Lue keskustelun säännöt.
Onko syrjäytyneitä naisia olemassa?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Olen todella pahoillani, että kirjoituksestani saa sen kuvan, että pidän syrjäytyneitä kamalina ihmisinä. Tämä ei ollut tarkoitukseni. Luulen myös, että meillä on vähän eri näkemys siitä, kuka on selvästi syrjäytynyt. Itse en esimerkiksi sinua näe samalla tavalla syrjäytyneenä kuin vaikka päihdeporukoita. Minusta ihminen on selvästi syrjäytynyt silloin, kun hän on pudonnut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja sillä tavalla luovuttanut, että ei enää edes näe mahdollisuutta päästä takaisin. Sinun kirjoituksistasi ei minusta saa ihan tätä kuvaa. Tällä en siis tarkoita vähätellä vaikeuksiasi, mutta minä en näe sinua sillä tavalla syrjäytyneenä kuin itse sen miellän.
Minä taas koen, että päihdeporukoissa pyörivät eivät ole niitä kaikkein syrjäytyneimpiä, sillä heillä on joku alakulttuuri ja porukka, mihin jollain lailla sopia ja identifioitua. Koen yksinäisyyden ja erillisyyden keskeiseksi osaksi syrjäytyneisyyttä - siis näitä, jotka jäävät kotiin ja joilla ei oikein ole ketään tai mitään missään.
No ei se kyllä ole. Yksinäisyys on yksinäisyyttä, syrjäytyminen on paljon monitahoisempi ja syvälle juurtuneempi ongelmavyyhti.
Syrjäytyneellä on erittäin heikot mahdollisuudet osallistua ja olla vaikuttava yksilö. Hän kärsii ehkä pitkäaikaistyöttömyydestä, ei ole opiskelumahdollisuuksia, perusturva ei riitä takaamaan riittävää elintasoa, hänellä saattaa olla vakavia ja pitkittyneitä fyysisiä tai henkisiä sairauksia, hänellä ei ole mahdollisuuksia tarvitsemaansa terveydenhuoltoon, ei saa kuntoutusta, ei saa kuntoutustukea, kärsii ehkä addiktioista, voi olla asunnottomuutta tai vaara ajautua asunnottomuuteen, ei ole keinoja suunnitella tulevaisuuttaan eikä hoitaa itseään... Syrjäytynyt on taloudellisesti ja sosiaalisesti ajautunut sellaiseen tilaan, josta hänen on vaikea, ellei lähes mahdoton vapautua ja hänellä itsellään on hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia.
Yksinäinen, mutta töissä käyvä ihminen, joka tulee toimeen omillaan pystyy hakeutumaan kursseille, pystyy osallistumaan vapaaehtoistoimintaan, toimimaan vaikkapa toisen yksinäisen kaverina ystäväpalveluissa, voi ottaa irtiottoja tilanteestaan ja mennä vaikkapa ryhmämatkalle, liittyä erilaisiin sosiaalisiin harrastusryhmiin, mennä käyttämään erilaisia palveluja, joissa on sosiaalinen funktio. Yksinäinen pystyy paljon vaikuttamaan omaan tilanteeseensa ja tapaamaan ihmisiä. Yksinäisessä ei ole sellaista leimaa, joka estää häntä osallistumasta monella eri tapaa yhteiskunnan toimintaan. Ja hänellä on myös resursseja osallistua niin halutessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Olen todella pahoillani, että kirjoituksestani saa sen kuvan, että pidän syrjäytyneitä kamalina ihmisinä. Tämä ei ollut tarkoitukseni. Luulen myös, että meillä on vähän eri näkemys siitä, kuka on selvästi syrjäytynyt. Itse en esimerkiksi sinua näe samalla tavalla syrjäytyneenä kuin vaikka päihdeporukoita. Minusta ihminen on selvästi syrjäytynyt silloin, kun hän on pudonnut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja sillä tavalla luovuttanut, että ei enää edes näe mahdollisuutta päästä takaisin. Sinun kirjoituksistasi ei minusta saa ihan tätä kuvaa. Tällä en siis tarkoita vähätellä vaikeuksiasi, mutta minä en näe sinua sillä tavalla syrjäytyneenä kuin itse sen miellän.
