Miehen lapsia käymässä
Miten teillä menee viikot, kun miehen lapsia tulee teille? Pärjään kyllä heidän kanssaan ja pidän kylä omat harrastukseni silloinkin. Mies sanoo minun olevan etäisempi hänen suhteensa, ehkä niin onkin. Toki nuo viikot ovat minulle isompi muutos kuin miehelle, onhan heillä oma historiansa. Kertokaa kokemuksianne samassa tilanteessa olevat.
Kommentit (141)
Mahdollisimman paljon poissa kotoa silloin. Hoitakoon mies omansa. Ikävä eksänsäkin vielä huuhaa taustalla.
Jos omat lapseni tulisivat säännöllisesti meille, tietysti aikaani menisi lasten kanssa ja pelkkä ruokien ja pyykkien määrä moninkertaistuisi normiarkeen nähdn. Kieltämättä tuntuisi pahalta, jos puolisoni jää vähemmälle huomiolle ja jotenkin kärsisi lasteni olosta paikalla. Tietenkään en voisi vaatia häneltä aikaa lapsilleni. Vaikea kuvio varmaan, mutta noin ehkä kokisin.
No mä olen ajatellut niin, että isällä on mahdollisuus olla paremmin lasten kanssa, kun en ole siinä hääräämässä. Se voi vaikuttaa etäiseltä, mutta toisaalta ei ole minun lapsiani, niin en oikein halua, enkä osaa osallistua heidän arkeensa.
Samaa palautetta olen minäkin saanut mieheltä, että muutun etäisemmäksi ja omissa oloissani viihtyvämmäksi kun miehen lapsi tulee meille.
Voi olla, kaikkien näiden vuosien aikana en ole kasvanut rakastamaan miehen lasta. Suhtaudun häneen oikeastaan enemmän kuin kämppikseen ja pyrin käyttäytymään häntä kohtaan reilusti ja asiallisesti. Ja kun sellaista luontaista yhdessä tekemisen kulttuuria ei ole syntynyt, niin aika lailla omissa hommissaan sitä viihtyy. En tiedä, mitä lapsi tästä tuumii mutta miestä tämä jotenkin haittaa. Ehkä hän olisi haaveillut enemmän sitten siitä että oltaisiin touhuttu ja oltu enemmän yhdessä ihan porukalla.
Mies haluaisi, että lähden heidän kanssaan harrastuksiin ym. Suoraan sanoen, en halua lähteä. Harrastan nuo lajit mieluummin yksin kuin lapsen ehdoilla. Hyvää mies tarkoittaa, mutta käytännössä esim. uintireissu yksin tai lapsen ja miehen kanssa on täysin eri asiaa. Matkat saavat myös tehdä keskenään.
Vierailija kirjoitti:

Suhteenne on tuhoon tuomittu jos et edes halua opetella tuntemaan lapsia ja heidän arkeaan. Kyllä sun pitäisi myös osallistua, jos kerran ajatus on että olet miehen kanssa lopun ikäsi. Silloin myös lapset ovat sun elämässä lopun ikäsi. Vastuuta sun ei tarvi lapsista ottaa eikä tietysti mitään isompaa osallisuutta ole pakko ottaa, mutta voisitko edes vähän yrittää? Esimerkiksi voisit osallistua lasten arkeen olemalla läsnä yhteisellä aamupalalla ja vähän autella siinä, kun mies laittaa lapsille aamupalaa. Ei sitä sen kummempaa tarvi.
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaisi, että lähden heidän kanssaan harrastuksiin ym. Suoraan sanoen, en halua lähteä. Harrastan nuo lajit mieluummin yksin kuin lapsen ehdoilla. Hyvää mies tarkoittaa, mutta käytännössä esim. uintireissu yksin tai lapsen ja miehen kanssa on täysin eri asiaa. Matkat saavat myös tehdä keskenään.
Ei ennusta kovin hyvää teidän parisuhteelle. Olet lähtenyt suhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsia, et voi nyt oikein teeskennellä, ettei heitä ole. Parisuhteessa pitää joustaa puolin ja toisin toisen hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Samaa palautetta olen minäkin saanut mieheltä, että muutun etäisemmäksi ja omissa oloissani viihtyvämmäksi kun miehen lapsi tulee meille.
