Lue keskustelun säännöt.
En jaksa ystävääni, joka pitää lastaan muita parempana
07.01.2020 |
Eli kyse on hyvin pitkäaikaisesta ystäväni, jonka kanssa saimme esikoiset muutaman kuukauden viiveellä. Lapset ovat nyt 4-vuotiaita. Jo vauva-aikana huomasin että ystäväni vertailee paljon meidän lastemme kehitystä. Lapsemme ovat mielestäni aina kehittyneet minun silmääni aika samaan tahtiin, välillä toinen edellä jossain ja toinen jossain. Molemmilla on omat juttunsa missä ovat hyviä ja myös heikkoudet, joissa eivät ole niin vahvoja.
Hiljalleen vuosien varrella minua on alkanut ärsyttämään aika paljonkin ystäväni käytös. Hän vertailee lapsiamme ääneen ja kokoajan käy selväksi, että hän pitää omaa lastaan fiksumpana ja sosiaalisempana kuin minun lasta. Siis saahan sitä ajatella mitä haluaa, mutta suun ei tarvisi käydä samaan tahtiin kuin ajatusten. Jo taaperoaikana ystäväni kehuskeli lapsensa kehityksellä ihan joka kerta. Ymmärrän kyllä ilon siitä kun oma lapsi oppii jotain uutta, mutta hänellä se ilo liittyi aina siihen kun lapsensa oppi jotain etuajassa ja erityisesti ennen minun lasta. Tuolloin aloin kokemaan tilanteet vaikeaksi, sillä oma taaperoni kuunteli jatkuvasti vierellä kuinka "X kehittyy ihan selvästi ikätasoaan edellä tässä ja tässä asiassa, aika hienoa 2-vuotiaalle vai mitä? Eikö olekin erikoista että X osaa jo tätä ja tätä?" Opettelin vaihtamaan aihetta ja yritin olla ottamatta mitenkään henkilökohtaisesti. Hänhän vain iloitsee lapsensa kasvusta!
Ajan myötä kuitenkin tämä ystävän lapsi alkoi itsekin uskoa olevansa "erityinen". Tietysti hän on fiksu ja usein mukavakin lapsi. Mutta hän jo 3-vuotiaana ihan itse osasi verrata osaamisiaan kaverin osaamisiin ja sanoa ne ääneen. Hän osasi jopa itse sanoa, että minä olen älykkäämpi kuin naapurin Meiju. Samaan aikaan hän alkoi "opettamaan" minun lastani (asioissa jotka hän jo osasi) ja puhui hitaasti ja selkeästi lapselleni niin kuin tämä olisi monta vuotta nuorempi häntä. Ajattelin sen olevan vain sosiaalista kypsymättömyyttä, mutta kuukausien aikana aloin oikeasti epäillä että tämä kaverini puhuu lapselleen että minun lapseni on tyhmempi kuin hän.
Otimme etäisyyttä. Lapsenikaan ei halunnut leikkiä ks. lapsen kanssa enää. Meillä on kuitenkin yhteinen kaveripiiri, joten näemme silti, enkä ole mitenkään halunnut täyttä etäisyyttä ottaa. Nyt viimeisin asia oli kun oma lapseni oppi lukemaan ja hänen lapsensa ei ole vielä oppinut. Tämä siis kävi heille ilmi kun tapasimme useamman ystävän kesken ja oma lapseni luki itse kirjaa, ja muut ystäväni kehuivat lasta mukavasti. Nyt kun tapasimme keskenämme (lasten kanssa) niin ystäväni oli ottanut esille kaikki vaikeimmat palapelinsä ja ehdotti jos meidän lapsi haluaisi yrittää niitä tehdä (omani ei ole hyvä palapeleissä) ja sitten sanoi, että ai niin ethän sinä osaa, on meillä niitä helppojakin jossain varastossa varmaan, kun meidän lapsi teki niitä silloin joskus alle 3-vuotiaana. Huoh! Sitten tämän ystävän lapsi kertoi vielä että he nyt opettelevat lukemaan, koska kyllähän hän oppii helposti jos meidänkin lapsi on oppinut.
