Lue keskustelun säännöt.
En jaksa ystävääni, joka pitää lastaan muita parempana
07.01.2020 |
Eli kyse on hyvin pitkäaikaisesta ystäväni, jonka kanssa saimme esikoiset muutaman kuukauden viiveellä. Lapset ovat nyt 4-vuotiaita. Jo vauva-aikana huomasin että ystäväni vertailee paljon meidän lastemme kehitystä. Lapsemme ovat mielestäni aina kehittyneet minun silmääni aika samaan tahtiin, välillä toinen edellä jossain ja toinen jossain. Molemmilla on omat juttunsa missä ovat hyviä ja myös heikkoudet, joissa eivät ole niin vahvoja.
Hiljalleen vuosien varrella minua on alkanut ärsyttämään aika paljonkin ystäväni käytös. Hän vertailee lapsiamme ääneen ja kokoajan käy selväksi, että hän pitää omaa lastaan fiksumpana ja sosiaalisempana kuin minun lasta. Siis saahan sitä ajatella mitä haluaa, mutta suun ei tarvisi käydä samaan tahtiin kuin ajatusten. Jo taaperoaikana ystäväni kehuskeli lapsensa kehityksellä ihan joka kerta. Ymmärrän kyllä ilon siitä kun oma lapsi oppii jotain uutta, mutta hänellä se ilo liittyi aina siihen kun lapsensa oppi jotain etuajassa ja erityisesti ennen minun lasta. Tuolloin aloin kokemaan tilanteet vaikeaksi, sillä oma taaperoni kuunteli jatkuvasti vierellä kuinka "X kehittyy ihan selvästi ikätasoaan edellä tässä ja tässä asiassa, aika hienoa 2-vuotiaalle vai mitä? Eikö olekin erikoista että X osaa jo tätä ja tätä?" Opettelin vaihtamaan aihetta ja yritin olla ottamatta mitenkään henkilökohtaisesti. Hänhän vain iloitsee lapsensa kasvusta!
Ajan myötä kuitenkin tämä ystävän lapsi alkoi itsekin uskoa olevansa "erityinen". Tietysti hän on fiksu ja usein mukavakin lapsi. Mutta hän jo 3-vuotiaana ihan itse osasi verrata osaamisiaan kaverin osaamisiin ja sanoa ne ääneen. Hän osasi jopa itse sanoa, että minä olen älykkäämpi kuin naapurin Meiju. Samaan aikaan hän alkoi "opettamaan" minun lastani (asioissa jotka hän jo osasi) ja puhui hitaasti ja selkeästi lapselleni niin kuin tämä olisi monta vuotta nuorempi häntä. Ajattelin sen olevan vain sosiaalista kypsymättömyyttä, mutta kuukausien aikana aloin oikeasti epäillä että tämä kaverini puhuu lapselleen että minun lapseni on tyhmempi kuin hän.
Otimme etäisyyttä. Lapsenikaan ei halunnut leikkiä ks. lapsen kanssa enää. Meillä on kuitenkin yhteinen kaveripiiri, joten näemme silti, enkä ole mitenkään halunnut täyttä etäisyyttä ottaa. Nyt viimeisin asia oli kun oma lapseni oppi lukemaan ja hänen lapsensa ei ole vielä oppinut. Tämä siis kävi heille ilmi kun tapasimme useamman ystävän kesken ja oma lapseni luki itse kirjaa, ja muut ystäväni kehuivat lasta mukavasti. Nyt kun tapasimme keskenämme (lasten kanssa) niin ystäväni oli ottanut esille kaikki vaikeimmat palapelinsä ja ehdotti jos meidän lapsi haluaisi yrittää niitä tehdä (omani ei ole hyvä palapeleissä) ja sitten sanoi, että ai niin ethän sinä osaa, on meillä niitä helppojakin jossain varastossa varmaan, kun meidän lapsi teki niitä silloin joskus alle 3-vuotiaana. Huoh! Sitten tämän ystävän lapsi kertoi vielä että he nyt opettelevat lukemaan, koska kyllähän hän oppii helposti jos meidänkin lapsi on oppinut.