Minä taas koen, että päihdeporukoissa pyörivät eivät ole niitä kaikkein syrjäytyneimpiä, sillä heillä on joku alakulttuuri ja porukka, mihin jollain lailla sopia ja identifioitua. Koen yksinäisyyden ja erillisyyden keskeiseksi osaksi syrjäytyneisyyttä - siis näitä, jotka jäävät kotiin ja joilla ei oikein ole ketään tai mitään missään.
Näinkin, mutta minusta tähän liittyy silloin se, että ihminen on sillä tavalla luovuttanut, että ei enää näe mahdollisuutta muuttaa tilannettaan. Sanoisin, että hän on vaarassa syrjäytyä, mutta ei vielä varsinaisesti syrjäytynyt, jos vielä yrittää muuttaa tilannettaan paremmaksi.
Nyt en ihan ymmärrä tätä vastausta.
Siis kotiin jäänyt, kenelle ei ole löytynyt sopivaa kumppania, työtä, opiskelupaikkaa, ystäviä - voi olla kotiin jäänyt vaikka fyysisen, rajoittavan sairauden takia. Sen verran kuitenkin pärjää, että kaupassa ja suihkussa käy joten on kaikenlaisten verkostojen ulkopuolella. Ei ole tarpeeksi terve normaaliin elämään, mutta ei niin sairas tai väärällä tavalla sairas että tarvitsisi avustajan, kuntoutuksia, virkistyksiä... Ei tällöin ole kyse elämäntavasta, jota voisi paljon muuttaa toivon tai omien tekojensa avulla, mutta syrjäytymisestä kyllä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Olen todella pahoillani, että kirjoituksestani saa sen kuvan, että pidän syrjäytyneitä kamalina ihmisinä. Tämä ei ollut tarkoitukseni. Luulen myös, että meillä on vähän eri näkemys siitä, kuka on selvästi syrjäytynyt. Itse en esimerkiksi sinua näe samalla tavalla syrjäytyneenä kuin vaikka päihdeporukoita. Minusta ihminen on selvästi syrjäytynyt silloin, kun hän on pudonnut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja sillä tavalla luovuttanut, että ei enää edes näe mahdollisuutta päästä takaisin. Sinun kirjoituksistasi ei minusta saa ihan tätä kuvaa. Tällä en siis tarkoita vähätellä vaikeuksiasi, mutta minä en näe sinua sillä tavalla syrjäytyneenä kuin itse sen miellän.
Minä taas koen, että päihdeporukoissa pyörivät eivät ole niitä kaikkein syrjäytyneimpiä, sillä heillä on joku alakulttuuri ja porukka, mihin jollain lailla sopia ja identifioitua. Koen yksinäisyyden ja erillisyyden keskeiseksi osaksi syrjäytyneisyyttä - siis näitä, jotka jäävät kotiin ja joilla ei oikein ole ketään tai mitään missään.
No ei se kyllä ole. Yksinäisyys on yksinäisyyttä, syrjäytyminen on paljon monitahoisempi ja syvälle juurtuneempi ongelmavyyhti.
Syrjäytyneellä on erittäin heikot mahdollisuudet osallistua ja olla vaikuttava yksilö. Hän kärsii ehkä pitkäaikaistyöttömyydestä, ei ole opiskelumahdollisuuksia, perusturva ei riitä takaamaan riittävää elintasoa, hänellä saattaa olla vakavia ja pitkittyneitä fyysisiä tai henkisiä sairauksia, hänellä ei ole mahdollisuuksia tarvitsemaansa terveydenhuoltoon, ei saa kuntoutusta, ei saa kuntoutustukea, kärsii ehkä addiktioista, voi olla asunnottomuutta tai vaara ajautua asunnottomuuteen, ei ole keinoja suunnitella tulevaisuuttaan eikä hoitaa itseään... Syrjäytynyt on taloudellisesti ja sosiaalisesti ajautunut sellaiseen tilaan, josta hänen on vaikea, ellei lähes mahdoton vapautua ja hänellä itsellään on hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia.