En vaan enää jaksa. Onko kenelläkään kokemusta tällaisista ihmisistä? Voiko tämä ystävyys enää hyväksi palata? Minä mietin tätä ihan kahdelta kantilta, mitä tuollainen ystävyys tekee omalle lapselle ja kuinka kurjaa on kun tämä ystävän lapsi luulee, että hänen pitää olla aina ensimmäisenä saavuttamassa jokin asia.
Kommentit (160)
Yksi oppii lukemaan 4vuotiaana, toinen 7vuotiaana. 10- vuotiaina molemmat lukevat yhtä hyvin. Sama pätee muissakin lapsuuden taidoissa. Kuka niitä kyselee jälkeenpäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä kaveri pellolle. Jos tapaat jossain porukassa niin kohteliaat välit. Tuskin kannattaa alkaa riitelemään, ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä opin lukemaan vasta koulussa 7-vuotiaana. Olen sen jälkeen lukenut kyllä parhaimmillaan kirjan päivässä, pahimmillaan siihen on kulunut jopa viikko. Näin viimeiset 47 vuotta. Ja voi pojat ja tytöt kun tunnen aina vain itseni niin tyhmäksi, kun opin lukemisen niin myöhään.
Mutta tästä on vaikeaa panna paremmaksi. Isosiskoni ja naapurin "Pekka" olivat syntyneet kahden viikon ikäerolla, siskoni helmikuun lopulla. Naapurin emäntä oli kova kehumaan itseään ja poikaansa ja oli sitten joulun alla meillä kahvilla vauvansa kanssa. Kysyi äidiltäni, että jokos "Tiina" osaa laulaa? Äiti hölmistyneenä, että ei kyllä osaa 9kk ikäinen laulaa. Siihen naapurin emäntä polleana pää kennossa, että kyllä meidän "Pekka" osaa laulaa Soihdut sammuu, ja vielä ihan nuotilleen!
Oho, minä luulin että tähän ketjuun tulisi vain muutama vastaus. En vielä ehtinyt kaikkia lukea, mutta olen yllättynyt kuinka yleinen "ongelma" onkaan. Pohdin tätä asiaa töissäkin enemmän, ja ajattelen että lienee parempi etäännyttää välejä entisestään. Mielestäni lapselleni osoitettu kommentti oli tahallaan lapseni tunteita loukkaava. En voisi kuvitella itse sanovani samalla tavalla lapselle - tai jos joskus sellainen lipsahtaisi suusta niin korjaisin heti sanani.
Minäkin olen sitä mieltä, että omaa lasta saa kehua ja kyllä hänen kuulumisia saa kertoa tietysti. Kyllä itsekin kehun lastani ja kerron mitä uutta on opittu, jos joku kysyy mitä kuuluu. Mielestäni siinä on kuitenkin iso ero kerronko että "meidän Miisa on ollut kiinnostunut kirjaimista pitkään ja oppinut nyt lukemaankin" kuin sanoisin että "Ajatella meidän Miisa lukee jo nyt. Hän on kyllä varmasti ihan erityislahjakas. Ei varmasti kovin moni muu lapsi lue vielä tämän ikäisenä!" Kyllä omaa lasta voi kehua vertailematta muihin. Ehkä eniten minua koko tässä asiassa loukkaa kuitenkin, että oma ystäväni ihan aidon oikeasti ajattelee että hänen lapsi on parempi kuin minun lapsi. Kun itse ajattelen enemmän niin, että oma lapseni on tässä hyvä ja joku toinen tuossa asiassa hyvä, ja vasta aika näyttää oikeastaan missä ovat lopulta lahjakkaita. Siinä on aika iso näkemysero, miten lapset yleensä nähdään ja miten ihmissuhteet koetaan.
Ps. Kielioppipoliisille tiedoksi: en huomannut väärin kirjoitettuja sanoja. Luin kyllä tekstini läpi, mutta kai väsyneenä ne eivät pistäneet silmään. Onneksi selvisitte tästä tragediasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy ystäväsi kyllä sääliksi, kauheaa olisi jos itsetunto olisi noin huono kuin hänellä :( Rankkaa tuollainen jatkuva pönkittäminen, ja oikeasti kyllä huomaa että toisella on vain paha olo jota koittaa epätoivoisesti kompensoida.
