Miehen lapsia käymässä

Jokainen kokee tietysti tavallaan nämä lapsiviikot ja lapsen kokemus on yhtä arvokas kuin muittenkin perheenjäsenten. Olen vierestä seurannut perheitä, joissa on lapset vuoroviikoin vanhempien kodeissa. Vanhemmat ovat aika väsyneitä lapsiviikot jälkeen ja siinä pitäisi sitten suhteen laatua parannella. Lapsia jotenkin hyvitellään ja yritetään pitää tyytyväisenä. Huono omatunto erosta vai exille todistellaan omaa vanhemmuutta? Mielestäni uuden vanhemman tai millä nimellä onkin, on aika vaikea asema. Yhdellä viikolla saadaan elää kahdestaan ja tehdä mitä tahdotaan ja toisella viikolla lapset vie miehen kaiken ajan. Ymmärrän oikein hyvin naisia, jotka nämä isäajat lähtevät omille reissuilleen. Eipä tarvitse tehdä moninkertaisia kotitöitä tai pahimmillaan mahdollistaa miehelle vapaata aikaa, vaikka lapset ovat isän luo tulleet. Tietenkin nainen kokee ulkopuolisuutta, ihan normaali tunne tuossa tilanteessa. Onhan miehellä ja lapsilla Oma historia takanaan. Eikö naisena ole helpompi olla kokonaan poissa nuo lapsiajat, kuin katsoa sivusta temmellystä, josta ei itse pidä. Niehen kanssa voi sopia nämä asiat ja yleensä joku hyvä ratkaisu löytyy. Ymmärrän senkin, että mies haluaisi pitää kaikki lähellään ja mukavaa arkea. Kaikille se ei vaan sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä osallistu mitenkään muuten miehen ja lastensa yhteiseloon kuin tekemällä ruokaa ja syömällä yhdessä. Eiväthän lapset minua ole tulleet tapaamaan vaan isäänsä.

Höpö höpö, et suhde olisi muka tuhoontuomittu. Me keskustelimme pelisäännöt selviksi ennen naimisiinmenoa. Sanoin, että yhden perhe-elämän olen elänyt ja toista en elä. Miehelle tämä on ok.

Ihan ok kun olette näin sopineet, mutta mitä tämä tarkoittaa: "yhden perhe-elämän olen elänyt ja toista en elä"?

Minulla on aikuiset lapset. Leikkipuistossa istuminen on Syvältä. En ala toista kertaa siellä istumaan, käymään luistelemassa yms.

Suhteen olen alkanut miehen kanssa, jolla on kouluikäinen lapsi. Mies saa käydä leikkipuistot, hallit ja matkat. Aikuisena naisena viihdyn omissa harrastuksissani ja matkustan eri porukoissa. Toivoihan tuo mies minua mukaan, mutta lapsensa käyttäytyy silloin kuin riiviö tai omii minut itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Koko aihe lähtee osittain siitä, että miehellä on jo liitto tai useampi takanaan ja oletus siitä, että uuden naisen rakkaus mieheen kattaisi miehen lapsetkin. Aiemmassa liitossa mies on saattanut olla hyvä isä ja kantaa vastuun lapsistaan edelleen. Jos lapset ovat miehen luona säännöllisesti, on mies näinä aikoina enemmän isä kuin puoliso. Näin on saattanut olla ydinperheessäkin. Uusi puoliso joutuu väistämättä taustalle lasten aikana ja tämä voi tulla yllätyksenä. Tietenkin miehelle kelpaa apu kotitöissä ja lasten hoidossa, mutta mitään vanhemman roolia ei uuden puolison tarvitse ottaa. Ja ei juuri muutakaan. Jos parisuhde on kunnossa, voi sopia yhteiset säännöt. Ja puhua ja puhua. Yhteinen aika kannattaa ottaa lapsiviikoillakin, sillä muuten kasautuu liikaa odotuksia lapsivapaille viikoille.

Nainen voi elää lapsien ollessa samaa elämää kuin ilman lapsia. Ei mies voi velvoittaa mitään vastuuta naiselta. Jos naisen vapaus kovasti harmittaa, niin voisiko miettiä, mikä meni mönkään exän kanssa. Toistuuko jokin kuvio.

Puolison lapsiinhan ei ole alkulähtöisin minkäänlaista tunnesidettä, se rakentuu ajan kanssa jos on rakentuakseen. Sen takia sitä ei voi verrata edes mihinkään adoptio- tai muutoin omaan ei-biologiseen lapseen, jota joka tapauksessa on itse halunnut ja odottanut.

