Lue keskustelun säännöt.
En jaksa ystävääni, joka pitää lastaan muita parempana
07.01.2020 |
Eli kyse on hyvin pitkäaikaisesta ystäväni, jonka kanssa saimme esikoiset muutaman kuukauden viiveellä. Lapset ovat nyt 4-vuotiaita. Jo vauva-aikana huomasin että ystäväni vertailee paljon meidän lastemme kehitystä. Lapsemme ovat mielestäni aina kehittyneet minun silmääni aika samaan tahtiin, välillä toinen edellä jossain ja toinen jossain. Molemmilla on omat juttunsa missä ovat hyviä ja myös heikkoudet, joissa eivät ole niin vahvoja.
Hiljalleen vuosien varrella minua on alkanut ärsyttämään aika paljonkin ystäväni käytös. Hän vertailee lapsiamme ääneen ja kokoajan käy selväksi, että hän pitää omaa lastaan fiksumpana ja sosiaalisempana kuin minun lasta. Siis saahan sitä ajatella mitä haluaa, mutta suun ei tarvisi käydä samaan tahtiin kuin ajatusten. Jo taaperoaikana ystäväni kehuskeli lapsensa kehityksellä ihan joka kerta. Ymmärrän kyllä ilon siitä kun oma lapsi oppii jotain uutta, mutta hänellä se ilo liittyi aina siihen kun lapsensa oppi jotain etuajassa ja erityisesti ennen minun lasta. Tuolloin aloin kokemaan tilanteet vaikeaksi, sillä oma taaperoni kuunteli jatkuvasti vierellä kuinka "X kehittyy ihan selvästi ikätasoaan edellä tässä ja tässä asiassa, aika hienoa 2-vuotiaalle vai mitä? Eikö olekin erikoista että X osaa jo tätä ja tätä?" Opettelin vaihtamaan aihetta ja yritin olla ottamatta mitenkään henkilökohtaisesti. Hänhän vain iloitsee lapsensa kasvusta!
Ajan myötä kuitenkin tämä ystävän lapsi alkoi itsekin uskoa olevansa "erityinen". Tietysti hän on fiksu ja usein mukavakin lapsi. Mutta hän jo 3-vuotiaana ihan itse osasi verrata osaamisiaan kaverin osaamisiin ja sanoa ne ääneen. Hän osasi jopa itse sanoa, että minä olen älykkäämpi kuin naapurin Meiju. Samaan aikaan hän alkoi "opettamaan" minun lastani (asioissa jotka hän jo osasi) ja puhui hitaasti ja selkeästi lapselleni niin kuin tämä olisi monta vuotta nuorempi häntä. Ajattelin sen olevan vain sosiaalista kypsymättömyyttä, mutta kuukausien aikana aloin oikeasti epäillä että tämä kaverini puhuu lapselleen että minun lapseni on tyhmempi kuin hän.
Otimme etäisyyttä. Lapsenikaan ei halunnut leikkiä ks. lapsen kanssa enää. Meillä on kuitenkin yhteinen kaveripiiri, joten näemme silti, enkä ole mitenkään halunnut täyttä etäisyyttä ottaa. Nyt viimeisin asia oli kun oma lapseni oppi lukemaan ja hänen lapsensa ei ole vielä oppinut. Tämä siis kävi heille ilmi kun tapasimme useamman ystävän kesken ja oma lapseni luki itse kirjaa, ja muut ystäväni kehuivat lasta mukavasti. Nyt kun tapasimme keskenämme (lasten kanssa) niin ystäväni oli ottanut esille kaikki vaikeimmat palapelinsä ja ehdotti jos meidän lapsi haluaisi yrittää niitä tehdä (omani ei ole hyvä palapeleissä) ja sitten sanoi, että ai niin ethän sinä osaa, on meillä niitä helppojakin jossain varastossa varmaan, kun meidän lapsi teki niitä silloin joskus alle 3-vuotiaana. Huoh! Sitten tämän ystävän lapsi kertoi vielä että he nyt opettelevat lukemaan, koska kyllähän hän oppii helposti jos meidänkin lapsi on oppinut.
