Miehen lapsia käymässä

Uusperhekuviot kaatuvat yleensä juuri siihen että kuvitellaan/toivotaan sen olevan kuin ydinperhe.

Nutta kun ei ole. Puolison lapset ovat puolison ja hänen exänsä lapsia. Uuden kumppanin niskaan ei missään nimessä kannata sälyttää sitä kaikkea mikä vanhempien tehtäviin, vastuisiin ja oikeuksiin kuuluu. Riittää että uusi kumppani hyväksyy lapset ja on kiva heille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa palautetta olen minäkin saanut mieheltä, että muutun etäisemmäksi ja omissa oloissani viihtyvämmäksi kun miehen lapsi tulee meille.

Voi olla, kaikkien näiden vuosien aikana en ole kasvanut rakastamaan miehen lasta. Suhtaudun häneen oikeastaan enemmän kuin kämppikseen ja pyrin käyttäytymään häntä kohtaan reilusti ja asiallisesti. Ja kun sellaista luontaista yhdessä tekemisen kulttuuria ei ole syntynyt, niin aika lailla omissa hommissaan sitä viihtyy. En tiedä, mitä lapsi tästä tuumii mutta miestä tämä jotenkin haittaa. Ehkä hän olisi haaveillut enemmän sitten siitä että oltaisiin touhuttu ja oltu enemmän yhdessä ihan porukalla.

Varmaan mies haluaisi, että se entinen perhe-elämä jatkuu, vaikka puoliso ei olekaan enää sama. Miehen näkökulmasta lapsiviikko ja lapsivapaaviikko on hyvin erilainen, mutta eihän se entinen perhe-elämä pal

aa lapsen mukana...

Miksi on erottu, jos halutaan entisenlaista elämää?

Miehelle on varmasti kurjaa, jos puoliso on poissa kotoa enemmän kuin tavallisesti. Kuitenkaan sillä uudella ei ole velvollisuutta olla lasten asioista vastuussa. Jos ei ole aikaa olla yhdessä lapsiviikolla, alkaa varmasti välit rakoilla. Mieheltä vaatii jämäkkyyttä ottaa sitä aikaa puolisollekin, ei ainoastaan olla viihdyttäjä lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa palautetta olen minäkin saanut mieheltä, että muutun etäisemmäksi ja omissa oloissani viihtyvämmäksi kun miehen lapsi tulee meille.

Voi olla, kaikkien näiden vuosien aikana en ole kasvanut rakastamaan miehen lasta. Suhtaudun häneen oikeastaan enemmän kuin kämppikseen ja pyrin käyttäytymään häntä kohtaan reilusti ja asiallisesti. Ja kun sellaista luontaista yhdessä tekemisen kulttuuria ei ole syntynyt, niin aika lailla omissa hommissaan sitä viihtyy. En tiedä, mitä lapsi tästä tuumii mutta miestä tämä jotenkin haittaa. Ehkä hän olisi haaveillut enemmän sitten siitä että oltaisiin touhuttu ja oltu enemmän yhdessä ihan porukalla.

Varmaan mies haluaisi, että se entinen perhe-elämä jatkuu, vaikka puoliso ei olekaan enää sama. Miehen näkökulmasta lapsiviikko ja lapsivapaaviikko on hyvin erilainen, mutta eihän se entinen perhe-elämä pal

aa lapsen mukana...

Miksi on erottu, jos halutaan entisenlaista elämää?

Miehelle on varmasti kurjaa, jos puoliso on poissa kotoa enemmän kuin tavallisesti. Kuitenkaan sillä uudella ei ole velvollisuutta olla lasten asioista vastuussa. Jos ei ole aikaa olla yhdessä lapsiviikolla, alkaa varmasti välit rakoilla. Mieheltä vaatii jämäkkyyttä ottaa sitä aikaa puolisollekin, ei ainoastaan olla viihdyttäjä lapsille.

Erottu, koska vaimo haluaa?

Jos mies halunnut irti perhe-elämästä, niin tuskin hän kauhean aktiivisesti haluaa niitä lapsia itselleen.

Miehen toive:ydinperhe. Rakastava vaimo, viihtyisä koti, yhteiset lomat. Kuviossa miehen lapsia x2 kuukaudessa. Ei ne lapset tee meistä ydinperhettä. Olemme pari, jossa lapset säännöllisesti. Elämä täysin erilaista lasten ollessa paikalla, sehän on selvää. Miehen tämä yllättää joka kerta. Samoin se, että hamstraan tuplavuorot noille päiville. Ei miehellä ole aikaa minulle lasten ollessa hänellä, joten mieluummin olen töissä kuin keskellä hunnilaumaa.