Puolison lapset kuuluvat joo pakettiin, mutta ei siihen pakettiin myöskään useimmiten kuulu kaikkia oikeuksia niin miksi sitten pitäisi kuulua kaikki velvollisuudet? Niin se vaan on, että äiti/isäpuolen kannattaa pitää kiinni omasta ajastaan ja hyvinvoinnistaan - toki järkevyyden, inhimillisyyden ja toimivan arjen rajoissa. Mutta on todellakin liikaa oletettu, että äiti/isäpuoli hyppäisi lapsen takia kuten omat vanhempansa tekevät.

Riittää että on hyväksyntää, turvaa ja välittämistä, rakkauttakin jos sellaista on syntyäkseen.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä osallistu mitenkään muuten miehen ja lastensa yhteiseloon kuin tekemällä ruokaa ja syömällä yhdessä. Eiväthän lapset minua ole tulleet tapaamaan vaan isäänsä.

Höpö höpö, et suhde olisi muka tuhoontuomittu. Me keskustelimme pelisäännöt selviksi ennen naimisiinmenoa. Sanoin, että yhden perhe-elämän olen elänyt ja toista en elä. Miehelle tämä on ok.

Eihän se tietenkään sitten ole mikään ongelma, jos se ei kenellekään osapuolelle ole ongelma.

Mutta av:lle se on ongelma. Jostain kumman syystä. 

Vierailija kirjoitti:

Puolison lapsiinhan ei ole alkulähtöisin minkäänlaista tunnesidettä, se rakentuu ajan kanssa jos on rakentuakseen. Sen takia sitä ei voi verrata edes mihinkään adoptio- tai muutoin omaan ei-biologiseen lapseen, jota joka tapauksessa on itse halunnut ja odottanut.

Puolison lapset kuuluvat joo pakettiin, mutta ei siihen pakettiin myöskään useimmiten kuulu kaikkia oikeuksia niin miksi sitten pitäisi kuulua kaikki velvollisuudet? Niin se vaan on, että äiti/isäpuolen kannattaa pitää kiinni omasta ajastaan ja hyvinvoinnistaan - toki järkevyyden, inhimillisyyden ja toimivan arjen rajoissa. Mutta on todellakin liikaa oletettu, että äiti/isäpuoli hyppäisi lapsen takia kuten omat vanhempansa tekevät.

Riittää että on hyväksyntää, turvaa ja välittämistä, rakkauttakin jos sellaista on syntyäkseen.

Sitä ei tunnuta tajuavan, että ei äitiyttä (isyyttä) voi vaatia puolison lapsia kohtaan. Eihän tosiaankaan ole niitä kaikkia oikeuksiakaan monesti, miksi sitten kaikki velvollisuudet pitäisi olla?

Miehen lasten ollessa itse teen monesti "ylitöitä" ja menen vasta illalla kotiin kun tahdon vähän omaa aikaa. Ja teen omia reissuja ja näen ystäviäni. Näin olen sitten kotona ja lasten aikana paremmalla päällä ja jaksan keskittyä heihin.

Muksut ovat kultaisia, mutta en ole niiden äiti, enkä halua että tilanne lipsahtaa siihen että minulta automaattisesti edellytetään "lapsenlikkuutta" tms. mutta kuitenkaan en esim. ole tervetullut lasta koskeviin palavereihin ja päätöksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolison lapsiinhan ei ole alkulähtöisin minkäänlaista tunnesidettä, se rakentuu ajan kanssa jos on rakentuakseen. Sen takia sitä ei voi verrata edes mihinkään adoptio- tai muutoin omaan ei-biologiseen lapseen, jota joka tapauksessa on itse halunnut ja odottanut.

Puolison lapset kuuluvat joo pakettiin, mutta ei siihen pakettiin myöskään useimmiten kuulu kaikkia oikeuksia niin miksi sitten pitäisi kuulua kaikki velvollisuudet? Niin se vaan on, että äiti/isäpuolen kannattaa pitää kiinni omasta ajastaan ja hyvinvoinnistaan - toki järkevyyden, inhimillisyyden ja toimivan arjen rajoissa. Mutta on todellakin liikaa oletettu, että äiti/isäpuoli hyppäisi lapsen takia kuten omat vanhempansa tekevät.

Riittää että on hyväksyntää, turvaa ja välittämistä, rakkauttakin jos sellaista on syntyäkseen.

Sitä ei tunnuta tajuavan, että ei äitiyttä (isyyttä) voi vaatia puolison lapsia kohtaan. Eihän tosiaankaan ole niitä kaikkia oikeuksiakaan monesti, miksi sitten kaikki velvollisuudet pitäisi olla?

