Kyllä ihminen jää aika yksin, jos on lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei ajattele sitä vanhaa vanhuuttaan.

Jos elää vanhaksi, ei kavereista ole enää seuraa. Kaikki köpöttelevät vain kotioloissaan. Kaikilla ei pelaa muistiaan. Keskeinen elämänsisältö on lapsenlapset. Jos on lapsenlapsia, niin vanhukset jauhaa niistä aina.

Kaikki ei edes saa tavata lapsenlapsiaan...

Lapsilla on aikuisena omatkin elämänsä eivätkä he välttämättä tule asumaan vanhempiensa kanssa edes samalla paikkakunnalla.

Itse nautin yksinolosta, mutta kaipaan myös aktiviteetteja ja sosiaalisia kontakteja. Uskon, että luonteeni ei tule vanhuksena tästä muuttumaan, ellei esim sairastu vakavasti. Vaikka minulla on kaksi lasta, pidän läheisiä yståviäni henkireikänä. He ovat tärkeä vertaistuki ja yhteistä historiaa on meillä pitkälti.

Vierailija kirjoitti:

Eikä tarvitse olla edes vanhus. Mitä minäkin keski-ikäinen olisin joulunpyhät tehnyt ilman kahden kouluikäisen lapseni kanssa touhuamista?

Käynyt joulukonserteissa, joulutorilla, siivonnut ja koristellut talon tai sitten jättänyt koristelematta. Juonut viiniä. Nukkunut piiiiitkään ja nauttinut olostasi vaikka pyjamanhousut päällä. Lähtenyt matkalle. Viettänyt laatuaikaa kahdenkesken miehen kanssa (oletan, että sulla on kerta lapsiakin // minulla on). Käynyt tervehtimässä sukulaisia, syönyt vaan just sitä jouluruokaa mitä itse haluaa :) Lista jatkuu, varmaan ihan samoja juttuja mutta ilman kahta kouluikäistä.

Tää on tosi 0/5 aihe provota mutta keskustelua syntyy aina. Tuntemillani/tietämilläni lapsettomilla vanhuksilla on vilkas sosiaalinen elämä verrattuna lapsellisiin, jotka muuten usein ovat päätyneet laitoksiin aikaisemmin kun samalla lapsettomat vielä porskuttaa kotonaan. Jos omat piirit on kasannut lapsista ja niihin liittyvistä suhteista, on ihan todennäköistä päätyä yhtä yksinäiseksi kuin lapseton. Hän on voinut taas luoda elämässään paljon enemmän kontakteja ja laittaa aikaansa näihin suhteisiin kun lapsiperhearki ei ole ollut siinä edessä viemässä aikaa.

Naapurissani asuu vanha mies, olisiko ikää 70+ . Hän on aina yksin ja on vuosien varrella alkoholisoitunut pahasti. Kämppä haisee kamalalta ja me naapurit saamme yhtenään olla pelastamassa häntä milloin mistäkin pinteestä. Ainoat vieraat ovat sosiaalityöntekijät ja huolestuneet naapurit.

Pari kertaa olemme joutuneet olemaan yhteyksissä naapurin lähiomaisiin. Hänellä on kolme aikuista lasta, joilla on omia lapsia. Yhtä lukuunottamatta lapset asuvat perheineen Suomessa, toinen samassa kaupungissakin,. Yksikään näistä lapsista ei koskaan pääse auttamaan vaan keksivät tekosyitä toisensa perään muista kiireistä.

Mummoni asuu vanhainkodissa. Hän sairastui alzheimeriin 10 vuotta sitten. Äitini ja hänen veljensä vierailevat säännöllisesti, muttei mummo ole heitä enää vuosiin tunnistanut lapsikseen eikä edes ymmärrä, missä on.

Vela tai ei, yksin voi jäädä vanhana. Jos ei lastensa hylkäämäksi, niin oman päänsä sisälle. Lapset pitäisi minusta muutenkin tehdä vähän epäitsekkäimistä syistä kuin siksi, että yksinäinen vanhuus pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan ihmisestä. Äitini on valittanut yksinäisyyttään siitä lähtien, kun kuopus eli minä muutin pois lapsuudenkodistani. Ja erityisesti sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle. Siitä huolimatta, että me lapset soitamme hänelle parin viikon välein ja käymme parin kuukauden välein käymässä. Tai no veljeni käy vain kerran vuodessa, koska asuu perheineen Yhdysvalloissa. 

