapisivat sen myötä.
Voimaannuttuani hain töitä ja otin ihan mitä tahansa vastaan saadakseni rahaa. Päädyin yksinkertaisiin hanttihommiin, joita enää saan ikäni puolesta.
60 vuotiaana kuulun jo yhteiskuntamme kehäraakkeihin, vaikka olen nuorekas, onneksi fyysisesti täysin terve ja niin kuin ihmiset usein sanovat symppis olemukseltani.
Minulla ei ole lapsia ja veljeni eivät ehdi kiireisen elämänsä vuoksi paljoakaan auttamaan minua.
En koe oloani syrjäytyneeksi ikuisen optimismini vuoksi, mutta minua syrjäytetään väkisin. Olen joskus täysin hämmästynyt siitä, miten käytös muuttuu kun kerron ikäni tai taustani. MInussa on ilmeisesti jotakin ahdistavaa ja joka pelätään tarttuvan,jos kanssani ollaan tekemisissä. Surkea kohtalo on takanani ja kuoleman varjo lankeaa aina päälleni niin monien menetysten myötä, mutta en ole katkera saati valittaisin asioistani. Päinvastoin koetan valaa kaikkiin uskoa, miten elämässä selviää hengissä ja aina on jotakin hyvää pahan jälkeen.
Kukaan ei taatusti syrjäydy vain siksi, ettei tekisi asialle jotakin niillä voimavaroilla mitä on. Kuka tahansa voi joutua suurien ongelmien eteen ja jolloin ei vain pysty enää mihinkään. Se, miten niihin ympäristö asennoituu on ratkaisevin miten päästä taas jaloilleen. Mistä osaa apua ja miten apua osataan antaa. Jo pelkästään naapurin ystävällinen sana voi antaa voimia. Tai ystävä tarjoaa kahvit ja antaa aikaansa. Tai työyhteisössä ei erilaisuutta torjuta kohtelemalla kuin aivotonta apinaa. Tai suodaan hymy kassajonossa kuin tuuppia tieltään. Pieniä juttuja, joilla on uskomattoman hyvät seuraukset joka kerta. Kiitin itsekin lähikauppiasta hänen henkilökuntansa kohteliaisuudesta ja miten toivottavat hyvää päivänjatkoa. Se kiitos hämmensi koko henkilökunnan ja sain palautetta, että olihan se pysäyttävää etenkin kun kerroin lyhyesti oman tarinani ja miksi heidän tervehdyksensä minulle on todella hieno asia arjessani.
On eri asia käpertyä ongelmiina ja katkeroitua, jolloin myös itse valitsee eristäytymisensä. Muut voidaan vielä pelastaa.
Viimeinen kappale kuulostaa jotenkin irralliselta muusta sisällöstä. Siis mielestäsi kenelle tahansa voisi tapahtua syrjäytyminen, mutta toisaalta tuomitset ihmisen, joka "käpertyy ongelmiin ja katkeroituu"? Uskon sen, että matkasi varrella on tapahtunut uskomattomia vastoinkäymisiä. Jos kuitenkin syvää masennusta (josta ilmeisesti tokenit) lukuunottamatta olet saanut koko ajan (?) pitää terveytesi, niin sehän on mahtava etu verrattuna moniin muihin, joka joutuu elämään huonon terveytensä ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Olen todella pahoillani, että kirjoituksestani saa sen kuvan, että pidän syrjäytyneitä kamalina ihmisinä. Tämä ei ollut tarkoitukseni. Luulen myös, että meillä on vähän eri näkemys siitä, kuka on selvästi syrjäytynyt. Itse en esimerkiksi sinua näe samalla tavalla syrjäytyneenä kuin vaikka päihdeporukoita. Minusta ihminen on selvästi syrjäytynyt silloin, kun hän on pudonnut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja sillä tavalla luovuttanut, että ei enää edes näe mahdollisuutta päästä takaisin. Sinun kirjoituksistasi ei minusta saa ihan tätä kuvaa. Tällä en siis tarkoita vähätellä vaikeuksiasi, mutta minä en näe sinua sillä tavalla syrjäytyneenä kuin itse sen miellän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Olen todella pahoillani, että kirjoituksestani saa sen kuvan, että pidän syrjäytyneitä kamalina ihmisinä. Tämä ei ollut tarkoitukseni. Luulen myös, että meillä on vähän eri näkemys siitä, kuka on selvästi syrjäytynyt. Itse en esimerkiksi sinua näe samalla tavalla syrjäytyneenä kuin vaikka päihdeporukoita. Minusta ihminen on selvästi syrjäytynyt silloin, kun hän on pudonnut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja sillä tavalla luovuttanut, että ei enää edes näe mahdollisuutta päästä takaisin. Sinun kirjoituksistasi ei minusta saa ihan tätä kuvaa. Tällä en siis tarkoita vähätellä vaikeuksiasi, mutta minä en näe sinua sillä tavalla syrjäytyneenä kuin itse sen miellän.