Yksinäinen, mutta töissä käyvä ihminen, joka tulee toimeen omillaan pystyy hakeutumaan kursseille, pystyy osallistumaan vapaaehtoistoimintaan, toimimaan vaikkapa toisen yksinäisen kaverina ystäväpalveluissa, voi ottaa irtiottoja tilanteestaan ja mennä vaikkapa ryhmämatkalle, liittyä erilaisiin sosiaalisiin harrastusryhmiin, mennä käyttämään erilaisia palveluja, joissa on sosiaalinen funktio. Yksinäinen pystyy paljon vaikuttamaan omaan tilanteeseensa ja tapaamaan ihmisiä. Yksinäisessä ei ole sellaista leimaa, joka estää häntä osallistumasta monella eri tapaa yhteiskunnan toimintaan. Ja hänellä on myös resursseja osallistua niin halutessaan.
Joo. En sanonut että yksinäisyys = syrjäytyneisyys, vaan yksinäisyyden kokemus on keskeinen OSA syrjäytyneisyyttä.
Jos jollain ei ole töitä tai mitään asemaa yhteiskunnassa, mutta erittäin hyvä sosiaalinen elämä ja monta hyvää ystävää, niin vaikeaa sellaistakaan ihmistä olisi syrjäytyneeksi sanoa. Toisaalta uskon noiden päihdeongelmaisten osalta, että sitä yksinäisyyttä on seurasta huolimatta siksi, että riippuvaiset ihmiset ympärillä yrittävät hyötyä eikä kukaan ole aito kaveri. Joillain kuitenkin parisuhdekin on ja tärkeitä kavereita, ehkä he eivät ole niitä, ketkä
vielä ihan pohjaa olisi saavuttaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Olen todella pahoillani, että kirjoituksestani saa sen kuvan, että pidän syrjäytyneitä kamalina ihmisinä. Tämä ei ollut tarkoitukseni. Luulen myös, että meillä on vähän eri näkemys siitä, kuka on selvästi syrjäytynyt. Itse en esimerkiksi sinua näe samalla tavalla syrjäytyneenä kuin vaikka päihdeporukoita. Minusta ihminen on selvästi syrjäytynyt silloin, kun hän on pudonnut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja sillä tavalla luovuttanut, että ei enää edes näe mahdollisuutta päästä takaisin. Sinun kirjoituksistasi ei minusta saa ihan tätä kuvaa. Tällä en siis tarkoita vähätellä vaikeuksiasi, mutta minä en näe sinua sillä tavalla syrjäytyneenä kuin itse sen miellän.
Minä taas koen, että päihdeporukoissa pyörivät eivät ole niitä kaikkein syrjäytyneimpiä, sillä heillä on joku alakulttuuri ja porukka, mihin jollain lailla sopia ja identifioitua. Koen yksinäisyyden ja erillisyyden keskeiseksi osaksi syrjäytyneisyyttä - siis näitä, jotka jäävät kotiin ja joilla ei oikein ole ketään tai mitään missään.
Näinkin, mutta minusta tähän liittyy silloin se, että ihminen on sillä tavalla luovuttanut, että ei enää näe mahdollisuutta muuttaa tilannettaan. Sanoisin, että hän on vaarassa syrjäytyä, mutta ei vielä varsinaisesti syrjäytynyt, jos vielä yrittää muuttaa tilannettaan paremmaksi.
Nyt en ihan ymmärrä tätä vastausta.
Siis kotiin jäänyt, kenelle ei ole löytynyt sopivaa kumppania, työtä, opiskelupaikkaa, ystäviä - voi olla kotiin jäänyt vaikka fyysisen, rajoittavan sairauden takia. Sen verran kuitenkin pärjää, että kaupassa ja suihkussa käy joten on kaikenlaisten verkostojen ulkopuolella. Ei ole tarpeeksi terve normaaliin elämään, mutta ei niin sairas tai väärällä tavalla sairas että tarvitsisi avustajan, kuntoutuksia, virkistyksiä... Ei tällöin ole kyse elämäntavasta, jota voisi paljon muuttaa toivon tai omien tekojensa avulla, mutta syrjäytymisestä kyllä on kyse.
Tällainen ihminen kyllä onkin syrjäytynyt. Ei siinä kyse olekaan elämäntavasta tai omista valinnoista, tässähän on juuri se tilanne, että ei itse voi muuttaa asemaansa. Parempi ilmaisu olisikin, että on joutunut luopumaan toivosta, tässähän ei pysty omilla teoilla asiaa juuri muuttamaan.
