Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä ihminen jää aika yksin, jos on lapseton.
02.01.2020 |
Ei vielä nuoruudessa eikä aina keski-iässäkään, mutta sen jälkeen kyllä. Omat lapset perheinen ovat suurimmalle osalle kuitenkin ne tärkeimmät ja pysyvimmät ihmiset ja antavat merkitystä ja syvyyttä elämään. Ja pysyvät rinnalla loppuun asti.
Velat vastustavat tätä ajatusta. Ja ehkä heidän kokemuksensa lähisuhteista ovatkin toisenlaisia ja sen kautta velojen valintoja voikin ymmärtää. Ei osaa kaivata sellaista yhteenkuuluvuutta ja rakkautta, mitä ei ole koskaan kokenutkaan.
Kommentit (91)
En aio tehdä lapsia siltä varalta, että joudun ehkä hoitolaitokseen vanhana. Tavoitteeni on elää niin että en joudu tai jos joudun että en siellä kauaa vietä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kiinnosta.
Olen vela ja onnellinen näin. Lähelle kuuttakymppiä ja todella tyytyväinen valintoihini.
Outoa kun jollain on tarve todistella muuta. Harmittaako riippakivet jalassa?
Itselleni ei tulisi mieleenkään avata ketjua aiheesta.
Kaikille se lapsettomuus ei ole oma valinta.
Joten vaikka varmasti elämä on ilman lapsia erilaista, en itse voi jäädä sen ajatuksen ja olosuhteen vangiksi että olisin yksinäinen ja surullinen loppuelämäni.
Välillä tuntuu ja tuntui että tulen hulluksi ja sekoan ja etten halua elää koska jään lapsettomaksi. Niistä ajatuksista oli vaan päästävä eteenpäin jotta pystyin jatkamaan elämää.
Näin ollen en ajattele vanhuuden yksinäisyyttä ja murehdi sitä etukäteen.
Olen myös tajunnut että loppujen lopuksi olen todella introvertti ihminen ja kaikki sosiaaliset kontaktit jopa oma kumppani kuormittaa joskus. Joten en tiedä miten vanhemmuus olisi minulta sitten luonnistunut. Mutta kyllähän se ajatusmaailmaan vaikuttaa, esim niin että en koe että on mitään syytä olla tässä maailmassa sen jälkeen kun omat vanhemmat on kuolleet. Ei ole ketään pidättelemässä. Ja toisaalta on sitten loppuelämänsä vapaa. Se ei ole elämä jonka valitsin mutta sillä on mentävä mitä on saatu.
T. Lapseton
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat eronneet, molemmat yli 60 v. Kukaan meistä kolmesta lapsesta ei käy tapaamassa heitä edes vuosittain kun asuvat edelleen siellä korvessa missä synnyimme. Äiti yrittää syyllistää ja kärttää minua kanssaan ulkomaanreissulle mutta en todellakaan ole lähdössä. En halua käyttää väkisellä lomaani äitini kanssa olemiseen kun minulla on omakin perhe.
Ihan turha kuvitella että lapset olisivat jotenkin seurana vanhana. Miehenikin on käynyt vanhempiensa luona viimeksi yli vuosi sitten. Välit ovat ihan normaalit, kuten myös minulla vanhempiini.
En kutsuisi normaaleiksi välejänne, jos ette todellakaan näe vanhempianne edes joka vuosi, ellette sitten asu Australiassa tai jossakin muualla todella kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat eronneet, molemmat yli 60 v. Kukaan meistä kolmesta lapsesta ei käy tapaamassa heitä edes vuosittain kun asuvat edelleen siellä korvessa missä synnyimme. Äiti yrittää syyllistää ja kärttää minua kanssaan ulkomaanreissulle mutta en todellakaan ole lähdössä. En halua käyttää väkisellä lomaani äitini kanssa olemiseen kun minulla on omakin perhe.
Ihan turha kuvitella että lapset olisivat jotenkin seurana vanhana. Miehenikin on käynyt vanhempiensa luona viimeksi yli vuosi sitten. Välit ovat ihan normaalit, kuten myös minulla vanhempiini.
Eikö sinua sitten harmita, jos omat lapsesi ovat yhtä kylmiä sinua kohtaan? Vai onko se eri asia?
Meillä on tiivis suku ja nähdään jomman kumman vanhempia ainakin kerran viikossa. Neljä lastakin meillä on. Myös ulkomailla käydään välillä yhdessä ja kun meidän isovanhemmat oli vielä elossa niin heidän luona kyllä vierailtiin useasti ja pidettiin huolta.
Jokainen toki tavallaan, mutta en usko että meistä kukaan jää yksin homehtumaan vanhainkotiin koska lapset on kasvatettu siihen, että suku on tärkeä voimavara eikä rasite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina vedotaan niihin vanhuksiin joita lapset ei käy katsomassa. Ainakin on 100%varmaa ettei kukaan käy jos olet lapseton.
