Miehen lapsia käymässä

Aika kauheeta luettavaa. Itsekin elän suhteessa jossa on minun ja sinun lapsia, mutta me ollaan kaikki perhe, yhdessä. Silloin kun minun lapseni ovat toisen vanhempansa luona niin silloinkin olemme perhe sillä kokoonpanolla mikä paikalla on. En silloin irtisanoudu vanhemmuudesta ja tee vain omia juttujani, koska omat lapseni eivät ole kotona. Samoin on exäni luona, sielläkin kaikki lapset kuuluvat perheeseen. Ei ole tarpeen eritellä kuka kuuluu kellekin ja mikä on kenenkin vastuu. Toki tietyt asiat ovat biologisten vanhempien vastuulla aina, mutta muuten aikuiset hoitavat aikuisten roolin, ihan sama kenen biologisesta lapsesta on kyse. Ja omat harrastukset ym saadaan hoidettua myös kun maalaisjärjellä asioita hoidetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää miehet erotko lastenne synnyttäjistä, jos haluatte lapsianne rakastettavan ja laitettavan etusijalle. Uudella puolisolla ei tarvitse olla minkäänlaista hoito-tai kasvatusvastuuta, jos lapset ovat vain osan aikaa isän luona. Luulisi sen ajan sujuvan isällä mallikkaasti. Sen uuden puolison ei tarvitse kokata, siivota tai pyykätä lasten sotkuja, ei osallistua yhtään mihinkään, ellei vilpittömästi halua. Ainoa, mitä tarvitsee tehdä, on hyväksyä ne lapset osana miehen elämää ja olla ystävällinen. Lapset tulevat isän luo ja tämä on hyvä aika naiselle käydä omissa menoissaan. Mitä ihmettä miehet odottavat uudelta puolisolta? Äitiä heistä ei tule lapsille, jotka exän kanssa hommattu.

Älkää naiset ottako miestä, jolla on jo lapsia, jos ette pysty hyväksymään sitä, että vanhempi-lapsisuhde ei katkea koskaan.

Äitinä olemisen ja (vastentahtoisen) hyväksymisen välillä on aika paljon tilaa.

Lapsilla on äiti.

Se ei tarkoita, että lapsen suhde vanhempaan voi rauhassa katketa. Jos et ole vilpittömästi valmis hyväksymään tulevan kumppanisi lapsia ja varsinkin, jos käsitys siitä, miten olet heidän elämässään eroaa selvästi kumppanisi odotuksista, on teidän suhteellanne alunpitäen ongelmia. Voit vedota siihen, että "ei mun tarvii, jos en mä haluu..." mutta sitten saat kantaa myös seuraukset.

Ps. juu, itse en muuttaisi kenenkään kanssa yhteen, jos minulla olisi lapsia ennestään (olin sitten lähi- tai etähuoltaja)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käymässä? Kun otetaan mies jolla on lapsia otetaan kokopaketti ja syödään sitä pohjaakin, eikä nuolla vain pelkkiä kermoja päältä.

Meilläkin miehen lapset "ovat käymässä". Asumme ahtaasti, eikä parempaan ole varaa nyt. Äitinsä luona lapsilla on iso koti. Joten lapset vierailevat meillä, tämä ei käytännössä ole heidän kotinsa. Ja samoin minä menen uimaan yksin, en miehen lasten kanssa. On aika vaativa työelämä tällä hetkellä, joten tarvitsen itselleni vapaata. Otin miehen jolla lapsia, mutten ole lupautunut kenenkään äidiksi. Se että on ok suhde, riittää. Mies sen sijaan on lapset siittämällä halunnut isäksi. Toki jotain yhteistä on hyvä tehdä, mut "äitipuolelle" se on kyllä ihan omavalintaista ja vastuusta vapaata. Ja tärkeääkin rajata elämäänsä.

Tämä on ihan ok, jos se on ok myös miehellesi. Miehesi lapset tuskin osaavat seuraasi kaivata.