Kun taas ihminen, jolla on mahdollisuuksia johonkin muuhun ja jolla on vielä voimavaroja nähdä niiden mahdollisuuksien olemassaolo, ei ole minusta vielä täysin syrjäytynyt. Eikä ole myöskään kyse siitä, että syrjäytymisvaaraan joutuminen olisi oma vika.
Minä koin kotiäitinä (olen yh) ollessani kamalaa syrjäytymisenpelkoa. Ei ole oikein kavereita, olin päivät lapsen kanssa kaksin. Puistossa ja kirjastossa ym käytiin tietysti. Ei ollut opiskelupaikkaa eikä työpaikkaa odottamassa, ja se oli aivan hirveän ahdistavaa. Hain kouluihin, en päässyt. Olin yhtäkkiä pudonnut lahjakkaasta abista ja yliopisto-opiskelijasta kouluttamattomaksi kotiäidiksi. Oli todella stressaavaa, kun ei tiennyt, saako mitään työtä tai opiskelupaikkaa enää. Ei ollut rahaa eikä tulevaisuudennäkymiä.
Lopulta pääsin onneksi ammattikorkeaan ja samana vuonna vielä töihin. Elämänmuutos tuntui aivan uskomattomalta. Tuntui ihmeelliseltä päästä kiinni normaaliin elämään ja ennen kaikkea parempaan taloudelliseen tilanteeseen: yhtäkkiä pystyin ostamaan niitä normaaleja asioita, mistä muut puhuivat ja minä vain haaveilin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Olen todella pahoillani, että kirjoituksestani saa sen kuvan, että pidän syrjäytyneitä kamalina ihmisinä. Tämä ei ollut tarkoitukseni. Luulen myös, että meillä on vähän eri näkemys siitä, kuka on selvästi syrjäytynyt. Itse en esimerkiksi sinua näe samalla tavalla syrjäytyneenä kuin vaikka päihdeporukoita. Minusta ihminen on selvästi syrjäytynyt silloin, kun hän on pudonnut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja sillä tavalla luovuttanut, että ei enää edes näe mahdollisuutta päästä takaisin. Sinun kirjoituksistasi ei minusta saa ihan tätä kuvaa. Tällä en siis tarkoita vähätellä vaikeuksiasi, mutta minä en näe sinua sillä tavalla syrjäytyneenä kuin itse sen miellän.
Minä taas koen, että päihdeporukoissa pyörivät eivät ole niitä kaikkein syrjäytyneimpiä, sillä heillä on joku alakulttuuri ja porukka, mihin jollain lailla sopia ja identifioitua. Koen yksinäisyyden ja erillisyyden keskeiseksi osaksi syrjäytyneisyyttä - siis näitä, jotka jäävät kotiin ja joilla ei oikein ole ketään tai mitään missään.
Näinkin, mutta minusta tähän liittyy silloin se, että ihminen on sillä tavalla luovuttanut, että ei enää näe mahdollisuutta muuttaa tilannettaan. Sanoisin, että hän on vaarassa syrjäytyä, mutta ei vielä varsinaisesti syrjäytynyt, jos vielä yrittää muuttaa tilannettaan paremmaksi.
Samalla tavalla kuin päihdeporukoissa pyörivät, niin matalapalkka-alalla pyörivät eivät saa katki kierrettään.
Tosiaan kaikista pahin syrjäytyminen on sellainen missä henkilö ei tunne ketään ihmisiä ja ei edes uskalla.
Hän vain päivästä toiseen jää mieluummin kotiin kerrostaloyksiöönsä seinää tuijottamaan, vaikka ulkona olisi kaunis aurinkoinen ilma.
Nämä ovat niitä pahimpia tapauksia ja he ovat myös piilossa.
Päihdepiireissä pyörivät ovat sosiaalisia ja heillä on enemmän sisältöä elämässään kuin esimerkiksi matalapalkka-alan töissä ja kotona nukkumassa kävijät.
Kaikista eniten kuitenkin suren viimeksi mainittujen ihmisten kohtaloa. He ovat täysiä orjia ja eivät edes saa säästöön mitään ja tunnollisesti käyvät töissä rikastuttamassa muita.
He ovat aivan tyhjiä kuoria.
Toisinaan kuulee että päihteet voivat pelastaa ihmisiä syrjäytymiseltä ja katkovat ikäviä työsuhteita.