Mutta muuten näitä on turha jankata. Ikävää. Kaikki eivät edes halua lapsia, jotkut eivät saa. Onnellista vanhuutta toivon meille kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Moni ei ajattele sitä vanhaa vanhuuttaan.
Jos elää vanhaksi, ei kavereista ole enää seuraa. Kaikki köpöttelevät vain kotioloissaan. Kaikilla ei pelaa muistiaan. Keskeinen elämänsisältö on lapsenlapset. Jos on lapsenlapsia, niin vanhukset jauhaa niistä aina.
Kuules nyt, käyn vanhainkodissa vapaaehtoistöissä pitämässä seuraa jne vanhuksille. Kyllä heistä suurella osalla on omaisia, jotka ehkä pari krt vuodessa vaivautuvat heitä käymään katsomassa.
Eipä siinä paljoa sukulaisuus lohduta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi lasta ja näen kyllä ystäviä useammin kuin lapsiani :D Toinen lapsi asuu Saksassa ja toinen 100km päässä, mutta on muuten vaan kiireinen. Jälkikasvu on erittäin rakasta, mutta hitsi että olisin yksinäinen ellei minulla olisi elämässä muitakin ihmissuhteita. Miestä näen päivittäin ja ystäviä ja harrastuskavereita viikottain, lapsia lähinnä pyhinä muutaman kuukauden välein. Älkää hyvät ihmiset laskeko kaikkia sosiaalisia tarpeitanne lastenne varaan, heillä on omaakin elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat eronneet, molemmat yli 60 v. Kukaan meistä kolmesta lapsesta ei käy tapaamassa heitä edes vuosittain kun asuvat edelleen siellä korvessa missä synnyimme. Äiti yrittää syyllistää ja kärttää minua kanssaan ulkomaanreissulle mutta en todellakaan ole lähdössä. En halua käyttää väkisellä lomaani äitini kanssa olemiseen kun minulla on omakin perhe.
Ihan turha kuvitella että lapset olisivat jotenkin seurana vanhana. Miehenikin on käynyt vanhempiensa luona viimeksi yli vuosi sitten. Välit ovat ihan normaalit, kuten myös minulla vanhempiini.
En kutsuisi normaaleiksi välejänne, jos ette todellakaan näe vanhempianne edes joka vuosi, ellette sitten asu Australiassa tai jossakin muualla todella kaukana.
Varmaan itse tiedän parhaiten millaisissa väleissä olemme, vai mitä? Se yhdeksän tunnin ajomatka ei oikein houkuttele. Tilaa yöpymiselle ei ole kunnolla eikä kylässä ole edes hotellia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro tuo "pysyvät rinnalla loppuun saakka" mun ystäväni sukulaisnaiselle joka on 91 v ja menettänyt kaikki kolme lastaan, ovat siis kuolleet ennen äitiään. Mieskin on kuollut reilut 10 v sitten.
Vierailija kirjoitti:
Aina vedotaan niihin vanhuksiin joita lapset ei käy katsomassa. Ainakin on 100%varmaa ettei kukaan käy jos olet lapseton.
Mutta muuten näitä on turha jankata. Ikävää. Kaikki eivät edes halua lapsia, jotkut eivät saa. Onnellista vanhuutta toivon meille kaikille.
Kyllä mun lapsetonta tätiäni käy aika moni katsomassa, minäkin. Itse asiassa käyn katsomassa tätiä useammin kuin isääni, sillä täti on miellyttävämpi ihminen. Mukavat ihmiset eivät välttämättä tarvitse lapsia "velvollisuudesta" käymään kun ihmiset haluavat tulla tapaamaan heitä ihan vapaa-ehtoisesti, vaikkeivät olisi sukuakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat eronneet, molemmat yli 60 v. Kukaan meistä kolmesta lapsesta ei käy tapaamassa heitä edes vuosittain kun asuvat edelleen siellä korvessa missä synnyimme. Äiti yrittää syyllistää ja kärttää minua kanssaan ulkomaanreissulle mutta en todellakaan ole lähdössä. En halua käyttää väkisellä lomaani äitini kanssa olemiseen kun minulla on omakin perhe.
Ihan turha kuvitella että lapset olisivat jotenkin seurana vanhana. Miehenikin on käynyt vanhempiensa luona viimeksi yli vuosi sitten. Välit ovat ihan normaalit, kuten myös minulla vanhempiini.
Eikö sinua sitten harmita, jos omat lapsesi ovat yhtä kylmiä sinua kohtaan? Vai onko se eri asia?
Meillä on tiivis suku ja nähdään jomman kumman vanhempia ainakin kerran viikossa. Neljä lastakin meillä on. Myös ulkomailla käydään välillä yhdessä ja kun meidän isovanhemmat oli vielä elossa niin heidän luona kyllä vierailtiin useasti ja pidettiin huolta.
Jokainen toki tavallaan, mutta en usko että meistä kukaan jää yksin homehtumaan vanhainkotiin koska lapset on kasvatettu siihen, että suku on tärkeä voimavara eikä rasite.