Pystyisitkö puhumaan suoraan, tai kysyt että miten sulla menee? Kun kuulostaa siltä, et itsetunto on lapsen "erinomaisuuden" varassa, ja toisten lasten taidot on kamala uhka äidin itsetunnolle? Kehoittaisin miettimään terapiaa.
Ei helppoa puhua suoraan, mut jos olette hyviä ystäviä niin suosittelen kantamaan toisesta huolta ihan käytännön neuvoinkin!
No ihan oman lapsesi vuoksi hankkiudut eroon tuollaisesta "ystävästä". Jokainen lapsi ansaitsee parempaa kuin tuon "ystäväsi" kommentit eli ei yhtään ainutta mollaavaa aikuista lähipiiriinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo minulla tuttavapiiriin kuului aiemmin lapsi, joka oli vanhahkon äidin ainoa, ja voi sitä pätemisen määrää kun mukula oli noin parivuotias. Oli suunnileen nero äitinsä mielestä ja äiti myös hengästyttävällä tahdilla yritti "opettaa" lapselleen kaikkea, selosti vaikka seikkaperäisesti muksulle mitä ikkunasta näkyy, vaikka samalla muut äidit koettivat keskustella keskenään.
Sai tosiaan muut tuntemaan omat lapsensa täysin nolliksi. No, kuinka kävi. Myöhemmin kouluiässä kyseinen lapsi sai jonkun erityistuen tarpeen diagnoosin eikä mitenkään loistanut koulussa. Se siitä neroudesta.
Oma lapseni jolle en suu vaahdossa "opettanut" koko ajan jotakin ja joka oli ihan keskinkertainen taapero, on pärjännyt upeasti ja osoittautunut erityislahjakkaaksi monellakin alueella.
😀 Pata kattilaa soimaa jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän koko perhe on oppinut lukemaan "vasta" ensimmäisellä luokalla. Koulu/opiskelumenestys kaikilla kiitettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstan kirurgit ja Mensan jäsenet on jo niin nähty. Nyt palstalla muotina on mammat, joiden lapset ovat oppineet lukemaan ennen eskaria. Juu ja onhan heitä, mutta jotenkin outoa, että juuri nämä kaikki leikki-ikäiset lukutoukat ovat av-mammojen lapsia.
Ei se tarkoita että lapsi on mensan tasoa, vaikka oppisi aikaisemmin lukemaan. En usko ainakaan omani olevan. Tiedän kyllä suvusta useammankin 5-vuotiaan joka on oppinut. Nykyään opetetaan herkemmin jos lapsella se vain kiinnostaa. Ihan päiväkodissakin opettaja oli innoissaan opettanut, kun oli huomannut että kiinnostaa.
Ap
Minä olen osannut lukea alle 4-vuotiaana, enkä mitenkään erityisen älykäs ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveän tökerö tuo sinun ystäväsi.
Itselläni ei onneksi ole lapsia, niin ei tarvitse tuollaista vertailua sietää. Varsinkin vauvaiässä vertalu on ihan typerää, eihän se nyt merkkaa mitään, missä iässä joku osaa kääntyä vatsalleen.
Toki myöhemmässä iässä, sanotaan koulussa, näkee jo aika selvästi, että toiset lapset ovat paljon älykkäämpiä kuin toiset. Mutta tyhmä se, joka tuollaista ääneen sanoo.
Itselläni on eräs kaveri, jolla on yksi vanhalla iällä saatu lapsi. Tyttö on nyt 5-vuotias ja mielestäni ikäistään lapsekkaampi. Tyttö on hyvin isokokoinen ja minun silmään melko lihava (kuten vanhempansakin) mutta hänelle syötetään jatkuvasti todella tuhtia ruokaa, esim. monta keitettyä kananmunaa aamiaiseksi jne.