Minä taas koen, että päihdeporukoissa pyörivät eivät ole niitä kaikkein syrjäytyneimpiä, sillä heillä on joku alakulttuuri ja porukka, mihin jollain lailla sopia ja identifioitua. Koen yksinäisyyden ja erillisyyden keskeiseksi osaksi syrjäytyneisyyttä - siis näitä, jotka jäävät kotiin ja joilla ei oikein ole ketään tai mitään missään.
Itseä koen ainakin yhteiskunnan vaatimukset juuri siinä, että pitäisi käydä töissä eikä olla työtön sekä mieluusti juuri opiskella jotain sekä mennä elämässään eteenpäin muutenkin. Saada ehkä parempi työ ja saavuttaa jotain. Itse olen ainakin paljon juuri kokenut muilta arvostelua sekä vähättelyä kun en ole täyttänyt näitä "kriteereitä". Lisäksi täällä kuitenkin pitää selvitä muutenkin ja pärjätä jos en esim pitkään työtön tai sairas niin siinä pakostakin jää vähän kuin jalkoihin ja huomaan muiden menneen eteenpäin ja itse jäät vähän kuin junasta jonnekin matkan varrelle. Itselläni ollut aina hyvin köyhä perhe ja toisaalta, kun on nähnyt sen elämän ei tahtoisi itselleen sitä samaa ja se vähän pelottaa jos se tie on viemässä siihen suuntaan. Myös yksinäisyys sekä läheisten puute monesti tuo niitä ajatuksia mieleen, että olet liian "erilainen" ihminen muiden seuraan ja tuntuu kuin kuilu vaan kasvaisi ja sielloin tuntuu silti, ettei ole lainkaan olemassa. Kuitenkin tahtoisi merkitä jotain jollekin edes joskus. Itse kirjoitin tuosta mökistä juuri sen takia, että se olisi minulle se oma rauhallinen paikka jossa viihtyisin ja en koskaan ole tykännyt asua kaupungissa ( en tosin asu nytkään).
Elämästään on myöskin vaikea olla ylpeä jos ei pääse siihen minne tahtoisi kokee pelkoa esim tulevaisuutensa suhteen sekä miettii sitä kuinka omillaan on. Samaten jos epäonnistuu kokoajan jossain eikä kehtaa edes tunnustaa sitä kuinka on samassa tilanteessa edelleen ( tuttu saanut opiskelunsa päätökseen) niin on vaikeaa tuntea miksi olisin jotenkin onnistunut ihminen. Isovanhempani kuolivat vähän aikaa sitten ja se toi mieleen ajatuksia kuinka avuton ihminen sitten vanhanakin on ja kaipaa muilta apua. Se tuo ajatuksia myös oman elämän suhteen, että parempi olisi pysyä kunnossa kun apua ei ole kenestäkään. Itseään voi myöskin arvostaa, vaikka ei olisikaan "mitään", mutta väittäisin silti, että monien arvostus itseäänkin kohtaan nousee saavutusta sekä myönteisten kokemustan myötä. Jos niitä ei saa niin sitten mietti, että rima on vähän liian alhaalla jos pitäisi itseään nyt todella hyvänä ihmisenä. Tietenkään ei saisi välittää muita ja sitä on minullakin sanottu, mutta samalla minulla on sanottu miten sitten pärjäät elämässä ja ymmärrän senkin ajatuksen.