Voi olla, kaikkien näiden vuosien aikana en ole kasvanut rakastamaan miehen lasta. Suhtaudun häneen oikeastaan enemmän kuin kämppikseen ja pyrin käyttäytymään häntä kohtaan reilusti ja asiallisesti. Ja kun sellaista luontaista yhdessä tekemisen kulttuuria ei ole syntynyt, niin aika lailla omissa hommissaan sitä viihtyy. En tiedä, mitä lapsi tästä tuumii mutta miestä tämä jotenkin haittaa. Ehkä hän olisi haaveillut enemmän sitten siitä että oltaisiin touhuttu ja oltu enemmän yhdessä ihan porukalla.
. Juuri sama tunne, onneksi kerroit kokemuksestasi. Mies tuntuu toivovan täällä, että olisimme perhe ja tekisimme asioita yhdessä. Toki jotain tehdään, mutta mieluummin olen itsekseni. Lapsella on äiti ja voi hänen kanssaan toteuttaa Äiti jutut. Vietän joskus aikaa lapsen kanssa ja kivaahan sekin on. Tosin vältän sellaista liikaa takertumista, sillä kysehän on kuitenkin isän ajasta olla jälkeläisensä kanssa.

No, meidän ydinperheessäkin on harrastettu ja matkailu yksin. Miksi kaikki pitäisi tehdä yhdessä? Eiköhän arkielämän sujuminen ja toisten kunnioitus ole se pointti.
Käymässä? Kun otetaan mies jolla on lapsia otetaan kokopaketti ja syödään sitä pohjaakin, eikä nuolla vain pelkkiä kermoja päältä.

Onko tehty niin, vaikka toinen haluaisi muuta? Luitko sä ollenkaan sitä viestiä, johon vastasin? Siinä aloittaja(?) kertoi, että mies haluaisi, että hän lähtisi heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa palautetta olen minäkin saanut mieheltä, että muutun etäisemmäksi ja omissa oloissani viihtyvämmäksi kun miehen lapsi tulee meille.
Voi olla, kaikkien näiden vuosien aikana en ole kasvanut rakastamaan miehen lasta. Suhtaudun häneen oikeastaan enemmän kuin kämppikseen ja pyrin käyttäytymään häntä kohtaan reilusti ja asiallisesti. Ja kun sellaista luontaista yhdessä tekemisen kulttuuria ei ole syntynyt, niin aika lailla omissa hommissaan sitä viihtyy. En tiedä, mitä lapsi tästä tuumii mutta miestä tämä jotenkin haittaa. Ehkä hän olisi haaveillut enemmän sitten siitä että oltaisiin touhuttu ja oltu enemmän yhdessä ihan porukalla.
. Juuri sama tunne, onneksi kerroit kokemuksestasi. Mies tuntuu toivovan täällä, että olisimme perhe ja tekisimme asioita yhdessä. Toki jotain tehdään, mutta mieluummin olen itsekseni. Lapsella on äiti ja voi hänen kanssaan toteuttaa Äiti jutut. Vietän joskus aikaa lapsen kanssa ja kivaahan sekin on. Tosin vältän sellaista liikaa takertumista, sillä kysehän on kuitenkin isän ajasta olla jälkeläisensä kanssa.
Jotain on hyvä tehdäkin yhdessä joo. Siinä sahaa omaa oksaansa, jos ihan kokonaan eristää itsensä lapsesta, eikä koskaan ole mukana tekemässä jotain yhteistä. Se on kuitenkin iso etu, jos ei ole lapselle kuitenkaan ihan vieras ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaisi, että lähden heidän kanssaan harrastuksiin ym. Suoraan sanoen, en halua lähteä. Harrastan nuo lajit mieluummin yksin kuin lapsen ehdoilla. Hyvää mies tarkoittaa, mutta käytännössä esim. uintireissu yksin tai lapsen ja miehen kanssa on täysin eri asiaa. Matkat saavat myös tehdä keskenään.
Ei ennusta kovin hyvää teidän parisuhteelle. Olet lähtenyt suhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsia, et voi nyt oikein teeskennellä, ettei heitä ole. Parisuhteessa pitää joustaa puolin ja toisin toisen hyväksi.
No, meidän ydinperheessäkin on harrastettu ja matkailu yksin. Miksi kaikki pitäisi tehdä yhdessä? Eiköhän arkielämän sujuminen ja toisten kunnioitus ole se pointti.
Missä tuossa luki, että kaikki pitäisi tehdä yhdessä? Eikö kuitenkin teidänkin suhteessa jotakin tehdä sentään yhdessäkin, eikä ketään vetäydy taka-alla ja ole etetäinen?