Vierailija kirjoitti:

En minä osallistu mitenkään muuten miehen ja lastensa yhteiseloon kuin tekemällä ruokaa ja syömällä yhdessä. Eiväthän lapset minua ole tulleet tapaamaan vaan isäänsä.

Höpö höpö, et suhde olisi muka tuhoontuomittu. Me keskustelimme pelisäännöt selviksi ennen naimisiinmenoa. Sanoin, että yhden perhe-elämän olen elänyt ja toista en elä. Miehelle tämä on ok.

Eihän se tietenkään sitten ole mikään ongelma, jos se ei kenellekään osapuolelle ole ongelma.

Itse olen ydinperheen isä, joten en voi tietää uusperheen ongelmia, mutta jos olisin ruvennut seurustelemaan yh-äidin kanssa, olisin kyllä pitänyt melkoisen isona hälytysmerkkinä sitä, etten tulisi luonnostaan juttuun hänen lapsen/lapsiensa kanssa. Tähän siis laskisin "eihän niitä nyt rakastaa tarvi..."-ajattelun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käymässä? Kun otetaan mies jolla on lapsia otetaan kokopaketti ja syödään sitä pohjaakin, eikä nuolla vain pelkkiä kermoja päältä.

Meilläkin miehen lapset "ovat käymässä". Asumme ahtaasti, eikä parempaan ole varaa nyt. Äitinsä luona lapsilla on iso koti. Joten lapset vierailevat meillä, tämä ei käytännössä ole heidän kotinsa. Ja samoin minä menen uimaan yksin, en miehen lasten kanssa. On aika vaativa työelämä tällä hetkellä, joten tarvitsen itselleni vapaata. Otin miehen jolla lapsia, mutten ole lupautunut kenenkään äidiksi. Se että on ok suhde, riittää. Mies sen sijaan on lapset siittämällä halunnut isäksi. Toki jotain yhteistä on hyvä tehdä, mut "äitipuolelle" se on kyllä ihan omavalintaista ja vastuusta vapaata. Ja tärkeääkin rajata elämäänsä.

Tämä on ihan ok, jos se on ok myös miehellesi. Miehesi lapset tuskin osaavat seuraasi kaivata.

Näin on. Aluksi yritimme enemmän perhettä ja pyrin ottamaan vastuuta myös miehen lapsista, mutta johtuen monesta muustakin seikasta kuin tilanpuutteesta, se oli aika kaoottinen yhtälö minulle. Toki mies toivoi enemmän, mutta on nyt sinut tämän ratkaisun kanssa. Ja hullua olisi, jos luopuisin työelämän suhteen unelmistani siksi, että miehellä on lapsia. Mies joka tapauksessa, lapsistaankin huolimatta, haluaa elää minun kanssani. Ja kenties tilanne tulevaisuudessa vielä muuttuu. Ja silloin suhde on sitten enemmän kaveripohjalla, ei mikään äitihahmo. Tuolle edelliselle vastaajalle, ettei todellakaan tarvitse mihinkään pohjalle mennä nakertamaan toisen lasten tähden. Perheitä ja lapsia on niin erilaisia- jotkut sujuvat helposti, mutta sitten on semmoista moniongelmaa ja haastetta, että ei todellakaan tarvitse uusperheen uuden aikuisen sinne pohjalle pudota siksi että kumppanilla ja hänen exällään on ongelmia lastensa kanssa. Tai itsensä. Silloin on todellakin tervettä rajata itsensä siitä sotkusta pois ja olla lähinnä kumppanin tukena. Jos ei vartavasten halua elämänsä sisällöksi toisten ongelmia, joihin ei kuitenkaan juuri pysty vaikuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se mies on eniten lujilla: joutuu hoivaamaan lapset ja huolehtimaan, että puoliso pysyy tyytyväisenä.