En vaan enää jaksa. Onko kenelläkään kokemusta tällaisista ihmisistä? Voiko tämä ystävyys enää hyväksi palata? Minä mietin tätä ihan kahdelta kantilta, mitä tuollainen ystävyys tekee omalle lapselle ja kuinka kurjaa on kun tämä ystävän lapsi luulee, että hänen pitää olla aina ensimmäisenä saavuttamassa jokin asia.
Kommentit (160)
Ihmiset luulevat tukevansa lapsiaan jatkuvalla kehulla ja ylistyksellä, eivätkä yhtään ota huomioon, että tukevat tällä liialla suorituskeskeisyydellä, osaamisen koristamalla lapsen omakuvaa: suoritusteni kautta olen arvokas. Voi kostautua myöhemmin monin ikävin tavoin.
Lasta saa toki kehua, mutta siinä pitää olla tolkku! Eikä tosiaan vain niistä suorituksista aina. Kuinka moni vanhempi muistaa sanoa, että kuva viettää kanssasi iltaa tms. Aina vaan ne suoritukset ja suoritukset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut kaikkia viestejä, mutta ehdotan että puhut asiasta lapsesi kanssa ihan suoraan mutta ikätasoisesti. Itsellä on samanikäisiä lapsia ja olen puhunut esim. siitä, onko lapsi huomannut että naapurin lapsi yrittää erottaa hänet ystävästään pihalla tai siitä, että toinen kaveri lällättelee ikävästi. Yhdessä on opittu tunnistamaan ikävää käytöstä, ehkä vähän ymmärtämäänkin (ei liikaa psykologisointia kuitenkaan) ja mietitty toimintatapoja myös.
Minulla ja serkullani on ikäeroa pari viikkoa.
Serkkuni äiti vertasi meitä heti alusta alkaen kaikessa, ja serkku tottakai oli se parempi, hienompi, pidempi, osaavampi ja kauniimpi. Meistä otettiin yhteiskuvia, joita sitten ruodittiin ääneen esim. sukujuhlissa.
Äiti ei tykännyt tuollaisesta ja kaiketi otti sitten reilusti etäisyyttä, ei enää turhaan altistanut minua sille arvostelulle ja arvottamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli isä jolle olin " pokaalilapsi" eli ajatteli tosi paljon suoritusten kautta, en tiedä miten nuorena kuulin ekan kerran että pitäis mennä yliopistoon niinkuin muutkin suvusta.
En näe suoristusten ylikorostamisessa yhtään mitään hyvää, tuo paineita sekä tunteen että kelpaa vain menestyksen kautta. Yhäkin isä kelpuuttaa vain ihmiset joilla on hienot tittelit. Lastenlasten koulumenestyskin kiinnostaa enemmän kuin muut kuulumiset ja persoona. Suvussa myös näitä " lätkävanhempia" jotka ottavat junnujen menestyksen kohtuuttoman vakavasti, pitää olla huippu- urheilija.
Viisivuotiaan pitää saada leikkiä ja mennä lapsena muiden joukossa ja tukea reiluissa kaverisuhteissa.
Niin. Mikä on vaihtoehto? Leikkiä että emme elä yhteiskunnassa joka perustuu kilpailuun ja kehua ja kiittää lasta aiheetta ja antaa tämän tömähtää vasten todellisuutta keski-iässä kun hänelle lopullisesti selviää, että menestyksen juna meni jo?
Lapsen kehitystä pitää ymmärtää. Ei hyvää menestystä tueta kehumalla jatkuvasti lapsen suorituksia, kuten moni luulee. Lasta pitää tukea monin tavoin, myös tukea suhtautumaan epäonnistumisiin, tukea olla jossain myös keskinkertainen. Ilo, ja se turva, että häntä rakastetaan ehdoitta, on myös tärkeää. Pelkästään suoritusten kehumisen kautta kasvatetaan stressaantunut lapsi, eikä se ole tie menestykseen.
Vierailija kirjoitti:
Äidin kuuluu pitää omaa lastaan erinomaisena ja parhaana. Sitä en ymmärrä miten se ap:ta noin syö.
Tottakai kuuluu pitää, mutta vertailu muihin ei kuulu asiaan. Ja lapsen kuuluu oppia myös pettymyksen tunteita, joku toinen osaa paremmin jonkun toisen asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä äitejä, tunnen itsekin yhden joka on tosin lievempi tapaus.