En vaan enää jaksa. Onko kenelläkään kokemusta tällaisista ihmisistä? Voiko tämä ystävyys enää hyväksi palata? Minä mietin tätä ihan kahdelta kantilta, mitä tuollainen ystävyys tekee omalle lapselle ja kuinka kurjaa on kun tämä ystävän lapsi luulee, että hänen pitää olla aina ensimmäisenä saavuttamassa jokin asia.
Kommentit (160)
Voi apua tuota muiden alentamista! Itselle on ollut aina tärkeintä, että lapset kehittyy normisti ja ovat onnellisia. Joskus esikoisen vauva-aikaan oli hirveä sormiruokavillitys, ja melkein hampaattomalle olisi pitänyt vain parsakaalia jonkun äidin mielestä höyrytellä. Koska hienomotoriikka ja pinsettiote, hänen lapsensa oli niissä niin hyvä? En oikein ymmärtänyt pointtia, kun aika aikaansa kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien lasten kehuminen on luontaista kaikille vanhemmille, mutta joillakin se menee vain yli. Onneksi lapset aika nopeasti näkevät vanhempien kehujen yli, kun huomaavat, etteivät ole sen parempia kuin muutkaan.
Omien lasten osalta kuvittelin, että he olivat motoriikaltaan poikkeuksellisen lahjakkaita. Kun sitten mentiin ohjattuun valmennukseen, niin aika nopeasti karisi unelmat tulevista NHL-tähdistä. Hyvin ovat pärjänneet muiden mukana, mutta aina oli niitä lahjakkaampia. Onneksi nauttivat yhä pelaamisesta, saivat ainakin hyvän harrastuksen ja paljon kavereita.
Valitettavasti mukana on myös vanhempia, joilla pakkomielle tehdä omasta kullannupusta ammattipelaaja, vaikka lahjoja tai intoa puuttuu. Vaikea siinä on mennä mitään sanomaan, vaikka lopputulos (lajin nuorena lopettava pelaaja) on ennustettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Voi apua tuota muiden alentamista! Itselle on ollut aina tärkeintä, että lapset kehittyy normisti ja ovat onnellisia. Joskus esikoisen vauva-aikaan oli hirveä sormiruokavillitys, ja melkein hampaattomalle olisi pitänyt vain parsakaalia jonkun äidin mielestä höyrytellä. Koska hienomotoriikka ja pinsettiote, hänen lapsensa oli niissä niin hyvä? En oikein ymmärtänyt pointtia, kun aika aikaansa kuitenkin.
Heh, ei liity aloitukseen, mutta itse selvisin helpommalla kun kuopuksen kanssa kokeilin tuota. Samaa ruokaa vauvalle kuin muullekin perheelle, ja siinä vauva itse söi sen mitä suuhun sai ja minulla oli kädet vapaana omaan ruokailuun. Bonuksena kuopus oppi syömään itse hyvin pienestä asti myös sotkematta, joten sellainen "syötän lasta ja yritän syödä itse/syön myöhemmin"-vaihe jäi kokonaan välistä. Siksi suosittelen sormiruokailua aina joskus jossain, jollekin. Se on helppoa (siivoaminen oli ärsyttävää, mutta sen määrä väheni sitä mukaa kun lapsi kasvoi).
Minulla oli yksi tuollainen ystävä. Emme ole enää juurikaan tekemisissä. Se oli erityisen raastavaa, kun omalla lapsellani oli ekaluokalla paljon vaikeuksia lukemaan oppimisen kanssa, niin toinen vielä kehuu miten omansa osaa sitä ja tätä. Ota etäisyyttä.