Näin on. Mut niin se menee, minkäänlaisen uusperheen kannalta on ehdottoman tärkeää että parisuhde on laadukas ja toimiva. Ja oma valinta on se, että on lapsen tai lapsia hankkinut. Elämä muodostuu sellaiseksi millaisia vastuita itse kukin on ihan itse matkan varrella valinnut. Ja miehet taitaa usein toivoa, että se kumppani hoitais ne samat jutut kuin biologinen äiti. Et sikäli mies on kovilla uusperheessä. Mut se on ihan itse tehtyä valintaa. Ja usein taitaa tulla-kuten meilläkin- miehelle vähän yllätyksenä, etten ole sen paremmin hänen äitinsä, kuin hänen lastensakaan äiti, (oman lapseni äiti olen),  vaan aikuinen nainen joka odottaa mieheltä aikuista, tasavertaista kumppanuutta. Ylipäätään, ja varsinkin kun on niitä lapsia tullut hankkineeksi. Kovasti tuo yrittää, kun haluaa kanssani olla. Itse halusi kyllä myös aikanaan erota lastensa äidistä. Ja kun ei tainnut kovinvastuullinen siinä suhteessa olla, niin on saanut sitten tässä sitä vastuullisuutta opetella. Kun se on mun puoleltani tämän homman edellytys. Että lujilla on juu. Mut omien valintojensa seurauksena. Toisinkin voi valita jos ei kasvaminen  ja vastuunotto kiinnosta.

Minä en kyllä koe vaimoni tyttären vierailuja erityiseksi taakaksi. Hän on minusta täysi perheenjäsen, vaikka muualla asuukin ja minusta on kiva viettää aikaa yhdessä. Sama oman tyttäreni vieraillessa. Vaimoni on tosi läheinen hänen kanssaan. Jos ei kestä puolisonsa menneisyyttä lapsineen kaikkineen, niin kannattaako uusioperhekuvioihin lähteä säheltämään? Eikä se menneisyys niiden edellisten liittojen lasten vika ole.

Eksällä oli lapsi. Sovittiin pelisäännöt (näin luulin) että olen turvallinen aikuinen, en varaäiti en lapsenlikka enkä taloudenhoitaja. Mites sitten kävikään.

Miestä ei kiinnostanut viettää aikaa lapsensa kanssa, ei keksinyt mitään ohjelmaa kuten vienyt vaikka uimaan, leffaan yms. Pelkkä lautapelien pelaaminen tai vaikka yhden sadun lukeminen olisi riittänyt mutta sekin oli liikaa. Jatkuva vikinä ettei pääse viikonloppuina kavereitten kanssa tekemään mitä milloinkin. Jotta enkö minä voisi perua kaikki kuukausia aiemmin suunnittelemani tekemiset ja harrastukset ettei hänen tartte kantaa vastuuta. Lisäksi yritti väkisin työntää lasta mun mukaan aina kun lähdin omiin menoihini ja vieläpä todella kurjasti syyllistäen. Ei oppinut sitten millään hoitamaan ruokaostoksia lapsensa huomioiden saati että olisi vaivautunut tekemään ruokaa. Pyykit ja siivous, arvaatte varmaan. Ikääkin oli jo lähemmäs 40v! Jutuissaan tietenkin oli mahtava isä :D

Noh, en yhtään ihmettele miksi eksänsä laittoi äijän pihalle aikoinaan. Saman tein minäkin kun lopulta kyllästyin manchildia paapomaan. Vastuu kun oli aina jonkun muun kuin hänen, ei edes omia jälkiään saanut korjatuksi.  

Mä itse mietin, että jos eroaisin miehestäni ja hän löytäisi toisen naisen, toivoisin että se nainen haluaisi myös läheiset välit lapsiini. Mun mielestä isä uuden puolisonsa kanssa voisi yhdessä luoda yhteistä perhe arkea myös lasten kanssa.

Tietysti ihmiset on erilaisia ja noi tilanteet varmaan aika harvoin on helppoja, varsinkaan jos toisella on lapsia ja toisella ei. Mutta siis itse eksänä toivoisin lasteni saavan turvallisen ja läheisen perheenjäsenen myös isän uudesta kumppanista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käymässä? Kun otetaan mies jolla on lapsia otetaan kokopaketti ja syödään sitä pohjaakin, eikä nuolla vain pelkkiä kermoja päältä.

