Lue keskustelun säännöt.
En jaksa ystävääni, joka pitää lastaan muita parempana
07.01.2020 |
Eli kyse on hyvin pitkäaikaisesta ystäväni, jonka kanssa saimme esikoiset muutaman kuukauden viiveellä. Lapset ovat nyt 4-vuotiaita. Jo vauva-aikana huomasin että ystäväni vertailee paljon meidän lastemme kehitystä. Lapsemme ovat mielestäni aina kehittyneet minun silmääni aika samaan tahtiin, välillä toinen edellä jossain ja toinen jossain. Molemmilla on omat juttunsa missä ovat hyviä ja myös heikkoudet, joissa eivät ole niin vahvoja.
Hiljalleen vuosien varrella minua on alkanut ärsyttämään aika paljonkin ystäväni käytös. Hän vertailee lapsiamme ääneen ja kokoajan käy selväksi, että hän pitää omaa lastaan fiksumpana ja sosiaalisempana kuin minun lasta. Siis saahan sitä ajatella mitä haluaa, mutta suun ei tarvisi käydä samaan tahtiin kuin ajatusten. Jo taaperoaikana ystäväni kehuskeli lapsensa kehityksellä ihan joka kerta. Ymmärrän kyllä ilon siitä kun oma lapsi oppii jotain uutta, mutta hänellä se ilo liittyi aina siihen kun lapsensa oppi jotain etuajassa ja erityisesti ennen minun lasta. Tuolloin aloin kokemaan tilanteet vaikeaksi, sillä oma taaperoni kuunteli jatkuvasti vierellä kuinka "X kehittyy ihan selvästi ikätasoaan edellä tässä ja tässä asiassa, aika hienoa 2-vuotiaalle vai mitä? Eikö olekin erikoista että X osaa jo tätä ja tätä?" Opettelin vaihtamaan aihetta ja yritin olla ottamatta mitenkään henkilökohtaisesti. Hänhän vain iloitsee lapsensa kasvusta!
Ajan myötä kuitenkin tämä ystävän lapsi alkoi itsekin uskoa olevansa "erityinen". Tietysti hän on fiksu ja usein mukavakin lapsi. Mutta hän jo 3-vuotiaana ihan itse osasi verrata osaamisiaan kaverin osaamisiin ja sanoa ne ääneen. Hän osasi jopa itse sanoa, että minä olen älykkäämpi kuin naapurin Meiju. Samaan aikaan hän alkoi "opettamaan" minun lastani (asioissa jotka hän jo osasi) ja puhui hitaasti ja selkeästi lapselleni niin kuin tämä olisi monta vuotta nuorempi häntä. Ajattelin sen olevan vain sosiaalista kypsymättömyyttä, mutta kuukausien aikana aloin oikeasti epäillä että tämä kaverini puhuu lapselleen että minun lapseni on tyhmempi kuin hän.
Otimme etäisyyttä. Lapsenikaan ei halunnut leikkiä ks. lapsen kanssa enää. Meillä on kuitenkin yhteinen kaveripiiri, joten näemme silti, enkä ole mitenkään halunnut täyttä etäisyyttä ottaa. Nyt viimeisin asia oli kun oma lapseni oppi lukemaan ja hänen lapsensa ei ole vielä oppinut. Tämä siis kävi heille ilmi kun tapasimme useamman ystävän kesken ja oma lapseni luki itse kirjaa, ja muut ystäväni kehuivat lasta mukavasti. Nyt kun tapasimme keskenämme (lasten kanssa) niin ystäväni oli ottanut esille kaikki vaikeimmat palapelinsä ja ehdotti jos meidän lapsi haluaisi yrittää niitä tehdä (omani ei ole hyvä palapeleissä) ja sitten sanoi, että ai niin ethän sinä osaa, on meillä niitä helppojakin jossain varastossa varmaan, kun meidän lapsi teki niitä silloin joskus alle 3-vuotiaana. Huoh! Sitten tämän ystävän lapsi kertoi vielä että he nyt opettelevat lukemaan, koska kyllähän hän oppii helposti jos meidänkin lapsi on oppinut.
En vaan enää jaksa. Onko kenelläkään kokemusta tällaisista ihmisistä? Voiko tämä ystävyys enää hyväksi palata? Minä mietin tätä ihan kahdelta kantilta, mitä tuollainen ystävyys tekee omalle lapselle ja kuinka kurjaa on kun tämä ystävän lapsi luulee, että hänen pitää olla aina ensimmäisenä saavuttamassa jokin asia.