Sama meilläkin kun eivät ne lapset voi korvata puolisoa kuitenkaan, niin on sitä siltikin yksinäinen oli lapsia, lapsenlapsia jos jää yksineläväksi, puolisottomaksi. Mitä ihmeen iloa siitä on jos koku käy katsomassa onko se enään hengissä. Jos ikäero on suuri niin ei kamalasti yhteisiä kiinnostuksen aiheita löydy. Parasta seuraa ihmiselle on oman ikäluokkansa ystävät eikä kukaan tule kotoa hakemaan vaan harrastusten kautta sitten pitäisi löytää eikä tarrautua omiin lapsiinsa kuin hukkuvaan laivaan vaatimalla niitä seuralaisikseen. 

Ihminen, joka on onnellinen omista valinnoistaan, keskittyy omaan elämäänsä, eikä tehtaile tasottomia aloituksia jollekin kälyselle palstalle, joissa suomii toisia ihmisiä heidän omista valinnoistaan, jotka joko ovat, tai eivät ole, heidän omia vapaaehtoisia valintojaan ..

Vain moukka, jolla pakkomielteinen tarve vakuutella omien valintojensa olevan juuri niitä ainoita oikeita, jopa itselleen, näkee moisen vaivan ..

Vierailija kirjoitti:

Ihminen, joka on onnellinen omista valinnoistaan, keskittyy omaan elämäänsä, eikä tehtaile tasottomia aloituksia jollekin kälyselle palstalle, joissa suomii toisia ihmisiä heidän omista valinnoistaan, jotka joko ovat, tai eivät ole, heidän omia vapaaehtoisia valintojaan ..

Vain moukka, jolla pakkomielteinen tarve vakuutella omien valintojensa olevan juuri niitä ainoita oikeita, jopa itselleen, näkee moisen vaivan ..

Ja sinä moukka kummin luet tätä kälystä palstaa javiitsit  vielä kirjoittaakkin kommenttisi, Outoa.

Olen mieluusti yksin. Sitä paitsi rahalla saa. Ei ne lapset mummuja ja pappoja jatkuvasti paapo, niillä on ne omat lapsukaiset, työt, harrastukset ja aikuisten elämä.

Surullista jos ainoa syy hankkia lapsia on se, että joku viihdyttäisi/ hoitelisi vanhana. Järkyttävä ajatus.

No hommaa sitten ap mulle puoliso ja lapsia kun kerta haittaa.

M37

En normaalisti lue tätäKÄÄN kälystä palstaa. Satuin vain viihdykkeeksi vilkaisemaan pienen tovin .. ja toisinaan sivistymättömän moukkamaisille imbesilleille on kerrottava itsestään selvä asia, jonka kaikki normaalit, täysi-ikäiset, psyykkisesti terveet tietävät olevan itsestään selvyys ..

Voit toki pitää mielikuvasi, mikäli se sinun oloasi, ja eloasi jotenkin saa siedettävämmäksi, ja voimaannuttaa .. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat eronneet, molemmat yli 60 v. Kukaan meistä kolmesta lapsesta ei käy tapaamassa heitä edes vuosittain kun asuvat edelleen siellä korvessa missä synnyimme. Äiti yrittää syyllistää ja kärttää minua kanssaan ulkomaanreissulle mutta en todellakaan ole lähdössä. En halua käyttää väkisellä lomaani äitini kanssa olemiseen kun minulla on omakin perhe. 

Ihan turha kuvitella että lapset olisivat jotenkin seurana vanhana. Miehenikin on käynyt vanhempiensa luona viimeksi yli vuosi sitten. Välit ovat ihan normaalit, kuten myös minulla vanhempiini. 

Eikö sinua sitten harmita, jos omat lapsesi ovat yhtä kylmiä sinua kohtaan? Vai onko se eri asia?

Meillä on tiivis suku ja nähdään jomman kumman vanhempia ainakin kerran viikossa. Neljä lastakin meillä on. Myös ulkomailla käydään välillä yhdessä ja kun meidän isovanhemmat oli vielä elossa niin heidän luona kyllä vierailtiin useasti ja pidettiin huolta.

Jokainen toki tavallaan, mutta en usko että meistä kukaan jää yksin homehtumaan vanhainkotiin koska lapset on kasvatettu siihen, että suku on tärkeä voimavara eikä rasite.

Elämä voi olla arvaamatonta. Siinä vaiheessa, kun itse on vanha ja yksinäinen, saattaa oma lapsi olla jo puolisonsa omaishoitaja tai vaikka oman lapsensa omaishoitaja. Tai oma lapsi voi kuolla ennen sinua tai saada jonkun sellaisen sairauden, että ei ole enää kykeneväkään pitämään yhteyttä. Tai asuu tosiaan jossain ulkomailla. 