Miehen lasten ollessa itse teen monesti "ylitöitä" ja menen vasta illalla kotiin kun tahdon vähän omaa aikaa. Ja teen omia reissuja ja näen ystäviäni. Näin olen sitten kotona ja lasten aikana paremmalla päällä ja jaksan keskittyä heihin.

Muksut ovat kultaisia, mutta en ole niiden äiti, enkä halua että tilanne lipsahtaa siihen että minulta automaattisesti edellytetään "lapsenlikkuutta" tms. mutta kuitenkaan en esim. ole tervetullut lasta koskeviin palavereihin ja päätöksiin.

Minunkaan mieheni lapsissa ei ole mitään vikaa. He ovat tiukassa ruodussa kasvatettuja. Mutta en edes ymmärrä, miksi minun pitäisi viettää perhe-elämää heidän kanssaan? Eiväthän lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Isän kanssa oleminen on se lisäarvo jo yksinään. En siis näe ainuttakaan syytä olla läsnä lasten elämässä.

Samalla lailla kuin minun on pitänyt oppia siihen, että minun kotiini tulee toisinaan ylimääräisiä lapsia, niin lasten tulee oppia (ja ovat oppineetkin), että isän luona asuu ylimääräisiä ihmisiä. Av väittää tämän olevan lapsille traumaattista - miten niin?? Ei minun teini-ikäinen poikani reagoi niihin lapsiin mitenkään. Aiheutuuko tästä lapsille muka trauma?

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulevat isänsä luo, ei uuden puolison. Ei sen puolison elämän tarvitse kellahtaa raiteiltaan miehen lasten takia. Miehellä on mahdollisuus olla isä lapsilleen ja antaa täysi huomio ,kun nyksä tajuaa antaa tilaa. Lisäksi, kuja aikuinen lapseton nainen lähtee johonkin vesipuistoihin ulkomaille vahtimaan toisen lapsia. Loma pitää olla lomaa.

Tämä. Kyllä siinä loma menee pilalle jos sen joutuu viettämään muiden ehdoilla. Päivän, pari voi siivuttaa lomasta siihen että tehdään uusperheenä lasten kanssa jotain kivaa, mutta loman on tarkoitus ladata akkuja joten pääasiassa lapsen vanhemmat ovat ne jotka ovat vastuussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolison lapsiinhan ei ole alkulähtöisin minkäänlaista tunnesidettä, se rakentuu ajan kanssa jos on rakentuakseen. Sen takia sitä ei voi verrata edes mihinkään adoptio- tai muutoin omaan ei-biologiseen lapseen, jota joka tapauksessa on itse halunnut ja odottanut.

Puolison lapset kuuluvat joo pakettiin, mutta ei siihen pakettiin myöskään useimmiten kuulu kaikkia oikeuksia niin miksi sitten pitäisi kuulua kaikki velvollisuudet? Niin se vaan on, että äiti/isäpuolen kannattaa pitää kiinni omasta ajastaan ja hyvinvoinnistaan - toki järkevyyden, inhimillisyyden ja toimivan arjen rajoissa. Mutta on todellakin liikaa oletettu, että äiti/isäpuoli hyppäisi lapsen takia kuten omat vanhempansa tekevät.

Riittää että on hyväksyntää, turvaa ja välittämistä, rakkauttakin jos sellaista on syntyäkseen.

Sitä ei tunnuta tajuavan, että ei äitiyttä (isyyttä) voi vaatia puolison lapsia kohtaan. Eihän tosiaankaan ole niitä kaikkia oikeuksiakaan monesti, miksi sitten kaikki velvollisuudet pitäisi olla?

Miehen lasten ollessa itse teen monesti "ylitöitä" ja menen vasta illalla kotiin kun tahdon vähän omaa aikaa. Ja teen omia reissuja ja näen ystäviäni. Näin olen sitten kotona ja lasten aikana paremmalla päällä ja jaksan keskittyä heihin.

Muksut ovat kultaisia, mutta en ole niiden äiti, enkä halua että tilanne lipsahtaa siihen että minulta automaattisesti edellytetään "lapsenlikkuutta" tms. mutta kuitenkaan en esim. ole tervetullut lasta koskeviin palavereihin ja päätöksiin.

Minunkaan mieheni lapsissa ei ole mitään vikaa. He ovat tiukassa ruodussa kasvatettuja. Mutta en edes ymmärrä, miksi minun pitäisi viettää perhe-elämää heidän kanssaan? Eiväthän lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Isän kanssa oleminen on se lisäarvo jo yksinään. En siis näe ainuttakaan syytä olla läsnä lasten elämässä.