Lapset itsekin sanovat, että tulevat yökylään. Eli käymään.

Äitipuoli

Silloin on jotakin pielessä, jos lapset ei koe tulevansa toiseen kotiinsa.

Lapsi ei voi kokea kodikseen paikkaa, jossa viettää murto-osan ajastaan.

Miehen lapsi on meillä vain joka toisen viikonlopun ja puhuu aina kodista. Ei se ole se aika joka siellä kodissa vietetään joka tekee sen kodin vaan ne ihmiset jotka on niiden seinien sisäpuolella ja vain sillä on merkitystä miten aikuiset siihen lapseen suhtautuu, että hän kokee kodin kodikseen, eikä vain paikaksi jossa yökyläillään.

Ihmiset on erilaisia näissä koti-asioissa, lapsetkin. Meillä toinen miehen lapsista puhuu sekä isän että äidin kodista myös omana/meidän kotina eli siis puhuu että meillä kotona on koira (äidin luona) ja sitten seuraavaksi saattaa puhua että kun meille kotiin (isän luo) tarvii ostaa uusi tuoli työpöytää tms) ja toinen lapsista taas puhuu välillä että teillä (kun tarkoittaa isän luona), meillä (äidin luona), äidin luona, isän luona, meillä kotona (isän luona) eli kaikkia sekaisin.

Se, kumpi on aina puhunut isän kodista myös omana kotinaan, on kuitenkin läheisempi äitinsä kanssa ja viettää siellä ehkä mieluummin aikaa. Toinen taas on isänsä kanssa täällä meillä mieluummin ja muuttoa tännekin on väläytelty välillä.

Että näin oman perheen suppealla otannalla olisin taipuvainen väittämään että tässäkään asiassa ei voi tehdä mitään yleistystä tyyliin lapsi sanoo kodikseen vain sitä-ja sitä paikkaa. Ihan niinkuin ei voi yleistää sitäkään että lapsi käyttäytyy haastavasti ja kiukuttelee ym. vain turvalliselle aikuiselle.

Olen eronnut mies ja yksi syy siihen miksen ole kauhean aktiivinen deittirintamalla ovat lapset. Siis omat lapseni. Pelkona on miten mahdollinen tuleva puoliso suhtautuu heihin. Lapset eivät asu luonani, mutta käyvät usein. Toiveeni on, että tehtäisiin asioita paljon yhdessä, tietysti siten että, päävastuu on minulla.

Joka viikko täältä saa lukea näistä pahoista äitipuolista, jotka inhoavat miestensä lapsia ja haluavat olla jossain muualla vierailun ajan. No ei kai ne satujen esimerkit tyhjästä ole tulleet...

Vierailija kirjoitti:

Eksällä oli lapsi. Sovittiin pelisäännöt (näin luulin) että olen turvallinen aikuinen, en varaäiti en lapsenlikka enkä taloudenhoitaja. Mites sitten kävikään.

Miestä ei kiinnostanut viettää aikaa lapsensa kanssa, ei keksinyt mitään ohjelmaa kuten vienyt vaikka uimaan, leffaan yms. Pelkkä lautapelien pelaaminen tai vaikka yhden sadun lukeminen olisi riittänyt mutta sekin oli liikaa. Jatkuva vikinä ettei pääse viikonloppuina kavereitten kanssa tekemään mitä milloinkin. Jotta enkö minä voisi perua kaikki kuukausia aiemmin suunnittelemani tekemiset ja harrastukset ettei hänen tartte kantaa vastuuta. Lisäksi yritti väkisin työntää lasta mun mukaan aina kun lähdin omiin menoihini ja vieläpä todella kurjasti syyllistäen. Ei oppinut sitten millään hoitamaan ruokaostoksia lapsensa huomioiden saati että olisi vaivautunut tekemään ruokaa. Pyykit ja siivous, arvaatte varmaan. Ikääkin oli jo lähemmäs 40v! Jutuissaan tietenkin oli mahtava isä :D

Noh, en yhtään ihmettele miksi eksänsä laittoi äijän pihalle aikoinaan. Saman tein minäkin kun lopulta kyllästyin manchildia paapomaan. Vastuu kun oli aina jonkun muun kuin hänen, ei edes omia jälkiään saanut korjatuksi.  