Koko ajan on korostettu sitä, miten iso tyttö on ikäisekseen, ja jotenkin tätä piti vielä entuudestaan korostaa ostamalla hänelle jatkuvasti silmin nähden liian isoja vaatteita. Talvisaappaat olivat minusta 2-3 numeroa liian isot, ja tyttö kompasteli niissä, mutta koko ajan puhuttiin vaan ylpeänä, kun "Sanni" (nimi muutettu) on jo niin isokokoinen, että on 3-vuotiaana 6-vuotiaan kokoinen. Minusta se ei ole mikään ylpeyden aihe, pikemminkin päinvastoin, kannattaisi satasata terveellisempään ruokaan ja liikkumiseen...
Tyttö oli pienempänä isoon kokoonsa liittyen hyvin kömpelö, ja tähän puuttuttiin neuvolassakin. Motoriset taidot ovat jäljessä, piirtäminen on hyvin alkeellista, jotkut älykkäät 5-vuotiaat osaavat jo lukea tai ainakin tavailla, mutta tällä tytöllä ei ole merkkejä siitä. Silti lapsi on vanhempien mielestä huippuälykäs. Minä en ymmärrä, missä se näkyy. Tyttö puhuu vielä epäselvästi ja kömpelösti, monet tuon ikäiset ovat jo paljon verbaalisempia.
Kamalinta oli se, että tytölle annettiin kaikessa periksi. Olimme yhdessä teatterissa, ja sieltä lähteminen kesti yli tunnin, kun tyttö juoksenteli käytävillä ja hänen piti antaa tehdä niin. Samoin kauppareissut, Tyttö juoksee ja vanhemmat odottaa. Meille kylään tultaessa ulko-ovea pidettiin talvella auki 20 min. koska tyttö jäi kynnykselle arpomaan, haluaako tulla meille vai ei.
Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, e nyt jaksa kirjoittaa enempää. Olen erityisope ja siksi tiedän lasten kehityksestä aika paljon ja trust me, olen nähnyt oikeasti älykkäitä lapsia. Siis oikeasti, ei vain siten että vanhemmat kuvittelevat.
Minua ei haittaa tietenkään, jos lapsi on ainokaisuudestaan johtuen lapsellinen eikä häneltä ole vaadittu mitään, mutta tuo vanhempien "lapsi edellä"-käyttäytyminen on todella raskasta, enkä oikein jaksaisi lähteä tämän perheen kanssa mihinkään enää.
Kiitos kun sain avautua...
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstan kirurgit ja Mensan jäsenet on jo niin nähty. Nyt palstalla muotina on mammat, joiden lapset ovat oppineet lukemaan ennen eskaria. Juu ja onhan heitä, mutta jotenkin outoa, että juuri nämä kaikki leikki-ikäiset lukutoukat ovat av-mammojen lapsia.
Yleensä semmoiset lapset jotka on aina vanhempien tiellä oppii lukeen aikaisin syystä ettei ole muutakaan tekemistä. Itse olin tämmöinen ja pari kaveria myös. Vanhemmat jakso ylistää meidän rauhallisuutta.
Meidän sekä hiljainen ja rauhallinen että vilkas ja sosiaalinen oppivat "omin päin" lukemaan 5-vuotiaina. Se vilkas luki sarjakuvien tekstit ylösalaisin sanomalehdestä toiselta puolen pöytää kun luin lehteä aamiaispöydässä - eli ei hän todellakaan tielläni ollut :D
Kun läheisen perheen eskarilainen opetteli lukemaan, pikkusisarustaan kiinnosti myös se touhu ja hän oppi lukutaidon ennen vanhempaa sisarustaan jo 4-vuotiaana. Halusi niin kovasti harrastaa yhdessä.
Tästä lähtien, aina kun kaverisi rupeaa tekemään tuota, alat laulaa kuuluvalla äänellä ”anything you can do, I can do better. I can do anything better than you”
Huono itsetunto kaverillasi ja nyt koittaa sitä kohottaa lapsensa avulla. Täytyy sanoa, että voi lapsi parkaa tuossa kuviossa, kun on äitinsä "munanjatke" ja egonpuustaaja, se on raskas rooli pienelle ihmiselle ja vaikuttaa myös hänen itsetuntoonsa, kun kuulee äitinsä koko ajan puhuvan saavutuksistaan ja samalla tietenkin haluaakin sitä kokee että pitää suorittaa jotta voi tehdä äitinsä ylpeäksi.