Mullekin suku on ollut tärkeä voimavara, mutta tiedän jo nyt, että ainakin toinen lapsistani tulee lähivuosina muuttamaan maapallon toiselle puolelle. Mahdollisesti toinenkin muuttaa jossain vaiheessa ulkomaille. Sen vuoksi mulla onkin hyvin läheinen suhde siskooni, jotta kun vanhemmista aika jättää, meillä siskoni kanssa on ainakin toisemme. Ja toki mulla on myös ystäviä ja kavereitakin. Ja rehellisesti sanottuna tulisin hulluksi, jos lapseni perheineen kävisivät luonani joka viikko. 

Mistä ihmeeestä kumpuaa idylli sukunsa rakastamasta vanhuksesta? Suurin osa tahkoaa työelämässä jaksamatta keskittyä vanhemmuuteensa yhtään. Kersat oppivat pärjäämään vieraissa hoidoissa. Isovanhemmuus kestää joitakin vuosia, kunnes lastenlasten muut tekemiset vievät lastenlasten ajan. Ja kun ne uraputkessa loppuun päässeet mummovaarit vihdoinkin ovat eläkkeellä vaivaavat elintasosairaudet tai liikuntakeskeisen elämän jälkeen tukielinvammat.

Kyllä mummovaarit kalliissa seniorikodeissaan hoivataan ihan muiden toimesta. Sukulaiset hakevat lahjashekit jouluna ja jäävät vierailulle, jos heille tarjotaan mummovaarin toimesta senioritalon ruokalassa sapuskat.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei ajattele sitä vanhaa vanhuuttaan.

Jos elää vanhaksi, ei kavereista ole enää seuraa. Kaikki köpöttelevät vain kotioloissaan. Kaikilla ei pelaa muistiaan. Keskeinen elämänsisältö on lapsenlapset. Jos on lapsenlapsia, niin vanhukset jauhaa niistä aina.

Joo mutta perheelliset dementoituvat yhtä suurella todennäköisyydellä. Et muista keitä lapsesi ovat ja sitä kuka kerran kuussa käy 10 minuuttia sinua katsomassa siellä Esperissä. Eivät kaikkien lapsenlapset edes asu lähellä. Kaikki ovat loppujen lopuksi yksin.

Vierailija kirjoitti:

Eikä tarvitse olla edes vanhus. Mitä minäkin keski-ikäinen olisin joulunpyhät tehnyt ilman kahden kouluikäisen lapseni kanssa touhuamista?

Kuulostaa ankealta asenteelta.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei ajattele sitä vanhaa vanhuuttaan.

Jos elää vanhaksi, ei kavereista ole enää seuraa. Kaikki köpöttelevät vain kotioloissaan. Kaikilla ei pelaa muistiaan. Keskeinen elämänsisältö on lapsenlapset. Jos on lapsenlapsia, niin vanhukset jauhaa niistä aina.

Mun ja miehen vanhemmat ovat isovanhempia lapsillemme, ja heitä ei lapsenlapset kiinnosta tippakaa . Ovat sanoneet tän suoraan, eivät pidä mitään yhteyttä. Haluvat elää vain itselleen eli ovat ”uus-veloja”. Näin käy kun ennen oli ”pakko” tehdä lapsi vaikke edes pidä niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vahvistaa tämän, vanhusten hoitokodeissa käy juuri lapset ja lapsenlapset, monet useinkin. Jälkikasvun käynti on suuri ilo ja piristää vanhuksen mieltä. Toki on niitäkin, joilla lapset käyvät harvoin. Ne, joilla ei lapsia ole, saavat vieraita yleensä tosi harvoin, monet ei koskaan. Kaikki pienet asiat, jotka hoituvat lasten kautta, hoidetaan viranomaisten välityksellä. Ankeaa ja tyhjää. Veri on vettä sakeampaa, moni huomaa sen liian myöhään.

No mitäs, kun niistä lapsista ei saa mitään iloa? Jos inhoan lapsia nyt, niin muuttuisiko, jos saisin omia lapsia? Ja miksi ihmeessä edes yrittäisin sillä riskillä, etten pystyisi rakastamaan edes omia lapsiani? Kun kaikista ei ole vanhemmiksi eikä pysty luomaan sidettä lapseensa. Inhoaisin lastani myös siksi, etten pystyisi elämään sellaista elämää mitä haluan ja parisuhdekin siinä hyvin todennäköisesti kariutuis (niinkun usein käy). Rakastan miestäni enkä halua mitään penskaa sitä pilaamaan.