Lapsellani on luokkakaveri, joka aina korostaa erinomaisuuttaan. Olen ohjannut tätä lasta harrastuksessa, ja koko ajan sai kuunnella sitä itsekehua. Sitten heidän luokallaan moni aloitti A2-ranskan ja iso osa lopetti heti saman syksyn aikana, äiti laittoi luokan vanhempien whatsapp-ryhmään, että häntä harmittaa kun moni lopetti ranskan siksi kun hänen lapsensa oli siinä niin hyvä. Ymmärsin mistä lapsen tapa korostaa itseään kumpuaa 😂 Raivostuttavat vanhemmat opettavat raivostuttavat tapansa myös lapsilleen. Voi lapsiraukkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on luokkakaveri, joka aina korostaa erinomaisuuttaan. Olen ohjannut tätä lasta harrastuksessa, ja koko ajan sai kuunnella sitä itsekehua. Sitten heidän luokallaan moni aloitti A2-ranskan ja iso osa lopetti heti saman syksyn aikana, äiti laittoi luokan vanhempien whatsapp-ryhmään, että häntä harmittaa kun moni lopetti ranskan siksi kun hänen lapsensa oli siinä niin hyvä. Ymmärsin mistä lapsen tapa korostaa itseään kumpuaa 😂 Raivostuttavat vanhemmat opettavat raivostuttavat tapansa myös lapsilleen. Voi lapsiraukkoja.
Joo. Mä olin tollanen lapsi. Sain muutamat kerrat turpiin ikätovereilta kun mun omakehuhaisi ihan liikaa. Kiitos vanhemmilleni.
Olin täysin sokea käytökselleni. Vihdoin aikuisena kun sain paljon etäisyyttä vanhempiini yms niin aloin tajuta miten olin käyttäytynyt parikymmentä vuotta. Opin muuttamaan käytöstäni, muuttamaan itseäni.
Vanhempieni kanssa en ole väleissä. He ovat edelleen sokeita omalle käytökselleen. Edelleen kehuskelevat aivan älyttömästi muita lapsiaan, mutta häpeävät mua yli kaiken koska mä olen se "musta lammas" joka hylkäsi heidät.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Mieheni oppi lukemaan neljävuotiaana. Itse opin kuusivuotiaana eskarissa. Jos oikein muistan niin oma äitinikin taisi oppia neljävuotiaana lukemaan. Ei tuo mitenkään harvinaista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on luokkakaveri, joka aina korostaa erinomaisuuttaan. Olen ohjannut tätä lasta harrastuksessa, ja koko ajan sai kuunnella sitä itsekehua. Sitten heidän luokallaan moni aloitti A2-ranskan ja iso osa lopetti heti saman syksyn aikana, äiti laittoi luokan vanhempien whatsapp-ryhmään, että häntä harmittaa kun moni lopetti ranskan siksi kun hänen lapsensa oli siinä niin hyvä. Ymmärsin mistä lapsen tapa korostaa itseään kumpuaa 😂 Raivostuttavat vanhemmat opettavat raivostuttavat tapansa myös lapsilleen. Voi lapsiraukkoja.
Joo. Mä olin tollanen lapsi. Sain muutamat kerrat turpiin ikätovereilta kun mun omakehuhaisi ihan liikaa. Kiitos vanhemmilleni.
Olin täysin sokea käytökselleni. Vihdoin aikuisena kun sain paljon etäisyyttä vanhempiini yms niin aloin tajuta miten olin käyttäytynyt parikymmentä vuotta. Opin muuttamaan käytöstäni, muuttamaan itseäni.
Vanhempieni kanssa en ole väleissä. He ovat edelleen sokeita omalle käytökselleen. Edelleen kehuskelevat aivan älyttömästi muita lapsiaan, mutta häpeävät mua yli kaiken koska mä olen se "musta lammas" joka hylkäsi heidät.