Miehellä ei ole velvollisuuksia lapsiani kohtaan. Silloinhan miehellä on hyvä tilaisuus reissuta ja pitää vapaita, kun lapsiani tulee. Ja ei tarvitse minun jakaa huomiota ja potea syyllisyyttä, jos mies ei saa jakamatonta aikaani.

Vierailija kirjoitti:

Miehellä ei ole velvollisuuksia lapsiani kohtaan. Silloinhan miehellä on hyvä tilaisuus reissuta ja pitää vapaita, kun lapsiani tulee. Ja ei tarvitse minun jakaa huomiota ja potea syyllisyyttä, jos mies ei saa jakamatonta aikaani.

Näin just. Tälla tavoin voi uusperhe toimiakin.

Vierailija kirjoitti:

Miehellä ei ole velvollisuuksia lapsiani kohtaan. Silloinhan miehellä on hyvä tilaisuus reissuta ja pitää vapaita, kun lapsiani tulee. Ja ei tarvitse minun jakaa huomiota ja potea syyllisyyttä, jos mies ei saa jakamatonta aikaani.

Samaa mieltä. Meillä molemmilla on omia lapsia. Minusta on ihan ok, kun miehen lapset tulevat meille, koska silloin minä voin hyvällä omallatunnolla keskittyä omiin teineihini ja vanhoihin vanhempiini. Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, kun teen omiani.

Onpa harvinainen uusperheketju. Av:lle harvinaista, ettei uusperheiden mollaajat ole läsnä.

Miksi elämästä tehdään liian hankalaa. Lapsia ei tarvitse suorittaa, hyppäävät mukaan perheen elämään. Jos biovanhempi tahtoo harrastaa ja näyttää maailmaa, tehköön niin. Amen.

Meillä menee ihan hyvin. Lapset hoidetaan yhdessä tai sitten se, jolla on enemmän aikaa.

Jonkun verran nurinaa tosin meinaa aiheuttaa se, että olen tietyissä asioissa aavistuksen verran tiukempi kuin kumpikaan vanhemmistaan. Esim. ruoan suhteen, minä vastaan pääosin ruokahuollosta eikä silloin perusruokavalioon kuulu suklaamurot, vanukkaat, lihapiirakat jne. kuin silloin tällöin, toisin kuin isällä ja varsinkin äidillään. Ja ovat myös jo sen ikäisiä, että kykenevät hyvin iltaisin keräämään lelunsa huoneisiinsa, tämäkin oli alkuun vähän vierasta hommaa. Mies ei onneksi asetu heidän puolelleen tässä asiassa, lienee vain tyytyväinen että muija vähän pitää jöötä, kun itse on kieltämättä hieman laiska sekä siivouksen että ruoanlaiton suhteen.

Ainoa närää aiheuttava asia oikeastaan on se, että näitä muksuja ei saa ulos kirveelläkään. En sitten toki tiedä että onko tämä asia muuttunut lapsilla sitten oman lapsuuden kun ulkona viihdyttiin tuntikausia päivässä. Joten energia sitten purkautuu ihan älyttömänä sisällä riehumisena ja huutamisen, vaikka ulkona nyt luulisi olevan mukavampi remuta. Ja toki sitten kun se päätön sisällä juoksenteleminen ei ole sallittua, niin sitten koko hereilläoloaika norkoillaan, että miten on tylsää. Siihen en ole pystynyt vaikuttamaan sitten mitenkään, kun ei niitä kuitenkaan kehtaa vain heittää pihalle leikkimään.

Viikko/viikko miehen lapset paikalla. Olen heidän kanssa, kun se itselleni sopii. Joskus mies varovasti kysyy, voinko kuskata harrastuksiin jompaan kumpaan suuntaan. Yleensä se onnistuu. Pidän tiukasti kiinni omat menoni ja rutiinini, miehen ei tarvitsekaan päästä "helpolla". Ohjaan ja sovittelen tarvittaessa tilanteissa, komennan myös hoitamaan omat osuutensa. Lapset olisivat kanssani jatkuvasti ja kysyvät perääni, mutta olen tietoisesti valinnut osakseni olla heidän seurassa, kun haluan oikeasti olla. Matkoille en osallistu. Perustelen toimintaani niin, että mies on isä ja vastuussa lapsistaan. Olen hänelle vaimo, lapsille se kiva täti.