Itse ottaisin tämän asiallisesti puheeksi kaverisi kanssa, silläkin uhalla että suuttuu ja välit menee poikki, se pieni ihminen kuitenkin kaipaisi sitä, että joku puuttuu tuohon. Mutta asia pitäisi ottaa esiin hyvin asiallisesti ja ei liian kärkevästi.
Munkin ystävällä oli tuollainen huippuälykäs ja kaikessa ikäistään edellä oleva lapsi, oli kyllä rasittavaa kuunnella sitä hehkutusta, vaikka lapsi oli oikeasti fiksu ja osaava. No sitten ystävälleni syntyi toinen lapsi, joka olikin sitten päinvastainen tapaus: puheenkehityksessä häikkää vielä 5-vuotiaana, motorinen kehitys jäljessä, kaveritaidot heikot jne. Yllättäen tuo hehkutus esikoisen erinomaisuudesta on laantunut lähes olemattomiin, ja nyt juttelu on sellaista "kaikkihan nämä lapset kehittyy omaan tahtiin, pääasia että on onnellinen" jne. Nyt siedän taas hänen seuraansa. :D
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mikä on vaihtoehto? Leikkiä että emme elä yhteiskunnassa joka perustuu kilpailuun ja kehua ja kiittää lasta aiheetta ja antaa tämän tömähtää vasten todellisuutta keski-iässä kun hänelle lopullisesti selviää, että menestyksen juna meni jo?
Eiköhän se laiturille jäämisen riski ole suurempi niillä, jotka eivät edes yritä, kun eivät usko pärjäävänsä. Pieni katteeton itserakkaus voi viedä eteenpäin ja auttaa uskomaan itseensä.
Ei lapsesta mitään narsistia pidä kasvattaa, mutta vertailu ja suorittamisen korostaminen on mielestäni ihan sairasta.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vauvakerhoissa oli pilvin pimein tällaisia mammoja, joiden mielestä se oma lapsi oli oikea erikoislahjakkuus. En oikein jaksanut niissä kerhoissa käydä. Kauhea korostus ja kilpailu siitä, kenen vauva oppii ensimmäisenä kääntymään ja konttaamaan. Sitten siitä kuka kävelee ja kuka puhuu. Myöhemmin siitä kuka on kuiva, kuka oppii ensimmäisenä ajamaan polkupyörällä, kuka oppii uimaan, kuka lukemaan jne. Mietin silloin vain, että mitä vitun väliä!?! Kaikki kuitenkin oppivat kävelemään, puhumaan, kuiviksi jne. jossain vaiheessa. Täysin turhaa kilpailua.
Tämä oli yksi syy siihen mikseivät mammakerhot minua innostaneet. Toisen lapsen kanssa lopetin ne kokonaan. En jaksanut sitä oman lapsen ylikorostusta, jatkuvaa vertailua ja toisten lasten perusteetonta dissausta. Pahinta oli jos nämä äiteet sattuivat vielä huomaamaan, että se toisen lapsi olikin taitavampi tai vaikkapa nätimpi. Hirveetä haukkumista ja keksittiin vaikka mitä törkeyksiä, joita sitten täräyteltiin ihan lapsen aikana. Mulla itsellä on ollut se periaate, etten omaa lastani ylikorosta. Toki kehun ja kannustan, mutta kannustan ja kehun myös toisten lapsia. Se piirre puuttui näiltä erikoislahjakkuuksien äideiltä. He eivät pystyneet kehumaan ja kannustamaan toisten lapsia.
Mä olen aktiivisesti pyrkinyt eroon tällaisten ikävien ja mielestäni typerästi käyttäytyvien ihmisten seurasta ja onnistunut siinä ihan hyvällä menestyksellä. Suosittelen!