Ihmiset tarvitsevat vähän rosoisuutta tasaiseen orjaelämäänsä.
Suurin osa ei edes tutustu muihin ilman viinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
18/43 sekä monet muutkin, tuntuu pahalta teidän puolesta. Oletteko kokeilleet klubitalotoimintaa tai vastaavaa? Ainakin pk-seudulla (ja muuallakin) on paljon matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi tulla ihan vaan olemaan tai voimavarojen mukaan tekemään jotain. Jo kerta viikossa käynti jossakin voi tuoda valtavasti merkityksellisyyttä elämään, kokemusta on. T. toinen näkymätön syrjäytynyt
Naisille ei ole tuollaista toimintaa. Esim. Tampereella miehille on miestentalo Mattila. Naisille ei ole missään mitään. Ainakin itselleni olisi erittäin tärkeää, että paikassa on vain naisia. Miesten ivaa, pilkkaa ja halveksuntaa joudun sietämään netissä kaiket päivät. MIKSI menisin kuuntelemaan sitä samaa p*askaa vielä livenä?
En tiedä tarkemmin Tampereesta, mutta ainakin pk-seudulla on kyllä monia tällaisia vain naisillekin suunnattuja paikkoja. Uskoisin, että muualtakin löytyy. Netistä tai jostain sosiaalitoimistosta löytyy varmasti tietoa. On ihan nimettömiä esim. al-anon ryhmiä ja sitten eri naisten tiloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MInusta riippumattomista syistä menetin omaisuuteni ja kotini. Tarinani olisi pitkä kuvaus epäoikeudenmukaisuudesta. Shokin myötä vajosin syvään masennukseen ja jäin ammattia vastaavasta työstäni kokonaan pois. Asuin missä sattui, joten ihmissuhteeni ja yhteiskunnallinen asemani rapisivat sen myötä.
Voimaannuttuani hain töitä ja otin ihan mitä tahansa vastaan saadakseni rahaa. Päädyin yksinkertaisiin hanttihommiin, joita enää saan ikäni puolesta.
60 vuotiaana kuulun jo yhteiskuntamme kehäraakkeihin, vaikka olen nuorekas, onneksi fyysisesti täysin terve ja niin kuin ihmiset usein sanovat symppis olemukseltani.
Minulla ei ole lapsia ja veljeni eivät ehdi kiireisen elämänsä vuoksi paljoakaan auttamaan minua.
En koe oloani syrjäytyneeksi ikuisen optimismini vuoksi, mutta minua syrjäytetään väkisin. Olen joskus täysin hämmästynyt siitä, miten käytös muuttuu kun kerron ikäni tai taustani. MInussa on ilmeisesti jotakin ahdistavaa ja joka pelätään tarttuvan,jos kanssani ollaan tekemisissä. Surkea kohtalo on takanani ja kuoleman varjo lankeaa aina päälleni niin monien menetysten myötä, mutta en ole katkera saati valittaisin asioistani. Päinvastoin koetan valaa kaikkiin uskoa, miten elämässä selviää hengissä ja aina on jotakin hyvää pahan jälkeen.
Kukaan ei taatusti syrjäydy vain siksi, ettei tekisi asialle jotakin niillä voimavaroilla mitä on. Kuka tahansa voi joutua suurien ongelmien eteen ja jolloin ei vain pysty enää mihinkään. Se, miten niihin ympäristö asennoituu on ratkaisevin miten päästä taas jaloilleen. Mistä osaa apua ja miten apua osataan antaa. Jo pelkästään naapurin ystävällinen sana voi antaa voimia. Tai ystävä tarjoaa kahvit ja antaa aikaansa. Tai työyhteisössä ei erilaisuutta torjuta kohtelemalla kuin aivotonta apinaa. Tai suodaan hymy kassajonossa kuin tuuppia tieltään. Pieniä juttuja, joilla on uskomattoman hyvät seuraukset joka kerta. Kiitin itsekin lähikauppiasta hänen henkilökuntansa kohteliaisuudesta ja miten toivottavat hyvää päivänjatkoa. Se kiitos hämmensi koko henkilökunnan ja sain palautetta, että olihan se pysäyttävää etenkin kun kerroin lyhyesti oman tarinani ja miksi heidän tervehdyksensä minulle on todella hieno asia arjessani.