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Minäkin opin kolmevuotiaana lukemaan, neljävuotiaana kirjoitin jo omia "kirjoja" eli semmoisella hirviökäsialalla pari sanaa per sivu vihkoon. Osasin myös puhua ennen kuin opin kävelemään, joka tapahtui suhteellisen myöhään, 1,5v iässä. Olin kielestä kiinnostunut lapsi, ja mulla oli koko ajan hemmetisti asiaa kaikille tutuille ja tuntemattomille, niin kyllä siinä kehittyi. Liikumaan taas piti motivoida heittämällä ruokaa lattialle. Kyllä se motoriikkakin sieltä silti kehittyi, eikä musta se näy nyt missään, että olin kömpelö punkero taapero, juoksin jossain vaiheessa myöhemmällä iällä kilpaakin ihan menestyksekkäästi. Muutoin en ole mikään neropatti, ihan tavallinern ihminen. Sellainen klisee kyllä, että kirjailija minusta tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surettaa tuo ystäväsi lapsi, tai lapsen tulevaisuus. Hän on juuri sellainen, joka saa itkupotkuraivarit kun todellisuus iskee myöhemmin vasten kasvoja, eikä esimerkiksi myöhemmin pääsekään sisälle haluaamansa yliopistoon tms. Itsemurhakandidaatti.
Aika inhottavaa on ystäväsi käytös. Onko tuollainen ystävä ollenkaan? Huono itsetunto hänellä ainakin on, kun pitää itseään ja lastaan nostaa jalustalle.
Kylläpä kuulostaa raskaalta kaverilta!
Mä en jaksaisi itse tuollaista kilpailua. Eikä ole lapselle hyvä olla koko ajan vertailun kohteena. Lasten tervettä itsetuntoa kehittää parhaiten se, että he kelpaavat omia itsenään ja ovat parhaita juuri sellaisena kuin sillä hetkellä ovat.
Lapset kehittyvät eri jutuissa eri tahdissa, toinen toisessa jutussa ja toinen toisessa oman aikataulunsa mukaan. Siksi ei kannata vertailla. Eikä ainakaan ääneen lasten kuullen!
Ottaisin pikkuhiljaa etäisyyttä kyseiseen henkilöön. Jos lapsemmekaan eivät erityisesti viihdy keskenään, niin näkisin kaveria ilman lapsia. Silloin on helpompi puhua muita juttuja ja lasten ei tarvitse kuulla vertailua.
Jos näitä vertailutilanteita kuitenkin tulee, niin sanoisin kaverille, että lapset kehittyvät eri asioissa eri tahtiin ja molemmat lapset (kaverin ja oma) ovat hienosti kehittyneet ja taitavia kaikissa ikäkauden asioissa. Vertailu on turhaa eikä kovin mukavaakaan.
Minäkin suosittelen ottamaan tervettä välimatkaa näin toimivaan äiti"ystävään", oli miten pitkäaikainen tuttavuus tahansa. Toksinen ihmissuhde ei tee hyvää sen paremmin aloittajalle kuin hänen lapselleen. Tämä ihminen on kasvattamassa omasta jälkikasvustaan pesunkestävää egoistia. Jos tilanne on näin paha nyt niin mieti millainen se tulee olemaan, kun lapset saavuttavat kouluiän ja tulee vaikka mitä uusia kilpailun aiheita sen mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksaisi itse tuollaista kilpailua. Eikä ole lapselle hyvä olla koko ajan vertailun kohteena. Lasten tervettä itsetuntoa kehittää parhaiten se, että he kelpaavat omia itsenään ja ovat parhaita juuri sellaisena kuin sillä hetkellä ovat.
Lapset kehittyvät eri jutuissa eri tahdissa, toinen toisessa jutussa ja toinen toisessa oman aikataulunsa mukaan. Siksi ei kannata vertailla. Eikä ainakaan ääneen lasten kuullen!
Ottaisin pikkuhiljaa etäisyyttä kyseiseen henkilöön. Jos lapsemmekaan eivät erityisesti viihdy keskenään, niin näkisin kaveria ilman lapsia. Silloin on helpompi puhua muita juttuja ja lasten ei tarvitse kuulla vertailua.
Jos näitä vertailutilanteita kuitenkin tulee, niin sanoisin kaverille, että lapset kehittyvät eri asioissa eri tahtiin ja molemmat lapset (kaverin ja oma) ovat hienosti kehittyneet ja taitavia kaikissa ikäkauden asioissa. Vertailu on turhaa eikä kovin mukavaakaan.