Enkä halua muuttua sellaiseksi minkälaisia tämä palsta on pullollaan eli miestänsä morkkaavaksi, itsensä jalustalle nostavaksi tai vaihtoehtosesti uhriutuvaksi äidiksi, jonka tärkein asia on se lapsi ja kaikki muu jää sen varjoon.

Sinulle pitäisi tarjota asianmukaista hoitoa psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Naisen kuuluu haluta lapsia ja haluta synnyttää, se on naisen elämän tarkoitus, äidiksi tuleminen. Nainen joka ei sitä halua on psyykkisesti sairas ja pitäisi toimittaa hoitoon ja uudelleen koulutukseen, jotta hän ymmärtää naisen elämän merkityksen. Sinulla on tissit, kohtu ja pillu sen takia, että hankkisit lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeeestä kumpuaa idylli sukunsa rakastamasta vanhuksesta? Suurin osa tahkoaa työelämässä jaksamatta keskittyä vanhemmuuteensa yhtään. Kersat oppivat pärjäämään vieraissa hoidoissa. Isovanhemmuus kestää joitakin vuosia, kunnes lastenlasten muut tekemiset vievät lastenlasten ajan. Ja kun ne uraputkessa loppuun päässeet mummovaarit vihdoinkin ovat eläkkeellä vaivaavat elintasosairaudet tai liikuntakeskeisen elämän jälkeen tukielinvammat.

Kyllä mummovaarit kalliissa seniorikodeissaan hoivataan ihan muiden toimesta. Sukulaiset hakevat lahjashekit jouluna ja jäävät vierailulle, jos heille tarjotaan mummovaarin toimesta senioritalon ruokalassa sapuskat.

Mistä ihmeestä? 16v kokemus kotihoidosta. Pelkästään tällä hetkellä alueessa mitä kierrän on noin 600 asiakasta. Kaikki ei toki vanhuksia, mutta jos sanoisin, että 500 niin aika lähelle menisi. Siis, _tällä hetkellä_. Kaikkien noiden vuosien kokemus siihen päälle.

Moni puhuu vanhainkodeista, mutta sitä ennen on monta vuotta, joskus kymmeniä vuosia, yksin kotona. Vanhainkodissa ollaan nykyään ihan loppuaika ja siellä on aina joku paikalla. Yksinäisyys on tunne. Väkijoukossa voi olla yksinäinen tai yksin oleva ei välttämättä ole yksinäinen. On lapsia jotka ei käy, toki, ja on vanhuksia jotka eivät halua nähdä omia lapsiaan. On kaikenlaista sotkua perheissä ja väleissä. Aina löytyy poikkeus, mutta kyllä mä mieluummin kysyisin, että mistä ihmeestä kumpuaa idylli sosiaalisesti aktiivisesta, harrastavasta ja ystäviä tapaavasta vanhuksesta? Kyllä ne on ne lapset, lapsenlapset, lapsenlapsenlapset jne. siellä keskiössä suurella osalla. Ja mikäs siinä jos ei lapsia halua. Turha kuitenkaan tätä tosiasiaa lähteä kieltämään millään naurettavalla "Kammottavaa, jos tekee lapset vain vanhuuden varaksi." yms. Ei kukaan siihen ole kehottanutkaan.

Kaikki kuolevat yksin.

Se  millaisia ihmissuhteita vanhempana on voi johtua myös omasta aktiivisuudesta. Tiedän ihmisiä joilla on sosiaalinen kyläyhteisö, naapureita, työkaveita ja vapaaehtoistuttuja. Sen päälle kavereita harrasteista ym. ja tietysti sisarukset perheineen ovat sitten sinkkuja tai isompi porukka perheellisiä. Elämänasiat muutenkin hallinnassa ja tietty mielenkiinto elämää kohtaan pitävät vireessä koko iän ja tyytyväisiä ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Niin se monesti on. Kun mietin omia vanhempiani jotka ovat lähes 70v niin kyllä he aika yksinäisiä olisivat ilman meitä lapsia ja lapsenlapsia. Molemmat asuvat yksin. Ehkä jos olisi kumppani kenen kanssa elää niin se vähän helpottaisi.

Ehkä heidän sosiaalinen piirinsä olisi laajempi, jos eivät olisi rajoittaneet sitä jälkeläisiinsä.