On eri asia käpertyä ongelmiina ja katkeroitua, jolloin myös itse valitsee eristäytymisensä. Muut voidaan vielä pelastaa.
Kiitos, kun jaoit tarinasi! Oli sydäntä lämmittävää kuulla, että pystyt asennoitumaan elämään noin valoisasti ja olemaan onnellinen. Uskon myös tuohon, että pienet asiat ovat todella merkityksellisiä ja oma asenne on se, minkä voi valita silloinkin, kun kaikki muu viedään. Jonkinlaista henkistä kasvua se vaatii, että siihen pisteeseen pääsee, uskon henkilökohtaisesti, että vastoinkäymiset antaa meille juurikin sitä. Ihmiselämän näkökulmasta jokin tilanne saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä tai loputtoman pitkältä, mutta se on vain mielen uskomus. On olemassa toinen todellisuus, olen varma siitä. Se, missä asemassa olet tässä elämässä, ei määritä sua. Aina on siis toivoa paremmasta, vaikka sitten seuraavassa elämässä (kunhan kestää tässä elämässä annetut vaikeudet loppuun asti).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko syrjäytynyt kun tietoisesti olen halunnut omaa aikaa ja rauhaa. Olen alle 30v. Kyllästynyt pinnallisiin suhteisiin ja tapahtumiin. En halua olla lopullisesti erakkokaan mutta oikeasti on muuta tekemistä kuin tyhjät ihmissuhteet. Uskon että ihmisuhteita vielä löytyy mutta olen tarvinnut aikaa selvittää elämää itsellenikin.
Lisään että riippuuko se syrjäytyminen määrittelijästä? Koska aiemmat piirit joissa olin, jos heiltä kysyttäisiin, olisin ehdottomasti kastia syrjäytynyt: CV ei ole edennyt pinnallisessa mielessä korkealle, en ole laajalle verkostoitunut enkä somessa näkyvästi esillä. Merkityksellisemmältä tämä elämä nyt kuitenkin tuntuu, mutta sitä ei kysyttykään. Tällä en tarkoita että eristäytymällä se elämänlaatu paranee, ei, vaan luopumalla sen mukaan elämisestä miltä tämä muille näyttää, näyttääkö varmasti hyvältä.
Huh, ollaanpa ihan tosi samassa elämäntilanteessa. Samaa mieltä, että itselle mielekäs ja merkityksellinen elämä on pääasia. Jättäydyin itsekin käytännössä syjäytyneeksi, vaikken tiedä tulevasta, mieluummin kuin kituutin vanhassa. Ehkä meitä tällaisia on piilossa enemmänkin, kun tää yhteiskunta muuttuu yhä ahdistavammaksi?
Itse pitää vielä tähän sivusta kirjottaa ( olen se joka tuon pitkän viestin kirjoitti) että itselläkin on silti sellainen ajatus etten kaipaa mitään erikoista ja olen ajoittain jopa ihan tyytyväinenkin rauhalliseen elämääni. Silti järki sanoo, ettei elämäni ole sellaista kuin sen pitäisi olla ja olen tavallaan yhteiskunnan silmissä arvoton sekä monet ihmiset eivät arvosta mitenkään kun en ole töissä tai päässyt opiskelemaan eli se hävettää vertaillessa jonkun muun elämään jossa tavalliset jutut ( työ, opiskelu, toimeentulo, ihmissuhteet yms ) kunnossa. Muuten tiedä sen, että kestäisin paremmin sellaista elämää, että saisin vaan elää omassa rauhassa ilman yhteiskunnan paineita. Minulle siis todellakin sopisi sellainen omanlainen elämä joka ei ehkä tarjoaisi muille mitään ihmeellistä. En myöskään kaipaa ihmisiä kovinkaan paljon ja minulla riittäisi pari ystävää ihan täysin.