Tämä on ehdottomasti paras ehdotus ja omassa elämässä testattu ja toimivaksi todettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli isä jolle olin " pokaalilapsi" eli ajatteli tosi paljon suoritusten kautta, en tiedä miten nuorena kuulin ekan kerran että pitäis mennä yliopistoon niinkuin muutkin suvusta.
En näe suoristusten ylikorostamisessa yhtään mitään hyvää, tuo paineita sekä tunteen että kelpaa vain menestyksen kautta. Yhäkin isä kelpuuttaa vain ihmiset joilla on hienot tittelit. Lastenlasten koulumenestyskin kiinnostaa enemmän kuin muut kuulumiset ja persoona. Suvussa myös näitä " lätkävanhempia" jotka ottavat junnujen menestyksen kohtuuttoman vakavasti, pitää olla huippu- urheilija.
Viisivuotiaan pitää saada leikkiä ja mennä lapsena muiden joukossa ja tukea reiluissa kaverisuhteissa.
Niin. Mikä on vaihtoehto? Leikkiä että emme elä yhteiskunnassa joka perustuu kilpailuun ja kehua ja kiittää lasta aiheetta ja antaa tämän tömähtää vasten todellisuutta keski-iässä kun hänelle lopullisesti selviää, että menestyksen juna meni jo?
Lapsen kehitystä pitää ymmärtää. Ei hyvää menestystä tueta kehumalla jatkuvasti lapsen suorituksia, kuten moni luulee. Lasta pitää tukea monin tavoin, myös tukea suhtautumaan epäonnistumisiin, tukea olla jossain myös keskinkertainen. Ilo, ja se turva, että häntä rakastetaan ehdoitta, on myös tärkeää. Pelkästään suoritusten kehumisen kautta kasvatetaan stressaantunut lapsi, eikä se ole tie menestykseen.
Missäänhän ei kerrottu etteikö se vieras lapsi saisi tätä. Sen sijaan ap kertoo miten itse kehuu syyttä eikä anna lapsensa kilpailla terveesti ollenkaan. Saati kehittää sosiaalisia taitojaan pärjätä erilaisten ihmisten kanssa - eikä ap näytä tälle mitään mallia. On lapsen nähden kynnysmatto ja kurmottaa sitten lapsellisesti selän takana.
Nyt minä tipahdin. Missä kohtaa ap kertoi kuinka itse kehuu syyttä?? Missä kohtaa ap kertoi ettei lapsi saa kilpailla terveesti (esim. harrastuksessa)? Kun minun silmääni ap ei kertonut mitään oikeastaan tarkemmin heidän elämästä ja kasvatustavasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taalla Englannissa muksut aloittaa reception (ensimmainen koululuokka) 4-5- vuotiaina ja opettelevat silloin lukemaan (yksinkertaisia tavutuskirjoja) Etta ei mitenkaan mahdotonta todellakaan.
Ma ottaisin ton ehdottomasti puheeksi. Valit voisivat viela korjaantuakin. Oon aika varma etta sun lapsesta tuntuu kurjalta toi jo nyt. Ma muistan omasta lapsuudesta jotain ihan pikkujuttujakin ja pistaa valilla vihaksi etta esim. omat vanhemmat eivat pitaneet puoliani.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Kyllä sellaisia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin tai hanki harrastus. Saat vähän näkökulmaa asioihin. Suosittelen samaa sun kaverille.
Kiitos vastauksesta. Olen töissä ja on minulla yksi harrastuskin.
Eikö sinulla itselläsi harmita jos hyvä ystävyyssuhde muuttaa muotoaan ja samalla menee myös lapsen kaverisuhde ikäväksi?
Kyllä se voi niinkin olla, että syvennyn tähän asiaan liikaa.
Ap
Opeta sille lapsellesi nyt ainakin että se sanotaan SINUA ITSEÄSI, eikä SINULLA ITSELLÄSI, ellei sitten ole kysymys jostain ominaisuudesta tai tavarasta joka on sinulla itselläsi. Ei voi harmittaa sinulla itselläsi, ei sitten niin mitenkään, näin suomeksi ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Kuopukseni luki neljävuotiaana (lasten)kirjoja. Tai vaikka sanomalehden otsikoita. Siis tekstiä, lauseita, ja osasi jälkikäteen kertoa omin sanoin, eli ymmärsi lukemansa.