PS. Anteeksi kaikille lapsuudentovereilleni joiden hermoille kävin ihan sikana vuosien ajan kun kehuskelin itseäni koko ajan. En syytä teitä siitä että hakkasitte minut. Toivottavasti te ette syytä minua enää siitä että olin niin ärsyttävä. Toivottavasti tajuatte syyttää vanhempiani ;)
Yhdysvalloissa ollaan menty pidemmälle. Siellä on paljon vanhempia jotka tahtovat olla hurjan ylpeitä lapsestaan. Mutta jos lapsi ei olekaan niin huippuälykäs kuin vanhemmat toivovat, niin vanhemmat ovat vakuuttuneita siitä että lapsella on paha kehityshäiriö/autismi/adhd/tms. Ja vanhemmat alkavat vaatia että lapselle on saatava erityisopetusta, diagnooseja, hoitoja,... pahimmillaan jopa vaativat että lapselle on saatava eläkepaperit koska "eihän tuollainen pahasti kehityshäiriöinen voi koskaan pärjätä yhteiskunnassa".
Kyllä Suomessakin joidenkin vuosien päästä meno on yhtä pahaa.
Itse ajattelen että tuo on silkkaa narsismia. Vanhemmat ovat niin ylpeitä itsestään ja älykkyydestään ja mahtavuudestaan, että kyllähän heidän lapsensakin on aivan varmasti mahtava. Jos lapsi ei ole mahtava niin sehän voi johtua ainoastaan siitä että lapsella on vakava kehityshäiriö tai muu sairaus. Varmaan kamala elämä lapsella edessä, en tiedä. Eivätkä lastensuojeluviranomaiset voi tuollaista lasta suojella koska vanhemmat ovat niin "mahtavia" että pärjäävät hyvin yhteiskunnassa, ovat koulutettuja, varakkaita, lakimiehiä, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimisiko sarkasmi?
Kyllä on uskomattoman hyvä ja älykäs.
Kerrassaan poikkeuksellisen erinomainen. jne.
Ymmärtääkö ajan kanssa ja lopettaa vai ottaa tosissaan?
On normaalia ja sallittua kehua omaa lastaan, mutta rajansa kaikella. Jos kehua pitää joka käänteessä ja varsinkin niin että tilanteeseen liittyy vertailua ja selvää kilpailuasetelmaa niin ollaan aivan väärillä urilla.
Vanhempien epärealistiset käsitykset lastensa kyvyistä ovat ainoastaan vahingollisia lapselle. Lapsi kasvaa ajattelemaan olevansa muita parempi ja lahjakkaampi, mutta myöhemmällä iällä joutuu pettymään pahemman kerran kun joutuu huomaamaan ettei se pidäkään paikkaansa.
Lasten avulla piikittelevä ja kilpaileva ystävä on ihan turha tuttavuus. Parempi hankkiutua eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten ole "vihjailija", tyyliin: "Luin keskustelupalstalta erään kommentin, jossa kirjoittaja kertoi, että hän sai nuoruudessaan turpaansa, kun vanhempansa olivat kasvattaneet hänestä itseään kehuskelevan. Joutui parikymppisenä menemään itseensä ja otti sitten etäisyyttä suorittaja vanhempiinsa." kaveri kysyy, että mitä tolla tarkoitat. Ja ite oot ihan hölmönä siihen, että en mitään tuli vaan mieleen... 😅
Noh Joo tuskin tajuaa... Toisaalta, jos sinua ei haittaa välien etääntyminen, niin teet hänelle ja lapselleen todella palveluksen jos kertoisit suoraan, että tämä on vähän ikävää sekä perustelisit kantasi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Ei se ole mitenkään erikoista oppia neljävuotiaana lukemaan. Minä olen oppinut ja tiedän monta muutakin, jotka ovat oppineet. En nyt pilvin pimein, mutta useita. Viisivuotiana oppineita jos sitten aika paljonkin. Oma poika oppi 3.5-vuotiaana, itsestään. Poika on vähän keskimääräistä älykkäämpi, mutta ei mikään huippunero, kielissä aika lahjakas. Itse olen ihan tavallinen tallaaja ja kielissäkin huono. En vähättele ap:n lasta, vaan sinulle vastaan, että neljävuotiaana lukemaan oppiminen ei ole outoa, ihan tavislapsellekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo minulla tuttavapiiriin kuului aiemmin lapsi, joka oli vanhahkon äidin ainoa, ja voi sitä pätemisen määrää kun mukula oli noin parivuotias. Oli suunnileen nero äitinsä mielestä ja äiti myös hengästyttävällä tahdilla yritti "opettaa" lapselleen kaikkea, selosti vaikka seikkaperäisesti muksulle mitä ikkunasta näkyy, vaikka samalla muut äidit koettivat keskustella keskenään.