Joku myös kirjoitti, että ei tiennyt miten olisi aikansa saanut kulumaan ja itselläni ei puolestaan ole koskaan ollut vaikeaa keksiä tekemistä ja aika kyllä kuluu yleensä hyvin ilman mitään ihmeellisiä juttuja. Eniten minua juuri ahdistaakin se jos pitäisi käydä sellaisessa koulussa, töissä tai muussa paikassa missä ei vaan viihdy ja jos siellä olisi vielä ikäviä ihmisiä. En jotenkin enää haluaisi pakottaa itseäni sellaiseen, kun tiedän etten enää kestä sitä niin hyvin. Samalla surettaa se jos en pysty samaan kuin moni muu. Jos minulla olisi rahaa paljon enemmän niin eläisin jossain mökissä varmaan aika onnellisena ihmisenä. Nyt kun tämä ei oikein ole mahdollista ja tiedän sen, että pitäisi olla tehokas ihminen ja ihan yhteiskunnan sekä oman toimeentulon takia niin en vaan meinaa pystyä siihen.
Hyvin samankaltaisia ajatuksia! En itsekään tunne ylpeyttä siitä, etten pysty "normaaleihin" asioihin ja ole yhteiskunnan näkökulmasta kovin arvokas, mutta samalla minusta jokaisella pitäisi olla oikeus ihmisarvoiseen elämään, eikä se on lytättynä ja loppuunkulutettuna sitä. Mietin itsekin kovasti vaihtoehtoja, miten voisi elää enemmän omanlaisesti, mutta mahdollisesti silti tulla ainakin omillaan toimeen, jolloin kenelläkään ei pitäisi olla asiaan sanomista. Voisiko jokin luova työ, etätyö tai yrittäjyys olla mahdollisuus? Ootko sä miettinyt tällaisia? Mun unelma olisi myös asua luonnossa esim. mökissä ja tuollainen työ mahdollistaisi sen. Toki terveyttä pitäisi olla sen verran. Jos sitä ei kuitenkaan yrityksestäni huolimatta tule, ei se tee minusta huonompaa ihmistä. Kuten kirjoitit, että elämäsi vain meni noin, niin voi mennä kenellä tahansa. Ne, jotka muuta väittää, eivät halua kohdata muiden kärsimystä ja sitä pelkoa, että itsekin voisi olla samassa tilanteessa. Se on ymmärrettävää ja kumpuaa heidän omista epävarmuuksistaan. Mielestäni siis omaa arvoa ei kannata missään tilanteessa määrittää muiden mielipiteiden kautta. Mitä tulee parisuhteeseen yms., ei kellään edes pitäisi olla sen suhteen mitään vaatimuksia toisia kohtaan. Ei se ole mikään pakollinen merkkipaalu, jota ilman ei olisi kokonainen ihminen. Sitä paitsi sanotaan, että onnellisuus on lopulta aina vakio. Että jopa lottovoittajilla tai vakavasti halvaantuneilla onnellisuus palaa lopulta samaan vakiotasoon. Elämä on hetkiä: kaunis auringonlasku, tuntemattoman hymy kadulla, ilman virtausta keuhkoissa, puhdas vesi. Tämän, kun oivaltaa, enkä sano, että se olisi helppoa, tajuaa miten kukaan toinen ei loppupeleissä ole paljoa onnekkaampi kuin itse. Ehkä tällaisen elämän mukanaan tuoma hitaus ja vapaus on jopa omalla tavalla arvokasta?
En kyllä molemmat puolet kokeneena allekirjoita, että onnellisuus olisi vakio. Kun olin terve, niin olin selvästi onnellisempi. Sairaana nykyisyys on kärsimyksellistä ja ajatus tulevaisuudesta aina epävarma. Aikakaan ei ole auttanut, vaan vuosia on kulunut enkä siltikään yhtään pidä tästä "uudesta" elämästä. Aiemmin, jos asiat tuntui pahalta niin pystyi kuitenkin realistisesti toivomaan, että niitä voi parantaa.
En tiedä miten tällaiset tutkimukset on toteutettu, mutta epäilen, että niihin ovat jotenkin valikoituneet sellaiset vammautuneet ja sairastuneet, joilla on sitten alkanut mennä hyvin ja onnellisuus on palautunut normaaliksi. Ehkä elämänlaatunsa menetetyksi kokevat ovat jotenkin niin piilossa eivätkä voi tai halua enää tulla löydetyiksi - monella voi olla se kokemus, että torjutaan ja viestitään sen olevan väärin olla ns. sopeutumatta ja tuntea pysyvästi negatiiviseksi se elämänmuutos.