Samalla lailla kuin minun on pitänyt oppia siihen, että minun kotiini tulee toisinaan ylimääräisiä lapsia, niin lasten tulee oppia (ja ovat oppineetkin), että isän luona asuu ylimääräisiä ihmisiä. Av väittää tämän olevan lapsille traumaattista - miten niin?? Ei minun teini-ikäinen poikani reagoi niihin lapsiin mitenkään. Aiheutuuko tästä lapsille muka trauma?

Juuri näin. Hyvä ja hyväksyvä ilmapiiri on tietenkin tärkeä, mutta se onko äitipuoli aina paikalla kun lapsetkin, en usko että kukaan traumatisoituu jos ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies haluaisi, että lähden heidän kanssaan harrastuksiin ym. Suoraan sanoen, en halua lähteä. Harrastan nuo lajit mieluummin yksin kuin lapsen ehdoilla. Hyvää mies tarkoittaa, mutta käytännössä esim. uintireissu yksin tai lapsen ja miehen kanssa on täysin eri asiaa. Matkat saavat myös tehdä keskenään.

Ei ennusta kovin hyvää teidän parisuhteelle. Olet lähtenyt suhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsia, et voi nyt oikein teeskennellä, ettei heitä ole. Parisuhteessa pitää joustaa puolin ja toisin toisen hyväksi. 

Ai että sellainen elämä että teatteri pystyyn kun lapset tulevat. Mies on asian hyväksynyt ja miehen täytyy myös joustaa eikä tuputtaa kakaroitaan ja hoitovastuuta ihmiselle jolle se ei kuulu.

Olen vaimo, en äiti. Miehen lapsi on täällä ollessaan miehen vastuulla ja, hän myös hankkii ruuat ja, muut lapsen ollessa meillä. Matkoista on puhuttu, en nauttisi niistä heidän kanssaan. Päivän reissu vielä menee joskus, mutta pidän ihan muista asioista kuin lapsi toivoo. Työpäiväni ovat pitkät ja sosiaalinen kuorma nousee joskus korkealle, joten tarvitsen olla yksin. Mies kiukuttelee välillä, kun otan työmatkat lapsiviikolla, mutta näin kuuluu olla. Kun olemme kahdestaan, työmatkat on poissa kuviosta.

En tiedä, mikä on oikea tapa toimia, mutta oma jaksaminen on ensisijaista. Aika puolison kanssa on tärkeintä, eiköhän lapsikin voi paremmin, kun näkee meidät onnellisina.

Parempi oikeasti kun ei lähdetä edes rakentamaan mitään perheteatteria alun alkaenkaan. Hyvät ja hyväksyvät välit riittää.

Vierailija kirjoitti:

Olen vaimo, en äiti. Miehen lapsi on täällä ollessaan miehen vastuulla ja, hän myös hankkii ruuat ja, muut lapsen ollessa meillä. Matkoista on puhuttu, en nauttisi niistä heidän kanssaan. Päivän reissu vielä menee joskus, mutta pidän ihan muista asioista kuin lapsi toivoo. Työpäiväni ovat pitkät ja sosiaalinen kuorma nousee joskus korkealle, joten tarvitsen olla yksin. Mies kiukuttelee välillä, kun otan työmatkat lapsiviikolla, mutta näin kuuluu olla. Kun olemme kahdestaan, työmatkat on poissa kuviosta.

En tiedä, mikä on oikea tapa toimia, mutta oma jaksaminen on ensisijaista. Aika puolison kanssa on tärkeintä, eiköhän lapsikin voi paremmin, kun näkee meidät onnellisina.

Olen täsmälleen näillä linjoilla. Se on kaikkien etu, että äitipuoli (isäpuoli) saa pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen vaimo, en äiti. Miehen lapsi on täällä ollessaan miehen vastuulla ja, hän myös hankkii ruuat ja, muut lapsen ollessa meillä. Matkoista on puhuttu, en nauttisi niistä heidän kanssaan. Päivän reissu vielä menee joskus, mutta pidän ihan muista asioista kuin lapsi toivoo. Työpäiväni ovat pitkät ja sosiaalinen kuorma nousee joskus korkealle, joten tarvitsen olla yksin. Mies kiukuttelee välillä, kun otan työmatkat lapsiviikolla, mutta näin kuuluu olla. Kun olemme kahdestaan, työmatkat on poissa kuviosta.

En tiedä, mikä on oikea tapa toimia, mutta oma jaksaminen on ensisijaista. Aika puolison kanssa on tärkeintä, eiköhän lapsikin voi paremmin, kun näkee meidät onnellisina.