Puhuminen äidille, vaikkapa juuri tällaisen räikeän kommentoinnin jälkeen, on varmasti paras keino. Mutta varaudu siihen että hän loukkaantuu eikä 'lainkaan ymmärrä' mistä puhut.
Ikävää sinänsä. Sitä huomaa itsekin väkisin ajautuvansa ajattelemaan kireän kilpailuhenkisesti vaikkei haluaisi. Että katsotaanpa, kyllä minun lapseni vielä näyttää sulle ja sun neropattilapsellesi. Kun vaihtoehto voisi olla ihan normaali rento ystävyys.
Kyllä minäkin ottaisin asian puheeksi kahden kesken tuon äidin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli isä jolle olin " pokaalilapsi" eli ajatteli tosi paljon suoritusten kautta, en tiedä miten nuorena kuulin ekan kerran että pitäis mennä yliopistoon niinkuin muutkin suvusta.
En näe suoristusten ylikorostamisessa yhtään mitään hyvää, tuo paineita sekä tunteen että kelpaa vain menestyksen kautta. Yhäkin isä kelpuuttaa vain ihmiset joilla on hienot tittelit. Lastenlasten koulumenestyskin kiinnostaa enemmän kuin muut kuulumiset ja persoona. Suvussa myös näitä " lätkävanhempia" jotka ottavat junnujen menestyksen kohtuuttoman vakavasti, pitää olla huippu- urheilija.
Viisivuotiaan pitää saada leikkiä ja mennä lapsena muiden joukossa ja tukea reiluissa kaverisuhteissa.
Niin. Mikä on vaihtoehto? Leikkiä että emme elä yhteiskunnassa joka perustuu kilpailuun ja kehua ja kiittää lasta aiheetta ja antaa tämän tömähtää vasten todellisuutta keski-iässä kun hänelle lopullisesti selviää, että menestyksen juna meni jo?
Olen samaa mieltä, että esimerkiksi urheilussa kilpailusta ei todellakaan ole haittaa. Se on pieni elämänkoulu. Elämässäkin on onnistumisia ja epäonnistumisia kuten urheilussa. Itse olin lapsi, jota ei koskaan ehditty viemään harrastuksiin ja kasvoin muuten pumpulissa. En ollut tottunut mihinkään paineeseen ja kilpailuun ja kun tuli ensimmäinen kilpailullinen ja paineellinen tilanne elämässä, yo-kirjoitukset, niin alisuoriuduin täysinpalvelleena sitten myös lannistuin. Onneksi toivuin sitten myöhemmin. Tästä oppineena vien omia lapsia harrastuksiin ja he nauttivatkin urheilun tuomasta paineesta. Yllä olevassa esimerkissä taas yritettiin leimata jääkiekkoa lajina negatiivisesti. Laji on mahtava ja monipuolinen joukkuelaji, jossa myös niin tärkeät sosiaaliset taidot kasvavat ja kehittyvät. Jännittävä ja nopea laji. Ei ole toki halpa, joten ilmankos aina haukutaan jääkiekkoa, taitoluistelua ym. Annetaan lasten harrastaa hienoja monipuolisia lajeja, mistä kukakin tykkää. Ne vanhemmat, jotka viitsivät viedä lapsia harrastuksiin, pois ruutujen äärestä, ansaitsevat pokaalin. Yleensä harrastuksia haukkuvat ne vanhemmat, jotka eivät itse vie lapsia harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstan kirurgit ja Mensan jäsenet on jo niin nähty. Nyt palstalla muotina on mammat, joiden lapset ovat oppineet lukemaan ennen eskaria. Juu ja onhan heitä, mutta jotenkin outoa, että juuri nämä kaikki leikki-ikäiset lukutoukat ovat av-mammojen lapsia.
Yleensä semmoiset lapset jotka on aina vanhempien tiellä oppii lukeen aikaisin syystä ettei ole muutakaan tekemistä. Itse olin tämmöinen ja pari kaveria myös. Vanhemmat jakso ylistää meidän rauhallisuutta.
Aika kova yleistys, mikä ei pidä paikkaansa!
Lapsesta ei kasvateta hyväitsetuntoista menestyjää jatkuvalla kehulla yhtä vähän kuin vahvaa kasvia jatkuvalla kastelulla.