En tosin pidä häntä mitenkään keskimääräistä fiksumpana, kun nyt vielä 6-vuotiaana pitää muistuttaa että ennen kuin juokset vessasta kertomaan jonkun asian josta olet innostunut, kannattaa nostaa housut, ettet kompastu niihin :D Mutta ne taidot kehittyy ajoissa mistä innostuu, ja kuopuksen ollessa 4v esikoinen oli ekaluokalla ja tohkeissaan lukemisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odota vaan kun on vuorossa ylioppilaskirjoitukset, voi sitä vanhempien pätemisen määrää. Sellaisia vanhempia valitettavasti on, joilla ei ole omaa elämää ja jotka elävät lastensa kautta.
Tämä sikäli kolahti, että tiedän että ystävälläni on aina harmittanut ettei ollut hyvä esimerkiksi matematiikassa ja koki olevansa nuorempana "tyhmempi" (lainausmerkeissä koska en pidä ystävääni tyhmänä lainkaan) kuin sisaruksensa sen vuoksi. Ehkäpä ystäväni jotenkin käy tätä kuviota läpi oman lapsensa kautta. En usko että toki tietoisesti.
Alan yhä enemmän vakuuttua että otan asian puheeksi joskus jos näemme kahdestaan. En todellakaan halua seuraavia vuosikymmeniä vertailla lapsiamme. Nytkin tuntuu pahalta ja lapset eivät ole viedä edes koulussa. Tai sitten vain hiljalleen etäännytän välit täysin, jos ei tunnu ymmärtävän yhtään mitä tarkoitan.
Ap
YstäväÄNI on aina harmittanut, ei ystäväLLÄNI on aina harmittanut.
En ollut vielä neljää t
ytt
nyt kun opin lukemaan itsekseni vuonna 83. Tuohon aikaan oli vielä ihan yleistä etteivät lapset osanneet lukea ennen koulua, toisin kuin nykyään, ja jo suurin osa eskarilaisista näyttäisi osaavan ainakin jotenkuten. Tämän lisäksi iso osa lapsista jotka ovat netin kanssa tekemisissä esim. pelaten, osaavat myös englanninkielisen pelisanaston. Nykylapset tarvitsevat pädeinensä ja luureinensa luettua kieltä ihan eri tavalla kuin ennen.
Siskoni oppi vasta koulussa lukemaan, mutta hänen molemmat lapsensa lukivat viisivuotiaina. Oma lapsenikin oppi lukemaan heti, kun vähän katsottiin kirjaimia ja opeteltiin liukutekniikkaa, eli miten kirjaimet liittyvät toisiinsa puheessa, ja hänellä on kuitenkin ihan neurologinen dg(nyt jo aikuinen).
Se ettei lue 4-vuotiaana tarkoittaa yleisemmin sitä ettei lapsi ole vielä kiinnostunut lukemisesta, tai että hän ei tajua että voisi osata jo, kun sitä ei ole kukaan ehdottanut, tai kysynyt että haluaisitko oppia, voisin opettaa sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ollut vielä neljää t
ytt
nyt kun opin lukemaan itsekseni vuonna 83. Tuohon aikaan oli vielä ihan yleistä etteivät lapset osanneet lukea ennen koulua, toisin kuin nykyään, ja jo suurin osa eskarilaisista näyttäisi osaavan ainakin jotenkuten. Tämän lisäksi iso osa lapsista jotka ovat netin kanssa tekemisissä esim. pelaten, osaavat myös englanninkielisen pelisanaston. Nykylapset tarvitsevat pädeinensä ja luureinensa luettua kieltä ihan eri tavalla kuin ennen.
Siskoni oppi vasta koulussa lukemaan, mutta hänen molemmat lapsensa lukivat viisivuotiaina. Oma lapsenikin oppi lukemaan heti, kun vähän katsottiin kirjaimia ja opeteltiin liukutekniikkaa, eli miten kirjaimet liittyvät toisiinsa puheessa, ja hänellä on kuitenkin ihan neurologinen dg(nyt jo aikuinen).
Se ettei lue 4-vuotiaana tarkoittaa yleisemmin sitä ettei lapsi ole vielä kiinnostunut lukemisesta, tai että hän ei tajua että voisi osata jo, kun sitä ei ole kukaan ehdottanut, tai kysynyt että haluaisitko oppia, voisin opettaa sinua.