Tuo miehen kiukuttelu työmatkoista kertoo vain sen, että häntä harmittaa se työmäärä, mikä omista lapsista tulee. Hän toivoisi, että joku ottaisi siitä osan itselleen.

Suurin osa miehistä on tällaisia. Odottavat, että äitipuoli alkaa hoitamaan ja viihdyttämään. Ja juuri tästä syystä uusperhettä perustettaessa on todella tärkeää asettaa rajat miehelle: minä en lapsiasi sitten hoida. Uskon, että vain näin on mahdollista saada toimiva uusperhe.

Toista ovat sitten ne tilanteet, joissa mies on aktiivinen lasten hoitaja ja vastavuoroinen naisen lapsia kohtaan. Tämä vastavuoroisuus Muuttaa kaiken.

Eikös lasten pidä sopeutua siihen elämään, johon menee? Isä ja uusi puoliso elävät omanlaistaan elämää riippumatta paikalla olevista. Pöytään yksi lautanen lisää ja aikuisten suhde on edelleen ykkönen. Isä huolehtii nukkumiset ja kyydit ja harrastukset. Nainen huolehtii omat menonsa ja osallistuu yhteisiin juttuihin, jos aidosti haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikös lasten pidä sopeutua siihen elämään, johon menee? Isä ja uusi puoliso elävät omanlaistaan elämää riippumatta paikalla olevista. Pöytään yksi lautanen lisää ja aikuisten suhde on edelleen ykkönen. Isä huolehtii nukkumiset ja kyydit ja harrastukset. Nainen huolehtii omat menonsa ja osallistuu yhteisiin juttuihin, jos aidosti haluaa.

Näinhän se on. Lähiäidit ovat vaan asiasta eri mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös lasten pidä sopeutua siihen elämään, johon menee? Isä ja uusi puoliso elävät omanlaistaan elämää riippumatta paikalla olevista. Pöytään yksi lautanen lisää ja aikuisten suhde on edelleen ykkönen. Isä huolehtii nukkumiset ja kyydit ja harrastukset. Nainen huolehtii omat menonsa ja osallistuu yhteisiin juttuihin, jos aidosti haluaa.

Joo. Lapsia pitäisi isän luona palvoa ja palvella ilman velvollisuuksia. Syyllistetään tekemättömistä matkoista ja milloin mistäkin. Kun lapset on äitin luona, kiikutetaan heidät sukulaisten ja tuttavien hoiviin, kun se äiti tarvii lepoa.

Näinhän se on. Lähiäidit ovat vaan asiasta eri mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Samaa palautetta olen minäkin saanut mieheltä, että muutun etäisemmäksi ja omissa oloissani viihtyvämmäksi kun miehen lapsi tulee meille.

Voi olla, kaikkien näiden vuosien aikana en ole kasvanut rakastamaan miehen lasta. Suhtaudun häneen oikeastaan enemmän kuin kämppikseen ja pyrin käyttäytymään häntä kohtaan reilusti ja asiallisesti. Ja kun sellaista luontaista yhdessä tekemisen kulttuuria ei ole syntynyt, niin aika lailla omissa hommissaan sitä viihtyy. En tiedä, mitä lapsi tästä tuumii mutta miestä tämä jotenkin haittaa. Ehkä hän olisi haaveillut enemmän sitten siitä että oltaisiin touhuttu ja oltu enemmän yhdessä ihan porukalla.

Varmaan mies haluaisi, että se entinen perhe-elämä jatkuu, vaikka puoliso ei olekaan enää sama. Miehen näkökulmasta lapsiviikko ja lapsivapaaviikko on hyvin erilainen, mutta eihän se entinen perhe-elämä palaa lapsen mukana...

Uusperhettä perustettaessa on muistettava, ettei se ole ydinperhe, eikä sitä saa sellaiseksi änkeä. Moni lähtee kuvioon kuitenkin ydinperhe mielessä; halutaan että puoliso osallistuu perhe-elämään, tekee sitä samaa mitä äiti tai isä ydinperheessäkin teki. Tätä haluavat niin naiset kuin miehet. 

Toiset onnistuvat tässä, mutta onnistuminen vaatii molempien aidon halun perhe-elämään, ihan pienet lapset sekä sen 5-7 vuotta, mitä uusperheen muotoutuminen vie aikaa. Mikäli lapset ovat jo isompia, niin pakkaa vaikeuttaa eksät, erilaiset temperamentit, erilaiset toiveet, erilainen perhekulttuuri jne.