Oon pahoillani sun tilanteesta, sulla on varmasti todella rankkaa. Musta on täysin ok tuntea elämänmuutos negatiiviseksi, ei sellaista kukaan itse valitsisi. Mulla itellänikin elämä muuttu tosi dramaattisesti vakavan sairauden myötä ja monet kerrat olen ollut toivoton ja itkenyt tuskaani. Tavallaan luopunut siitä toivosta, että koskaan voisin saada niitä asioita, joita halusin. Mutta sitten olenkin alkanut huomata niitä hienovaraisempia, jotka terveenä ohittaa. Toivon kovasti, että saisit elämääsi uusia ilonaiheita, uskon, että se on lopulta mahdollista ihan kaikille. Toivottavasti tää ei kuulosta painostavalta, sulla on täysi oikeus sun kokemukseen, eikä se ole missään nimessä väärin. Toivon vaan sun itsesi takia, että löytäisit kuitenkin ilon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m31. kirjoitti:
Voi olla, mutta niilläkin on poikaystävät.
"Poikaystävät" jotka yleensä jollain lailla hyväksikäyttävät heitä. Esimerkiksi asunnottomat naiset voivat olla väkivaltaisten miesten kanssa siksi, että olisi sentään katto pään päällä. En menisi näitä suhteita kadehtimaan.
Myös syrjäytyneillä miehillä on naissuhteita. Täälläpäin näkee usein syrjäytyneitä pariskuntia, molemmilla ilmiselvä paha päihdeongelma, voivat hyvin olla myös asunnottomia. Yleensäkin syrjäytyneet seurustelevat keskenään, harvemmin syrjäytynyt ihan normaaleista piireistä sen kumppanin löytää.
Edelliseen tuntuu jotenkin ikävältä se, että ihmiset jaoteltaisiin syrjäytyneisiin ja normaaleihin. Itsellenikin on eräs tuttu joka on aika syrjäytynyt, mutta muuten ongelmistaan huolimatta todella mukava sekä muuten ihan elämässään kuitenkin ihan ok tilanteessa muuten oleva ja tällä tarkoitan, ettei ole mitään päihdeongelmaa, käytösongelmaa tai asunnottomuutta. Eli minusta aina ei kannattaisi vetää jotain rajaa ihmisten väliin vaan jokaisesta ryhmästä löytyy myös ihan hyviä ihmisiä kuitenkin ja kaikilla on omat kokemuksensa. Ymmärrän tietenkin, että on myös päihteiden käyttäjiä yms mutta useit ovat aika tavallisia ihmisiä kaikesta huolimatta. Tietysti minun on hyvä puhua kun olen itsekin lähes syrjäytynyt ihminen, mutta aina jotenkin toivoisin, ettei aina leimattaisi joksikin kamalaksi ihmiseksi tai muuten sellaiseksi mitä pitää välttää. Itsellä ei ainakaan ole se ratkaisevaa onko syrjäytynyt vai ei vaan jokainen on kuitenkin omanlaisensa.
Nyt kuulostaa siltä että pidät (syrjäytyneitä) päihteisiin turvautuvia ihmisiä huonompina. En tiedä tarkoititko niin, mutta kyllä mekin ollaan suurimmaksi osaksi ihan tavallisia, mukavia ihmisiä. Todella pahat päihdeongelmat asia erikseen mutta he ovat vähemmistö, vaikka eniten "näkyvillä" ovatkin aiheuttaessaan ongelmia muille.
Pakko vastata tähän ,kun kysyit niin en todellakaan pidä edes päihteiden käyttäjiä huonompani missään nimessä. Mutta tahtoin siis valaista asiaa, että todellakaan kaikki syrjäytyneet eivät käytä päihteitä. Eli en halua arvostella ketään silti.
Onko syrjäytyneitä naisia? No todellakin on! Heräsin neljältä lukemaan vauva-palstaa ja odottelemaan av:n avautumista. Huomenta vaan kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mt-ongelmaiset naiset usein ovat.
Näinkin, mutta minusta tähän liittyy silloin se, että ihminen on sillä tavalla luovuttanut, että ei enää näe mahdollisuutta muuttaa tilannettaan. Sanoisin, että hän on vaarassa syrjäytyä, mutta ei vielä varsinaisesti syrjäytynyt, jos vielä yrittää muuttaa tilannettaan paremmaksi.