Sai tosiaan muut tuntemaan omat lapsensa täysin nolliksi. No, kuinka kävi. Myöhemmin kouluiässä kyseinen lapsi sai jonkun erityistuen tarpeen diagnoosin eikä mitenkään loistanut koulussa. Se siitä neroudesta.
Oma lapseni jolle en suu vaahdossa "opettanut" koko ajan jotakin ja joka oli ihan keskinkertainen taapero, on pärjännyt upeasti ja osoittautunut erityislahjakkaaksi monellakin alueella.
Olen vetänyt harrastusta lapsille muutamia vuosia. Kerran tuli mukaan lapsi jonka äiti halusi henkilökohtaisesti tulla kertomaan siitä kuinka hänen lapsensa on niin taitava ja lahjakas että hänelle kannattaa varmaan jo miettiä valmiiksi jotain omia harjoitteita. Todellisuudessa oli porukassa hieman alle keskitason osaamisessa ja taidoissa. En tiedä miten voi olla niin sokea oman lapsensa kyvykkyydelle. Toki voi olla että äiti itse ei liikuntaa harrastanut joten ei osannut yhtään arvioida mitä ympärillä tapahtuu.
Olen opettanut musiikkiopiston muskareissa, ja sinne tulee hyvin paljon lapsia joiden vanhemmat ovat vakuuttuneita että juuri heidän lapsensa on joku poikkeusyksilö. Kyselevät myös että voisiko heidän 5-vuotias mennä 6-vuotiaiden ryhmään, kun on niin varhaiskypsä. Lähes poikkeuksetta se lapsi on ihan tavallinen, normaali lapsi jolle pitäisi lopettaa epärealististen paineiden kasaaminen. Antakaa nyt hyvän tähden lasten olla lapsia! Myös harrastuksista menee kaikki ilo kun pitää jo alle kouluikäisenä puurtaa sata lasissa.
Minulla ja kaverillani oli aikoinaan sama juttu. Lapseni oli muutaman kuukauden vanhempi kuin hänen. Silti hän vertaili lapsiamme tyyliin, että lapseni osaa jo tämän asian mitä sinun lapsesi ei. Todellisuudessa lapseni oli vaan jo mennyt kyseisen vaiheen ohi eikä ollut enää kiinnostunut kyseisen kaltaisesta toiminnasta. Mitähän tähän nyt voisi kirjoittaa ettei tunnisteta... mutta vaikkapa hän saattoi kuvitella lapsensa olevan esimerkiksi hienomotorisissa taidoissa parempi, jos hänen lapsensa teki jonkun asian pienesti sormilla kun vaikka oma lapseni teki saman asian ”ei niin näppärästi” paljon suurieleisemmin.
Kai se oman lapsen parempana pitäminen on jonkinlaista itserakkautta sekin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Mitä ihmeellistä siinä on? Itsekin opin lukemaan 4v ikäisenä. Äitini yllätykseksi aloin lukemaan Aku Ankkaa ääneen yhtäkkiä.
Naurettavaa tuollainen vertailu. Jos on hyvä itsetunto ei tarvitse vertailla. Kaikilla on omat vahvuudet ja ihmiset ovat erilaisia. Minulla on poika ja hän on ollut monissa asioissa edellä ikätovereita, mutta en ole hehkuttanut sitä kovasti ääneen. Minulla onkin hyvä itsetunto ja ymmärrän mitä asioita voi sanoa ääneen ja mitä ei. Heivaa se kaveri mäkeen, ei tuollaisilla pienen itsetunnon omaavilla kavereilla tee mitään.
Ystäväsi on idiootti, tuo ei ole tervettä toimintaa.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3638658/jos-sinulla-tuttava-joka-usein-…