Mitäs mieltä ne isät olisi

Vanhemmat vastaavat omistaan. Hyvin selkeää.

Meillä menee niin, että riitoja tulee enemmän. Kahdestaan ollessamme ei juuri tule skismaa tai ne kuitataan hyvin pian. Nukkuminen huononee, koti on sotkuinen ja mies ei tykkää, kun olen poissa kotoa enempi kuin muuten. Ja miksen olisi. Mies on kiinni lapsissan ja en jaksa olla syömässä samaan aikaan, kun kiukkuavat ruuista ja vain herkut menisi. Ymmärrän hyvin, jos liitot pienten lasten aikana on lujilla. Itselläni sentään on vapaus olla poissa, kun niin tahdon. Tietysti olemme joskus koolla kaikki ja on ollut tosi kivoja päiviä. Ulkoista kyllä itseni siltikin peruselämästä. En tiedä, unelmoiko mies alkujaan onnellisesta perhekuviosta ja että viihdytään jatkuvasti yhdessä. Siihen en pysty, en halua.

Nimenomaan, vanhemmat vastaavat omistaan.

Meillä sitäpaitsi on ihan erilainen kasvatustapa: itse olen kasvattanut omat lapseni rakkauden mutta myös rajojen kanssa jo aikuisiksi. Miehen lapset kasvaneet puolestaan melko rajattomasti ja sen myös huomaa. Minulla ei ole noihin tiettyihin asioihin sananvaltaa, joten en ota kontolleni myöskään ihmeemmin velvollisuuksia.

Siispä ihan hyvällä omallatunnolla olen lapsiviikoilla mahdollisimman paljon omilla menoillani, näin pysyy mielikin keveämpänä.

Välit meillä toki on ihan hyvät ja pysyvätkin tällä tavoin toimiessani, kun minun ei tarvitse kiristellä hampaitani katsellessani sitä kasvattamattomuuden hedelmää liikaa.

up

Kun mä olin lapsi ja mun äitipuoli käyttäytyi etäisesti eikä juurikaan tehnyt meidän kanssa mitään, mä luulin et se äitipuoli vihaa mua. En sitte käynyt enää iskälläkään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä menee niin, että riitoja tulee enemmän. Kahdestaan ollessamme ei juuri tule skismaa tai ne kuitataan hyvin pian. Nukkuminen huononee, koti on sotkuinen ja mies ei tykkää, kun olen poissa kotoa enempi kuin muuten. Ja miksen olisi. Mies on kiinni lapsissan ja en jaksa olla syömässä samaan aikaan, kun kiukkuavat ruuista ja vain herkut menisi. Ymmärrän hyvin, jos liitot pienten lasten aikana on lujilla. Itselläni sentään on vapaus olla poissa, kun niin tahdon. Tietysti olemme joskus koolla kaikki ja on ollut tosi kivoja päiviä. Ulkoista kyllä itseni siltikin peruselämästä. En tiedä, unelmoiko mies alkujaan onnellisesta perhekuviosta ja että viihdytään jatkuvasti yhdessä. Siihen en pysty, en halua.

Itse samassa tilanteessa, paitsi kun lapset on miehelleni niin tärkeitä, koen tärkeäksi että he ovat myös minulle tärkeitä. Kun lapset ruokapöydässä kiukuttelee, en hylkää miestä siinä vaan autan häntä toimimaan lasten kanssa. Tehdään yhdessä juttuja ja tehdään erikseen juttuja. Rakastan mieheni lapsia.

Tietysti lapset ovat miehelle tärkeitä ja heillä on oikeus viettää aikaa yhdessä. En koe velvollisuudeksi kuulua siihen kuvioon, vaikka mies toivoo minun olevan osa porukkaa ja etten koe olevani ulkopuolinen. Teen haasteellista työtä ja tarvitsen omaa vapaata ollessani miehen kanssa kahdestaan kotona. Kun lapset ovat paikalla, kasvaa tarve tähän entisestään. En haluaisi suhteemme kipuilevan lasten takia ja se mahdollistuu, kun olen poissa enimmäkseen.

Tarvitseeko miesten pohtia tällaisia, jos suhteessa naisen kanssa, jolla on lapsia.