Auts. Kolahtaa.... Onnea sulle että pääsit tuollaisesta. Olen vähän samassa tilanteessa.  On aika turhauttavaa kun aikuinen ihminen ei viiti oma-aloitteisesti mitään, mut auta armias jos esitän jonkin toiveen, kuten keittiön siistinä pitämisen- edes oman sotkun rätillä pyyhkimisen- on herne nenässä heti, eikä pysty hengittämään tässä talossa kun koko ajan häntä kontrolloidaan ja kuristetaan.. Ja mitä kaikkea tästä asetelmasta tosiaan kumpuaa kun on se uusperhe ja tullut niitä lapsia hankkineeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen eronnut mies ja yksi syy siihen miksen ole kauhean aktiivinen deittirintamalla ovat lapset. Siis omat lapseni. Pelkona on miten mahdollinen tuleva puoliso suhtautuu heihin. Lapset eivät asu luonani, mutta käyvät usein. Toiveeni on, että tehtäisiin asioita paljon yhdessä, tietysti siten että, päävastuu on minulla.

Joka viikko täältä saa lukea näistä pahoista äitipuolista, jotka inhoavat miestensä lapsia ja haluavat olla jossain muualla vierailun ajan. No ei kai ne satujen esimerkit tyhjästä ole tulleet...

Ihan viisasta. Kuitenkin oma kokemukseni ja mitä täältäkin olen lukenut on usein se, että mies ei tajua, ettei ne lapset ole mikään itsestäänselvyys ja äitiyden jatke kuvioon tulevalle naiselle. Vaan suhde rakennetaan pikku hiljaa. Ja toinen asia- jos mies on yhtään rajaton tai vastuuton ja exän kanssa näissä asioissa epäselvää, ei sitä kukaan nainen jaksa katsoa. Esim. eron jälkeen miehillä näyttää olevan taipumus miellyttää exää (ja lapsia) joko lasten menettämisen pelosta tai ihan vaan omaa aikuiseksi kasvamattomuuttaan. Kun uusi nainen tulee siihen sitten, se ei useinkaan sille exälle ole ok, ja hän alkaa pelata valtapeliä-niiden lasten kautta tietysti, koska niiden kautta on helppoa koukuttaa, syllistää, uhkailla miestä ja osoittaa uudelle naiselle omaa valtaansa suhteessa mieheen. Uudelle naiselle tämä voi olla uhka- että mies onkin exän talutusnuorassa- eikä osaa rakentaa uutta parisuhdetta, jossa nainen kokee olevansa turvassa ja ykkösnainen.  Ja moni mies ei todellakaan osaa eikä tajua tästä mitään. Niin siinä se "pahan äitipuolen" alku usein on. Ja uusperheen onnistumisen edellytys on se luja, hyvin toimiva parisuhde. Muuten leviää koko kuvio. Eikä yhdelläkään naisella ole syytä olla miehen kanssa tämän lasten tähden, kuten niiden omien lasten isän kanssa ehkä oli. Vaan nainen ryhtyy suhteeseen miehen kanssa, ensisijaisesti parisuhteen vuoksi. Että usein syy siihen etteinyxä voi suhteessa hyvin on rajattomassa, konflikteja exänsä kanssa pelkäävässä miehessä- eli lastensa kautta loppupeleissä exänsä talutusnuorassa hyppivässä miehessä.  Ihan kiinnostuksesta- kuinka luulet tämän asian itselläsi olevan?

Vierailija kirjoitti:

Mä itse mietin, että jos eroaisin miehestäni ja hän löytäisi toisen naisen, toivoisin että se nainen haluaisi myös läheiset välit lapsiini. Mun mielestä isä uuden puolisonsa kanssa voisi yhdessä luoda yhteistä perhe arkea myös lasten kanssa.