En minä osallistu mitenkään muuten miehen ja lastensa yhteiseloon kuin tekemällä ruokaa ja syömällä yhdessä. Eiväthän lapset minua ole tulleet tapaamaan vaan isäänsä.
Höpö höpö, et suhde olisi muka tuhoontuomittu. Me keskustelimme pelisäännöt selviksi ennen naimisiinmenoa. Sanoin, että yhden perhe-elämän olen elänyt ja toista en elä. Miehelle tämä on ok.
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaisi, että lähden heidän kanssaan harrastuksiin ym. Suoraan sanoen, en halua lähteä. Harrastan nuo lajit mieluummin yksin kuin lapsen ehdoilla. Hyvää mies tarkoittaa, mutta käytännössä esim. uintireissu yksin tai lapsen ja miehen kanssa on täysin eri asiaa. Matkat saavat myös tehdä keskenään.
Eihän sun tarvi miehen ja lasten kanssa uimaan lähteä. Eikä muuallekaan. Mutta ihmettelen että joskus et voisi sitä tehdä, pääsethän sä yksin uimaan muulloin, useinkin. Kurjaa sille miehelle ja lapsille kun uusi naisystävä ei ole kiinnostunut yhtään yhdessä tekemisistä. Ymmärrän ettei huvita mutta kun ne muksut on nyt siinä sivussa tulleet miehen mukana niin itsekkäältä tuntuu niiden sivuuttaminen ja huomiotta jättäminen.
Vierailija kirjoitti:
Käymässä? Kun otetaan mies jolla on lapsia otetaan kokopaketti ja syödään sitä pohjaakin, eikä nuolla vain pelkkiä kermoja päältä.
Lapset itsekin sanovat, että tulevat yökylään. Eli käymään.
Äitipuoli
Aina yhtä tervetulleeksi tuntee lapsi itsensä tavatessaan isäänsä, kun isän uusi rakkaus muuttuu kämppikseksi siinä salamiskulla kun lapsi astuu sisään.
Silleen "etäännytetään" itsensä tilanteesta tyyliin "olkoon nyt rauhassa isänsä kanssa". Eli selkokielellä "mua v*tut kiinnostaa " viestitään lapselle.
Ei ristus.
Mikä nykynaisia vaivaa kun pitää saada se isukki ja ei sitten koko pakkaus kelpaakaan.
Pascat kiinnosta. Ei kuule huvita jakaa sun kanssa muuta kuin se mikä mun on ja mulle!
Miehen menneisyys alkaakin jurppimaan.
Tämä kostetaan passiivis-agressiivisesti ----lapselle. Painuis jo helkkariin siitä.
Nähty niin usein näitä kypsymättömiä daameja joiden paikka olisi pissisbaarissa eikä uusioperheessä tai isukin "kämppiksenä".
"Älä sitte hei tee oloasi liian kotoisaksi, ja levittele niitä lelujasi ympäriinsä, kato sä lähet sit aamulla kun sun isin isäviikonloppu on ohi."
"Älkääkä kolistelko jos syötte jotain ennen lähtöä, mä haluun nukkuu pitkään".
Vierailija kirjoitti:
Aina yhtä tervetulleeksi tuntee lapsi itsensä tavatessaan isäänsä, kun isän uusi rakkaus muuttuu kämppikseksi siinä salamiskulla kun lapsi astuu sisään.
Silleen "etäännytetään" itsensä tilanteesta tyyliin "olkoon nyt rauhassa isänsä kanssa". Eli selkokielellä "mua v*tut kiinnostaa " viestitään lapselle.
Ei ristus.
Mikä nykynaisia vaivaa kun pitää saada se isukki ja ei sitten koko pakkaus kelpaakaan.
Pascat kiinnosta. Ei kuule huvita jakaa sun kanssa muuta kuin se mikä mun on ja mulle!
Miehen menneisyys alkaakin jurppimaan.
Tämä kostetaan passiivis-agressiivisesti ----lapselle. Painuis jo helkkariin siitä.
Nähty niin usein näitä kypsymättömiä daameja joiden paikka olisi pissisbaarissa eikä uusioperheessä tai isukin "kämppiksenä".
Ei lapselle traumaa tee, jos isän luona on joku vieras ihminen. Niin kauan kuin kohtelee lapsia asiallisesti.
Onko sinulla siis joku ongelma?