Jatkuvasti ylistetystä lapsesta voi tulla jopa kaiken keskenjättävä ja lyhytjännitteinen, jos on vanhemmistaan aina vain upea ja paras. Ylipäätään suorituksista jankuttava kasvatus tuhoaa enemmän kuin rakentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hauska, ihan kuin jostain komediasarjasta.
Olisi mielenkiintoista tietää että kohdistuuko tämä kilpailuhenkisyys myös muihin äiti-lapsipareihin kuin aloittajaan. Jo muksun itsensä takia olisi hyvä saada äiskää vähän himmailemaan käytöstään, koska leikkikaverit voivat olla tulevaisuudessa tiukassa. Eihän kukaan halua vapaaehtoisesti viettää aikaa "ystävän" kanssa, joka nälvii ja vertailee ja korottaa itseään jatkuvasti muiden kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita vaikkapa kirje sille kaverille, jos näistä on vaikea sanoa suoraan.
Kirje on ihan vihoviimeinen asia mikä kannattaa tehdä. Se luetaan ehkä jopa kavereille ja analysoidaan viimeiseen asti. Et voi muuta kuin hävitä siinä. Jos haluat puhua asiasta puhu, muuten kestät ja olet hiljaa tai lähdet kisaan mukaan.
Ystävyyshän tuosta on jo kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Aika hauska, ihan kuin jostain komediasarjasta.
Hyacinth Bucket :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoni vertaa lastamme jatkuvasti yhden tutun lapseen. XXX on pidempi ja painavampi kuin meidän poika. xxx käyttäytyy paremmin. xxx sitä ja tätä. Onneksi ei sentään tee sitä muiden edessä eikä lapsemme edessä, mutta ärsyttää kyllä paljon. Lapsemme on terve ja kehittyy mielestäni aivan normaalisti. Päiväkodissa ja neuvolassa ei olla sanottu mitään että olisi pojassa jotakin vikaa. Hänelle vanhemmuus näyttää olevan kilpailu. Ymmärrän tavallaan, sillä hän tulee yhteiskunnasta jossa on todella kova kilpailu parhaista opiskelupaikoista ja se alkaa jo päiväkodissa. Onneksi Suomessa ei tarvitse suunnitella lapsen elämää yliopistoon saakka heti syntymässä. En vain ihan ymmärrä kun otti kerran kilarit siitä etten ole selvittänyt vaihto-oppilas ohjelmia ja vaihtoehtoja. Lapsemme on siis 5v. :/
Ihan normaalia että 5v jo lukee (tavaa).Apnä ottaisin asian esille kaverin kanssa suoraa.Ainakin jos mollataan ap:n lasta niinkuin palapeli case...
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Täh? Mun suvussa moni osaa lukea sujuvasti 4-vuotiaana. Yksi aloitti lukemisen jo kolmen ikäisenä. Itse tosin opin vasta koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tipahdin. Neljävuotias ja osaa lukea?
Niin? Niin mäkin osasin, ikää tais olla neljä ja puoli. Ei oo mitenkään erityisen harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Palstan kirurgit ja Mensan jäsenet on jo niin nähty. Nyt palstalla muotina on mammat, joiden lapset ovat oppineet lukemaan ennen eskaria. Juu ja onhan heitä, mutta jotenkin outoa, että juuri nämä kaikki leikki-ikäiset lukutoukat ovat av-mammojen lapsia.
Täällä yksi av-mamma, joka oppi lukemaan about 4,5-vuotiaana. Tunnen monia muitakin, jotka oppivat nuorena lukemaan, ei ole edes harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Minä opin lukemaan nelivuotiaana. Ei siinä ole mitään kummallista.
Oma tyttäreni oppi lukemaan kolmevuotiaana. Lapset on tavallaan kuin sirkuseläimiä. Niille voi opettaa erilaisia temppuja.
Näin telvisiosta nelivuotiaan pojan joka hyppi voltteja ja osasi silminnähden hyvää kung-fua.
Ihmisille voi opettaa erilaisia temppuja. Ne nyt on vain temppuja ja se kertoo että on tehty vaivaa ja työtä asian suhteen.
Niin. Mikä on vaihtoehto? Leikkiä että emme elä yhteiskunnassa joka perustuu kilpailuun ja kehua ja kiittää lasta aiheetta ja antaa tämän tömähtää vasten todellisuutta keski-iässä kun hänelle lopullisesti selviää, että menestyksen juna meni jo?