Tietysti ihmiset on erilaisia ja noi tilanteet varmaan aika harvoin on helppoja, varsinkaan jos toisella on lapsia ja toisella ei. Mutta siis itse eksänä toivoisin lasteni saavan turvallisen ja läheisen perheenjäsenen myös isän uudesta kumppanista.

Näin minäkin toivoin. Ja lapsillani on nyt tosi kiva, turvallinen äitipuoli. 

Riittää että olen välittävä ja turvallinen aikuinen ja että meillä on hyvä ja luonteva suhde. Lapsipuoleni on rakas minulle, mutta äiti en ole, enkä lapsenlikka tai huoltoryhmää.  Teemme kyllä juttuja yhdessäkin, mutta omia menojani menen kun menen ja harrastan vapaasti.

Mies & eksänsä ovat tuon lapsen vanhemmat ja heille kuuluu päävastuu lapsestaan. Ei minua edes haluta mukaan tiettyihin tilanteisiin, vaan he hoitavat ne keskenään. Tämä on kaikille fine. Minulla on oma (aikuinen) lapseni joka on itselleni se maailman tärkein ja jolle mieheni puolestaan on kiva ja turvallinen aikuinen, muttei muuta. Kaikilla on hyvät välit ja koemme olevamme laajennettu perhe. 

Meillä mies haluaisi jotain yhteistä arkielämää ruokailuineen ja harrastusten parissa. Syön yleensä yksin lennosta ja harrastukset ei suju lasten kanssa. Idyllinen perheateriointi ei onnistunut eksänsä kanssa kai, ja minua tuollaiset ei innosta. Kahdestaan ollessamme käymme usein syömässä ulkona tai laitamme pitkän listan mukaan ruokaa. Jokaisella tulee olla kotona vapaa ja hyvä olo ja, se ei tule toisen asettamista säännöistä. Olen parisuhteessa miehen kanssa, ja lapset ovat siinä ajallaan mukana. En ole heille äiti tai sellaisen korvike. Olen heidän isän puoliso, enemmän kaveri kuin mitään muuta.

Pitää aika hyvä mies olla, jos haluaa toisen lapsia hoitaa ja käyttää vapaansa heidän kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni olivat vuoroviikkolapsia ikävuosina 8-15. Aikuisiksi tultuaan molemmat ovat sanoneet, että isän koti (uusperheineen) ei koskaan tuntunut kodilta. Koti oli minun luonani.

Oletan tämän johtuvan siitä, että minä olin lasten ollessa pieniä kotona, ja siis tein sen kodin. Isän luona uusi nainen tekee kodin, ja se on erilainen kuin minä.

Mikä somiste se mies ollut sinun tai uuden naisystävän luona, jos se on kummassakin päässä nainen joka kodin tekee?

Olen tuo, jolle vastaat.

Itse asiassa eksäni oli hyvin perhekeskeinen mies. Enemmän isätyyppiä kuin minä äitityyppiä. Hän siivoaa ja remppaa ja on lasten kanssa.

Pointtini oli se, että minä olin lasten kanssa kotona nelisen vuotta ja seuraavat neljä vuotta tein osa-aikatyötä. Olin paljon enemmän lastem kanssa määrällisesti kuin isä. Siksi minä tein kodin: minä hoidin ja kokkasin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä osallistu mitenkään muuten miehen ja lastensa yhteiseloon kuin tekemällä ruokaa ja syömällä yhdessä. Eiväthän lapset minua ole tulleet tapaamaan vaan isäänsä.

Höpö höpö, et suhde olisi muka tuhoontuomittu. Me keskustelimme pelisäännöt selviksi ennen naimisiinmenoa. Sanoin, että yhden perhe-elämän olen elänyt ja toista en elä. Miehelle tämä on ok.

Ihan ok kun olette näin sopineet, mutta mitä tämä tarkoittaa: "yhden perhe-elämän olen elänyt ja toista en elä"?

Minulla on aikuiset lapset. Leikkipuistossa istuminen on Syvältä. En ala toista kertaa siellä istumaan, käymään luistelemassa yms.