Siis en ollut veilä neljää täyttänyt. Enpäs tajua miten tekstistä yhtäkkiä puuttuu enteriä lähetyksen jälkeen alku...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odota vaan kun on vuorossa ylioppilaskirjoitukset, voi sitä vanhempien pätemisen määrää. Sellaisia vanhempia valitettavasti on, joilla ei ole omaa elämää ja jotka elävät lastensa kautta.
Tämä sikäli kolahti, että tiedän että ystävälläni on aina harmittanut ettei ollut hyvä esimerkiksi matematiikassa ja koki olevansa nuorempana "tyhmempi" (lainausmerkeissä koska en pidä ystävääni tyhmänä lainkaan) kuin sisaruksensa sen vuoksi. Ehkäpä ystäväni jotenkin käy tätä kuviota läpi oman lapsensa kautta. En usko että toki tietoisesti.
Alan yhä enemmän vakuuttua että otan asian puheeksi joskus jos näemme kahdestaan. En todellakaan halua seuraavia vuosikymmeniä vertailla lapsiamme. Nytkin tuntuu pahalta ja lapset eivät ole viedä edes koulussa. Tai sitten vain hiljalleen etäännytän välit täysin, jos ei tunnu ymmärtävän yhtään mitä tarkoitan.
Ap
YstäväÄNI on aina harmittanut, ei ystäväLLÄNI on aina harmittanut.
Voi luoja nyt. Ap ei kertonut olevansa kirjailija tai äidinkielenopettaja. Varmaan hän selviää elämässä parin kirjoitusvirheen kanssa. Kuka tänne oikeasti edes jaksaa puhelimella kirjoittaa täydellisesti.
Kolahtiko noin pahasti, että jonkun lapsi oppii lukemaan 4-vuotiaana? Heti pitää tulla lällättelemään, ettei äiti osaa kirjoittaa kuitenkaan :D
Todennäköisesti ystäväsi lapsesta tulee aikuisena alisuoriutuja. Niin käy "lapsineroille" lähes aina.
Sano hänelle suoraan: " En pidä tavastasi vertailla lapsiamme. Kukin kehittyy omaan tahtiinsa ja todellakin, myös minun lapseni oppii asioita sinun lastasi aikaisemmin. Huomatko, miten lapsesi on itsekin oppinut tuon pahan tapasi ylvästellä toisten lasten seurassa? Se ei ole hyvää käytöstä. Tästä lähtien edellytän sinulta aina hyvää käytöstä minun ja lapseni seurassa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin kuuluu pitää omaa lastaan erinomaisena ja parhaana. Sitä en ymmärrä miten se ap:ta noin syö.
Äidin ei kuulu opettaa lapselleen, että muut ovat häntä tyhmempiä.
Juuri näin!
Nykyään aika moni lapsi on selkeä narsisti, koska heitä on kotona jatkuvasti kehuttu tyhjästä ja nostettu muita paremmiksi. Näiden kanssa on mahdoton tulla toimeen, sillä heitä ei koske samat säännöt kuin noita muita, huonompia ihmisiä. Hän ansaitsee vain parasta, koska on kaikista ihmisistä paras. Reilu peli ja häviäminen ovat näille vaikeita asioita käsitellä.
Jatkuva turhankehuminen tekee myös sen, että jossakin vaiheessa tulee sekin tosiasia vastaan, että lapsi huomaa, ettei olekaan kaikessa hyvä ja paras. Tuo saattaa romahduttaa hänen minäkuvaansa pahasti. Ja fiksumpi lapsi tajuaa myös senkin, ettei hänen äitinsä olekaan antanut hänelle rehellistä palautetta - voinko siis uskoa yhtään mihinkään, mitä hän nyt minusta sanoo/sanoi?
Onko sinulla ap tai kaverillasi muita lapsia vai ovatko lapset teidän ainokaisia?
Äitiys voi muuttua lapsiluvun kasvaessa, silloin varsinkin huomaa itsekin että lapset yksilöitä ja ainainen vertailu ei kannata
Missäänhän ei kerrottu etteikö se vieras lapsi saisi tätä. Sen sijaan ap kertoo miten itse kehuu syyttä eikä anna lapsensa kilpailla terveesti ollenkaan. Saati kehittää sosiaalisia taitojaan pärjätä erilaisten ihmisten kanssa - eikä ap näytä tälle mitään mallia. On lapsen nähden kynnysmatto ja kurmottaa sitten lapsellisesti selän takana.