Ei. Lasten kuuluu elää omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Eikä tarvitse olla edes vanhus. Mitä minäkin keski-ikäinen olisin joulunpyhät tehnyt ilman kahden kouluikäisen lapseni kanssa touhuamista?
Mun mielestä on hyvin surullista jos aikuisella ihmisillä ei ole mitään muuta tekemistä elämässä kuin lapset. Tulee päivä kun lapset lähtevät, varaudu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat eronneet, molemmat yli 60 v. Kukaan meistä kolmesta lapsesta ei käy tapaamassa heitä edes vuosittain kun asuvat edelleen siellä korvessa missä synnyimme. Äiti yrittää syyllistää ja kärttää minua kanssaan ulkomaanreissulle mutta en todellakaan ole lähdössä. En halua käyttää väkisellä lomaani äitini kanssa olemiseen kun minulla on omakin perhe.
Ihan turha kuvitella että lapset olisivat jotenkin seurana vanhana. Miehenikin on käynyt vanhempiensa luona viimeksi yli vuosi sitten. Välit ovat ihan normaalit, kuten myös minulla vanhempiini.
Eikö sinua sitten harmita, jos omat lapsesi ovat yhtä kylmiä sinua kohtaan? Vai onko se eri asia?
Meillä on tiivis suku ja nähdään jomman kumman vanhempia ainakin kerran viikossa. Neljä lastakin meillä on. Myös ulkomailla käydään välillä yhdessä ja kun meidän isovanhemmat oli vielä elossa niin heidän luona kyllä vierailtiin useasti ja pidettiin huolta.
Jokainen toki tavallaan, mutta en usko että meistä kukaan jää yksin homehtumaan vanhainkotiin koska lapset on kasvatettu siihen, että suku on tärkeä voimavara eikä rasite.
Ei. Lasten kuuluu elää omaa elämäänsä.
Kyllä sitä omaa elämää saa elää ihan riittävästi, vaikka olisi läheiset välit sukulaisiin :)
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein toimi. :D Vanhainkodit pursuavat vanhuksia, joita kukaan ei käy katsomassa vaikka lapsia olisi tehnyt kuinka paljon. Tai sitten käyvät piipahtamassa ja tuomassa keksipaketin jouluna ja juhannuksena.
Jaaha... Minä käyn joka viikko katsomassa äitiäni. Katsotaan valokuvia, luetaan, käydään kahvilla jne. Kyllä siellä toki yksinäisiäkin vanhuksiakin näkee. En tiedä, onko heillä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein toimi. :D Vanhainkodit pursuavat vanhuksia, joita kukaan ei käy katsomassa vaikka lapsia olisi tehnyt kuinka paljon. Tai sitten käyvät piipahtamassa ja tuomassa keksipaketin jouluna ja juhannuksena.
Niinkö luulet? Meillä on naapurissa vanhainkoti ja aina on parkkipaikka täynnä autoja eli kyllä siellä joku käy vierailulla :).
Vierailija kirjoitti:
Jos se on hinta siitä, että saadaan miehen kanssa elää omannäköistämme elämää ilman lapsiperhehelvettiä niin olkoon sitten niin. Tosin ihmettelen mihin ne omat sisarukseni ovat tästä muka katoamassa..
Ei se ole mitään "omannäköistä" elämää vaan köyhää ja sisällötöntä haahuilua ilman todellista rakkautta.
Mun mummilla on 3 lasta ja 3 lastenlasta, mutta on valittanut yksinäisyyttä niin kauan kuin muistan. Totuus on, että hän on todella rasittava ihminen, eikä kukaan jälkeläisistään vieraile hänen luonaan kuin velvollisuudentunnosta. Jouluisin on kulisseissa aina tekstarisota siitä, että kuka kutsuu mummon vieraaksi jouluaattona. Kukaan ei siis haluaisi.
Eipä se lasten teko ainakaan oman sukuni perusteella yksinäisyyttä karkota.
Sisaruus on elämän pisin ihmissuhde.
Hpitakaahan ihmiset välejänne veljiin ja siskoihin, jos sellaisia teillä on. Aina ei onnistu, mutta onnistuessaan hieno juttu.
Alue: Aihe vapaa
No mitäs, kun niistä lapsista ei saa mitään iloa? Jos inhoan lapsia nyt, niin muuttuisiko, jos saisin omia lapsia? Ja miksi ihmeessä edes yrittäisin sillä riskillä, etten pystyisi rakastamaan edes omia lapsiani? Kun kaikista ei ole vanhemmiksi eikä pysty luomaan sidettä lapseensa. Inhoaisin lastani myös siksi, etten pystyisi elämään sellaista elämää mitä haluan ja parisuhdekin siinä hyvin todennäköisesti kariutuis (niinkun usein käy). Rakastan miestäni enkä halua mitään penskaa sitä pilaamaan.
Enkä halua muuttua sellaiseksi minkälaisia tämä palsta on pullollaan eli miestänsä morkkaavaksi, itsensä jalustalle nostavaksi tai vaihtoehtosesti uhriutuvaksi äidiksi, jonka tärkein asia on se lapsi ja kaikki muu jää sen varjoon.